Miller, David 1992. Sebastian Coe. Born to run. A life in athletics. London: Pavilion Books, 232 s.
Ison Britannian Sebastian Coe kuuluu epäilemättä kaikkien aikojen parhaisiin mailereihin, jotka ovat ikinä kiitäneet juoksurataa pitkin. Yhtä tänäkin päivänä hän on historian ainoa kaksinkertainen 1500 metrin olympiavoittaja. Coen skaala 400m 46.78 (viestissä 45,5), 800m 1.41.73 (ME 1981-1997), 1000m 2.12.18 (ME 1981-1999), 1500m 3.29.77, maili 3.47.33 (ME 1981-1985), 2000m 4.58.84 ja 3000m 7.54.32 on kovuudessaan vertaansa vailla. Coen aikana mailerit vielä juoksivat kisoja 800 metristä mailiin ja tämän ylikin, eivätkä hinkanneet pelkästään yhtä matkaa koko kauden, kuten nykyisin tehdään. Niinpä Coella oli hetken aikaa urallaan hallussaan neljä maailmanennätystä yhtä aikaa (800m, 1000m, 1500m ja maili). David Millerin kirja ”Born to run” kattaa koko Coen uran alusta loppuun ja on täten laajempi kuin hänen ensimmäinen Coe-kirjansa, Moskovan olympiakisojen jälkeen kirjoitettu ”Running free”, mikä myös suomennettiin nimellä voittoihin ja ennätyksiin. Raasto.com luki Millerin uudemman Coe-elämäkerran 100 prosenttisessa innostuneisuudessa ja teki siitä tiiliskivimäisen tiivistelmän.
Sheffieldin oma poika
Sebastian ”Seb” Coe syntyi Lontoossa 29.9.1956, mutta vietti lapsuutensa Sheffieldissä. Koululaisena Coe kilpaili enemmän maastojuoksussa ja 3000 metrillä kuin mailerimatkoilla, joista oli tuleva myöhemmin hänen leipälajinsa. Pienestä pitäen Coe sai runsaasti saastaa niskaansa. Tämä johtui mm. siitä, että hänen valmentaja-isänsä Peter Coe tuli kuvioihin juoksupiirien ulkopuolelta, vailla aiempaa juoksu- tai valmennustaustaa. Sitä ei kuitenkaan otettu huomioon tai tiedetty, että aktiiviuran puuttumisensa Peter Coe korvasi opiskelemalla juoksusta kaiken. Niinpä esimerkiksi hänen tietonsa fysiologiasta hämmästyttivät myöhemmin monet ammattifysiologit, kuten amerikkalaisen David Martinin, jonka matolla Coe oli tuleva juoksemaan uransa aikana erinäisiä testejä. Myös George Gandyn vallankumoukselliset lihaskunto-ohjelmat tulivat olemaan Coen huipulle nousun avittajina.
Sebastianin ollessa nuori hänen ja Peterin selän takana kuiskuteltiin jatkuvasti, että Peter ajaa poikansa loppuun käskyttämällä tätä liian kovaa, liian varhain. Tähän vaikutti paitsi se, että Peter Coe ei kuulunut ”piireihin”, myös se, että Sebastian voitti yleensä ”piireihin” kuuluneiden suojatit. Peter Coe kuitenkin tiesi mitä teki. Sebastianin ollessa 14-vuotias, Peter teki pitkän tähtäyksen suunnitelman, jonka mukaan 24-vuotiaana vuonna 1980 Sebastian tulisi juoksemaan 1500 metriä alle 3.30. Coe muistelee:
”At School, I’d run mostly 3,000, partly because, for competition, it meant just one day, in and out; not heats the previous day, which there usually were for the 1,500. The principle for Peter, in my young development, was to run over-distance, at 3,000, and under distance, at 800, with the eventual target being 1,500.” (s. 149)
Tähän suunnitelmaan isä ja poika uskoivat järkähtämättä veisaten viis siitä, mitä muut ajattelivat. Sebastianin luottamus Peteriin oli rajaton ja Peter puolestaan tunsi poikansa paremmin kuin kukaan muu ja tiesi sen perusteella millaista harjoitusta poika kestää missäkin ikävaiheessa. Coen kouluaikojen liikunnanopettaja Ian Hague kertoo (s. 50):
”Yet it was apparent so early, with the combination of Peter’s vision and Seb’s competitiveness. People may have said Peter was killing him, but he wasn’t. I was aware of the training that anyone had to do to be successful, and what Peter was doing wasn’t cruel…Some thought he was being too hard, but Seb could handle it because they had such a fine relationship. They were friends!”
Vaikka Sebastian Coe oli nuoruudessaan lupaava juoksija, hän ei ollut mikään poikkeuksellinen ihmelapsi. Hän juoksi 17-vuotiaana 800m aikaan 1.56.0, 1500m 3.55.0 ja 3000m 8.34.6. Pari vuotta myöhemmin vuonna 1975 eli viimeisenä juniorivuotenaan, hän pystyi tuloksiin 1.53.8 (800m), 3.45.2 (1500m) ja 8.14.8 (3000m). 1500 metrin aika syntyi nuorten EM-kisojen pronssijuoksussa Ateenassa, jossa hän hävisi kaksi vuotta itseään nuoremmalle Ari Paunoselle selvästi.
Coen junioritulokset eivät olleet kummoisia myöskään hänen vuotta vanhempaan maanmieheensä Steve Ovettiin verrattuna. Ovett oli nimittäin juossut ennen 19-vuotispäiväänsä 800 metriä huimaan aikaan 1.45.77 ja ollut aikuisten EM-kisoissa hopealla. Näistä kahdesta oli lähitulevaisuudessa tuleva kovat kilpakumppanit ja yhdessä myöhemmin huipulle nousseiden Steve Cramin ja Peter Elliottin kanssa he tulisivat muodostamaan 1980-luvulla Ison Britannian historian uljaimman mailerinelikon, jollaista maalla ei ollut koskaan ollut, eikä todennäköisesti tulisi enää koskaan olemaan. Kaikki neljä palkittiin myöhemmin olympiamitaleilla, kolme heistä juoksi 800 metriä alle 1.43 ja hitainkin nelikosta tulisi käyttämään 1500 metriin aikaa vain 3.32.69.
Siirtyminen aikuisten sarjaan helppoa
Moni juoksija kohtaa vaikeuksia siirtyä nuorten sarjasta miesten sarjaan, koska tasoero miesten ja nuorten välillä on niin suuri. Sebastian Coelta tämä hankala vaihe sujui kuitenkin kivuttomasti, vaikka hänen aikanaan ei ollut 22-vuotiaden sarjaa. Vuonna 1976, ensimmäisenä vuonnaan yleisessä sarjassa hän sijoittui brittien olympiakarsinnoissa 1500 metrillä seitsemänneksi ja juoksi sinä vuonna 1500 metriä aikaan 3.42.67. Ehkä vieläkin merkittävämpi saavutus oli hänen uransa ensimmäinen neljän minuutin alitus maililla (3.58.35). Häpeämistä ei ollut myöskään sen vuoden 800 metrin ajassa (1.47.7).
Nämä tulokset olivat kuitenkin vasta alkusoittoa seuraavien vuosien kansainväliselle läpimurrolle. Juniorivuosinaan Coe oli keskittynyt matkoille 1500 metristä ylöspäin, mutta yleiseen sarjaan siirryttyään hän huomasi olevansa verraton 800 metrin juoksija. Kehitys oli huimaa. Vuonna 1977 hän juoksi Ison-Britannian ennätyksen 1.44.95, eli lähes kolme sekuntia kovempaa kuin vuotta aiemmin! Samaan aikaan Steve Ovettista oli puolestaan tullut maailman paras 1500 metrin juoksija, joka suorastaan leikitteli vastustajiensa kanssa.
Niinpä seuraavan vuonna Prahan EM-kisoissa näiden kahden nuoren hurjapään kohtaaminen 800 metrillä oli kisojen varsinainen herkkupala. Vaikka Ovettia pidettiin 1500 metrillä parempana kuin 800 metrillä, hän oli kasillakin kivenkova. Paitsi että hän oli ollut edellisissä EM-kisoissa 800 metrillä hopealla juniori-iässä, kaksi vuotta myöhemmin hän oli sijoittunut vain 20-vuotiaana Montrealin olympiakisoissa samalla matkalla viidenneksi. Ovettilla oli myös raakaa nopeutta, mistä kertoi hänen 400 metrin ennätyksensä 47,5.
Prahan finaalissa Peter Coe halusi Sebin tekevän jotain sellaista, mitä kukaan ei ollut 800 metrillä aiemmin tehnyt. Niinpä Seb tempaisi ensimmäisen satasen 12.2:een ja ensimmäisen kierroksen väliaika oli kovempi kuin koskaan aiemmin missään kasin kilvassa, 49.32. Ei ihme, että toinen kierros oli kaikilta hirveää taistelua hyytymistä vastaan. Kaikkien yllätykseksi vähiten hyytyi DDR:n Olaf Beyer, joka voitti ajalla 1.43.84. Ovett oli toinen ajalla 1.44.09 ja kolmikosta pahiten katkennut Coe kolmas (1.44.76). Kisa antoi nuorelle Sebastianille kuitenkin arvokasta kokemusta, joka olisi tulevina vuosina arvoisassa arvossaan. Muutaman päivän päästä Ovett voitti täysin ylivoimaisesti 1500 metrin EM-kultaa, kun taas Coe viritteli viuluaan kisojen jälkeen ravaamalla 800 metriä ensimmäisenä brittinä alle 1.44 (1.43.97). Oli selvää, että Ovett ja Coe olivat Britannian yleisurheilun kirkkain tähtikaksikko sillä haavaa.
Ennätysmurskajaiset alkavat
Vuonna 1979 Coen kehitys jatkui edelleen hurjana. Isokokoisen lihaskimpun Alberto Juantorenan voitettua Montrealin olympiakisoissa sekä 400 että 800 metriä monet uskoivat pienten miesten ajan olevan 800 metrillä ohi. Pienikokoinen ja hentoinen (vaan ei lihaskunnoltaan hentoinen) Coe kuitenkin osoitti, että koolla ei ole 800 metrillä väliä. Oslon Bisletillä hän taikoi erään 800 metrin historian ihmeellisimmistä juoksuista, joka yllätti hänen itsensäkin. Ennen Oslon kilpaa 800 metrin ME oli Juantorenan 1.43.44. Seb kertoo (s. 64): “My own feeling was that if the wind died when the sun went down the next day, I might get somewhere near the European record 1.43.7”
Hän juoksi kuitenkin kovempaa, paljon kovempaa. Jänis veti Coelle ensimmäisen kierroksen aikaan 50.6 ja sen jälkeen hän oli yksin. Ihmeellisellä tavalla rytminsä säilyttäen hän kimmahti toisen kierroksen niin, että maalissa kellot näyttivät aikaa 1.42.33, yli sekunnin alle Juantorenan ennätyksen ja yli puolitoista sekuntia kovempaa kuin hänen aiempi oma ennätyksensä! Paikalla olleista esim. Uuden Seelannin huippumaileri John Walker ei ollut uskoa silmiään, siksi vaivattoman näköistä Coen meno oli. Coe itse muistelee (s. 64): ”I had no particular sensation of speed, and I think I could have run even faster. I wasn’t exhausted at all at the end”. On täysin tarpeentonta sanoakaan, että hän oli kunnossa.
Ennätystehtailu jatkui. Sijoituttuaan toiseksi Englannin mestaruuskisoissa 400 metrillä ajalla 46.87, Coe suuntasi mailin ME:n kimppuun. Sitä piti hallussaan John Walker ajalla 3.49.4. Paikkana ennätysjuoksulle oli jälleen Oslo, missä Coe leijaili runsaan neljän kierroksen ravaamisen jälkeen maalilinjan yli ME-ajassa 3.48.95. Nyt hänellä oli maailmanennätykset sekä 800 metrillä että maililla. Niinpä ei tarvinnut olla kummoinenkaan meedio arvatakseen Coen seuraavan tavoitteen. Parin välikisan jälkeen (mm. 400 metrin viestiosuus 45.5) hän juoksi kauden päätteeksi Zürichissä 1500 metrin ME:n 3.32.03. Coe muistelee tuota unohtumatonta iltaa kenties ääni yhä väristen (s. 67): ”With a 800 time of 1.53, I knew the record was there if I wanted it badly enough. Years afterwards, I can still hear the roar that night of the Swiss crowd as I went in front, and it was that which spurred me.” Nyt Coe oli kolmen matkan ME-mies ja oli selvää, että seuraavan vuoden Moskovan olympiakisoissa hänen paineensa tulisivat olemaan valtavat. Kuinka hän tulisi kestämään ne?
Moskovan olympiakisat
Moskovan olympialaisiin Coe valmistautui huolellisesti. Ensimmäistä kertaa elämässään Loughboroughin yliopiston taloustieteen ja sosiaalihistorian opiskelija Coe oli ammattijuoksija, sillä hän vietti talven 1979-1980 harjoittelemassa Italiassa. Kesällä 1980 hän olikin kunnossa. Tästä oli osoituksena Oslossa juostu 1000 metrin ME (2.13.40). Muutaman tunnin ajan hän oli yhtä aikaa neljän matkan ME-mies, kunnes samoissa kisoissa juossut Ovett riisti Coelta mailin ME:n ajalla 3.48.8. Olympiakuume Britanniassa alkoi nousta hysteerisiin mittoihin. Toki näiden kahden titaanin kohtaamista olympiakisoissa myös muut kuin Britit odottivat vesi kielellä.
Yleinen käsitys ennen Moskovaa oli, että Coe hoitelisi 800 metrin kultamitalin kotiinsa, mutta Ovett olisi vahvempi 1500 metrillä. Tämä arvio perustui mm. siihen että Coen ennätys 800 metrillä oli yli puolitoista sekuntia kovempi kuin Ovettin tai kenenkään muun olympialaisiin osallistuvan, kun taas Ovettia pidettiin mestarillisena 1500 metrin taktikkona. Kävi kuitenkin niin, että leikitellen tiensä 800 metrin finaalin juossut Coe ei kestänyt paineita. Rehellisesti hän kertoo kirjassaan (s. 73):
”I’ve never known pressure like it. I thought people had exaggerated, but they hadn’t. There was no comparison…It began after semi-final. I remember catching Peter’s eye at dinner, and he must have sensed that I was uneasy, because he smiled and said, ‘Don’t start now’. I had the worst night sleep I’ve ever had, just lying there and listening to my own heartbeat. It was the same next day.”
Olympiafinaalista tuli Coelle waterloo. Hän juoksi kuin unessa. Hän vaelsi joukon takaosassa täysin omissa maailmoissaan ja kun Ovett iski viimeisessä kaarteessa, hän oli auttamatta liian kaukana. Hirveällä kirillä Coe onnistui lopulta nousemaan juuri ja juuri hopealle ohi Neuvostoliiton Nikolai Kirovin, mutta Ovettin voittaminen ei ollut edes lähellä. Majesteetillisesti Ovett purjehti voittoon ajalla 1.45.40 ja Coe (1.45.85) joutui tyytymään hopeaan. Tämä tappio oli Coelle pahempi kuin märkä rätti naamaan, varsinkin kun se tuli taktisesti surkean juoksun jälkeen. Paljon parempi olisi ollut hävitä uljaan kamppailun jälkeen.
Coe tunnustaa, että 800 metrin kisaa edeltävä pelkääväisyys johtui osaksi siitä, että pohjimmiltaan hän ei uskonut pystyvänsä voittamaan Ovettia. Ovett oli nimittäin ollut juniorina täysin eri luokkaa kuin hän. Kun Ovett oli ollut juniorina aikuisten EM-kisoissa hopealla, hän oli samanikäisenä ollut nuorten EM-kisoissa pronssilla. Kun Ovett oli ollut Montrealin olympiakisoissa viides, Coe oli ollut maansa karsinnoissa seitsemäs. Ja kun Ovett oli voittanut kaikki maailman parhaat vuonna 1977, Coe oli vasta ottanut ensimmäisiä kunnon askeliaan huipulle. Kuitenkin se, mikä tekee Coesta erityisen suuren urheilijan on, että hän pystyi nousemaan muutamassa päivässä yli murskaavan 800 metrin tappionsa. Kun tuollainen tappio olisi vienyt 99 juoksijalta sadasta itseluottamuksen pohjamutiin loppukisojen ajaksi, Coe pääsi sen yli. Tällainen valtava henkinen kantti erottaa mestarit niistä, jotka eivät voita koskaan suuria kisoja.
Ovettia pidettiin siis 800 metrin voittonsa ansiosta entistä suurempana voittajasuosikkina leipämatkallaan 1500 metrillä. Kukaan muu ei uskonut Coe voittoon kuin Peter Coe ja englantilainen toimittaja Chris Brasher (3000m esteiden olympiakultaa vuonna 1956). Kun joukkuetoverit tulivat olympiakylässä Sebastiania vastaan, he saattoivat sanoa: ”uusi mahdollisuus tonnivitosella”, mutta kukaan ei pystynyt katsomaan häntä silmiin. Kaikki ajattelivat Coen pelin olevan pelattu. Paineet olivat siis 1500 metrin finaalin koittaessa jälleen kerran hirveät, mutta tällä kertaa jokin oli Coen osalta toisin. Enää hän ei ollut kaameassa, lamaannuttavassa pelkääväisyydessä, sillä pohjamudista olisi vain yksi suunta ja se oli ylöspäin. Coe sanoo ajatelleensa ennen finaalia seuraavasti (s. 78):
”I knew, whatever the result today, that I would get better. My doubt had been, could I beat him at this stage? Could I change in four days? I don’t think I went into that final any more belief that he could be beaten – but I was feeling better about myself. I now had a clear focus: that I had to be relaxed, and that if I lost, it had to have been in a great, spectacular race. I did feel capable of a great race now, win or lose.”
Kilvasta tulikin komea, ei niinkään loppuaikojensa perusteella, vaan tavasta millä se juostiin. Ensimmäiset kaksi kierrosta juostiin kyttäillen, mutta sitten DDR:n Jürgen Straub aloitti kaamean kiihdytyksen, johon Coe ja Ovett liimautuivat heti mukaan. 3.33-tonnivitosen ja 8.19 estemies Straub toteutti taktiikkaa, johon hän oli valmistautunut ennen kisoja huolellisesti juoksemalla mm. harjoituksissa 3 x 1000m 2.35, 2000m 5.20, 3 x 1000m 2.35 viiden minuutin palautuksella. Hänellä oli siis vauhtikestoa kuin turboahdetulla muulilla. Kolmas kierros vei vain 54 sekuntia ja vauhti kiihtyi koko ajan. Tämä sopi Coelle, sillä kukaan muu kuin hänen matkavauhtikestoisensa ja kirinopeutensa omaava kaveri ei pystyisi räväyttämään tuosta vauhdista nopeaa loppukiriä.
200 metrin päässä maalista Straub oli edelleen kärjessä, Coe toisena ja Ovett kolmantena kytäten Coen jokaista liikettä. Loppusuoran auetessa Coe ampaisi kiriin, joka vei hänet Straubin ohi ja samaan aikaan Ovett aloitti oman hyökkäyksensä. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan Coe kiisi vastustamattomasti voittoon, mutta kaikkien yllätykseksi Ovett ei päässytkään Straubin ohi, vaan jäi pronssille. Vaikka Coen voittoaika oli ”vain” 3.38.40, hänen loppukiihdytyksensä oli vertaansa vailla: viimeiset 800 metriä 1.48.5, viimeiset 200 metriä 24.7 ja viimeiset 100 metriä 12.1. Coe oli ottanut mitä Coelle kuului. Täydellinen sivuseikka oli se, että syksyn rääppiäiskisoissa Saksan Koblenzissa Ovett ravasi 1500 metrin ME:ksi 3.31.36.
