Olympiamaratoonari Arata Fujiwara 2 x 10 000m radalla 29 min 6 min palautuksella

Tänä vuonna maratonin aikaan 2.07.48 juossut ja sillä paikkansa Japanin olympiamaratonjoukkueessa varmistanut Arata Fujiwara päätti vetää olympiavalmistautumisessaan 20 km kovaa. Mikäpä parempi paikka sille olisi kuin Shibetsun kansalliset kilpailut ja niiden 10 000 metrin koitos. Hetkinen, miettii moni, eihän siitä tule 20 km kovaa, jos juoksee vain yhden 10 000 metrin kisan. Ei tulekaan, ajatteli Fujiwara. Niinpä hän juoksin ensin B-erässä ajan 29.08.00 ja noin kuusi minuuttia myöhemmin A-erässä 29.00.98. Siinäpä vähän vauhtikestävyyden hakemista olympiamaratonia varten.

[japanrunningnews.blogspot.com]

USA:n olympiakarsinnat

Valtavaa maratonpettymysta tammikuussa tihkunut Dathan Ritzenhein karasi eilen olympiatiketin arvoisesti USA:n mestaruuskisojen kympilla. Ritz saapui lahtoviivalle Oregonin Eugeneen mita luultavimmin valtavien omien ja ympariston asettamien paineiden alla. Lontoon tiketti odotti hanta vain jos han ylittaisi maaliviivan kolmantena alle 27:45 ajalla. Ja niin myos kavi.

Kilvanjuoksun voitti Galen Rupp ajalla 27:25.33. Toisen sijan nappasi Matt Tegenkamp kellon nayttaessa 27:33.94 ja Ritz saapui samoille mestoille ajassa 27:36.09. Viela yliopisto-opintojaan taiteileva Stanfordin Chris Derrick oli neljas ajalla 27:40.23 ja kun kerran viela Aaron Braunkin alitti A-rajalla ajalla 27:41.54 niin ei tuo karsintakisa ihan paperia ollut. Kisan kaikki maaliin saapuneet 23 juoksijaa alittivat 29:40.

Naisten kympilla Amy Hastings piti kovin kyytia ja kellotti loppukiritettyaan ajan 31:58.36. Teksas A&M yliopistossa opintaivaltaan taapertava Natosha Rogers pisti kampoihin ajalla 31:59.21 ja onnistui pitamaan Shalane Flanaganin takanaan 31:59.69. Kaikki kisan 22 juoksijatarta alitti 33:46.

[flotrack.org, usa-tf.org]

Kestävyysjuoksun kisavalintojen synkkä historia

Tommy Granlundin tuore tapaus yhdessä viime vuoden keihässekoilun kanssa osoitti jälleen maamme urheilujohdossa vallitsevan toimintakulttuurin olevan edelleen voimissaan. Tässä toimintakulttuurissa: 1) sovituista ja ilmoitetuista valintakriteereistä ei pidetä kiinni ja 2) joukkueen sisällä urheilijoita kohdellaan eri tavoin, toisin sanoen eri urheilijoihin sovelletaan erilaisia valintakäytöntöjä yhtenäisen linjan sijaan. Espoon Borza kirjoitti jo ansiokkaasti 800 metrin juoksija Granlundin tapauksesta. Seuraavassa käydään läpi joitain räikeimpiä valintaoikeusmurhia lähihistorian ajalta. Kaikkiin tosin SUL ei ole yksin syypää, vaan mukana "soppaa hämmentämässä" on ollut myös Olympiakomitea. Oli miten oli, raasto.com ei unohda.

Seppo Liuttu 1984. Liuttu juoksi 10 000m Tukholmassa 28.06.58. Kajaanin Kalevan kisoissa hän vain varmisteli kisapaikkansa juoksemalla hopealle (eli kultaan Vainion tultua hylätyksi) ajalla 28.46.77. Liuttu kuitenkin jätettiin valitsematta kisoihin, jossa hopea otetiin ajalla 28.06.22 (Mike McLeod, Iso Britannia, samalla myös McLeodin kauden paras tulos).

Jukka Toivola 1984. Toivola juoksi edellisyksynä New Yorkissa maratonin 2.11.35. Toivolaa ei valittu kisoihin. Toivolan vuosien varrella tapahtuneella nöyristelemättömyydellä urheilujohtoporrasta kohtaan lienee ollut osuutta valitsematta jättämiseen.

