Raaston maratonfilosofiakirjoitukset osa 1

1)   Mitä on maratonkeskittyneisyys?

Maratonkeskittyneisyys eli oman maratonsuorituskyvyn mahdollisimman täydelliseen hyödyntämiseen keskittyvä työkalu voidaan jakaa 1) fyysiseen ja 2) psyykkiseen maratonkeskittyneisyyteen. Fyysinen maratonkeskittyneisyys tarkoittaa harjoitteluun ja kilpailemiseen liittyviä ratkaisuja, kuten vähintään puolen vuoden mittaisen harjoitus- ja kilpailuohjelman rakentamista tiettyä maratonia, vain tiettyä maratonia eikä mitään muuta kuin tiettyä maratonia silmällä pitäen. Harjoituksissa tähdätään ensisijaisesti maratonilla vaadittavien ominaisuuksien kehittämiseen. Tällöin esimerkiksi alimatkojen kilpailuihin ei tähdätä erikseen, vaan ne juostaan ainoastaan valmistautumisena maratonille. Siihen ne ovatkin hyviä, tosin sillä edellytyksellä, että niitä ei juosta liikaa.

Psyykkinen maratonkeskittyneisyys taas tarkoittaa henkistä asennoitumista maratonia kohtaan, jolloin millekään muille kilpailuille kuin maratonille ei anneta ajatuksissa tärkeydeltään minkäänlaista painoarvoa, vaikka maratonia lyhyempiä matkoja maratonille valmistautuessa tietty määrä juostaankin. Painoarvoa ei anneta myöskään muille epäoleellisille seikoille, vaan maratonkilpailu valitaan reitin nopeuden tai sen arvokilpailustatuksen, eikä esimerkiksi rahapalkintojen tai mahdollisimman halpojen kustannusten perusteella (tietenkin oman taloudellisen tilanteen huomioon ottaen). Niin ikään psyykkinen maratonkeskittyneisyys ilmenee mm. omaan suorituskykyyn nähden realistisen maratontaktiikan laatimisena ja yleisenä maratonammattimaisuutena, jossa kaikki asiat tehdään maratonia ajatellen niin hyvin kuin pystytään.

Edellä mainitusta seuraa se, että mikäli urheilija on täydessä maratonkeskittyneisyydessä, hänellä ei voi olla alimatkojen kilpailujen pelkääväisyyttä, koska ne eivät merkitse hänelle muuta kuin maratonille valmistautumista. Maratonkeskittyneisyyden omaava urheilija ei siis tunne puolimaratonpelkääväisyyttä, 10 000 metrin pelkääväisyyttä, 5000 metrin pelkääväisyyttä tai Kalevankisapelkääväisyyttä, koska hänen tavoitteensa on maratonilla, eikä suinkaan puolimaratonilla, 10 000 metrillä, 5000 metrillä tai Kalevan Kisoissa. Toisin sanoen, maratonkeskittyneisyys kumoaa kaikkien muiden matkojen, paitsi maratonin pelkääväisyyden. Ja, mikä tärkeintä, vaikka maratonkeskittyneisyys ei välttämättä takaa maratonpelkääväisyyden poissaoloa, on täysi maratonkeskittyneisyys kuitenkin toiseksi paras suoja maratonpelkääväisyyttä vastaan heti maratononnellisuuden jälkeen. Mitä täydellisempi maratonkeskittyneisyys, sen pienempi maratonpelkääväisyyden riski. Tai toisinpäin, mitä puutteellisempi maratonkeskittyneisyys, sen suurempi maratonpelkääväisyyden riski. 

2)   Voiko maratonluottoa olla ilman maratonkeskittyneisyyttä?

Edellisessä maratonfilosofian osassa kävi ilmi, että maratonkeskittyneisyys on tärkeintä oman maratonsuorituskyvyn täydellisen hyödyntämisen kannalta. Paitsi että maratonkeskittyneisyys valmistaa kehoa ja mieltä maratonia varten, se myös kumoaa kaikkien muiden matkojen paitsi maratonin pelkääväisyyden. Maratonpelkääväisyyden torjunnassakin sillä on tärkeä merkitys, vaikkakaan edes täysi maratonkeskittyneisyys ei välttämättä poista kokonaan maratonpelkääväisyyttä.

