Sebastian Coe

Miller, David 1992. Sebastian Coe. Born to run. A life in athletics. London: Pavilion Books, 232 s.  

Ison Britannian Sebastian Coe kuuluu epäilemättä kaikkien aikojen parhaisiin mailereihin, jotka ovat ikinä kiitäneet juoksurataa pitkin. Yhtä tänäkin päivänä hän on historian ainoa kaksinkertainen 1500 metrin olympiavoittaja. Coen skaala 400m 46.78 (viestissä 45,5), 800m 1.41.73 (ME 1981-1997), 1000m 2.12.18 (ME 1981-1999), 1500m 3.29.77, maili 3.47.33 (ME 1981-1985), 2000m 4.58.84 ja 3000m 7.54.32 on kovuudessaan vertaansa vailla. Coen aikana mailerit vielä juoksivat kisoja 800 metristä mailiin ja tämän ylikin, eivätkä hinkanneet pelkästään yhtä matkaa koko kauden, kuten nykyisin tehdään. Niinpä Coella oli hetken aikaa urallaan hallussaan neljä maailmanennätystä yhtä aikaa (800m, 1000m, 1500m ja maili). David Millerin kirja ”Born to run” kattaa koko Coen uran alusta loppuun ja on täten laajempi kuin hänen ensimmäinen Coe-kirjansa, Moskovan olympiakisojen jälkeen kirjoitettu ”Running free”, mikä myös suomennettiin nimellä voittoihin ja ennätyksiin. Raasto.com luki Millerin uudemman Coe-elämäkerran 100 prosenttisessa innostuneisuudessa ja teki siitä tiiliskivimäisen tiivistelmän.   

Sheffieldin oma poika

Sebastian ”Seb” Coe syntyi Lontoossa 29.9.1956, mutta vietti lapsuutensa Sheffieldissä. Koululaisena Coe kilpaili enemmän maastojuoksussa ja 3000 metrillä kuin mailerimatkoilla, joista oli tuleva myöhemmin hänen leipälajinsa. Pienestä pitäen Coe sai runsaasti saastaa niskaansa. Tämä johtui mm. siitä, että hänen valmentaja-isänsä Peter Coe tuli kuvioihin juoksupiirien ulkopuolelta, vailla aiempaa juoksu- tai valmennustaustaa. Sitä ei kuitenkaan otettu huomioon tai tiedetty, että aktiiviuran puuttumisensa Peter Coe korvasi opiskelemalla juoksusta kaiken. Niinpä esimerkiksi hänen tietonsa fysiologiasta hämmästyttivät myöhemmin monet ammattifysiologit, kuten amerikkalaisen David Martinin, jonka matolla Coe oli tuleva juoksemaan uransa aikana erinäisiä testejä. Myös George Gandyn vallankumoukselliset lihaskunto-ohjelmat tulivat olemaan Coen huipulle nousun avittajina.

Sebastianin ollessa nuori hänen ja Peterin selän takana kuiskuteltiin jatkuvasti, että Peter ajaa poikansa loppuun käskyttämällä tätä liian kovaa, liian varhain. Tähän vaikutti paitsi se, että Peter Coe ei kuulunut ”piireihin”, myös se, että Sebastian voitti yleensä ”piireihin” kuuluneiden suojatit. Peter Coe kuitenkin tiesi mitä teki. Sebastianin ollessa 14-vuotias, Peter teki pitkän tähtäyksen suunnitelman, jonka mukaan 24-vuotiaana vuonna 1980 Sebastian tulisi juoksemaan 1500 metriä alle 3.30. Coe muistelee:

”At School, I’d run mostly 3,000, partly because, for competition, it meant just one day, in and out; not heats the previous day, which there usually were for the 1,500. The principle for Peter, in my young development, was to run over-distance, at 3,000, and under distance, at 800, with the eventual target being 1,500.” (s. 149)

Tähän suunnitelmaan isä ja poika uskoivat järkähtämättä veisaten viis siitä, mitä muut ajattelivat. Sebastianin luottamus Peteriin oli rajaton ja Peter puolestaan tunsi poikansa paremmin kuin kukaan muu ja tiesi sen perusteella millaista harjoitusta poika kestää missäkin ikävaiheessa. Coen kouluaikojen liikunnanopettaja Ian Hague kertoo (s. 50):

”Yet it was apparent so early, with the combination of Peter’s vision and Seb’s competitiveness. People may have said Peter was killing him, but he wasn’t. I was aware of the training that anyone had to do to be successful, and what Peter was doing wasn’t cruel…Some thought he was being too hard, but Seb could handle it because they had such a fine relationship. They were friends!”

Vaikka Sebastian Coe oli nuoruudessaan lupaava juoksija, hän ei ollut mikään poikkeuksellinen ihmelapsi. Hän juoksi 17-vuotiaana 800m aikaan 1.56.0, 1500m 3.55.0 ja 3000m 8.34.6. Pari vuotta myöhemmin vuonna 1975 eli viimeisenä juniorivuotenaan, hän pystyi tuloksiin 1.53.8 (800m), 3.45.2 (1500m) ja 8.14.8 (3000m). 1500 metrin aika syntyi nuorten EM-kisojen pronssijuoksussa Ateenassa, jossa hän hävisi kaksi vuotta itseään nuoremmalle Ari Paunoselle selvästi.

Coen junioritulokset eivät olleet kummoisia myöskään hänen vuotta vanhempaan maanmieheensä Steve Ovettiin verrattuna. Ovett oli nimittäin juossut ennen 19-vuotispäiväänsä 800 metriä huimaan aikaan 1.45.77 ja ollut aikuisten EM-kisoissa hopealla. Näistä kahdesta oli lähitulevaisuudessa tuleva kovat kilpakumppanit ja yhdessä myöhemmin huipulle nousseiden Steve Cramin ja Peter Elliottin kanssa he tulisivat muodostamaan 1980-luvulla Ison Britannian historian uljaimman mailerinelikon, jollaista maalla ei ollut koskaan ollut, eikä todennäköisesti tulisi enää koskaan olemaan. Kaikki neljä palkittiin myöhemmin olympiamitaleilla, kolme heistä juoksi 800 metriä alle 1.43 ja hitainkin nelikosta tulisi käyttämään 1500 metriin aikaa vain 3.32.69.

Siirtyminen aikuisten sarjaan helppoa

Moni juoksija kohtaa vaikeuksia siirtyä nuorten sarjasta miesten sarjaan, koska tasoero miesten ja nuorten välillä on niin suuri. Sebastian Coelta tämä hankala vaihe sujui kuitenkin kivuttomasti, vaikka hänen aikanaan ei ollut 22-vuotiaden sarjaa. Vuonna 1976, ensimmäisenä vuonnaan yleisessä sarjassa hän sijoittui brittien olympiakarsinnoissa 1500 metrillä seitsemänneksi ja juoksi sinä vuonna 1500 metriä aikaan 3.42.67. Ehkä vieläkin merkittävämpi saavutus oli hänen uransa ensimmäinen neljän minuutin alitus maililla (3.58.35). Häpeämistä ei ollut myöskään sen vuoden 800 metrin ajassa (1.47.7).

Nämä tulokset olivat kuitenkin vasta alkusoittoa seuraavien vuosien kansainväliselle läpimurrolle. Juniorivuosinaan Coe oli keskittynyt matkoille 1500 metristä ylöspäin, mutta yleiseen sarjaan siirryttyään hän huomasi olevansa verraton 800 metrin juoksija. Kehitys oli huimaa. Vuonna 1977 hän juoksi Ison-Britannian ennätyksen 1.44.95, eli lähes kolme sekuntia kovempaa kuin vuotta aiemmin! Samaan aikaan Steve Ovettista oli puolestaan tullut maailman paras 1500 metrin juoksija, joka suorastaan leikitteli vastustajiensa kanssa.

Niinpä seuraavan vuonna Prahan EM-kisoissa näiden kahden nuoren hurjapään kohtaaminen 800 metrillä oli kisojen varsinainen herkkupala. Vaikka Ovettia pidettiin 1500 metrillä parempana kuin 800 metrillä, hän oli kasillakin kivenkova. Paitsi että hän oli ollut edellisissä EM-kisoissa 800 metrillä hopealla juniori-iässä, kaksi vuotta myöhemmin hän oli sijoittunut vain 20-vuotiaana Montrealin olympiakisoissa samalla matkalla viidenneksi. Ovettilla oli myös raakaa nopeutta, mistä kertoi hänen 400 metrin ennätyksensä 47,5.

Prahan finaalissa Peter Coe halusi Sebin tekevän jotain sellaista, mitä kukaan ei ollut 800 metrillä aiemmin tehnyt. Niinpä Seb tempaisi ensimmäisen satasen 12.2:een ja ensimmäisen kierroksen väliaika oli kovempi kuin koskaan aiemmin missään kasin kilvassa, 49.32. Ei ihme, että toinen kierros oli kaikilta hirveää taistelua hyytymistä vastaan. Kaikkien yllätykseksi vähiten hyytyi DDR:n Olaf Beyer, joka voitti ajalla 1.43.84. Ovett oli toinen ajalla 1.44.09 ja kolmikosta pahiten katkennut Coe kolmas (1.44.76). Kisa antoi nuorelle Sebastianille kuitenkin arvokasta kokemusta, joka olisi tulevina vuosina arvoisassa arvossaan. Muutaman päivän päästä Ovett voitti täysin ylivoimaisesti 1500 metrin EM-kultaa, kun taas Coe viritteli viuluaan kisojen jälkeen ravaamalla 800 metriä ensimmäisenä brittinä alle 1.44 (1.43.97). Oli selvää, että Ovett ja Coe olivat Britannian yleisurheilun kirkkain tähtikaksikko sillä haavaa.

Ennätysmurskajaiset alkavat

Vuonna 1979 Coen kehitys jatkui edelleen hurjana. Isokokoisen lihaskimpun Alberto Juantorenan voitettua Montrealin olympiakisoissa sekä 400 että 800 metriä monet uskoivat pienten miesten ajan olevan 800 metrillä ohi. Pienikokoinen ja hentoinen (vaan ei lihaskunnoltaan hentoinen) Coe kuitenkin osoitti, että koolla ei ole 800 metrillä väliä. Oslon Bisletillä hän taikoi erään 800 metrin historian ihmeellisimmistä juoksuista, joka yllätti hänen itsensäkin. Ennen Oslon kilpaa 800 metrin ME oli Juantorenan 1.43.44. Seb kertoo (s. 64): “My own feeling was that if the wind died when the sun went down the next day, I might get somewhere near the European record 1.43.7”

Hän juoksi kuitenkin kovempaa, paljon kovempaa. Jänis veti Coelle ensimmäisen kierroksen aikaan 50.6 ja sen jälkeen hän oli yksin. Ihmeellisellä tavalla rytminsä säilyttäen hän kimmahti toisen kierroksen niin, että maalissa kellot näyttivät aikaa 1.42.33, yli sekunnin alle Juantorenan ennätyksen ja yli puolitoista sekuntia kovempaa kuin hänen aiempi oma ennätyksensä! Paikalla olleista esim. Uuden Seelannin huippumaileri John Walker ei ollut uskoa silmiään, siksi vaivattoman näköistä Coen meno oli. Coe itse muistelee (s. 64): ”I had no particular sensation of speed, and I think I could have run even faster. I wasn’t exhausted at all at the end”. On täysin tarpeentonta sanoakaan, että hän oli kunnossa.

Ennätystehtailu jatkui. Sijoituttuaan toiseksi Englannin mestaruuskisoissa 400 metrillä ajalla 46.87, Coe suuntasi mailin ME:n kimppuun. Sitä piti hallussaan John Walker ajalla 3.49.4. Paikkana ennätysjuoksulle oli jälleen Oslo, missä Coe leijaili runsaan neljän kierroksen ravaamisen jälkeen maalilinjan yli ME-ajassa 3.48.95. Nyt hänellä oli maailmanennätykset sekä 800 metrillä että maililla. Niinpä ei tarvinnut olla kummoinenkaan meedio arvatakseen Coen seuraavan tavoitteen. Parin välikisan jälkeen (mm. 400 metrin viestiosuus 45.5) hän juoksi kauden päätteeksi Zürichissä 1500 metrin ME:n 3.32.03. Coe muistelee tuota unohtumatonta iltaa kenties ääni yhä väristen (s. 67): ”With a 800 time of 1.53, I knew the record was there if I wanted it badly enough. Years afterwards, I can still hear the roar that night of the Swiss crowd as I went in front, and it was that which spurred me.” Nyt Coe oli kolmen matkan ME-mies ja oli selvää, että seuraavan vuoden Moskovan olympiakisoissa hänen paineensa tulisivat olemaan valtavat. Kuinka hän tulisi kestämään ne?

Moskovan olympiakisat

Moskovan olympialaisiin Coe valmistautui huolellisesti. Ensimmäistä kertaa elämässään Loughboroughin yliopiston taloustieteen ja sosiaalihistorian opiskelija Coe oli ammattijuoksija, sillä hän vietti talven 1979-1980 harjoittelemassa Italiassa. Kesällä 1980 hän olikin kunnossa. Tästä oli osoituksena Oslossa juostu 1000 metrin ME (2.13.40). Muutaman tunnin ajan hän oli yhtä aikaa neljän matkan ME-mies, kunnes samoissa kisoissa juossut Ovett riisti Coelta mailin ME:n ajalla 3.48.8. Olympiakuume Britanniassa alkoi nousta hysteerisiin mittoihin. Toki näiden kahden titaanin kohtaamista olympiakisoissa myös muut kuin Britit odottivat vesi kielellä.

Yleinen käsitys ennen Moskovaa oli, että Coe hoitelisi 800 metrin kultamitalin kotiinsa, mutta Ovett olisi vahvempi 1500 metrillä. Tämä arvio perustui mm. siihen että Coen ennätys 800 metrillä oli yli puolitoista sekuntia kovempi kuin Ovettin tai kenenkään muun olympialaisiin osallistuvan, kun taas Ovettia pidettiin mestarillisena 1500 metrin taktikkona. Kävi kuitenkin niin, että leikitellen tiensä 800 metrin finaalin juossut Coe ei kestänyt paineita. Rehellisesti hän kertoo kirjassaan (s. 73):

”I’ve never known pressure like it. I thought people had exaggerated, but they hadn’t. There was no comparison…It began after semi-final. I remember catching Peter’s eye at dinner, and he must have sensed that I was uneasy, because he smiled and said, ‘Don’t start now’. I had the worst night sleep I’ve ever had, just lying there and listening to my own heartbeat. It was the same next day.”

