Miesten olympiamaraton Ugandan juhlaa

Lontoon miesten olympiamaraton oli mielenkiintoisuudessaan kiintoisa kilpa. Voiton siinä vei Ugandan edustaja, Stephen Kiprotich ajalla 2.08.01. Se yllätti monet, mukaan lukien raasto.comin, olihan mukana aika nippu Kiprotichia kansainvälisesti tunnetumpia maratonkovanaamoja. Täysin tuntematon maratonmarkkinoilla Kiprotich ei toki ennen kilpaa ollut, sillä viime vuonna hän kiskaisi keväällä maratonin Hollannin Enschedessä 2.07.20:een ja oli loppukesästä Daegun MM-maratonilla 11. Olympiavuoden helmikuussa hän puolestaan juoksi Tokion maratonin kolmanneksi ajalla 2.07.50, häviten mm. Japanin Arata Fujiwaralle, mutta voittaen Haile Gebrselassien. 

Kiprotich osoitti jälleen kerran kuinka hieno urheilulaji maraton on. Vaikka jollain olisi kuinka kova tilastoaika, maratonilla tilastoajoilla ei ole mitään merkitystä, vaan päivän kunto, oman suorituskyvyn mahdollisimman tarkka tunteminen, taktiikka ja oikea vauhdinjako näyttelevät suurta roolia. Maraton tarjoaa kerta toisensa jälkeen unohtumatonta draamaa yllättävine nousuineen ja täydellisine hyytymisineen, joissa eroja suuntaan tai toiseen saattaa tulla muuttaman kilometrin aikana minuuttitolkulla. Tällaista edes maailman parhaat elokuvakäsikirjoittajat eivät pysty tarjoamaan ja kaiken lisäksi maraton on oikeaa draamaa, vailla valheellista keinotekoisuutta, sillä maraton on oikeaa elämää. 

Kiprotichin juostessa vastustamattomasti voittoon viimeisen viiden kilometrin irtiotollaan, jäi kaksi Kenian edustajaa tappelemaan muista mitaleista. Paras heistä oli kivenkova arvokisajuoksija, vuosien 2009 ja 2011 maratonin maailmanmestari Abel Kirui ajalla 2.08.27. Se oli hitain Kiruin kolmesta arvokisajuoksusta (Berliinin MM-maraton 2009, 2.06.54, Deagun MM-maraton 2011, 2.07.38), mutta osoitti sen, että Kirui oli sittenkin kovasta valintaporusta huolimatta mies paikallaan Kenian joukkueessa. Hän kukisti kolmanneksi sijoittuneen ja viime syksynä Frankfurtissa kaikkien aikojen toiseksi nopeimman maratonajan (2.03.42) juosseen joukkuetoverinsa Wilson Kipsang Kiprotichin selvästi. Kipsang nimittäin hiipparoi täysin katkinaisena maaliin 2.09.37 kuluttua lähtölaukauksesta, mikä on ylivoimaisesti hänen uransa hitain maratonaika. Sillä ei tietenkään ole siinä mielessä merkitystä, että olympiamitali on aina olympiamitali, mutta melkoista riskipeliä mies kilvassa pelasi hyökätessään keulaan vain 10 kilometrin juoksun jälkeen ja vetämällä kuumassa kelissä seuraavan vitosen 14.11. Tällaisella vauhdinlisäyksellä noin aikaisessa vaiheessa maratonkilpaa hän poltti hiilihydraattivarastojaan kuin ylenpalttinen tuhlari, mikä kostautui kilvan loppupuolella armottoman vääjäämättömästi. 

Vain äärettömän kovan suorituskykynsä ansiosta Kipsang pystyi tyhjillä energiavarastoillaan välttämään kanveesin kilvan viimeisillä kilometreillä ja hankkimansa etumatkan turvin saamaan itselleen pronssin, mutta maalissa mies on täysin kantokunnossa. Häneltä kului 40 kilometristä maaliin aikaa 7.34, mikä on yli puoli minuuttia hiljaisempaa kuin Etiopian Tiki Gelanalla naisten kilvassa. Normaalisti maailman huippumiehet juoksevat 40 kilometristä maaliin alle 6.30, huippuna tietysti Italian Stefano Baldinin 6.05 Ateenan olympiamaratonilla 2004, joten on ilmeistä että Kipsang taisteli maaliin veitsen terällä, jossa vaihtoehtoina olivat mitali tai kanveesi. Se, olisiko hän pienemmällä maratonsäntäilyllä kilvan alkuvaiheessa ollut kykenevä voittamaan olympiakultaa, jää maratonfanien ikuiseksi spekulaatioiden kohteeksi. Se on ainakin varmaa, että juoksemalla ensimmäisen puoliskon koko ajan samassa porukassa voittaja Kiprotichin ja toiseksi sijoittuneen Kiruin kanssa hän olisi ollut tuorevoimaisempi 37 kilometrin paalulla, jolloin voitosta kilvoittelu täydellä maratonkaasullaan toden teolla alkoi.  

Kilpailun neljännestä sijasta syntyi aikamoinen maratontappelu, jonka väänsi edukseen aina varma USA:n maratonkone Meb Keflezighi ajalla 2.11.06. Tuon vuoden 2004 olympiamaratonin hopeamiehen uralle on mahtunut oikeastaan vain kaksi epäonnistunutta maratonia: vuoden 2007 Lontoon maraton (DNF) ja saman vuoden USA:n olympiakarsintamaraton, mutta nuo molemmat selittyvät Mebin silloisilla terveydellisillä ongelmilla. Muuten mies on aina maratonille startatessaan ollut itse varmuus. Hän siis totta vieköön hallitsee maratonkeskittyneisyyden. 

Meb kukisti viimeisen puolen kilometrin voimakkaalla maratonrynnistyksellään koko kilvan ajan lähellä kärkijoukkoa juosseen Brasilian Marilson Dos Santosin (2.11.10) ja Japanin Kentaro Nakamoton (2.11.16). Viimeksi mainittua saattoi hieman korpea maalissa se, että Meb käytännössä koko ajan peesasi häntä maratonin toisen puoliskon, osallistumatta lainkaan vetotöihin. Joka tapauksessa Nakamoto osoitti olevansa hyvä arvokisajuoksija, sillä viime kesän MM-kisojen kymmenennen sijan jatkoksi hänen maraton CV:nsä komistui olympiamaratonin kuudennella sijalla. Dos Santos puolestaan sai viidennen sijansa johdosta hyvityksen neljän vuoden takaiselle Pekingin olympiamaratonin keskeytykselleen ja kyseessä oli muutenkin tämän kaksinkertaisen NewYorkin maratonin voittaneen brasilialaisen ylivoimaisesti paras arvokisamaraton (aikaisemmin 10. Helsingin MM-maratonilla 2005 ja 16. Berliinin MM-maratonilla 2009). 

Kilvan seitsemäntenä maaliin saapui yllättäjä, Zimbabwen maratontallia edustava Cuthbert Nyasango. Hän teki oman ennätyksensä, joka olympiamaratonin jälkeen kirjoitetaan numeroin 2.12.08. Se, että Nyasango ei ole juossut maratonia toistaiseksi tuon kovempaa saattaa johtua siitä, että mies on keskittynyt lähinnä arvokisamaratoneille tähänastisella maratonurallaan 100 prosenttisessa maratonkeskittyneisyydessä. Todisteeksi tästä käy mm. Daegun MM-maratonin 16. tila. Miehen maratonpotentiaalista jotain kertoo se, että hän on vetäissyt puolimaratonin tuntiin. Esikuvana Nyasangolla lienee 1990-luvun kova zimbabwelaismaratoonari Tendai Chimusasa, joka sijoittui vuoden 1996 Atlantan olympiamaratonilla 13:nneksi ja oli neljä vuotta myöhemmin Sydneyssä yhdeksäs. 

Tuntematon maratonsälli on myös kahdeksanneksi tullut Brasilian Paulo Roberto Paula (2.12.17), sillä hän ei ole vielä toistaiseksi kyennyt maratonurallaan 2.10 -alitukseen. Voimassa olevan ennätyksensä, 2.10.23 hän juoksi keväällä Padovassa. Paulo Roberto Paulan juoksu osoittaa sen, että olympiamaratonilla jopa päälle 2.10-miehilläkin on mahdollisuuksia korkealle tulosluettelossa, mikäli he juoksevat oman juoksunsa, piittaamatta siitä, kuinka kilpakumppanit kilvan aikana säntäilevät. 

