Tokion maraton oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa World Marathon Majors -sarjan osakilpailu. Niinpä se oli houkutellut mukaan melkomoisen joukon maailman valioihin kuuluvia maratonrallattajia. Valitettavasti sää kilpailun aikana ei ollut kovan tuulen johdosta maratonille suotuisa. Siitä huolimatta voittajaksi juoksi viime kauden maratonsensaatio, Kenian kansalaisuuden omaava Dennis "sopujuoksu" Kimetto ajalla 2.06.50. Se on Tokion maratonin reittiennätys, mutta ei lähellekään Kimetton oma ennätys, sillä viime syksynä hän kipaisi Berliinissä debyyttimaratonillaan 2.04.16. Todennäköisesti hän olisi silloin juossut vieläkin kovampaa, mutta koska kyseessä olivat World Marathon Majors -sarjan voittorahat ja niitä tavoitteli Kimetton kaveri ja kenties samaan manageritalliin kuuluva Geoffrey Mutai, Kimetto antoi silloin Mutain voittaa.
Tällä kertaa Kimetton manageri oli ilmeisesti sanonut ennen kilvan alkua, että Kimetto saa luvan juosta voitosta maaliin asti ja niin hän tekikin. Voiton hän ratkaisi hurjalla kiihdytyksellä, jossa mies veti 30-35km:n välisen vitosen 14.20:een ja kun se ei riittänyt, vielä seuraavan vitosen 14.35:een. On selvää, että moisessa rallatuksella ei voi kukaan pysyä mukana ja niin Tokion maratonin voitto oli ratkennut. "Haluan juosta seuraavaksi MM-maran, mutta jos se ei ole mahdollista, hyökkään maratonin ME:n kimppuun Berliinissä", sanoi Kimetto kilvan jälkeen. Berliinistä hänellä onkin hyviä muistoja, sillä viime vuonna hän voitti kyseisessä kaupungissa sekä Berliinin puolimaratonin (59.15), että 25 km:n kilvan (1.11.18).
Toiseksi Tokion maratonmittelössä sijoittui Kenian Michael Kipyego. Hän ei jäänyt Kimettolle paljoa, sillä maalilinja syöksyi päin Kipyegon naamaa ajassa 2.06.58. Se ei ole aivan hänen ennätyksensä, sillä vuonna 2011 Kipyego juoksi Eindhovenissa kymmen sekuntia kovempaa. Toisin kuin Kimetto, Kipyego on jo tehnyt pitkän uran kansainvälisillä kilpakentillä. Siihen on kuulunut esimerkiksi kymmenen vuoden estejuoksu-ura (esterekordi 8.08.48) ja parhaimmillaan kuudes sija MM-maastoissa. Onneksi Kipyego on kuitenkin siirtynyt maratonille, kestävyysurheilun ehdottomalle kuninkuusmatkalle, minkä rinalla esteet ovat pilipalitouhua.
Kolmanneksi Tokiossa sijoittui myös Kipyego, etunimeltään Bernard. Hänenkin kotomaansa on Kenia. Bernard jäi kuitenkin kärkikaksikolle selvästi, sillä hän saavutti maalisen linjoituksen 2.07.53 kuluttua lähtölaukauksesta. Se ei ole lähimainkaan Bernardin rekordi, sillä vuonna 2011 hän laukkasi Chicagossa tuloksen 2.06.29. Onpa mies juossut urallaan myös 10 000 metriä alle 27 minuutin (26.59.61) puolimaratonin alle tunnin (59.10), sijoittunut MM-kisojen kympillä viidenneksi ja MM-puolimaratonilla hopealle. Seillainen veikko on Bernard.
Neljäntenä maaliin heittäytyi Japanin Kazuhiro Maeda ajalla 2.08.00. Se on Maedan persoonallinen rekordi, mutta hieman häntä kyllä maalissa kalvoi se, että Japanin yleisurheiluliitto oli asettanut suoran MM-maratonvalinnan ehdoksi 2.08-alituksen. Tähän Maeda juoksi siis 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle yhden sekunnin liian hitaasti. Hänen ei kuitenkaan kannata olla murheellisin maratonmielin, sillä on hyvinkin luultavaa, että miehen maratonnäyttö on riittävä MM-valintaa ajatellen. On näet epätodennäköistä, että kovinkaan moni japanilainen joukkorallattaisi viimeisellä MM-karsintamaratonilla Lake Biwassa ensi kuussa Maedan tuloksen alle. Maedalla on elämänsä aikana takanaan jo kilometri poikineen kestävyysjuosten, sillä esimerkiksi 10 000 metrillä äijä on leiponut 28 minuutin tuloksia jo vuodesta 2000 lähtien. Joskus on mennyt myös alle 28 minuuttia.
