perjantai 4. lokakuuta 2013

Berliinin maratonin kisaraportti 2013



Koska raasto.comin fanit ovat pyytäneet allekirjoittaneelta toistuvasti uusia maratonkisaraportteja jo julkaistujen jatkoksi (Frankfurt 2005, Hampuri 2006, Berliini 2006, Hampuri 2007, ks. raasto.comin etusivun valikosta kisaraportit), teen työtä käskettyä. Tämänkertaisen kisaraportin kirjoittamiseen on myös kaksi muuta syytä: ensinnäkin tämän vuoden Berliinin maraton oli meikäläisen uran 20. maraton (0 kertaa alle 2.30, 4 kertaa alle 2.35, 16 kertaa alle 2.40, 20 kertaa alle 3h).  Toiseksi, kyseessä oli ensimmäinen maratonini Berliinin maratonin Jubilee klubin jäsenenä. Kyseisen klubin pääsyvaatimuksena on vähintään 10 maaliin juostua Berliinin maratonia, jonka sain siis täyteen viime vuonna. Tämänkertainen Berliinin reissu meni näin:

Torstai 26.9.

Porista on pitkä matka maailmalle. Niinpä maratonreissulle pitää lähteä jo päivää aikaisemmin verrattuna aikoihin, jolloin asuin Turussa. Herään kotona klo 8.30, syön aamupalan, otan kassit kantoon ja lähden polkemaan vinkuvaisella pyörälläni kohti Porin rautatieasemaa. Juna Tikkurilaan lähtee klo 10.10. Kuuntelen koko matkan Dream Theater -nimisen laulu- ja soitinyhtyeen uutta levyä nimeltään Dream Theater. Se on tosi hyvä LP. Tikkurilaan saavutaan klo 13.45. Ensiksi menen läheiseen ravintolaan syömään, sillä maratontankkauksesta ei saa tinkiä, varsinkaan kun nykyisellä harjoittelulla (joka toinen päivä juoksua, joka toinen päivä spinningiä) aikaa kuluu maratonilla noin 20 minuuttia kauemmin kuin silloin kun juostiin kaksi kertaa päivässä. Ruokailun jälkeen nousen Tikkurilan asemalta lentokenttäbussiin. 
Lentokentälle saavuttuani majoitun aivan kentässä kiinni olevan Hiltonin hotelliin. Majoitus siinä on yllättävän halpa hotellin loisteliaan tason huomion ottaen, mutta se selittyy sillä, että tähän hotellivaraukseen ei kuulunut peruutusturvaa. Hotellissa on äänieristetyt ikkunat, joten lentokoneiden melu ja möly ei kuulu hotellin huoneisiin. Hotellihuoneeseen saavuttuani menen tunniksi nukkumaan. Nukahtaminen on helppoa kun kuuntelee Dream Theateria. Herään tunnin päästä kellon soittoon ja siihen, että korvakuulokkeista ei kuulu enää Dream Theateria. Sen jälkeen lähden lenkille. Ohjelmassa on 10 km kevyttä. Koska en uskalla juosta nykyään enää minkäänlaisia vetoja pohkeiden jatkuvan hirttäytymisriskin vuoksi, minulla on tätä nykyä koneessani vain kaksi vaihdetta: kevyt ja kova. Toisin sanoen, kaikki mikä ei ole kevyttä on kovaa. Lenkin ja suihkun jälkeen sullon hikiset lenkkikamat takaisin kasiin, menen alakerran ravintolaan syömään pastaa ja sitten kävelen noin 200 metrin matkan kassin kanssa lentoaseman lähtöselvitykseen, jonne jätän kassin siis jo lentoa edeltävä iltana, jolloin aamulla voi kävellä suoraan turvatarkastukseen. Toki juoksukengät jätän käsimatkatavaroihin, sillä maratoonari ei voi ottaa riskiä pakkaamalla niitä ruumaan menevään kassiin. Palaan takaisin hotellille, missä kuuntelen hieman Dream Theateria ennen nukkumaan menoa. 

Perjantai 27.9.

