tiistai 8. kesäkuuta 2010

Oregonin kautta Barcelonaan?

Raasto.com haastatteli pitkästä aikaa jota kuta. Nyt vuorossa oli Suomen ja Seinäjoen Joonas Harjamäki, joka on ravistellut Teksasia Lamarin yliopiston juoksujoukoissa ja vähän muuallakin.

Nyt hän on piikkarit teroitettuna valmiina NCAA:n mestaruuskisoihin, jotka käydään loppuviikosta ja viikonloppuna legendaarisella Hayward Fieldilla, Oregonin Eugenessa. Siellä aikoinaan myös muuan Steve Prefontaine, Frank Shorter ja muuta muu syöttivät tossuja.

No Joonas ihan perinteisellä lähdetään: miltä nyt tuntuu kun NCAA:n finaali siintää edessä?
- Ihan siistiä päästä Haywardille haistelemaan Prefontainen kotikontuja. Amerikan kilpailukauden päätavoitteena on ollut koko ajan päästä NCAA finaaliin. Vielä pitäisi semifinaali selvittää.

Onko kisalle erityisiä odotuksia?
- Toivottavasti jo välierissä juostaisiin niin kovaa, ettei tarvitsisi enää murehtia EM-rajaa finaaliin mentäessä. Tavoitteena on tietenkin saavuttaa All-American palkinto. Sen saamiseksi pitää sijoittua kahdeksan joukkoon. Tuo tavoite on mielestäni varsin realistinen. Sanotaan, että jos aika on alle 8:38 ja sijoitus kahdeksan parhaan joukossa niin olen melko tyytyväinen. Harjoitteluni on koko ajan ollut heinäkuun lopulle tähtäävää, joten vielä ei ole haettu viimeistä terää. Uskoisin treenieni perusteella pystyväni tällä hetkellä hyvävauhtisessa kisassa noin 8:30 - 8:35 aikaan.

Eli sanos vielä: 8:37,99 vai 8:38,00?
- Nooooh, otetaan välierissä tuo 8:38,00 ja finaalissa sitten vähän kovempaa. Ei tehdä tavoitteista heti kerralla liian kovia.

Vuosi USA:n yliopistomaisemaa takana, mitkä jääneet parhaina/kälyisimpinä asioina mieleen (lähinnä juoksun suhteen)?
- Aloitetaan heikoimmista puolista. Kälyisimpänä asiana mielessä siintää valmentajien itsepäisyys. Täällä ei urheilijalla ole juurikaan sanavaltaa. Pahimpina esimerkkeinä tästä suunnasta ovat loukkaantumiset. Kuluneen vuoden aikana törmäsin useaankin tapaukseen, jossa urheilija juoksi rasitusvamman kanssa kauden läpi.
- Toinen erilainen asia on kilpailupaikat. Vierailevien koulujen urheilijoilla ei ole minkäänlaisia peseytymismahdollisuuksia kisojen yhteydessä. Maastojuoksukaudella itseäni alkoi ainakin raskaasti tympiä, kun piti kömpiä bussiin ja matkustaa kymmenen tuntia mutaisena. Kaikkeen tottuu, niin kuin tuohonkin, mutta mielestäni urheilijoita voisi sen verran kunnioittaa, ettei tarvitsisi lähteä kuraisena kotiin.