Maeda kävi lopussa kovan taiston Kenian James Kwambain kanssa. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että Kwambai juoksi 2.08.02. Kwambai taisi hieman hyytyä siihen, että hän tempaisi 28-29 välisen kilometrin 2.55:een ja jatkoi seuraavan tonnin 2.48:aan. Tällainen nykiminen kostautui viimeisillä kilometreillä niin, että jo kaukana takana ollut Maeda saalisti Kwambain kiinni ja painoi täyttä raikua ohi. "Yrittänyttä ei maratonlaiteta", saattoi Kwaibai kuitenkin lohdutella itsesään maalissa. Hänen maratonrekordinsa on äärimmäisen kova, vuonna 2009 Rotterdamissa juostu 2.04.27. Onpa mies juossut myös puolikkaan maratonin joltistakin renkutusta, mistä kertoo uran paras aika, 59.09. Lisäksi hän on säestänyt hyvin Haile Gebrselassieta vuonna 2008 Berliinissä juoksemalla silloin 2.05.36.
Kuudes Tokion maratonilla oli Kenian Gilbert Kirwa. Hän juoksi 2.08.17. Tällä vetäisyllä Gilbertti jäi pari minuuttia Frankfurtissa vuonna 2009 juoksemastaan rekordista (2.06.14). Joka tapauksessa hän oli maalissa hyvän tovin ennen seitsemänneksi tullutta Etiopian Feyisa Bekeleä, jonka ajaksi kirjautui 2.09.05. Se saattoi hieman kalvaa viime syksynä Amsterdamissa ajan 2.06.26 juossutta Bekeleä. Aivan varmasti sijoitus kahdesan ja aika 2.09.13 raastoi Etiopian Dino Sefirin kaalia, sillä se jäi aika kauas hänen uransa parhaasta maratonajasta, viime vuonna Dubaissa vedetystä 2.04.50:stä.
Sen sijaan yhdeksänneksi tullut Japanin Takayuki Matsumiya saattoi olla aikaansa 2.09.14 siinä mielessä tyytyväinen, että se oli hänen ennätyksensä. Toki japanilaiset ovat odottaneet aika hyvän ratanopeuden omaavalta Matsumiyalta (5000m 13.13.20, 10 000m 27.41.75) jo pitkään yhtä kovaa maratontulosta, kuin samalaisia ratatuloksia kiskonut Toshinari Takaoka, joka aikoinaan veti maran 2.06.16. Siihen Matsumiya oli kenties pettynyt, että hänen aikansa ei tule riittämään Japanin joukkueeseen kesän MM-maratonille. Joka tapauksessa hän oli kilvan viimeinen 2.10 alittaja täydessä 2.10-alittavaisuudessa.
Tokion naisten kilvan jälkeen maalialueella raikuivat Etiopian kansallisbiisin sävelet. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että voittajaksi nelisti kyseisen valtion kansalaisuuden omaava Aberu Kebede. Hän käytti maratoniin aikaa 2.25.34. Kebede ratkaisin voiton voimakkaalla viimeisen seitsemän kilometrin rynnistyksellään, johon toiseksi sijoittunut Etiopian Yeshi Esayias (2.26.01) ei pystynyt maratonvastaamaan. "Tänään oli liian tuulista, jotta olisin pystynyt reittirekordiin. Erityisen hevii oli 37 kilometrista 41 kilometriin, koska silloin oli paitsi hirveä tuuli, myös ylämäki", sanoi voittaja maalissa. Hän jäikin aika kauas omasta rekordistaan, joka on viime syksynä Berliinissä juostu 2.20.30. Samoin ennätyksestään jäi toiseksi sijoittunut Esayias, sillä parhaimmilaan hän on taittanut maratonin sekunnin tämänkertaista tulostaan kovempaa.