Olympiafinaalista tuli Coelle waterloo. Hän juoksi kuin unessa. Hän vaelsi joukon takaosassa täysin omissa maailmoissaan ja kun Ovett iski viimeisessä kaarteessa, hän oli auttamatta liian kaukana. Hirveällä kirillä Coe onnistui lopulta nousemaan juuri ja juuri hopealle ohi Neuvostoliiton Nikolai Kirovin, mutta Ovettin voittaminen ei ollut edes lähellä. Majesteetillisesti Ovett purjehti voittoon ajalla 1.45.40 ja Coe (1.45.85) joutui tyytymään hopeaan. Tämä tappio oli Coelle pahempi kuin märkä rätti naamaan, varsinkin kun se tuli taktisesti surkean juoksun jälkeen. Paljon parempi olisi ollut hävitä uljaan kamppailun jälkeen.

Coe tunnustaa, että 800 metrin kisaa edeltävä pelkääväisyys johtui osaksi siitä, että pohjimmiltaan hän ei uskonut pystyvänsä voittamaan Ovettia. Ovett oli nimittäin ollut juniorina täysin eri luokkaa kuin hän. Kun Ovett oli ollut juniorina aikuisten EM-kisoissa hopealla, hän oli samanikäisenä ollut nuorten EM-kisoissa pronssilla. Kun Ovett oli ollut Montrealin olympiakisoissa viides, Coe oli ollut maansa karsinnoissa seitsemäs. Ja kun Ovett oli voittanut kaikki maailman parhaat vuonna 1977, Coe oli vasta ottanut ensimmäisiä kunnon askeliaan huipulle. Kuitenkin se, mikä tekee Coesta erityisen suuren urheilijan on, että hän pystyi nousemaan muutamassa päivässä yli murskaavan 800 metrin tappionsa. Kun tuollainen tappio olisi vienyt 99 juoksijalta sadasta itseluottamuksen pohjamutiin loppukisojen ajaksi, Coe pääsi sen yli.  Tällainen valtava henkinen kantti erottaa mestarit niistä, jotka eivät voita koskaan suuria kisoja.

Ovettia pidettiin siis 800 metrin voittonsa ansiosta entistä suurempana voittajasuosikkina leipämatkallaan 1500 metrillä. Kukaan muu ei uskonut Coe voittoon kuin Peter Coe ja englantilainen toimittaja Chris Brasher (3000m esteiden olympiakultaa vuonna 1956). Kun joukkuetoverit tulivat olympiakylässä Sebastiania vastaan, he saattoivat sanoa: ”uusi mahdollisuus tonnivitosella”, mutta kukaan ei pystynyt katsomaan häntä silmiin. Kaikki ajattelivat Coen pelin olevan pelattu. Paineet olivat siis 1500 metrin finaalin koittaessa jälleen kerran hirveät, mutta tällä kertaa jokin oli Coen osalta toisin. Enää hän ei ollut kaameassa, lamaannuttavassa pelkääväisyydessä, sillä pohjamudista olisi vain yksi suunta ja se oli ylöspäin. Coe sanoo ajatelleensa ennen finaalia seuraavasti (s. 78):

”I knew, whatever the result today, that I would get better. My doubt had been, could I beat him at this stage? Could I change in four days? I don’t think I went into that final any more belief that he could be beaten – but I was feeling better about myself. I now had a clear focus: that I had to be relaxed, and that if I lost, it had to have been in a great, spectacular race. I did feel capable of a great race now, win or lose.”

Kilvasta tulikin komea, ei niinkään loppuaikojensa perusteella, vaan tavasta millä se juostiin. Ensimmäiset kaksi kierrosta juostiin kyttäillen, mutta sitten DDR:n Jürgen Straub aloitti kaamean kiihdytyksen, johon Coe ja Ovett liimautuivat heti mukaan. 3.33-tonnivitosen ja 8.19 estemies Straub toteutti taktiikkaa, johon hän oli valmistautunut ennen kisoja huolellisesti juoksemalla mm. harjoituksissa 3 x 1000m 2.35, 2000m 5.20, 3 x 1000m 2.35 viiden minuutin palautuksella. Hänellä oli siis vauhtikestoa kuin turboahdetulla muulilla. Kolmas kierros vei vain 54 sekuntia ja vauhti kiihtyi koko ajan. Tämä sopi Coelle, sillä kukaan muu kuin hänen matkavauhtikestoisensa ja kirinopeutensa omaava kaveri ei pystyisi räväyttämään tuosta vauhdista nopeaa loppukiriä.

200 metrin päässä maalista Straub oli edelleen kärjessä, Coe toisena ja Ovett kolmantena kytäten Coen jokaista liikettä. Loppusuoran auetessa Coe ampaisi kiriin, joka vei hänet Straubin ohi ja samaan aikaan Ovett aloitti oman hyökkäyksensä. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan Coe kiisi vastustamattomasti voittoon, mutta kaikkien yllätykseksi Ovett ei päässytkään Straubin ohi, vaan jäi pronssille. Vaikka Coen voittoaika oli ”vain” 3.38.40, hänen loppukiihdytyksensä oli vertaansa vailla: viimeiset 800 metriä 1.48.5, viimeiset 200 metriä 24.7 ja viimeiset 100 metriä 12.1. Coe oli ottanut mitä Coelle kuului. Täydellinen sivuseikka oli se, että syksyn rääppiäiskisoissa Saksan Koblenzissa Ovett ravasi 1500 metrin ME:ksi 3.31.36.

Unohtumaton vuosi 1981

Olympialaisten aiheuttaman henkisen stressin lauettua Coe juoksi seuraavana vuonna vapautuneesti vailla ylenpalttisia paineita. Kaudesta 1981 tulikin hänen uransa paras. Hän oli kunnossa heti kauden alusta asti. Kesäkuussa hän veti Italian Firenzessä uransa nopeimman 800 metrisen. Siellä vauhtihullu Coe paahtoi ohi jänis Billy Konchellahista jo ensimmäisen kierroksen (49.50) jälkeen ja jatkoi hurjaa vauhtiaan perille asti ajassa 1.41.73. Tämä maailmanennätys oli niin kova, että se tulisi kestämään aina vuoteen 1997 ja Wilson Kipketerin päiviin saakka. Nyt Coen viiden parhaan 800 metrin kisan keskiarvo 1.43.27 oli parempi kuin kenenkään muun juoksijan yksittäinen paras kisa.  

Hurja tahti jatkui kuukautta myöhemmin. Ensiksi Coe kävi kipaisemassa Tukholmassa 1500 metriä omaan ennätysaikaansa 3.31.95 ja sieltä hän suuntasi Osloon, jossa matkana oli 1000 metriä. Siinä kilvassa Coe veti 800 metrin merkin ohi ajassa 1.44.56 eli paremmin kuin saman päivän 800 metrin voittoaika, mutta sitten hänellä alkoi painaa. Coe sakkasi hänelle harvinaisella tavalla loppusuoralla:

”For the first time ever in a race, I was aware of the clock as I came into the finishing straight. With 50 yards or so to go, I could see it winking alongside the photo-finish camera, ‘2.05, 2.06…’ The clock was going faster and I was going slower. It seemed that my feet were only barely leaving the ground. It was the toughest of all my records.” (s. 93)

Lopun hirveästä hapotuksesta huolimatta Coe ennätti maaliin ajassa 2.12.18, mikä tarkoitti yli sekunnin parannusta hänen edellisvuonna juoksemaan ennätykseensä. Tämä ME tulisi elämään Coen ennätyksistä kaikkein kauimmin, sillä vasta vuonna 1999 Kenian Noah Ngeny pystyi rikkomaan sen. Coen uran jälkeen myös Peter Coe piti sitä poikansa ennätyksistä kovimpana.