Reima Salonen 1976. Montrealin kisoissa oli ohjelmassa vain 20 km:n kävely. Olympiakesänä Salonen alitti mm. toisena maailmassa 5000m kävelyssä 20 minuutin rajan. Häntä ei valittu kisoihin. Kisojen jälkeen syksyllä oli ohjelmassa 50 km:n MM-kisa, koska olympiakisoissa tätä matkaa ei kävelty. Salonen oli MM-kisan pronssilla.

Olavi Vuorisalo 1956. Siihen aikaan 3.43,8 oli 1500 metrillä ehdotonta maailman huippua ja parin sekunnin päässä ME:stä. Pienellä Suomella oli kuitenkin varaa jättää tällainen kaveri olympiakisoista rannalle. Tai ei olisi ollut, mutta jättipä kumminkin. Urheilujohtaminen ei ole järkihommaa.

Martti Kiilholma 1984. Kiilholma juoksi olympiavuoden alussa Houstonissa 2.13.30. Kiilholmaa ei valittu kisoihin. Luultavasti häntä rangaistiin keskeytyksestään Helsingin MM-maratonilla 1983 ja täten haluttiin osoittaa, kuka on herra talossa.

Ari Paunonen 1980. 1500m 3.38,8 ja maili 3.55.76 olympiakesänä olisi riittänyt aika monessa maassa olympiajoukkueeseen. Ei Suomessa.

Risto Ulmala 1988. 5000m olympiakesänä aikaan 13.31.17. Sen vuoden maailman kärkitulos ennen olympiakisoja oli 13.15. Ulmalan niukasti Ruotsi-ottelussa voittanut Jonny Danielson valittiin maansa olympiajoukkueeseen ja olympiakisoissa hän juoksi finaaliin ja siinä kymmenenneksi.

Tommy Ekblom 1988. Ekblom juoksi maratonin edellisyksynä New Yorkissa aikaan 2.12.31 ja oli maailman huippuja sisältävän kisan viides. Valinnan kisoihin olisi pitänyt olla 100 % selvä, mutta Ekblomia ei valittu kisoihin.

Kauko Lumiaho 1972. 1500m 3.39,2. Se olisi pitänyt riittää olympianäytöksi. Ei riittänyt. Sen vuoden maailmantilaton kärkiaika 3.36.3.

Pekka Tiihonen 1974. Tiihonen juoksi maratonin parhaimmillaan aikaan 2.15.15, mutta jätettiin valitsematta vuoden 1974 EM-kisoihin, koska "oli keskeyttänyt Münchenin olympiamaratonilla kaksi vuotta aiemmin".

Lars Sörensen 1986. Sörensen alitti EM-kisarajan juoksemalla 3000 metrin esteet 8.29.00, mutta SUL:n "musta käsi" nousi Sörensenin kisavalinnan ylle, kuten Turun Sanomat tuolloin hänen valitsematta jättämistään kuvasi.

Ari Suhonen 1994. 800 metriä EM-kisavuonna 1.45.79. Kisajoukkueeseen valittiin Mikael Söderman (1.45.20), Jarmo Kokkola (1.45.91) ja Esko Parpala (1.45.99). Suomen kasin taso oli tuolloin Euroopan huippua, mutta silti kiriherkkä Suhonen menetti elämänsä mahdollisuuteen jopa EM-mitaliin.

Martti Vainio 1988. 10 000 metriä olympiakesänä 28.02.04. Ei valintaa, ehkä olympiakomitea sai näin kostettua Vainion vuoden 1984 aiheuttaman häpeän, mutta järjellisiä perusteita valitsematta jättämiseen ei ollut.

Sirkku Kumpulainen 1988. Maraton olympiakeväänä 2.35.24 olisi tuloksen puolesta riittänyt olympiavalintaan, varsinkin kun siihen aikaan 2.30-alittajia naisissa oli vähän, vaan eipä olympiakomitean mielestä riittänyt.

Olavi Suomalainen 1972. Suomalainen voittaa olympiakeväänä Bostonin maratonin, joka on maailman tunnetuimpia maratonkilpailuita. Valitaanko hänet olympiamaratonille? Tietenkin, ajattelee järki. Ei, ajattelee olympiakomitea.

Vesa Kähkölä 1988. Bostonissa keväällä 2.16.17 Suomen karsintakisassa paras meikäläinen ja kesällä 25 km radalla 1.15.04. Ei valintaa, josta mm. Juoksija-lehti hermostui usean sivun tulikivenkatkuisessa kirjoituksessaan SM-maratonin kisaraporttinsa yhteydessä 1988.