Kolmanneksi Tokion kilvassa sijoittui Saksan Irina Mikitenko, joka teki 40-sarjalaiselle "kohtuullisen" maratonajan, 2.26.41. Se ei tietenkään ole lähellekään Mikitenkon persoonallinen rekordi (2.19.19, Berliini 2008), mutta ikä huomioon ottaen Mikitenkon suoritusta on pidettävä oivana. Mikitenko oli jo vuonna 2000 Sydneyn olympiakisoissa 5000 metrillä viides, joten aika pitkän päivätyön hän on tehnyt kansainvälisillä kilpakentillä. Kenties tältä ratajuoksuajoilta peräisin olevalla nopeudella Mikitenko kukisti kilvassa neljänneksi sijoittuneen Venäjän Albina Mojorovan (2.26.51). Majorova, jonka maratonrekordi on 2.23.52, sijoittui viime kesänä Lontoon olympiamaratonilla yhdeksänneksi.
Viides Tokiossa oli Japanin Yoshimi Ozaki 2.28.30 kuluttua lähdöstä. Se oli taatusti tälle vuoden 2009 maratonin MM-hopeamitalistille pettymys, samoin kuin oli viime kesän olympiamaratoni (aika silloin 2.27.43, sijoitus 19.) Ozaki, joka on juossut maratonin nopeimmillaan 2.23.30:een, himoaa varmasti vielä uralleen kovaa maratontulosta kuin alkoholisti maksakirroosiota. Kuudes ja kilvan viimeinen 2.30 -alittaja oli Namibian Helalia Johannes ajalla 2.29.20. Se jäi aika lailla tämän viime kesän olympiamaratonin 12. parhaan maratonkonettaren uran rekordista (olympiamaratonilla juostu 2.26.09), mutta on joka tapauksessa osoitus siitä, että hän pystyy juoksemaan alle 2.30 olosuhteissa kuin olosuhteissa, päivänä kuin päivänä, kelissä kuin kelissä, reitillä kuin reitillä, kilvassa kuin kilvassa. Tämä tietenkin edellyttää, että maratonkeskittyneisyys on tällöin 100 prosenttissa kuosissa ja että reitti on kohtuullisen tasainen ja että olosuhteet ovat kohtuullisen viileät ja että kilpa on kohtuullisen hyvä.
[iaaf.org, japanrunningnews.blogspot.com & raasto.com]
maanantai 25. helmikuuta 2013
maanantai 18. helmikuuta 2013
Melkomoista rallatusta SM-halleissa
Yleisurheilun sisällä tapahtuvat SM-kisat järjestettiin vuonna 2013 Jyväskylässä. Siellä maamme urheileva nuoriso kilvoitteli mestaruuksista kuin rokkari plekuista. Sielä tulevaisuuden toivot urheilivat samaan aikaan kun poliitikot murheilivat.
Kuinka siellä sitten kävi? No kuinkapa muutenkaan, että naisten 800 metrillä voiton vei Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto ajalla 2.10.35. Porvoon Urheilijoista on kuulemma joskus joku maileri ennenkin tullut. Hopeamitalia seuransa järjestämillä mitalikahveilla sai puolestaan esitellä HKV:n Minna Nummela 2.12.04 kuluttua lähtölaukauksesta. Hän on kuulemma joskus jotain aiemminkin juossut, esimerkiksi 800m ulkona 2.05:een. Pronssia Porin pohjoisosaan Normarkkuun vei paikallisen Nopsan edustaja Katriina Sonck tuloksella 2.12.61. Hän oli varmaan onnellisuudessa kuin opettajatar ponnellisuudessa.
Entäpä kuka miesten 800 metrillä oli nopein? Eipä kukaan muukaan muin Espoon Tapioiden Tuomo Salonen. 1.52.65 häneltä siihen kului. Hän olisi muuten kova kuin nahka, mutta rasitusvammat ovat viime vuosina riivanneet miestä kuin luteet helsinkiläishotelleja. Hopeaa ja samalla ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalinsa sai Saarijärven Pullistuksen nuori voima, Joonas Rinne nimeltään. Hänen aikansa on noin 18-vuotiaalle pojalle oiva, 1.53.49. Ei tarvitse olla kummoinenkaan meedio ennustaakseen, että tulevaisuudessa Rinteelle on tuleva vielä erinäisiä muitakin SM-mitaleita, jos on tullakseen. Pronssia Turun Urheilulliseen Liittoon vei Saku Lehikoinen. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hän oli maalissa kolmantena ajalla 1.53.91. Ero neljänneksi jääneeseen Parikkalan suureen poikaan, Parikkalan Urheilijoita edustavaan Panu Jantuseen oli selvä, yksi sekunnin sadasosa. Jantusen ei kuitenkaan kannata harmitella tätä, sillä hän on kova kuin sankari.