Unohtumaton vuosi 1981
Olympialaisten aiheuttaman henkisen stressin lauettua Coe juoksi seuraavana vuonna vapautuneesti vailla ylenpalttisia paineita. Kaudesta 1981 tulikin hänen uransa paras. Hän oli kunnossa heti kauden alusta asti. Kesäkuussa hän veti Italian Firenzessä uransa nopeimman 800 metrisen. Siellä vauhtihullu Coe paahtoi ohi jänis Billy Konchellahista jo ensimmäisen kierroksen (49.50) jälkeen ja jatkoi hurjaa vauhtiaan perille asti ajassa 1.41.73. Tämä maailmanennätys oli niin kova, että se tulisi kestämään aina vuoteen 1997 ja Wilson Kipketerin päiviin saakka. Nyt Coen viiden parhaan 800 metrin kisan keskiarvo 1.43.27 oli parempi kuin kenenkään muun juoksijan yksittäinen paras kisa.
Hurja tahti jatkui kuukautta myöhemmin. Ensiksi Coe kävi kipaisemassa Tukholmassa 1500 metriä omaan ennätysaikaansa 3.31.95 ja sieltä hän suuntasi Osloon, jossa matkana oli 1000 metriä. Siinä kilvassa Coe veti 800 metrin merkin ohi ajassa 1.44.56 eli paremmin kuin saman päivän 800 metrin voittoaika, mutta sitten hänellä alkoi painaa. Coe sakkasi hänelle harvinaisella tavalla loppusuoralla:
”For the first time ever in a race, I was aware of the clock as I came into the finishing straight. With 50 yards or so to go, I could see it winking alongside the photo-finish camera, ‘2.05, 2.06…’ The clock was going faster and I was going slower. It seemed that my feet were only barely leaving the ground. It was the toughest of all my records.” (s. 93)
Lopun hirveästä hapotuksesta huolimatta Coe ennätti maaliin ajassa 2.12.18, mikä tarkoitti yli sekunnin parannusta hänen edellisvuonna juoksemaan ennätykseensä. Tämä ME tulisi elämään Coen ennätyksistä kaikkein kauimmin, sillä vasta vuonna 1999 Kenian Noah Ngeny pystyi rikkomaan sen. Coen uran jälkeen myös Peter Coe piti sitä poikansa ennätyksistä kovimpana.
Keskikesällä Coe lähti Sveitsin vuoristoon hiomaan virettään loppukesän kisoja ajatellen. Hän tavoitteenaan oli ottaa Ovettilta takaisin 1500 metrin ja mailin ME:t ja vieläpä samassa kilpailussa. Zürichissä nimittäin otettiin mailin kisassa myös virallinen 1500 metrin väliaika. Siellä Coella ei kuitenkaan ollut aivan paras mahdollinen luiku päällänsä. 1500 metrin paalu ohittui 3.33.27 kuluttua lähtölaukauksesta, mikä oli hitaampi väliaika kuin Ovettin ME:ssä. Viimeisen 109 metrin aikana Coe onnistui kuitenkin kehittämään sellaisen kirin, että ennätti maaliin niukin naukin alle Ovettin ME:n ajallaan 3.48.53. Maailmanennätyksestä huolimatta Coe ei ollut juoksuunsa tyytyväinen. Niinpä hän vetäytyi kotiin harjoittelemaan Brysselin mailia varten. Zürichin ja Brysselin välillä Coen harjoittelu oli seuraavaa:
Torstai: 7 mailia ennen aamiaista Zürichissä.
Perjantai: Kotiin Sheffieldiin. 5 x 800m alle 2 min / pal. 1,5 min + verryttelyt.
Lauantai: aamu 9 mailia maastojuoksua, ilta 4 x 300m + verr.
Sunnuntai: aamu 6 x 200m + verr., ilta 10 x 100m + verr.
Maanantai: 10 mailia tiellä
Tiistai: aamu 15 x 200m 28 sek / pal. 30 sek. + verr., ilta 9 mailia maastossa.
Keskiviikko: aamu 5 mailia kovaa, ilta mäkivetoja + 4 mailia
Torstai: Lepo. Matkustus Brysseliin.
Perjantai: aamu 25 min verr., ilta mailin kilpailu.
Sillä aikaa Ovett oli juossut Koblenzissa uudeksi mailin ME:ksi 3.48.40. On siis täysin tarpeetonta sanoakaan, että Coe oli Brysselissä täynnä ennätyshimoa. Alku olikin siellä aika reipas, sillä ensimmäiset 800 metriä kulkivat 1.52.67. Kilometrin kohdalla Coe painoi jäniksen ohi ja nyt hän oli yksin keulassa, ainoastaan tuska seuranaan. Toki Kenian Mike Boit saalisti häntä lakkaamattoman herpaantumattomasti. Kun viimeinen kierros lähti, Coella oli 56.5 sekuntia aikaa Ovettiin rekordiin ja tämän tiedostaen hän alkoi pistää jalkaa toisen eteen entistä ripeämpään tahtiin. Boit jäi ja Coe ravasi maaliin uudessa ennätysajassa 3.47.33. Jälleen hän oli ottanut takaisin itselleen Ovettilla lainassa olleen mailin ME:n. Coe muistelee tuota maagista iltaa ehkä kutiseva pala kurkussaan (s. 99):
”I was a feeling I only had two or three times in my career, that night. I did feel unbeatable, and was toying in my mind whether to run from the front – a thought I had later, in the Olympic Games in Los Angeles: that my condition was good enough to lead from the start.”
Vaikeudet alkavat
Vuoteen 1981 päättyi ensimmäinen, loistelias jakso Coen urasta. Parista seuraavasta vuodesta tuli hänelle joltisiakin pettymyksiä. Kausi 1982 ei ollut vanhentunut pitkällekään, kun Coelle tuli marssimurtuma. Siitä toivuttuaan hänellä ei ollut kestoa, koska harjoittelua oli jäänyt niin paljon väliin. Niinpä hän päätti jättää suosiolla Ateenan EM-kisojen 1500 metriä väliin ja keskittyä vain 800 metrille. Molempien matkojen juokseminen ei onnistuisi heikolla kestävyyspohjalla. EM-kisojen lähestyessä näyttikin siltä, että Coe kuntoutuu. Hän juoksi elokuussa Zürichissä 800 metriä aikaan 1.44.48 ja vähän myöhemmin Lontoossa Ison Britannian 4 x 800 metrin viestijoukkueen ankkurina osuutensa 1.44.01 (tuloksena ME 7.03.89). Näistä sinänsä hyvistä juoksuista huolimatta hän oli kuitenkin kaukana parhaasta kunnostaan.
Ateenan EM-kisoissa Coe selvitti kohtalaisen helposti 800 metrin alku- ja välierät, mutta finaalissa hänen jalkansa eivät olleet alkuunkaan tuoreet. Taktisesti hän juoksi kyllä hidasvauhtisessa kilvassa hyvin ja oli loppusuoran avautuessa oivassa hyökkäysasemassa, mutta sitten kun piti aloittaa pikajuoksu, Coen jalat eivät totelleet käskyä. Hän hyytyi hopealle Saksan Hans-Peter Fernerin jälkeen ajalla 1.46.68. Jos oli Ferner kilvan superyllättäjä, vielä suurempi yllättäjä oli pronssille sijoittunut Suomen Jorma Härkönen, jolle jo finaalipaikka oli sensaatio, puhumattakaan mitalista.
Pieleen menneen kauden 1982 jälkeen Coe harjoitteli täynnä intoa vuotta 1983 varten, järjestettäisiinhän sinä vuonna historian ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat Helsingissä. Enää hän ja vuonna 1982 niin ikään vammoista kärsinyt Ovett eivät kuitenkaan olleet kaksi ehdotonta Britannian maileritähteä. Esiin oli näet tullut nuori hurjimus nimeltään Steve Cram, joka voitti vuonna 1982 1500 metriä sekä EM- että Kansainyhteisön kisoissa. Cram oli saanut varttua huipuksi vailla ylettömiä paineita kaiken huomion kohdistuessa Coehen ja Ovettiin. Cram oli juossut jo 17-vuotiaana 1500 metriä aikaan 3.40.1 ja mailin 17-vuotiaiden ME-aikaan 3.57.43, mutta näihin ei paljon kiinnitetty huomiota Coen ja Ovettin varjossa. Hän oli kehittynyt tasaisesti vuosi vuodelta ja 22-vuotiaana hän leipoi 1500 metriä jo 3.33:een ja mailin alle 3.50.
Vuonna 1983 Coe pääsi kohtalaiseen kuntoon. Jo talvella hän veti hallissa 800 metrin halli ME:n 1.44.91 ja kesällä Oslossa saman matkan 1.43.80. 1500 metriä puolestaan kulki 3.35.15, mutta pian kävi ilmeiseksi, että kaikki ei ollut Coen osalta kunnossa. Hänelle alkoi tulla harjoituksissa merkillisiä väsymyskohtauksia, joiden hän arveli vain johtuvan julmista harjoitteista. Lopulta Coen oli pakko mennä sairaalaan tutkimuksiin ja tuomio oli tyly: hänellä todettiin tauti nimeltä toksoplasmoosi (toxoplamosis). Tämä tarkoitti sitä, että Helsingin MM-kisat oli pakko jättää väliin ja päättää kausi jo heinäkuussa. Koko loppuvuoden 1983 Coe voi huonosti vahvasta lääkityksestä huolimatta ja tuota pikaa hänen tavoitteensa ei liittynyt enää siihen, että hän pystyisi vielä juoksemaan, vaan siihen, että hän voisi ylipäätään paremmin.
Paluu huipulle Los Angelesin olympiakisoissa
Vuosi 1984 oli olympiavuosi ja Brittien edustuspaikoista mailerimatkoille tulisi tiukka kilpailu. Steve Cram oli voittanut edellisvuonna Helsingissä 1500 metrin MM-kultaa (ja juossut 1500 metriä 3.31), paluun huipulle tehnyt Steve Ovett oli puolestaan laukannut 1500 metrin ME:n 3.30.77 ja nuori kaveri nimeltään Peter Elliott oli vatkannut 800 metriä alle 1.44 ja sijoittunut Helsingin MM-kisoissa neljänneksi. Coe taas päästi takaisin harjoittelemaan vasta alkuvuodesta 1984, eikä hänen olonsa ollut vielä silloinkaan normaali. Vasta huhtikuussa Coen vire alkoi kohentua merkittävästi. Kysymys kuului, ehtisikö hän ajoissa olympiakuntoon?
Kun Coe kesällä hävisi Englannin mestaruuskisojen 1500 metrillä Elliottille, moni ajatteli että Coen loru on lopussa. Hän sai myös lehdistöltä vähätteleviä kommentteja jatkuvasti. Se oli lehdistöltä virhe, paha virhe. Koko uransa ajan Coeta oli motivoinut ennen kaikkea se, että hän halusi todistaa ihmisten uskomukset vääräksi. Kun joku väitti, että noin pieni kaveri ei voi juosta 800 metrin ME:tä Coe otti ja juoksi. Kun väitettiin, että Coe ei voi Moskovan 800 metrin tappionsa jälkeen kukistaa Ovettia 1500 metrillä, Coe otti ja kukisti. Coen luonteelle oli tunnusomaista se, että kun häntä mollattiin lehdistössä tai muuten vaan, hän ei lähtenyt mukaan sanalliseen mollaukseen, vaan antoi jalkansa puhua juoksuradalla. Niin kävi tälläkin kertaa.
Coe alkoi päästä kuntoon. Ensiksi hän näytti olympiavalitsijoille vetäisemällä Oslossa 800 metriä aikaan 1.43.84. Sitten, saatuaan tietää, että hänen valittiin olympialaisiin sekä 800 metrille (yhdessä Elliottin ja Ovettin kanssa) että 1500 metrille (yhdessä Cramin ja Ovettin kanssa Elliottin porusta huolimatta), hän lähti monta viikkoa ennen kisoja USA:an totuttautumaan aikaeroon ja harjoittelemaan. Coe lähti matkaan poikkeuksellisesti yksin, ilman Peteriä, koska hän halusi keskittyä täysin omissa oloissaan 100 prosenttisessa keskittyneisyydessä. Samaan aikaan Cram ja muut hitsasivat kisasirkuksessa kisoja jatkuvalla syötöllä, kenties taskurahoja tienatakseen. Matkansa aluksi Coe harjoitteli Chicagossa ja siirtyi sitten hyvissä ajoin ennen kisojen alkua Californiaan. Hänen kuntonsa nousi kuin hevikitaristin soolo ja olympiakisojen alkaessa hän oli täydessä vireessä.
Täyttä virettä olympiakisoissa tarvittiinkin, sillä suuren osanottajamäärän takia 800 metrillä juostaisiin peräti neljä kierrosta neljänä päivänä peräkkäin ennen kuin olympiavoittaja olisi selvillä. Heti ensimmäisissä alkuerissä mentiin eikä meinattu, mistä todisteena Coen voittoaika 1.45.71. Seuraavana päivänä toisissa alkuerissä hän pääsi vähän helpommalla, sillä jatkoon pääsyyn riitti 1.46.75. Sitä seuraavana päivänä välierissä Coelta tarvittiin finaalipaikkaan 1.45.51, mutta toisessa semifinaalissa uusi kahden kierroksen tähti, Joaquim Cruz, kotimaa Brasilia, paahtoi peräti 1.43.82. Sen sijaan Ovett pääsi Cruzin erästä vasta viimeisenä miehenä finaaliin ajalla 1.44.81. Kahden kierroksen kansainvälinen taso oli silloin kovempi kuin koskaan.
Toisin kuin Moskovassa neljä vuotta aiemmin, tällä kertaa Coe juoksi 800 metrin olympiafinaalissa hyvin. Hän oli taktisesti oikeassa paikassa oikeaan aikaa, eikä nuokkunut liian kaukana, mutta Cruz oli yksinkertaisesti sinä päivänä niin ylivoimainen, että Coe ei mahtanut hänelle mitään. Keskinopean ensimmäisen kierroksen (51.3) jälkeen Coe nousi hyviin asemiin takasuoralla ja loppusuoran auetessa jo Cruzin rinnalle, mutta sitten tämä Brasilian gaselli harppoi vastustamattomasti kultaan ajalla 1.43.00. Coe tappeli hopean itselleen tuloksella 1.43.64 ja USA:n nuori Earl Jones otti viimeisen mitalin 1.43.83 kuluttua lähtölaukauksesta. Sitä vastoin keuhkoputkentulehduksesta kärsinyt Ovett oli finaalin viimeinen ajalla 1.52.28, mikä jälkeen hänet kiidätettiin suoraan sairaalaan. Vielä puolitoista tuntia kisan jälkeen Ovettin syke hakkasi 160-170 lyönnin lukemia, joten syystäkin hänen terveydestään oltiin huolissaan.
Parin välipäivän jälkeen Coe lähti 1500 metrille tietäen, että kenties hänen kovin vastuksensa tulisi olemaan edellisvuoden maailmanmestari Steve Cram. Cram oli kylläkin kärsinyt olympiavuonna vammoista, mutta oli kuntoutunut aikamoiseen vireeseen olympiakisoihin tultaessa. Alkuerät (3.45.30) ja välierät (3.35.81) Coe purjehti läpi helposti. Välierien jälkeen kirjan kirjoittaja David Miller muistelee vieneensä Coen autolla kisakylään ja vakuuttuneensa sen jälkeen kisan voittajasta (s. 130):
”He was calmer than I had ever seen him before, prior to a major race. It was almost as thought he were going on holiday, rather than running in an Olympic final which was the climax of a year of superhuman effort and determination to rescue his reputation. On arrival at Westwood, he jogged up the steps into the village, and I could sense that it was the gait of a man who could sleep untroubled.”
Seuraavana päivänä 1500 metrin olympiafinaali ei alkanut kovavauhtisena, mutta siitä kehkeytyi sellainen. Ensimmäinen kierros mentiin tunnustellen Sudanin Omer Khalifan kohdolla, mutta sitten USA:n Steve Scott, edellisvuoden MM-hopeamies ampaisi kärkeen. Perusteluksi rohkea Scott sanoi myöhemmin taktiikalleen: ”I wanted it to be a true milers’ race, not a kickers’ race.” Vauhti kiihtyi selvästi, ja 800 metrin väliaika oli 1.56.8. 1000 metrin jälkeen kärkeen siirtyi puolestaan Espanjan Jose Manuel Abascal vauhdin kiihtyessä edelleen. Tämä oli Coelle mieleen:
”The early pressure was applied for me by Scott, then by Abascal. When Scott had taken the lead on the third bend, I was comfortable, and was glad, because his speed was providing me with more space to run in, more than if we were niggling around 3.40 pace. It was like Moscow with Straub…”(s.136)
Viimeisen kierroksen lähtiessä Abascal veti kärjessä, perässään Coe, sitten Cram ja ihmeellisellä tavalla sairaanakin finaaliin selvinnyt Ovett. Noin 350 metrin päässä maalista Ovettin oli kuitenkin pakko keskeyttää, sillä hän ei halunnut joutua uudestaan letkuihin, kuten 800 metrin jälkeen. Takasuoralla Cram lähti ohittamaan Abascalia, mutta tästä tietämättä Coe teki täsmälleen saman liikkeen samaan aikaan ja niinpä viimeiseen kaarteeseen syöksyttiin järjestyksessä Coe, Cram ja Abascal. Loppusuoran auetessa Cram yritti hyökätä, mutta silloin Coe lähti kuin lentokone kiitoradalta, eikä Cramilla ollut mitään jakoa. Niin Coe juoksi voittoon kovalla ajalla 3.32.53 ennen Cramia (3.33.40) ja Abascalia (3.34.30). Coe (s. 135):
”That last thirty yards, when you’re at an absolute limit, is always agonizing, knowing that there’s nothing extra you can find. You have to think like a sprinter. Forget the discipline of a middle-distance runner, think like a 200 metre man on a rolling start: arm action, don’t let your head sit back, make sure you have a high knee-lift, don’t tense the shoulders, raise the arms and hands. That’s why speed drills are so important in training.”
Maalissa koitti Coen kosto, kun hän huusi lehdistökatsomon edessä brittitoimittajille: ”Who says I’m finished”? Siitäpähän asiantuntemattomat toimittajat saivat ja joutuivat häpeämään korvat punaisena aiempia kirjoituksiaan. Vaikka 5000 metriä niissä kisoissa voittanut Marokon Said Aouita uhosi vitosen voitostaan riemastuneena, että olisi voittanut yhtä helposti myös 1500 metriä, monet Coen juoksun nähneet sanovat, että sinä päivänä häntä ei olisi voittanut kukaan. Finaalissa pahasti sakannut ja kymmenenneksi jäänyt Steve Scott tunnustaa: (s. 131, 137):
“I feel Coe’s was the best performance I’ve ever seen, considering the facts – his illness, his second victory, his ability totally to focus on a single event. He never raced as much as the rest of us, he only ever raced for a purpose, and cared little for minor events…No-one was going to beat Coe. He was a man with a mission”
Arvokisavoitto 800 metrillä ja 1500 metriä alle 3.30
Los Angelesin olympiakisojen jälkeen Coe oli suunnitellut siirtyvänsä 5000 metrille. Talvella 1984-1985 hän lisäsi tämä tavoite mielessään määrää koneeseen, mutta Coen jalat, tarkemmin sanottuna pohkeet sanoivat yhteistyösopimuksen irti, joten hän päätti jatkaa mailerina. Ja miksi ei jatkaisi? Hän oli nopea kuin tuuli ja kestävä kuin muuli.