Herään klo 5.30 ja menen aamupalapöytään tasan klo 6.00. Syön kunnollisen aamupalan, otan käsimatkatavarat mukaan, luovutan huoneen ja kävelen lentoaseman terminaaliin, menen turvatarkastuksen läpi ja kas kummaa, heti turvatarkastuksen toisella puolella törmään maratontuttuihin. Kukapa muukaan siellä on kuin Lasse Palmberg, Berliinin maratonin Jubilee klubin jäsen hänkin. Menemme Lassen kanssa juomaan kahvit ja puhumaan maratonjuttuja. Sitten on aika mennä lähtöportille ja ketkäpä muutkaan siellä ovat kuin vanhat Kyrkslätt IF:n kasvatit ja nykyiset Sjundeå IF:n miehet Magnus Hellström ja Thomas Sandvall. Toisin kuin minä, pojat eivät todellakaan ole mitään maratonkehäraakkeja, vaan tavoittelevat tulevassa kisassa alle 2.35:n aikoja. Sattuupa vielä niin, että lentokoneessa poikien paikat ovat aivan meikäläisen vieressä, joten koko matkan ajan puhumme poikain kanssa juoksujuttuja. Heistä on helppo huomata, että he suorastaan huokuvat maratonluottoa. 

Berliiniin saapumisen jälkeen otan kassini hihnalta ja kävelen suoraan bussiin, jonka pääteasema on Zoologischer Garten. Aivan sinne asti en kuitenkaan mene, sillä Hotelli Mondial, jonne majoitun, sijaitsee pari kolme pysäkinväliä ennen pääteasemaa. On sanomattakin selvää, että kuuntelen koko bussimatkan Dream Theateria. Olen hotellilla noin klo 10, mutta huoneeni ei ole vielä valmis, joten jätän kassit hotellille ja lähden kohti Savignyplazin S-Bahn asemaa. Matkalla istahdan hetkeksi erääseen kahvilaan ja kuuntelen hieman Dream Theateria. 

Menen Savignyplazin S-Bahnlinjan kautta, vaikka se ei ole lyhin reitti Tempelhofin vanhalle lentokentälle, missä on maratonexpo, koska haluan varmistaa, että linja Savignyplazilta Hauptbahnhofille on toiminnassa, sillä se on paras reitti maratonaamuna lähtöpaikalle. Tämä linja onkin toiminnassa ja menen sitä aina Friedrichstrasselle saakka, jossa tarkoituksena on vaihtaa Tempelhofin ohi kulkevalle U-Bahn –linjalle, mutta valitettavasti korjaustöiden takia olisi käveltävä Friedrichstrasselta 500 metriä ennen kuin pääsee U-Bahnille, mikä on täysin poissuljettu vaihtoehto, sillä ennen maratonia on vältettävä ylimääräistä kävelyä kuin ruttoa. Niinpä otan Friedrichstrasselta taksin Tempelhofiin. Taksimatkan aikana en kuuntele Dream Theateria, sillä juttelen taksikuskin kanssa. Hän on kotoisin vanhan Itä-Saksan alueelta ja muistaa kmmunismin ajat vielä hyvin, sillä mies oli muurin murtuessa vuonna 1989 19-vuotias. Saavun maratonexpon pihalle noin klo 11.30, mutta expo aukeaa vasta klo 12, joten minulla on aikaa istuskella puoli tuntia auringon paisteessa, ihmetellä maailman menoa ja kuunnella Dream Theateria. 