Ymmärrän. Tämä näkyi ihan taviksillekin kun kelistä riippumatta peseytyminen maantiekisojen jälkeen jäi minne jäi. Mitäs muuta sinulla on mielessä positiivisista asioista?
- Ylivoimaisesti parhaana asiana nostan esille kilpailut. Kilpailujen taso ja tason laajuus on täällä aivan käsittämätön. Itse tajusin tason laajuuden Pre-Nationals maastojuoksukisoissa syyslukukaudella. 8 km:n maastojuoksukisassa oli kaksi erää, joissa molemmissa oli joitakin satoja yliopistoikäisiä juoksijoita. Sijoituin ensimmäisessä erässä noin sijalle 100 ja yhteistuloksissa 200 paikkeille. Missä Euroopassa pääsee juoksemaan tämmöisiä kisoja?
- Muita positiivisia asioita olivat ryhmäharjoittelu ja sääolosuhteet. Tänne tuloon asti olin aina tehnyt kaikki harjoitukset yksin ja olikin vaihteeksi ihan mukavaa päästä tekemään joitakin treenejä muiden urheilijoiden kanssa. Lisäksi sääolosuhteet täällä olivat koko vuoden aivan loistavat, tosin nyt alkaa olla jo hiukan liian tukalaa. Tällä viikolla lämpötila varjossa on parhaimmillaan 36 astetta, tuohon kun lisää lähes 100 %:n kosteuden niin alkaa tulla melko tukalaa. Ei ainakaan pitäisi Barcelonan pikkuhelteinen paljoa poltella.
- Niin ja jos nyt tähän loppuun vielä annan valmentajille hieman krediittiäkin. Tänne saapuessani olin tehnyt selväksi, että aion harjoitella oman valmentajani, Koskiahon Pentin, harjoitusfilosofian mukaisesti. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen valmentajat täällä antoivat periksi ja antoivat minun treenata täysin oman ohjelmani mukaisesti. Lisäksi pitää vielä mainita, että onnistuivathan koutsit hankkimaan neiti-mäyrällekin, eli Maarialle, stipendin, jotta saivat minut tänne lähtemään.

Oivallista, että listassa oli enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita. Saitko muuten juoksijana jotain uutta ärsykettä Teksasin baanoilla?
- No ainakin jalat ovat yhdeksän kuukauden jälkeen varsin tottuneet maantien jyskytykseen. Lisäksi voima- ja lihaskuntoharjoitteluun sain lisää paljon uusia liikkeitä. Mutta kuten totesin yllä niin juoksuharjoitteluani en ole täällä muuttanut.

No nyt kun olet siellä aitiopaikalla samaan aikaan kun uuden mantereen kärkijuoksijoiden ajat alkavat olla hämäävän kovia. Onko sinulla mielipidettä siitä, miksi kestojuoksurintama alkaa olla siellä kovin laaja ja kärkikin kohtalaisen kova?
- Täällä johdettu ja varsin kova tavoitteellinen harjoittelu aloitetaan jo lukion alaluokilla. Kokeilijoita on niin paljon, että lahjakkuudet jäävät varmasti valmentajien haaviin melko aikaisessa vaiheessa. Isona motivoivana tekijänä on tietenkin ilmainen opiskelu, joka kasvattaa kokeilijoiden määrää. Yliopisto-opiskelu on niin tuhottoman kallista, että urheilustipendin saaminen motivoi varmasti kokeilemaan urheilua. NCAA, vaikka onkin melko outo järjestelmä, taitaa olla maailman ainoa amatöörijärjestö yleisurheilussa, on varmasti iso syy ainakin tason laajuuteen. Urheilijat, vaikka opiskelevatkin täysipäiväisesti, saavat treenata johdetusti ryhmässä, ilmaiset huoltopalvelut, loistavia kilpailuja ja mainetta ja kunniaa. Amerikassahan urheilijoita arvostetaan melkoisesti ja menestyviä urheilijoita sitäkin enemmän.

Eli vähän niin kuin jyvät ja akanat –tarina tässä pätee. No mutta kiitos Joonas, että ehdit haastateltavaksi siellä kiireiden keskellä.
- Joo kiitos vaan. Lähdenkin tästä silittämään Pre-paitaa.

Nyt on siis taas uusi mahdollisuus saada lisää juoksijoita EM-kisakoneeseen, joten Joonakselle paljon tsemppiä tulevaan otatukseen. Joonas muuten menetti esteiden kauden kotimaisen kärkiajan viime viikonloppuna Janne Ukonmaanaholle, joka jäi sietämättömän vähän rajasta.

Joonas Harjamäki nähdään Hayward Fieldillä ensimmäisen kerran keskiviikkona 18:15 paikallista aikaa. Estefinaali juostaan perjantaina 18:00 samalla aikavyöhykkeellä. Tästä vielä samaan syyssyyn Joonaksen tuore haastattelu Flotrackissä.

[raasto.com ja vähän flotrack.org]

1 kommentti:

Ste kirjoitti...

Tuosta vielä tuloslinkki:

http://www.flashresults.com/2010_Meets/outdoor/NCAA/