tiistai 30. kesäkuuta 2009

Rupp ammattilaiseksi, Michael Johnson manageriksi

Tuore USA:n 10000m:n mestari ja MM-Berliiniin suuntaava Galen Rupp istui lauantaina neljä managerin kanssa pähkien kuumeisesti nupuillaan olevan ammattilaisuran kaitsijaa. Heistä hän valitsi edustajakseen Michael Johnson, nopean äijän.
- Michael tuntuu kaverilta, johon voin luottaa heti alusta lähtien. Se on minulle ensisijaista, Rupp toteaa. Kuusi NCAA:n mestaruutta yliopistojuoksijana voittanut Rupp ansaitsi nyt 23-vuotiaana jo kolmannen matkalippunsa edustamaan USA:a arvokisoissa. Viime vuonna hän oli olympiakisojen 10000m:llä 13.

Nyt Ruppille aukeaa myös mahdollisuus ansaita jaloillaan.
- Galen on yksi erityinen lupaus, jolla on parhaimmillaan mahdollisuus kilpailla etiopialaisten ja kenialaisten kanssa. Sellaista kaveria meillä ei ole ollut pieneen aikaan, Johnson tuumii.

[oregonlive.com]

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Tadese taas kehissä valtavan maratonpettymyksen jälkeen

Perin juurin kovin odotuksin Lontoon maratonille keväällä lähtenyt ja siellä keskeyttämään hirveän valtavassa pettymysitkunsekaisessa maratonsurussa joutunut Eritrean Zersenay Tadese on noussut kuopasta. Eilen hän juoksi Espanjan Malagassa 5000m aikaan 13.07.02. Toki hänen vitosen rekordinsa on 12.59.27, mutta Lontoon maratonpettymyksen jälkeen aikaa voidaan pitää varsin kelvollisena. Malagan kisassa äijä muuten nelisti kolmannen kilsan 2.33.14, joten varaa varmaan olisi ollut kovempaankin vitosen aikaan. Nyt Tadese tähtää Berliinin MM-kisojen kympille kuin orava pähinöiden särkemiseen. Ainoan arvokisamitskunsa radalta Tadese on saanut Ateenan olympiakojen kympiltä vuonna 2004, joten hän kaipaa MM-mitskua kuin kännikala lässytystä.

On hyvät mahikset, että kestofanit tulevat näkemään Berliinissä verrattoman vauhti-iloittelun 25 kierroksen voimainkoetuksessa. Tulevan MM-kisan mielenkiintoa lisää se, että tänä vuonna kukaan kympin nielijä Bekele mukaan lukien ei ole ollut muihin verrattuna ylivoimainsen vertaansa vailla olevassa kuosissa tai tikissä tai iskussa tai lyönnissä tai potkussa tai vedossa tai piiskassa tai ruoskassa. Luultavasti 10 000m MM-kulta tulee ratkeamaan siihen, kenellä 10 000m keskittyneisyys on mennyt parhaiten puikkareihin.

[iaaf.org & raasto.com]

Lisää kestouutisia

Brian Sell starttaa New Yorkin maratonille marraskuun ensimmäisenä päivänä. Tänä vuonna USA:n miesten maratonmestaruus ratkotaan New Yorkin kaduilla. Tuota varten on tarjolla ylimääräinen 150.000 taalan potti.
- Meikällä on aina kulkenut hyvin New Yorkissa. Olkoon kisa sitten ollut 8 kilsaa tai maraton. Aina ovat handlebarsit halkoneet tuulta. Toivottavasti kohdalle osuu taas hyvä kisa tänä syksynä, Sell tuumii.

Toinen uuden mantereen uutinen on, että USA:n mestaruuskisojen kympillä MM-Berliiniin matkan hoitanut Dathan Ritzenhein siirtyy Alberto Salazarin valmennukseen.
- Portland, Oregon. Minä, Alberto ja Galen (Rupp) siitä se lähtee, Ritz heitti.

Ritzheinin nousu alkoi Coloradon yliopiston Mark Wetmoren silmien alla ja jatkui Brad Hudsonin kanssa. Tuo tie kulminoitui Lontoon maratonin 11. sijaan ajalla 2.10.00. Aika oli Ritzin ennätys, mutta valtaisa pettymys. Tavoitteena oli 2.08, Ritz tiivistää. Jos aikoo menestyä arvomaralla, pitää olla kykyä juosta 2.05-2.06 minä tahansa päivänä. Nyt Alberto on näyttänyt onnistuneen Kara Goucherin kanssa hakemaan hyvin lisää nopeutta. Ehkä kohdallani toimii sama tie, Ritzenhein uumoilee.

Kolmas uutinen kertoo Brittien Mara Yamauchin MM-maratonien musertuneen partiolaisten piparin lailla.
- Jalka ei kestä. Olen yrittänyt kaikkeni saadakseni sen kuntoon, mutta se ei kestä täysipainoista harjoittelua saatika kisaamista. MM-maratonin jättäminen väliin on kohdallani ainoa vaihtoehto, Yamauchi tilittää.