Kilvan paras eurooppalainen oli yhdeksänneksi sijoittunut Puolan Henryk Szost 2.12.28 kuluttua lähtölaukauksesta. Hän juoksi hyvinkin odotusten mukaan, sillä keväällä Lake Biwassa tuloksen 2.07.39 juosseelta mieheltä voitiin odottaa hyvänä päivänä kymmenen parhaan joukkoon sijoittumista. Szost taisteli hienosti kilvan loppupuoliskon, sillä jo viimeisen kympin alkaessa mies irvisti maratontuskaansa sen näköisenä, että katkeaa minä hetkenä hyvänsä kuin maratonkorsi. Eipä kuitenkaan katkennut, vaan juoksullaan mies pyyhki muistojensa joukosta neljän vuoden takaisen Pekingin olympiamaratonin pettymyksen (sijoitus silloin 34.) Nyt Pekingin olympiamaraton ei enää kalva Szostia ja hän lienee saanut Lontoon olympiajuoksullaan sielulleen maratonrauhan. 

Kukapa muukaan sijoittui tämänkertaisella olympiamaratonilla kymmenenneksi kuin vanha kunnon Italian maratonmasiina, 38-vuotias Ruggero Pertile. Maratonfanit eivät voi olla kunnioittamatta Pertileä, joka tuntee maratonkoneensa tarkemmin kuin kenties kukaan nykymaratoonareista. Hän ei koskaan välitä mitä muut maratonkilvassa tekevät, vaan noudattaa täysin omaa taktiikkaansa. Neljä vuotta sitten Pekingin olympiamaratonilla Pertile oli 15. ja nyt tämä parhaimmillaan maratonin 2.09.53:een juossut maratoonari isolla M:llä pisti vieläkin paremmaksi. Jos joku nostaa sijoitustaan maratonin toisella puoliskolla, se on Pertile. Niin kävi tälläkin kertaa. Viimeisen 7,2 kilometrin aikana 35 kilometristä maaliin Pertile kohensi sijoitustaan kymmenen pykälää, tosin nyt edes tämä tasaisen maratonvauhdin ruumiillistuma ei kyennyt negatiiviseen splittiin.  

Maratonkoneista puheen olleen, sellainen on ilman muuta 11:nneksi tullut Sveitsin ylpeys, Pertilen ikätoveri Viktor Röthlin (2.12.48). Nuorempana maratonsäntäilyyn taipuvaisesta (esim. Pariisin MM-maraton 2003) Röthlinistä on vuosien myötä kehittynyt varma arvokisamaratonkone. Tästä ovat osoituksena tämänkertaisen olympiajuoksun lisäksi vuoden 2006 EM-maratonin hopea, vuoden 2007 MM-maratonin pronssi, vuoden 2008 olympiamaratonin kuudes sija sekä vuoden 2010 Euroopan mestaruus. Toki myös Röthlinin ennätys, Tokiossa vuonna 2008 juostu 2.07.23 on eurooppalaiseksi erittäin kova. 

Eurooppalaisen suoran olympiamaratonin tulosluettelossa täydentää 12. sijalla maalisen linjan ylittänyt Ukrainan Oleksandr Sitkovski. Hän on vedellyt 2.09-2.10 –aikoja viimeiset neljä vuotta, mutta nyt mies näytti, että pikkumaratoneilla juostuilla ajoilla on katetta myös maratoneista tärkeimmällä, olympiamaratonilla. Tämän vuoksi Sitkovski oli luultavasti maratonin maalissa maratononnellisuudessa tai ainakin maratontyytyväisyydessä. 