[Z]



 

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 11 – Miksi maratonwaterloo kumoaa maratonuusivaisuuden?

Kuten aiemmin on käynyt ilmi, täysi maratonkeskittyneisyys mahdollistaa korkeintaan kahden maratonin juoksemisen vuodessa. Tämä johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyys vaatii aikaa aina vähintään puoli vuotta. Niinpä maratoonarille on armoton takaisku, jos hän ei maratonpäivänä kykenekään juoksemaan tai jos hän joutuu keskeyttämään tai jos hänellä on päällänsä täydellinen kulkemattomuus. Maratonilla monen asian on onnistuttava juuri tiettynä päivänä, jotta juoksijalla olisi mahdollisuus päästä nauttimaan maratontyönsä maratonhedelmistä. Jos juuri sinä päivänä esimerkiksi kurkku on kipeä, kuume noussut, mahatauti tai ruokamyrkytys iskenyt, akillesjänne tulehtunut, polvi kipeytynyt, tapaturma sattunut, sää helteinen tai myrskyisä, joukkoliikenteen ja taksinkuljettajien lakko osunut kisapäivälle, maraton on peruttu, perhehuolet vaivaavat, niin seuraava maratonyritys on yleensä mahdollista vasta puolen vuoden päästä. Miksi pieleen mennyttä maratonia ei muka pystyisi yrittämään jo muutaman viikon päästä uudestaan?

Tämä johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyydessä oleva maratoonari tietää tulevan maratoninsa ja sen päivämäärään vähintään puoli vuotta ennen maratonia. Niinpä hän tähtää harjoittelullaan siihen, että juuri sinä, eikä minään muuna päivänä hän on parhaassa mahdollisessa maratoniskussa, toisin sanoen maratoniskutusneisuudessa. Hän tähtää vain ja ainoastaan kyseiseen päivään sekä fyysisesti että henkisesti. Hän tähtää siihen sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Maratonpäivämäärä- ja kilpa ovat hänen mielessään lähes jokaisella lenkillä tuon puolen vuoden keskittyneisyysjakson aikana. Tästä seuraa se, että jos hän ei kykenekään tuona maratonpäivänä juoksemaan maratonia tai jos hän joutuu keskeyttämään, keskittyneisyyden uusiminen lyhyen ajan sisällä on erittäin hankalaa. Maratonkeskittyneisyys näet purkautuu yleensä juuri tuona suunniteltuna päivänä lopputuloksesta huolimatta.

Monella maratonjuoksijalla on tapana suunnitella varapaikka- ja päivämäärä valmiiksi odottamaan esimerkiksi kuukauden kuluttua alkuperäisestä päivästä, jos hänelle tuoksi päiväksi osuukin maratonwaterloo. Tällainen varasuunnitelma on teoriassa suositeltavaa, koska se vähentää maratonpaineita. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että alkuperäisen maratonsuunnitelman epäonnistuessa juoksijan on äärimmäisen vaikeaa koota itseään uuteen yritykseen. Tähän vaikuttavat sekä fyysiset että henkiset tekijät.

Jos juoksijalla ei maratonpäivänä kulje lainkaan, hän saattaa taktikoida ja keskeyttää yrittääkseen myöhemmin lähitulevaisuudessa uudelleen. On selvää, että mitä aiemmin juoksija tällöin keskeyttää, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on fyysisesti olla seuraavalla maratonillaan iskussa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että 30 kilometrin jälkeen ei kannata enää keskeyttää kulkemattomuuden vuoksi yrittääkseen uudestaan lähitulevaisuudessa, koska siitä ei enää palaudu fyysisesti seuraavalle maratonille kovinkaan nopeasti. Käytännössä on kuitenkin niin, että vaikka juoksija keskeyttäisi jo hyvinkin aikaisin yrittääkseen muutaman viikon päästä uudestaan, seuraavasta maratonista ei silti tule mitään tai se on täydellisen kulkematon. Jopa niissäkin tapauksissa, joissa juoksija ei alkuperäisen suunnitelman mukaisella maratonilla kykene starttaamaan lainkaan eli ei siis juokse metriäkään, hän ei yleensä pysty uusimaan maratonia lähitulevaisuudessa. Tämä johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyyden uudelleen käynnistäminen alkuperäisen suunnitelman mentyä pieleen ei onnistu. Tämä johtuu paitsi maratonkeskittyneisyyden purkautumisesta, myös maratonwaterloon aikaansaamasta maratonpettyneisyydestä, joka aiheuttaa niin suuren mielipahan, että maratonuusivaisuuteen ei ole henkisiä voimavaroja.