[runningtimes.com & news.bbc.co.uk/sport2/]

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

BMC:n kisat

Taas oli ryhmä suomalaisia raastajia valloittamassa Brittien saarta. British Miler's Clubin kisoissa ainakin Espoon Tapioiden Tuomo Salonen oli silkkaa hymyä, kun hän petrasi 800m:n ennätystä lukuihin 1.51,83. Eränsä voittaja Joe Brocklehurst juoksi 1.50,87. Naisten kasilla, A-erässä, Karin Storbacka pisti myös ennätyksensä uusiksi ajalla 2.04,27. B-erässä Heidi Pappila jäi alle kymmenyksen päähän ennätyksensään ajalla 2.07,97.

Ennätystehtailu jatkui pidemmillä matkoilla kun miesten 1500m:n B-erässä Matti Viren kellotti 3.47,31.

[http://www.britishmilersclub.com/bmcstorydisplay.aspx?storyid=559]

Kestokarnevaalit

Mogulin sivuilla on kuvia ko. tapahtumasta. Täällä.

Ja tuloksia on täällä. Ainakin Anna-Mari Määttänen uusi hienosti ennätystään alle 17 minuutin ajalla 16.56,29.

[tilastopaja.fi & mogulin.blogspot.com]

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Lisää USA:n mestaruuskisoja

Toisena kisapäivänä juostiin kaksi kestofinaalia. Naisten 5000m:n juoksua lähti liikkeelle yhtenä ryppäänä. Pääjoukko eli pidemmän aikaa eloisana joukkona. Rebecca Donaghue takoi pidemmän matkaa kärjessä. Vajaa maili ennen maalia Jennifer Rhinesin veri alkoi kiehua ja hän ampaisi 68 kierroksen Kara Goucher peesissä. Sama tahti jatkui toisen kierroksen. Noin 500m ennen maalia Goucher kuitenkin irtosi virenmäiseen kiriin. Varsin irtonaiseen sellaiseen, sillä kisa oli hänelle ensimmäinen Boston maratonin jälkeen. Voittoaikansa oli 15.20,94. Rhines (15.26,92) piti toisen tilan samalla raastolla, mutta kolmannesta sijasta oli hirmuinen taisto, jonka vei Angela Bizzarri ajalla 15.33,02.

Mutta nyt on miesten finaalin vuoro... Fam, German, Tegenkamp. Jaaha. Famiglietti lähti vetämään kisaa heti aikamoista vauhtia. Eka kierros oli 59 sekuntia, mukana Tegenkamp. 1200m 3.09. Fam jatkoi takomista mukanaan 7-8 juoksijaa: Tegenkamp, Chris Solinsky, Scott Bauhs jne. Pienen hetken vauhti tasaantua 65-66 kierroksiin. German Fernandez joutui taktikoimaan ja alkoi juoksemaan pääjoukkoa kiinni issekseen - siis . Kolme tonnia taputeltiin aikaan 8.03. Tässä vaiheessa Fernandez oli vielä pääjoukkoa perässä. Fam takoi seuraavan kierroksen taas 64:ään. Ja sitten Fam pisti jarrut päälle ja iso lössi veti Famin ohi ja jäi "odottamaan" German Fernandezia. Fernandezin ohitettua Fam laukkasi takaisin kärkeen. Hampaat näkyivät. Nyt kuitenkin tilanne muuttui niin, että kisan villi kortti German Fernandez olikin mukana porukassa. 4200m:n kohdalla oli selvää, että Famin peli oli pelattu. Chris Solinsky, Tegenkamp rinta rinnan loppusuoran alussa, perässä nuori Evan Jager samasta seurasta. Tegenkampin viimeinen kierros oli 53 sekuntia, ja sillä hän varmisti voiton ajalla 13.20,57. Chris Solinsky kellotti 13.20,82 ja Jagerille saatiin ajaksi 13.22,18. German Fernandez oli viides ajalla 13.25,46, joka on samalla uusi USA:n junioriennätys. Famiglietti hyytyi kahdeksanneksi ajalla 13.33,63.

[flotrack.org]

perjantai 26. kesäkuuta 2009

USA:n mestaruuskisojen satoa

USA:n mestaruuskisat ja MM-Berliinin karsinta alkoivat tänään Eugenessa Oregonissa. Muutaman ennakkoon hehkutetun nuoren tie katkesi jo alkueriin. Naisten tonnivitosella Jordan Hasay ei selviytynyt jatkoon. Kovin vauhtia alkuerissä pitivät Christin Wurth (4.11,84), Shannon Rowbury (4.15,19) ja Sarah Bowman (4.12,24). Myös estejuoksijana enemmän tunnettu Anna Willard selvisi jatkoon (4.13,31). Jatkoon tarvittiin tällä kertaa aika 4.16,54, jonka juoksi Molly Lehman.