Expon auettua en mene heti hakemaan kisanumeroani, vaan syömään pastaa. Pastaa syödessäni paikalle yllättäen saapuu maratonpariskunta Henkka ja Elina Saari. Henkan paras juoksu Berliinissä taitaa olla vuoden 2010 kaatosateessa juostu 2.37, jolloin asfaltin pinta oli petollisen liukas. Tällä kertaa hän on mukana vaimonsa jäniksenä. Puhun heidän kanssaan hieman maratonjuttuja, minkä jälkeen on aika mennä hakemaan kisanumero. Jubilee klubilaisten numeronhakutiskillä ei ole jonoa ja numeron haettuani ja chipin aktivoituani suuntaan kohti klubilaisten omaa huonetta. Siellä tarjotaan klubin jäsenille ilmaiseksi kahvia ja pullaa ja lisäksi siellä pyörii maratonvideo viime vuoden kisasta. Olisi mielenkiintoista katsoa koko viime vuoden kisa läpi, mutta maratonkeskittyneisyys ei anna siihen mahdollisuutta, vaan on suunnattava kohti hotellia. Ostan vielä exposta vähän powerbarin geelejä sekä CEP:in kompressiosukat ja sitten menen kävelen metroasemalle.
Tällä kertaa menen suorinta reittiä hotellille, U-Bahnilla ensin Hallesches torille ja siellä vaihto toiselle linjalle ja sillä Uhlandstrasselle ja sieltä lyhyt kävelymatka hotellille. Nyt huoneeni on valmis ja sinne päästyäni mennen tunniksi nukkumaan. Nukahtaminen on helppoa kun kuuntelee Dream Theateria. Herään tunnin päästä kellon soittoon ja siihen, että korvakuulokkeista ei kuulu enää Dream Theateria. Sen jälkeen menen syömään tuttuun italialaiseen paikkaan pastaa, minkä jälkeen palaan hotellille. Loppuilta kuluu televisiota äänettömästi katsellessa. Miksi äänettömästi? Siksi, että silloin voi kuunnella Dream Theateria samalla kun katsoo TV:tä. Mennen nukkumaan klo 22.30.

Lauantai 28.9. Maratonin aattopäivä

Maratonin aattopäivä on aina henkisesti piinaavin. Nyt ei kuitenkaan ole enää maratontulospaineita, kuten oli asian laita jokaisella juoksemallani maratonilla vuosien 1997 ja 2010 välillä. Herään klo 8.15, kuuntelen sängyssä hieman Dream Theateria ja sitten mennen aamupalalle. Vedän kunnon aamupalan ja sitten palaan huoneeseen. Tarkoitus ei ole enää nukkua, mutta Dream Theaterin kuuntelu vaivuttaa minut vielä hetkeksi uneen. Herättyäni lähden lenkille. Ohjelmassa on 6 kilometrin kevyt lenkki. Sen jälkeen palaan hotellille, käyn suihkussa, kuuntelen hieman Dream Theateria ja sitten mennen läheiseen italialaiseen ravintolaan syömään pastaa. Ruokailun jälkeen kiinnitän kisanumerot paitaan ja chipin kenkään ja mennen tunniksi nukkumaan. Nukahtaminen on helppoa kun kuuntelee Dream Theateria. Herään tunnin päästä kellon soittoon ja siihen, että korvakuulokkeista ei kuulu enää Dream Theateria. 

Sitten alkaakin maratonpullojen askartelu. Olen käyttänyt jokaisella maratonillani omia juomia ja käytän niitä tälläkin kertaa. Jo ainakin 10 viimeisellä maratonilla tai ehkä jopa 15:lla taktiikka juomien suhteen on ollut seuraava: 5, 10 ja 15 km:n asemilla juon urheilujuomaa. 20 ja 25 km:n paaluilla otan urheilujuoman kera geelit kummallakin asemalla ja 30, 35 ja 40km: juottoloilla nautin urheilujuoman kera kofeiinipitoiset geelit. Geelit teippaan pulloihin kiinni ja lisäksi kannan kisahousujen taskuissa varalta kahta geeliä, jos jostain syytä en löydä pulloani pöydältä. Aina ne ovat kuitenkin löytyneet, kunhan vain merkkaa pullot tarpeeksi hyvin ja maratonammattimaisuudessa oleva henkilöhän merkkaa. 

Pullojen askartelussa ja juomien lantrauksessa menee hyvä tovi. Kun ne ovat valmiita, katselen vähän aikaa äänettömästi televisiota. Miksi äänettömästi? Siksi, että silloin voi samalla kuunnella Dream Theateria kun katsoo TV:tä. Tämän jälkeen menen hotellin alakertaan syömään pastaa ja sitten palaan takaisin huoneeseen. Kuuntelen vielä vähän aikaa Dream Theateria, minkä jälkeen on aika lähteä Kurfürstendamnin päässä olevaan kirkkoon perinteiseen maratonin aattoillan Jumalanpalvelukseen. Sinne ei ole pitkä kävelymatka. Olen kirkossa klo 20.15 ja Jumalanpalvelus alkaa klo 20.30. Istun Palmbergin Lassen viereen. Jumalanpalveluksen aikana pappi kertoo saksaksi perinteiset maratonjuttunsa, mistä meikäläinen ei ymmärrä muuta kuin sanan ”marathon”, mutta tunnelma kirkossa on hyvä, kuten aina. Jumalanpalveluksen jälkeen kävelemme Lassen kanssa takaisin hotelleihimme, Lasse Californiaan ja minä Mondialiin. Sitten suoritan viimeiset toimenpiteet, kuten maratonpussin pakkauksen ja mennen nukkumaan klo 22.30. 

Sunnuntai 29.9. Maratonpäivä

Herään klo 5.15, juon heti herättyäni urheilujuomaa ja kuuntelen hieman Dream Theateria. Sitten sivelen valkovaseliinia varpaisiin ja vedän kompressiosukat jalkaan ja kisavaatteet päälle. Mennen aamupalalle tasan klo 6.00, jolloin se aukeaa tai oikeastaan jo vähän vaille. Syön aamupalan, minkä jälkeen on eräs maratontuloksen kannalta tärkeä jännityksen aihe, nimittäin se, alkaako tunkea. Jos tunkee, maratonilla on odotettavissa päivän kuntoon nähden vähintään kohtalainen kulku, mutta jos ei tunge, on tulossa vaikeuksia. Onneksi meikäläisellä kuitenkin tunkee. Tämän toimenpiteen jälkeen otan huoneesta kisakassin kantoon ja lähden S-bahnilla kisapaikalle. Omat juomat pitää olla järjestäjillä viimeistään klo 7.30. Niiden jättöpaikka on kuitenkin muuttunut 10 edellisestä vuodesta ja hetken aikaa meinaa jo iskeä paniikki, kunnes löydän paikan klo 7.20. 

Pullot jätettyäni makoilen hetken aikaa läheisellä puiston penkillä, minkä jälkeen on aika hinkata vaseliinia nivusiin ja etsiä oma varusteiden jättöpaikka. Jubilee klubilaisilla se on kohtuullisen lähellä lähtökarsinaa. Jätän varustekassin järjestäjille, tungen pöksyihini pari geeliä ja lähden uhrausvaatteet päällä kohti lähtökarsinaa. Jokainen maratonammattilaisuudessa oleva henkilö jättää kisa-asun päälle uhrausvaatekerran, jonka hän riisuu vasta noin 5 min ennen lähtöä. Tämä pitää koneen lämpimänä lähtöhetkeen asti, eikä tuiki tärkeää energiaa kulu paleluun. Tietojeni mukaan uhrausvaatteet luovutetaan kilvan jälkeen Berliinin kodittomille. Matkalla karsinaan törmään Timo, Lasse ja Hannu Keroon, jotka ovat täydessä maratonfiilingissä. Niin pitääkin. Saavun karsinaan noin 15 min ennen lähtöä, riisun uhrausvaatteet muutamaa minuuttia ennen lähtöä ja sitten onkin kaikki valmiina lähtöön. 

Startti tapahtuu klo 8.45. Koska olen ollut tänä vuonna tasaisessa 38 min kympin ”kunnossa” tiedän, että missään olosuhteissa en voi lähteä liikkeelle edes 4 min / km-vauhtia. Jos on hyvä päivä, ajattelen pystyväni nykyisessä kunnossani juoksemaan maratonin läpi noin 4.05 / km. Vedän alun tunteella yrittäen löytää sopivaa rytmiä. Kone tietää tämän ja vauhti pyörii juuri tuon 4.05:n tuntumassa. Ennen 5 kilometriä hieman jännittää kuten aina, että onko juomat toimitettu pöydälle. Jos juoma löytyy helposti 5 kilometrin paalulta, ne löytyvät yleensä myös muilta asemilta, sanoo maratonkokemus. Huoli juoman löytymättömyydestä on kuitenkin aiheeton ja näen pulloni pöydällä jo varmaan 50 metriä ennen pöytää ja nappaan sen mukaani pöydältä ottamalla siihen teippaamastani kepistä kiinni tarvitsematta hidastaa lainkaan vauhtia. 5 kilometrin väliaika on 20.12. 