Juostiin siellä sisätiloissa myös 1500 metriä. Sen kilvan, sarjassa naiset, voitti Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. Sen hän teki ajalla 4.28.19. Se on verraton aika nuorelle voimattarelle. Kettunen on saanut hiihtoladulta koneeseensa aika lailla sitkeää kestoa ja hapen riistoa, sillä luultavasti näiden ominaisuuksien avulla hän kukisti ajan 4.29.32 juoseen HKV:n Minna Nummelan. Toki on sanottava, että Nummelakin on kova kuin puristin ruuvipenkissä. Pronssia sai hienon kömebäkin juoksuradoillle tehnyt 1990-luvun tähtijuniorijuoksija, Vammalan Seudun Voiman kotiseurakseen tunnustava Minna Haka-Risku. Hän pinkoi puolitoista kilometriä kuin nuoruuden päivinään aikaan 4.30.98. Lienee tarpeetonta sanoakaan, että hän on kova kuin kettinki.
Miesten 1500 metrillä voiton vei Parikkan Urheilijoiden Panu Jantunen tuloksella 3.55.39. Kestofanit odottivat luonnollisesti eurooppalaisella maililla hieman raisumpaa menoa, mutta mestaruus on aina mestaruus, sanoi kissa kun saaliin nappasi. Hopeamitalia kotiin päästyään sai hevimetalmusiikin tahdissa ihastella Turun Urheiluliiton edustaja ja Itä-Suomen yliopiston kauhu, Joonas Lehtinen. Hän laittoi Jantusen aika ahtaalle, mistä osoituksena on aika 3.55.76. Pronssi meni Lahden Ahkeran nuorelle Ossi Kekille tuoksella 3.56.13. Hän on kova kuin moottorisaha heinätöissä.
Kestofanien ei ollut vaikea veikata 1500 metrin jälkeen, että naisten 3000 metrin voiton veisi nimiinsä Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. Niin hän tekikin 9.20.25 kuluttua lähtölaukauksesta. Kettunen oli kilvassa joltisenkin ylivoimainen, sillä hopeaa saanut Vammalan Seudun Voiman Minna Haka-Risku juoksi 9.37.19. Pronssiseen mitalin kanssa sai kilvan jälkeen tehdä tuttavuutta Helsingin Jyryn Minna-Maria Kangas. Hän juoksi ajan 9.40.46, mikä tarkoittaa sitä, että hän on kova kuin kuivunut laasti.
Miesten 3000 metrillä voittajan nimi oli Karhulan Katajaisten Ilari Piipponen ajalla 8.20.60. Hän ei jättänyt kenellekään epäselvää siitä, kuka oli kirissä nopein, terävin ja herkin. Samalla Piipposen voitto tarkoitti sitä, että Karhulan Katajaiset joutui ostamaan ylimääräisen kahvipaketin seuran mitalikahveille, sen verran tuli kultaa Jyväskylän SM-halleista seuran urheilijoille. Hopeaa Piipposen takana sai Viipurin Urheilijoiden Joonas Harjamäki. Hän juoksi 8.21.69. Hänen seuransa edustajat ovat kuulemma joskus jotain tuloksia esteissä tehneet, eivätkä VU:n seuraennätykset ole huonoja 5000 ja 10 000 metrilläkään. Ne on tosin tehnyt eri kaveri kuin seuran esteiden rekordin ja lähimenneisyydessä nämä veijarit ovat kuulemma työskennelleet työtovereina Vuosaaressa toisen ollessa toisen esimies. Harvassa työpaikassa maamme historiassa on ollut niin armottoman kovia kestävyyjuoksijoita. Itse asiassa he ovat olleet niin kovia, ettei edes reikä ole kyennyt porautumaan heidän hampaisiinsa. Pronssia kilvan jälkeen kisaverkkareiden taskuun sai tunkea HKV:n Aki Nummela, joka pisteli kolme kilometriä 8.21.72:aan. Nummela kilpaili SM-halleissa viime vuoden tapaan silkasta kilpailemisen riemusta myös 800 metrillä ja 1500 metrillä, joten kenenkään on turha syyttä häntä kilpailemisen vieroksajaksi. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, kaiken lisäksi hän on vielä kova kuin rautakanki puuron hämmennyksessä.