Maratonkeskittyneisyyden maratonpelkääväisyyttä ehkäisevä vaikutus perustuu siihen, että maratonkeskittyneisyydellä on taipumus lisätä maratonluottoa, mikä puolestaan on maratonpelkääväisyyden vihollinen. Toisin sanoen, mitä enemmän henkilöllä on maratonluottoa, sitä vähemmän hänellä on maratonpelkääväisyyttä. Asia voidaan ilmaista myös niin päin, että mitä enemmän henkilö on maratonpelkääväisyydessä, sitä vähemmän hänellä on maratonluottoa.

Tämän perusteella maratonluoton luulisi siis olevan pelkästään maratonsuoritusta edistävä asia. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Maratonluotolla voi olla ainakin kahdessa tapauksessa myös maratonsuoritukselle haitallinen vaikutus. Ensinnäkin, mikäli maratonluotto pohjautuu valheelliselle perustalle, siitä on juoksijalle haittaa. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun juoksija on valmistautunut maratonille ilman maratonkeskittyneisyyttä ja luulee maratonin kulkevan tuosta vain esimerkiksi ratakauden jälkeisellä lyhyellä maratonharjoittelujaksolla tai jopa ilman maratonharjoittelujaksoa. On myös tilanteita, joissa juoksija luulee olleensa maratonkeskittyneisyydessä, vaikka hänen toimintansa on tosiasiassa ollut kaikkea muuta, esimerkiksi kilpailemista joka viikonloppu usean viikon ajan ennen maratonia. Tällainen toiminta saattaa toki lisätä maratonluottoa, mutta maratonkeskittyneisyyden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Toinen tapaus, jossa maratonluotolla voi olla maratonsuoritukselle haitallinen vaikutus, on kyseessä silloin, jos maratonluottoa on liikaa. Tapissaan olevalla maratonluotolla on näet taipumus aiheuttaa maratontakkiaukisuutta, eli maratonnöyryyden katoamista. Jos maratonille lähtee 100 prosenttisen varmana siitä, että nyt tulee kova tulos tai oma ennätys, tuloksena on yleensä maratonwaterloo. Tämä puolestaan johtuu siitä, että tapissaan olevalla maratonluotolla on taipumus murentaa maratonkeskittyneisyyttä. Mikä kavalinta, tätä ylenpalttisen maratonluoton aiheuttamaa maratonkeskittyneisyyden katoamista ei välttämättä huomaa ennen kuin on liian myöhäistä.

Maratonluotto on tietysti tärkeää maratonille lähdettäessä jo pelkästään maratonpelkääväisyyden ehkäisijänä, mutta luottoa on oltava sopivassa määriin, ei liikaa. Ehkä optimaalisena tasona voidaan pitää 75-80 prosentin maratonluottoa. Tämä on toki maratonpiireissä jossain määrin kiistanalainen asia ja pitkälti yksilöstä riippuvainen. On olemassa myös maratonkoulukunta, jonka mielestä maratonluoton on oltava tapissaan parhaan mahdollisen maratontuloksen aikaansaamiseksi, eikä juoksijalla voi koskaan olla liikaa maratonluottoa. Joka tapauksessa maratonluottoa voi siis olla ilman maratonkeskittyneisyyttäkin, sillä maratonluotto voi pohjautua maratonpilvilinnoille, ilman maratonkeskittyneisyyden aikaansaamaa armottoman raakaa faktaa. 

3) Antaako maratononnellisuus ikuisen suojan maratonpettyneisyyttä vastaan?

On selvää, että jokaisen maratoonarin tavoite maratonkilvan maalissa on maratononnellisuus. Yhtä selvää on, että maratononnellisuuteen ei ole mahdollista päästä ilman maratonkeskittyneisyyttä, koska maratonkeskittyneisyys on välttämätöntä maratononnistuneisuuden kannalta ja maratononnistuneisuus on puolestaan maratononnellisuuden edellytys. Kuitenkaan edes täysi maratonkeskittyneisyys ei välttämättä takaa maratononnistuneisuutta ja sen johdannaisena maratononnellisuutta (tähän teemaan palaan myöhemmin). On myös niin, että maratononnistuneisuuskaan ei välttämättä takaa maratononnellisuutta. Maratononnistuneisuutta ja maratononnellisuutta ei myöskään pidä sekoittaa keskenään, sillä siinä missä maratononnistuneisuus on lähinnä kellolla mittava asia, maratononnellisuus on ennen kaikkea sisäinen tunne. Tämän vuoksi maratononnistuneisuus ei kuulu seuraavaan maratontunteen asteikkoon (huom. juoksijan maratontunne voi olla myös näiden välimuoto):