Miesten vastaavalla matkalla German Fernandezia ei näkynyt radalla lainkaan, joten hän panostanee täysiä vitoselle. Sepä ei viimeisessä erässä juossutta Leonel Manzanoa pahemmin haitannut, kun hän irtosi alkuerien herkimpään kiriin ja kovinpaan aikaan, 3.39,91. Dorian Ulrey (3.41,42), William Leer (3.42,18) ja Lopez Lomong (3.44,62) olivat myös selvillä vesillä alkuerissä. Alan Webb kiri itsensä jatkoon ajalla 3.42,35. Miesten tonnivitosella selvittiin jatkoon ajalla 3.41,60. Tämän ajan kellotti Darren Brown.

Lagatin Bernard valitsi ensimmäisenä päivänä kisamatkakseen kasin, jolla hän selvitti tiensä jatkoon (1.48,59). Alkuerien kovinta vauhtia pitivät kuitenkin Christian Smith (1.47,84), Khadevis Robinson (1.48,07) ja Nicholas Symmonds (1.48,07). Viimeinen jatkoon päässyt oli Andrew Dawson ajalla 1.48,85. Naisten kasilla alkuerien kärkitilat jakoivat Alysia Johnson (2.04,39), Hazel Clark (2.04,39) ja Latavia Thomas (2.04,58) Viimeinen jatkopaikka helti ajalla 2.05,59, jonka juoksi Aja Jackson.

Miesten esteiden alkuerät otti nimiinsä Daniel Huling ajalla 8.34,13. Muita jatkoon juosseita olivat muun muassa Brian Olinger (8.34,85), Benjamin Bruce (8.34,90), Joshua McAdams (8.34,97) ja Thomas Kloos (8.35,12).

Naisten 10000m oli illan ensimmäinen finaali. Siinä Shalane Flanagan hieman muiden avustuksella veti pääosan matkaa kärjessä. Puolimatkan tapasivat ajassa 15.51. Noin 6,5 kilsan kohdalla Flanaganin kanssa taivalsi enää Amy Begley. Begley itse asiassa huolehti vetohommista pidemmän matkaa, ja lopussa kävikin niin, että Begley päästi Flanaganin vähän niin kuin vahingossa sisäkaarteen puolelta ohi. Loppusuoralla Begley oli kuitenkin noussut takaisin Flanaganin rinnalle ja hän lopulta piti paikkansa. Viimeinen 400m luukutettiin 67 sekuntiin. Begleyn voittoaika oli 31.22,69, kun Shalane Flanagan kellotti 31.23,43. Katie McGregor sinnitteli pronssille ajalla 32.08,04.

Miesten kympin finaali oli paikallisittain aika nimekäs. Nuorisoa edusti Galen Rupp ja laajemmin tunnettuja kolleja olivat Black Cactus, Meb, Ritz, Torresin veljekset sekä Ed Moran, joka melkein yllätti Mebin USA:n mestaruusmaastoissa keväällä. BC eli Abdi Abdirahman lähti vetämään kisaa omaa tahtiaan, mutta pääjoukko pysytteli siinä tuntumassa. Ennen pitkää Cactuksen perässä ja rinnalla nähtiin Meb, Rupp, Ritz... Ritzenheim ottikin kärkisijan 4km:n jälkeen haltuunsa ja Abdirahman alkoi hyytyä siinä samalla. Ritzheinin johdolla puolimatka taittui aikaan 14.12. Kärjessä paukutettiin 63-65 kierroksia. Muutama kierros tämän jälkeen kukaan ei oikein halunut vetää kisaa. Tässä vaiheessa kärkisakin nuorimpia kolleja, Galen Rupp, vain seurasi muiden puuhailua. James Carney ei muuten mamoillut Ritzin noustessa uudelleen vetämään 64:sia. Pian kuitenkin kärjessä pauhasivat Ritz ja Rupp. Rupp lopetti kyttäilynsä 500-600m ennen maalia ja pyyhkäisi maaliin suurella riemulla kantaen viimeistä kertaa yliopistonsa paitaa. Voittoaikansa 27.52,53 on kelpo. Dathan Ritzenhein piti toisen tilansa ajalla 27.58,59 ja hyvin muiden kanssa sinnitellyt Tim Nelson nousi MM-Berliinin joukkueeseen ajalla 28.01,34. James Carney (28.13,37), Edward Moran (28.34,54) ja Meb Keflezighi (28.35,49) jakoivat seuraavat sijat. Keväällä ongelmien kanssa taistellut Abdi Abdirahman oli kahdeksas ajalla 28.35,79.

Kisoja voi seurata flotrack.org ja runnerspace.com -sivuilla.

[flotrack.org]

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Wanijru Sapporon puolikkaalle

Juhannus tuli ja meni. Eurooppa-cup vai mikä lie meni myös. Jukka Keskisalo kiri siellä oivallisesti ja Saara Skyttä lohkoi vitosen ennätyksen uuteen uskoon ja uudelle minuuttiluvulle. Oli siellä muutakin hienoa, mutta valtaosa tietänee sen paremmin kuin tällä suunnalla osaa arvatakaan.