Koska minulla on ollut viimeiset vuodet jatkuvia pohjevammoja, yritän välttää kaltevaa alusta. Varsinkin vasemmalle kallellaan oleva alusta on sen puolen pohkeelleni myrkkyä (nuorena ei tarvinnut ajatella mitään tien kaltevuuksia lainkaan). Oikealla puolelle kallellaan oleva tie ei puolestaan tee hyvää sen jalan akillesjänteelle. Tämä tarkoittaa sitä, että aina en juokse samalla puolella tietä kuin muu maratoonarijono, vaan etsin mahdollisimman tasaista pintaa. Jos sitä ei ole tarjolla, juoksen mieluummin oikealle puolelle kallellaan olevaa puolta, sillä jos pohje leikkaa kesken maratonin kiinni, matka päättyy siihen. 10 kilometrin paalu tulee vastaan ajassa 40.40. 

Meno tuntuu aika hyvältä ja vauhti kohtuullisen helpolta. Vanhalle Itä-Saksan paraatikadulle Karl-Marx Alleelle käännyttäessä vastaan iskee kuitenkin melkoinen tuuli. Berliinissähän tuuli ei pääse yleensä kovin pahasti maratonreitille, siksi suojainen se on, mutta tällä kertaa tuuli todella tuntuu varsinkin, kun muu joukko juoksee vasemmalle kallellaan olevaa puolesta, mutta meitsi etsii tien keskeltä tasaista. Tältä mahtipontiselta kadulta mahtipontisen suihkulähteen kiertämisen jälkeen pois käännyttäessä pääsen kuitenkin vetäytymään taas maratonjoukon suojaan. 15 kilometrin väliaika on 1.01.05. Tämä on viimeinen geelitön juoma-asema meikäläisen maratonpläänissä. 

Juoksu jatkuu tasaisena ja matka taittuu sitä vauhtia kuin sen on tarkoitettu taittuvan. 20 kilometrin viistalla (1.21.34) vedän ensimmäisen geeli-urheilujuomayhdistelmän. Hyvin tuntuu geeli uppoavan. Jotkut eivät pysty ottamaan geelejä urheilujuoman kera, mutta meikäläisellä se ei ole koskaan ollut ongelma. Puolimatkassa (1.26.02) uskon pystyväni juoksemaan toisen puoliskon suunnilleen samaa vauhtia. 

Berliinin maraton on todella tasainen, mutta ainoa loiva nousu reitillä osuu noin 25 ja 28 kilometrin välille. 25 kilometrin laatalla (väliaika 1.42.00) koittaa kilvan ensimmäinen takaisku. Huomaan, että juomapöydällä on kaksi meikäläisen pulloa. Järjestäjät ovat siis siirtäneet toisen pulloista väärään koriin, vaikka olin itse merkannut pulloihin huolellisesti, että mikä pullo tulee mihinkin koriin ja laittanut pullojen jätön yhteydessä kunkin pullon sille kuuluvaan koriin. Tämä tarkoittaa sitä, että jollain jäljellä olevista juomapisteistä minulle ei ole pulloa lainkaan ja juuri niillä sitä tarvittaisiin eniten. No, onneksi taskussa on kaksi varageeliä ja juoksu kulkee hyvin, joten mikäs hätä tässä on rallattaa. Tuulta on kuitenkin sen verran, että en usko maailman ennätyksen olevan kärjelle tänään mahdollisen. Meikäläisellä tuuli ei sen sijaan haittaa, koska tässä maratonvauhdissa mukana on runsaasti maratonseuraa. 

30 kilometrin matolla (2.02.37) pullo löytyy, joten puuttuva pullo on joko 35 tai 40 kilometrissä. Toivon sen olevan jälkimmäisessä, sillä 35 kilometrin juoma-asema on äärimmäisen tärkeä, koska 35 ja 40 kilometrin välinen vitonen on maratonin piinaavin. Noin 10 kilometrin päässä maalista takaa tulee ohi joku suomalainen, jota en tunne. Hän huikkaa mennessään pari kannustusta. Mies tuntee meikäläisen suomalaiseksi siitä, että selässäni lukee ”Tuomas, 11. Teilnahme”. 