Kaudesta 1985 tulikin kohtalainen, vaan ei loistelias Coen mittapuulla. Hän kipaisi kaksi ratakierrosta 1.43.07:ään, kolme ratakierrosta ja 300 metriä aikaan 3.32.13 sekä neljä ratakierrosta ja yhdeksän metriä tulokseen 3.49.22. Hän ei voittanut yhtäkään edellä mainituista kisoista, sillä 800 metrillä hänet voitti Cruz, 1500 metrillä edellä oli elämänsä kuntoon päässyt Sveitsin Pierre Deleze ja maililla ME:n juossut Cram (3.46.32) sekä Espanjan Jose Luis Gonzalez. Muutenkin kesä 1985 oli tosi kova mailerikesä, sillä Cram rikkoi ensimmäisenä ihmisenä 3.30 rajan 1500 metrillä (3.29.67), Aouita paransi sitä loppukaudesta (3.29.46) ja myös USA:n Sydney Maree hakkasi 3.30-rajan säpäleiksi (3.29.77).
Tason koveneminen antoi Coelle uutta potkua kaudeksi 1986, järjestettäisiinhän silloin sekä Kansainyhteisön kisat että EM-kisat. Heti talvella Coe olikin kunnossa, minkä osoituksena hän kiisi hallissa 3000 metriä omaan ennätykseensä 7.54.32. Tästä kolmosen kokeilustaan huolimatta Coeta himotti kesällä erityisesti 800 metrin arvokisakulta, sillä se häneltä vielä puuttui. Lisämotivaatiota 800 metrille toi se, että sinä vuonna 30 täyttävää Coeta pidettiin lehdistössä liian vanhana huipputasolle, ja moinen kirjoittelu oli tunnetusti kuin bensaa Coen saunanlämmittimeksi.
Kaikki ei kesällä mennyt kuitenkaan Coelta puikkareihin. Valitettavasti hän sairastui heinäkuussa ennen Edinburghissa pidettäviä Kansainyhteisön kisoja flunssaan, joten hänen oli pakko jättäytyä pois kisojen finaalista (ja näin myös Englannin joukkueen lääkäri hänelle suositteli). Coen poissa ollessa Cram kiisi voittoon kovalla ajalla 1.43.22, ja paskakirjoittelu Coesta sai lehdistössä jälleen tuulta viireihinsä.
Onnekseen Coe parantui pian flunssastaan ja lähti harjoittelemaan Sveitsiin. Siellä hän alkoi päästä julmettuun kuntoon. Kesken harjoittelujakson hän kävi kipaisemassa pari 1500 metrin kilpaa muina miehinä Zürichissä (3.35.22) ja Bernissä (3.35.09). Sitten hän matkusti EM-areenalle Stuttgartiin valmiina juoksemaan jälleen arvokisoissa sekä 800 että 1500 metriä. Hän oli taas kerran osannut ajoittaa kuntonsa oikein. Amerikkalainen liikuntafysiologi ja Coen ”hovitestaaja” David Martin muistelee erästä päivää Stuttgartin harjoituskentällä ennen kisojen alkua:
”He managed to get the timing exactly right in Stuttgart, even though it was miserably cold leading up the races. Two days before the heats, he ran a 200 in 21.8. That’s fast. One of the black sprinters came up to him to give him some arm action advice, he was so impressed. Seb was delighted.” (s. 152)
Tuttuun arvokisatyyliinsä Coe hoiteli 800 metrin alku- ja välierät helposti pois jaloista kuleksimasta. Sitten koitti finaali. Sen ensimmäinen kierros mentiin 52 sekuntiin, kunnes alkoi kilvanjuoksu. Takasuoralla Ison Britannian Tom McKean hyökkäsi kärkeen ja Cram seurasi herhiläisenä. Ehkä liian takana kytännyt Coe saavutti Cramin vasta viimeisen kaarteen alkaessa. Loppusuoralle tultaessa Coe syöksyi Cramin ohi, mutta McKean oli päässyt hieman karkuun. Vasta viimeisen 50 metrin aikana Coe painoi McKeanin ohi ja voittoon ajalla 1.44.50. McKean jäi 11 sadasosaa ja pettymyksekseen pronssille jääneen Cramin aika oli 1.44.88. Vihdoinkin Coe oli ottanut 800 metrin arvokisavoiton tuossa Brittien kolmoisvoittoon päättyneessä kilvassa.
Kisat kuitenkin jatkuivat. Heti 800 metrin finaalia seuraavana päivänä oli vuorossa 1500 metrin alkuerät. Niissä ei Coeta neljäntenä perättäisenä päivänä juokseminen painanut, vaan hän rallatteli kevyesti finaaliin hieman alle 3.40-ajalla. Sitten oli yksi välipäivä, kunnes Coe ja Cram kohtasivat jälleen. Stuttgartin 1500 metrin EM-finaali ei ollut mikään ikimuiston kilpa, vaan täyttä kyttäilyä siihen asti, kunnes alkoi hirveä kiri. Cram veti viimeisen kierroksen 50 sekuntiin ja liian kaukana kirin alkaessa ollut Coe oli vailla mahdollisuuksia. Toki hän nousi lopulta hopealle ajalla 3.41.67, mutta ero Cramiin (3.41.09) oli kohtalaisen selvä.
Coe oli kuitenkin edelleen kunnossa. Viikkoa myöhemmin hän juoksi Italian Rietissä kauden kärkituloksen 1500 metrillä ja oman ennätyksensä 3.29.77, mikä puuttui vain 0.31 sekuntia Said Aouitan maailmanennätyksestä ja oli silloin kaikkien aikojen kolmanneksi kovin tulos yhdessä Sydney Mareen kanssa. Coe juoksi siis 1500 metrin ennätyksensä juuri ennen kuin täytti 30. Hänen ystävänsä ja harjoittelukaverinsa Steve Mitchell muistelee:
”When you look back and consider that he ran under 3.30 just before his thirtieth birthday, you have to wonder what he might have done earlier in his career…There was some dire pacemaking at times in the early Eighties. Age was never factor with Seb, yet an athlete is at his peak at about twenty-seven, so, logically, he should at some time have run much faster.” (s. 162)
Valtava pettymys Soulin olympiavalinnoissa
Edelleen jatkoi Coe kiitoaan kansainvälisillä juoksuradoilla. Oli selvää, että hän tähtäsi kolmansiin olympialaisiinsa, jotka pidettäisiin vuonna 1988 Etelä-Korean Soulissa. Sopivana välitavoitteena olivat vuonna 1987 järjestettävät Rooman MM-kilpailut. Niissä Coe tähtäsi tietenkin voittoon, olihan häneltä jäänyt edelliset MM-kisat vuonna 1983 väliin sairauden vuoksi (silloin MM-kisoja oli vain joka neljäs vuosi).
Kohtalo oli kuitenkin päättänyt, että MM-kisoihin osallistumista ei Coelle suotaisi. Jälleen Coe yritti siirtyä 5000 metrille vetämällä enemmän määrää talven 86-87 aikana ja ottamalla osaa muutamiin maantiekisoihin. Keväällä 1987 kävi kuitenkin niin, että hänen kantapäänsä hajosi. Vähän aikaa Coe yritti juosta sillä väkisin, mutta kesällä hänen oli pakko heittää valkoinen pyyhe kehään antautumisen merkiksi ja hoidattaa jalka kuntoon. Hän ehti juosta vain yhden 800 metrin kisan (1.46.18) ja yhden 400 metrin viestiosuuden (46.8).
Seuraava vuosi oli olympiavuosi ja Coe himosi kolmatta olympiakultaansa kuin poliitikko kansanpalvontaa. Harjoitus sujuikin aika hyvin, mutta valitettavasti Britannian valintasysteemi olympialaisiin ei ollut mistään kotoisin. Heidän karsintakisansa 1500 metrille oli nimittäin lähes kaksi kuukautta ennen kisoja, jolloin kuntoa ei voinut ajoittaa tappiinsa karsintoihin, jos meinasi olla kunnossa olympialaisissa. Toisaalta kunnon oli pakko olla aika tapissaan karsinnoissa, mikäli meinasi mahtua joukkueeseen, sillä Britannian maileritaso oli kivenkova. Kun alkukaudesta 800 metrinä 1.45:een kipaissut Coe vielä sairastui flunssaan ennen karsintoja, peli oli pelattu. Hän putosi karsinnoissa jo 1500 metrin alkuerissä ja samalla koko olympiajoukkueesta. Siinä eivät paljon painaneet Coen aiemmat näytöt kunnonajoituksen täydellisestä onnistumisesta.
Brittien olympiajoukkueeseen valittiin 800 metrille Elliott, McKean ja Cram sekä 1500 metrille Elliott, Cram ja viimeksi mainitun lähes täyskaima Steve Crabb. Sairaudestaan tervehtyneen Coen vastaus valitsijoille tuli muutamaa viikkoa myöhemmin, kun hän juoksi Koblenzissa 800 metriä aikaan 1.43.93 (ja siitä oli vielä kuukausi kisojen alkuun). Muutamaa päivää myöhemmin 1500 metriä kulki Rietissä 3.35.72. Olympiakisoissa Elliott oli 800 metrillä neljäs, mutta Cram ja McKean putosivat erissä ja 1500 metrillä Elliott otti hopeaa, Cram oli neljäs ja Crabb putosi erissä. Olympialaisissa 1500 metrin kulta voitettiin ajalla 3.35.96, eli hitaammalla kuin Coen Rietin aika.
Urheilu-uran loppu
Koska Coeta oli kohdeltu olympiavalinnoissa kaltoin, hän päätti jatkaa uraansa vielä yhden vuoden. Eräs keskeinen motivoija päivittäisiin harjoituksiin oli olympiavalitsijoiden täydellisen asiantuntemattomuuden esiintuonti. Tämä onnistui parhaiten antamalla piikkarien puhua korutonta kieltään.
”For 1989, I wanted not only to finish top domestically but also as high as possible internationally, with a string of good races that I could be proud of. It wasn’t for the British Board to tell me my career was over because they hadn’t selected me…”, tuumi Coe (s. 172) ja lähti harjoituksiin.
Vuonna 1989 Coe olikin kunnossa. Hän voitti Brittien karsinnat maailman cupiin 1500 metrillä, juoksi Zürichissä saman matkan aikaan 3.34.05 ja ennen kaikkea veti kohta 33-vuotiaaksi mieheksi huiman 800 metrisen Bernissä. Siellä aikaa kului kahteen ratakierrokseen vain 1.43.38. Barcelonan maailman cupissa hän sijoittui 1500 metrillä toiseksi tiukassa taistelussa Somalian Abdi Bilen kanssa ajalla 3.35.79. Jäähyväiset kotimaansa kilpakentille Coe jätti juoksemalla Lontoossa 800 metriä 1.45.70.
Vielä oli kuitenkin yksi tavoite urheilussa jäljellä. Coe ei ollut sairastumisten ja vammojen vuoksi päässyt vielä koskaan osallistumaan Briteille ylenpalttisen tärkeisiin Kansainyhteisön kisoihin terässään, ja koska sellaiset järjestettiin tammi-helmikuussa 1990 Uuden Seelannin Aucklandissa, Coe päätti jatkaa uraansa vielä muutaman kuukauden. Koko kautta hän ei olisi enää missään nimessä jatkanut. Syksyllä 1989 hän piti vain viikon lepotauon ja aloitti sitten uuden kilpailuun valmistavan kauden.
Loppuvuodesta 1989 Coe matkusti viimeistelyleirille Australiaan kunnossa. Hänet oli valittu kisoihin sekä 800 että 1500 metrille. Harjoitukset sujuivat hyvin ja harjoituskisassa tammikuun alussa Sydneyssä Coe veti 800 metriä helposti aikaan 1.47.66. Sitten kohtalo puuttui peliin. Coe sairastui jälleen flunssaan tärkeällä hetkellä ja peli oli pelattu. Hän juoksi väkinäisesti Kansainyhteisön kisojen 800 metrin alku- ja välierät, eikä finaalissa kulku ollut yhtään parempi. Coe hyytyi kuudenneksi ajalla 1.47.24. Kilpaa seuranneena päivänä hän oli niin huonovointinen, että 1500 metrille ei ollut mitään järkeä osallistua. Niin oli eräs hienoimmista juoksijanurista päätöksessään ja oli aika kilpauran jälkeisen elämän.
Siitäkin onkin tullut komea. Millerin Coe-kirja kirjoitettiin vuonna 1992. Silloin Coe oli pyrkimässä mukaan politiikkaan. Hänet valittiin samana vuonna Ison-Britannian parlamenttiin Konservatiivipuolueen edustajana. Hän putosi pois parlamentissa vuoden 1997 vaaleissa, mutta 2000-luvulla hänet valittiin Kansainvälisen Yleisurheiluliiton IAAF:n hallitukseen ja myöhemmin sen varapuheenjohtajaksi. Coella oli merkittävä rooli olympiakisojen saamisessa Lontooseen vuodeksi 2012. Tällä haavaa hän on Lontoon olympiakisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja.
Coen urheilumenestyksen salaisuus?
Mikä oli Coen mahtavan uran salaisuus? Millerin kirjan avulla on mahdollisuus löytää joitain keskeisiä tekijöitä sille, miksi Coe oli niin kova kuin oli. Ensinnäkin hän oli ilmiömäinen lahjakkuus juuri keskimatkoille. Fysiologi David Martin sanoo Coelle tekemiensä mattotestien perusteella (s. 152):
”Seb had unusual abilities both to produce and to tolerate lactic acidosis. This showed us that his enormous performance capacities were explained by not only a world class maximum oxygen uptake but also by an above-average tolerance to anaerobic work. In other words, Seb’s anaerobic fitness was good even when he was not training anaerobically…Anaerobically he was very gifted. The reason is probably genetic.”
Toiseksi Coella oli hänelle parhaat mahdolliset valmentajat eli Peter Coe ja lihaskuntopuolesta vastannut George Gandy. Näihin herroihin Coe luotti täysin ja kaiken lisäksi heidän Sebille teettämänsä harjoitteet olivat ilmeisen oikeita. Peter Coella oli suorastaan yli-inhimillinen kyky vaistota juuri oikean kovuinen harjoitus pojalleen. Peter Coe (s. 10):
”There is nothing revolutionary in what I did with Seb, but is was tailor-made for his physique. An athlete to a great extent determines his own training by his responces to the tasks you set for him, and by his racing results. The coach must adjust to the athlete. I never told him a false time to encourage him…He was exceptional because his trust in me was total… The danger for the coach is that if the athlete’s trust is total, he may consent to anything.”
Osoitukseksi Peter Coen valmentajan kyvyistä mainittakoon, että hän valmensi Sebin lisäksi myös sellaisia maailman huippuja kuin vuoden 1984 naisten 3000 metrin olympiahopeamitalisti Wendy Sly (3000m 8.37.06) ja Sveitsiläinen maileri Peter Wirz (1500m olympiakuutonen 1984).
Kolmanneksi, Coe kilpaili säästeliäästi, mutta kuitenkin riittävästi huippuvireeseen pääsemiksi. Hän ei juossut rahan tai silkan kilpailemisen riemusta kisoja jatkuvasti, kuten esimerkiksi Cram, Scott ja Elliott tekivät, vaan jokaisella kilpailulla oli oma tarkoituksensa. Coen kilpailuohjelma rakennettiin hyvin tarkkaan, eikä täten ollut ihme, että hän oli yleensä arvokisoissa huippukunnossa ja jalat tuoreina. Coe (s. 109):
”I’ve always believed that less is more. Whenever you race, you should be making a statement. That is why, say, I would run 1.44 in a country championship. You should only race when it’s important: an experiment or a benchmark within training, or en route something else. A race for me has never been run without a specific purpose. Sometimes, to bring on a particular aspect of fitness that cannot be achieved in training. You never forget that the name of the game is to be mentally competitive…I’ve always taken the attitude that if someone is willing to pay you to run, that’s splendid. But it has never been more that a by-product of my racing.”
Ja lopuksi, Coella oli riittävän hyvä paineensietokyky arvokilpailujen henkiseen piinaan. Moskovan 800 metrin epäonnistumisen jälkeen hän oli aina arvokisoissa täydessä vireessä myös henkisesti. Sitä, kuinka vaikeaa Coelle on täytynyt olla nousta muutamassa päivässä Moskovan 800 metrin jälkeen henkisesti jaloilleen, kuvaa entinen huippujuoksija Dave Bedfod:
”As an athlete, I know how difficult it is to come back overnight. When you are beaten badly you usually have to go through a period of reappraisal before you win again at this level. It’s not like other sports, where you can blame other people. In that situation, the 800, there was only one man to blame. But have to go into the 1,500 with such a chink in your armour…I can’t think of any sport in which you could have to do this, even less so was there the chance for Seb to succeed.” (s. 83)
Sebastian Coen parhaat tulokset
400 metriä
46.87 (2.) Lontoo 14.7.1979
46.95 (1.) Lontoo 13.7.1979
46.9 (1.) Lontoo 3.5.1981
800 metriä
1.41.73 (1.) Firenze 10.6.1981
1.42.33 (1.) Oslo 3.7.1979
1.43.07 (2.) Köln 25.8.1985
1.43.38 (1.) Bern 29.8.1989
1.43.64 (2.) Los Angeles 6.8.1984 Olympiakisat
1.43.80 (1.) Oslo 24.6.1983
1.43.84 (1.) Oslo 28.6.1984
1.43.93 (2.) Koblenz 28.8.1988
1.43.97 (1.) Lontoo 15.9.1978
1.44.0 (1.) Enfield 18.5.1985
1.44.06 (1.) Lontoo 3.6.1981
1.44.10 (1.) Lontoo 11.7.1986
1.44.17 (2.) Tukholma 1.7.1986
1.44.25 (1.) Bryssel 18.8.1978
1.44.28 (1.) Lontoo 12.9.1986
1.44.34 (1.) Lontoo 19.7.1985
1.44.50 (1.) Stuttgart 28.8.1986 EM-kisat
1.44.48 (1.) Zürich 17.8.1982
1.44.76 (3.) Praha 31.8.1978 EM-kisat
1.44.7 (1.) Chaps Hull 7.6.1980
1.44.91i (1.) Cosford 12.3.1983
1.44.95 (2.) Lontoo 9.9.1977
1.44.99 (1.) Loughborough 12.6.1983
1000 metriä
2.12.18 (1.) Oslo 11.7.1981
2.13.40 (1.) Oslo 1.7.1980
2.14.90 (1.) Haringey 16.7.1986
1500 metriä
3.29.77 (1.) Rieti 7.9.1986
3.31.95 (1.) Tukholma 7.7.1981
3.32.03 (1.) Zürich 15.8.1979
3.32.13 (2.) Zürich 21.8.1985
3.32.19 (1.) Zürich 13.8.1980
3.32.39 (1.) Zürich 22.8.1984
3.32.53 (1.) Los Angeles 11.8.1984 Olympiakisat
3.33.27 (1.) Zürich 19.8.1981 Virallinen mailin väliaika
3.34.05 (2.) Zürich 16.8.1989
3.34.32 (1.) Hengelo 27.6.1986
3.35.09 (1.) Bern 20.8.1986
3.35.17 (2.) Pariisi 24.6.1983
3.35.22 (2.) Zürich 13.8.1986
3.35.72 (3.) Rieti 31.8.1988
3.35.79 (2.) Barcelona 9.9.1989 Maailman Cup
3.35.81 (3. sf) Los Angeles 10.8.1984 Olympiakisat
Maili
3.47.33 (1.) Bryssel 28.8.1981
3.48.53 (1.) Zürich 19.8.1981
3.48.95 (1.) Oslo 17.7.1979
3.49.22 (3.) Oslo 27.7.1985
Teksti: Z
tiistai 31. toukokuuta 2011
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Jukka Toivola 1949-2011
Maratonlegenda ja tulisieluinen kestävyysjuoksumies on poissa. Kun muistelemme miehen uraa juoksijana (valmennusura myös todella komea), niin tämä mies, jolle maratonpelkääväisyys oli tuntematon käsite, pisteli maratonin yli 20 kertaa alle 2.20. Vuosien 1973-1987 välillä joka vuosi alle 2.20, paitsi vuonna 1978. Olympiaedustus v. 1976. Ateenan EM-maratonin (v. 1982) viitosajallaan 2.17.31 olisi ollut vuonna 2004 samalla reitillä juostulla olympiamaratonilla 21., juuri ennen Janne Holménia. Parhaalla New Yorkin maratonajallaan 2.11.35 olisi ollut vuonna 2010 New Yorkin maratonilla viides, juuri ennen Meb Keflezighia.
Jukka Toivolan kaikki maratonit paremmuusjärjestyksessä
2.11.35 (10) New York 23.10.1983
2.11.52 (6) Boston 20.4.1981
2.14.27 (10) Tokio 8.2.1981
2.15.14 (2) Karl-Marx Stadt 28.4.1979
2.16.21 (2) Imatra 25.5.1975 SM-maraton
2.16.30 (1) Korso 23.10.1977
2.16.43 (2) Turku 29.9.1974
2.17.07 (1) Maarianhamina 27.5.1979 SM-maraton
2.17.26 (2) Turku 1.4.1973
2.17.31 (5) Ateena 12.9.1982 EM-maraton
2.17.35 (1) Tukholma 4.8.1979
2.17.44 (12) Sacramento 2.12.1984
2.17.50 (18) Karl-Marx Stadt 3.5.1980
2.17.53 (2) Oulu 22.5.1976 SM-maraton
2.18.25 (5) Hyvinkää 13.7.1974 SM-maraton
2.18.26 (12) Rooma 14.3.1982
2.18.29 (4) Uusikaupunki 31.5.1987 SM-maraton
2.19.18 (2) Rauma 24.5.1981 SM-maraton
2.19.18 (13) New York 28.10.1984
2.19.38 (4) Kosice 3.10.1975
2.19.54 (12) Peking 19.10.1986
2.19.49 (2) Helsinki 3.8.1985
2.20.14 (5) Tukholma 23.8.1980
2.20.14 (3) Tukholma 1.6.1985
2.20.50 (2) Luleå 15.6.1985
2.20.27 (27) Montreal 31.7.1976 Olympiakisat
2.21.50 (6) Miami 7.1.1984
2.21.51 (12) Soul 30.9.1984
2.22.28 (7) Hämeenlinna 28.5.1989 SM-maraton
2.23.08 (4) Maryland 2.12.1979
2.23.10 (37) New York 27.10.1985
2.24.04 (28) Tukholma 4.8.1988
2.25.01 (13) Honolulu 13.12.1981
2.25.06 (3) München 28.4.1985
2.25.51 (2) Montreal 2.8.1975
2.27.40 (2) Turku 7.10.1973
2.29.30 (19)Helsinki 13.8.1988
2.30.30 (16) Columbus 10.10.1982
2.30.37 (49) New York 4.11.1990
2.30.52 (1) Liperi 27.9.1980
2.32.05 (1) Liperi 29.7.1989
2.35.XX(?) Vaasa 10.9.1988
2.38.52 (79) Tukholma 10.6.1995
2.49.11 (108) Tukholma 7.6.1998
3.09.08 (?) Joutseno 15.11.1997
Lisäksi niukasti alimittaisella reitillä:
2.10.52 (2) New York 25.10.1981
2.13.59 (6) New York 21.10.1979
2.19.42 (31) New York 26.10.1980
[Lähde: Matti Hannus 1999, Juoksija-lehti numero 8 1999, Jukka Toivolan sydän sykkii kestävyysjuoksulle, s. 26-29]
Jukka Toivolan kaikki maratonit paremmuusjärjestyksessä
2.11.35 (10) New York 23.10.1983
2.11.52 (6) Boston 20.4.1981
2.14.27 (10) Tokio 8.2.1981
2.15.14 (2) Karl-Marx Stadt 28.4.1979
2.16.21 (2) Imatra 25.5.1975 SM-maraton
2.16.30 (1) Korso 23.10.1977
2.16.43 (2) Turku 29.9.1974
2.17.07 (1) Maarianhamina 27.5.1979 SM-maraton
2.17.26 (2) Turku 1.4.1973
2.17.31 (5) Ateena 12.9.1982 EM-maraton
2.17.35 (1) Tukholma 4.8.1979
2.17.44 (12) Sacramento 2.12.1984
2.17.50 (18) Karl-Marx Stadt 3.5.1980
2.17.53 (2) Oulu 22.5.1976 SM-maraton
2.18.25 (5) Hyvinkää 13.7.1974 SM-maraton
2.18.26 (12) Rooma 14.3.1982
2.18.29 (4) Uusikaupunki 31.5.1987 SM-maraton
2.19.18 (2) Rauma 24.5.1981 SM-maraton
2.19.18 (13) New York 28.10.1984
2.19.38 (4) Kosice 3.10.1975
2.19.54 (12) Peking 19.10.1986
2.19.49 (2) Helsinki 3.8.1985
2.20.14 (5) Tukholma 23.8.1980
2.20.14 (3) Tukholma 1.6.1985
2.20.50 (2) Luleå 15.6.1985
2.20.27 (27) Montreal 31.7.1976 Olympiakisat
2.21.50 (6) Miami 7.1.1984
2.21.51 (12) Soul 30.9.1984
2.22.28 (7) Hämeenlinna 28.5.1989 SM-maraton
2.23.08 (4) Maryland 2.12.1979
2.23.10 (37) New York 27.10.1985
2.24.04 (28) Tukholma 4.8.1988
2.25.01 (13) Honolulu 13.12.1981
2.25.06 (3) München 28.4.1985
2.25.51 (2) Montreal 2.8.1975
2.27.40 (2) Turku 7.10.1973
2.29.30 (19)Helsinki 13.8.1988
2.30.30 (16) Columbus 10.10.1982
2.30.37 (49) New York 4.11.1990
2.30.52 (1) Liperi 27.9.1980
2.32.05 (1) Liperi 29.7.1989
2.35.XX(?) Vaasa 10.9.1988
2.38.52 (79) Tukholma 10.6.1995
2.49.11 (108) Tukholma 7.6.1998
3.09.08 (?) Joutseno 15.11.1997
Lisäksi niukasti alimittaisella reitillä:
2.10.52 (2) New York 25.10.1981
2.13.59 (6) New York 21.10.1979
2.19.42 (31) New York 26.10.1980
[Lähde: Matti Hannus 1999, Juoksija-lehti numero 8 1999, Jukka Toivolan sydän sykkii kestävyysjuoksulle, s. 26-29]
lauantai 28. toukokuuta 2011
Jukka Toivola on kuollut
Yksi Suomen parhaimmista maratoonareista, entinen SE-mies Jukka Toivola on kuollut. 61-vuotias Toivola menehtyi perjantai-iltana Porissa. Han sairasti vuodesta 2007 lahtien liikehermoja rappeuttavaa ALS-tautia. Liperin poika juoksi New Yorkin maratonilla vuonna 1983 SE-tuloksen 2.11.35. Arvokisoissa Toivola oli korkeimmillaan vuonna 1982, kun han sijoittui Ateenan EM-maratonilla viidenneksi.
[karjalainen.fi]
Osanottomme omaisten suruun.
[karjalainen.fi]
Osanottomme omaisten suruun.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Bostrom voitokkaana
Marten Bostrom rallatteli juuri Koopenhaminan maratonin voittoon ajassa 2.21.44. Han johti kisaa 15km lahtien muutaman minuutin erolla muihin.
About samaan aikaan toisaalla muuan Janne Holmen, tuo veikea kolmasti viikossa lenkkeileva raastokone kellotti Riikan maratonilla 2.22.27. Tuolla ajalla han sijoittui kyseisessa kilvanjuoksussa seitsemanneksi, kun karkisijan vei Kenian Julius Kuto ajassa 2.16.57.
[copenhagenmarathon.dk & mogulin.blogspot.com]
About samaan aikaan toisaalla muuan Janne Holmen, tuo veikea kolmasti viikossa lenkkeileva raastokone kellotti Riikan maratonilla 2.22.27. Tuolla ajalla han sijoittui kyseisessa kilvanjuoksussa seitsemanneksi, kun karkisijan vei Kenian Julius Kuto ajassa 2.16.57.
[copenhagenmarathon.dk & mogulin.blogspot.com]
Jukka Keskisalo avasi kautensa
Kaliforniassa Occidental collegen kisoissa nahtiin Jukka Keskisalon kauden avaus esteissa. Keskisalo kellotti 8:49.45, mika riitti pienehkon estekisan voittoon. Oregonin Stephen Pifer oli kisan toinen ajalla 9:02.19.
Vaikkakin "Oxy" on kisana pieni siella juostiin hyvia otatuksia. Miesten kasin vei Cory Primm ajalla 1:44.71 OTC:n Tyler Mulderin (1:44.83) nena edesta. Naisten vastaavalla matkalla Maggie Vessey (1:59.56) sai todistaan Alice Schmidtin (1:59.48) ehtivan hanen edelleen. Naisten 1500m:n voitti Brooksin Katie Follett ajalla 4:07.44 ja miesten kisassa OTC:n Andrew Wheating napaytti tiskiin 3:36.46 ja jatti mm. Leo Manzanon (3:38.26) kauas taakseen. Leksa oli tosin vasta 9., joten moni muukin ehti hanta ennen maaliin.
Keskisalon juoksua ei valitettavasti ainakaan nyt loytynyt replayna, mutta taalla on tarjolla muita illan juoksuja.
[flashwest.com & runnerspace.com]
Vaikkakin "Oxy" on kisana pieni siella juostiin hyvia otatuksia. Miesten kasin vei Cory Primm ajalla 1:44.71 OTC:n Tyler Mulderin (1:44.83) nena edesta. Naisten vastaavalla matkalla Maggie Vessey (1:59.56) sai todistaan Alice Schmidtin (1:59.48) ehtivan hanen edelleen. Naisten 1500m:n voitti Brooksin Katie Follett ajalla 4:07.44 ja miesten kisassa OTC:n Andrew Wheating napaytti tiskiin 3:36.46 ja jatti mm. Leo Manzanon (3:38.26) kauas taakseen. Leksa oli tosin vasta 9., joten moni muukin ehti hanta ennen maaliin.
Keskisalon juoksua ei valitettavasti ainakaan nyt loytynyt replayna, mutta taalla on tarjolla muita illan juoksuja.
[flashwest.com & runnerspace.com]
Keskisalo starttaa esteissa vai starttaako
Kalifornian Occidential High Performance Invitationalsien esteiden lahtolistalta loytyy Jukka Keskisalon nimi. Eipa nyt ole varmuutta starttaako Keskisalo siella, mutta asian voi tarkistaa itse flotrackin tarjoamasta streamista about 4:45 AM sunnuntaina (6:45PM paikallista aikaa). Taalta siis.
Kisoissa on muitakin mielenkiintoisia juoksuja. Naisten kasilla starttaa mm. Maggie Vessey, miesten kasilla Russell Brown tsekkaa muiden tarjoaman vastuksen, naisten 1500m:lla nahdaan mm. Shannon Rowbury, Brooksin yksi Beast Katie Follet ja nuori Angela Bizzari. Miesten 1500m:n A-erassa rataa kiertavat mm. viiksivallu Will Leer, entinen koulukaverinsa Leo Manzano, Nick Symmonds, Andrew Wheating ja Nick Willis.
Tuossa starttilistat.
[flotrack.org]
Kisoissa on muitakin mielenkiintoisia juoksuja. Naisten kasilla starttaa mm. Maggie Vessey, miesten kasilla Russell Brown tsekkaa muiden tarjoaman vastuksen, naisten 1500m:lla nahdaan mm. Shannon Rowbury, Brooksin yksi Beast Katie Follet ja nuori Angela Bizzari. Miesten 1500m:n A-erassa rataa kiertavat mm. viiksivallu Will Leer, entinen koulukaverinsa Leo Manzano, Nick Symmonds, Andrew Wheating ja Nick Willis.
Tuossa starttilistat.
[flotrack.org]
perjantai 20. toukokuuta 2011
10000m PM-kisat
Suomen joukkue Islannissa sunnuntaina juostavalle PM-kympille on:
Miehet:
Jarkko Hamberg, Sjundeå IF, - 30.15,49 (-10).
Jaakko Nieminen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 30.13,79.
Oskari Pennanen, Juuan Jänne, 33.37r (33.06r -09).
Naiset:
Nina Chydenius, Viipurin Urheilijat Helsinki, 38.13r (35.43,57 -10).
Elina Lindgren, Oulun Pyrintö 36.17r (34.48,11 -07).
[sul.fi]
Miehet:
Jarkko Hamberg, Sjundeå IF, - 30.15,49 (-10).
Jaakko Nieminen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 30.13,79.
Oskari Pennanen, Juuan Jänne, 33.37r (33.06r -09).
Naiset:
Nina Chydenius, Viipurin Urheilijat Helsinki, 38.13r (35.43,57 -10).
Elina Lindgren, Oulun Pyrintö 36.17r (34.48,11 -07).
[sul.fi]
T. Bekele, Lagat, Solinsky...
Prefontainen muistokisoissa Oregonissa 4. kesakuuta on tarjolla mielenkiintoinen kahden mailin kisa, jossa kohtaavat Bernard Lagat, Eliud Kipchoge, Tariku Bekele, Mo Farah, Chris Solinsky, Galen Rupp ja USA:n nuori ehka jo triatlonin taakseen jattanyt lupaus Lukas Verzbicas.
[running.competitor.com]
[running.competitor.com]
maanantai 16. toukokuuta 2011
SM-maastojen kisaraportti 2011
Maastojuoksun Suomen mestaruuskilpailut ovat tämän vuoden osalta ohi ja on aika raasto.comin kisayhteenvedon. Mennään kisat läpi aikataulun mukaisessa järjestyksessä.
M 12 km
Kun Matti Räsänen ei ollut mukana, kilpailun ehdottomasti suurin voittajasuosikki oli Lahden Ahkeraa jo vuosikymmenen ajan edustanut, Seinäjoen Urheilijoiden kasvatti Jussi Utriainen. Mieshän voitti jo 17-vuotiaiden maastomestaruuden vuonna 1995 Vantaalla ja ensimmäistä kertaa miesten kultaa pitkällä matkalla hän otti vuonna 2000 Kemissä. Sen jälkeen kulta on vain harvoin kiertänyt Jussin ohi, poikkeuksena vuosi 2002, jolloin hänellä oli päällänsä joltinenkin kulkemattomuus, vuosi 2005, jolloin hän oli leikkauspöydällä ja vuosi 2009, jolloin tuli pronssia.
Tälläkään kertaa kukaan ei mahtanut Jussille mitään ja kaikkeaan viimeisellä kierroksella yrittämättä hän saapui maaliin kolme sekuntia ennen JKU:n Henri Mannista, tuota kuin maratonille luotua kestokonetta. Pronssia sai suunnistusta päälajinaan pitävä Sjundeå IF:n Petteri Muukkonen, joka ei kilpaan turhaan herkistellyt. SM-maastoviikon maanantaina hän oli vetänyt radalla 10 x 1000m kahden minuutin palautuksella 2.57-2.54, keskiviikkona 14 x 1.30 mäkivetoja ja lauantaina osallistunut suunnistuksen sprinttiin. On luultavaa, että sekä Manninen että Muukkonen ovat tällä hetkellä alle puolen tunnin kympin kunnossa tai ainakin hyvin lähellä sitä.
Tämän kolmikon jälkeen tulikin iso ero seuraaviin. Neljäs oli viikon takaisen alle 2.20-maratonin väsyttämä Sjundeån Obed Kipkurui ja viides kilvan yllättäjä, Joensuun Katajan Jere Pajunen. Miksi hän muka yllätti? No siksi, että taakse jäi nippu kovia nimiä, kuten 1.05-1.06 -puolimaratoonarit Mårten Boström (Sjundeå IF) ja Miika Takala (JKU). Sen sijaan Lahden Ahkeraa edustavalta ja olympiamaratonilla 20 parhaan joukkoon juosseelta Francis Kirwalta vain harvat odottivat kovaa juoksua, miehen parin viime vuoden vammahistorian tietäen. Kymmenenneltä sijalta löytyy ensimmäisen kerran 13-vuotiaana vuonna 1987 SM-maastoihin osallistunut Turun Weikkojen Mikko Virta ja sijalta 12. samoihin aikoihin SM-maastodebyyttinsä suorittanut Turun Urheiluliiton Jaakko Kero. Siinäpä konemainen raastokaksikko vailla vertaa.
Vain 29 miestä juoksi maaliin ja joukkueen sai kasaan viisi seuraa, mikä kuvaa sitä, että äärimmäisen raa’alle pitkälle matkalle uskaltautuu enää harva. Sjundeå IF vei joukkuekisan nimiinsä, JKU oli toinen ja Lahden Ahkera kolmas. Voidaan kuitenkin kysyä, onko sijalukupisteisiin perustuvassa joukkuekisassa enää mieltä, jos SM-mitalin mitalin saa häviämällä 11 minuuttia kärkeen? Ehkä jatkossa olisi parempi alkaa laskea aikoja yhteen joukkuetuloksia selvitettäessä ja veisata viis sijalukupisteistä.
N 19 4 km
Viime vuoden voittaja Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Ilona Välimäki sai tänä vuonna tunnustaa kaksi kilpasisartaan paremmaksi, sillä Nummen Kipinän sisarukset Meri ja Viivi Rantanen veivät kaksoisvoiton kotihuoneensa koristeeksi. On huomattava, että voittaja piti kaikkien juniorisarjojen tytöistä päivän parasta vauhtia. Rantaset olivat kilvassa suhteellisen ylivoimaisia, mutta sitten lappoikin tytärtä maaliin pienin väliajoin. Neljänneksi sijoittui Vasa IS:n hiihtoladullakin viihtyvä Sofie Lövdahl, Savonlinnan Riennon Pihla Hokkanen löysi itsensä viidenneltä sijalta ja kuudes oli Vasa IS:n Camilla Richarsson.