Mikäli vammat tai sairaudet eivät estä, juoksijan siis kannattaa aina pyrkiä juoksemaan maratoninsa maaliin siitäkin huolimatta, että hänellä olisi päällänsä maratonkulkemattomuus, koska käytännössä uusi yritys maratonilla lähitulevaisuudessa eli maratonuusivaisuus onnistuu vain äärimmäisen harvoin. Yleensä taktisesta maratonkulkemattomuuskeskeytyksestä maratonuusivaisuusmielessä ei ole seurauksena mitään muuta kuin DNF + seuraavalla maratonilla DNF tai DNS. Parempi on siis yksi maaliin juostu maraton maratonsesongin (kevät tai syksysesonki) aikana omiin tavoitteisiin nähden huonolla ajallakin kuin tuplakeskeytys tai keskeytys + starttaamattomuus saman sesongin aikana. Maaliin juostu maraton jopa huonolla ajallakin on tulevaisuutta ajatellen parempi vaihtoehto kuin maratonkeskeytys, koska jokainen maratonkeskeytys lisää maratonpelkääväisyyttä suoraviivaisen käyrän tavoin. 

[Z]

Suomen joukkue EM-kisoihin

Suomen joukkue yleisen urheilun Euroopan mestaruuskilpailuihin Helsingin olympialaiselle stadionille 27.6.-1.7. on julkistettu. Raasto.comi ei luonnollisestikaan uutisoi äkki- tai viskelylajien joukkueen nimiluetteloa. Suomen joukkue maanosamme mestaruuskilpailuissa on seuraava:

Niclas Sandells IK Falken, 1500 ja 5000 metriä. Hän on nopea kuin liekehtivä nitro, kestävä kuin kalashnikovi ja nopeuskestävä kuin nitrolla voideltu kalashnikovi.

Jarkko Järvenpää TampPy, 10 000 metriä. Hän on kova kuin powermetallirumpali poljennossa, armoton kuin powermetallikitaristi tilusoolossa ja raastavainen kuin powermetallilaulaja neljännessä oktaavissa.

Jukka Keskisalo JoKa, 3000 metrin esteet. Hän on iskussa kuin moottorinykki kehässä, lyönnissä kuin muukalainen saluunassa ja potkussa kuin Chuck Norris yhden miehen armeija -elokuvassa.

Suvi Selvenius HKV, 800 metriä. Hän on terässä kuin metallia syövä rälläkkä, viillossa kuin kurkkuja paloitteva veitsi ja porassa kuin puunrunkoon pureutuva moottorisaha.

Johanna Lehtinen JoKa, 1500 ja 5000 metriä. Hän periksiantamaton kuin maailmaa vastaan taisteleva rebel, sitkeä kuin koneistoa vastaan taisteleva toisinajattelija ja järkkymätön kuin omaa tietään kulkeva kulkevainen.  

Sandra Eriksson,  IF Nykarlebynejden 3000 metrin esteet. Hän on kunnossa kuin täynnä virtaa oleva paristo, pidättelemättömyydessä kuin riistäytynyt joki, valmiudessa kuin litran kahvia kitannut tullivirkailija.

Todennäköisesti joukkueessa tulee olemaan myös

Tommy Granlund IK Falken, 800 metriä. Hän on radalla kuin luotijuna kiskoilla, kuin rokkari lavalla, kuin ruohonleikkuri nurmikentällä.

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 10 - Mikä on raaston merkitys maratonilla?

Kestävyysjuoksussa raastamisella eli raastolla on joltinenkin merkitys lopputulokseen. Sen sijaan muissa kuin kestävyyslajeissa raastolla ei ole sijaa. Raasto tarkoittaa juoksuvauhdin ylläpitämistä tai kiihdyttämistä tai tämän yrittämistä kehossa polttavasta tuskasta huolimatta. Raasto on mahdollista ainoastaan lajeissa, joissa hapenottokyvyllä on suuri merkitys. Niinpä esimerkiksi pallopelit eivät ole koskaan raastoa joidenkin urheilutoimittajien virheellisestä kirjoittelusta huolimatta.

Juoksumatkoilla raasto on keskeisesessä osassa erityisesti pitkillä ratamatkoilla, varsinkin 5000 ja 10 000 metrillä. Ne ovat raastomatkoja isolla R:llä. Toki myös 800 metrillä ja 1500 metrillä saattaa esiintyä ja esiintyykin raastoa, mutta sitä esiintyy vain hyvin vähän aikaa ja muilla ominaisuuksilla, kuten nopudella, nopeuskestävyydellä, maitohapon siedolla on suuri rooli. Jos ei ole tarpeeksi nopea näille matkoille, siinä ei mikään raasto auta, kun fyysiset rajat tulevat vastaan. Sen sijaan 5000 metrillä ja 10 000 metrillä raaston avulla voi parantaa lopputulosta huomattavasti. Jos 5000 metriä juostaan täpöillä, yleensä tuska alkaa tuntua jo viimeistään 2000 metrin kohdalla ja varsinkin parin viimeisen kilometrin aikana raastolla lopputulokseen suuri merkitys. Jos juoksija on silloin henkisesti valmis raastoon, loppuajassa voi olla runsaasti eroa sellaiseen tilanteeseen nähden, jossa juoksija juoksee näennäisesti täpöillä, mutta ei raasta. Samoin 10 000 metrillä noin viimeisen kymmenen kierroksen raastolla lopputulos saattaa olla selvästi parempi sellaiseen tilanteeseen nähden, jossa juoksija ei raasta.

Raasto on niin äärimmäinen tila, että juoksija ei pysty olemaan kyseisessä tilassa yleensä muutamaa kilometriä pidempään. Raasto on viimeinen keino estää vauhdin hidastuminen tai jopa kiihdyttää sitä, kun kaikki muut keinot on jo käytetty ja kun keho ulvoo tuskasta. Raasto vaatii juoksijalta yleensä riittävän hyvää kuntoa ja kulkevaisuutta, sillä huonokuntoinen tai kulkematon juoksija ei pysty raastamaan. Huonokuntoisen tai kulkemattoman juoksijan kilvan loppu on yleensä selvitymistaistelua ja jalkojen voimatonta läpsymistä kilpailualustaan, eikä hän yksinkertaisesti pysty raastamaan. Tässä hyvällä kunnolla tarkoitetaan kuntoa suhteessa juoksijan omaan suorituskykyyn..

Raasto on myös siitä vaativa tila, että se vie runsaasti henkistä energiaa. Niinpä raastosta kestää palautua yleensä henkisesti pidempään kuin fyysisesti. Jos juoksija on raastanut kestävyysjuoksukilvassa, liian pian tällaisen kilpailun jälkeen juostu uusi kilpailu saattaa aiheuttaa sen, että juoksija ei yksinkertaisesti ole henkisesti valmis raastoon "taasko pitää kärsiä tuskaa", vaikka hän fyysisesti olisikin palautunut. Raastosta palautuminen on yksilöllistä riippuen juoksijan fyysisestä ja henkisestä valmiudesta, eikä tämän vuoksi ole mahdollista asettaa mitään yleistä raastosta palautumisen aikataulua. Joillain esimerkiksi kovasta 5000 metrin kilvasta palautuminen, jossa viimeiset 3000 metriä on ollut silkkaa raastoa, voi viedä viikkoja ennen kuin hän on henkisesti jälleen valmis raastamaan, kun taas jotkut pystyvät raastamaan kisoissa viikko toisensa jälkeen. Suomessa oli eräs tällainen kaveri 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, jonka raastovalmius oli kenties parasta, mitä Suomen kestävyysjuoksussa on kuuna päivänä nähty.

Mikä merkitys raastolla on sitten maratonilla? Ensinnäkin on todettava, että pystyäkseen raastamaan maratonilla juoksijan on oltava ollut täydessä maratonkeskittyneisyydessä ennen maratonkilpaa. Vain valmistautumalla fyysisesti ja henkisesti maratonille niin hyvin kuin pystyy juoksijalla on edes teoriassa mahdollista käyttää raastoa apuvälineenään maratonilla. Toiseksi, kukaan ei pysty raastamaan maratonia alusta loppuun (jopa Wanjirulla ja Gharibilla juoksun täytyi alkumatkalla olla kovasta alkuvaudista huolimatta  raastotonta Pekingin olympiamaratonilla, koska muuten heille olisi käynyt samalla tavalla kuin muille kärkiryhmässä juosseille. He eivät siis raastaneet alussa, vaan rallattelivat). Raasto tulee siis yleensä ajankohtaiseksi maratonin loppukilometreillä. Niinpä juoksijan on oltava siinä vaiheessa vielä riittävän hyvissä voimissa pystyäkseen raastamaan. Jos juoksija on täysin loppu, energiat on käytetty ja maratoniskutusneisuus on mennyttä silloin kun maratonin viimeinen kymppi alkaa, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia raastaa loppumatkalla. Tällaisissa tapauksissa kilvan loppu on vain selvitymistaistelua, jossa juoksija taistelee kohti maalia, mutta minkäänlaista voimaa raastoon ei ole.

Pisin tiedossa oleva matka, jonka kukaan ihmiskunnan historiassa on kyennyt raastamaan maratonilla on Barcelonan olympiamaratonilta vuonna 1992, jolloin Etelä-Korean Whang Young-Cho ja Japanin Koichi Morishita raastoivat viimeiset 17 kilometriä. Näin pitkä raasto maratonilla vaatii paitsi maratonkeskittyneisyyden puikkareihin menemistä, myös poikkeuksellista henkistä valmiutta, suoranaista maratonpsykoosia, jossa ihminen ikään kuin asettuu tuskaisen kehonsa ulkopuolelle. Muuten sitä ei ole mahdollista kestää. Tämä pitkä raasto tosin vaati Young-Cholta ja Morishitalta niin kovan veron, että kumpikaan heistä ei palautunut siitä enää koskaan ennalleen, vaikka Young-Cho vielä pari vuotta myöhemmin Bostonissa 2.08 juoksikin. Henkisesti hän oli kuitenkin uskomattoman raastonsa jälkeen niin loppu, että meinasi lopettaa uransa ensimmäistä kertaa jo vuoden kuluttua olympiamaratonista ja lopullisesti hän laittoi kisakengät naulaan vuonna 1996.

Raastolla on siis maratonin lopputulokseen merkitystä, joskaan kilvan kokonaismatkasta sillä ei ole niin suuri osuus kuin 5000 ja 10 000 metrillä. Jos juoksija kuitenkin pystyy raastoon maratonilla, loppuaika voi parantua jopa useita minuutteja verrattuna tilanteeseen, jossa loppu on raastotonta tai suoranaista selviytymistaistelua. Juoksija voi onnitella itseään jo pelkästään siitä, jos hän yleensä pystyy enää maratonin loppuvaiheessa raastamaan, koska kilpaa juostava matka on siihen mennessä ollut pitkä, hiilihydraattivararastot on vääjäämättä käytetty, rasva-aineenvaihduntaan siirrytty ja lihaksisto loppuun hakattu.

[Z}

Johanna Lehtinen vireessä 5000 metrillä kuin korkeajännitelanka

Joensuun Katajan Johanna Lehtinen juoksi Suuressa Britanniassa Watford -nimisellä paikkakunnalla 5000 metrillä oman ennätyksensä 15.37.21. Tässä kovatasoisessa kilvassa se riitti kymmenenteen sijaan. Se paitsi alittaa Helsingin EM-kisojen A-rajan, on myös aika lähellä Lontoon olympialaisten B-rajaa 15.30.00. Kyseessä oli todella hieno veto runsaasti vastoinkäymisistä juoksu-urallaan kärsineeltä Lehtiseltä. Ne vastoinkäymiset olisivat saaneet jo monet tekemään kisakengistään sauvakävelykenkiä ja kisanumeroistaan hikipyyhkeitä spinning -tunneille, mutta Lehtistä ne eivät ole nujertaneet. Watfordin tulos onkin elävä osoitus siitä, kuinka pitkälle periksiantamattomuudella ja aina vaan uudella yrittämisellä vammojen ja tapaturmien jälkeen voidaan päästä. Toivokaamme, että Lehtinen vielä rikkoo Lontoon kisarajan. Sen hän olisi totta vieköön ansainnut.

16 minuutin alittaminen vitosella on kautta aikain ollut suomalaisille naisuoksijoille harvinaista. Raasto.comilla ei ole käytettävissään tuoreita Suomen kaikkien aikojen tilastoja, mutta raasto.comin toimituksen muistin mukaan ainakin seuraavat naiset ovat maamme historiassa kyenneet alittamaan 16 minuuttia 5000 metrillä:

14.56.22 Annemari Sandell Kalki 1996
15.10.52 Kirsi Valasti TuWe 2004
15.15.76 Päivi Tikkanen K-UU 1989
15.37.21 Johanna Lehtinen JoKa 2012
15.42.28 Tuija Toivonen RiihKi 1982

[raasto.com]