Brasilia onnistui tämänkertaisella olympiamaratonilla loistavasti. He olivat ensimmäinen maa, joka sai maaliin kolme miestä. Tästä piti huolen heidän kolmikkonsa huonoin, Franck de Almeida. Hän harppoi 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle aikaan 2.13.35 ja oli kilvan 13. paras. De Almeida on ollut vuosien ajan tasainen 2.12-2.14-mies, mutta nyt mies sai aikaiseksi lähes täydellisen maratononnistumisen. Toki eurosportia seuraavat maratonfanit muistavat hänen olleen jo olympiavuoden keväällä kunnossa, siitä osoituksena Milanon kaatosateessa, erittäin liukkaalla tiellä juoksemansa 2.12.03. Olympiasuoritustaan kelpasi hänen juhlistaa muutaman tunnin kuluttua maratonin päättymisestä olympiakisojen päättäjäisten humussa, keho maratontyytyväisyyttä kehräten. 

Sijalta 14. olympiamaratonin maalista löytyi Venäjän paras mies, Aleksei Reynkov (2.13.49). Se sai ennätykseltään 2.09 -miehen tuulettamaan vapautunutta tuuletusta maratontuskan helpotettua. Kenellekään ei siis jäänyt epäselväksi, etteikö Reynkov ollut tyytyväinen tämänkertaiseen maratonsuoritukseensa. Näin hän jäi vain yhden sijan 2000-luvun venäläisten miesmaratoonareiden parhaimmasta olympiamaratonsuorituksesta, johon pystyi Leonid Svetshov vuonna 2004 Ateenassa.

Kuka sitten sijoittui kilvan 15. sijalle? No eipä enempää eikä vähempää kuin Zimbabwen toiseksi paras mies, Wirimai Juwawo. Hänen aikansa oli 2.14.09. Sille on nostettava hattua, sillä Juwawo ei ole toistaiseksi maratonurallaan kyennyt juoksemaan kestävyysurheilun kuninkuusmatkaa nopeammin kuin 2.12.38. On toki selvää, että nykyisessä kunnossaan hänelle olisi 2.10-raja ollut viileissä olosuhteissa ja nopealla reitillä silkkaa paperia. Zimbabwelaiset voivat onnitella itseään ja toisiaan erittäin hyvin onnistuneesta maratonkeskittyneisyydestä tämänkertaiseen maratonkilpaan. 

Hyvin juoksi myös 16:nneksi tullut Australian Michael Shelley. Hänenkään aikansa, 2.14.10, ei ole kovin kaukana miehen persoonallisesta rekordista, 2.11.23. Jos Shelleyn idoli ei ole aikoinaan kolme kertaa olympiamaratonilla kymmenen parhaan joukkoon sijoittunut Steve Moneghetti, tai samaan saavutukseen kyennyt Rob De Castella, niin jo on kumma. Samalla Shelley kukisti erittäin kovan kolmikon, 17:nneksi tulleen Kenian Emmanuel Mutain (2.14.49), 18:nneksi parhaana kanveesiin vajonneen Marokon Rashid Kisrin (kilpailun paras marokkolainen muuten, 2.15.09) ja 19:nneksi sakanneen Eritrean Yared Asmeromin (2.15.24). Varsinkin Mutain juoksu oli aikamoinen waterloo, jota ainakin ME-mies Patrick Makau, New Yorkissa viime syksynä sillä reitillä käsittämättömän 2.05.06 latonut Geoffrey Mutai ja keväällä Lontoon maratonilla Emmanuelin kauas taakseen jättänyt vanha kunnon Martin Lel katsoivat luultavasti hampaitaan kiristellen ja Kenian korruptoituneita olympiavalitsijoita kiroten.   

Kahdenkymmenen parhaan joukkoon mahtui vielä Kanadan Dylan Wykes, joka keväällä oli juossut Rotterdamissa 2.10.47. Nyt maratoniin kului 2.15.26, mutta tuskinpa Wykes oli maalissa kovinkaan suuressa maratonpettyneisyydessä, siksi kova saavutus on sijoittua olympiamaratonilla top 20:een.