Keskikesällä Coe lähti Sveitsin vuoristoon hiomaan virettään loppukesän kisoja ajatellen. Hän tavoitteenaan oli ottaa Ovettilta takaisin 1500 metrin ja mailin ME:t ja vieläpä samassa kilpailussa. Zürichissä nimittäin otettiin mailin kisassa myös virallinen 1500 metrin väliaika. Siellä Coella ei kuitenkaan ollut aivan paras mahdollinen luiku päällänsä. 1500 metrin paalu ohittui 3.33.27 kuluttua lähtölaukauksesta, mikä oli hitaampi väliaika kuin Ovettin ME:ssä. Viimeisen 109 metrin aikana Coe onnistui kuitenkin kehittämään sellaisen kirin, että ennätti maaliin niukin naukin alle Ovettin ME:n ajallaan 3.48.53. Maailmanennätyksestä huolimatta Coe ei ollut juoksuunsa tyytyväinen. Niinpä hän vetäytyi kotiin harjoittelemaan Brysselin mailia varten. Zürichin ja Brysselin välillä Coen harjoittelu oli seuraavaa:

Torstai: 7 mailia ennen aamiaista Zürichissä.

Perjantai: Kotiin Sheffieldiin. 5 x 800m alle 2 min / pal. 1,5 min + verryttelyt.

Lauantai: aamu 9 mailia maastojuoksua, ilta 4 x 300m + verr.

Sunnuntai: aamu 6 x 200m + verr., ilta 10 x 100m + verr.

Maanantai: 10 mailia tiellä

Tiistai: aamu 15 x 200m 28 sek / pal. 30 sek. + verr., ilta 9 mailia maastossa.

Keskiviikko: aamu 5 mailia kovaa, ilta mäkivetoja + 4 mailia

Torstai: Lepo. Matkustus Brysseliin.

Perjantai: aamu 25 min verr., ilta mailin kilpailu.

Sillä aikaa Ovett oli juossut Koblenzissa uudeksi mailin ME:ksi 3.48.4. On siis täysin tarpeetonta sanoakaan, että Coe oli Brysselissä täynnä ennätyshimoa. Alku olikin siellä aika reipas, sillä ensimmäiset 800 metriä kulkivat 1.52.67. Kilometrin kohdalla Coe painoi jäniksen ohi ja nyt hän oli yksin keulassa, ainoastaan tuska seuranaan. Toki Kenian Mike Boit saalisti häntä lakkaamattoman herpaantumattomasti. Kun viimeinen kierros lähti, Coella oli 56.5 sekuntia aikaa Ovettiin rekordiin ja tämän tiedostaen hän alkoi pistää jalkaa toisen eteen entistä ripeämpään tahtiin. Boit jäi ja Coe ravasi maaliin uudessa ennätysajassa 3.47.33. Jälleen hän oli ottanut takaisin itselleen Ovettilla lainassa olleen mailin ME:n. Coe muistelee tuota maagista iltaa ehkä kutiseva pala kurkussaan (s. 99):

”I was a feeling I only had two or three times in my career, that night. I did feel unbeatable, and was toying in my mind whether to run from the front – a thought I had later, in the Olympic Games in Los Angeles: that my condition was good enough to lead from the start.”

Vaikeudet alkavat

Vuoteen 1981 päättyi ensimmäinen, loistelias jakso Coen urasta. Parista seuraavasta vuodesta tuli hänelle joltisiakin pettymyksiä. Kausi 1982 ei ollut vanhentunut pitkällekään, kun Coelle tuli marssimurtuma. Siitä toivuttuaan hänellä ei ollut kestoa, koska harjoittelua oli jäänyt niin paljon väliin. Niinpä hän päätti jättää suosiolla Ateenan EM-kisojen 1500 metriä väliin ja keskittyä vain 800 metrille. Molempien matkojen juokseminen ei onnistuisi heikolla kestävyyspohjalla.  EM-kisojen lähestyessä näyttikin siltä, että Coe kuntoutuu. Hän juoksi elokuussa Zürichissä 800 metriä aikaan 1.44.48 ja vähän myöhemmin Lontoossa Ison Britannian 4 x 800 metrin viestijoukkueen ankkurina osuutensa 1.44.01 (tuloksena ME 7.03.89). Näistä sinänsä hyvistä juoksuista huolimatta hän oli kuitenkin kaukana parhaasta kunnostaan.

Ateenan EM-kisoissa Coe selvitti kohtalaisen helposti 800 metrin alku- ja välierät, mutta finaalissa hänen jalkansa eivät olleet alkuunkaan tuoreet. Taktisesti hän juoksi kyllä hidasvauhtisessa kilvassa hyvin ja oli loppusuoran avautuessa oivassa hyökkäysasemassa, mutta sitten kun piti aloittaa pikajuoksu, Coen jalat eivät totelleet käskyä. Hän hyytyi hopealle Saksan Hans-Peter Fernerin jälkeen ajalla 1.46.68. Jos oli Ferner kilvan superyllättäjä, vielä suurempi yllättäjä oli pronssille sijoittunut Suomen Jorma Härkönen, jolle jo finaalipaikka oli sensaatio, puhumattakaan mitalista.

Pieleen menneen kauden 1982 jälkeen Coe harjoitteli täynnä intoa vuotta 1983 varten, järjestettäisiinhän sinä vuonna historian ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat Helsingissä. Enää hän ja vuonna 1982 niin ikään vammoista kärsinyt Ovett eivät kuitenkaan olleet kaksi ehdotonta Britannian maileritähteä. Esiin oli näet tullut nuori hurjimus nimeltään Steve Cram, joka voitti vuonna 1982 1500 metriä sekä EM- että Kansainyhteisön kisoissa. Cram oli saanut varttua huipuksi vailla ylettömiä paineita kaiken huomion kohdistuessa Coehen ja Ovettiin. Cram oli juossut jo 17-vuotiaana 1500 metriä aikaan 3.40.1 ja mailin 17-vuotiaiden ME-aikaan 3.57.43, mutta näihin ei paljon kiinnitetty huomiota Coen ja Ovettin varjossa. Hän oli kehittynyt tasaisesti vuosi vuodelta ja 22-vuotiaana hän leipoi 1500 metriä jo 3.33:een ja mailin alle 3.50.

Vuonna 1983 Coe pääsi kohtalaiseen kuntoon. Jo talvella hän veti hallissa 800 metrin halli ME:n 1.44.91 ja kesällä Oslossa saman matkan 1.43.80. 1500 metriä puolestaan kulki 3.35.15, mutta pian kävi ilmeiseksi, että kaikki ei ollut Coen osalta kunnossa. Hänelle alkoi tulla harjoituksissa merkillisiä väsymyskohtauksia, joiden hän arveli vain johtuvan julmista harjoitteista. Lopulta Coen oli pakko mennä sairaalaan tutkimuksiin ja tuomio oli tyly: hänellä todettiin tauti nimeltä toksoplasmoosi (toxoplamosis). Tämä tarkoitti sitä, että Helsingin MM-kisat oli pakko jättää väliin ja päättää kausi jo heinäkuussa. Koko loppuvuoden 1983 Coe voi huonosti vahvasta lääkityksestä huolimatta ja tuota pikaa hänen tavoitteensa ei liittynyt enää siihen, että hän pystyisi vielä juoksemaan, vaan siihen, että hän voisi ylipäätään paremmin.