Niin oli sisällä tapahtuvan yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut kilpailtu ja eipä kulunut kauaakaan Hipposhallin valojen saamumisesta, kun jo kestonnälkäiset juoksijat olivat matkalla lentokentälle ja sieltä kohti etelän kestojuoksuparatiisimaisia maita, missä kesän enntäyksiä pilkkaava kunto rakennetaan.
[raasto.com]
Kuinka siellä sitten kävi? No kuinkapa muutenkaan, että naisten 800 metrillä voiton vei Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto ajalla 2.10.35. Porvoon Urheilijoista on kuulemma joskus joku maileri ennenkin tullut. Hopeamitalia seuransa järjestämillä mitalikahveilla sai puolestaan esitellä HKV:n Minna Nummela 2.12.04 kuluttua lähtölaukauksesta. Hän on kuulemma joskus jotain aiemminkin juossut, esimerkiksi 800m ulkona 2.05:een. Pronssia Porin pohjoisosaan Normarkkuun vei paikallisen Nopsan edustaja Katriina Sonck tuloksella 2.12.61. Hän oli varmaan onnellisuudessa kuin opettajatar ponnellisuudessa.
Entäpä kuka miesten 800 metrillä oli nopein? Eipä kukaan muukaan muin Espoon Tapioiden Tuomo Salonen. 1.52.65 häneltä siihen kului. Hän olisi muuten kova kuin nahka, mutta rasitusvammat ovat viime vuosina riivanneet miestä kuin luteet helsinkiläishotelleja. Hopeaa ja samalla ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalinsa sai Saarijärven Pullistuksen nuori voima, Joonas Rinne nimeltään. Hänen aikansa on noin 18-vuotiaalle pojalle oiva, 1.53.49. Ei tarvitse olla kummoinenkaan meedio ennustaakseen, että tulevaisuudessa Rinteelle on tuleva vielä erinäisiä muitakin SM-mitaleita, jos on tullakseen. Pronssia Turun Urheilulliseen Liittoon vei Saku Lehikoinen. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hän oli maalissa kolmantena ajalla 1.53.91. Ero neljänneksi jääneeseen Parikkalan suureen poikaan, Parikkalan Urheilijoita edustavaan Panu Jantuseen oli selvä, yksi sekunnin sadasosa. Jantusen ei kuitenkaan kannata harmitella tätä, sillä hän on kova kuin sankari.
Juostiin siellä sisätiloissa myös 1500 metriä. Sen kilvan, sarjassa naiset, voitti Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. Sen hän teki ajalla 4.28.19. Se on verraton aika nuorelle voimattarelle. Kettunen on saanut hiihtoladulta koneeseensa aika lailla sitkeää kestoa ja hapen riistoa, sillä luultavasti näiden ominaisuuksien avulla hän kukisti ajan 4.29.32 juoseen HKV:n Minna Nummelan. Toki on sanottava, että Nummelakin on kova kuin puristin ruuvipenkissä. Pronssia sai hienon kömebäkin juoksuradoillle tehnyt 1990-luvun tähtijuniorijuoksija, Vammalan Seudun Voiman kotiseurakseen tunnustava Minna Haka-Risku. Hän pinkoi puolitoista kilometriä kuin nuoruuden päivinään aikaan 4.30.98. Lienee tarpeetonta sanoakaan, että hän on kova kuin kettinki.
Miesten 1500 metrillä voiton vei Parikkan Urheilijoiden Panu Jantunen tuloksella 3.55.39. Kestofanit odottivat luonnollisesti eurooppalaisella maililla hieman raisumpaa menoa, mutta mestaruus on aina mestaruus, sanoi kissa kun saaliin nappasi. Hopeamitalia kotiin päästyään sai hevimetalmusiikin tahdissa ihastella Turun Urheiluliiton edustaja ja Itä-Suomen yliopiston kauhu, Joonas Lehtinen. Hän laittoi Jantusen aika ahtaalle, mistä osoituksena on aika 3.55.76. Pronssi meni Lahden Ahkeran nuorelle Ossi Kekille tuoksella 3.56.13. Hän on kova kuin moottorisaha heinätöissä.
