Berliinin maraton 2015: lyhyt kisaraportti

Olin ennen tämän vuoden Berliinin maratonia juossut 21 maratonia vuosien 1997-2014 välillä, mutta tämän vuoden maratonilla edessä oli uusi tilanne. Helmikuussa 2015 minulla todettiin tyypin 1 diabetes, tarkemmin sanottuna sen alamuoto LADA (Latent Autoimmune Diabetes in Adults). Se vaatii insuliinihoitoa loppuelämän ajan. Tämä luonnollisesti toi maratonharrastukseen lisähaasteen: koska liikunta vaikuttaa voimakkaasti verensokeriarvoihin - varsinkin maratonin kaltainen äärimmäinen rasitus - kuinka estäisin verensokeria laskemasta liikaa maratonin loppupuoliskolla? Terveelläkin ihmisellä saattaa tulla maratonin loppuvaiheessa hypoglukemian (verensokerin laskemisen vaarallisen alas) tuntemuksia, mutta diabeetikolla riski on selvästi suurempi. Toisaalta, jos verensokeri olisi liian korkea kilvan alussa, se tekisi niin löysän olon, ettei juoksemisesta tulisi mitään. Onneksi minulla oli helmikuusta syyskuuhun aikaa opetella, kuinka elimistöni reagoisi kestävyysharjoitteluun tässä uudessa elämäntilanteessa. En halunnut luopua maratonharrastuksestani diabeteksen takia, joten otin tähtäimeeni Berliinin maratonin syyskuun lopulla, jossa olen juossut monena syksynä.

Vuosina 1994-2010 panostin tosissaan juoksuun ja juoksin ympäri vuoden koko ajan yli 100 km viikossa, mutta 35 ikävuoden jälkeen jalkavammat pakottivat vähentämään juoksemista radikaalisti niin, että aiemman 9-10 kertaa viikossa tapahtuvan juoksemisen sijaan pystyn enää juoksemaan 3-4 kertaa viikossa. Muina päivinä juoksun tilalle tuli pyöräilyä ja talvella hiihtoa. Harjoitusmäärät säilyivät ajallisesti samana, noin 10 tuntia viikossa, mutta siitä oli juoksua huomattavasti aiempaa vähemmän. Huomasin, että verensokerit reagoivat voimakkaasti kaikenlaiseen liikuntaan. Toisin sanoen, kaikki liikunta laski verensokeria selvästi. Esimerkki: helmikuussa, kun sain verensokerimittarin käyttööni ennen insuliinihoidon aloittamista, sokeriarvojen ääripäät olivat saman päivän aikana 27,9 (ennen liikuntaa) ja 5,4 (90 min sisäpyöräilyn jälkeen). Heti tämän jälkeen aloitettiin monipistoshoito, mikä tarkoitti perusinsuliinin pistämistä kerran päivässä ja ateriainsuliinin pistämistä 3-4 aterialla päivässä.

Harjoittelu keväällä ja kesällä 2015 sujui vaihtelevasti, mutta sain pudotettua sokeriarvot lähelle ”terveen ihmisen” lukemia. Maratonviikolla 21-27.9. toimin seuraavasti. Tiistain ja lauantain välillä tein hiilihydraattitankkauksen, kuten aina ennenkin. Hiilihydraattipitoisen ruoan lisäksi join maltodekstriiniä, joka on lähes 100 % hiilihydraattia. Aamuisin pistettävän perusinsuliiniannoksen (Levemir) pidin ennallaan, mutta ateriainsuliinia(Novorapid) jouduin lisäämään selvästi, noin puolet aiempaan verrattuna, ettei verensokeri nouse pilviin. 

Matkustin torstaina Helsinkiin ja sieltä perjantai-aamuna Berliiniin. Pyrin syömään kaksi kertaa päivässä pastaa ja sen lisäksi juomaan maltodekstriiniä ja perjantaista eteenpäin myös urheilujuomaa. Siitä huolimatta, että pistin normaalia enemmän ateriainsuliinia, verensokeriarvot nousivat maratonin aattopäivänä välillä turhan korkealle, 13:een. En antanut tämän kuitenkaan häiritä, sillä ainakin se kertoi, että koneessa on hiilaria.

Kilpailuaamuna sunnuntaina klo 5.45 verensokeri oli vähän tyypillistä aamulukemaa korkeampi, 7,0. Silti pistin vain kolmasosan normaalista perusinsuliiniannoksesta, enkä yhtään ateriainsuliinia. Päättelin, että maraton tulee laskemaan verensokeria niin paljon, etten tarvitse paljoakaan insuliinia laskemaan sitä. Klo 6 söin aamupalan, kolme lautasta mysliä, koska siinä on paljon hiilihydraattia. Lisäksi matkalla kilpailupaikalle join urheilujuomaa. Tuntia ennen kilpaa, klo 8 verensokeri oli 10,2. Se oli helpotus, sillä aiemmin kesällä olin huomannut, että pitkä lenkki sujuu hyvin, jos sokeri on lähtiessä kymmenen pinnassa. Sen jälkeen söin yhden energiageelin (27g hiilihydraattia)

Klo 9 oli maratonin lähtö. Olin toimittanut järjestäjille omat pullot joka huoltopisteelle, joita oli yhteensä kahdeksan. Maratonin aikana nautin urheilujuomaa 2,5 dl viiden kilometrin välein. Lisäksi söin matkan aikana 7 kpl energiageelejä (onneksi maha kesti tämän satsin). Osan geeleistä kannoin vyölaukussa, siltä varalta etten löydä omia juomapullojani. Osan geeleistä olin teipannut kiinni juomapulloihin. Kertaakaan matkan aikana ei tullut sellainen olo, että verensokeri laskisi liikaa. Lisäksi vauhti säilyi tasaisena koko matkan ajan. Löysin juomapulloni ilman vaikeuksia joka juoma-asemalta, vaikka varsinkin ensimmäiset 20 km reitillä oli valtava tungos.  

Maali koitti ajassa 3.00.13. Yritin raastaa lopussa että menisi alle kolmen tunnin, mutta ei mennyt vaikka kaikki oli pelissä. Se jää vuonna 2000 juoksemastani ennätyksestä 27 minuuttia, mutta nykyisin on tärkeää pystyä yleensä juoksemaan ja harrastamaan liikuntaa. Se ei ole enää itsestään selvyys. Maalissa join yhden mukin urheilujuomaa. Puoli tuntia maaliin tulon jälkeen verensokeri oli jopa korkeampi kuin ennen kilpaa, 10,7, mutta 2,5 tuntia kilvan jälkeen tuli tosi heikko olo, mittasin sokeriksi vain 3,0. Se johtui siitä, että olin pistänyt hotellille tultua loput 2 / 3 perusinsuliinista. Loppupäivän verensokeri oli tasaisesti noin 7 pinnassa, mutta sen verran maraton vaikutti, että ei tarvinnut pistää kuin erittäin pieniä annoksia ateriainsuliinia.

Kaiken kaikkiaan pelkäsin ennen kilpaa kahta asiaa: 1) kestääkö pohje, joka vaivasi viimeisen 2 kk aikana ja 2) tuleeko maratonin toisessa puoliskolla hypoglukemia. Onneksi kaikki sujui hienosti.

Tuomas Zacheus