Paluu huipulle Los Angelesin olympiakisoissa

Vuosi 1984 oli olympiavuosi ja Brittien edustuspaikoista mailerimatkoille tulisi tiukka kilpailu. Steve Cram oli voittanut edellisvuonna Helsingissä 1500 metrin MM-kultaa (ja juossut 1500 metriä 3.31), paluun huipulle tehnyt Steve Ovett oli puolestaan laukannut 1500 metrin ME:n 3.30.77 ja nuori kaveri nimeltään Peter Elliott oli vatkannut 800 metriä alle 1.44 ja sijoittunut Helsingin MM-kisoissa neljänneksi. Coe taas päästi takaisin harjoittelemaan vasta alkuvuodesta 1984, eikä hänen olonsa ollut vielä silloinkaan normaali. Vasta huhtikuussa Coen vire alkoi kohentua merkittävästi. Kysymys kuului, ehtisikö hän ajoissa olympiakuntoon?

Kun Coe kesällä hävisi Englannin mestaruuskisojen 1500 metrillä Elliottille, moni ajatteli että Coen loru on lopussa. Hän sai myös lehdistöltä vähätteleviä kommentteja jatkuvasti. Se oli lehdistöltä virhe, paha virhe. Koko uransa ajan Coeta oli motivoinut ennen kaikkea se, että hän halusi todistaa ihmisten uskomukset vääräksi. Kun joku väitti, että noin pieni kaveri ei voi juosta 800 metrin ME:tä Coe otti ja juoksi. Kun väitettiin, että Coe ei voi Moskovan 800 metrin tappionsa jälkeen kukistaa Ovettia 1500 metrillä, Coe otti ja kukisti. Coen luonteelle oli tunnusomaista se, että kun häntä mollattiin lehdistössä tai muuten vaan, hän ei lähtenyt mukaan sanalliseen mollaukseen, vaan antoi jalkansa puhua juoksuradalla. Niin kävi tälläkin kertaa.

Coe alkoi päästä kuntoon. Ensiksi hän näytti olympiavalitsijoille vetäisemällä Oslossa 800 metriä aikaan 1.43.84. Sitten, saatuaan tietää, että hänen valittiin olympialaisiin sekä 800 metrille (yhdessä Elliottin ja Ovettin kanssa) että 1500 metrille (yhdessä Cramin ja Ovettin kanssa Elliottin porusta huolimatta), hän lähti monta viikkoa ennen kisoja USA:an totuttautumaan aikaeroon ja harjoittelemaan. Coe lähti matkaan poikkeuksellisesti yksin, ilman Peteriä, koska hän halusi keskittyä täysin omissa oloissaan 100 prosenttisessa keskittyneisyydessä. Samaan aikaan Cram ja muut hitsasivat kisasirkuksessa kisoja jatkuvalla syötöllä, kenties taskurahoja tienatakseen.  Matkansa aluksi Coe harjoitteli Chicagossa ja siirtyi sitten hyvissä ajoin ennen kisojen alkua Californiaan. Hänen kuntonsa nousi kuin hevikitaristin soolo ja olympiakisojen alkaessa hän oli täydessä vireessä.

Täyttä virettä olympiakisoissa tarvittiinkin, sillä suuren osanottajamäärän takia 800 metrillä juostaisiin peräti neljä kierrosta neljänä päivänä peräkkäin ennen kuin olympiavoittaja olisi selvillä. Heti ensimmäisissä alkuerissä mentiin eikä meinattu, mistä todisteena Coen voittoaika 1.45.71. Seuraavana päivänä toisissa alkuerissä hän pääsi vähän helpommalla, sillä jatkoon pääsyyn riitti 1.46.75. Sitä seuraavana päivänä välierissä Coelta tarvittiin finaalipaikkaan 1.45.51, mutta toisessa semifinaalissa uusi kahden kierroksen tähti, Joaquim Cruz, kotimaa Brasilia, paahtoi peräti 1.43.82. Sen sijaan Ovett pääsi Cruzin erästä vasta viimeisenä miehenä finaaliin ajalla 1.44.81. Kahden kierroksen kansainvälinen taso oli silloin kovempi kuin koskaan.

Toisin kuin Moskovassa neljä vuotta aiemmin, tällä kertaa Coe juoksi 800 metrin olympiafinaalissa hyvin. Hän oli taktisesti oikeassa paikassa oikeaan aikaa, eikä nuokkunut liian kaukana, mutta Cruz oli yksinkertaisesti sinä päivänä niin ylivoimainen, että Coe ei mahtanut hänelle mitään. Keskinopean ensimmäisen kierroksen (51.3) jälkeen Coe nousi hyviin asemiin takasuoralla ja loppusuoran auetessa jo Cruzin rinnalle, mutta sitten tämä Brasilian gaselli harppoi vastustamattomasti kultaan ajalla 1.43.00. Coe tappeli hopean itselleen tuloksella 1.43.64 ja USA:n nuori Earl Jones otti viimeisen mitalin 1.43.83 kuluttua lähtölaukauksesta. Sitä vastoin keuhkoputkentulehduksesta kärsinyt Ovett oli finaalin viimeinen ajalla 1.52.28, mikä jälkeen hänet kiidätettiin suoraan sairaalaan. Vielä puolitoista tuntia kisan jälkeen Ovettin syke hakkasi 160-170 lyönnin lukemia, joten syystäkin hänen terveydestään oltiin huolissaan.

Parin välipäivän jälkeen Coe lähti 1500 metrille tietäen, että kenties hänen kovin vastuksensa tulisi olemaan edellisvuoden maailmanmestari Steve Cram. Cram oli kylläkin kärsinyt olympiavuonna vammoista, mutta oli kuntoutunut aikamoiseen vireeseen olympiakisoihin tultaessa. Alkuerät (3.45.30) ja välierät (3.35.81) Coe purjehti läpi helposti. Välierien jälkeen kirjan kirjoittaja David Miller muistelee vieneensä Coen autolla kisakylään ja vakuuttuneensa sen jälkeen kisan voittajasta (s. 130):

”He was calmer than I had ever seen him before, prior to a major race. It was almost as thought he were going on holiday, rather than running in an Olympic final which was the climax of a year of superhuman effort and determination to rescue his reputation. On arrival at Westwood, he jogged up the steps into the village, and I could sense that it was the gait of a man who could sleep untroubled.”

Seuraavana päivänä 1500 metrin olympiafinaali ei alkanut kovavauhtisena, mutta siitä kehkeytyi sellainen. Ensimmäinen kierros mentiin tunnustellen Sudanin Omer Khalifan kohdolla, mutta sitten USA:n Steve Scott, edellisvuoden MM-hopeamies ampaisi kärkeen. Perusteluksi rohkea Scott sanoi myöhemmin taktiikalleen: ”I wanted it to be a true milers’ race, not a kickers’ race.” Vauhti kiihtyi selvästi, ja 800 metrin väliaika oli 1.56.8. 1000 metrin jälkeen kärkeen siirtyi puolestaan Espanjan Jose Manuel Abascal vauhdin kiihtyessä edelleen. Tämä oli Coelle mieleen:

” The early pressure was applied for me by Scott, then by Abascal. When Scott had taken the lead on the third bend, I was comfortable, and was glad, because his speed was providing me with more space to run in, more than if we were niggling around 3.40 pace. It was like Moscow with Straub…”(s.136)

Viimeisen kierroksen lähtiessä Abascal veti kärjessä, perässään Coe, sitten Cram ja ihmeellisellä tavalla sairaanakin finaaliin selvinnyt Ovett. Noin 350 metrin päässä maalista Ovettin oli kuitenkin pakko keskeyttää, sillä hän ei halunnut joutua uudestaan letkuihin, kuten 800 metrin jälkeen. Takasuoralla Cram lähti ohittamaan Abascalia, mutta tästä tietämättä Coe teki täsmälleen saman liikkeen samaan aikaan ja niinpä viimeiseen kaarteeseen syöksyttiin järjestyksessä Coe, Cram ja Abascal. Loppusuoran auetessa Cram yritti hyökätä, mutta silloin Coe lähti kuin lentokone kiitoradalta, eikä Cramilla ollut mitään jakoa. Niin Coe juoksi voittoon kovalla ajalla 3.32.53 ennen Cramia (3.33.40) ja Abascalia (3.34.30). Coe (s. 135):

”That last thirty yards, when you’re at an absolute limit, is always agonizing, knowing that there’s nothing extra you can find. You have to think like a sprinter. Forget the discipline of a middle-distance runner, think like a 200 metre man on a rolling start: arm action, don’t let your head sit back, make sure you have a high knee-lift, don’t tense the shoulders, raise the arms and hands. That’s why speed drills are so important in training.”