Niclas Sandells piti 3.40 -rajaa pilkkanaan 1500 metrillä

Oslosta kantautui suomalaisille kertojuoksufaneille iloisia uutisia. IK Falkenin kotiseurakseen tunnustava Niclas Sandells juoksi siellä kolmanneksi 1500 metrillä ajalla 3.38.08. Onneksi olkoon! Se suorastaan nauraa EM-kisojen tulosrajalle, mutta jää vielä olympiakisojen B-rajasta vaivaiset kahdesan sadasosasekuntia.Toivottavasti Sandells alittaa sen vielä. Maamme 1500 metrin juoksijat eivät nimittäin ole esiintyneet olympiakisoissa sitten Ari Suhosen päivien vuonna 1988. Sandells nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalle seitsemän, sadasosan päähän Arska Paunosesta. Eipä ole pitkä matka Venäläisen Jartsankaan aikoihin. Oslon kilvassa juoksi myös Sandellsin seuratoveri Mikael Bergdahl, joka saavutti maalin 3.43.39 kuluttua lähtölaukauksesta.

Suomalaiset 3.40 alittajat 1500 metrillä (tilanne kesäkuu 2012)

3.36.33 Pekka Vasala MäntsU 72
3.36.3 Antti Loikkanen VuoksVe 80
3.36.89 Ari Suhonen PorvU 87
3.37.2 Pekka Päivärinta TuUl 73
3.38.03 Jari Venäläinen PieksVe 89
3.38.07 Ari Paunonen SulkU 77
3.38.08 Niclas Sandells IKFalk 12
3.38.18 Vesa Siivonen EspTa 89
3.38.20 Markku Laine LiedLu 79
3.38.39 Samuli Vasala TuUl 01
3.38.50 Mika Maaskola TuTo 88
3.38.90 Jukka Keskisalo JoKa 09
3.38.92 Timo Lehto OrvIF 84
3.39.14 Matti Valkonen SavolTu 83
3.39.2 Kauko Lumiaho RaahVe 72
3.39.70 Jukka Savonheimo TuWe 92
3.39.93 Jonas Hamm LahdA 10

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 9 – Kumoaako maratonkeskittyneisyys maratonolevinaanolevaisuuden?

Maratonjuoksu asettaa harjoittajalleen omanlaisiaan fyysisiä ja henkisiä vaatimuksia. Maratonilla ei vetele pikajuoksijoiden harjoittama uhoaminen ja pullistelu ennen kilpaa ja lähtöviivalla, koska se vie turhaa energiaa ja kuten jokainen maratonin täpöillä juossut tietää, maraton vaatii ihmiskehosta kaikki mahdolliset voimavarat. Maratoonaria ei hyödytä yhtään, jos hän on täydessä raivossa ja uhossa ennen maratonkilpaa, koska maraton suorituksena ei vaadi lyhytkestoista räjähtävää voimantuottoa, kuten lyhytkestoiset äkkilajit. Päinvastoin, jos maratoonari on täydessä aggressiossa ennen kilpaa, hän hyytyy jo ennen puolta matkaa ja tuloksena on 100 prosenttisen varmasti maratonwaterloo. Niinpä maratoonarit eroavat ihmistyyppinä aika lailla esimerkiksi pikajuoksijoista ja muista äkkilajien edustajista.

Maratonin luonteesta johtuu, että lajin pariin eivät yleensä hakeudu lyhytjännitteiset, levottomat, keskittymiskyvyttömät ja pitkän tähtäyksen suunnittelua vieroksuvat poukkoilijat. Samoin ulkonäkökeskeiset narsistiset pullistelijat ja väkivaltaiset uhoajat loistavat yleensä maratonkilvoista poissaolollaan. Maratoonarit ovat keskimäärin hyvinkin pitkäjänteistä, turhaa mölyä ja pintaliitoa välttävää porukkaa. He ovat usein vaatimatonta väkeä, jatkuvaa hälinää ja joukkoa ympärilleen kaipaamattomia puurtajia, jotka antavat jalkojensa puhua puolestaan. Koska maraton on kuitenkin ihmiskeholle äärimmäisen kova rasitus ja koska se herättää harjoittajassaan suuria tunteita, jotkut maratoonarit unohtavat maratonnöyryyden ja he sortuvat maratonolevinaanolevaisuuteen.