Jahka taisto oli tauonnut, huomattiin että Vasa IS vei joukkuekullan ennen Nummen Kipinää. Vähäisestä osanottajamäärästä johtuen vain neljä joukkuetta oli mukana, mutta se ei tietenkään ole paikalla olijoiden vika.
M 17 4 km
Nuorimpien miesten aikoja on aina mielenkiintoista verrata miesten vastaaviin. Yleensä 17-poikien kärki on juossut vauhtia, joka oikeuttaisi miesten mittelössä noin 30. sijaan, joskus jopa alle tämän. Tällä kertaa Lapin Lukon Juho Jumiskon tykitys olisi riittänyt miesten lyhyellä 37. sijaan, joten aivan verrattoman villiä vauhtia nuorukaiset eivät tällä kertaa matkaansa painaltaneet. Tästä ei kuitenkaan ole syytä vetää liian suuria johtopäätöksiä, sillä on luultavaa, että rataa allensa saadessaan Jumisko, Noormarkun Nopsan Vesa Linnamaa, Turun Urheiluliiton triathlonisti Henrik Goesch ja muut nuoret hurjapäät pitävät tuskaa kerta kaikkiaan pilkkanaan.
Lapin Lukolla näyttää olevan hyvää juniorityötä kestävyysjuoksun saralla vireillään, sillä heillä on asettaa kehiin kovia juniorijuoksijoita useassa eri sarjassa. Tämän valossa ei ole lainkaan ihme, että LapLu voitti myös 17-poikien joukkuekullan ja vieläpä saamalla kolme poikaa kymmenen parhaan joukkoon. Hopeaa meni IF Raseborgille ja pronssia Tampereen Pyrinnölle, tuolle perinteiselle kestävyysjuoksuseuralle, jossa tosin viimeisen parinkymmenen vuoden ajan on panostettu lähinnä äkkilajeihin.
N 22 4 km
Vanhimpien tytärten sarjassa kultaa vei Viipurin Urheilijat seurakseen tunnustava, vasta hieman aikaa juoksua harrastanut lahjakkuus Nina Chydenius. Hänen voittonsa teki tietenkin paljon helpommaksi se, että EM-tasollakin sarjassa menestynyt Sandra Eriksson oli pois kilvasta. Seuraavat kolme sijaa menivätkin Rovaniemelle, sillä Rovaniemen Roadrunnersien Anni Hemminki otti hopeaa, Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen pronssia ja Roarunnersien Elli Hemminki oli neljäs. Maileri Heidi Marttinen, seura Heinolan Isku oli viides. Kahden joukkueen ja kahdenkymmenen kahden naisen kilvassa kilpailussa paremmaksi osoittautui Turun Urheiluliitto sijoituksin kuusi, 11 ja 14.
M 22 6 km
Tämä kilpa oli tasollisesti yksi päivän parhaista, sillä neljän kilometrin väliajallaan voittaja, Joensuun Katajan Pekka Toivola olisi ollut suhteellisen korkealla miesten nelosen kisassa. Toivola oli kisassa aika ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut seuratoverinsa Arttu Vattulainen jäi hänestä lähes puoli minuuttia. Kilpa mitaleista oli erittäin jännittävä, sillä sijoitukset Toivolan takana vaihtelivat viimeisellä kierroksella kuin poliitikkojen mielipiteet ennen ja jälkeen vaalien. Toisena viimeiselle kierrokselle lähtenyt Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö putosi lopulta kuudenneksi, niin ikään kärkikahinoissa ollut Juuan Jänteen Oskari Pennanen seitsemänneksi, kun taas kolmanneksi sijoittunut IF Femmanin Vihtor Lövdahl jyräsi väsymättömän kestokoneen lailla pronssille ja kaukaa takaa Porin Yleisurheilun Tommi Sundell ja KU-58:n Tommi Hytönen nelistivät sijoille neljä ja viisi. Tästä porukasta luultavasti kaikki juoksevat kesällä 5000 metriä alle 15 minuutin, mikäli niin haluavat ja miksi eivät haluaisi? Toivola, Vattulainen ja Pennanenhan sen tekivät jo viime vuonna ja vieläpä reilusti. Ehkä lisää kestoa koneeseensa saanut maileri Sundell kuitenkin keskittyy kesänä juoksemaan 1500 metriä alle 3.45 ja sen kyytipoikana 800 metriä voi kulkea 1.48:aan.
Joensuun Kataja vei joukkuekisan täysin ylivoimaisesti, sillä Toivolan ja Vattulaisen lisäksi myös Reima Laakkonen latoi kymmenen parhaan joukkoon. Karhulan Katajaisten tasainen trio vei hopeaa ja IF Femmanin nuoret miehet saivat pronssia taskujensa lämmikkeeksi.
N 17 4 km
Nuorimpien tyttöjen kilvassa ei ollut syystä tai toisesta mukana viime vuoden voittaja Johanna Halosta, joka mahtuisi tähän sarjaan ikänsä puolesta vielä usean vuoden ajan. Voittajaksi juoksi Karhulan Katajaisten kestotallin kirkas lupaus Oona Kettunen, joka olisi ajallaan voittanut myös 22-vuotiaden sarjan, mutta ei 19-vuotiaiden sarjaa. Kettunen kävi tiukan taiston Pohjoismaiden maastomestaruuskilvassakin kunnostautunutta Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikanderia vastaan. Kilpa ratkesi viho viimeisessä mäessä Kettusen alkaessa nelistää mäkeä ylös kuin öljyinen ompelukone. Siihen ei Nikander pystynyt vastaamaan, mutta hopean hän otti selvästi ennen Liedon Parman Johanna Matintaloa. Viidenneksi sijoittui maantiellä voiton vienyt Porvoon Urheilijain Ester Schulman ja sijalta 17. löytyy henkilö nimeltään Emilia Maaskola, seura Turun Toverit. Hänen isänsä juoksi aikoinaan 1500 metriä aikaan 3.38.50 ja on edelleenkin ainoa suomalainen, joka on juossut viikon aikana kolme kertaa 1500 metriä alle 3.40. Tämä tapahtui vuonna 1988, tuona ikismuistoisana kesänä, jolloin Suomen suvi oli kukkeana kuin kedon korsi.
Maaskola juniorin johdolla Turun Toverit otti joukkuepronssia Karhulan Katajaisten ja HKV:n jälkeen. Oli jo aikakin perinteisen TuTo:n nousta mitalikantaan. Seuran viimeisin maastomitali ennen tätä taisi olla vuodelta 2000, jolloin he ottivat miesten lyhyen joukkuekisassa hopeaa.
N 6 km
Kilvan lähdettyä liikkeelle kävi selväksi, että Joensuun Katajan Johanna Lehtinen ei kyttäilyä harrastaisi. Hän johti koko matkan ensimmäisestä metristä viimeiseen ja voitti selvällä 24 sekunnin erolla Oulun Pyrinnön Elina Lindgreniin. Lehtisen menossa oli nähtävissä kulkevaisuutta kerrakseen ja monet puolestaan muistelivat Lindgranin menoa katsellessaan vuoden 2001, jolloin hän voitti Vehkalahden SM-maastoissa 19-vuotiaiden kilvan kuin rynnäkkökivääri ilmakiväärin.
Jos kaksi kärkisijaa menivät odotetuille nimille, pronssin vei yllättäjä, IF Länkenin Katarina Skräddar. Hänestä ei ollut moni ennen kilpaa kuullut, mutta nyt kuuli. Kokenut kilvanjuoksija Mira Tuominen, seura Valkeakosken Haka sijoittui neljänneksi. Tuominen on siirtynyt hiljattain 80-luvun kovan menijän ja vuoden 1986 miesten SM-maastojen lyhyen pronssipojan Jari Nurmiston valmennukseen. Nurmisto juoksi parhaimmillaan 1500m 3.42.96, 3000 metriä 7.59.96, 5000m 13.55.58 ja kympin 28.53.36. SM-maastoissa hän joutui vuonna 1986 kuitenkin tunnustamaan Matti Valkosen ja Tommy Ekblomin paremmakseen. Se ei ollut ihme, sillä Valkoselta ja Ekblomilta ei vitosen parhaissa kilvoissaan sinä kesänä 13.40 päällittynyt.
Maajoukkuejuoksijat Minna-Maria Kangas (Oulun Pyrintö) ja Janica Mäkelä (Forssan Salama) veivät sijat viisi ja kuusi, maratonkone Johanna Kykyri (Kälviän Tarmo) oli kahdeksas ja Oulun Pyrinnön Pauliina Kanervo kymmenes. Mikään ei siis estänyt OulPy:ä viemästä joukkuekultaa. Kyllä kelpaa heidän voittoisan maastojoukkueensa osallistua aikanaan kauden päätteeksi Oulun kaupungin yleisen sarjan Suomen mestareille järjestettyyn tilaisuuteen paraatin kera. Forssan Salama otti hopeaa ja pronssia viime vuosina villin härän tavoin maamme kestävyysjuoksun eturintamaan noussut Joensuun Kataja.
M 19 6 km
Etukäteen moni uskoi mailerikaksikko Ossi Kekin (Lahden Ahkera) ja Kalle Keskipoikelan (Lapin Lukko) ratkovan tämän matkan voiton omissa jäsentenvälisissään. Tämä siksi, että kaksikko vetäisi viime suvena 1500 metrin päätteeksi taululle ajat 3.54 ja 3.56. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä voittajaksi rynni Suomen kauneimman kunnan Kangasalan ja sen seuran Kisan edustaja Martti Siikaluoma vastustamattoman puhvelin tavoin. Niin jäivät sekä toiseksi sijoittunut Keskipoikela että pronssipoika Kekki nieleskelemään voittajan kisankengistään nostattamaan pölyä. Myös neljänneksi päätynyt Lammin Säkiän Ville Heikkilä oli aivan tuntumassa, mutta muut jäivät näistä nuorista hurjapäistä enemmän.
Joukkuekilpa meni Sjundeå IF:n kolmikolle sijoituksin viisi, 23 ja 24. Hopeaa sai JKU:n tasainen porukka, joista kukaan ei sijoittunut 15 parhaan joukkoon, mutta ei myöskään 30 sijan huonommalle puolelle. Kuka sitten otti pronssia? No, kukapa muukaan kuin Lapin Lukko.
M 4 km
Miesten nelosen kilpaa ei oltu vielä ehditty käymään kauaakaan, kun Jussi Utriainen jo teki tiettäväksi, että kyseessä on neljän kilometrin maastokilpa, eikä 200 metrin sprintti. Hän ampaisi keulaan kuin mustikoita hamuava hirvi, eikä siinä völjyssä pysynyt monikaan. Jo ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä oli selvää, että voitto ratkaistaisiin Utriaisen, Ylikiimingin Nuijamiesten Janne Ukonmaanahon ja Joensuun Katajan Matti Räsäsen kesken. Hieman yllättäen Räsänen putosi ulos Utriaisen grillausuunista ensimmäisenä ja niinpä voitto ratkaistiin Utriaisen ja Ukonmaanahon kesken. Näistä viimeksi mainittu venytti viimeisessä ylämäessä harppaansa siihen malliin, että peli oli selvä. Mitalikolmikon takana ratkottiin sijoituksia tuttuun tyyliin valtaisassa kirikammoittelussa ja siinä oli paras Heinolan Iskun maileri Riku Marttinen, tosin peräti 38 sekuntia kärjen takana. Joka tapauksessa Marttinen varmaan muisteli loppusuoralla utuinen Antti Loikkasen kuva silmissään valmentajansa raastoa vuonna 1976, jolloin tämä laittoi hurjalla vauhdinpidollaan Lasse Virenin tiukemmalle kuin rokkari nahkapöksynsä.
Paras suunnistaja oli viidenneksi sijoittunut Suolahden Urhon Antti Anttonen ja paras veteraani oli Teivo Stayersin Teppo Syrjälä. Nuorista mailereista on syytä mainita Turun Urheiluliiton Joonas Lehtisen 14. sija. Sen sijaan saman ikäisen Miro Laurilan uhkapeli ei tällä kertaa tuottanut toivottua tulosta, mutta rohkeutta hänellä ainakin piisaa, siitä osoituksena kamikazemainen yritys Utriaisen vauhtiin. Saapa nähdä, mitä kesä tuo tullessaan nuorille ja hieman vanhemmille kestävyysjuoksusta intoutuneille.
Joukkuekisan paras oli Lahden Ahkera, joka sai kaikki miehensä 20 parhaan joukkoon. Hopea meni Joensuun Katajalle ja pronssi Ylikiimingin Nuijamiehille. Ylikiimingin pojat saalistivat siis jo toisen pronssinsa peräkkäin miesten pikamatkalla. On mielenkiintoista nähdä, joko ensi vuonna ylikiiminkiläiset vuolevat kultaa lähes kotikentällään Pudasjärvellä.
Sellaiset olivat tämänvuotisen SM-maastot. Jotkut saivat lähetä kisoista kotimatkalle täydessä onnellisuudessa pää ylpeydestä takakenossa ja jotkut taas täydessä pettyneisyydessä, vain luu kourassaan, rakkoja jalkapohjissaan ja ryhti kumarassaan. Ensi vuonna kuitenkin kaikilla on uusi mahdollisuus vuolla kultaa itselleen ja seuroilleen Pudasjärvellä. Siellä järjestettiin SM-maastot viimeksi vuonna 1994. Silloin voittajia olivat miesten lyhyellä Sami Alanen, pitkällä Risto Ulmala, Naisissa Annemari Sandell, 20-vuotiaissa pojissa Sami Ylihärsilä (hopeaa Mikko Virta), 20-vuotiassa tytöissä en muista, 18-vuotiassa pojissa Samuli Vasala, 18-vuotiassa tytöissä ehkä Laura Karpalisto tai sitten joku muu, jota en muista, 16-vuotiassa pojissa Mikko Ristimäki (pronssia Jussi Utriainen) ja 16-vuotiassa tytöissä Marja Loukkola.
Teksti: Z
M 12 km
Kun Matti Räsänen ei ollut mukana, kilpailun ehdottomasti suurin voittajasuosikki oli Lahden Ahkeraa jo vuosikymmenen ajan edustanut, Seinäjoen Urheilijoiden kasvatti Jussi Utriainen. Mieshän voitti jo 17-vuotiaiden maastomestaruuden vuonna 1995 Vantaalla ja ensimmäistä kertaa miesten kultaa pitkällä matkalla hän otti vuonna 2000 Kemissä. Sen jälkeen kulta on vain harvoin kiertänyt Jussin ohi, poikkeuksena vuosi 2002, jolloin hänellä oli päällänsä joltinenkin kulkemattomuus, vuosi 2005, jolloin hän oli leikkauspöydällä ja vuosi 2009, jolloin tuli pronssia.
Tälläkään kertaa kukaan ei mahtanut Jussille mitään ja kaikkeaan viimeisellä kierroksella yrittämättä hän saapui maaliin kolme sekuntia ennen JKU:n Henri Mannista, tuota kuin maratonille luotua kestokonetta. Pronssia sai suunnistusta päälajinaan pitävä Sjundeå IF:n Petteri Muukkonen, joka ei kilpaan turhaan herkistellyt. SM-maastoviikon maanantaina hän oli vetänyt radalla 10 x 1000m kahden minuutin palautuksella 2.57-2.54, keskiviikkona 14 x 1.30 mäkivetoja ja lauantaina osallistunut suunnistuksen sprinttiin. On luultavaa, että sekä Manninen että Muukkonen ovat tällä hetkellä alle puolen tunnin kympin kunnossa tai ainakin hyvin lähellä sitä.
Tämän kolmikon jälkeen tulikin iso ero seuraaviin. Neljäs oli viikon takaisen alle 2.20-maratonin väsyttämä Sjundeån Obed Kipkurui ja viides kilvan yllättäjä, Joensuun Katajan Jere Pajunen. Miksi hän muka yllätti? No siksi, että taakse jäi nippu kovia nimiä, kuten 1.05-1.06 -puolimaratoonarit Mårten Boström (Sjundeå IF) ja Miika Takala (JKU). Sen sijaan Lahden Ahkeraa edustavalta ja olympiamaratonilla 20 parhaan joukkoon juosseelta Francis Kirwalta vain harvat odottivat kovaa juoksua, miehen parin viime vuoden vammahistorian tietäen. Kymmenenneltä sijalta löytyy ensimmäisen kerran 13-vuotiaana vuonna 1987 SM-maastoihin osallistunut Turun Weikkojen Mikko Virta ja sijalta 12. samoihin aikoihin SM-maastodebyyttinsä suorittanut Turun Urheiluliiton Jaakko Kero. Siinäpä konemainen raastokaksikko vailla vertaa.
Vain 29 miestä juoksi maaliin ja joukkueen sai kasaan viisi seuraa, mikä kuvaa sitä, että äärimmäisen raa’alle pitkälle matkalle uskaltautuu enää harva. Sjundeå IF vei joukkuekisan nimiinsä, JKU oli toinen ja Lahden Ahkera kolmas. Voidaan kuitenkin kysyä, onko sijalukupisteisiin perustuvassa joukkuekisassa enää mieltä, jos SM-mitalin mitalin saa häviämällä 11 minuuttia kärkeen? Ehkä jatkossa olisi parempi alkaa laskea aikoja yhteen joukkuetuloksia selvitettäessä ja veisata viis sijalukupisteistä.
N 19 4 km
Viime vuoden voittaja Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Ilona Välimäki sai tänä vuonna tunnustaa kaksi kilpasisartaan paremmaksi, sillä Nummen Kipinän sisarukset Meri ja Viivi Rantanen veivät kaksoisvoiton kotihuoneensa koristeeksi. On huomattava, että voittaja piti kaikkien juniorisarjojen tytöistä päivän parasta vauhtia. Rantaset olivat kilvassa suhteellisen ylivoimaisia, mutta sitten lappoikin tytärtä maaliin pienin väliajoin. Neljänneksi sijoittui Vasa IS:n hiihtoladullakin viihtyvä Sofie Lövdahl, Savonlinnan Riennon Pihla Hokkanen löysi itsensä viidenneltä sijalta ja kuudes oli Vasa IS:n Camilla Richarsson.
Jahka taisto oli tauonnut, huomattiin että Vasa IS vei joukkuekullan ennen Nummen Kipinää. Vähäisestä osanottajamäärästä johtuen vain neljä joukkuetta oli mukana, mutta se ei tietenkään ole paikalla olijoiden vika.
M 17 4 km
Nuorimpien miesten aikoja on aina mielenkiintoista verrata miesten vastaaviin. Yleensä 17-poikien kärki on juossut vauhtia, joka oikeuttaisi miesten mittelössä noin 30. sijaan, joskus jopa alle tämän. Tällä kertaa Lapin Lukon Juho Jumiskon tykitys olisi riittänyt miesten lyhyellä 37. sijaan, joten aivan verrattoman villiä vauhtia nuorukaiset eivät tällä kertaa matkaansa painaltaneet. Tästä ei kuitenkaan ole syytä vetää liian suuria johtopäätöksiä, sillä on luultavaa, että rataa allensa saadessaan Jumisko, Noormarkun Nopsan Vesa Linnamaa, Turun Urheiluliiton triathlonisti Henrik Goesch ja muut nuoret hurjapäät pitävät tuskaa kerta kaikkiaan pilkkanaan.