Mutta kah, Samuel Wanjiru käy iskemässä heinäkuun alkupäivinä puolikasta Sapporossa. Kisaan osallistuu myös ainoana Sapporon reitillä tunnin maagisen rajan alittanut Mekubo Mogusu (Ken). Wanjiru ja Mogusu ovat kuulemma jakaneet saman luokan peruskoulunsa aikana ja nyt tiensä kohtaavaa ensimmäistä kertaa kovina maantiekiitureina. Japanilaisista kärkinimistä Sapporossa nähdään ainakin Atsushi Sato, Arata Fujiwara ja Yu Mitsuya. Mitsuyasta on muuten veikkailtu ensimmäistä japanilaista, joka olisi kykenevä alittamaan tunnin rajan puolikkaalla.

Naisten kisaa tähdittävät Yuri Kano, Yoko Shibui (Team Mitsui Sumitomo Kaijo) ja Yoshiko Fujinaga, Kullakin heistä on menolippu Berliinin MM-maratonille. Kentän kovin ennätysaika on kuitenkin Kenian Julia Mombilla.

Miehet
Samuel Wanjiru - 58.33
Mekubo Mogusu - 59.48
Atsushi Sato - 60.25
Daniel Gitau - 61.34
Tsuyoshi Ogata - 61.50
Shigeru Aburaya - 61.54
Kensuke Takahashi - 61.54
Arata Fujiwara - 62.17
Yu Mitsuya - 62.26

Naiset
Julia Mombi - 68.31
Yuri Kano - 68.57
Yoshiko Fujinaga - 69.19
Yoko Shibui - 69.31
Mari Ozaki - 69.33
Yurika Nakamura - 70.00
Miki Ohira - 70.13
Kiyoko Shimahara - 70.16
Ikuyo Yamashita - 70.53

[japanrunningnews.blogspot.com]

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Nick Willis kuntoutuu

Uuden-Seelannin Nick Willis, viime suven olympiahopea(/pronssi)mitalisti 1500m:llä, on keskellä kuntoutusta. Pari kuukautta sitten vasemman lonkan jännerepeämää jouduttiin korjaamaan leikkauksella, mikä tarkoitti melkoista iskua Willisin MM-Berliinin suunnitelmille. Alkukausi sujui hallissa varsin tyydyttävästi (1500m 3.38,85; maili 3.53,54 ja 3000m 7.44,90), mutta sen jälkeen vasen lonkka lopetti yhteistyön. MM-kisojen sijaan kaudelle onkin nyt aivan uuden suunnitelmat.
- Kunhan pääsen 16 viikon paussilta takaisin, tavoitteena on saada edes muutama startti tälle kaudelle. Ehkä kuntoudun New Yorkin Fifth Avenue Mileen mennessä (26.9). Sen jälkeen panostan olympiakarsintoihin, Willis painottaa.

[freep.com]

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Kestävyysjuoksijat Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa

Euroopan joukkuemestaruudesta urheillaan Norjan Bergenissä 20.-21. kesäkuuta eli ihan justiinsa. Siellä Suomea edustavat seuraavat kestävyysjuoksijat:

Miehet:
800m Robert Rotkirch Esbo IF 1.49,46 (1.48,23 -07)
1500m Niclas Sandells IK Falken 3.40,30
3000m Mikael Bergdahl Gamlakarleby IF 8.13,87 (8.13,72 -06)
5000m Jussi Utriainen Lahden Ahkera - (13,42.64 -00)
3000m ej Jukka Keskisalo Joensuun Kataja 8.21,28 (8.16,74 -06)

Naiset:
800m Karin Storbacka IK Falken 2.04,56i
1500m Mari Järvenpää Kokkolan Veikot 4.17,69i (4.10,33 -07)
3000m Johanna Lehtinen Turun Urheiluliitto 9.20,07 (9.18,47 -02)
5000m Saara Skyttä Liedon Parma – (17.29,67 -08)
3000m ej Sandra Eriksson IF Nykarlebynejden 10.02,89 (10.00,87 -08)

[sul.fi]

Kastor valmiina maratonille

Pekingin olympiamaratonilla jalkapöydän luunmurtumaan kossahtanut Deena Kastor, alle 2.20-kerholainen, ilmoitti juoksevansa seuraavan maratoninsa Chicagossa ensi syksynä. Kastorilla on reitiltään tasaiseen kisaan kovat odotukset.
- Juoksin USA:n ennätyksen (2.19.36) Lontoossa 2006. Uskon, että hyvänä päivänä Chicagossa voi alittua jopa 2.18.

Kastor on kyennyt harjoittelemaan viime marraskuusta lähtien suhteellisen tasaista tahtia. Keväällä hänet nähtiin muutamalla maantiekympillä ja esimerkiksi Skotlannissa, Great Edinburgh Runissa hän saavutti maalin ensimmäisenä ajassa 32.38. Viimeisin yritys New Yorkissa kesäkuun alussa jäi väliin varpaaseen iskeneen tulehduksen vuoksi.