Maratonpettyneisyys (keskeytys, ei pysty starttaamaan, totaalinen romahdus maratonilla)

Maratontyytymättömyys (jonkin verran alakanttiin juostu maraton, mutta ei romahdus)

Maratontyytyväisyys (perushyvä juoksu tai jopa oma ennätys)

Maratononnellisuus (maratonuran tavoitteen saavuttaminen esim. tietyn "haamurajan" saavuttaminen tai juokseminen kovempaa kuin olisi koskaan kuvitellut pystyvänsä)

Maratononnellisuus on äärimmäisen harvinainen tunne, johon suurin osa maratoonareista ei pääse koskaan elämänsä aikana. Maratononnellisuutta ei pidäkään sekoittaa maratontyytyväisyyteen, joka on paljon tavanomaisempi tunne maratonin jälkeen kuin maratononnellisuus. Lisäksi maratontyytyväisyys on huomattavasti maratononnellisuutta lievempi tunne. Juoksija saattaa olla monen maratonkilvan jälkeen maratontyytyväisyydessä juostessaan itselleen perustuloksen tai jopa oman ennätyksensä, mutta silti hän ei välttämättä ole maratononnellisuudessa.

Maratononnellisuus määräytyy jokaisen itselleen asettaman maratonpäätavoitteen mukaan. Joillekin se on olympiavoitto, joillekin 2.20-alitus, joillekin 2.30-alitus tai joillekin kolmen tunnin alitus. Vasta tällaisen, uran päätavoitteen saavuttaminen maratonilla on välttämätön, joskaan ei aina riittävä edellytys maratononnellisuudelle. Kaikki eivät siltikään saavuta koskaan maratononnellisuutta, vaikka pystyisivät saavuttamaan maratonpäätavoitteensa. Se miksi maratonpäätavoitteen saavuttaminenkaan ei aina saa aikaan maratononnellisuutta, on arvoitus, joka liittyy ihmismielen maratonaivoituksiin.

Joka tapauksessa, jos juoksija saavuttaa maratononnellisuuden, se on niin vahva tunne, että sen kerran koettuaan juoksija ei enää koskaan voi tuntea maratonpettyneisyyttä, meni maraton miten tahansa, koska maratononnellisuus antaa hänelle ikuisen suojanmaratonpettyneisyyttä vastaan koko hänen loppuelämänsä ajan. Se ikään kuin rakentaa läpitunkemattoman muurin ihmisen ympärille, jonka läpi maratonpettyneisyys ei voi tunkeutua, vaikka maraton menisi maratononnellisuuden kokemisen jälkeen miten huonosti tahansa. Tällaista ikuista suojaa voitaisiin verrata esimerkiksi syytesuojaan, tässä tapauksessa kysymys on maratonsyytesuojasta.

Siihen, onko henkilö kokenut maratononnellisuuden, on olemassa yksinkertainen testi: jos henkilö ei enää koskaan ole maratonpettyneisyydessä, vaikka juoksisi miten huonosti, hän on kokenut maratononnellisuuden. Moni mietti aikoinaan, oliko Haile Gebrselassie maratononnellisuudessa juostessaan vuonna 2007 pitkään jahtaamansa maratonin ME:n ja parantaessaan sitä vuonna 2008. Vastaus tuli pari vuotta myöhemmin New Yorkin maratonilla, jossa Haile keskeytettyään kilvan oli maratonpettyneisyydessä ja ilmoitti lopettavansa uransa (minkä ilmoituksen hän sittemmin perui). Tämä on todiste siitä, että edes ME:n tehtyään Haile ei ollut maratononnellisuudessa, koska jos hän olisi ollut maratononnellisuudessa ME:nsä jälkeen, hän ei olisi voinut olla New Yorkin jälkeen maratonpettyneisyydessä. Toki hänen maratontyytyväisyyttään ME:n jälkeen ei ole kiistäminen.

Maratononnellisuuden ehdot ovat niin tiukat, että monille varmaan herää kysymys, onko kukaan koskaan oikeasti ollut maratononnellisuudessa? Tiedossa on ainakin yksi tapaus, jolloin allekirjoittanut on päässyt todistamaan paikan päällä juoksijan maratononnellisuutta. Tässä tilassa oli eräs Helsingin seudulla asuva juoksija vuoden 2004 Berliinin maratonin jälkeen. Maratononnellisuus on siis maratoonareiden saavutettavissa.  

4)  Ruokkiiko maratonpettyneisyys maratonpelkääväisyyttä?