Maalissa koitti Coen kosto, kun hän huusi lehdistökatsomon edessä brittitoimittajille: ”Who says I’m finished”? Siitäpähän asiantuntemattomat toimittajat saivat ja joutuivat häpeämään korvat punaisena aiempia kirjoituksiaan. Vaikka 5000 metriä niissä kisoissa voittanut Marokon Said Aouita uhosi vitosen voitostaan riemastuneena, että olisi voittanut yhtä helposti myös 1500 metriä, monet Coen juoksun nähneet sanovat, että sinä päivänä häntä ei olisi voittanut kukaan. Finaalissa pahasti sakannut ja kymmenenneksi jäänyt Steve Scott tunnustaa:  (s. 131, 137):

 “I feel Coe’s was the best performance I’ve ever seen, considering the facts – his illness, his second victory, his ability totally to focus on a single event. He never raced as much as the rest of us, he only ever raced for a purpose, and cared little for minor events…No-one was going to beat Coe. He was a man with a mission”

Arvokisavoitto 800 metrillä ja 1500 metriä alle 3.30

Los Angelesin olympiakisojen jälkeen Coe oli suunnitellut siirtyvänsä 5000 metrille. Talvella 1984-1985 hän lisäsi tämä tavoite mielessään määrää koneeseen, mutta Coen jalat, tarkemmin sanottuna pohkeet sanoivat yhteistyösopimuksen irti, joten hän päätti jatkaa mailerina. Ja miksi ei jatkaisi? Hän oli nopea kuin tuuli ja kestävä kuin muuli.

Kaudesta 1985 tulikin kohtalainen, vaan ei loistelias Coen mittapuulla. Hän kipaisi kaksi ratakierrosta 1.43.07:ään, kolme ratakierrosta ja 300 metriä aikaan 3.32.13 sekä neljä ratakierrosta ja yhdeksän metriä tulokseen 3.49.22. Hän ei voittanut yhtäkään edellä mainituista kisoista, sillä 800 metrillä hänet voitti Cruz, 1500 metrillä edellä oli elämänsä kuntoon päässyt Sveitsin Pierre Deleze ja maililla ME:n juossut Cram (3.46.32) sekä Espanjan Jose Luis Gonzalez. Muutenkin kesä 1985 oli tosi kova mailerikesä, sillä Cram rikkoi ensimmäisenä ihmisenä 3.30 rajan 1500 metrillä (3.29.67), Aouita paransi sitä loppukaudesta (3.29.46) ja myös USA:n Sydney Maree hakkasi 3.30-rajan säpäleiksi (3.29.77).

Tason koveneminen antoi Coelle uutta potkua kaudeksi 1986, järjestettäisiinhän silloin sekä Kansainyhteisön kisat että EM-kisat. Heti talvella Coe olikin kunnossa, minkä osoituksena hän kiisi hallissa 3000 metriä omaan ennätykseensä 7.54.32. Tästä kolmosen kokeilustaan huolimatta Coeta himotti kesällä erityisesti 800 metrin arvokisakulta, sillä se häneltä vielä puuttui. Lisämotivaatiota 800 metrille toi se, että sinä vuonna 30 täyttävää Coeta pidettiin lehdistössä liian vanhana huipputasolle, ja moinen kirjoittelu oli tunnetusti kuin bensaa Coen saunanlämmittimeksi.  

Kaikki ei kesällä mennyt kuitenkaan Coelta puikkareihin. Valitettavasti hän sairastui heinäkuussa ennen Edinburghissa pidettäviä Kansainyhteisön kisoja flunssaan, joten hänen oli pakko jättäytyä pois kisojen finaalista (ja näin myös Englannin joukkueen lääkäri hänelle suositteli). Coen poissa ollessa Cram kiisi voittoon kovalla ajalla 1.43.22, ja paskakirjoittelu Coesta sai lehdistössä jälleen tuulta viireihinsä.

Onnekseen Coe parantui pian flunssastaan ja lähti harjoittelemaan Sveitsiin. Siellä hän alkoi päästä julmettuun kuntoon. Kesken harjoittelujakson hän kävi kipaisemassa pari 1500 metrin kilpaa muina miehinä Zürichissä (3.35.22) ja Bernissä (3.35.09). Sitten hän matkusti EM-areenalle Stuttgartiin valmiina juoksemaan jälleen arvokisoissa sekä 800 että 1500 metriä. Hän oli taas kerran osannut ajoittaa kuntonsa oikein. Amerikkalainen liikuntafysiologi ja Coen ”hovitestaaja” David Martin muistelee erästä päivää Stuttgartin harjoituskentällä ennen kisojen alkua:

”He managed to get the timing exactly right in Stuttgart, even though it was miserably cold leading up the races. Two days before the heats, he ran a 200 in 21.8. That’s fast. One of the black sprinters came up to him to give him some arm action advice, he was so impressed. Seb was delighted.” (s. 152)

Tuttuun arvokisatyyliinsä Coe hoiteli 800 metrin alku- ja välierät helposti pois jaloista kuleksimasta. Sitten koitti finaali. Sen ensimmäinen kierros mentiin 52 sekuntiin, kunnes alkoi kilvanjuoksu. Takasuoralla Ison Britannian Tom McKean hyökkäsi kärkeen ja Cram seurasi herhiläisenä. Ehkä liian takana kytännyt Coe saavutti Cramin vasta viimeisen kaarteen alkaessa. Loppusuoralle tultaessa Coe syöksyi Cramin ohi, mutta McKean oli päässyt hieman karkuun. Vasta viimeisen 50 metrin aikana Coe painoi McKeanin ohi ja voittoon ajalla 1.44.50. McKean jäi 11 sadasosaa ja pettymyksekseen pronssille jääneen Cramin aika oli 1.44.88. Vihdoinkin Coe oli ottanut 800 metrin arvokisavoiton tuossa Brittien kolmoisvoittoon päättyneessä kilvassa.  

Kisat kuitenkin jatkuivat. Heti 800 metrin finaalia seuraavana päivänä oli vuorossa 1500 metrin alkuerät. Niissä ei Coeta neljäntenä perättäisenä päivänä juokseminen painanut, vaan hän rallatteli kevyesti finaaliin hieman alle 3.40-ajalla. Sitten oli yksi välipäivä, kunnes Coe ja Cram kohtasivat jälleen. Stuttgartin 1500 metrin EM-finaali ei ollut mikään ikimuiston kilpa, vaan täyttä kyttäilyä siihen asti, kunnes alkoi hirveä kiri. Cram veti viimeisen kierroksen 50 sekuntiin ja liian kaukana kirin alkaessa ollut Coe oli vailla mahdollisuuksia. Toki hän nousi lopulta hopealle ajalla 3.41.67, mutta ero Cramiin (3.41.09) oli kohtalaisen selvä.

