maanantai 10. syyskuuta 2012

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 14 – Kuinka maratonpelkääväisyys pidetään loitolla?



Raasto.comin maratonfilosofian aiemmissa kirjoituksissa on sivuttu maratonpelkääväisyyttä. Tässä kirjoituksessa keskitytään maratonpelkääväisyyden syvimpään olemukseen täydessä maratonpelkääväisyysarvoitusselvittäväisyydessä. Kuten kaikki maratoonarit tietävät, eräs maratoonarin pahimmista vihollisista ennen maratonkilpaa on nurkissa lymyävä maratonpelkääväisyys. Yleensä maratonpelkääväisyys johtuu kahdesta pääkokonaisuudesta, ensinnäkin puutteellisesta maratonkeskittyneisyydestä ja toiseksi aiemmista maratonwaterloista. Nämä aiheuttavat epävarmuuden omaan maratonkuntoon liittyen ja maratonepävarmuus puolestaan on kuin bensaa maratonpelkääväisyyden liekkeihin. Toisinpäin käännettynä täysi maratonkeskittyneisyys on puolestaan kuin vaahtosammuttimesta ruiskutettua vaahtoa maratonpelkääväisyyden liekkeihin, koska maratonkeskittyneisyys mahdollistaa optimaalisen valmistautumisen maratonille, kunnossa olevan maratoniskutusneisuuden ja realistisen käsityksen omasta maratonsuorituskyvystä. Eräs keino enneltaehkäistä tulevien sukupolvien maratonpelkääväisyyttä olisi myös määrätä maratonfilosofia pakolliseksi oppiaineeksi Suomen koululaitokseen.

Ihanteellinen tilanne olisi, jos juoksija pystyisi lähtemään maratonille vähintään puolen vuoden täysi maratonkeskittyneisyysjakso takanaan. Valitettavasti tämä ei läheskään aina onnistu. Pääsyitä tähän ovat 1) puutteellinen harjoittelu (alikunto) 2) liian kova harjoittelu (ylikunto) 3) liian kovat maratonpaineet (pakkomielle maratononnistuneisuudesta) 4) kauden muiden kilpailuiden tärkeyden laittaminen maratonin edelle (maratonin erikoisharjoittelun puute). Nämä kaikki nakertavat maratonkeskittyneisyyttä ja ruokkivat maratonpelkääväisyyttä kuin rutto keskiajalla.

Onko maratonpelkääväisyys ylipäätään mahdollista pitää loitolla, jos täysi maratonkeskittyneisyys ei ole mahdollista, vaikka halua ja ymmärrystä maratonkeskittyneisyyteen olisi? Tällainen tilanne juoksijalla on edessä esimerkiksi silloin, jos hän ei vammojen takia pysty kunnolliseen fyysiseen maratonkeskittyneisyyteen, vaikka haluaisi. Tällöin maratonpelkääväisyyden ehkäisyyn on kaksi keinoa, joko 1) maratonluovuttaneisuus, jolloin edessä olevasta maratonista luovutaan (DNS) tai 2) täysi panostus henkiseen maratonkeskittyneisyyteen. Vaihtoehto yksi on edessä silloin, jos vamma on niin paha, että juoksija ei kerta kaikkiaan pysty juoksemaan ja tämän vuoksi keskeytys tulevassa maratonkilvassa on erittäin todennäköinen. Tämä vaihtoehto on järkevä silloin, jos edessä oleva maratoni todennäköisesti vaarantaisi juoksijan terveyden tai koko juoksijan uran. Tässä kohtaa on hyvä pitää mielessä maratonluovuttaneisuuden nyrkkisääntö: päätös maratonluovuttaneisuudesta on tehtävä viimeistään maratonviikon tiistaina jos kisa on sunnuntaina, sillä tätä pidempään tehty maratonarpovaisuus sen suhteen, että juostako vai eikö juosta, tuhoaa loputkin maratonmahdollisuudet.

Vaihtoehto kaksi tulee taas ajankohtaiseksi silloin, jos juoksijan vamma on lievä tai parantunut, jolloin todennäköisyys sille, että se saattaa kestää maratonin on suurempi kuin todennäköisyys keskeyttämiselle. On selvää, että tämän arviointi ei ole helppo tehtävä, eikä kukaan voi vaihtoehto kahden tapauksissa 100 prosenttisella varmuudella tietää, että kestääkö jalka maratonin vai ei.   
Käytännössä vaihtoehto kaksi, täysi panostus henkiseen maratonkeskittyneisyyteen fyysisen keskittyneisyyden käytyä mahdottomaksi tarkoittaa sitä, että vaikka juoksija ei pystykään valmistautumaan täydellä fyysisellä maratonkeskittyneisyydellään maratonille, hän toimii silti aivan kuin hän pystyisi. Pahin mahdollinen virhe fyysisen maratonkeskittyneisyyden mentyä mönkään on luovuttaa myös henkisesti: ”ei tarvitse tankata, kun ei ole pystynyt treenaamaan” tai : ”ei  tarvitse omia juomia, kun kuitenkin tulee keskeytys” tai: ”ei tarvitse välttää ylimääräisiä liikkeitä maratonin aattopäivänä, kun ei kuitenkaan kulje mihinkään, kun ei ole pystynyt vetämään maratonvauhtikestoa”.

Jos juoksija päättää startata maratonille vaikeuksistaan huolimatta, hänen on siis toimittava aivan kuin vaikeuksia ei olisi. Hänen on noudatettava normaaleja maratonrutiinejaan niin tarkkaan kuin mahdollista. Vaikka normaalien harjoitusten tekeminen ei onnistuisi, muut maratonrutiinit on suoritettava. Tietenkin juoksijan on oltava realisti maratontavoitteissaan, jos ei ole pystynyt kunnolla harjoittelemaan (esimerkiksi pistää tulevan maratonin tavoitteet uusiksi), mutta kaikki muut toimet on tehtävä mahdollisimman tarkasti kuten ennenkin. Maratonrutiinit (esimerkiksi tankkauksen suorittaminen kuten ennenkin, maratonmatkustus kuten ennenkin, kisanumeroiden haku kuten ennenkin, pullojen merkkaus kuten ennenkin, ylimääräisen jaloilla olemisen välttäminen aattopäivänä kuten ennenkin, juomien vieminen järjestäjille kuten ennenkin) ehkäisevät tällaisissa tapauksissa maratonpelkääväisyyttä, vaikka ne eivät välttämättä poista pelkääväisyyttä kokonaan. Maratonrutiinien suorittaminen estää juoksijaa jatkuvasti ajattelemasta ei-ihanteellisia maratonlähtökohtiaan. Jos juoksijan jalat epävarmoista lähtökohdista huolimatta kuitenkin kestävät maratonin, juoksija on maratonin maalissa tyytyväinen siitä, että hän ei luopunut näistä maratonrutiineistaan, sillä ne mahdollistivat niin hyvän maratonsuorituksen kuin niistä lähtökohdista oli mahdollista tehdä. 

[Z]