Kestofanien ei ollut vaikea veikata 1500 metrin jälkeen, että naisten 3000 metrin voiton veisi nimiinsä Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. Niin hän tekikin 9.20.25 kuluttua lähtölaukauksesta. Kettunen oli kilvassa joltisenkin ylivoimainen, sillä hopeaa saanut Vammalan Seudun Voiman Minna Haka-Risku juoksi 9.37.19. Pronssiseen mitalin kanssa sai kilvan jälkeen tehdä tuttavuutta Helsingin Jyryn Minna-Maria Kangas. Hän juoksi ajan 9.40.46, mikä tarkoittaa sitä, että hän on kova kuin kuivunut laasti.
Miesten 3000 metrillä voittajan nimi oli Karhulan Katajaisten Ilari Piipponen ajalla 8.20.60. Hän ei jättänyt kenellekään epäselvää siitä, kuka oli kirissä nopein, terävin ja herkin. Samalla Piipposen voitto tarkoitti sitä, että Karhulan Katajaiset joutui ostamaan ylimääräisen kahvipaketin seuran mitalikahveille, sen verran tuli kultaa Jyväskylän SM-halleista seuran urheilijoille. Hopeaa Piipposen takana sai Viipurin Urheilijoiden Joonas Harjamäki. Hän juoksi 8.21.69. Hänen seuransa edustajat ovat kuulemma joskus jotain tuloksia esteissä tehneet, eivätkä VU:n seuraennätykset ole huonoja 5000 ja 10 000 metrilläkään. Ne on tosin tehnyt eri kaveri kuin seuran esteiden rekordin ja lähimenneisyydessä nämä veijarit ovat kuulemma työskennelleet työtovereina Vuosaaressa toisen ollessa toisen esimies. Harvassa työpaikassa maamme historiassa on ollut niin armottoman kovia kestävyyjuoksijoita. Itse asiassa he ovat olleet niin kovia, ettei edes reikä ole kyennyt porautumaan heidän hampaisiinsa. Pronssia kilvan jälkeen kisaverkkareiden taskuun sai tunkea HKV:n Aki Nummela, joka pisteli kolme kilometriä 8.21.72:aan. Nummela kilpaili SM-halleissa viime vuoden tapaan silkasta kilpailemisen riemusta myös 800 metrillä ja 1500 metrillä, joten kenenkään on turha syyttä häntä kilpailemisen vieroksajaksi. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, kaiken lisäksi hän on vielä kova kuin rautakanki puuron hämmennyksessä.
Niin oli sisällä tapahtuvan yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut kilpailtu ja eipä kulunut kauaakaan Hipposhallin valojen saamumisesta, kun jo kestonnälkäiset juoksijat olivat matkalla lentokentälle ja sieltä kohti etelän kestojuoksuparatiisimaisia maita, missä kesän enntäyksiä pilkkaava kunto rakennetaan.
[raasto.com]
tiistai 5. helmikuuta 2013
Kawa kukisti olympiamaratonin kuudenneksi parhaan Bebbu-Oitassa
Japanin Bebbu-Oitan maratonilla on perinteitä. Kisan 62-vuotisen historian aikana siellä ovat juosseet mm. Hwang Young-Cho (olympiakultaa 1992), Koichi Morishita (olympiahopeaa 1992), Takeyuki Nakayama (olympianelonen 1988 & 1992), Dionicio Ceron (moninkertainen Lontoon maratonin voittaja) ja tietenkin pitkään maratonin reittiennätystä hallussaan pitänyt Gert Thys. Viime vuosina Bebbu-Oitan maratoni on kuitenkin jäänyt muiden maratonien varjoon, eikä siellä ole tehty nykypäivän mittapuulla kummoisiakaan maratontuloksia. Tämän vuoden kilvassa voitosta kuitenkin nähtiin maratonfanien iloksi jälleen uljas kaksinkamppailu, vetäen vertoja jopa legendaariselle Morishitan ja Nakayaman mittelölle vuodelta 1991.