Maratonolevinaanolevaisuus tarkoittaa perusteetonta kerskailua omilla maratonsuorituksilla. Maratonoleviaanolevaisuudella on muutamia tunnuspiirteitä. Ensinnäkin maratonolevinaanolevaisuudessa ei yleensä olla ennen elämän ensimmäistä maratonia, mutta toisesta maratonista alkean maratonolevinaanolevaisuuteen taipuvaisilla on möly päällänsä ja 50 maratonin jälkeen möly vasta suuri on. Sen sijaan maratonien laadulla ei ole väliä. Toiseksi maratonlevinaanolevaisuus on tyypillisempää maratonin jälkeen kuin ennen maratonia, johtuen ennen kisaa tunnettavasta maratonpelkääväisyydestä. Toki jotkut ovat maratonlevinaanolevaisuudessa myös ennen maratonia. Kolmanneksi, maratonolevinaanolevaisuus on prosentuaalisesti selvästi yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa. Neljänneksi, mitä vähemmän on aihetta maratonolevinaanolevaisuuteen, sitä tyypillisemmin ollaan maratonolevinaanolevaisuudessa. Tämä johtuu siitä, että niiden, joilla tulosten puolesta saattaisi olla aihetta maratonolevinaanolevaisuuteen, ei tarvitse olla maratonolevinaanolevaisuudessa, koska tulokset puhuvat puolestaan. He eivät ole maratonolevinaanolevaisuudessa, koska he ovat.

Tyypillisin esimerkki maratonolevinaanolevaisuudesta on maratonin 3-5 tuntiin juossut mieshenkilö tai joukko mieshenkilöitä, jotka puhuvat lentokoneessa tai muissa julkisissa tiloissa suureen ääneen, että kaikki vähän kauempana olijatkin varmasti kuulevat, kuinka ”he jäpittivät viiteen tuntiin, vaikka jalka oli aivan paskana” tai ”kuinka he ovat juosseet jo ainakin 50 maratonia” tai ”30 kilometrin kohdalla olin aivan puhki, mutta taas tuli vedettyä neljään tuntiin." Toinen tyypillinen piirre maratonolevinaanolevaisille on oman harjoittelun jatkuva vähättely tyyliin ”en oo treenannu paljoakaan, ei oo tullu juostua pitkiä lenkkejä, mutta taas tuli maratoni vedettyä”. Kolmas piirre maratonolevinaanolevaisilla on toisten juoksijoiden vammojen vähättely. Jos joku joutuu jättäytymään maratonkilvasta pois vamman takia tai keskeyttämään vamman takia, maratonolevinaanolevainen saattaa sanoa: ”kyllä sillä vammalla pystyy juoksemaan, minullakin oli sinä ja sinä vuonna akilles aivan hajalla, mutta vedin hirveillä kivuilla maratonin läpi”. Jos kuuluvin maratonolevinaanolevaisten porukka on julkisissa tiloissa maratontuloksiaan huutava miesporukka, näkyvimpiä maratonolevinaanolevaisia ovat puolestaan sellaiset yritysjohtajat ja poliitikot, jotka taatusti vähintään joka toisessa heistä kertovassa lehtihaastattelussa muistavat kertoa maratontuloksistaan, vaikka haastattelu koskisi heidän työasioitaan.

Maratonolevinaanolevaisuudella on myös taipumus murentaa maratonkeskittyneisyyttä. Tämä johtuu siitä, että huomio kiinnittyy silloin maratonin kannalta vääriin asioihin. Kun juoksija on täydessä maratonolevinaanolevaisuudessa, hän on myös täydessä maratonkeskittymättömyydessä. Jos henkilö on puolestaan täydessä maratonkeskittyneisyydessä, hän ei voi olla maratonolevinaanolevaisuudessa, koska täysi maratonkeskittyneisyys kumoaa maratonolevinaanolevaisuuden. Täyden maratonkeskittyneisyyden maratonolevinaanolevaisuuden kumoava vaikutus ulottuu myös maratonin jälkeiseen aikaan, jolloin maratonkeskittyneisyys on antanut juoksijalla maratonnöyryyttä, jolloin maratonolevinaanolevaisuus ei pääse juoksijaan käsiksi edes maratonin jälkeen. Juoksija ei ole maratonolevinaanolevaisuudessa edes silloin, jos hän on maratononnellisuudessa, koska maratononnellisuutta ei ole mahdollista saavuttaa ilman maratonkeskittyneisyyttä, joka puolestaan kumoaa maratonolevinaanolevaisuuden. On tärkeää muistaa, että juoksija voi aidosti iloita maratontuloksistaan esimerkiksi ystäviensä ja tuttaviensa kanssa ja olla tyytyväinen maratontuloksiinsa ilman maratonolevinaanolevaisuutta.  

[Z]