Kun maratononnellisuus on tila, johon jokainen maratonaari pyrkii, maratonpettyneisyys on puolestaan tunne, jota kukaan maratoonari ei koskaan haluaisi kokea. Maratonpettyneisyys on musertavuudeltaan aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi 800 metrin pettyneisyys, 5000 metrin pettyneisyys tai 3000 metrin esteiden pettyneisyys. Tämä johtuu siitä, että maratonia ei voi uusia joka viikko, kuten 800 metriä, 5000 metriä tai 3000 metrin esteitä (tosin ehkä olympiakisoissa esiin tullutta lyhempien matkojen pettyneisyyttä voi verrata maratonpettyneisyyteen). Maraton on ainutkertaisuudeltaan täysin eri asia kuin sitä lyhyemmät matkat, sillä täydessä maratonkeskittyneisyydessä juostuja maratoneja voi juosta vain maksimissaan kaksi vuodessa. Jos juoksija juoksee enemmän kuin kaksi maratonia vuodessa, hän ei ole voinut valmistautua niihin täydessä maratonkeskittyneisyydessä.  Esimerkiksi kolme maratonia vuodessa tarkoittaa vain 75 prosentin maratonkeskittyneisyyttä. Tätä useammin juostut maratonit pudottavat maratonkeskittyneisyyden astetta niin nopeasti, että viisi maratonia tai sitä enemmän maratoneja vuodessa juoksevat ovat täydessä maratonkeskittymättömyydessä. Maratonkeräilyllä ja maratonkeskittyneisyydellä ei olekaan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Maratonpettyneisyyden musertava vaikutus ihmiseen perustuu siihen, että maraton vaatii usean kuukauden valmistutumisen, jolloin jokainen maraton on ainutkertaisuudessaan vertaansa vailla oleva juoksukilpa. Jos maraton sitten meneekin pieleen, maratonpettyneisyys vyöryy päälle lumivyöryn tavoin. Maratonilla ja siihen valmistuessa on niin monta muuttujaa, että täysi maratonkeskittyneisyyskään ei välttämättä takaa suojaa maratonpettyneisyydeltä. Toki täysi maratonkeskittyneisyys pienentää maratonpettyneisyyden todennäköisyyttä edessä olevassa maratonkilvassa selvästi.

Maratonpettyneisyys on niin voimakas tunne, että se imee ihmisestä hetkellisesti elämänhalun ja saattaa aiheuttaa itsetuhoisuuteen viittaavaa käytöstä. Tavatonta tällöin ei ole houkutus maratonkaupungin metron raiteille hyppäämisestä tai mielihalusta vetää ranteet auki. Yleensä tällaiset pahimmat maratonpettyneisyyden aiheuttamat ajatukset menevät muutamassa tunnissa tai päivässä ohi, mutta maratonpettyneisyys jää usein kytemään taustalle lievempänä, aiheuttaen myöhemmin muun muassa vaikeuksia sopeutua arkeen ja yleistä elämän tyhjäksi kokemisen tunnetta. Ehkä paras lääke maratonpettyneisyyteen on aloittaa mahdollisimman pian uusi maratonkeskittyneisyys - varsinkinkin henkinen maratonkeskittyneisyys - seuraavaa maratonia varten.

Maratonpettyneisyydellä on myös siitä ikävä vaikutus, että se ruokkii maratonpelkääväisyyttä. Mitä useammin juoksija on joutunut kokemaan maratonpettyneisyyden, sen suuremmaksi maratonpelkääväisyys kertaantuu. Pahimmillaan se saattaa aiheuttaa sen, että juoksijalle on tullut perättäisten maratonpettyneisyyksien johdosta niin hirveä maratonpelkääväisyys, että hän ei enää uskalla juosta maratonia. Maratonpettyneisyyden tunne tulee näet niin voimakkaaksi, että ihmisen maratonitsesuojeluvaisto estää juoksijaa oman turvallisuutensa vuoksi juoksemasta enää maratonia. Onkin niin, että henkisesti vahvimmatkaan ihmiset eivät kestä montaa maratonpettyneisyyttä peräkkäin, joskin maratonpettyneisyyksien kestokyky on yksilöllinen, eikä siihen voi antaa mitään yleispätevää peräkkäisten maratonpettyneisyyksien raja-arvoa.