Lapin Lukolla näyttää olevan hyvää juniorityötä kestävyysjuoksun saralla vireillään, sillä heillä on asettaa kehiin kovia juniorijuoksijoita useassa eri sarjassa. Tämän valossa ei ole lainkaan ihme, että LapLu voitti myös 17-poikien joukkuekullan ja vieläpä saamalla kolme poikaa kymmenen parhaan joukkoon. Hopeaa meni IF Raseborgille ja pronssia Tampereen Pyrinnölle, tuolle perinteiselle kestävyysjuoksuseuralle, jossa tosin viimeisen parinkymmenen vuoden ajan on panostettu lähinnä äkkilajeihin.
N 22 4 km
Vanhimpien tytärten sarjassa kultaa vei Viipurin Urheilijat seurakseen tunnustava, vasta hieman aikaa juoksua harrastanut lahjakkuus Nina Chydenius. Hänen voittonsa teki tietenkin paljon helpommaksi se, että EM-tasollakin sarjassa menestynyt Sandra Eriksson oli pois kilvasta. Seuraavat kolme sijaa menivätkin Rovaniemelle, sillä Rovaniemen Roadrunnersien Anni Hemminki otti hopeaa, Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen pronssia ja Roarunnersien Elli Hemminki oli neljäs. Maileri Heidi Marttinen, seura Heinolan Isku oli viides. Kahden joukkueen ja kahdenkymmenen kahden naisen kilvassa kilpailussa paremmaksi osoittautui Turun Urheiluliitto sijoituksin kuusi, 11 ja 14.
M 22 6 km
Tämä kilpa oli tasollisesti yksi päivän parhaista, sillä neljän kilometrin väliajallaan voittaja, Joensuun Katajan Pekka Toivola olisi ollut suhteellisen korkealla miesten nelosen kisassa. Toivola oli kisassa aika ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut seuratoverinsa Arttu Vattulainen jäi hänestä lähes puoli minuuttia. Kilpa mitaleista oli erittäin jännittävä, sillä sijoitukset Toivolan takana vaihtelivat viimeisellä kierroksella kuin poliitikkojen mielipiteet ennen ja jälkeen vaalien. Toisena viimeiselle kierrokselle lähtenyt Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö putosi lopulta kuudenneksi, niin ikään kärkikahinoissa ollut Juuan Jänteen Oskari Pennanen seitsemänneksi, kun taas kolmanneksi sijoittunut IF Femmanin Vihtor Lövdahl jyräsi väsymättömän kestokoneen lailla pronssille ja kaukaa takaa Porin Yleisurheilun Tommi Sundell ja KU-58:n Tommi Hytönen nelistivät sijoille neljä ja viisi. Tästä porukasta luultavasti kaikki juoksevat kesällä 5000 metriä alle 15 minuutin, mikäli niin haluavat ja miksi eivät haluaisi? Toivola, Vattulainen ja Pennanenhan sen tekivät jo viime vuonna ja vieläpä reilusti. Ehkä lisää kestoa koneeseensa saanut maileri Sundell kuitenkin keskittyy kesänä juoksemaan 1500 metriä alle 3.45 ja sen kyytipoikana 800 metriä voi kulkea 1.48:aan.
Joensuun Kataja vei joukkuekisan täysin ylivoimaisesti, sillä Toivolan ja Vattulaisen lisäksi myös Reima Laakkonen latoi kymmenen parhaan joukkoon. Karhulan Katajaisten tasainen trio vei hopeaa ja IF Femmanin nuoret miehet saivat pronssia taskujensa lämmikkeeksi.
N 17 4 km
Nuorimpien tyttöjen kilvassa ei ollut syystä tai toisesta mukana viime vuoden voittaja Johanna Halosta, joka mahtuisi tähän sarjaan ikänsä puolesta vielä usean vuoden ajan. Voittajaksi juoksi Karhulan Katajaisten kestotallin kirkas lupaus Oona Kettunen, joka olisi ajallaan voittanut myös 22-vuotiaden sarjan, mutta ei 19-vuotiaiden sarjaa. Kettunen kävi tiukan taiston Pohjoismaiden maastomestaruuskilvassakin kunnostautunutta Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikanderia vastaan. Kilpa ratkesi viho viimeisessä mäessä Kettusen alkaessa nelistää mäkeä ylös kuin öljyinen ompelukone. Siihen ei Nikander pystynyt vastaamaan, mutta hopean hän otti selvästi ennen Liedon Parman Johanna Matintaloa. Viidenneksi sijoittui maantiellä voiton vienyt Porvoon Urheilijain Ester Schulman ja sijalta 17. löytyy henkilö nimeltään Emilia Maaskola, seura Turun Toverit. Hänen isänsä juoksi aikoinaan 1500 metriä aikaan 3.38.50 ja on edelleenkin ainoa suomalainen, joka on juossut viikon aikana kolme kertaa 1500 metriä alle 3.40. Tämä tapahtui vuonna 1988, tuona ikismuistoisana kesänä, jolloin Suomen suvi oli kukkeana kuin kedon korsi.
Maaskola juniorin johdolla Turun Toverit otti joukkuepronssia Karhulan Katajaisten ja HKV:n jälkeen. Oli jo aikakin perinteisen TuTo:n nousta mitalikantaan. Seuran viimeisin maastomitali ennen tätä taisi olla vuodelta 2000, jolloin he ottivat miesten lyhyen joukkuekisassa hopeaa.
N 6 km
Kilvan lähdettyä liikkeelle kävi selväksi, että Joensuun Katajan Johanna Lehtinen ei kyttäilyä harrastaisi. Hän johti koko matkan ensimmäisestä metristä viimeiseen ja voitti selvällä 24 sekunnin erolla Oulun Pyrinnön Elina Lindgreniin. Lehtisen menossa oli nähtävissä kulkevaisuutta kerrakseen ja monet puolestaan muistelivat Lindgranin menoa katsellessaan vuoden 2001, jolloin hän voitti Vehkalahden SM-maastoissa 19-vuotiaiden kilvan kuin rynnäkkökivääri ilmakiväärin.
Jos kaksi kärkisijaa menivät odotetuille nimille, pronssin vei yllättäjä, IF Länkenin Katarina Skräddar. Hänestä ei ollut moni ennen kilpaa kuullut, mutta nyt kuuli. Kokenut kilvanjuoksija Mira Tuominen, seura Valkeakosken Haka sijoittui neljänneksi. Tuominen on siirtynyt hiljattain 80-luvun kovan menijän ja vuoden 1986 miesten SM-maastojen lyhyen pronssipojan Jari Nurmiston valmennukseen. Nurmisto juoksi parhaimmillaan 1500m 3.42.96, 3000 metriä 7.59.96, 5000m 13.55.58 ja kympin 28.53.36. SM-maastoissa hän joutui vuonna 1986 kuitenkin tunnustamaan Matti Valkosen ja Tommy Ekblomin paremmakseen. Se ei ollut ihme, sillä Valkoselta ja Ekblomilta ei vitosen parhaissa kilvoissaan sinä kesänä 13.40 päällittynyt.
Maajoukkuejuoksijat Minna-Maria Kangas (Oulun Pyrintö) ja Janica Mäkelä (Forssan Salama) veivät sijat viisi ja kuusi, maratonkone Johanna Kykyri (Kälviän Tarmo) oli kahdeksas ja Oulun Pyrinnön Pauliina Kanervo kymmenes. Mikään ei siis estänyt OulPy:ä viemästä joukkuekultaa. Kyllä kelpaa heidän voittoisan maastojoukkueensa osallistua aikanaan kauden päätteeksi Oulun kaupungin yleisen sarjan Suomen mestareille järjestettyyn tilaisuuteen paraatin kera. Forssan Salama otti hopeaa ja pronssia viime vuosina villin härän tavoin maamme kestävyysjuoksun eturintamaan noussut Joensuun Kataja.
M 19 6 km
Etukäteen moni uskoi mailerikaksikko Ossi Kekin (Lahden Ahkera) ja Kalle Keskipoikelan (Lapin Lukko) ratkovan tämän matkan voiton omissa jäsentenvälisissään. Tämä siksi, että kaksikko vetäisi viime suvena 1500 metrin päätteeksi taululle ajat 3.54 ja 3.56. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä voittajaksi rynni Suomen kauneimman kunnan Kangasalan ja sen seuran Kisan edustaja Martti Siikaluoma vastustamattoman puhvelin tavoin. Niin jäivät sekä toiseksi sijoittunut Keskipoikela että pronssipoika Kekki nieleskelemään voittajan kisankengistään nostattamaan pölyä. Myös neljänneksi päätynyt Lammin Säkiän Ville Heikkilä oli aivan tuntumassa, mutta muut jäivät näistä nuorista hurjapäistä enemmän.
Joukkuekilpa meni Sjundeå IF:n kolmikolle sijoituksin viisi, 23 ja 24. Hopeaa sai JKU:n tasainen porukka, joista kukaan ei sijoittunut 15 parhaan joukkoon, mutta ei myöskään 30 sijan huonommalle puolelle. Kuka sitten otti pronssia? No, kukapa muukaan kuin Lapin Lukko.
M 4 km
Miesten nelosen kilpaa ei oltu vielä ehditty käymään kauaakaan, kun Jussi Utriainen jo teki tiettäväksi, että kyseessä on neljän kilometrin maastokilpa, eikä 200 metrin sprintti. Hän ampaisi keulaan kuin mustikoita hamuava hirvi, eikä siinä völjyssä pysynyt monikaan. Jo ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä oli selvää, että voitto ratkaistaisiin Utriaisen, Ylikiimingin Nuijamiesten Janne Ukonmaanahon ja Joensuun Katajan Matti Räsäsen kesken. Hieman yllättäen Räsänen putosi ulos Utriaisen grillausuunista ensimmäisenä ja niinpä voitto ratkaistiin Utriaisen ja Ukonmaanahon kesken. Näistä viimeksi mainittu venytti viimeisessä ylämäessä harppaansa siihen malliin, että peli oli selvä. Mitalikolmikon takana ratkottiin sijoituksia tuttuun tyyliin valtaisassa kirikammoittelussa ja siinä oli paras Heinolan Iskun maileri Riku Marttinen, tosin peräti 38 sekuntia kärjen takana. Joka tapauksessa Marttinen varmaan muisteli loppusuoralla utuinen Antti Loikkasen kuva silmissään valmentajansa raastoa vuonna 1976, jolloin tämä laittoi hurjalla vauhdinpidollaan Lasse Virenin tiukemmalle kuin rokkari nahkapöksynsä.
Paras suunnistaja oli viidenneksi sijoittunut Suolahden Urhon Antti Anttonen ja paras veteraani oli Teivo Stayersin Teppo Syrjälä. Nuorista mailereista on syytä mainita Turun Urheiluliiton Joonas Lehtisen 14. sija. Sen sijaan saman ikäisen Miro Laurilan uhkapeli ei tällä kertaa tuottanut toivottua tulosta, mutta rohkeutta hänellä ainakin piisaa, siitä osoituksena kamikazemainen yritys Utriaisen vauhtiin. Saapa nähdä, mitä kesä tuo tullessaan nuorille ja hieman vanhemmille kestävyysjuoksusta intoutuneille.
Joukkuekisan paras oli Lahden Ahkera, joka sai kaikki miehensä 20 parhaan joukkoon. Hopea meni Joensuun Katajalle ja pronssi Ylikiimingin Nuijamiehille. Ylikiimingin pojat saalistivat siis jo toisen pronssinsa peräkkäin miesten pikamatkalla. On mielenkiintoista nähdä, joko ensi vuonna ylikiiminkiläiset vuolevat kultaa lähes kotikentällään Pudasjärvellä.
Sellaiset olivat tämänvuotisen SM-maastot. Jotkut saivat lähetä kisoista kotimatkalle täydessä onnellisuudessa pää ylpeydestä takakenossa ja jotkut taas täydessä pettyneisyydessä, vain luu kourassaan, rakkoja jalkapohjissaan ja ryhti kumarassaan. Ensi vuonna kuitenkin kaikilla on uusi mahdollisuus vuolla kultaa itselleen ja seuroilleen Pudasjärvellä. Siellä järjestettiin SM-maastot viimeksi vuonna 1994. Silloin voittajia olivat miesten lyhyellä Sami Alanen, pitkällä Risto Ulmala, Naisissa Annemari Sandell, 20-vuotiaissa pojissa Sami Ylihärsilä (hopeaa Mikko Virta), 20-vuotiassa tytöissä en muista, 18-vuotiassa pojissa Samuli Vasala, 18-vuotiassa tytöissä ehkä Laura Karpalisto tai sitten joku muu, jota en muista, 16-vuotiassa pojissa Mikko Ristimäki (pronssia Jussi Utriainen) ja 16-vuotiassa tytöissä Marja Loukkola.
Teksti: Z
Sammy Wanjiru on kuollut
Viime aikoina melkoista henkilokohtaista helvettia taivaltanut olympiavoittaja Samuel Wanjiru kuoli kotonaan pudottuaan parvekkeelta. Pekingin olympiamaratonilla perinteisen arvokisamaratonjuoksun kasitteen teuraalle ajanut Wanjiru kellotti olympiaennatyksena 2:06:32. Chicagon maratonin han voitti kahdesti vuosina 2009 ja 2010. Fukuokan han voitti vuonna 2007 ja Lontoon maratonin han otti nimiinsa 2009.
Wanjiru oli kuolleessaan vasta 24-vuotias.
Wanjirun merkittavimmat suoritukset:
2007:
RAK puolimaratonin voitto, 58:53
Fukuokan maratonin voitto, 2:06:29
Pier-City-Pier puolimaratonin voitto, 58:33
Pier-City-Pier puolimaratonin voitto, 58:33
2008:
Peking olympiamaratonin voitto, 2:06:32
2009:
Lontoon maratonin voitto, 2:05:10
Chicagon maratonin voitto, 2:05:41
2010:
Chicagon maratonin voitto, 2:06:23
Parhaat aikansa:
5000m: 13:12.40
10000m: 26:41.75
21.1km: 58:33
42.2km: 2:05:10
[raceresultsweekly & iaaf.org]
5000m: 13:12.40
10000m: 26:41.75
21.1km: 58:33
42.2km: 2:05:10
[raceresultsweekly & iaaf.org]
maanantai 9. toukokuuta 2011
SM-maastojen ennakko 2011
Kevään kohokohta, SM-maastot on edessä. Tällä kertaa maastojuoksun Suomen mestaruuskilpailut käydään Nivalassa, tuossa entisen presidenttimme Köpi Kallion synnyinkunnassa. Siellä maamme kestävyysjuoksijat kamppailevat seurojensa kunniasta siniristilipun liehuessa uljaana salossaan, isänmaan hengen huokuessa kansastamme, ryhdikkäänä juoksevan nuorison kansoittaessa Nivalan kimmoisat polut, täynnä taisteluhenkeä, hyväkuntoisina, raikasta suomalaista ilmaa hengittäen ja honkien huminaa kuunnellen, kenties ihanan kotimaamme kunniaksi itsensä kantokuntoon vetäen. Seuraava ennakko on tehty ennen lopullisten lähtölistojen valmistumista, perustuen arveluun siitä, ketkä saattaisivat olla mukana.
M 4 km
Miesten pikamatka on etukäteen ajatellen tasaisempi kilpa voitosta kuin vuosiin. Tämä johtuu siitä, että matkaa viime vuodet mielin määrin hallinnut, Joensuun Katajan seurakseen tunnustava Jukka Keskisalo on amerikoissa reenamassa. Koska poissa ovat viime vuoden tapaan myös maastojuoksua vieroksuvat SFI:n mailerit Niclas Sandellsin johdolla, voitto tullaan todennäköisesti ratkaisemaan Ylikiimingin Nuijamiesten Janne Ukonmaanahon, Karhulan Urheilijoiden Miro Laurilan, Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäen ja tietenkin Lahden Ahkeran Jussi Utriaisen kesken, jolla on miesten nelosen alkaessa jo 12 km:n kilpa takanaan, mutta yleensä pidemmän matkan kisa on vain herkistänyt hänen lihaksistonsa norjaan kuntoon pikamatkaa silmällä pitäen. Vaan silti kukaan heistä ei voita, sillä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 Joensuun Katajan Matti Räsänen on mukana lyhyellä, joten hän voittaa kilvan.
Toki myös Heinolan Iskun Riku Marttisella, Naantalin Löylyn Rami Tuokolla ja JKU:n Jaakko Niemisellä saattaa olla eriävä mielipiteensä siitä, kuka kilvan voittaa. Marttinen on vetänyt kovaa harjoitusta vanhan huippumailerin Antti Loikkasen ohjauksessa, Tuokon kevään harjoittelu Portugalissa on ollut tehoiltaan aikamoista ja Nieminen on murskannut Amerikassa keväällä ennätyksiään kuin lääkäri potilaita. Älkäämme unohtako myöskään omassa keskittyneisyydessään kilpaan valmistautunutta Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpäätä, joka himoaa voittoa kuin kulkuri yösijaa. Onpa lyhyen matkan yhteydessä pakko mainita myös Teivo Stayersin Teppo Syrjälä, tuo ikiraastaja, joka jo vuonna 1995 söi armeijassa kokonaisen pakillisen suklaavanukasta, koska Vänrikki Ojansuu pakotti tekemään niin. Siinäpä pahaoloraastoa kerrakseen.
Erään ässän puuttuminen heikentää ratkaisevasti toissa vuoden mestarin Joensuun Katajan mahdollisuuksia joukkuekilvassa ja niinpä voi olla, että kilvan jälkeen Ylikiimingin Nuijamiesten, Lahden Ahkeran sekä Sjundeå IF:n miehet lähtevät kotiinsa mitskut seurojensa edustusverkkareiden taskuissa, seuraavalla viikolla seurojensa mitalikahveille pullan kera osallistuen.
M 12 km
Jussi Utriainen on tehnyt vuosien varrella SM-maastoissa vastustajiensa kannalta sen verran pahaa jälkeä, että häntä voidaan hyvällä syyllä kutsua kaikkien aikojen SM-maastojuoksijaksi. Tälläkin kertaa tilanne on se, että vain Utriaisen yli käy tie pitkän matkan voittoon. Asia on näet niin, että 12 kilometriä maastossa vaatii siksi armotonta kestoa, että siinä eivät yleensä pojannöösit pärjää (poikkeuksena Utriainen silloin kun oli vielä itse pojan nöösi). Puolimaratonin SE on osoitus siitä, että muut saavat juosta todella kovaa, mikäli meinaavat ylittää maalisen linjan ennen Utriaista. Siihen tosin pystyi pari vuotta sitten Joensuun Katajan Mätti Räsänen, tuo viime vuoden Kalevan Kisojen tuplamestari ja tänä vuonna jo kympin 28.25:een pistellyt kovapoika. Vaikka Utriainen jäikin selvästi Räsäsestä Amerikassa juostulla kympillä, on luultavaa, että Utriaisen keskittyneisyys SM-maastoihin lienee parempaa kuin USA:n kympille. Ja vaikkei olisikaan, hän voittaa sen mennen tullen Räsäsen keskittyessä lyhyelle matkalle.
Utriaisen jälkeen muista mitaleista tappelevat varmaan Sjundeå IF:n nelikko Obed Kipkurui, Mårten Boström, Petteri Muukkonen ja Jarkko Hamberg sekä JKU:n Henri Manninen. Näistä ehkä mielenkiintoisin seurattava lienee suunnistaja Muukkonen, joka on ollut keväällä suorastaan ilmiömäisessä juoksukunnossa. Tästä on osoituksena SM-puolimaratonin neljäs sija ajalla 1.06.41, jonka perusteella moni on sitä mieltä, että Muukkosen pitäisi heittää kompassinsa hiiteen, tehdä suunnistuskartoistaan nenäliinoja ja keskittyä juoksuun 100 prosenttisessa keskittyneisyydessä.