Coe oli kuitenkin edelleen kunnossa. Viikkoa myöhemmin hän juoksi Italian Rietissä kauden kärkituloksen 1500 metrillä ja oman ennätyksensä 3.29.77, mikä puuttui vain 0.31 sekuntia Said Aouitan maailmanennätyksestä ja oli silloin kaikkien aikojen kolmanneksi kovin tulos yhdessä Sydney Mareen kanssa. Coe juoksi siis 1500 metrin ennätyksensä juuri ennen kuin täytti 30. Hänen ystävänsä ja harjoittelukaverinsa Steve Mitchell muistelee:

”When you look back and consider that he ran under 3.30 just before his thirtieth birthday, you have to wonder what he might have done earlier in his career…There was some dire pacemaking at times in the early Eighties. Age was never factor with Seb, yet an athlete is at his peak at about twenty-seven, so, logically, he should at some time have run much faster.” (s. 162)

Valtava pettymys Soulin olympiavalinnoissa

Edelleen jatkoi Coe kiitoaan kansainvälisillä juoksuradoilla. Oli selvää, että hän tähtäsi kolmansiin olympialaisiinsa, jotka pidettäisiin vuonna 1988 Etelä-Korean Soulissa. Sopivana välitavoitteena olivat vuonna 1987 järjestettävät Rooman MM-kilpailut. Niissä Coe tähtäsi tietenkin voittoon, olihan häneltä jäänyt edelliset MM-kisat vuonna 1983 väliin sairauden vuoksi (silloin MM-kisoja oli vain joka neljäs vuosi).

Kohtalo oli kuitenkin päättänyt, että MM-kisoihin osallistumista ei Coelle suotaisi. Jälleen Coe yritti siirtyä 5000 metrille vetämällä enemmän määrää talven 86-87 aikana ja ottamalla osaa muutamiin maantiekisoihin. Keväällä 1987 kävi kuitenkin niin, että hänen kantapäänsä hajosi. Vähän aikaa Coe yritti juosta sillä väkisin, mutta kesällä hänen oli pakko heittää valkoinen pyyhe kehään antautumisen merkiksi ja hoidattaa jalka kuntoon. Hän ehti juosta vain yhden 800 metrin kisan (1.46.18) ja yhden 400 metrin viestiosuuden (46.8).

Seuraava vuosi oli olympiavuosi ja Coe himosi kolmatta olympiakultaansa kuin poliitikko kansanpalvontaa. Harjoitus sujuikin aika hyvin, mutta valitettavasti Britannian valintasysteemi olympialaisiin ei ollut mistään kotoisin. Heidän karsintakisansa 1500 metrille oli nimittäin lähes kaksi kuukautta ennen kisoja, jolloin kuntoa ei voinut ajoittaa tappiinsa karsintoihin, jos meinasi olla kunnossa olympialaisissa. Toisaalta kunnon oli pakko olla aika tapissaan karsinnoissa, mikäli meinasi mahtua joukkueeseen, sillä Britannian maileritaso oli kivenkova. Kun alkukaudesta 800 metrinä 1.45:een kipaissut Coe vielä sairastui flunssaan ennen karsintoja, peli oli pelattu. Hän putosi karsinnoissa jo 1500 metrin alkuerissä ja samalla koko olympiajoukkueesta. Siinä eivät paljon painaneet Coen aiemmat näytöt kunnonajoituksen täydellisestä onnistumisesta.

Brittien olympiajoukkueeseen valittiin 800 metrille Elliott, McKean ja Cram sekä 1500 metrille Elliott, Cram ja viimeksi mainitun lähes täyskaima Steve Crabb. Sairaudestaan tervehtyneen Coen vastaus valitsijoille tuli muutamaa viikkoa myöhemmin, kun hän juoksi Koblenzissa 800 metriä aikaan 1.43.93 (ja siitä oli vielä kuukausi kisojen alkuun). Muutamaa päivää myöhemmin 1500 metriä kulki Rietissä 3.35.72. Olympiakisoissa Elliott oli 800 metrillä neljäs, mutta Cram ja McKean putosivat erissä ja 1500 metrillä Elliott otti hopeaa, Cram oli neljäs ja Crabb putosi erissä. Olympialaisissa 1500 metrin kulta voitettiin ajalla 3.35.96, eli hitaammalla kuin Coen Rietin aika.

Urheilu-uran loppu

Koska Coeta oli kohdeltu olympiavalinnoissa kaltoin, hän päätti jatkaa uraansa vielä yhden vuoden. Eräs keskeinen motivoija päivittäisiin harjoituksiin oli olympiavalitsijoiden täydellisen asiantuntemattomuuden esiintuonti. Tämä onnistui parhaiten antamalla piikkarien puhua korutonta kieltään.  

”For 1989, I wanted not only to finish top domestically but also as high as possible internationally, with a string of good races that I could be proud of. It wasn’t for the British Board to tell me my career was over because they hadn’t selected me…”, tuumi Coe (s. 172) ja lähti harjoituksiin.

Vuonna 1989 Coe olikin kunnossa. Hän voitti Brittien karsinnat maailman cupiin 1500 metrillä, juoksi Zürichissä saman matkan aikaan 3.34.05 ja ennen kaikkea veti kohta 33-vuotiaaksi mieheksi huiman 800 metrisen Bernissä. Siellä aikaa kului kahteen ratakierrokseen vain 1.43.38. Barcelonan maailman cupissa hän sijoittui 1500 metrillä toiseksi tiukassa taistelussa Somalian Abdi Bilen kanssa ajalla 3.35.79. Jäähyväiset kotimaansa kilpakentille Coe jätti juoksemalla Lontoossa 800 metriä 1.45.70.

Vielä oli kuitenkin yksi tavoite urheilussa jäljellä. Coe ei ollut sairastumisten ja vammojen vuoksi päässyt vielä koskaan osallistumaan Briteille ylenpalttisen tärkeisiin Kansainyhteisön kisoihin terässään, ja koska sellaiset järjestettiin tammi-helmikuussa 1990 Uuden Seelannin Aucklandissa, Coe päätti jatkaa uraansa vielä muutaman kuukauden. Koko kautta hän ei olisi enää missään nimessä jatkanut. Syksyllä 1989 hän piti vain viikon lepotauon ja aloitti sitten uuden kilpailuun valmistavan kauden.  

Loppuvuodesta 1989 Coe matkusti viimeistelyleirille Australiaan kunnossa. Hänet oli valittu kisoihin sekä 800 että 1500 metrille. Harjoitukset sujuivat hyvin ja harjoituskisassa tammikuun alussa Sydneyssä Coe veti 800 metriä helposti aikaan 1.47.66. Sitten kohtalo puuttui peliin. Coe sairastui jälleen flunssaan tärkeällä hetkellä ja peli oli pelattu. Hän juoksi väkinäisesti Kansainyhteisön kisojen 800 metrin alku- ja välierät, eikä finaalissa kulku ollut yhtään parempi. Coe hyytyi kuudenneksi ajalla 1.47.24. Kilpaa seuranneena päivänä hän oli niin huonovointinen, että 1500 metrille ei ollut mitään järkeä osallistua. Niin oli eräs hienoimmista juoksijanurista päätöksessään ja oli aika kilpauran jälkeisen elämän.  