Voittokamppailun osapuolina olivat tällä kertaa Japanin kansan suosikkipoika, pitkää työpäivää maratonharjoittelun ohessa painava Yuki "Kawa" Kawauchi sekä viime kesänä Lontoon olympiamaratonilla kuudenneksi sijoittunut, niin ikään Japania edustava Kentaro Nakamoto. Viimeksi mainittu oli ennen kilpaa kertonut tavoitteekseen voiton ja oman ennätyksensä (2.08.53) rikkomisen, kuten olympiamaratonin kärkipään miehen kuuluukin. Voiton suhteen Nakamoto joutui kuitenkin pettymään, sillä kun viime kaudella seitsemän maratonia ja yhden 50km:n ultran juossut ihmepalautuja Kawauchi painoi maratonhanan pohjaan 28 kilometrista eteenpäin, Nakamoto pystyi häntä ainoana seuraamaan, tosin äärimmäisissä maratontuskissa, tosin itsekin välillä kärjessä käväisten, kunnes 1,6 kilometrin päässä maalista hänen oli antauduttava kuoleman edessä. Niin juoksi Kawauchi voittajana maaliin ajalla 2.08.15, mikä on paitsi hänen henkilökohtainen rekordinsa (aiempi 2.08.37), myös kilvan reittiennätys (aiempi Gert Thysin 2.08.30). Kyseessä oli jo Kawan toinen maraton tänä vuonna, joten ilmeisesti hän aikoo jatkaa samanlaista maratonrallia kuin viime vuonna, tosin mahdollinen MM-kisaedustus voi tuoda siihen hieman muutoksia. MM-edustukseen hänellä onkin hyvät mahdollisuudet, sillä ennen tätä paras suoritus Japanin MM-karsintamaratoneilla oli Hiroyuki Horibatan Fukuokassa juoksema 2.08.24. Seuraavaa maratoniaan Kawa ei ole vielä päättänyt, mutta ilmeisesti hän ei aio juosta Lake Biwan maratonia ensi kuussa, vaan hyökätä 2.07:n kimppuun Soulin maratonilla.
Myös toiseksi sijoittunut Nakamoto juoksi oman ennätyksensä, mikä Bebbu-Oitan jälkeen kirjoitetaan numeroin 2.08.35. Tästä huolimatta hän oli maalissa pettynyt hävittyään Kawalle. Kun Kawa tykitti 40 kilometrista maaliin ajassa 6.32, käytti täysin katkinainen Nakamoto samaan taipaleeseen 6.52. "Koska tavoiteenani oli voitto, olen pettynyt toiseen sijaan", sanoi Nakamoto maalissa, sen jälkeen kun oli keräillyt itseään hetken aikaa kanveesissa. Hänen ei kuitenkaan ole syytä ylenpalttiseen maratonpettyneisyyteen, sillä 1) omaan ennätykseen on syytä olla aina tyytyväinen, 2) kun otetaan huomioon Nakamoton suoritukset sekä Lontoon olympiamaratonilla, että tämänkertaisella Bebbu-Oitan maratonilla, on ihme, jos häet syrjäytetään Japanin MM-maratonjoukkueesta. Moskovan MM-maratonilla varma arvokisajuoksija Nakamoto (olympiamaratonin kuudennen sijan lisäksi myös MM-maratonin 10. sija vuonna 2011) voi olla tulosluettelossa hyvinkin korkealla.
Kärkikaksikon uljaan kamppailun takana ei jäänyt jälkimaratonpolville juurikaan maratonkerrottavaa. Kolmanneksi sijoittunut Japanin Kenji Higashino näet kulutti 42195 metriin aikaa 2.12.13. Toki se on äärimmäisen kova maratontulos ja 99999999999999999999999999999999999999999999 x kovempi suoritus kuin esimerkiksi myrkkynurmella pallon hakkaaminen reikään kastelulaitteiden ruskuttaessa vettä väylille tuhansia kuutiometrejä samaan aikaan kun kuivuudesta ja janosta kärsivä tavallinen kansa katsoo monissa maissa sitä touhua kieli pitkänä verkkoaitojen takaa, aseistettujen vartijoiden kohdistaessa heihin mulkoilevaisen katseen.