[universalsports.com]

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Janne Holmén lopettaa uransa

Vuonna 2002 Münchenin EM-kisojen maraton oli jotain sellaista, josta olemme kuulleet vanhempien sukupolvien päristelleen aina ja vastedeskin. Suomalainen kestävyysjuoksija ylitti maaliviivan ensimmäisenä kansainvälisessä arvokisassa, ja mikä parasta pienellä yllätyksellä. Tuo mies, Janne Holmén, on nyt kuitenkin päättänyt lopettaa uransa. Historiasta väitellyt Holmén puntaroi täysipainoisen tutkijana toimimisen ja juoksijan uran olevan pidemmän päälle mahdoton yhtälö.
- Olen saavuttanut kaiken, mitä voin juoksijana saavuttaa. Se tekee päätöksen uran lopettamisesta helpoksi. Jatkan kuitenkin juoksemista kuntoilumielessä, Holmén tilitti Sportenin kolumnissa.

Janne Holménin uraa numeroina:
3000m 8.04,01 (1999)
5000m 13.35,62 (2001)
10000m 28.09,94 (2003)
10km 28.31 (2002, SE)
Puolimaraton 62.35 (2007)
Maraton 2.10.46 (2008, SE)

Puolimaraton
MM-kisat
2000 Meksiko 67.32 (35.)
2001 Saksa 63.01 (29.)
2002 Belgia 63.33 (29.)

Maraton
EM-kisat
2002 München 2.12.14 (1.)
2006 Göteborg 2.13.10 (7.)

MM-kisat
2005 Helsinki (dnf)
2007 Osaka 2.19.36 (9.)

Olympialaiset
2004 Ateena 2.17.50 (22.)
2008 Peking 2.14.44 (19.)

Yhtä kaikki. Kiitos Janne Holmén!

Melkamu tykitti!

Etiopian Meselech Melkamu kellotti neljäntenä naisten maailmassa kympin alle puolen tunnin. Eilen (tai siis sunnuntaina) Melkamu juoksi Utrechtissä 29.53,80 ja paransi samalla Tirunesh Dibaban Pekingin olympialaisissa juoksemaan maan ennätystä vajaalla sekunnilla. Melkamun entinen ennätys oli viime vuodelta, 31.04,93. Kenian Florence Kiplagat kellotti kelvollisesti 30.11,53 ja piti Etiopian Wude Ayalewin (30.11,87) kolmannella sijalla. Kisan kuudentena ja samalla viimeisenä maaliin juossut Hollannin Hilda Kibetkin alitti 31.00 (30.51,92).

[iaaf.org]

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Kauden kärkiä ja muutenkin kovia aikoja

Berliinissä karattiin Kultaista liigaa. Miesten tonnivitosella Augustine Choge rullasi alle 3.30 kellotettuaan kauden kärkiajan 3.29,47. Kenian Haron Keitany oli siinä kannoilla ennätyksellään 3.30,20. Etiopian Kenenisa Bekelen vammat ovat takana, mutta vielä on pieni jarru päällä kun vitonen ei kulje edes alle 13.00. Nooh, voittoaikansa 13.00,76 on yhä rautainen tulos. Myös Kenian Abraham Chebii (13.01,08), Micah Kogo (13.01,30) ja Vincent Kiprop Chepkok (13.01,35) olivat valppaina kisan lopussa. Naisten puolella ei ollut tarjolla ainuttakaan kestomatkaa.

Lisätään tähän uutiseen vielä estetulos viikonlopulta. BMC:n kisoissa Joonas Harjamäki kellotti esteissä uuden ennätyksensä 8.50,02. Tuloksella hän saavutti toisen sijan Bruce Raesiden (8.49,60) jälkeen. Joonas Lehtinen juoksi samassa kisassa ennätyksensä 9.21,30.

[iaaf.org & britishmilersclub.com]

Keskisalo 3000m 7.53.64

Kuten kaikki jo tietävät, Jukka Keskisalo juoksi äskettäin 3000m aikaan 7.53.64, mikä on hänen rekordinsa. Estemiehistä hänen edellään tämän jälkeen kaikkien aikojen tilastossa ovat Ekblom, Toukonen, Kantanen ja Salo. Jossain vaiheessa uraansa esteitä juoksivat myös Siivonen ja Ojennus. Lisäksi Pekka Päivärinta veti hallissa 7.52, mutta ulkona hänen rekordinsa oli 7.57. Saapa nähdä mikä tilanne on kauden päätyttyä. Suomen kaikkien aikojen 3000m tilaston kärki:

7.43.20 Ari Paunonen SulKu 77
7.43.2 Lasse Virén MyskMy 72
7.44,42 Martti Vainio LapVi 84
7.44.5 Risto Ulmala SaPu 91
7.46.67 Antti Loikkanen EnonkPy 82
7.46.95 Samuli Vasala TuUl 02
7.47.07 Vesa Siivonen EspTa 89
7.49.59 Tommy Ekblom PorvU 83
7.50.54 Jari Matinlauri LahdA 03
7.50.8 Pekka Vasala MäntsU 72
10
7.50.9 Ismo Toukonen LahdA 81
7.51.2 Tapio Kantanen ViipU 75
7.51.82 Hannu Okkola KuopSv 84
7.52.72 Jukka Savonheimo TuWe 96
7.52.87 Harri Hänninen PakVi 89
7.52.8 Lasse Orimus GIF 76
7.52.92 Jyrki Ojennus KerU 96
7.52.99 Jörgen Salo IfÅs 91
7.53.18 Matti Valkonen ViipU 86
7.53.5 Juha Väätäinen OulNMKY 72
20
7.53.52 Sami Alanen LahdA 94
7.53.64 Jukka Keskisalo JoKa 09

