tiistai 22. tammikuuta 2013

Naoko Sakamoto teki kisapaidoistaan huiveja

Japanilainen maratonkonetar Naoko Sakamoto on päättänyt lopettaa uransa. Toisin sanoen, hän teki kisasukistaan rättejä. Toisin sanoen, hän teki kisapaidoistaan huiveja. Toisin sanoen, hän teki maratonjuomistaan kastiketta. Toisin sanoen, hän teki kisakengistään kukkaruukkuja. Toisin sanoen, hän teki kisahousuistaan silmien pimentäjiä.

Sakamoto (s. 1980) ei turhaan tuhlannut arvokkaita vuosia ihmisen lyhyestä huippu-urheilu urasta radan kiertämiseen, vaan siirtyi jo nuorena maratonille. Tämä ei ole ihme, sillä maraton on ehdoton kestävyysurheilun kuningatarmatka. Hän liittyi Tenmayan kivikovaan maratonammattilaistalliin heti lukion jälkeen ja tempaisi 22 vuoden iässä ensimaratonillaan hurjan tuloksen 2.21.51. Osakassa tammikuussa 2003 tämä tapahtui. Mielenkiintoista siinä on se, että Sakamoton uran ennätykseksi puolimaratonilla jäi 1.09.27 ja kympillä 33.06.17. Toisin sanoen, hän juoksi Osakan debyyttimaratonillaan (väliajat mm. 33.12, 49.57, 1.06.40, 1.10.21, 1.23.40) lähes samaa vauhtia kuin alimatkoilla koskaan uransa aikana. Voittoon se ei kuitenkaan riittänyt, sillä tuleva olympiavoittaja Mizuki Noguchi juoksi 2.21.18, eikä edes toiseen sijaan, sillä vuoden 1997 kympin MM-pronssimitalisti Masako Chiba leipoi 2.21.45, mutta kolmas sija ja lippu Pariisin MM-maratonille oli Sakamoton palkintona Japanin debyyttimaratonrekordin lisäksi.

Kesällä 2003 Pariisin MM-maratonilla Sakamoto sijoittui neljänneksi ajalla 2.25.25, Kenian Catherine Ndereban (2.23.55) Noguchin (2.24.14) ja Chiban (2.25.09) jälkeen. Palkinnoksi tuki kuitenkin maratonin maailmancupin voitto, vain voitto, eikä mikään muu kuin voitto. Paikkansa seuraavan vuoden olympiamaratonille Sakamoto varmisti voittamalla tammikuussa 2004 Osakassa ajalla 2.25.29. Merkille pantavaa tuossa juoksussa oli se, että Sakamoto juoksi 30-35 kilometrin välisen vitosen 15.48, kun hänen uransa ratavitosen ennätykseksi jäi 15.45.75. Hän oli siis maratonkonetar, vain maratonkonetar, eikä enempää eikä vähempää kuin maratonkonetar.

Ateenan olympiamaratonilla vuonna 2004 Sakamotolla ei ollut aivan 100 prosenttinen kulku seuralaisenaan. Hän sijoittui kuumassa pätsissä seitsemänneksi ajalla 2.31.54, aika lailla voittoon viilettäneen Noguchin (2.26.20) ja viidenneksi sijoittuneen Reiko Tosan (2.28.44) takana. Tuosta juoksusta lähtikin Sakamoton uran alamäki.

Ateenan olympiajuksun jälkeen jalkavammat alkoivat näet vainota Sakamotoa kuin poliitikot viattomia. Häntä ei juuri kilpailutouhuissa näkynyt, kunnes vuonna 2007 hän ilmestyi Berliinin maratonin lähtöviivalle. Siellä hän juoksi puolimatkaan ajassa 1.12.31, mutta hyytyi toisella puoliskolla sen verran, että maalissa kellot näyttivät hänelle maratoniin käytetyksi 2.28.33. Se ei 2.21-naaraalle hurraahuutoja aiheuttanut, mutta joka tapauksessa comebäkki oli tosiasia.

Valitettavasti comebäkki ei kuitenkaan jatkunut suotuisissa merkeissä, sillä Sakamoton pyrkimys vuoden 2008 Pekingin olympiamaratonille epäonnistui hänen sijoituttuaan Osakan olympiakarsintamaratonilla vasta kymmenenneksi 2.30.21 kuluttua lähtölaukauksesta. Kilvat eivät jatkuneet maratonsuotuisissa maratonmerkeissä sen jälkeenkään, sillä vuonna 2009 hän jopa päälliitti 2.40, lieventävänä asianhaarana tosin Sapporon maratonilla vallinnut tappava helle. Vuonna 2011 Jokohamassa Sakamotolta kului aikaa 42 kilometriin ja siihen vielä päälle lisättyyn 195 metriin 2.35.17 ja viimeinen yritys olympialaisiin tyssäsi tammikuussa 2012 Osakassa juostuun 2.39.27:ään.

Sakamoton uran viimeiseksi kilvaksi tällä haavaa jäi Kita-Kiushussa 20.2.2013 juostu naisten ekidenviestikilpa. Sen jälkeen hän päästi ilmoille lopettamisilmoituksensa. "Meitsii kyllä himottais palata takaisin huipulle, mutta en pysty enää reenaamaan sillä tavalla, että voisin päästä sinne", Sakamoto sanoi sydän täynnä maratonhaikeutta ja jatkoi: "Päätin, että nyt on aika lopettaa. Olen suruissani siitä, että en pystynyt lopettamaan uraani marakilvassa". Koviin suureen suruun Sakomotolla ei kuitenkaan ole syytä, sillä harvapa meistä kykenee juoksemaan maratonin aikaan 2.21.51 ja sijoittumaan MM-kisoissa neljänneksi ja olympiakisoissa seitsemänneksi.

Japanin kaikkien aikojen naisten maratontilasto vuoden 2013 alussa:

2.19.12 Mizuki Noguchi, Berliini 2005
2.19.41 Yoko Shibui, Berliini 2004
2.19.46 Naoko Takahashi, Berliini 2001
2.21.45 Masako Chiba, Osaka 2003
2.21.51 Naoko Sakamoto, Osaka 2003
2.22.12 Eri Yamaguchi, Tokio 1999
2.22.46 Reiko Tosa, Lontoo 2002
2.22.56 Harumi Hiroyama, Osaka 2000
2.23.23 Risa Shigetomo, Osaka 2012
2.23.26 Hiromi Ominami, Berliini 2004

[raasto.com, japanrunningnews.blogspot.com & iaaf.org]




Ei kommentteja: