Z:n maratonkisaraportit 2005-2013

Frankfurtin maraton 2005

Frankfurtin maraton juostiin 30.10.2005. Kyseinen paikka sijaitsee Saksassa. Myös raasto.comin toimitus oli paikalla. Seuraava kisaraportti julkaistaan vain ja ainostaan raasto.comissa.

Nopea reitti

Frankfurtin maraton on yksi Saksan tunnetuimmista maratonkilvoista Berliinin ja Hampurin ohella. Kun Berliinin miesten reittiennätys on 2.04.55, ovat Hampurin ja Frankfurtin vastaavat 2.07.27 ja 2.08.29. Naisissa Berliinin, Hampurin ja Frankfurtin ennätykset puolestaan kirjataan lukemin 2.19.12, 2.24.35 ja 2.25.12. Frankfurtin reittiä voi siis sanoa kohtalaisen nopeaksi. Tämä puolesta puhuu myös se, että esimerkiksi sellaiset raastomestarit kuin Jaakko Kero ja Marko ”vaitsa” Vaittinen ovat alittaneet 2.20 siellä. Suuruusluokaltaan Frankfurtin maraton on runsaan 10 000 juoksijan kisa eli siis hieman pienempi kuin noin 20 000 juoksijan Hampuri puhumattakaan yli 30 000 menijän Berliinistä.

Tämän(kin) vuoden maratonille järjestäjät olivat onnistuneet haalimaan tukun kansainvälisen luokan huippumenijöitä, joihin kuului myös Suomen raastovaltti Janne Holmen. Huippujuoksijoiden kisaa edeltävän illan palaverissä (johon raasto.com sai salakuljettua piilokärkensä Jukka Keron) syntyi juoksijoiden (ja heidän valmentajiensa) välillä kuulemma kiistaa siitä, pitäisikö kärkiryhmän jänisten vetää puolimatkaan ajassa 1.04.20 vai 1.04.40 (tarkkaa touhua). Lopulta taivuttiin siihen, että kärjen väliaika tulisi olemaan 1.04.40. Kakkosryhmän jänisten oli tarkoitus saapua puolimatkaan ajassa 1.05.20 ja tässä ryhmässä myös Holmen suunnitteli juoksevansa. Koska raasto.comin toimituksesta Frankfurtissa oli paikalla ainoastaan Z, suunnitelma oli hänen osaltaan saapua puolimatkaan ajassa 1.16 ja vetäistä toinen puolisko samaa kyytiä tai raastaa peräti ”negative split”, ts. juosta toinen puolisko kovempaa kuin eka.

42 km 195m

Frankfurtin maratonin erottaa monesta muusta kansainvälisestä maratonista se, että siellä lähtö on vasta klo 11. Jos ei kuulu eliittiryhmään, on syytä tunkea itsensä lähtöpaikalle viimeistään 10 minuuttia ennen starttia. Verrytellessään lähtövaatteen edessä muina miehinä eliittiryhmän seassa, raasto.comin toimittajaa vastaan juoksivat Vaajakosken koneet Matti Haapala ja Jari Lahti sekä Hämeenlinnan raastojyrä Kari Virtanen. Olipa paikalla myös mailerisuuruus Juha ”käki” Kukkamo, joka juoksi kilvan Jaakko Herrasen numerolla. Kun edellä mainitut Suomi-pojat olivat onnistuneet raivaamaan tiensä lähtöviivalle heti eliittiryhmän taakse, olikin jo aika puhista viimeiset puhaukset ennen lähtöä.

Lähtölaukauksen pamahdettua kisaa ei ehditty juoksemaan vielä kaukaakaan, kun eliittiryhmä jo katosi raasto.comilta kauas horisonttiin. Koska reitti kierteli aluksi aivan Frankfurtin keskustassa, tuli kärki myös jossain 8 km:n kohdalla vastaan tien toista puolta. Se näytti viilettävän ohi juuri ohjeiden mukaista 1.04.40 puolikkaan vauhtia (puolikas oli lopulta 1.04.42) ja Holmen rentoili kakkosryhmässä kevyen näköisesti (puolikkaan väliaika hänellä tuli olemaan 1.05.50). Raasto.comin toimittajalla sen sijaan tuntui hyvin tehdystä tankkauksesta johtuen tuossa kohtaa aavistuksen tukkoiselta.

10 km:n väliaikapiste oli todennäköisesti hieman väärässä paikassa päätellen siitä, että kaikilla tuntui toinen vitonen olleen selvästi ensimmäistä kovempi. Joka tapauksessa tämän jälkeen reitti lähti kulkemaan poispäin Frankfurtin pilvenpiirtäjien katveesta. 10km:n ja 20km:n väli oli aika lailla suoraa tietä muutamaa pientä mutkaa lukuun ottamatta. Porukka tuntui olevan voimainsa tunnossa, siksi railakkaan oloista vauhtia moni kilpakumppani pyyhki tuolla suoralla ohi raasto.comin toimittajasta, joka päätti pitäytyä toistaiseksi tasaisessa n. 3.40 / km-vauhdissa veisaten viis kilpakumppanien vauhdinjaosta. 15 km:n ja 20km:n välin raasto.comin toimittaja juoksi eräässä porukassa, johon kuului joku italiaanon näköinen häiskä, joka tunki koko ajan iholle. Sille oli pakko näyttää kuinka Suomi-poika raastaa.

Puolimatkaan saavuttiin ajassa 1.16.35 eli juuri sopivassa aikataulussa. Tässä vaiheessa raasto.comin toimittajalla ei ollut tukkoisuudesta enää tietoakaan, vaan juoksu tuntui kulkevan kepoisanlaisesti. 26 km:n jälkeen reitti nousi jonkun ison maantien laitaan, missä paikalla ei ollut yleisöä yhtään, mutta eipä kulunut kauaakaan kun jo juostiin jonkun esikaupunkialueen poikki, missä katsojat kannustivat myös raasto.comin toimittajan tasoisia menijöitä.

30 km:n kohdalla juoksu tuntui edelleen hyvältä ja pian tämän jälkeen alkoi pitkä suora, joka jatkui paria mutkaa lukuun ottamatta aina 38 kilometriin saakka. 30 km:n väliajasta raasto.comin toimittaja laski loppuaikansa tulevan olemaan todennäköisesti 2.33-2.34 edellyttäen, että hyytymistä ei tapahdu. Niitä hurjapäitä, jotka olivat voimainsa tunnossa pyyhkineet ohi 10-20 km:n välillä alkoi nyt tulla selkä edellä vastaan runsain mitoin. Jonkinlaisena hidasteena tuntui olevan tosin vastainen tuuli jota vastaan raasto.comin toimittaja nojautui kuin Verderlei de Lima konsanaan.

Aina 36 kilometriin asti juoksu sujui hyvin, mutta sitten alkoikin hirvittävä raasto jalkojen tönkköönnyttyä. 37 kilometristä maaliin raasto.comin toimittaja irvisti koko ajan. Frankfurtin maratonilla on se henkisesti raskas piirre, että reitti käy noin 37,5 kilometrin kohdalla aivan maalialueen vieressä, minkä jälkeen kierretään kuitenkin vielä muutaman kilometrin lisälenkki. 38 km:n kohdalla tien toista puolta toimittajaa vastaan kohti maalia viiletti Belgian naissuuruus (ennätys 2.23) Merleen Renders. Tätä ei ollut aikaa kuitenkaan seurata kovinkaan keskittyneesti, sillä elimistössä polttava tuska vei kaiken huomion. Hampaat alkoivat narista hirvittävästä irvistämisestä noin 39 km:n kohdalla, jolloin oli pakko siirtyä Koichi Morishitan käyttämään ”kala kuivalla maalla –irvistykseen.” 40 km:n paalulla oli kansaa valtavasti ja he jaksoivat kannustaa myös raasto.comin toimittajan kaltaisia tavallisia taapertajia, mutta sitäkin kovempia raastajia.

Viimeiset 2 km 195m sujahtivat alle 8 min, mikä on raasto.comin toimittajan ennätys 40 km:n ja maalin välillä. Maaliintulo Frankfurtissa on järjestetty hienosti hallin sisälle, jossa juostaan noin viimeiset 50 m. Raasto.comin toimittajan saapuessa maaliin (2.34.46) kyseinen halli oli aivan täynnä sakkia ja tunnelma oli luonnollisesti helpottunut viimeisten kilometrien raivoamisen tauottua. Maalialueen takana olevalla anniskelualueella näkyivät olevan myös Kälviän raivoraastaja Petri Kykyri (ilman paitaa) ja Vaajakosken vetokone Matti Haapala. Raasto.comin pikahaastattelussa Kykyri (2.30.51) kertoi, että hän oli vajonnut maaliviivan ylitettyään kanveesiin, mistä mies oli kannettu ensiaputiloihin. Sieltä hän oli noussut letkunjäljet suonissaan nauttimaan järjestäjien virvokkeista. Haapala (2.32.46) taas kertoi taipaleen 35 kilometristä maaliin olleen suorastaan infernaalista tuskaa vauhdin pudottua neljään minuuttiin / km. Sisukkaasti Suomi-pojat olivat kuitenkin leiviskänsä hoitaneet.

Seuraavana päivänä raasto.comin toimittaja tapasi pikaisesti Janne Holmenin eliittiryhmän hotellin aulassa. Hän kertoi olevansa hieman pettynyt aikaansa (2.14.58), koska tavoitteena hänellä oli ollut Jukka Toivolan SE:n (2.11.35) murskaaminen. 25 kilometriin asti juoksu oli kuulemma kulkenut hyvin, mutta sitten oli meno alkanut hieman painaa. Janne totesi myös, että hänen mielestään reitillä puhissut tuuli ei juurikaan menoa hidastanut. Seuraavaksi hänellä on luonnollisesti tähtäimessään kevätmaraton EM-kisojen ohella.

Yhteenvetona Frankfurtin maratonista voidaan sanoa, että sen reitti on kohtalaisen nopea: siinä ei ole paljon mäkiä eikä ylettömästi jyrkkiä mutkia. Järjestelyt pelaavat siellä (kuten saksanmaalla yleensäkin) rasvatun koneen kaltaisella jämäkkyydellä. Heikkoutena kisassa on se, että reitti on melko altis tuulelle ja että 2.15-2.25 tasoisille raastajille sieltä ei kenties löydy tarpeeksi muita juoksijoita auttamaan vetotöissä viimeisen kympin tuskassa.

Hampurin maraton 2006

Hampurin maraton juostiin 23.4.2006 Hampurissa. Kyseinen paikka sijaitsee Hampurissa. Raasto.com oli tapahtumien keskipisteessä. Lue Hampurin maratonin kisaraportti yksinoikeudella nyt raasto.comista.

Hampurin maraton on osanottajamäärältään Saksan toiseksi suurin kilpa heti Berliinin maratonin jälkeen. Osanottajia on noin 20 000 ja yleisöä reitin varrella noin puoli miljoonaa, joten aivan kyläkilpailusta ei ole kyse. Reitti on osoittautunut kautta vuosien kohtalaisen nopeaksi, onhan Espanjan Julio Rey juossut siellä 2.07-aikoja viime vuosina tiuhaan tahtiin. Tämän vuoksi ei ollut ihme, että myös raasto.comin toimitus löysi itsensä tuosta pohjoissaksalaisesta kaupungista maratonin aikaan. Paikalla toimituksesta olivat Toho Hell ja Z. Lisäksi Suomalaisista raastajista maisemissa näkyivät olevan mm. Vesa Erojärvi, Jaakko Herranen, Jari Seppälä, Maija Oravamäki, Mira Tuominen ja Kimmo Toivainen.

Järjestäjät olivat hankkineet miesten kisaan jäniksiä kolmeen eri vauhtiin. Ensimmäiset kolme jänistä vetäisivät 2.06-vauhtia, toiset kolme jänistä 2.08-vauhtia ja viimeiset kolme jänistä 2.09-vauhtia. Tämän kuultuaan raasto.comin toimitus oli yhtä mieltä siitä, että moisessa touhussa ei ole mitään järkeä. Selvää nimittäin oli, että 2.08 ja 2.09 ryhmät tulisivat juoksemaan yhdessä. Paljon järkevämpää olisi ollut laittaa jäniksiä esimerkiksi 2.06, 2.10 ja 2.12-vauhteihin. Naisissa puolestaan jäniksiä oli tarjolla 2.20, 2.24 ja 2.29 aikoja tavoitteleville. Tämän lisäksi eräällä saksattarella oli mukana omat jänikset, jotka vetivät hänelle 2.31-vauhtia. Tulossa olisi siis armoton raasto, jossa armoa ei annettaisi, mutta eipä sitä kukaan pyytäisikään.

Kovaa peliä maratonilla

Kisa-aamun valjetessa sunnuntaiaamuna 23.4. aattopäivänä riehuneesta sateesta ei ollut enää tietoakaan. Lämpötila oli maratonille ihanteellinen noin kymmenen astetta, eikä tuulikaan tuntunut juuri hönkivän. Kaikki oli siis valmista armottomaan rutistukseen, jossa tuska polttaisi kehon karrelle kuin palaneen korpun. Lähtöviivan taakse kokoontuneet tuhannet ja taas tuhannet juoksijat olivat varmaan yhtä mieltä siitä, että keli oli omien ennätysten juoksemiseen unenomainen. Kysymys oli vain siitä, kuinka ihmiset pystyisivät kestämään kipua.

Kisan startatessa liikkeelle kello 9.00 paikallista aikaa huippujuoksijat alkoivat latomaan kolmen minuutin kilometrejään, kun taas raasto.comin toimittaja Z:n kaltaiset hölkkärit tyytyivät noin 3.40 km-vauhtiin. Ei ollut vielä ehditty juoksemaan kauaakaan, kun Raasto.comin toimittaja Z jo löysi sopivan vauhdin erään naisjuoksijattaren ryhmästä, jolla oli mukana oman seuransa kaksi miesjuoksijaa. Nämä vetivät erittäin tasaista vauhtia, joten mikäs oli raasto.comin toimituksen heikoimmalla lenkillä läpsytellä mukana völjyssä. Kuinka pitkään hän siinä kestäisi?

Kolme ekaa kymppiä sujuivat raasto.comin peränpitäjältä ajassa 36.48, 36.02 ja 36.38, mutta kolmenkymmenen kilometrin paalun jälkeen oli selvää, että loppumatka tulisi olemaan tuskan kyllästämää taistelua vauhdin hiipumista vastaan. Tässä taistelussa tosin suurena etuna oli valtavasti kannustava yleisö, joka muodosti reitille aina 35 kilometristä maaliin asti muutaman metrin levyisen kujan, jossa meteli oli valtava (vrt. Suomen kylämaratonit, jossa känniläiset pilkkaavat). Viimeisen vitosen alkaessa 37,2 kilometrin kohdalla raasto.comin toimittaja oli tuskissaan. Jalat olivat kuin liimaantuneet maantiehen ja niiden nosteleminen irti siitä tuntui vaativan yli-inhimillisiä ponnistuksia. Kaiken lisäksi mahtavasti juossut Maija Oravamäki sujahti hieman ennen 40 kilometrin paalua ohi kuin kiitoradalta ylös nouseva lentokone, jolloin raasto.comin toimittajan henkinen selkäranka katkesi kuin rutikuiva korsi. Viimeiset 2,2 kilometriä olivat kauheaa vääntöä. Loppusuoralle kaarruttaessa maalin päällä oleva kello näytti 2.35:n alkuosia. Äkkiä raasto.comin toimittaja muisti A-luokan tuloksen olevan 2.36, johon saattaisi olla hirvittävällä raastolla mahdollisuuksia. Viimeisten kymmenten metrien silmät kiinni –irvistyksen jälkeen maaliviima vihdoin ylittyi ajassa 2.35.57 (nettoaika 2.35.52), joten kerrankin sekunnit olivat raasto.comin toimittajan puolella.

Eipä kulunut aikaakaan, kun maalialueelta löytyi muitakin suomalaisia. Raasto.comin pikahaastattelussa (flash interviews) suomalaisten  kommentit olivat kisan jälkeen seuraavia:

Toho (2.20.27): ”Valtava pettymys. Peli on pelattu.”

Hell (2.23.57): ”Ei muuta kuin kaljaa koneeseen.”

Erojärvi (keskeytys): ”Valtava pettymys. Peli on pelattu.”

Herranen (2.29.44): ”Pari kertaa on mennyt niukasti päälle 2.30, onneksi nyt meni alle. Tavoitteet olivat kovemmat. Tänään saunotaan.”

Seppälä (2.31.54): ”Meni paremmin kuin viiteen vuoteen. Olin muuten eilen katsomassa HSV:n matsia.”

Oravamäki (2.35.37): ”Upeaa. Mahtavaa. 2.35! En meinaa uskoa tätä. Toinen puolisko kovempaa kuin eka. Upeaa. Mahtavaa”.

Tuominen (2.51.42): ”Aloitin liian kovaa.”

Tämän lisäksi Kimmo ”raasto” Toivainen juoksi oman ennätyksensä 2.41.08

Raasto.comin toimittajan omat tunnelmat kisan jälkeen olivat kaksijakoiset. Kovempaakin olisi mara saanut liikahtaa, mutta toisaalta kauden aiempien esitysten (Tulppaanijuoksu) perusteella kovin paljon parempaa ei ollut realistista odottaa. Iltapäivällä Herrasen ja Erojärven kanssa Suomen merimieskirkossa saunoessa ja kestävyysjuoksusta jauhaessa mieli alkoi kuitenkin kuin itsestään jo askarrella seuraavissa tavoitteissa. Ja illan jo hämärtyessä hampurinsuomalaisen Markku Nurmisen siirtolapuutarhan pöydän antimista yhdessä maratonhenkisten ihmisten kanssa nauttiessa oli jo selvää, että maratoneja juostaan jatkossakin.

Berliinin maraton 2006

Berliinin maraton juostiin 24.9. samannimisessä Saksan pääkaupungissa. Myös raasto.comin toimitus oli luonnollisesti paikalla siellä missä sattuu ja tapahtuu. Lue raasto.comin kisaraportti Berliinin maratonilta vain raasto.comista.

Pe 22.9.

Raasto.comin toimituksen huonoin juoksija Z herää kotonaan klo 5.00 aamulla. Hän säntää aamupalapöytään syömään puuroa ja muroja sekä lukemaan päivän lehden. Urheilusivuilla on juttu SM-maratonista. Mukava huomata, että vielä löytyy sellaisiakin urheilutoimittajia, jotka kirjoittavat muustakin kuin peleistä ja leikeistä tai moottorien kamppailusta moottoreita vastaan. Aamupalan jälkeen raasto.comin toimittaja sanoo näkemiin vaimolle ja koiralle, minkä jälkeen hän ottaa kassit kantoon, ajaa polkupyörällä 17 minuutin matkan Turun linja-autoasemalle ja hyppää Helsinki-Vantaan lentoasemalle vievään bussiin. Uran viides matka Berliinin maratonille on alkanut.

Miksi raasto.comin toimituksen huonoin juoksija sitten lähtee merta edemmäs kalaan, kun samana viikonloppuna olisi tarjolla Joutsenossa SM-maraton? Syyt tähän ovat seuraavat: 1) Berliin maratonin reitti on maailman nopein 2) tunnelma siellä on parempi kuin missään toisella raasto.comin toimittajan juoksemalla maratonilla, joten 3) sieltä saa sellaisia elämyksiä, joita raasto.comin toimittajan kaltainen kokenut juoksija tarvitsee pystyäkseen motivoiman itsensä lenkille 4) SM-maratonilla raasto.comin toimituksen huonoimmalla juoksijalle ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia mitaleille joten 5) joku SM-maratonin 10-15 sija ajalla 2.35-2.40 ei anna raasto.comin toimittajalle mitään. Varjopuolena Berlinissä juoksemissa on puolestaan se, että ilmastonmuutoksesta johtuen ennen maratonille sään puolesta niin hyvä ajankohta syyskuun lopussa alkaa olla liian lämmin.  

Bussimatkan aikana raasto.comin toimittaja litkii tankkausjuomaa (tankkaus on aloitettu keskiviikkoaamuna sisältäen aika lailla hiilihydraattipitoista ravintoa). Lentokentälle saavuttuaan ja turvatarkastuksen selvitettyään raasto.comin toimittaja menee lentokentän levykauppaan kuuntelemaan Lordin uusinta ja ilokseen hän huomaa, että se rokkaa kuin peura. Niinpä hän ostaa kyseisen levyn ja marssii levyä kuunnellen lentokentän ravintolaan syömään pastaa.

Jonkin ajan kuluttua raasto.comin toimittaja astuu lentokoneeseen, vetää vyön kiinni ja lentää Berliinin. Sää kaupungissa on vuodenaikaan nähden kuuma, mutta ei tunnu miltään aivan tappohelteeltä. Lentokentältä raasto.comin toimittaja suuntaa kisaexpoon hakemaan kilpailunumeronsa ja aktivoimaan jalkaan kiinnitettävän chippinsä, minkä jälkeen hän suuntaa nopeasti tiensä hotelliin, joka sijaitsee kisareitin varrella noin 33 kilometrin paalulla. Hotellissa ohjelmassa on tunnin verran loikoilua ja Lordin kuuntelua, minkä jälkeen on aika lähteä lenkille. T-P K:n kanssa juostaan 9 km, josta 6 minuuttia on kovaa (n. 3.27 / km), jotta lihasten hiilihydraattitönkkö hieman aukeaisi. Tämän jälkeen mennään aika nopeasti syömään nuudeleita, kuunnellaan hieman Lordia, minkä jälkeen raasto.comin toimittaja vajoaa unten maille klo 22 paikallista aikaa.

La 23.9.

Maratonin aattopäivä. Raasto.comin toimituksen huonoin juoksija Z herää yhdeksän tunnin yöunien jälkeen, kuuntelee herättyään peiton alla hieman Lordia, menee aamupalalle, loikoilee tunnin peiton alla ja kuuntelee Lordia, kunnes on aika lähteä lenkille. T-P K:n kanssa juostaan 6 km hyvin hiljaa, noin 5 muutin km-vauhtia, minkä jälkeen vedetään pari n. 100 metrin kiihdytystä. Lenkin jälkeen ohjelmassa on ruokailu. Tämän jälkeen katsotaan hotellin aulan tietokoneesta SM-maran tuloksia, spekuloidaan niitä, minkä jälkeen raasto.comin toimittaja vetäytyy huoneeseensa päiväunille.

Iltapäivä kuluu maratonvalmistelujen parissa. Juomien lantraus ja juomapullojen merkkaus vie paljon aikaa. Jos Berliinin maratonin kaltaisella 40 000 juoksijan massakisassa näet meinaa käyttää omia juomia, on ne merkattava niin hyvin, että ne varmasti löytyvät juottopöydiltä ilman, että niitä pitää pysähtyä hakemaan. Juomien osalta raasto.comin toimittajan taktiikka on seuraava: kolmella ensimmäisellä juottoasemalla (5km, 10km, 15 km) hän juo maximin urheilujuomaa. 20 ja 25 kilometrin juoma-asemilla urheilujuoma on laimeampaa, mutta niiden kanssa huuhdotaan kurkusta alas powerbarin energiageelit, jotka raasto.comin toimittaja kantaa juoksushortsiensa taskussa. Kolmeen viimeiseen juomapisteeseen (30 km, 35 km, 40 km) tuleviin juomapulloihin raasto.comin toimittaja teippaa kiinni kofeiiniä sisältävät powerbarin energiageelit, jotka hän nauttii laimean urheilujuoman kera.  

Loppupäivä kuluu Lordin kuuntelun, TV:n katselun ja yleisen makoilun parissa. Kello 19 on ohjelmassa päivän viimeinen ruokailu hotellin ruokalassa, pastaa vielä viimeisen kerran. Myös pari Kälviän poikaa tulee käymään hotellissa, jossa heidän kanssaan vaihdetaan muutama sana. Hieman jutellaan myös muiden maratonhenkisten ihmisten kanssa, jonka jälkeen on aika vetäytyä omaan koppiin odottamaan kidutuspaaluun pääsemistä. Viimeisten tarkastelun jälkeen (numerolappu kiinni kisapaidassa, chippi kiinni kisakengissä, juomat OK) jälkeen valot sammuvat klo 22.30 ja raasto.comin toimittajan pää putoaa tyynyyn.

Su 24.9.

Maratonpäivä. Raasto.comin toimituksen huonoin juoksija Z on tilannut herätyksen klo 5.30 ja oma kello on herättämässä samaan aikaan (tuplavarmistus), mutta kone herättää raasto.comin toimituksen huonoimman juoksijan jo klo 5.00. Hän kuuntelee hieman Lordia, juo puoli lirtaa urheilujuomaa verensokerin nostamiseksi yön jälkeen ja hyökkää aamupalalle tasan klo 6.00. Hyvin tehdystä tankkauksesta johtuen ei ole yhtään nälkä, mutta silti raasto.comin toimittaja syö hieman puuroa ja mysliä. Tämän jälkeen hän juo vielä lisää urheilujuomaa.

Koska omat juomat on toimitettava järjestäjille klo 7.30 mennessä, on raasto.comin toimittaja yhdessä T-P K:n kanssa tilannut taksin hotellin eteen klo 6.55. Juomat otetaan kantoon, kisavehkeet laitetaan päälle ja lähdetään kohti kisapaikkaa. Miljoonakaupungin katuja on aika paljon jo suljettu maratonin takia, joten taksikuski joutuu hieman raastamaan yrittäessään ajaa raasto.comin toimittajan ja T-P K:n mahdollisimman lähelle Brandenburgin porttia ja hyvin äijä siinä onnistuukin. Branderburgin portilta (jossa on 42 km:n paalu) muutama sata metriä kisa-alueelle käveltyään raasto.comin toimittaja ja T-P K saavat vietyä omat juomansa järjestäjille. Ensimmäinen huoli on ohi. Enää täytyy vain hoitaa itsensä ajoissa lähtöpaikalle ja juosta 42 km 195 m. 1 tunti 30 min ennen kisan alkua raasto.comin toimittaja vetää vielä energiageelin naamaansa.  

Ohjelmassa on makoilua puiston penkillä aina klo 8.15 asti, jonka jälkeen luovutetaan varusteet kisajärjestäjille. Kamojen jättämisen jälkeen Raasto.omin toimittaja jättää päällensä kisa-asun lisäksi vielä vanhan kalsaripaidan, joka on tarkoitus heittää päältä viime hetkellä ennen lähtöä. Tämän jälkeen vuorossa on kävely oman lähtökarsinan lähelle, 1 km verryttelyä + 3 kiihdytystä, meno lähtökarsinaan klo 8.45, kalsaripaita pois päältä, viimeiset puhaukset ennen lähtöä ja kello 9.00 startti.

Pamauksen kuultuaan raasto.comin toimittaja säntää matkaan. Tavoitteena on juosta maraton läpi 3.40 km-vauhtia ja niinpä muutamien ensimmäisten satojen metrien aikana raasto.comin toimittaja tunnustelee vauhtia. Tuota pikaa hän löytää mielestään 3.40-rytmin, minkä myös kello todistaa: 3 ekaa tonnia kaikki tasan 3.40. Ennen ensimmäistä juomapistettä raasto.comin toimittajaa hieman askarruttaa, löytääkö hän oman pullonsa pöydältä. Huoli on kuitenkin aiheeton, sillä pullot on merkattu siksi hyvin, että jo useita kymmeniä metrejä ennen pöytää hän tunnistaa pullonsa lukuisten muiden pullojen joukosta ja nappaa sen mukaansa vauhtia hiljentämättä. Vitosen paalu tulee vastaan ajassa 18.20.

Tasainen meno jatkuu. Tuuli on kovempi kuin raasto.comin toimittaja on kokenut Berliinissä koskaan, joten hän pyrkii pysyttelemään aina jonkun juoksijan selän takana voimiaan säästellen. Valitettavasti tämä vaikuttaa muidenkin vetohaluihin ja 10 kilometriä ohitetaan ajassa 36.47. Suuressa juoksijamassassa porukka elää koko ajan, välillä joku menee ohi ja välillä joku ohitetaan. Kun raasto.comin toimittaja peesaa porukan vetomiestä, alkaa tämä vähän ajan kuluttua kiemurrella kuin käärme haluamatta halkoa tuulta vastatuulessa. 

15 kilomeriin kuluu aikaa 55.20, joka on aavistuksen hiljaisempaa vauhtia, mitä raasto.comin toimittaja olisi halunnut. Hän päättää kuitenkin odottaa vielä ennen kuin lähtee puskemaan vastatuuleen, sillä 11 aiemmin juoksemallaan maratonillaan hän on oppinut ainakin sen, että maratonin toisella puoliskolla tarvitaan joka ainoa voimanripe mitä koneesta lähtee. Ennen puolimatkan on siis turha säntäillä. 15 kilometrin juomapiste on viimeinen, jossa raasto.comin toimittaja juo pelkkää urheilujuomaa.

19 kilometrin jälkeen raasto.comin toimittaja kaivaa taskustaan ensimmäisen energiageelin ja huuhtelee sen alas 20 kilometrin juoma-asemalla. Puolimatka ohittuu ajassa 1.17.58, mikä on noin minuutin hiljempaa kuin mitä raasto.comin toimittaja oli etukäteen suunnitellut. Juoksu tuntuu kuitenkin erittäin hyvältä ja heti puolimatkan jälkeen hän säntää vetämään juoksuporukkaansa tavoitteenaan negative split. Tuota pikaa raasto.comin toimittaja huomaa olevansa yksin omassa yhden hengen juoksuporukassaan. Liian kovaa aloittaneita maratoonareita alkaa tosin tulla jo tässä vaiheessa selkä edellä vastaan. Kälviän pojilla ei jostain syytä kulje ja Pirkolan tuttu hahmo tulee vastaan jossain 23 kilometrin paikkeilla ja 26 kilometrin kohdalla on vuorossa Hautamäki. Omasta kulkemattomuudestaan huolimatta Hautamäki jaksaa kannustaa myös raasto.comin toimittajan kaltaista tökkijää.

25 kilometrin kohdalla huiviin vedetään viimeinen tavallinen geeli, jatkossa ne tulisivat olemaan kofeiinipitoisia. Vastatuuli välillä 22-32 km on hirveä, mutta peesiä ei ole tarjolla. Yksin on painettava tuleen. 30 väliaika (1.50.57) onkin pettymys. Mahdollisuudet omaan ennätykseen (2.33.19) alkavat olla olemattomat. Onneksi kuitenkin joku espanjalaisen näköinen häiskä painaa takaa ohi noin 10 km maalista ja raasto.comin toimittaja iskeytyy öljyyn kuin hai. Samaan aikaan myös T-P K tulee ohitetuksi joka karjuu keuhkonsa pihalle kannustaessaan huonompaansa.

Espanjan häiskä vetää todella tasaisesti ja raasto.comin toimittaja huomaa pysyvänsä völjyssä. Hän tajuaa vetävänsä maratonin jälkipuoliskoa nyt hyvin lähellä negatiivista splittiä, mikä luonnollisesti antaa uusia voimia. Jos suurella massamaratonilla onnistuu säilyttämään vauhtinsa suunnilleen ennallaan, tarkoittamaa tämä sitä, että ohittelee porukkaa koko ajan, sillä 90 prosenttia porukasta aloittaa kisan sen päivän kuntoonsa nähden liian kovaa. Sekin antaa voimia taisteluun. Samoin sitä tekee yleisön kannustus, joka on välillä suorastaan korvia huumaava. Järjestäjien mukaan Berliinin maratonia seuraa reitin varrella noin miljoona ihmistä ja sen kyllä kuulee.

Hieman ennen 35 kilometrin paalua edessä näkyy Kykyrin hahmo, joka jaksaa kannustaa raasto.comin kaltaista, normaalisti itseään selvästi huonompaa juoksijaa rehdin maratonkoneen lailla, vaikka hänellä itsellä onkin päällä täydellinen kulkemattomuus. 35 kilometrin juoma-asemalla oleva geeli alkaa olla tarpeen, sillä nyt ensimmäistä kertaa kisassa raasto.comin toimittaja huomaa energian olevan vähissä. Geeli kihahtaa kuitenkin päähän jo parin minuutin jälkeen ja raasto.comin toimittaja jaksaa roikkua espanjalaisen völjyssä. 37 kilometrin kohdalla suomalaiskatsoja tarjoaa raasto.comin toimittajalle kofeiinigeeliä, mutta hän kuitenkin kieltäytyy, sillä uusi annos moista ainetta on odottamassa 40 kilometrin paalulla. Sen sijaan jatkuvasti nousevassa lämmössä raasto.comin toimittaja kaataa päälleen pullon vettä (kuten hän on tehnyt joka vesiasemalla kisan alusta lähtien).

40 kilometrin paalu tulee vastaan ajassa 2.28.20 (tässä vaiheessa pitäisi olla jo maalissa) ja raasto.comin toimittaja heittää viimeiset energiat huiviin. On kyseenalaista, onko 40 kilometrin kohdalla nautitusta energiasta enää mitään hyötyä 2,2 kilometrin päässä maalista, mutta raasto.comin toimittaja on huomannut sen henkisesti tärkeäksi itselleen. 35-40 kilometrin mittainen pätkä näet tuntuu maratonilla niin pitkältä, että on henkisesti tärkeää kun tietää jotain olevan tarjolla 40 kilometrin juomapisteellä.

Noin kaksi kilometriä ennen maalia reitti kääntyy pitkälle loppusuoralle, jonka päässä häämöttää Brandenburgin portti. Tätä suoraa hampaat irvessä takoessa raasto.comin toimittajasta tuntuu siltä, että portti ei tule yhtään lähemmäksi. Jokainen minuutti tuntuu huomattavasti sitä pidemmältä ajalta ja jokainen metri ainakin kymmeneltä metriltä. Hirveällä raastolla portti alkaa kuitenkin suurenemaan silmissä ja noin 42 kilometrin paalulla raasto.comin toimittaja juoksee portin läpi rinta rinnan jo 32 kilometristä peesaamansa espanjalaisen kanssa. Vielä viimeinen 195 metrin puristus ja maali koittaa raasto.comin toimittajalle nettoajassa 2.36.18. Heti ensimmäiseksi maaliin päästyään hän menee kiittämään espanjalaista vetojuhtaansa, joka paljastuukin jenkki Oscar Asin Arranziksi. Asin Arranz sanoo: ”raastoimme viimeiset kilometrit kovaa.” Samaa sanoo myös kello, jonka mukaan toista kertaa maratonurallaan raasto.comin toimittaja pystyi juoksemaan 40 kilometrin ja maalin välin alle 8 minuutin. Muuten loppuajassa ei kuitenkaan ole hurraamista.

Maalialueen läpi kävellessään raasto.comin toimittaja nauttii järjestäjien virvokkeista frendaten samalla erään norjalaisen maratonsahaajan kanssa. Järjestäjien hierontapenkille mentäessä seuraan lyöttäytyy myös T-P K (2.38.02), jonka aika on OK siihen nähden, että tämä aikoinaan maratonin 2.19.05 juossut hurjimus on vuoden aikana harjoitellut varmaan neljäsosan siitä mitä raasto.comin toimittaja. Siinä on miesten lahjakkuudessa vähän eroa.

Raasto.comin toimittaja ja T-P K hakevat kamansa ja ajavat taksilla hotelliin. Taksin lämpömittari näyttää lämpötilaa 24,2 astetta, joten monilla maratonreitillä vielä taivaltavilla on edessään tuskainen kuumuushorkka (myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä oli kuumin sää koskaan Berliinin maratonin historiassa). Hotelliin päästyään raasto.comin toimittaja tarkistaa netistä aikansa, kirjoittaa raasto.comiin tunnelmiaan ja vetäytyy huoneeseensa puhkomaan verisiä rakkojaan ja kuuntelemaan Lordia. Suihkussa käytyään ja hetken huilailtuaan on aika mennä syömään. Loppupäivä / ilta kuluukin syödessä, levätessä (Lordia kuunnellessa, sillä kone hylkii unta) ja maratoonareiden kanssa frendatessa.

Ilalla raasto.comin toimittaja käy kisabanketissa tavoitteenaan saada Hailen ja Kurao Umekin nimmarit (vuonna 2003 raasto.comin toimittaja sai Berliinissä Tergatin nimmarin ja vuonna 2001 Naoko Takahashista hyviä kuvia), mutta tällä kertaa lihamuuri raasto.comin toimittajan ja em.henkilöiden välillä on niin suuri, että siihen ei ole mitään mahdollisuuksia. Haile pitää maratoonareille hienon puheen, jossa hän onnittelee kaikkia maaliin juosseita tasosta riippumatta. Siinä on raasto.comin toimittajan miestä sympaattinen heppu. Palattuaan hotelliin n. klo 24 raasto.comin toimittaja kuuntelee vielä hieman Lordia ennen kuin menee nukkumaan klo 1.00 yöllä.

Ma 25.9.

Maratonin jälkeinen päivä. Raasto.comin toimituksen huonoin juoksija Z herää jo 5.30 aamulla, sillä maratonin jälkeen kone hylkii unta. Hän kuuntelee hetken aikaa Lordia, käy netissä ja menee aamupalalle klo 6.30. Tämän jälkeen hän torkkuu puoliunessa klo 8.30 asti, minkä jälkeen on aika pakata kamat kasaan kotimatkaan varten. Kamat pakattuaan raasto.comin toimittaja käppäilee hieman kaupungilla ja lähtee klo 11.30 lentokentälle. Kone Suomeen nousee ilmaan klo 13.30 ja perillä Helsingissä olaan Suomen aikaa klo 16.30. Matkatavarat saatuaan raasto.comin toimittaja hyppää bussiin, joka on Turussa klo 19.35. Tämän jälkeen hän polkee polkupyörällä 17 minuuttia kotiin, jossa vaimo ja ennen kaikkea koira ovat innokkaina vastassa. Nyt alkaa maratonunivelka painaa toden teolla päälle ja valvottuaan väkisin pari tuntia, vaipuu raasto.comin toimittaja syvään uneen herätäkseen taas aamulla suunnittelemaan uusia maratontavoitteita. Toivoa sopii, että maraton kulkisi jatkossa kovempaa ja että ero kärkeen ei olisi yli puolta tuntia.

Hampurin maraton 2007

Hampurin maraton juostiin 29.4.2007. Lue raasto.comin kisaraportti ei niin huippunäkökulmasta Hampurista nyt!

Perjantai 27.4.

Herään helsinkiläisessä hotellissa klo 4.45 aamulla ja avaan teksti-tv:n. Siellä sanotaan: SAS:n lentolakko on päättynyt. Viimeiset pari päivää on ollut hirveää säätämistä tuon lakon takia. Alkuperäisen suunnitelmansa mukaan minun piti lentää Hampuriin Turusta Kööpenhaminan kautta perjantaina klo 12.55, mutta kun SAS:n tanskalaisen lentohenkilökunta sai päähänsä mennä ennalta varoittamattomaan lakkoon tiistaina, on siitä lähtien lennot Kööpenhaminaan ja varsinkin sieltä eteenpäin peruttu. Lento olisi kyllä Hampuriin jotain muuta kautta SAS:n mukaan järjestynyt, mutta vasta lauantaina, mikä olisi tarkoittanut sitä, että peli maratonia ajatellen olisi pelattu. Kisapaikalle ei näet ole mitään järkeä reissata päivää ennen kisaa. Siispä oli otettava käyttöön suunnitelma B. Varasin Finnairilta lipun Helsingistä Hampuriin, mutta kone lähtisi jo perjantaina Helsingistä klo 7.50, joten Helsinkiin olisi mentävä yöksi. Finnairin lippu piti maksaa torstaihin klo 17 mennessä ja koska lakko ei siihen mennessä ollut loppunut, maksoin Finnairin lipun ja lähdin torstai-iltana Helsinkiin. Illalla nukkumaan mennessä lakko oli vielä päällä, mutta nyt aamulla herätessä se on siis päättynyt.

Turha on kuitenkaan murehtia läikkynyttä maitoa, sillä mikään ei saa nyt häiritä maratonkeskittymistä. Siispä mysliä ja tankkausjuomaa naamaan, kamat kantoon ja lentokenttäbussilla 35 minuuttia Helsingin lentoasemalle. Saavuttuani lentokentälle ja läpäistyäni turvatarkastuksen nousen Hampurin koneeseen ja olen täydessä unessa jo ennen kuin koneen pyörät irtautuvat maasta. 1,5 tunnin nukkumisen jälkeen herään ja puoli tuntia myöhemmin laskeudun Hampuriin paikallista aikaa klo 8.50. Otan kassini hihnalta ja astelen lentokentän ovesta ulkomaailmaan, missä kyyti suomalaiseen merimieskirkkoon on jo odottamassa.

Ahtaudun parin merikarhun kanssa samaan pakettiautoon, matkustan lentokentältä majapaikkaani merimieskirkkoon, syön siellä aamupalan, litkin tankkausjuomaa, huilaan tunnin, minkä jälkeen on aika lähetä lenkille. Ohjelmassa on 8 km, josta 6 minuuttia on kovaa (hieman maratonin kilpailuvauhtia kovempaa), jotta paikat aukeaisivat. Keli tuntuu todella kuumalta (se on 25 asetta, vaikka on vasta aamupäivä). Täytyy toivoa, että maratonpäivänä se olisi viileämpi. Lenkin ja suihkun jälkeen huilaan hetken, käyn läheisessä ruokapaikassa syömässä pastaa, menen metrolla kisaexpoon hakemaan kilpailunumeroni, palaan takaisin kämpille ja menen peiton alle tarkoituksenani nukkua päiväunet. Juuri kun olen vaipumassa uneen, oveen koputetaan. Kukapa muukaan siellä on kuin juuri pelipaikalle saapunut Pasi ”Elmeri” Hautamäki. ”Mitä äijä?” ”Mitäs tässä.” ”Oletko kunnossa?” ”Olenpa hyvinkin”. Tämän syvällisen keskustelun jälkeen vajoan unten maille ja herään herätyskellon ääneen vajaa 2 tuntia myöhemmin. Loppupäivä sujuu täyden maratonkeskittyneisyyden ja tankkauksen parissa. Illalla käyn vielä Elmerin ja hänen tyttöystävänsä, manageri Markku Varjon (maraton 2.35.30 v. 1990) sekä hänen valmennettavansa Juha Kuusiston kanssa syömässä. Tämän jälkeen on aika mennä nukkumaan ja uni tuleekin hyvin, sen verran manageri Varjon kertomukset suomalaisten armottomasta harjoittelusta Etelä-Afrikan leiriltä heikottavat.

Lauantai 28.4.

Maratonin aattopäivä. Herään paikallista aikaa klo 8.55 noin 9,5 tunnin yöunien jälkeen. Menen aamupalalle, huilaan tämän jälkeen tunnin ja lähden lenkille. Keli ei onneksi tunnu yhtä kuumalta kuin eilen. Ohjelmassa on 6 km kevyttä + 2 noin 100 metrin kiihdytystä. Jalat tuntuvat aika raskailta tankkauksen jäljiltä, mutta myös tietyllä tapaa kulkevaisilta. Tämä on hyvä merkki. Lenkin + suihkun jälkeen aloitan juomien lantrauksen, sillä mikäli Hampurissa meinaa käyttää omia juomia, on ne vietävä järjestäjille kisaa edeltävänä päivänä klo 15-18 välillä. Juomien osalta suunnitelmani on lukuisten edeltävien maratonien osalta muodostunut seuraavaksi: 5km:n, 10 km:n ja 15 km:n juoma-asemilla juon maximin urheilujuomaa. 20 km:n ja 25 km:n pisteillä juon myös urheilujuomaa, mutta laimeampana, sillä näillä kohtaa otan juoman kanssa energiageelit, jotka kannan kisashortsieni taskussa.  30, 35 ja 40 kilometrin asemilla puolestaan vedän naamaani kofeiinigeelit laimean urheilujuoman kera, jotka kiinnitän juomapulloihin, joista sitten revin ne irti.

Juomapullojen askartelun jälkeen käyn syömässä läheisessä pizzeriassa, nukun 50 minuutin päiväunet, minkä jälkeen onkin aika lähetä Elmerin kanssa viemään pulloja järjestäjille. Tämä reissu kestää edestakaisin noin tunnin, minkä jälkeen ohjelmassa on hieman makoilua ja klo 18.30 syön merimieskirkon pastajuhlassa vielä viimeiset pasta-annokset. Nyt kone on niin täynnä hiilareita, että alkumatka maratonilla saattaa tuntua aavistuksen tukkoiselta. Jonkin aikaa vielä kaveeraan manageri Varjon ja kumppaneiden kanssa, minkä jälkeen on aika vetäytyä omaan koppiin viimeisten maratonvalmistelujen pariin. Tähän kuuluu sen tarkistaminen, että chippi on kiinni kisakengässä, numerolappu kiinni kisapaidassa, valkovaseliini ja muut elintärkeät tuotteet kisakassissa ja tietenkin maratonyön nukkuminen. Kello 22.15 vajoan koiramaiseen maratonuneen.

Sunnuntai 29.4.

Maratonpäivä. Kello herättää minut klo 5.45. Kerrankin maratonaamuna nukun kellon ääneen saakka. Yleensä meikäläisen kone herättää ennen maratonia minut aiemmin. Heti herättyäni nautin urheilujuomaa ja menen aamupalalle, mihin kuuluu puuroa, hieman mysliä ja pari viipaletta ruisleipää. Tämän jälkeen alkaa onneksi tunkea. Suolen tyhjennyksen jälkeen ohjelmassa on maratonkeskittyneisyyden höystämää makoilua ja urheilujuoman nauttimista klo 7.30 asti, minkä jälkeen on aika lähteä kisapaikalle ja vetää naamaan viimeinen energiageeli ennen kisaa. Keli vaikuttaa viileydessään suorastaan ihanteelliselta (myöhemmin kävi ilmi, että lämpötila ei ollut maalissakaan kuin 15 astetta).

Metrolla Elmerin, Kuusiston, managerin Varjon ja merimieskirkon maratonpastorin Olli-Pekka Silfverhuthin kanssa kisapaikalle mentäessä piinaava maratonjännitys raatelee ilmaa. Kisapaikalle saavuttaessa viimeiset maratonvalmistelut vievät kuitenkin huomion pois ylenpalttisesta maratonjännityksestä. Hieron vaseliinia nivusiin, käyn verryttelemässä Elmerin kanssa 1 km, vedän pari kiihdytystä, yritän tyhjentää suolta lisää, jätän varusteet järjestäjille, astelen Elmerin kanssa lähtöpaikalle noin 8.42, vaihdan Jari Seppälän kanssa muutaman sanan, keskityn viimeiset hetket maratontranssissa ja ampaisen noin 16 000 muun kanssa lähettäjän pistoolista matkaan klo 9.00.

Starttipistoolin puhumisen tunnustelen sopivaa vauhtia ja eka tonni hujahtaa ohi ajassa 3.41. Vauhti tuntuu sopivalta. Tuota pikaa muodostuu hyvä juoksuporukka, johon kuuluu varmaan 20 juoksijaa. Tässä porukassa yritän valua mahdollisimman rennosti. Vitosen väliaika on 18.29, mikä on aavistuksen hiljaisempaa kuin ennen kisaa oli tarkoitus, mutta kehossa on tunne, joka kieltää kiihdyttämästä vauhtia. Vedetään tätä sitten. Vitosen juoma-asemalta nappaan oman juomapulloni vauhdin lainkaan hidastumatta. Tätäkin on vuosien varrella tullut harjoiteltua, samoin kuin juomapullojen merkkaamista niin, että näen oman pulloni monien pullojen seasta jo hyvissä ajoin ennen pöydän kohdalle saapumista.  

Meno jatkuu ja 10 kilometrin tolpalla kello näyttää aikaa 36.55. Vitonen 5 kilometristä 10 kilometriin on siis kestänyt 18.26. Mikäpä siinä. Samassa porukassa näyttävät suomalaisista juoksevan myös Elmeri ja Henri ”Henkka” Saari. 12 kilometrin kohdalla saavutaan Hampurin satamaan ja katsojia tienvarressa on kuin muurahaisia keossa. Kannustus on kova, mutta niin kova melu ei ole, etteikö manageri Varjon raaka ääni kuuluisi kaikkein kovimpana. Se mies osaa totta vieköön kannustaa, vaikka mieluusti olisi itsekin baanalla, jos jalkavammoiltaan pystyisi juoksemaan.  

15 kilometrin juottoasema on hämäävässä paikassa kaarteen ulkoreunassa, mutta kokeneena Hampurin kävijänä tiedän tämän ja osaa varautua moiseen. Sen sijaan Elmeri meinaa juosta siitä ohi, mutta ehdin varoittaa häntä. Sen sijaan Henkka ei kuule varoitusta, vaan paahtaa juomapöydän ohi pian kiroten erhettään. 15 kilometrin väliaika on 55.27 (10-15 km 18.33).

Letka pysyy edelleen kasassa ja onpa siinä mukana myös pari Eestin poikaa, jotka huikkailevat toisilleen jokaiseen kilometriin käytetyn ajan. ”3.42, 3.42, 3.41”, sanovat Eestin pojat 15-17 kilometrien ajoiksi. 20 kilometrin viitalla aikaa on kulunut 1.13.59 (15-20 km 18.32). Nyt tempaisen naamaani ensimmäisen energiageelin housuni taskusta. Puolimatka ohittuu ajassa 1.17.58, mikä tarkoittaa sitä, että mikäli meinaan juosta A-luokan (2.36), ei vauhti saa hyytyä toisella puoliskolla käytännössä yhtään.

Fuck! Toinen geeli taskusta on näköjään pudonnut, joten 25 kilometrin pisteellä (1.32.31, 20-25 km 18.32) minun on juotava pelkkää urheilujuomaa. Nyt vauhti tuntuu hieman kiihtyvän ja pian alusta asti koossa ollut 20 hengen porukka hajoaa. Isken joukon takapäästä vetäjien kantaan ja 27 kilometrin viivalla porukassamme ovat enää lisäkseni jäljellä Elmeri, eräs tumma miesjuoksija ja yksi naisjuoksija. ”Enää 15 km tv-kovaa jäljellä”, ajattelen pistäessäni jalkaa toisen eteen.

28 kilometrin kohdalla ajaudun kuin huomaamattani porukkamme kärkeen, mikä toki on siinä mielessä reilua, kun olen tähän asti vain peesannut. 30 kilometriä saapuu vastaan ajassa 1.50.52 (25-30 km 18.21). Pian juottopaikan jälkeen Elmeri ilmestyy rinnalleni vetämään ja aina 32 kilometriin saakka Suomi-pojat vetävät rinnakkain. ”Enää 10 km maaliin”, huikkaa Elmeri 32 kilometrin paalulla. Tähän asti meno on tuntunut hyvältä, mutta nyt alkaa tuntua hieman vaikealta. Niinpä siirryn taas peesaajaksi Elmerin ja porukkamme naisjuoksijan huolehtiessa vauhdinpidosta. Ei tunnu hyvältä ei, ja 32-35 kilometrin välisen pätkän joudun suorastaan roikkumaan pysyäkseni porukassa.

35 kilometrin kohdalla (2.09.16, 30-35 km 18.24) Elmeri kiihdyttää rajusti vauhtia heti juomapullonsa käteen saatuaan. Itsellä ei ole mitään mahkuja moiseen vauhdinlisäkseen ja niinpä tyydyn juoksemaan yhdessä tumman miesjuoksijan kanssa taaempana (joka myöhemmin paljastui nimeltään Paul Muluveksi). Sen sijaan porukkamme naisjuoksija (joka myöhemmin paljastui Sveitsin Angeline Flückiger-Jolyksi) alkaa jäädä. Ilmeisesti 35 kilometrin kohdalla nauttimani kofeiinigeeli alkaa vaikuttaa, koska nyt meno tuntuu paremmalta kuin muutamaa kilometriä aiemmin. Pystyn vetämään Muluven kanssa vuorovedolla.

Elmerin on täytynyt vetää 35-36 kilometrin välinen tonni lähelle 3.20, siksi nopeasti eroa on tullut, koska minun ja Muluven vauhti ei ole hyytynyt yhtään, sanoo maratonkello sisälläni. 37 kilometrin kohdalla Eppendorfin kaupunginosaan tultaessa yleisön kannustus on aiemmin ollut kovaa. Niin se on nytkin. Tämä antaa uutta pontta raastoon. 38 kilometrin jälkeen ero ei Elmeriin enää kasva ja 39 kilometrin kohdalla se näyttää jopa supistuvan. 40 kilometrin tolpalla aikaa on kulunut 2.27.53 (35-40 km 18.36), mikä merkitsee sitä, että viimeiset 2,2 kilometriä on vedettävä käytännössä alle 8 minuutin, jos meinaa juosta A-luokan. Elmeri on enää noin 10 sekunnin päässä. Nyt pistän kaiken peliin. Vedän aivan täpöillä Muluve völjyssäni ja 41 kilometrin kohdalla saavutan Elmerin. En jää peesaamaan, vaan painan täyttä raikua ohi. Olen varma, että Elmeri iskeytyy kantaan kuin hai. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä Elmeri on vetänyt koneensa aivan punaiselle 35-36 kilometrin välillä tapahtuneessa nykäisyssään. Pian ei myöskään enää Muluven hengitystä kuulu takaa. Noin 41,5 kilometrin kohdalla manageri Varjo huutaa kovemmin kuin yksikään palosireeni ja yritän löytää vielä lisää vauhtia jaloista, vaikka tuntuukin, että ne ovat tarrautuneet tiehen kuin takiaiset ja vaikka kone ulisee jo kuin vanha moottorisaha. Loppusuoralla näen maalin yläpuolella olevan kellon ensimmäistä kertaa kun se näyttää aikaa 2.35.10. Tiukille menee, mutta uskon ehtiväni. Viimeiset kymmenet metrit ovat hirveää raastoa, eikä nyt ole aikaa tuuletella maaliin pääsyä. Vedän täysillä maalilinjalle saakka, missä kello pysähtyy aikaan 2.35.55 (nettoaika 2.35.52).   

Omat tunnelmani maalissa ovat hieman ristiriitaiset, sillä talven harjoitukset ja viimeinen kisa ennen maratonia (Mämmihölkkä Rauma 8 km 25.56) antoivat odottaa hieman parempaa tulosta (itse uskoin ennen kisaa juoksevani 2.32), mutta tällaista on mara. Maalikarsinassa etsin Muluven (2.36.05), kiitän häntä yhteistyöstä ja menen hänen sekä Elmerin (2.36.19) kanssa samaan valokuvaan. Sitten menemme Elmerin kanssa noutamaan järjestäjiltä tavaramme, nautimme järjestäjien virvokkeita ja frendaamme joidenkin maratoonareiden kanssa. Tässä muutamia kommentteja taiston tauottua: Elmeri: ”35 km paalulla ei tuntunut missään, joten nykäisin. Lopussa törmäsin seinään.” Atte Bjöklund (2.38.44): ”Paransin enkkaani 10 min. Olin talvella vielä paremmassa lyönnissä, mutta kunto katosi osittain Kenian leirille.” Henkka (2.39.32): ”Energiat loppuivat. Tuli varmaan tankattua liian vähän. Juomapullojen löytämisessä oli vaikeuksia.” Lisäksi suomalaisista Petri Juuri juoksi 2.38.52, Niclas Tylli 2.40.56 ja Jari Seppälä upeasti alle 2.30 ajallaan 2.29.58. Naisista Matleena Pankakoski veti 2.53.20, Katja Kemppinen 2.55.08 ja Sari Juuri 2.57.42. Pitkään minun ja Elmerin kanssa samassa porukassa juossut Sveitsin Angeline Flückiger-Joly (2.37.40) puolestaan totesi: ”En ole tyytyväinen aikaani, sillä tavoitteenani oli oman enkkari (2.34) petraus.”

Jonkin aikaa maalialueella palloiltuamme lähdemme Elmerin kanssa metrolla kohti merimieskirkkoa. Elemeri on valtavassa maratonhorkassa ja itseänikin palelee, vaikka päällä on tuulipuku ja sen alla pitkähihainen paita. Mukaan seuraan lyöttäytyy myös Elmerin tyttöystävä, joka hoiti hänelle uskotut huoltohommat hyvin, siksi ammattitaitoista Elmerin juottopuoli oli 13 ja 38 kilometrin kohdilla. Kirkolle saavuttuamme ohjelmassa on tunnelmien kirjoittamista raasto.comiin, hieman makoilua ja sitten lähdemme Elmerin kanssa saunaan, missä loputkin nesteet kehosta hikoavat pihalle. Jonkin aikaa saunottuamme mukaan lyöttäytyvät myös kirkon pastori Silfverhuth (nettoaika 3.15.28), manageri Varjo ja hänen valmennettavansa Juha Kuusisto (nettoaika 3.43.36), joka paransi enkkaansa 7 min. Saunan jälkeen manageri Varjo lähtee kotimatkalle Suomeen ja minä, Elmeri x 2 ja Kuusisto menemme syömään. Ruokailun jälkeen minä ja Kuusisto jätämme nuoren parin (Elmeri x 2) vetämään herkkää ja mennemme jokiristeilylle, käymme täydessä maratonenergiahukassa uudestaan syömässä, kunnes kello on jo 11 illalla. Kone on maratonin jälkeen kuolemanväsynyt ja uni saapuu tuota pikaa.

Maanantai 30.4.

Pling! Ylikierroksilla maratonin jälkeen käyvä kone herättää minut kello 2.30 yöllä. Tiedän kokemuksesta, että vähään aikaan on turha yrittää nukkua. Niinpä pakkaan hetken aikaan tavaroita kotimatkaa varten minkä jälkeen lähden kävelemään pimeään Hampurin yöhön (tietenkin ilman rahaa ja luottokorttia jos minut satutaan ryöstämään). Suuntaan kulkuni lähellä sijaitsevaa satamaan, missä ei tähän aikaan juuri ihmisiä näy. Läheisellä kuivatelakalla kuitenkin painetaan yövuoroa ja jotain isoa laivaa korjattaessa kipinät sinkoilevat Hampurin yöhön kuin sulava metalli (metal meltdown). Jonkin aikaa satamassa Elben rantaa käppäiltyäni palaan majapaikkaan ja herätän viereisessä huoneessa nukkuvan Kuusiston kello 4.00. Hänen koneensa nimittäin lähtee Suomeen klo 6.55. Tämän jälkeen itsellä tuntuu olevan uni taas tuloillaan ja vaivun uneen, joka tällä kertaa kestää aina kello 8.30:een asti.

Aamupalalla Elmeri kertoo sammuneensa täydessä maratonväsymyksessä illalla kello 9.30, mutta heränneensä aamulla jo viideltä täydessä maratonylikierroksisuudessa vailla unen hiventäkään silmissään. Aamupalan jälkeen on aika pakata kasaan loput kamat, olla möllöttää klo 11 asti, minkä jälkeen on lähdettävä lentokentälle. Kone Suomeen lähtee klo 13.20 ja tuskin olen ehtinyt istua paikalleni lentokoneessa kun olen jo täydessä unessa. Herään noin 1,5 tunnin kuluttua tästä ja puoli tuntia myöhemmin lentokone saavuttaa Suomen kamaran kello 16.20 Suomen aikaa. Saatuani kassini Helsingin lentokentän hihnalta on aika hypätä Turkuun vievään bussiin, joka on kello 19.35 Turussa. Kotikaupunkiini saavuttuani pyöräilen Turun linja-autoasemalta noin 17 minuuttia kotiin, missä rähjäisen maratonreissulaisen vastaanotto on vaimon ja koiran puolesta lämmin. Koiraa tosin kiinnostaa yhtä paljon luun kaluaminen kuin isännän kotiin saapuminen eli isännän kotiin saapuminen kiinnostaa sitä paljon.

Berliinin maraton 2013

Koska raasto.comin fanit ovat pyytäneet allekirjoittaneelta toistuvasti uusia maratonkisaraportteja jo julkaistujen jatkoksi (Frankfurt 2005, Hampuri 2006, Berliini 2006, Hampuri 2007), teen työtä käskettyä. Tämänkertaisen kisaraportin kirjoittamiseen on myös kaksi muuta syytä: ensinnäkin tämän vuoden Berliinin maraton oli meikäläisen uran 20. maraton (0 kertaa alle 2.30, 4 kertaa alle 2.35, 16 kertaa alle 2.40, 20 kertaa alle 3h).  Toiseksi, kyseessä oli ensimmäinen maratonini Berliinin maratonin Jubilee klubin jäsenenä. Kyseisen klubin pääsyvaatimuksena on vähintään 10 maaliin juostua Berliinin maratonia, jonka sain siis täyteen viime vuonna. Tämänkertainen Berliinin reissu meni näin:

Torstai 26.9.

Porista on pitkä matka maailmalle. Niinpä maratonreissulle pitää lähteä jo päivää aikaisemmin verrattuna aikoihin, jolloin asuin Turussa. Herään kotona klo 8.30, syön aamupalan, otan kassit kantoon ja lähden polkemaan vinkuvaisella pyörälläni kohti Porin rautatieasemaa. Juna Tikkurilaan lähtee klo 10.10. Kuuntelen koko matkan Dream Theater -nimisen laulu- ja soitinyhtyeen uutta levyä nimeltään Dream Theater. Se on tosi hyvä LP. Tikkurilaan saavutaan klo 13.45. Ensiksi menen läheiseen ravintolaan syömään, sillä maratontankkauksesta ei saa tinkiä, varsinkaan kun nykyisellä harjoittelulla (joka toinen päivä juoksua, joka toinen päivä spinningiä) aikaa kuluu maratonilla noin 20 minuuttia kauemmin kuin silloin kun juostiin kaksi kertaa päivässä. Ruokailun jälkeen nousen Tikkurilan asemalta lentokenttäbussiin.

Lentokentälle saavuttuani majoitun aivan kentässä kiinni olevan Hiltonin hotelliin. Majoitus siinä on yllättävän halpa hotellin loisteliaan tason huomion ottaen, mutta se selittyy sillä, että tähän hotellivaraukseen ei kuulunut peruutusturvaa. Hotellissa on äänieristetyt ikkunat, joten lentokoneiden melu ja möly ei kuulu hotellin huoneisiin. Hotellihuoneeseen saavuttuani menen tunniksi nukkumaan. Nukahtaminen on helppoa kun kuuntelee Dream Theateria. Herään tunnin päästä kellon soittoon ja siihen, että korvakuulokkeista ei kuulu enää Dream Theateria. Sen jälkeen lähden lenkille. Ohjelmassa on 10 km kevyttä. Koska en uskalla juosta nykyään enää minkäänlaisia vetoja pohkeiden jatkuvan hirttäytymisriskin vuoksi, minulla on tätä nykyä koneessani vain kaksi vaihdetta: kevyt ja kova. Toisin sanoen, kaikki mikä ei ole kevyttä on kovaa. Lenkin ja suihkun jälkeen sullon hikiset lenkkikamat takaisin kasiin, menen alakerran ravintolaan syömään pastaa ja sitten kävelen noin 200 metrin matkan kassin kanssa lentoaseman lähtöselvitykseen, jonne jätän kassin siis jo lentoa edeltävä iltana, jolloin aamulla voi kävellä suoraan turvatarkastukseen. Toki juoksukengät jätän käsimatkatavaroihin, sillä maratoonari ei voi ottaa riskiä pakkaamalla niitä ruumaan menevään kassiin. Palaan takaisin hotellille, missä kuuntelen hieman Dream Theateria ennen nukkumaan menoa.

Perjantai 27.9.

Herään klo 5.30 ja menen aamupalapöytään tasan klo 6.00. Syön kunnollisen aamupalan, otan käsimatkatavarat mukaan, luovutan huoneen ja kävelen lentoaseman terminaaliin, menen turvatarkastuksen läpi ja kas kummaa, heti turvatarkastuksen toisella puolella törmään maratontuttuihin. Kukapa muukaan siellä on kuin Lasse Palmberg, Berliinin maratonin Jubilee klubin jäsen hänkin. Menemme Lassen kanssa juomaan kahvit ja puhumaan maratonjuttuja. Sitten on aika mennä lähtöportille ja ketkäpä muutkaan siellä ovat kuin vanhat Kyrkslätt IF:n kasvatit ja nykyiset Sjundeå IF:n miehet Magnus Hellström ja Thomas Sandvall. Toisin kuin minä, pojat eivät todellakaan ole mitään maratonkehäraakkeja, vaan tavoittelevat tulevassa kisassa alle 2.35:n aikoja. Sattuupa vielä niin, että lentokoneessa poikien paikat ovat aivan meikäläisen vieressä, joten koko matkan ajan puhumme poikain kanssa juoksujuttuja. Heistä on helppo huomata, että he suorastaan huokuvat maratonluottoa.

Berliiniin saapumisen jälkeen otan kassini hihnalta ja kävelen suoraan bussiin, jonka pääteasema on Zoologischer Garten. Aivan sinne asti en kuitenkaan mene, sillä Hotelli Mondial, jonne majoitun, sijaitsee pari kolme pysäkinväliä ennen pääteasemaa. On sanomattakin selvää, että kuuntelen koko bussimatkan Dream Theateria. Olen hotellilla noin klo 10, mutta huoneeni ei ole vielä valmis, joten jätän kassit hotellille ja lähden kohti Savignyplazin S-Bahn asemaa. Matkalla istahdan hetkeksi erääseen kahvilaan ja kuuntelen hieman Dream Theateria.

Menen Savignyplazin S-Bahnlinjan kautta, vaikka se ei ole lyhin reitti Tempelhofin vanhalle lentokentälle, missä on maratonexpo, koska haluan varmistaa, että linja Savignyplazilta Hauptbahnhofille on toiminnassa, sillä se on paras reitti maratonaamuna lähtöpaikalle. Tämä linja onkin toiminnassa ja menen sitä aina Friedrichstrasselle saakka, jossa tarkoituksena on vaihtaa Tempelhofin ohi kulkevalle U-Bahn –linjalle, mutta valitettavasti korjaustöiden takia olisi käveltävä Friedrichstrasselta 500 metriä ennen kuin pääsee U-Bahnille, mikä on täysin poissuljettu vaihtoehto, sillä ennen maratonia on vältettävä ylimääräistä kävelyä kuin ruttoa. Niinpä otan Friedrichstrasselta taksin Tempelhofiin. Taksimatkan aikana en kuuntele Dream Theateria, sillä juttelen taksikuskin kanssa. Hän on kotoisin vanhan Itä-Saksan alueelta ja muistaa kmmunismin ajat vielä hyvin, sillä mies oli muurin murtuessa vuonna 1989 19-vuotias. Saavun maratonexpon pihalle noin klo 11.30, mutta expo aukeaa vasta klo 12, joten minulla on aikaa istuskella puoli tuntia auringon paisteessa, ihmetellä maailman menoa ja kuunnella Dream Theateria.

Expon auettua en mene heti hakemaan kisanumeroani, vaan syömään pastaa. Pastaa syödessäni paikalle yllättäen saapuu maratonpariskunta Henkka ja Elina Saari. Henkan paras juoksu Berliinissä taitaa olla vuoden 2010 kaatosateessa juostu 2.37, jolloin asfaltin pinta oli petollisen liukas. Tällä kertaa hän on mukana vaimonsa jäniksenä. Puhun heidän kanssaan hieman maratonjuttuja, minkä jälkeen on aika mennä hakemaan kisanumero. Jubilee klubilaisten numeronhakutiskillä ei ole jonoa ja numeron haettuani (jokaisella klubilaisella on henkilökohtainen ”jäädytetty” kisanumero, joka on käytössä joka vuosi klubiin pääsemisen jälkeen) ja chipin aktivoituani suuntaan kohti klubilaisten omaa huonetta. Siellä tarjotaan klubin jäsenille ilmaiseksi kahvia ja pullaa ja lisäksi siellä pyörii maratonvideo viime vuoden kisasta. Olisi mielenkiintoista katsoa koko viime vuoden kisa läpi, mutta maratonkeskittyneisyys ei anna siihen mahdollisuutta, vaan on suunnattava kohti hotellia. Ostan vielä exposta vähän powerbarin geelejä sekä CEP:in kompressiosukat ja sitten menen kävelen metroasemalle.

Tällä kertaa menen suorinta reittiä hotellille, U-Bahnilla ensin Hallesches torille ja siellä vaihto toiselle linjalle ja sillä Uhlandstrasselle ja sieltä lyhyt kävelymatka hotellille. Nyt huoneeni on valmis ja sinne päästyäni mennen tunniksi nukkumaan. Nukahtaminen on helppoa kun kuuntelee Dream Theateria. Herään tunnin päästä kellon soittoon ja siihen, että korvakuulokkeista ei kuulu enää Dream Theateria. Sen jälkeen menen syömään tuttuun italialaiseen paikkaan pastaa, minkä jälkeen palaan hotellille. Loppuilta kuluu televisiota äänettömästi katsellessa. Miksi äänettömästi? Siksi, että silloin voi kuunnella Dream Theateria samalla kun katsoo TV:tä. Mennen nukkumaan klo 22.30.

Lauantai 28.9.

Maratonin aattopäivä on aina henkisesti piinaavin. Nyt ei kuitenkaan ole enää maratontulospaineita, kuten oli asian laita jokaisella juoksemallani maratonilla vuosien 1997 ja 2010 välillä. Herään klo 8.15, kuuntelen sängyssä hieman Dream Theateria ja sitten mennen aamupalalle. Vedän kunnon aamupalan ja sitten palaan huoneeseen. Tarkoitus ei ole enää nukkua, mutta Dream Theaterin kuuntelu vaivuttaa minut vielä hetkeksi uneen. Herättyäni lähden lenkille. Ohjelmassa on 6 kilometrin kevyt lenkki. Sen jälkeen palaan hotellille, käyn suihkussa, kuuntelen hieman Dream Theateria ja sitten mennen läheiseen italialaiseen ravintolaan syömään pastaa. Ruokailun jälkeen kiinnitän kisanumerot paitaan ja chipin kenkään ja mennen tunniksi nukkumaan. Nukahtaminen on helppoa kun kuuntelee Dream Theateria. Herään tunnin päästä kellon soittoon ja siihen, että korvakuulokkeista ei kuulu enää Dream Theateria.

Sitten alkaakin maratonpullojen askartelu. Olen käyttänyt jokaisella maratonillani omia juomia ja käytän niitä tälläkin kertaa. Jo ainakin 10 viimeisellä maratonilla tai ehkä jopa 15:lla taktiikka juomien suhteen on ollut seuraava: 5, 10 ja 15 km:n asemilla juon urheilujuomaa. 20 ja 25 km:n paaluilla otan urheilujuoman kera geelit kummallakin asemalla ja 30, 35 ja 40km: juottoloilla nautin urheilujuoman kera kofeiinipitoiset geelit. Geelit teippaan pulloihin kiinni ja lisäksi kannan kisahousujen taskuissa varalta kahta geeliä, jos jostain syytä en löydä pulloani pöydältä. Aina ne ovat kuitenkin löytyneet, kunhan vain merkkaa pullot tarpeeksi hyvin ja maratonammattimaisuudessa oleva henkilöhän merkkaa.

Pullojen askartelussa ja juomien lantrauksessa menee hyvä tovi. Kun ne ovat valmiita, katselen vähän aikaa äänettömästi televisiota. Miksi äänettömästi? Siksi, että silloin voi samalla kuunnella Dream Theateria kun katsoo TV:tä. Tämän jälkeen menen hotellin alakertaan syömään pastaa ja sitten palaan takaisin huoneeseen. Kuuntelen vielä vähän aikaa Dream Theateria, minkä jälkeen on aika lähteä Kurfürstendamnin päässä olevaan kirkkoon perinteiseen maratonin aattoillan Jumalanpalvelukseen. Sinne ei ole pitkä kävelymatka. Olen kirkossa klo 20.15 ja Jumalanpalvelus alkaa klo 20.30. Istun Palmbergin Lassen viereen. Jumalanpalveluksen aikana pappi kertoo saksaksi perinteiset maratonjuttunsa, mistä meikäläinen ei ymmärrä muuta kuin sanan ”marathon”, mutta tunnelma kirkossa on hyvä, kuten aina. Jumalanpalveluksen jälkeen kävelemme Lassen kanssa takaisin hotelleihimme, Lasse Californiaan ja minä Mondialiin. Sitten suoritan viimeiset toimenpiteet, kuten maratonpussin pakkauksen ja mennen nukkumaan klo 22.30.

Sunnuntai 29.9.

Herään klo 5.15, juon heti herättyäni urheilujuomaa ja kuuntelen hieman Dream Theateria. Sitten sivelen valkovaseliinia varpaisiin ja vedän kompressiosukat jalkaan ja kisavaatteet päälle. Mennen aamupalalle tasan klo 6.00, jolloin se aukeaa tai oikeastaan jo vähän vaille. Syön aamupalan, minkä jälkeen on eräs maratontuloksen kannalta tärkeä jännityksen aihe, nimittäin se, alkaako tunkea. Jos tunkee, maratonilla on odotettavissa päivän kuntoon nähden vähintään kohtalainen kulku, mutta jos ei tunge, on tulossa vaikeuksia. Onneksi meikäläisellä kuitenkin tunkee. Tämän toimenpiteen jälkeen otan huoneesta kisakassin kantoon ja lähden S-bahnilla kisapaikalle. Omat juomat pitää olla järjestäjillä viimeistään klo 7.30. Niiden jättöpaikka on kuitenkin muuttunut 10 edellisestä vuodesta ja hetken aikaa meinaa jo iskeä paniikki, kunnes löydän paikan klo 7.20.

Pullot jätettyäni makoilen hetken aikaa läheisellä puiston penkillä, minkä jälkeen on aika hinkata vaseliinia nivusiin ja etsiä oma varusteiden jättöpaikka. Jubilee klubilaisilla se on kohtuullisen lähellä lähtökarsinaa. Jätän varustekassin järjestäjille, tungen pöksyihini pari geeliä ja lähden uhrausvaatteet päällä kohti lähtökarsinaa. Jokainen maratonammattilaisuudessa oleva henkilö jättää kisa-asun päälle uhrausvaatekerran, jonka hän riisuu vasta noin 5 min ennen lähtöä. Tämä pitää koneen lämpimänä lähtöhetkeen asti, eikä tuiki tärkeää energiaa kulu paleluun. Tietojeni mukaan uhrausvaatteet luovutetaan kilvan jälkeen Berliinin kodittomille. Matkalla karsinaan törmään Timo, Lasse ja Hannu Keroon, jotka ovat täydessä maratonfiilingissä. Niin pitääkin. Saavun karsinaan noin 15 min ennen lähtöä, riisun uhrausvaatteet muutamaa minuuttia ennen lähtöä ja sitten onkin kaikki valmiina lähtöön.

Startti tapahtuu klo 8.45. Koska olen ollut tänä vuonna tasaisessa 38 min kympin ”kunnossa” tiedän, että missään olosuhteissa en voi lähteä liikkeelle edes 4 min / km-vauhtia. Jos on hyvä päivä, ajattelen pystyväni nykyisessä kunnossani juoksemaan maratonin läpi noin 4.05 / km. Vedän alun tunteella yrittäen löytää sopivaa rytmiä. Kone tietää tämän ja vauhti pyörii juuri tuon 4.05:n tuntumassa. Ennen 5 kilometriä hieman jännittää kuten aina, että onko juomat toimitettu pöydälle. Jos juoma löytyy helposti 5 kilometrin paalulta, ne löytyvät yleensä myös muilta asemilta, sanoo maratonkokemus. Huoli juoman löytymättömyydestä on kuitenkin aiheeton ja näen pulloni pöydällä jo varmaan 50 metriä ennen pöytää ja nappaan sen mukaani pöydältä ottamalla siihen teippaamastani kepistä kiinni tarvitsematta hidastaa lainkaan vauhtia. 5 kilometrin väliaika on 20.12.

Koska minulla on ollut viimeiset vuodet jatkuvia pohjevammoja, yritän välttää kaltevaa alusta. Varsinkin vasemmalle kallellaan oleva alusta on sen puolen pohkeelleni myrkkyä (nuorena ei tarvinnut ajatella mitään tien kaltevuuksia lainkaan). Oikealla puolelle kallellaan oleva tie ei puolestaan tee hyvää sen jalan akillesjänteelle. Tämä tarkoittaa sitä, että aina en juokse samalla puolella tietä kuin muu maratoonarijono, vaan etsin mahdollisimman tasaista pintaa. Jos sitä ei ole tarjolla, juoksen mieluummin oikealle puolelle kallellaan olevaa puolta, sillä jos pohje leikkaa kesken maratonin kiinni, matka päättyy siihen. 10 kilometrin paalu tulee vastaan ajassa 40.40.

Meno tuntuu aika hyvältä ja vauhti kohtuullisen helpolta. Vanhalle Itä-Saksan paraatikadulle Karl-Marx Alleelle käännyttäessä vastaan iskee kuitenkin melkoinen tuuli. Berliinissähän tuuli ei pääse yleensä kovin pahasti maratonreitille, siksi suojainen se on, mutta tällä kertaa tuuli todella tuntuu varsinkin, kun muu joukko juoksee vasemmalle kallellaan olevaa puolesta, mutta meitsi etsii tien keskeltä tasaista. Tältä mahtipontiselta kadulta mahtipontisen suihkulähteen kiertämisen jälkeen pois käännyttäessä pääsen kuitenkin vetäytymään taas maratonjoukon suojaan. 15 kilometrin väliaika on 1.01.05. Tämä on viimeinen geelitön juoma-asema meikäläisen maratonpläänissä.