Onneksi kuitenkin maratononnistuneisuus, aiheuttaen esimerkiksi maratontyytyväisyyden, neutraloi edellisen maratonpettyneisyyden vaikutuksen siinä mielessä, että se poistaa maratonpelkääväisyyttä. Jos juoksijalla on esimerkiksi takana kaksi maratonpettyneisyyttä peräkkäin, mutta sitten hän onnistuukin seuraavalla maratonilla saavuttamaan maratontyytyväisyyden, hänen maratonpelkääväisyyden asteensa on sitä seuraavalla maratonilla huomattavasti pienempi. Niinpä, jos juoksijalla on takana monta maratonpettyneisyyttä, suositeltavaa on seuraavalla maratonilla lähteä liikkeelle varman päälle, mieluummin liian hiljaa kuin liian kovaa, että maratonpettyneisyyksien väliin saisi yhden ehjän maratonin ja täten maratontyytyväisyyden. Sen jälkeisellä maratonilla voi taas halutessaan luukuttaa maratonriskillä, sillä edellisellä maratonilla saavutettu maratontyytyväisyys on vähentänyt maratonpelkääväisyyttä. Ja kuten edellisessä maratonfilosofian osassa kävi ilmi, maratononnellisuus puolestaan aiheuttaa ikuisen suojan maratonpettyneisyyttä vastaan, poistaen täten myös maratonpelkääväisyyden ikuisiksi ajoiksi. Sen jälkeen voi vedellä vaikka joka maratonin hirveällä maratonriskillä vailla pienintäkään pelkoa maratonpettyneisyydestä.  

5) Onko maratonriippuvaisuuteen olemassa parannuskeinoa?

Maratonilla on taipumus aiheuttaa joissain ihmisissä, tosin ei kaikissa, maratonriippuvuutta tai maratonfilosofiakielellä maratonriippuvaisuutta. Kun esimerkiksi anoreksia nervosa ilmenee pakonomaisena tarpeena pudottaa painoaan keinoilla millä hyvänsä ja bigoreksia nervosa pakonomaisen tarpeena kasvattaa lihaksia keinoilla millä hyvänsä, maratonriippuvaisuus ilmenee pakonomaisena tarpeena juosta maratoneja keinoilla millä hyvänsä. Nämä keinot mitkä hyvänsä eivät välttämättä tarkoita maratonriippuvaisilla dopingaineiden käyttöä, ainakaan 2.10 + maratoonareilla, mutta kylläkin joskus esimerkiksi leikkauksia, särkylääkkeiden avulla juoksemista, flunssaisena juoksemista ja muita toimia, jotka saattavat terveyden vaaraan maratonin tähden. Toki maratonriippuvaisuudella on myös huomattavia kansanterveydellisesti edullisia vaikutuksia, joilla on sen sairaalloisia piirteitä suurempi merkitys. Näiden vertailu tai asiasta tehtävät tutkimukset tilastollisesti edustavian aineistojen avulla esimeriksi maratonriippuvaisten ja maratonriippumattomien terveydentilasta eivät kuulu maratonfilosofian alaan. Sen sijaan kiintoisampaa on pohtia, mikä tekee ihmisestä maratonriippuvaisen? Siihen on kaksi pääsyytä.

Ensinnäkin, oman maratontuloksen maksimointiin pyrkivä maratonkeskittyneisyys täyttää ihmisen arjen niin perusteellisesti, että maratonkeskittyneisyyteen voi jäädä koukkuun. Voidaankin puhua maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudesta, joka on maratonriippuvaisuuden alalaji. Maratonkeskittyneisyysriippuvaisuus johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyys vaatii maratonin huomioimista ihmisen jokapäiväisissä toimissa paitsi fyysisesti (maratonille, vain maratonille, eikä millekään muulle kuin maratonille tähtäävä harjoittelu), myös henkisesti (maratonille, vain maratonille, eikä millekään muulle kilpailumatkalle kuin maratonille tähtäävät ajatukset). Niinpä, ollessaan tarpeeksi monta vuotta maratonkeskittyneisyydessä voi käydä niin, että ihminen ei enää osaa sen jälkeen elää elämäänsä ilman maratonkeskittyneisyyttä. Elämä ei toisin sanoen tunnu enää elämältä ilman maratonkeskittyneisyyttä. Asia voidaan ilmaista myös siten, että ilman maratonkeskittyneisyyttä elämästä tuntuu puuttuvan jokin. Tätä maratonkeskittyneisyyden jättämää tyhjiötä ei maratonriippuvaisuutta sairastavalla ihmisellä voi korvata muut asiat elämässä, esimerkiksi panostaminen maratonkeskittyneisyyden sijaan työuraan. Maratonriippuvaisuutta sairastava ihminen ei voi koskaan panostaa niin paljon uraan (vaikka oli 24 tuntia vuorokaudessa töissä), että saisi siitä samanlaisia kiksejä kuin maratonkeskittyneisyydestä.

Toinen syy maratonriippuvaisuuteen on itse maratonkilvassa. Se olotilan välinen ero, mikä maratoonarilla on maalissa verrattuna siihen olotilaan, mikä hänellä on 35 kilometrin paalulla, on niin suuri, että siihen jää helposti koukkuun. Maratonin maalissa odottava valtaisa helpotuksen tunne (maratonhelpottuneisuus) siitä kun ei enää tarvitse juosta aiheuttaa maratonriippuvaisuutta. Tämä tunne saa maratoonarin yleensä hyvinkin liikuttuneeseen tilaan, eikä harvinaista maratonin maalissa ole nähdä toisilleen täysin tuntemattomien ihmisten halailevan toisiaan ja raavaiden maratonkovisten itkevän täydessä maratontunteessa. Tämä tunne on niin voimakas, että mitään vastaavaa ei koe koskaan lyhyempien matkojen maalissa eikä juuri missään muussakaan asiassa elämässä. Jotkut tulevat tästä tunteesta riippuvaisiksi ja haluavat kokea sen yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä niin sanottu maratonhelpottuneisuusriippuvaisuus on toinen maratonriippuvaisuuden alalaji.

On tärkeää huomata, että saavuttaakseen maalissa maratonhelpottuneisuuden, juoksijan ei tarvitse suinkaan olla maratononnellisuudessa, vaan maratontyytyväisyys tai jopa lievä maratonpettyneisyys (oikeampi termi muuten olisi maratontyytymättömyys), aiheuttaa maalissa maratonhelpottuneisuuden. Itse asiassa maratontyytymättömyys voi hetkellisesti maalissa aiheuttaa jopa suuremman maratonhelpottuneisuuden kuin maratontyytyväisyys, koska silloin maaliin pääsy on yleensä suuremman tuskan takana. Maratonillan kuluessa asia kääntyy kuitenkin yleensä toisin päin.

Ainoastaan silloin juoksija ei koe maaliin saapuessaan maratonhelpottuneisuutta, kun hän on maratonpettyneisyydessä. On siis mahdollista, että kun juoksija kokee monta maratonpettyneisyyttä peräkkäin, hän pääsee eroon maratonhelpottuneisuusriippuvaisuudesta, koska hän ei enää koskaan koe maratonhelpottuneisuutta. Maratonpettyneisyys on niin voimakas tunne, että monta sellaista peräkkäin kumoaa kenties joskus koetun maratonhelpottuneisuuden. Koska maratonpettyneisyydet johtuvat aika usein - tosin eivät aina -maratonkeskittymättömyydestä, juoksijan on mahdollista päästä maratonpettyneisyyksien avulla myös maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudesta, koska hänen siteensä maratonkeskittyneisyyteen on ollut alun alkaenkin heikonlaista, eikä hän välttämättä ole koskaan edes ollut maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudessa.

Lisäksi maratonpettyneisyys aiheuttaa maratonpelkääväisyyttä, joka puolestaan nakertaa maratonkeskittyneisyyttä, joten teoriassa tarpeeksi monta maratonpettyneisyyttä kumoaa maratonriippuvaisuuden ja saattaa aiheuttaa jopa inhoa maratonia kohtaan, eli maratoninhoavaisuutta. Käytännössä on kuitenkin niin, että kun juoksija on kerran ollut maratonriippuvaisuudessa, lukuisten maratonpettyneisyyksien jälkeenkin hän yrittää uudelleen ja uudelleen juosta maratonia, koska maratonriippuvaisuus on niin vahva. Lisäksi, vaikka esimerkiksi jokin vamma katkaisisi juoksijan uran, eikä hän enää pysty koskaan juoksemaan maratonia, hän voi silti olla silti maratonriippuvaisuudessa, mikä ilmenee jatkuvana kaipuuna maratonia kohtaan. Yhteenvetona voidaan siis todeta, että maratonriippuvaisuuteen on vain yksi mahdollinen parannuskeino: tarpeeksi monta maratonpettyneisyyttä peräkkäin. Näin inhottavaa maratonriippuvaisuuden parannuskeinoa kukaan maratoonari ei luonnollisestikaan toivo toiselle maratoonarille. 

Z