[raasto.com]

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Fernandez vei NCAA:n 1500m:n mestaruuden

Välierissä jo ihan kelpo vauhtia painellut Oklahoma State Universitylle juokseva German Fernandez otti voiton 1500m:llä ajalla 3.39,00. Stanfordin Heathin veljeksistä Garrett otti hopeaa ajalla 3.39,51 ja New Mexicon Lee Emanuel kiri pronssille (3.39,66). Finaalissa 10 kaveria alitti 3.42.

Naisten mestaruuden vei Florida State Universityn ja Hollanin Susan Kuijken ajalla 4.13,05. Hän piti Riversiden Brenda Martinez (4.13,97) ja pronssin piti legendan tytär Lauren Centrowitz ajalla 4.14,22.

[www.flashresults.com/2009_Meets/outdoor/NCAA/]

lauantai 13. kesäkuuta 2009

USA:n yliopiston I-divarin mestaruuskisoissa hyvää vauhtia

NCAA:n ykkösdivarin mestaruuskisoissa, jotka siirrettiin tälle ajankohdalla H1N1-viruksen pelossa, alkoi kestävyysmatkojen finaalit miesten ja naisten kympeillä jo torstai-iltana. Naisten mestaruuden vei Providencen yliopistolle juokseva Danette Doetzel ajalla 33.25,71. Hopealla palkittiin Cecile Lemmon (33.39,97) ja pronssia pokkasi Anita Campbell (33.43,33). Kisan 15 ensimmäistä neitoa alitti 35.00. Miesten kympin vei ennakkosuosikki Oregonin Galen Rupp ajalla 28.21,45. Libertyn Sam Chelanga tarjosi vielä syksyn mestaruusmaastoissa mahtivastusta, mutta tällä kertaa hänet jätettiin pronssille ajalla 28.35,40. Hopeaa nappasi Arkansasin Shawn Forrest ajalla 28.24,53. Muun muassa alkukeväällä USA:n mestaruusmaastoissa juniorien kärkikahinoissa viihtynyt Luke Puskedra oli vasta 11. ajalla 29.20,18. Kisassa 21 kaveri laukkasi alle 30.00.

Miesten esteissä mestaruuden vei Brigham Youngin Kyle Perry ajalla 8.29,24. Hopealle kiri Iowan Hillary Bor (8.35,12) ja pronssia otti Stephen Lisgo (8.35,49). Naisten kisassa ylivoimaiseen voittoon juoksi alimatkoilla alkukaudesta (ja viime viikolla) viihtynyt Coloradoa edustava Jennifer Barringer. Hän oli ajallaan 9.25,54 selvästi Michiganin Staten Nicole Bushia (9.40,49) edellä. Bush kepitti lopussa muun muassa Mel Lawrencen (9.40,98), joka kuitenkin palkittiin pronssilla.

Naisten vitosen vei Illinoisin Angella Bizzarri ajalla 16.17,94. Hän jätti Oregonin Nicole Bloodin (16.26,58) ja Villanovan Frances Koonsin (16.28,36) ottelemaan muista palkintosijoista. Finaalin kaikki maaliinjuosseet 14 juoksijatarta alittivat 17 minuuttia.

Miesten vitosella Galen Rupp hoiti itselleen tuplat. Voittoaika tosin osoittaa, että kisassa oli tarjolla pienimuotoista kyttäilyä. Ruppin juoksema 14.04,12 on nimittäin hitaampi kuin alkuerien kärjen ajat. Mårten Boströmin joukkuetoveri Northern Arizonan David McNeill otti hopeaa ajalla 14.05,79. Rupp veti viimeisen mailin kylmästi tasan 4.00. NcNeill tarjosi tässä kohdin kuitenkin hyvää vastusta. Vasta Payton Jordanin kisoissa uuden USA:n junnuennätyksen (13.29,98) juossut Stanfordin Chris Derrick jätettiin kylmästi kolmanneksi ajalla 14.07,34.

Lisäksi huomenissa on vielä tarjolla muun muassa ihmelapsi German Fernandezin edesottamuksen 1500m:llä.