Juoksu jatkuu tasaisena ja matka taittuu sitä vauhtia kuin sen on tarkoitettu taittuvan. 20 kilometrin viistalla (1.21.34) vedän ensimmäisen geeli-urheilujuomayhdistelmän. Hyvin tuntuu geeli uppoavan. Jotkut eivät pysty ottamaan geelejä urheilujuoman kera, mutta meikäläisellä se ei ole koskaan ollut ongelma. Puolimatkassa (1.26.02) uskon pystyväni juoksemaan toisen puoliskon suunnilleen samaa vauhtia.

Berliinin maraton on todella tasainen, mutta ainoa loiva nousu reitillä osuu noin 25 ja 28 kilometrin välille. 25 kilometrin laatalla (väliaika 1.42.00) koittaa kilvan ensimmäinen takaisku. Huomaan, että juomapöydällä on kaksi meikäläisen pulloa. Järjestäjät ovat siis siirtäneet toisen pulloista väärään koriin, vaikka olin itse merkannut pulloihin huolellisesti, että mikä pullo tulee mihinkin koriin ja laittanut pullojen jätön yhteydessä kunkin pullon sille kuuluvaan koriin. Tämä tarkoittaa sitä, että jollain jäljellä olevista juomapisteistä minulle ei ole pulloa lainkaan ja juuri niillä sitä tarvittaisiin eniten. No, onneksi taskussa on kaksi varageeliä ja juoksu kulkee hyvin, joten mikäs hätä tässä on rallattaa. Tuulta on kuitenkin sen verran, että en usko maailman ennätyksen olevan kärjelle tänään mahdollisen. Meikäläisellä tuuli ei sen sijaan haittaa, koska tässä maratonvauhdissa mukana on runsaasti maratonseuraa.

30 kilometrin matolla (2.02.37) pullo löytyy, joten puuttuva pullo on joko 35 tai 40 kilometrissä. Toivon sen olevan jälkimmäisessä, sillä 35 kilometrin juoma-asema on äärimmäisen tärkeä, koska 35 ja 40 kilometrin välinen vitonen on maratonin piinaavin. Noin 10 kilometrin päässä maalista takaa tulee ohi joku suomalainen, jota en tunne. Hän huikkaa mennessään pari kannustusta. Mies tuntee meikäläisen suomalaiseksi siitä, että selässäni lukee ”Tuomas, 11. Teilnahme”.

32 kilometrin paalun jälkeen matka alkaa ensimmäisen kerran painaa toden teolla. Pystyn kuitenkin ylläpitämään vauhtia kohtuullisesti. 35 kilometrin paalun jälkeen (2.23.26) tapahtuu kuitenkin juuri se, mitä pelkäsin: pulloani ei ole pöydällä. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, vaan kaivan taskustani geelin ja vedän sen alas veden kanssa. Lihaksistosta alkaa olla energiat sen verran vähissä, että kaivan toisen ja viimeisen varageelini taskusta vielä 37 kilometrin paikkeilla. Sen vedän alas kuivana. Kaikki eivät pysty vetämään geelejä alas kuivana, koska se mömmö tarttuu kitalakeen, mutta meikäläiselle se ei tuota ongelmia. Sitä vastoin suurempi ongelma on, että lihaksistosta on kaikki kimmoisuus hävinnyt ja etureidet huutavat maratontuskaa. Pystyn kuitenkin jatkamaan eteenpäin juoksuisaa liikettä.

Potsdamer Palzilla 38 kilometrin jälkeen kiroan pitkää ja suoraa tietä, jonka loppua ei horisontissa näy. Tiedän reitin kääntyvän vasemmalle hieman ennen 40 kilometrin paalua ja odotan tätä käännöstä lakkaamattoman herpaantumattomasti. Kilometrit tuntuvat todella pitkiltä, kunnes vihdoin tie kääntyy ja sivuutan 40 kilometrin paalun (2.44.39). Otan viimeisen pulloni pöydältä ja vedän viimeisen geelin ja sitten taon kohti maalia. Hieman 40 kilometrin jälkeen näen edessäni itselleni tuntemattoman nuorukaisen (myöhemmin hänen nimekseen paljastui Maunu Toivari), jonka selässä lukee Turun Urheiluliitto. Juoksen kaverin kiinni juomapullo kädessäni ja tarjoan juomaa. Hän sanoo: ”ei kiitos, join just” ja sitten kenties siitä sisuuntuneena alkaa lappaa jalkaa toisen eteen siihen tahtiin, että meikäläinen ei pysty. Tosin en edes noteeraa kaverin nykäisyä, koska kaali on niin sumussa. Päässä takoo vain, että maaliin on päästävä. Hieman 41 kilometrin jälkeen reitti kääntyy Under den Lindenille, mikä päässä näkyy Branderburgin portti ja 42 kilometrin paalu. Portti tulee vastaa todella hitaasti, mutta tuleepa kumminkin ja sen läpi juostuani on jäljellä enää loppusuora. Erehdyn loppusuoran puolivälissä tuulettamaan, mikä maksaa bruttoajassa 2.54 alituksen. Huomaan tämän liian myöhään ja vaikka vedän viimeiset kymmenet metrit aivan täpöillä, aika on 2.54.00. Nettoaikana toki menee alle (2.53.53, ensi vuonna en muuten kehtaa enää lähteä A-karsinasta, koska viimeisestä 2.40-alituksesta on niin monta vuotta).  

Maalissa on normaali maratonfiilis eli valtava helpottuneisuus siitä, että pääsin maaliin. Tämä ei koskaan ole itsestään selvyys niinkin haastavassa lajissa kuin maraton, sillä mitä tahansa voi matkalla tapahtua kanveesiin vajoamisesta jalkojen pettämiseen. Maalissa otan mitalin vastaan suomea puhuvalta rouvalta. Luulen, että sama rouva pujotti mitalin kaulaani jo vuonna 2000, jolloin juoksin Berliinissä ensimmäisen kerran. Maalissa kaveeraan myös sen kaverin kanssa, joka ohitti minut 32 kilometrin päässä maalista. Luultavasti hänen nimensä on Kristo Halme Karkkilan pojista. Hänen aikansa on 2.52.32 ja hän kertoo parantaneen rekordiaan noin viidellä minuutilla. Noin ison rekordisiivun leikkaaminen on mahtava suoritus!

Erottuani Helmeen seurasta menen hakemaan varustekassini, puen vaivalloisesti varusteet päälleni, koska koko ajan meinaa joku paikka krampata, istuskelen vähän aikaa penkillä auringosta nauttien ja sitten kävelen Hauptbahnhofille ja siitä U-Bahnilla Savignyplatzille ja siitä kävellen hotellille. Ennen hotellihuoneeseen menoa katson aulassa netistä virallisen tulokseni ja hieman myös muiden tuloksia. Omat puoliskoni kisassa olivat 1.26.02 ja 1.27.51, joten juoksu oli tähän kuntoon nähden aika lailla optimaalinen. Tuloksia katsoessani iloisen suunnattomasti Thomas Sandvallin juoksemasta 2.31:sta sekä Jarno ”Mogli” Maimosen 2.36:sta. Thomas ei turhaan sanonut perjantaina lentokoneessa olevansa ennätyskunnossa ja saaneensa 40 kilometrin lenkeistä koneeseensa rutkasti maratonkestoa. Mogulin suorituskaan ei yllättänyt millään lailla. Ehkä suomalaisittain kovin veto oli kuitenkin Timo Toivarin uskomaton 2.38.20, jolla hän voitti M50-sarjan. Muistini mukaan Berliinissä ei kukaan suomalainen 50-sarjalainen ole juossut noin kovaa sitten Risto Laitisen päivien.

Juon aulassa vielä maratontuloksia katsellessani kupillisen kahvia ja sitten lähden huoneeseen. Siellä lähettelen ensin maratontekstareita kavereille ja sitten mennen suihkuun. Suihkun jälkeen kuuntelen hieman Dream Theateria ja sitten lähden syömään. Suuntaan Hard Rock Cafee:hen, sillä Berliinissä minulla on perinteenä syödä maratonin jälkeen aika siellä, eikä vähiten siksi, että siellä on seinällä Mick Marsin kitara vuoden 1987 Girls, Girls, Girls -kiertueelta. Ruokailun jälkeen on jo kiire Bernauer strasselle, sillä siellä on Berliinin muurin museo, missä en ole koskaan käynyt, enkä tiedä kuinka pitkään se on auki. Niinpä otan Hard Rock Cafen edestä taksin Bernauer Straselle. Onneksi muurimuseo on vielä auki. Katon siellä pari järkyttävää filmiä Berliinin muurin mielettömyydestä, ostan aiheesta pari kirjaa ja sitten menen ulos katsomaan paikkaa, johon muuria on jätetty vielä jäljelle. Istuskelen myös muurien välisellä kuolemanvyöhykkeellä tunnin ajan ja ihmettelen historian tapahtumia.

Ilta alkaa jo hämärtyä ja aurinko laskea, kun menen U-Bahnilla Potsdamer Plazille. Istun siellä eräässä kahvilassa jonkin aikaa, kunnes menen Portsdamer Plazin pilvenpiirtäjään, jossa on Euroopan nopein hissi. Siellä näköalatasanteella vietän noin puoli tuntia katsellen alla levittäytyvää kaupunkia. Tuuli ylhäällä on kylmä ja kova, joten en viitsi olla siellä pidempään. Alas päästyäni päätän mennä vielä syömään ja sen jälkeen menen U-Bahnilla Witterbergplazille, josta vaihdan junaa Uhlandstrasselle. Sielä kävelen hotelliin, jonne saavun noin klo 22. Katson vielä äänettömästi televisiota jonkin aikaa. Miksi äänettömästi? Siksi, että silloin voi samalla kuunnella Dream Theateria kun katsoo TV:tä. Menen nukkumaan noin klo 22.30, mutta uni ei kuitenkaan meinaa tulla, koska kone käy maratonin jälkeen kierroksilla. Niinpä päätän kuunnella vähän Dream Theateria. Sen jälkeen ei kulu kauaakaan kun olen jo unessa.

Maanantai 30.9.

Plim! Kuten aina maratonin jälkeisenä yönä, ylikierroksilla käyvä kone herättää minut klo 4.23. Niinpä alan pakkaamaan tavaroitani ja sen jälkeen kuuntelen hieman Dream Theateria. Herään jonkin ajan päästä kellon soittoon ja siihen, että korvakuulokkeista ei kuulu enää Dream Theateria. Sen jälkeen menen aamupalalle, syön rauhassa kunnon aamupalan, haen tavarat huoneestani, luovutan huoneen, menen bussipysäkille ja ajan bussilla lentokentälle. Ostan kentältä vaimolle tuliaisia, kuuntelen siellä hieman Dream Theateria, luovutan kamat hihnalle, menen turvatarkastuksen läpi nousen koneeseen, joka lähtee Suomeen klo 12. Nukun melkein koko lentomatkan Suomeen. Siellä odotan bussia tunnin, jonka aikana sattumalta näen, kun laulu- ja soitinyhtye HIM:n pojat tulevat kotiin ulkomailta. Klo 15.55. hyppään Poriin menevään bussiin, joka on nykyisessä kotikaupungissani hieman ennen klo 20. Sen jälkeen kävelen linja-autoasemalta rautatieasemalle, otan pyöräni ja poljen kotiin, mikä tarkoittaa sitä, että taas on yksi maratonreissu päätöksessään.

Teksti: Tuomas "Z" Zacheus