[raasto.com, japanrunningnews.blogspot.com & iaaf.org]
Voittokamppailun osapuolina olivat tällä kertaa Japanin kansan suosikkipoika, pitkää työpäivää maratonharjoittelun ohessa painava Yuki "Kawa" Kawauchi sekä viime kesänä Lontoon olympiamaratonilla kuudenneksi sijoittunut, niin ikään Japania edustava Kentaro Nakamoto. Viimeksi mainittu oli ennen kilpaa kertonut tavoitteekseen voiton ja oman ennätyksensä (2.08.53) rikkomisen, kuten olympiamaratonin kärkipään miehen kuuluukin. Voiton suhteen Nakamoto joutui kuitenkin pettymään, sillä kun viime kaudella seitsemän maratonia ja yhden 50km:n ultran juossut ihmepalautuja Kawauchi painoi maratonhanan pohjaan 28 kilometrista eteenpäin, Nakamoto pystyi häntä ainoana seuraamaan, tosin äärimmäisissä maratontuskissa, tosin itsekin välillä kärjessä käväisten, kunnes 1,6 kilometrin päässä maalista hänen oli antauduttava kuoleman edessä. Niin juoksi Kawauchi voittajana maaliin ajalla 2.08.15, mikä on paitsi hänen henkilökohtainen rekordinsa (aiempi 2.08.37), myös kilvan reittiennätys (aiempi Gert Thysin 2.08.30). Kyseessä oli jo Kawan toinen maraton tänä vuonna, joten ilmeisesti hän aikoo jatkaa samanlaista maratonrallia kuin viime vuonna, tosin mahdollinen MM-kisaedustus voi tuoda siihen hieman muutoksia. MM-edustukseen hänellä onkin hyvät mahdollisuudet, sillä ennen tätä paras suoritus Japanin MM-karsintamaratoneilla oli Hiroyuki Horibatan Fukuokassa juoksema 2.08.24. Seuraavaa maratoniaan Kawa ei ole vielä päättänyt, mutta ilmeisesti hän ei aio juosta Lake Biwan maratonia ensi kuussa, vaan hyökätä 2.07:n kimppuun Soulin maratonilla.
Myös toiseksi sijoittunut Nakamoto juoksi oman ennätyksensä, mikä Bebbu-Oitan jälkeen kirjoitetaan numeroin 2.08.35. Tästä huolimatta hän oli maalissa pettynyt hävittyään Kawalle. Kun Kawa tykitti 40 kilometrista maaliin ajassa 6.32, käytti täysin katkinainen Nakamoto samaan taipaleeseen 6.52. "Koska tavoiteenani oli voitto, olen pettynyt toiseen sijaan", sanoi Nakamoto maalissa, sen jälkeen kun oli keräillyt itseään hetken aikaa kanveesissa. Hänen ei kuitenkaan ole syytä ylenpalttiseen maratonpettyneisyyteen, sillä 1) omaan ennätykseen on syytä olla aina tyytyväinen, 2) kun otetaan huomioon Nakamoton suoritukset sekä Lontoon olympiamaratonilla, että tämänkertaisella Bebbu-Oitan maratonilla, on ihme, jos häet syrjäytetään Japanin MM-maratonjoukkueesta. Moskovan MM-maratonilla varma arvokisajuoksija Nakamoto (olympiamaratonin kuudennen sijan lisäksi myös MM-maratonin 10. sija vuonna 2011) voi olla tulosluettelossa hyvinkin korkealla.
Kärkikaksikon uljaan kamppailun takana ei jäänyt jälkimaratonpolville juurikaan maratonkerrottavaa. Kolmanneksi sijoittunut Japanin Kenji Higashino näet kulutti 42195 metriin aikaa 2.12.13. Toki se on äärimmäisen kova maratontulos ja 99999999999999999999999999999999999999999999 x kovempi suoritus kuin esimerkiksi myrkkynurmella pallon hakkaaminen reikään kastelulaitteiden ruskuttaessa vettä väylille tuhansia kuutiometrejä samaan aikaan kun kuivuudesta ja janosta kärsivä tavallinen kansa katsoo monissa maissa sitä touhua kieli pitkänä verkkoaitojen takaa, aseistettujen vartijoiden kohdistaessa heihin mulkoilevaisen katseen.
[raasto.com, japanrunningnews.blogspot.com & iaaf.org]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)