[www.flashresults.com/2009_Meets/outdoor/NCAA/]

torstai 11. kesäkuuta 2009

Catherine Ndereba - uskomaton maratonkonetar

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä jo keväisestä Lontoon maratonista lähtien, mutta laitettakoon tämä nyt kehiin odotellessamme elokuun MM-maratonia. Kenian Catherine Ndereban (s. 1972) uskomaton sarja,

• 21 maratonia alle 2.30, joista 3 alle 2.20 ja 10 alle 2.25
• 2 maratonin maailmanmestaruutta ja 1 MM-hopea
• 2 maratonin olympiahopeaa
• 2 Chicagon maratonin voittoa
• 4 Boston maratonin voittoa

tekee hänestä kaikkien aikojen naismaratoonarin. Yhden harvoista (ainoan?) 2.30-päällityksistään hän juoksi Osakan MM-kisojen voittojuoksussaan vuonna 2007 hirveässä tappohelteessä (2.30.37). Me maratonfanit olemme saaneet todistaa niin kovaa maratonsarjaa (ja toivottavasti saamme todistaa vielä tulevaisuudessakin), että sen kovuutta on vaikea käsittää muuten kuin katsomalla seuraavaa listaa:

Catherine Ndereban 2.30-alitukset maratonilla (tilanne kesäkuu 2009)


2.18.47 (1.) Chicago 7.10.2001
2.19.26 (2.) Chicago 13.10.2002
2.19.55 (2.) Lontoo 13.3.2003
2.21.12 (2.) Boston 15.4.2002
2.21.33 (1.) Chicago 22.10.2000
2.22.01 (2.) Helsinki 14.8.2005 MM-maraton
2.23.03 (2.) New York 2.11.2003
2.23.53 (1.) Boston 16.4.2001
2.23.55 (1.) Pariisi 31.8.2003 MM-maraton
2.24.27 (1.) Boston 19.4.2004
10
2.25.05 (1.) Osaka 29.1.2006
2.25.13 (1.) Boston 18.4.2005
2.26.11 (1.) Boston 17.4.2000
2.26.22 (7.) Lontoo 26.4.2009
2.26.32 (2.) Ateena 22.8.2004 Olympiamaraton
2.26.58 (3.) New York 05.11.2006
2.27.06 (2.) Peking 17.8.2008 Olympiamaraton
2.27.34 (2.) New York 7.11.1999
2.28.27 (6.) Boston 19.4.1999
2.29.08 (5.) New York 4.11.2007
20
2.29.14 (5.) New York 2.11.2008

[iaaf.org & raasto.com]

Keskisalo 8.21,28

Suomen Jukka Keskisalo otti omansa Espanjan Huelvassa järjestettyjen kisojen esteissä. Keskisalon voittoaika 8.21,28 petraa hänen juuri juoksemaansa kauden avausta. Hän jätti taakseen muun muassa Espanjan Jose Luis Blancon (4. ajalla 8.24,08). Kisan toinen oli Kenian Caleb Ngetich (8.22,50) ja kolmas Espanjan Eliseo Martin (8.22,63).

Kiitos internetin läpikotaisin tuntevan Mogulin, tässä videota Keskisalon kisasta (300om Obs ja Hombres).

[www.rfea.es/competi/huelvameeting/resultados2009.asp]

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

3.40 -raja 1500 metrillä lähestyy

Elinen Niclas Sandellsin 1500 metrin aika 3.40.30 vei jälleen uuden suomalaisen mailerin 3.40-rajan portille. Tämä raja on kautta vuosien osoittautunut meilereillemme sellaiseksi, että kautta aikain siihen ovat pystyneet (sanokaa jos unohdin jonkun):

3.36.33 Pekka Vasala MäntsU 72
3.36.3 Antti Loikkanen VuoksVe 80
3.36.89 Ari Suhonen PorvU 87
3.37.2 Pekka Päivärinta TuUl 73
3.38.03 Jari Venäläinen PieksVe 89
3.38.07 Ari Paunonen SulkU 77
3.38.18 Vesa Siivonen EspTa 89
3.38.20 Markku Laine LiedLu 79
3.38.39 Samuli Vasala TuUl 01
3.38.50 Mika Maaskola TuTo 88
3.38.92 Timo Lehto OrvIF 84
3.39.14 Matti Valkonen SavolTu 83
3.39.2 Kauko Lumiaho RaahVe 72
3.39.70 Jukka Savonheimo TuWe 92

Sen sijaan alle 3.41, mutta ei alle 3.40 ovat vetäneet ainakin kolme Olavia, Harri Hänninen, Mikko Ala-Leppilampi, Heikki Vakkuri, Juhani Sams, Jonas Hamm ja nyt siis Niclas Sandells. Toivottavasti saamme tänä kesänä maahamme uuden 3.40 alittajan, sillä edellisestä on jo kahdeksan vuotta aikaa ja sitä edellisestä yhdeksän.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Sandells voittoisana

Suomen Niclas Sandells väläytti taas loppukiriään Göteborgissa kilpailluissa Ruotsin eliittikisoissa. Sandells iski miesten 1500m:n kuumassa erässä tiskiin uuden ennätyksensä, 3.40,30, jolla viilattiin myös kauden kotimainen kärkiaika uusiksi. Irlannin Dave Campbell hävisi Sandellsille 0.05 sekuntia. Myös Riku Marttinen (3.43,14) ja Mikael Bergdahl (3.44,03) juoksivat uudet ennätyksensä. Heidän perässään maaliin rullasi myös Jonas Hamm (3.44,46), joka onnistui pitämään muun muassa Ruotsin Rizak Dirshen (3.44,85) takanaan.