Siitäkin onkin tullut komea. Millerin Coe-kirja kirjoitettiin vuonna 1992. Silloin Coe oli pyrkimässä mukaan politiikkaan. Hänet valittiin samana vuonna Ison-Britannian parlamenttiin Konservatiivipuolueen edustajana. Hän putosi pois parlamentissa vuoden 1997 vaaleissa, mutta 2000-luvulla hänet valittiin Kansainvälisen Yleisurheiluliiton IAAF:n hallitukseen ja myöhemmin sen varapuheenjohtajaksi. Coella oli merkittävä rooli olympiakisojen saamisessa Lontooseen vuodeksi 2012. Tällä haavaa hän on Lontoon olympiakisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja.

Coen urheilumenestyksen salaisuus?

Mikä oli Coen mahtavan uran salaisuus? Millerin kirjan avulla on mahdollisuus löytää joitain keskeisiä tekijöitä sille, miksi Coe oli niin kova kuin oli. Ensinnäkin hän oli ilmiömäinen lahjakkuus juuri keskimatkoille. Fysiologi David Martin sanoo Coelle tekemiensä mattotestien perusteella (s. 152):

”Seb had unusual abilities both to produce and to tolerate lactic acidosis. This showed us that his enormous performance capacities were explained by not only a world class maximum oxygen uptake but also by an above-average tolerance to anaerobic work. In other words, Seb’s anaerobic fitness was good even when he was not training anaerobically…Anaerobically he was very gifted. The reason is probably genetic.”

Toiseksi Coella oli hänelle parhaat mahdolliset valmentajat eli Peter Coe ja lihaskuntopuolesta vastannut George Gandy. Näihin herroihin Coe luotti täysin ja kaiken lisäksi heidän Sebille teettämänsä harjoitteet olivat ilmeisen oikeita. Peter Coella oli suorastaan yli-inhimillinen kyky vaistota juuri oikean kovuinen harjoitus pojalleen. Peter Coe (s. 10):

”There is nothing revolutionary in what I did with Seb, but is was tailor-made for his physique. An athlete to a great extent determines his own training by his responces to the tasks you set for him, and by his racing results. The coach must adjust to the athlete. I never told him a false time to encourage him…He was exceptional because his trust in me was total… The danger for the coach is that if the athlete’s trust is total, he may consent to anything.”

Osoitukseksi Peter Coen valmentajan kyvyistä mainittakoon, että hän valmensi Sebin lisäksi myös sellaisia maailman huippuja kuin vuoden 1984 naisten 3000 metrin olympiahopeamitalisti Wendy Sly (3000m 8.37.06) ja Sveitsiläinen maileri Peter Wirz (1500m olympiakuutonen 1984).

Kolmanneksi, Coe kilpaili säästeliäästi, mutta kuitenkin riittävästi huippuvireeseen pääsemiksi.  Hän ei juossut rahan tai silkan kilpailemisen riemusta kisoja jatkuvasti, kuten esimerkiksi Cram, Scott ja Elliott tekivät, vaan jokaisella kilpailulla oli oma tarkoituksensa. Coen kilpailuohjelma rakennettiin hyvin tarkkaan, eikä täten ollut ihme, että hän oli yleensä arvokisoissa huippukunnossa ja jalat tuoreina. Coe (s. 109):

”I’ve always believed that less is more. Whenever you race, you should be making a statement. That is why, say, I would run 1.44 in a country championship. You should only race when it’s important: an experiment or a benchmark within training, or en route something else. A race for me has never been run without a specific purpose. Sometimes, to bring on a particular aspect of fitness that cannot be achieved in training. You never forget that the name of the game is to be mentally competitive…I’ve always taken the attitude that if someone is willing to pay you to run, that’s splendid. But it has never been more that a by-product of my racing.”

Ja lopuksi, Coella oli riittävän hyvä paineensietokyky arvokilpailujen henkiseen piinaan. Moskovan 800 metrin epäonnistumisen jälkeen hän oli aina arvokisoissa täydessä vireessä myös henkisesti. Sitä, kuinka vaikeaa Coelle on täytynyt olla nousta muutamassa päivässä Moskovan 800 metrin jälkeen henkisesti jaloilleen, kuvaa entinen huippujuoksija Dave Bedfod:

”As an athlete, I know how difficult it is to come back overnight. When you are beaten badly you usually have to go through a period of reappraisal before you win again at this level. It’s not like other sports, where you can blame other people. In that situation, the 800, there was only one man to blame. But have to go into the 1,500 with such a chink in your armour…I can’t think of any sport in which you could have to do this, even less so was there the chance for Seb to succeed.” (s. 83)

Sebastian Coen parhaat tulokset

400 metriä

46.87 (2.) Lontoo 14.7.1979

46.95 (1.) Lontoo 13.7.1979

46.9 (1.) Lontoo 3.5.1981

800 metriä

1.41.73 (1.) Firenze 10.6.1981

1.42.33 (1.) Oslo 3.7.1979

1.43.07 (2.) Köln 25.8.1985

1.43.38 (1.) Bern 29.8.1989

1.43.64 (2.) Los Angeles 6.8.1984 Olympiakisat

1.43.80 (1.) Oslo 24.6.1983

1.43.84 (1.) Oslo 28.6.1984

1.43.93 (2.) Koblenz 28.8.1988

1.43.97 (1.) Lontoo 15.9.1978

1.44.0 (1.) Enfield 18.5.1985

1.44.06 (1.) Lontoo 3.6.1981

1.44.10 (1.) Lontoo 11.7.1986

1.44.17 (2.) Tukholma 1.7.1986

1.44.25 (1.) Bryssel 18.8.1978

1.44.28 (1.) Lontoo 12.9.1986

1.44.34 (1.) Lontoo 19.7.1985

1.44.50 (1.) Stuttgart 28.8.1986 EM-kisat

1.44.48 (1.) Zürich 17.8.1982

1.44.76 (3.) Praha 31.8.1978 EM-kisat

1.44.7 (1.) Chaps Hull 7.6.1980

1.44.91i (1.) Cosford 12.3.1983

1.44.95 (2.) Lontoo 9.9.1977

1.44.99 (1.) Loughborough 12.6.1983

1000 metriä

2.12.18 (1.) Oslo 11.7.1981

2.13.40 (1.) Oslo 1.7.1980

2.14.90 (1.) Haringey 16.7.1986

1500 metriä

3.29.77 (1.) Rieti 7.9.1986

3.31.95 (1.) Tukholma 7.7.1981

3.32.03 (1.) Zürich 15.8.1979

3.32.13 (2.) Zürich 21.8.1985

3.32.19 (1.) Zürich 13.8.1980

3.32.39 (1.) Zürich 22.8.1984

3.32.53 (1.) Los Angeles 11.8.1984 Olympiakisat

3.33.27 (1.) Zürich 19.8.1981 Virallinen mailin väliaika

3.34.32 (1.) Hengelo 27.6.1986

3.35.09 (1.) Bern 20.8.1986

3.35.17 (2.) Pariisi 24.6.1983

3.35.22 (2.) Zürich 13.8.1986

3.35.72 (3.) Rieti 31.8.1988

3.35.81 (3. sf) Los Angeles 10.8.1984 Olympiakisat

Maili

3.47.33 (1.) Bryssel 28.8.1981

3.48.53 (1.) Zürich 19.8.1981

3.48.95 (1.) Oslo 17.7.1979

3.49.22 (3.) Oslo 27.7.1985

Teksti: Tuomas ”Z” Zacheus