Jos joku muu kuin Sjundeå IF vie joukkuekilvan voiton, niin maailmankirjat ovat perusteellisesti sekaisin. Itse asiassa voi käydä jopa niin, että Sjundeå saa kaksi joukkuetta mitaleille, onhan heillä mukana myös sellaisia miehiä kuin Lauri Lipiäinen, Tuomas Tervo ja Magnus Hellström vain joitain mainitaksemme. Yhtä hyvin voi olla, että Sjundeå laittaa osan miehistään keskittymään lyhyelle matkalle, tavoitteena voittaa senkin joukkuekilpa. Turun Urheiluliiton juoksijat Jaakko ja Jukka Kero sekä Darby Thomas (lisättynä Matti Raumalla) taistelevat myös joukkuemitalista kuin tappajahait silakoista. Keron veljekset ovat sahanneet SM-maastoja ainakin vuodesta 1987 asti. Niinpä miehet ovat tuoneet vuosien varrella seuralleen sellaisen kasan arvometallia, että siitä voisi sulattaa kalkattavaisen kellon. Lahden Ahkera on myös mitalitaistossa kuin rokkari naistossa.
N 6 km
Viime vuonna naisten mittelössä kaksinkamppailu Joensuun Katajan Johanna Lehtisen ja IF Nykarlebynejdenin Sandra Erikssonin välillä jäi näkemättä, kun Eriksson tyytyi ottamaan juniorien voiton. Tälläkään kertaa moista kamppailua ei nähdä Erikssonin juostessa edelleen hunioreissa. Monien mielestä Erikssonin olisi ollut kannattavampaa juosta Lehtistä vastaan naisissa, muistettakoon vaikka Samuli Vasalan temppu aikoinaan, kun hän siirtyi 19-vuotiaista suoraan miesten sarjaan SM-maastoissa (jolloin voitti heti miesten kultaa 20-vuotiaana), veisaten viis 22-vuotiaiden mittelöstä. Älkäämme unohtako myöskään Paunosen Arskan temppua, jolloin hän voitti miesten maastokultaa 19-vuotiaana. Lehtisen takana hopeasta painivat mitä ilmeisimmin Oulun Pyrinnön Elina Lindgren, Forssan Salaman Janica Mäkelä, Lapinlahden Vedon Saara Pekkarinen, Espoon Tapioiden Hanna Jantunen, Valkeakosken Hakan Mira Tuominen, KU 58:n Laura Markovaara ja IF Länkenin maratonkone Leena Puotiniemi. Markovaaran ja Puotiniemen ase kilvassa on armoton kesto, kun taas Lindgren, Pekkarinen ja Mäkelä luottavat enemmän ratajuoksukykyyn. On tosin muistettava, että Lindgren voitti tänä vuonna puolimaratonin Suomen mestaruuden, joten kyllä hänelläkin piisaa tarvittaessa kestoa. Toki hänellä saattaa piisata kestoa silloinkin, vaikkei sitä tarvittaisikaan.
Joukkuekilvassa vahvimmin mitaleissa lienevät kiinni KU-58, Oulun Pyrintö ja Forssan Salama, mutta tietysti joku muukin voi voittaa, kunhan maalilinja koittaa.
M22 6 km
Jos jonkun sarjan kärkinelikosta olisi valmis lyömään vetoa, niin se on tämä sarja. Etukäteen ajatellen nimittäin Juuan Jänteen Oskari Pennanen, Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö ja Joensuun Katajan kaksikko Arttu Vattulainen ja Pekka Toivola ovat muihin verrattuna omassa kastissaan. Viime vuonnahan Pennanen voitti 19-sarjan täysin ylivoimaisesti, Niinistö 22-sarjan ja tämän vuoden halli- ja maantiekisoissa he + Vattulainen ovat esittäneet verratonta kuntoa. Toivola puolestaan juoksi viime vuonna radalla vitosen porukasta nopeimmin. Eriävän mielipiteen edellä mainitun nelikon tunkeutumisesta kärkeen esittävät ainakin Parikkalan Urheilijain Panu Jantunen, IF Femmanin Viktor Lövdahl ja Porin Yleisurheilun herkkä maileri Tommi Sundell. Saapa nähdä, kuinka käy nuorten orhien päästessä irti Nivalan maastolaitumelle täynnä kestouhoa. Kävipä siinä miten kävi, näiden nuorten mullikoiden nostattama pölypilvi ei hevillä haihdu Nivalan maastostadionin yltä, eikä sen tarvitsekaan haihtua.
Joukkuekilvassa voiton vie Joensuun Kataja, vieläpä ylivoimaisesti. Muista mitaleista unelmoivat Karhulan Katajaisten ja Porin Yleisurheilun pojat. Sunnuntaina nähdään, realisoituuko tämä unelma nuorille miehille arvometallin kera.
N 22 4 km
Sandra Eriksson voittaa, mutta hopeakamppailu aikuisten tyttöjen sarjassa käydään todennäköisesti Forssan Salaman Sanni Klemelän, Haminan Pontevan Kaisa Tynin, Viipurin Urheilijoiden Nina Chydeniuksen ja Heinolan Iskun Heidi Marttisen välillä. Näistä Klemelä ja Chydenius edustavat raakaa kestoa, kun taas Tyni ja Marttinen herkkää maileriutta. Tietenkin voi olla, että joku muukin on saanut talven aikana sen verran koneeseensa vauhtikestoa, että tunkee itsensä mukaan mitalien jakoon. Toivokaamme, että tyttäret korvaavat sarjansa vähäisen osanottajamäärän julmalla raastolla, jonka johdosta maalilinjan tuolla puolen yksi jos toinenkin retkottaa kanveesissa.
Joukkuekisan vienee nimiinsä Turun Urheilullinen Liitto, jos on viedäkseen.
M 19 6 km
Junioripoikien sarja on ollut yleensä SM-maastojen mielenkiintoisimpia otatuksia. Sitä se tulee olemaan tälläkin kertaa. Kisasta on näet tulossa viime vuonna 1500 metriä reippaasti alle neljän minuutin pistelleiden Ossi Kekin (Lahden Ahkera) ja Kalle Keskipoikelan (Lapin lukko) armoton otatus. Näiden lisäksi monella muullakin on mahdollisuus voittoon. Esimerkiksi SM-maantiellä Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen piti Kekkiä tiukilla, eikä Haminan Pontevan Markus Hämäläinenkään jäänyt paljoa. Hallikisoissa puolestaan Kangasalan Kisan Martti Siikaluoma pisti jalkaa toisen eteen siihen malliin, että mitali maastoissa ei olisi suurikaan yllätys. Kun tähän vielä lisätään Padasjoen Yrityksen Konsta Vilkman, Lammin Säkiän Ville Heikkilä ja Karhulan Urheilijain Lari Laurila, suosikkilista alkaa olla kasassa. Jos joku on selvää, niin ainakin se, että nuorisomme hamuaa Nivalasta mitalia kuin hienostorouva plastiikkakirurgiaa.
Joukkuekisassa suurimpia suosikkeja ovat Lapin Lukon, Turun urheiluliiton ja joidenkin muiden seurojen nuorukaiset. Mitaleille pääsy ei edellytä mitään muuta kuin vetämistä itsensä kantoisaan kuntoon. Muistakaa pojat, että maalin jälkeen ei tarvitse enää juosta. Järjestäjien tehtävänä on kantaa raadot pois maalialueelta.
N 19 4 km
Viime vuonna tämän sarjan voiton vei Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Ilona Välimäki ja hän pääsee sarjaan mukaan vielä tänäkin vuonna. Mikäli Välimäki meinaa uusia mestaruutensa, hän tulee kuitenkin joutumaan erittäin tiukoille. Hallissa näet Nummen Kipinän Meri Rantanen oli muihin nähden ylivoimaisen potkuisassa lyönnissä, eikä kukaan mahtanut hänelle SM-maantielläkään mitään. Voi olla, että samaan sukuun tulee myös kaksi mitalia, siitä pitää huolen Viivi Rantanen, tuo maantiekilvan kolmonen. Kärkisijoilla tulee varmaan keikkumaan myös Vasa IS:n Camilla Rickhardsson ja saman seuran Sofie Lövdahl. Suosikkeihin on luettava myös Jalasjärven Jalaksen Anne Pentinmäki, jolle maasto sopii kuin niittivyö rokkarille. Älkäämme unohtako myöskään Lapin Lukon tuulennopeaa Anette Haukilahtea. Hän tavoittelee voittoa kuin insinööri ydinvoimaa.
Luultavasti parhaat joukkueet ovat Nummen Kipinällä, Vasa IS:llä, Jalasjärven Jalaksella ja Porvoon Urheilijoilla mutta mistä sen etukäteen tietää?
M 17 4 km
Nuorimpien junnujen sarjoja on aina vaikea ennustaa, koska tilanteet esimerkiksi hallikisoista maastoihin saattavat vaihdella lakkaamattoman herpaantumattomasti. Jos joku voittajasuosikiksi pitää nimetä, niin hän olkoon Lapin Lukon Juho Jumisko. Jumisko oli jo viime vuonna vedossa ja lisäksi hän pisteli hallikaudella 1000 metrillä ikäluokkansa SE:n, voitti nuorten SM-halleissa 1500 metriä ja keväällä SM-maantien. Kovin paljon maantiellä Jumiskolle ei kuitenkaan jäänyt Viipurin Urheilijain valttiässä, Samuel Rautiainen. Sekä halleissa että maantiellä esiintyi edukseen myös Noormarkun Nopsan Vesa Linnamaa, joka ei tavoittele maastoissa mitään muuta kuin voittoa. Siitä eri mieltä varmasti ovat Espoon Tapioiden Aleksi Uusipere, Oulun NMKY:n Miika Eskuri ja monta muuta nuorta kestävyysjuoksijan alkua.
Joukkuekilpailun ennustaminen on täysin mahdoton tehtävä, sillä tässä sarjassa jos missään jokainen sijoitus ratkaisee. Tämän lisäksi tietenkin ratkaisevaa on jokainen sijoitus. Saattaa käydä myös niin, että sijoitus jokainen ratkaisee. Ehkä Lapin Lukolla on kovin trio tähän nuorta voimaa pursuavaan sarjaan.
N 17 4 km
Halleissa nuorimpien tyttärien voiton sekä kasilla että 1500 metrillä vei Karhulan Katajaisten Oona Kettunen, maantiellä paras oli Porvoon Urheilijoiden Ester Schulman. Nämä ovat eräitä mestarisuosikkeja myös maastoissa, mutta viime vuonna Kalevan Kisoissakin juossut Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander on monien papereissa suurin suosikki voittajaksi. On tosin otettava huomioon, että myös Espoon Tapioiden Taika Nummi ja Lapin Lukon Iida Haataja juoksivat SM-maantiellä kympin alle 40 minuutin. Liedon Parman Johanna Matintalo taas oli viime kesänä kivenkova 15-vuotiaissa. Turun Tovereiden Emilia Maaskola puolestaan sijoittui jo kaksi vuotta sitten tässä sarjassa neljänneksi. Lopuksi on pakko heittää kehiin tietysti nimi Johanna Halonen, seura Alatornion Pirkat. Viime vuonnahan tämän sarjan voitti juuri hän, vain hän, eikä kukaan muu kuin hän. Tämän lisäksi voiton vei hän. Edellä mainittujen ohella matkaan lähtee toki monta muutakin juoksijaa, joista joku voi tunkeutua kärkeen kuin kännikala järveen.
Nuorimpien tyttöjen joukkuekisan ennustaminen on yhtä helppoa kuin Venäjän liittyminen Natoon. Ehkä joukkuemitalit menevät Karhulan Katajaisten, Espoon Tapioiden ja Lapin Lukon tyttärien huomaan tai sitten joidenkin muiden.
Toivokaamme onnea kaikille seurojensa kunniaa SM-maastoihin puolustamaan saapuvia. Kunpa kilpasää olisi viileämpi kuin viime vuonna Lahden pätsissä, mutta silti lämpimämpi kuin vuonna 2008 Vammalassa eli samanlainen kuin Savonlinnassa 2009, puhumattakaan siitä millainen keli oli Imatralla 2007. Valittamista ei ollut kelissä myöskään Saarijärvellä 2006. Jos mennään historiassa hieman kauemmas taaksepäin, niin hyvä keli on ollut esimerkiksi Kalajoella vuonna 1990, Espoossa 1992, Vantaalla 1995, Keuruulla 1996, Mikkelissä 1997, Kemissä 2000, Vehkalahdella 2001, Lapualla 2002 ja Porvoossa 2004. Sen sijaan joidenkin mielestä liian koleaa on ollut Nurmeksessa 1991, Pudasjärvellä 1994, molemmissa syysmaastoissa (Lahti 1998, Maarianhamina 1999), Varkaudessa 2005 sekä liian sateista Liedossa 2003. Tappava helle on puolestaan riivannut juoksijoita viimevuotisen Lahden lisäksi Kankaanpäässä 1993. Jos joku on varmaa, niin se on aivan varmaa, eli täysin varmaa eli varmaakin varmempaa, että mukana on historian pisimmän SM-maastosarjan vetänyt Asmo Ahola. Hän muistaa omakohtaisen kokemuksen perusteella myös kaikkien 1980-luvun maastojen kelit.
Teksti: Z
M 4 km
Miesten pikamatka on etukäteen ajatellen tasaisempi kilpa voitosta kuin vuosiin. Tämä johtuu siitä, että matkaa viime vuodet mielin määrin hallinnut, Joensuun Katajan seurakseen tunnustava Jukka Keskisalo on amerikoissa reenamassa. Koska poissa ovat viime vuoden tapaan myös maastojuoksua vieroksuvat SFI:n mailerit Niclas Sandellsin johdolla, voitto tullaan todennäköisesti ratkaisemaan Ylikiimingin Nuijamiesten Janne Ukonmaanahon, Karhulan Urheilijoiden Miro Laurilan, Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäen ja tietenkin Lahden Ahkeran Jussi Utriaisen kesken, jolla on miesten nelosen alkaessa jo 12 km:n kilpa takanaan, mutta yleensä pidemmän matkan kisa on vain herkistänyt hänen lihaksistonsa norjaan kuntoon pikamatkaa silmällä pitäen. Vaan silti kukaan heistä ei voita, sillä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 Joensuun Katajan Matti Räsänen on mukana lyhyellä, joten hän voittaa kilvan.
Toki myös Heinolan Iskun Riku Marttisella, Naantalin Löylyn Rami Tuokolla ja JKU:n Jaakko Niemisellä saattaa olla eriävä mielipiteensä siitä, kuka kilvan voittaa. Marttinen on vetänyt kovaa harjoitusta vanhan huippumailerin Antti Loikkasen ohjauksessa, Tuokon kevään harjoittelu Portugalissa on ollut tehoiltaan aikamoista ja Nieminen on murskannut Amerikassa keväällä ennätyksiään kuin lääkäri potilaita. Älkäämme unohtako myöskään omassa keskittyneisyydessään kilpaan valmistautunutta Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpäätä, joka himoaa voittoa kuin kulkuri yösijaa. Onpa lyhyen matkan yhteydessä pakko mainita myös Teivo Stayersin Teppo Syrjälä, tuo ikiraastaja, joka jo vuonna 1995 söi armeijassa kokonaisen pakillisen suklaavanukasta, koska Vänrikki Ojansuu pakotti tekemään niin. Siinäpä pahaoloraastoa kerrakseen.
Erään ässän puuttuminen heikentää ratkaisevasti toissa vuoden mestarin Joensuun Katajan mahdollisuuksia joukkuekilvassa ja niinpä voi olla, että kilvan jälkeen Ylikiimingin Nuijamiesten, Lahden Ahkeran sekä Sjundeå IF:n miehet lähtevät kotiinsa mitskut seurojensa edustusverkkareiden taskuissa, seuraavalla viikolla seurojensa mitalikahveille pullan kera osallistuen.
M 12 km
Jussi Utriainen on tehnyt vuosien varrella SM-maastoissa vastustajiensa kannalta sen verran pahaa jälkeä, että häntä voidaan hyvällä syyllä kutsua kaikkien aikojen SM-maastojuoksijaksi. Tälläkin kertaa tilanne on se, että vain Utriaisen yli käy tie pitkän matkan voittoon. Asia on näet niin, että 12 kilometriä maastossa vaatii siksi armotonta kestoa, että siinä eivät yleensä pojannöösit pärjää (poikkeuksena Utriainen silloin kun oli vielä itse pojan nöösi). Puolimaratonin SE on osoitus siitä, että muut saavat juosta todella kovaa, mikäli meinaavat ylittää maalisen linjan ennen Utriaista. Siihen tosin pystyi pari vuotta sitten Joensuun Katajan Mätti Räsänen, tuo viime vuoden Kalevan Kisojen tuplamestari ja tänä vuonna jo kympin 28.25:een pistellyt kovapoika. Vaikka Utriainen jäikin selvästi Räsäsestä Amerikassa juostulla kympillä, on luultavaa, että Utriaisen keskittyneisyys SM-maastoihin lienee parempaa kuin USA:n kympille. Ja vaikkei olisikaan, hän voittaa sen mennen tullen Räsäsen keskittyessä lyhyelle matkalle.
Utriaisen jälkeen muista mitaleista tappelevat varmaan Sjundeå IF:n nelikko Obed Kipkurui, Mårten Boström, Petteri Muukkonen ja Jarkko Hamberg sekä JKU:n Henri Manninen. Näistä ehkä mielenkiintoisin seurattava lienee suunnistaja Muukkonen, joka on ollut keväällä suorastaan ilmiömäisessä juoksukunnossa. Tästä on osoituksena SM-puolimaratonin neljäs sija ajalla 1.06.41, jonka perusteella moni on sitä mieltä, että Muukkosen pitäisi heittää kompassinsa hiiteen, tehdä suunnistuskartoistaan nenäliinoja ja keskittyä juoksuun 100 prosenttisessa keskittyneisyydessä.
Jos joku muu kuin Sjundeå IF vie joukkuekilvan voiton, niin maailmankirjat ovat perusteellisesti sekaisin. Itse asiassa voi käydä jopa niin, että Sjundeå saa kaksi joukkuetta mitaleille, onhan heillä mukana myös sellaisia miehiä kuin Lauri Lipiäinen, Tuomas Tervo ja Magnus Hellström vain joitain mainitaksemme. Yhtä hyvin voi olla, että Sjundeå laittaa osan miehistään keskittymään lyhyelle matkalle, tavoitteena voittaa senkin joukkuekilpa. Turun Urheiluliiton juoksijat Jaakko ja Jukka Kero sekä Darby Thomas (lisättynä Matti Raumalla) taistelevat myös joukkuemitalista kuin tappajahait silakoista. Keron veljekset ovat sahanneet SM-maastoja ainakin vuodesta 1987 asti. Niinpä miehet ovat tuoneet vuosien varrella seuralleen sellaisen kasan arvometallia, että siitä voisi sulattaa kalkattavaisen kellon. Lahden Ahkera on myös mitalitaistossa kuin rokkari naistossa.