Miesten 800m:llä Suomen Robert Rotkirch kellotti 1.49,46, jolla hän sijoittui neljänneksi Etelä-Afrikan Samson Ngoepen (1.46,47) dominoimassa A-erässä. Miesten 5000m:llä maratonin Euroopan mestari Janne Holmén juoksi 14.33,06, jolla hän sijoittui erän viimeiseksi. A-erän voitti Kenian Jonas Cheruiyot ajalla 13.21,77. Muun muassa Australian Collis Birmingham oli erän viides ajalla 13.32,10.

Naisten 1500m:llä Heidi Eriksson uusi ennätystään numeroihin 4.24,64. Hän sijoittui kisan kolmanneksi. Annika Rikberg oli erän viides ajalla 4.24,98. Naisten esteet voitti Ruotsin Ulrika Johansson ennätysajalla 9.48,93. Suomen Sandra Eriksson oli kisan toinen ajalla 10.02,89 ja Sara Sajanti saapui maaliin seitsemäntenä kellon näyttäessä 10.43,18.

[folksamgp.se]

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Pre Classic

Ok. Tulokset Pren muistokisoista ovat sitten selvillä. Etiopian Gelete Burka (3.59,89) ja USA:n Jenny Barringer (3.59,90) pitivät tasaisen kisan kärkeä. Kolmas sija ratkottiin Venäjän Anna Alminovalle (4.01,44) seitsemän tuhannesosan turvin ennen USA:n estehirmu Anna Willardia. Ja niin vain kävi, että Kenian Vivian Cheruiyot kepitti Bahrainin Maryam Jamalin naisten 2000m:llä. Ajat: 5.31,52 ja 5.31,88.

Heti perään Kenian Paul Koech kellotti 8.13,44 esteissä selvällä erolla toiseksi juosseeseen Etiopian Roba Garyyn (8.21,22). Sileän kolmosen vei Bernard Lagat (7.35,92) ennen Qatarin Saif Saaeed Shaheenia (7.36,87). USA:n Chris Solinsky vetäisi 7.37,05 juuri ennen Matt Tegenkampia (7.37,32) ja Irlannin Alistair Craggia (7.37,84). Miesten kasilla USA:n Nick Symmonds tarjosi lehtereille taas vahvaa loppua ja kelpo aikaa, 1.45,86. Muuan Yuri Borzakovskiy oli vasta seitsemäs 1.47,05. Bowermanin mailin vei Kenian Asbel Kiprop (3.48,50) ennen maanmiestään Haron Keitanyä (3.48,78). USA:n Lopez Lomong kellotti 3.53,47, jolla helti kisan kuudes sija. Alan Webbille merkittiin ajaksi 3.55,99.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Prefontaine Classic

Tänään kisataan Eugenessa Steve Prefontainen muistokisa, jossa on tarjolla kelpo otatuksia. Naisten 2000m:llä Bahrainin Maryam Jamal iskenee tiskiin kovan tuloksen. Seuranaan hällä on Kenian Linet Masai, Vivian Cheruiyot, Sally Kipyego ja Pauline Korikwiang. Usalaisista mukana ovat muun muassa marakuumeessa kieriskelevä Kara Goucher, Sara Hall ja Jen Rhines.

Miesten 3000m:llä Eliud Kipchoge, Bernard Lagat ja Sileshi Sihine kolistelevat menemään. Mitä tekee Saif Saeed Shaheen, entä Alistair Cragg tai Juan Luis Barrios. Kenian Moses Masaikaan ei suostu pyöriskelemään muiden pölyssä. Eipä ole miesten esteissäkään jarruja matkassa kun Kenian Paul Koech ja Ezekiel Kemboi lähtevät paukusta. Usalaista mielenkiinnon kohteena ovat muun muassa Josh McAdams, Ben Bruce ja Steve Slattery. Äijillä siintää katseissa MM-Berliini ja parin viikon päässä häämöttävät USA:n mestaruuskisat.

Kisa näkynee Eurooppaa täältä tai täältä.

[runnerspace.com, flotrack.org]

Boström 63.41 puolikkaalla

Mårten Boström käväisi Kaliforniassa paukuttamassa puolimaratonin huisiin aikaan 63.41, jolla helti parin sekunnin voitto Böströmin joukkuekaveri Ben Ashkettlestä. Fontana Days Runia on tituleerattu yhdeksi maailman nopeimmista puolikkaista, mikä selittyy reitin alamäkivoittoisuudella.

Räsänen ja Utriainen alle 29.00

Eurooppa cupin 10000m:n kisasta kuuluu iloisia kestävyysjuoksu-uutisia. Suomen edustajat Matti Räsänen ja Jussi Utriainen rullasivat alle 29.00 rajan. Räsänen petrasi ennätystään lukemiin 28.52,32 ja Utriainen pääsi varsin lähelle (4 sek.) ennätystään tuloksella 28.54,66. Kisan voitti Espanjan José Manuel Martínez ajalla 27.57,61. Naisten kisan voitti Portugalin Inês Monteiro ajalla 31.34,17.

[sul.fi]