  

Suomen Jussi Utriainen sijoittui olympialaisessa maratonmittelökoettelemuksessa sijalle 69. ajalla 2.26.25. Hän jätti taakseen 16 miestä + suuren joukon keskeyttäneitä. Utriainen sakkasi kilvassa sen verran, että kilvan toiseen puoliskoon kului aikaa noin 1.17. Tätä ei luonnollisestikaan voi sanoa hyväksi maratonsuoritukseksi Jussin tasoiselle kestävyysjuoksijalle, mutta maratonfanit nostavat hänelle hattua siitä, että hän juoksi kilvan sitkeästi maaliin. Näin Ateenan vuoden 2004 olympiamaratonilla tapahtunut keskeytys ei jäänyt miehen ainoaksi suoritukseksi olympian kentillä. On täysin eri asia juosta maaliin kuin keskeyttää. Omaan tasoon nähden hidas maratonaikakaan ei näet korpea maratonmiestä samalla tavalla kuin keskeytys. Itsesyytökset ja itsetuhoiset ajatukset maaliin juostun maratonin jälkeen eivät ole läheskään samanlaisia kuin keskeytyksen jälkeen. Tällä kertaa Jussin keväällä juoksemalla 2.16-ajalla olisi sijoittunut jopa 30 parhaan joukkoon ja olosuhteisiin nähden realistisella 2.17-ajalla olisi taisteltu pääsystä top 35:een. 

Jos joillekin Lontoon olympiamaraton oli täydellinen waterloo, niin sitä se oli Etiopian miehille. Koko heidän kolmikkonsa oli paahtanut alkuvuodesta maratonin alle 2.05, Ayele Abshero jopa 2.04.23, mutta niin vain kaikki heidän edustajansa keskeyttivät kilvan. Etiopia otti riskin valitsemalla koko kolmikkonsa miehistä, joilla ei ole juuri lainkaan maratonkokemusta ja nyt tämä valintalinja kostautui pahimmalla mahdollisella tavalla. Mitä mahtoi esimerkiksi vuorenvarma Tsegay Kedebe, tuo vuoden 2008 olympiapronssimies, vuoden 2009 MM-pronssimies, kahdeksan kertaa alle 2.07 juossut (ennätys 2.05.18) ja hitaimmillaankin 2.10.00 takonut mies miettiä katsellessaan maanmiestensä edesottamuksia? Todennäköisesti etiopialaisten valmistautumisessa joku on mennyt täysin pieleen, sillä Dino Shefir oli maratonvaikeuksissa jo kymmenen kilometrin jälkeen ja muut miehet hyytyivät toisella puoliskolla täydellisesti. Muutenkin etiopialaisten miesjuoksijoiden edesottamukset Lontoon kisoissa olivat kautta linjan selvästi odotettuja vaisumpia.

Yhtään enempää juhlaan ei ole Ranskan kolmikolla, ennätyksiltään 2.07-2.09 –miehiä, joista etiopialaisten tapaan jokainen keskeytti olympiakilvan. USA:n miehillekin kilpa olisi ollut ilman vanhaa kunnon Mebiä aikamoinen waterloo, sillä niin Ryan Hall kuin Abdi Abdirahmankin poistuivat maratonkilvasta ennen maaliviivan ylitystä. Plantaarifaskiitista aiemmin tänä vuonna kärsineen Hallin takareisi hirtti kiinni jo kilvan alkupuoliskolla, kun taas Abdirahmanilla polvi sanoi yhteistyösopimuksen irti.Valitettavasti keskeyttäneiden joukosta löytyy myös Itävallan Günther Weidlinger, tuo 12 vuoden takaisten olympiakisojen esteiden kahdeksas, jolle maratonfanit olisivat toivoneet hyvää olympiamaratonjuoksua pitkän juoksu-uran kruunuksi.

Niin oli olympiamaraton päätöksessään ja maratonfanit itkivät maratonhaikeudessaan verta katsellessaan olympiakisojen päättäjäisiä, joissa jaettiin vain yhden lajin palkinnot. Tuo laji oli miesten maraton. Nyt maratonfanien ei auta muu kuin alkaa odottaa seuraavien olympiakisojen maratonkilvoitteluja ja maratonodotustuskaa helpottaakseen katsoa tämänkertaiset Lontoon olympiamaratonit uudestaan nauhoiltaan 999999 kertaa. 

[raasto.com, iaaf.org & letsrun.com]