N 6 km
Viime vuonna naisten mittelössä kaksinkamppailu Joensuun Katajan Johanna Lehtisen ja IF Nykarlebynejdenin Sandra Erikssonin välillä jäi näkemättä, kun Eriksson tyytyi ottamaan juniorien voiton. Tälläkään kertaa moista kamppailua ei nähdä Erikssonin juostessa edelleen hunioreissa. Monien mielestä Erikssonin olisi ollut kannattavampaa juosta Lehtistä vastaan naisissa, muistettakoon vaikka Samuli Vasalan temppu aikoinaan, kun hän siirtyi 19-vuotiaista suoraan miesten sarjaan SM-maastoissa (jolloin voitti heti miesten kultaa 20-vuotiaana), veisaten viis 22-vuotiaiden mittelöstä. Älkäämme unohtako myöskään Paunosen Arskan temppua, jolloin hän voitti miesten maastokultaa 19-vuotiaana. Lehtisen takana hopeasta painivat mitä ilmeisimmin Oulun Pyrinnön Elina Lindgren, Forssan Salaman Janica Mäkelä, Lapinlahden Vedon Saara Pekkarinen, Espoon Tapioiden Hanna Jantunen, Valkeakosken Hakan Mira Tuominen, KU 58:n Laura Markovaara ja IF Länkenin maratonkone Leena Puotiniemi. Markovaaran ja Puotiniemen ase kilvassa on armoton kesto, kun taas Lindgren, Pekkarinen ja Mäkelä luottavat enemmän ratajuoksukykyyn. On tosin muistettava, että Lindgren voitti tänä vuonna puolimaratonin Suomen mestaruuden, joten kyllä hänelläkin piisaa tarvittaessa kestoa. Toki hänellä saattaa piisata kestoa silloinkin, vaikkei sitä tarvittaisikaan.
Joukkuekilvassa vahvimmin mitaleissa lienevät kiinni KU-58, Oulun Pyrintö ja Forssan Salama, mutta tietysti joku muukin voi voittaa, kunhan maalilinja koittaa.
M22 6 km
Jos jonkun sarjan kärkinelikosta olisi valmis lyömään vetoa, niin se on tämä sarja. Etukäteen ajatellen nimittäin Juuan Jänteen Oskari Pennanen, Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö ja Joensuun Katajan kaksikko Arttu Vattulainen ja Pekka Toivola ovat muihin verrattuna omassa kastissaan. Viime vuonnahan Pennanen voitti 19-sarjan täysin ylivoimaisesti, Niinistö 22-sarjan ja tämän vuoden halli- ja maantiekisoissa he + Vattulainen ovat esittäneet verratonta kuntoa. Toivola puolestaan juoksi viime vuonna radalla vitosen porukasta nopeimmin. Eriävän mielipiteen edellä mainitun nelikon tunkeutumisesta kärkeen esittävät ainakin Parikkalan Urheilijain Panu Jantunen, IF Femmanin Viktor Lövdahl ja Porin Yleisurheilun herkkä maileri Tommi Sundell. Saapa nähdä, kuinka käy nuorten orhien päästessä irti Nivalan maastolaitumelle täynnä kestouhoa. Kävipä siinä miten kävi, näiden nuorten mullikoiden nostattama pölypilvi ei hevillä haihdu Nivalan maastostadionin yltä, eikä sen tarvitsekaan haihtua.
Joukkuekilvassa voiton vie Joensuun Kataja, vieläpä ylivoimaisesti. Muista mitaleista unelmoivat Karhulan Katajaisten ja Porin Yleisurheilun pojat. Sunnuntaina nähdään, realisoituuko tämä unelma nuorille miehille arvometallin kera.
N 22 4 km
Sandra Eriksson voittaa, mutta hopeakamppailu aikuisten tyttöjen sarjassa käydään todennäköisesti Forssan Salaman Sanni Klemelän, Haminan Pontevan Kaisa Tynin, Viipurin Urheilijoiden Nina Chydeniuksen ja Heinolan Iskun Heidi Marttisen välillä. Näistä Klemelä ja Chydenius edustavat raakaa kestoa, kun taas Tyni ja Marttinen herkkää maileriutta. Tietenkin voi olla, että joku muukin on saanut talven aikana sen verran koneeseensa vauhtikestoa, että tunkee itsensä mukaan mitalien jakoon. Toivokaamme, että tyttäret korvaavat sarjansa vähäisen osanottajamäärän julmalla raastolla, jonka johdosta maalilinjan tuolla puolen yksi jos toinenkin retkottaa kanveesissa.
Joukkuekisan vienee nimiinsä Turun Urheilullinen Liitto, jos on viedäkseen.
M 19 6 km
Junioripoikien sarja on ollut yleensä SM-maastojen mielenkiintoisimpia otatuksia. Sitä se tulee olemaan tälläkin kertaa. Kisasta on näet tulossa viime vuonna 1500 metriä reippaasti alle neljän minuutin pistelleiden Ossi Kekin (Lahden Ahkera) ja Kalle Keskipoikelan (Lapin lukko) armoton otatus. Näiden lisäksi monella muullakin on mahdollisuus voittoon. Esimerkiksi SM-maantiellä Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen piti Kekkiä tiukilla, eikä Haminan Pontevan Markus Hämäläinenkään jäänyt paljoa. Hallikisoissa puolestaan Kangasalan Kisan Martti Siikaluoma pisti jalkaa toisen eteen siihen malliin, että mitali maastoissa ei olisi suurikaan yllätys. Kun tähän vielä lisätään Padasjoen Yrityksen Konsta Vilkman, Lammin Säkiän Ville Heikkilä ja Karhulan Urheilijain Lari Laurila, suosikkilista alkaa olla kasassa. Jos joku on selvää, niin ainakin se, että nuorisomme hamuaa Nivalasta mitalia kuin hienostorouva plastiikkakirurgiaa.
Joukkuekisassa suurimpia suosikkeja ovat Lapin Lukon, Turun urheiluliiton ja joidenkin muiden seurojen nuorukaiset. Mitaleille pääsy ei edellytä mitään muuta kuin vetämistä itsensä kantoisaan kuntoon. Muistakaa pojat, että maalin jälkeen ei tarvitse enää juosta. Järjestäjien tehtävänä on kantaa raadot pois maalialueelta.
N 19 4 km
Viime vuonna tämän sarjan voiton vei Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Ilona Välimäki ja hän pääsee sarjaan mukaan vielä tänäkin vuonna. Mikäli Välimäki meinaa uusia mestaruutensa, hän tulee kuitenkin joutumaan erittäin tiukoille. Hallissa näet Nummen Kipinän Meri Rantanen oli muihin nähden ylivoimaisen potkuisassa lyönnissä, eikä kukaan mahtanut hänelle SM-maantielläkään mitään. Voi olla, että samaan sukuun tulee myös kaksi mitalia, siitä pitää huolen Viivi Rantanen, tuo maantiekilvan kolmonen. Kärkisijoilla tulee varmaan keikkumaan myös Vasa IS:n Camilla Rickhardsson ja saman seuran Sofie Lövdahl. Suosikkeihin on luettava myös Jalasjärven Jalaksen Anne Pentinmäki, jolle maasto sopii kuin niittivyö rokkarille. Älkäämme unohtako myöskään Lapin Lukon tuulennopeaa Anette Haukilahtea. Hän tavoittelee voittoa kuin insinööri ydinvoimaa.
Luultavasti parhaat joukkueet ovat Nummen Kipinällä, Vasa IS:llä, Jalasjärven Jalaksella ja Porvoon Urheilijoilla mutta mistä sen etukäteen tietää?
M 17 4 km
Nuorimpien junnujen sarjoja on aina vaikea ennustaa, koska tilanteet esimerkiksi hallikisoista maastoihin saattavat vaihdella lakkaamattoman herpaantumattomasti. Jos joku voittajasuosikiksi pitää nimetä, niin hän olkoon Lapin Lukon Juho Jumisko. Jumisko oli jo viime vuonna vedossa ja lisäksi hän pisteli hallikaudella 1000 metrillä ikäluokkansa SE:n, voitti nuorten SM-halleissa 1500 metriä ja keväällä SM-maantien. Kovin paljon maantiellä Jumiskolle ei kuitenkaan jäänyt Viipurin Urheilijain valttiässä, Samuel Rautiainen. Sekä halleissa että maantiellä esiintyi edukseen myös Noormarkun Nopsan Vesa Linnamaa, joka ei tavoittele maastoissa mitään muuta kuin voittoa. Siitä eri mieltä varmasti ovat Espoon Tapioiden Aleksi Uusipere, Oulun NMKY:n Miika Eskuri ja monta muuta nuorta kestävyysjuoksijan alkua.
Joukkuekilpailun ennustaminen on täysin mahdoton tehtävä, sillä tässä sarjassa jos missään jokainen sijoitus ratkaisee. Tämän lisäksi tietenkin ratkaisevaa on jokainen sijoitus. Saattaa käydä myös niin, että sijoitus jokainen ratkaisee. Ehkä Lapin Lukolla on kovin trio tähän nuorta voimaa pursuavaan sarjaan.
N 17 4 km
Halleissa nuorimpien tyttärien voiton sekä kasilla että 1500 metrillä vei Karhulan Katajaisten Oona Kettunen, maantiellä paras oli Porvoon Urheilijoiden Ester Schulman. Nämä ovat eräitä mestarisuosikkeja myös maastoissa, mutta viime vuonna Kalevan Kisoissakin juossut Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander on monien papereissa suurin suosikki voittajaksi. On tosin otettava huomioon, että myös Espoon Tapioiden Taika Nummi ja Lapin Lukon Iida Haataja juoksivat SM-maantiellä kympin alle 40 minuutin. Liedon Parman Johanna Matintalo taas oli viime kesänä kivenkova 15-vuotiaissa. Turun Tovereiden Emilia Maaskola puolestaan sijoittui jo kaksi vuotta sitten tässä sarjassa neljänneksi. Lopuksi on pakko heittää kehiin tietysti nimi Johanna Halonen, seura Alatornion Pirkat. Viime vuonnahan tämän sarjan voitti juuri hän, vain hän, eikä kukaan muu kuin hän. Tämän lisäksi voiton vei hän. Edellä mainittujen ohella matkaan lähtee toki monta muutakin juoksijaa, joista joku voi tunkeutua kärkeen kuin kännikala järveen.
Nuorimpien tyttöjen joukkuekisan ennustaminen on yhtä helppoa kuin Venäjän liittyminen Natoon. Ehkä joukkuemitalit menevät Karhulan Katajaisten, Espoon Tapioiden ja Lapin Lukon tyttärien huomaan tai sitten joidenkin muiden.
Toivokaamme onnea kaikille seurojensa kunniaa SM-maastoihin puolustamaan saapuvia. Kunpa kilpasää olisi viileämpi kuin viime vuonna Lahden pätsissä, mutta silti lämpimämpi kuin vuonna 2008 Vammalassa eli samanlainen kuin Savonlinnassa 2009, puhumattakaan siitä millainen keli oli Imatralla 2007. Valittamista ei ollut kelissä myöskään Saarijärvellä 2006. Jos mennään historiassa hieman kauemmas taaksepäin, niin hyvä keli on ollut esimerkiksi Kalajoella vuonna 1990, Espoossa 1992, Vantaalla 1995, Keuruulla 1996, Mikkelissä 1997, Kemissä 2000, Vehkalahdella 2001, Lapualla 2002 ja Porvoossa 2004. Sen sijaan joidenkin mielestä liian koleaa on ollut Nurmeksessa 1991, Pudasjärvellä 1994, molemmissa syysmaastoissa (Lahti 1998, Maarianhamina 1999), Varkaudessa 2005 sekä liian sateista Liedossa 2003. Tappava helle on puolestaan riivannut juoksijoita viimevuotisen Lahden lisäksi Kankaanpäässä 1993. Jos joku on varmaa, niin se on aivan varmaa, eli täysin varmaa eli varmaakin varmempaa, että mukana on historian pisimmän SM-maastosarjan vetänyt Asmo Ahola. Hän muistaa omakohtaisen kokemuksen perusteella myös kaikkien 1980-luvun maastojen kelit.
Teksti: Z
maanantai 2. toukokuuta 2011
Harjamäki starttasi sittenkin, Räsänen ennätykseen!
Joonas Harjamäki juoksi sittenkin esteet Payton Jordanin kisoissa arvottuaan pitkään mitä tehdä kipeytyneen akilleksen kanssa. Hän juoksi 8:50.11, jolla hän sijoittui sijalle 17. Erän voitti Billy Nelson ajalla 8:22.44, Niken Kyle Alcorn oli toinen (8:23.27) ja Oregonin Ben Bruce kellotti kolmanneksi oikeuttavan ajan 8:26.90.
Naisten esteissä Coloradon Emma Coburn vei voiton ajalla 9:40.51. Naisten tonnivitosen voitti vammakierteeltä palannut Brooksille juokseva Katie Follett ajalla 4:08.95. Miesten vastaavan matkan vei Ben Blankenship 3:39.49 Andrew Bayerin ja Lopex Lomongin edestä (molemmat 3:39.67).
Naisten vitosen voitit ennen Vilanovalle juossut Sauconyn Nicole Sifuentes kovalla kirillä ja ajalla 15:27.84. Meksikon Sandra Lopez (15:28.71) kepitti Brooksin Angela Bizarrin (15:28.74). Miesten vitosen puolestaan voitti Quicksilverin Brandon Bethke ajalla 13:25.82 ja Stanfordin Elliott Heath vetäsi kovan loppukirin ja päätyi toiseksi ajassa 13:26.14. Takavasemmalta kärkijuoksijoiden joukkoon noussut NAU:n Diego Estrada oli neljäs ajalla 13:26.94.
Naisten kympin ykköserän veti pitkän matkaa kisaa vetänyt Oregonin/Kenian Sally Kipyego ajalla 30:38.35. Shalane Flanagan sinnitteli kakkoseksi ajalla 30:39.57 ja Japanin Kayoko Fukushi vasta sinnittelikin aikaan 30:54.29.
Miesten kympin ykköserässä Chris Solinsky jolkotteli jänönä vitoseen asti ja sen jälkeen Bob Tahrin ja kamujen vetämä porukka jatkoi tasaista rallatusta. Japanilaiselle S&B Foodsille juokseva Bedan Karoki ei sellaista peliä sietänyt vaan noin 3200 metriä ennen maalia hän kellotti 62 kierroksen, jätti muut ihmettelemään ja jatkoi maaliin hieman hitaammilla kierrosvauhdeilla päätyen loppuaikaan 27:13.67. Hänen takanaan mm. Matt Tegenkamp yritti hahmoitella itselleen kakkossijaa, mutta nuoret saalistajat Bob Curtis ja Ben St. Lawrence olivat asetelmasta toista mieltä. Curtis kiri pontevasti kakkoseksi (27:24.67) ja Lawrence oli siinä hollilla (27:24.95). Bob Tahri oli "vasta" 12. ajalla 27:31.46. Kisan 19 ekaa alitti 28:00.
Erän kärki taivalsi puolimatkaan ajassa 14:16 ja jatkoi 68 kierrosten latomista. Pääjoukossa juoksi yhä 35 kaveria ja Matti Räsänen oli tuossa main noin kymmenentenä ja Utriainen pääjoukon jälkipäässä. 6 km:n väliaika oli 17:09. Ennen seiskaa Matti nousi kolmannelle/neljännelle sijalle ja jatkoi raastamista valkoiset kompressiosukat vilkkuen. Kasin kohdalla Matti oli seitsemäntenä. Matti roikkui hyvin päivittyneen kärkijoukon mukana. Kärki ohitti ennen maalia Jussin. Matti kiri todella hienosti ja päätyi kisan 6:nnelle sijalle ennätyksellään 28:25.29 (kauden kotimainen kärkiaika) yhdessä Meksikon Julio Cesar Perezin kanssa. Erän voitti Amos Sang ajalla 28:20.35 Japanin Daisuke Shimizun tarjottua kovaa kiriään (28:20.98). Jussi Utriainen oli kisan 37. ajalla 29:32.20.
[raasto.com & flotrack.org]
Naisten esteissä Coloradon Emma Coburn vei voiton ajalla 9:40.51. Naisten tonnivitosen voitti vammakierteeltä palannut Brooksille juokseva Katie Follett ajalla 4:08.95. Miesten vastaavan matkan vei Ben Blankenship 3:39.49 Andrew Bayerin ja Lopex Lomongin edestä (molemmat 3:39.67).
Naisten vitosen voitit ennen Vilanovalle juossut Sauconyn Nicole Sifuentes kovalla kirillä ja ajalla 15:27.84. Meksikon Sandra Lopez (15:28.71) kepitti Brooksin Angela Bizarrin (15:28.74). Miesten vitosen puolestaan voitti Quicksilverin Brandon Bethke ajalla 13:25.82 ja Stanfordin Elliott Heath vetäsi kovan loppukirin ja päätyi toiseksi ajassa 13:26.14. Takavasemmalta kärkijuoksijoiden joukkoon noussut NAU:n Diego Estrada oli neljäs ajalla 13:26.94.
Naisten kympin ykköserän veti pitkän matkaa kisaa vetänyt Oregonin/Kenian Sally Kipyego ajalla 30:38.35. Shalane Flanagan sinnitteli kakkoseksi ajalla 30:39.57 ja Japanin Kayoko Fukushi vasta sinnittelikin aikaan 30:54.29.
Miesten kympin ykköserässä Chris Solinsky jolkotteli jänönä vitoseen asti ja sen jälkeen Bob Tahrin ja kamujen vetämä porukka jatkoi tasaista rallatusta. Japanilaiselle S&B Foodsille juokseva Bedan Karoki ei sellaista peliä sietänyt vaan noin 3200 metriä ennen maalia hän kellotti 62 kierroksen, jätti muut ihmettelemään ja jatkoi maaliin hieman hitaammilla kierrosvauhdeilla päätyen loppuaikaan 27:13.67. Hänen takanaan mm. Matt Tegenkamp yritti hahmoitella itselleen kakkossijaa, mutta nuoret saalistajat Bob Curtis ja Ben St. Lawrence olivat asetelmasta toista mieltä. Curtis kiri pontevasti kakkoseksi (27:24.67) ja Lawrence oli siinä hollilla (27:24.95). Bob Tahri oli "vasta" 12. ajalla 27:31.46. Kisan 19 ekaa alitti 28:00.
Erän kärki taivalsi puolimatkaan ajassa 14:16 ja jatkoi 68 kierrosten latomista. Pääjoukossa juoksi yhä 35 kaveria ja Matti Räsänen oli tuossa main noin kymmenentenä ja Utriainen pääjoukon jälkipäässä. 6 km:n väliaika oli 17:09. Ennen seiskaa Matti nousi kolmannelle/neljännelle sijalle ja jatkoi raastamista valkoiset kompressiosukat vilkkuen. Kasin kohdalla Matti oli seitsemäntenä. Matti roikkui hyvin päivittyneen kärkijoukon mukana. Kärki ohitti ennen maalia Jussin. Matti kiri todella hienosti ja päätyi kisan 6:nnelle sijalle ennätyksellään 28:25.29 (kauden kotimainen kärkiaika) yhdessä Meksikon Julio Cesar Perezin kanssa. Erän voitti Amos Sang ajalla 28:20.35 Japanin Daisuke Shimizun tarjottua kovaa kiriään (28:20.98). Jussi Utriainen oli kisan 37. ajalla 29:32.20.
[raasto.com & flotrack.org]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)