32 kilometrin paalun jälkeen matka alkaa ensimmäisen kerran painaa toden teolla. Pystyn kuitenkin ylläpitämään vauhtia kohtuullisesti. 35 kilometrin paalun jälkeen (2.23.26) tapahtuu kuitenkin juuri se, mitä pelkäsin: pulloani ei ole pöydällä. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, vaan kaivan taskustani geelin ja vedän sen alas veden kanssa. Lihaksistosta alkaa olla energiat sen verran vähissä, että kaivan toisen ja viimeisen varageelini taskusta vielä 37 kilometrin paikkeilla. Sen vedän alas kuivana. Kaikki eivät pysty vetämään geelejä alas kuivana, koska se mömmö tarttuu kitalakeen, mutta meikäläiselle se ei tuota ongelmia. Sitä vastoin suurempi ongelma on, että lihaksistosta on kaikki kimmoisuus hävinnyt ja etureidet huutavat maratontuskaa. Pystyn kuitenkin jatkamaan eteenpäin juoksuisaa liikettä. 

Potsdamer Palzilla 38 kilometrin jälkeen kiroan pitkää ja suoraa tietä, jonka loppua ei horisontissa näy. Tiedän reitin kääntyvän vasemmalle hieman ennen 40 kilometrin paalua ja odotan tätä käännöstä lakkaamattoman herpaantumattomasti. Kilometrit tuntuvat todella pitkiltä, kunnes vihdoin tie kääntyy ja sivuutan 40 kilometrin paalun (2.44.39). Otan viimeisen pulloni pöydältä ja vedän viimeisen geelin ja sitten taon kohti maalia. Hieman 40 kilometrin jälkeen näen edessäni itselleni tuntemattoman nuorukaisen (myöhemmin hänen nimekseen paljastui Maunu Toivari), jonka selässä lukee Turun Urheiluliitto. Juoksen kaverin kiinni juomapullo kädessäni ja tarjoan juomaa. Hän sanoo: ”ei kiitos, join just” ja sitten kenties siitä sisuuntuneena alkaa lappaa jalkaa toisen eteen siihen tahtiin, että meikäläinen ei pysty. Tosin en edes noteeraa kaverin nykäisyä, koska kaali on niin sumussa. Päässä takoo vain, että maaliin on päästävä. Hieman 41 kilometrin jälkeen reitti kääntyy Under den Lindenille, mikä päässä näkyy Branderburgin portti ja 42 kilometrin paalu. Portti tulee vastaa todella hitaasti, mutta tuleepa kumminkin ja sen läpi juostuani on jäljellä enää loppusuora. Erehdyn loppusuoran puolivälissä tuulettamaan, mikä maksaa bruttoajassa 2.54 alituksen. Huomaan tämän liian myöhään ja vaikka vedän viimeiset kymmenet metrit aivan täpöillä, aika on 2.54.00. Nettoaikana toki menee alle (2.53.53, ensi vuonna en muuten kehtaa enää lähteä A-karsinasta, koska viimeisestä 2.40-alituksesta on niin monta vuotta).  

Maalissa on normaali maratonfiilis eli valtava helpottuneisuus siitä, että pääsin maaliin. Tämä ei koskaan ole itsestään selvyys niinkin haastavassa lajissa kuin maraton, sillä mitä tahansa voi matkalla tapahtua kanveesiin vajoamisesta jalkojen pettämiseen. Maalissa otan mitalin vastaan suomea puhuvalta rouvalta. Luulen, että sama rouva pujotti mitalin kaulaani jo vuonna 2000, jolloin juoksin Berliinissä ensimmäisen kerran. Maalissa kaveeraan myös sen kaverin kanssa, joka ohitti minut 32 kilometrin paalulla. Luultavasti hänen nimensä on Kristo Halme Karkkilan pojista. Hänen aikansa on 2.52.32 ja hän kertoo parantaneen rekordiaan noin viidellä minuutilla. Noin ison rekordisiivun leikkaaminen on mahtava suoritus! 

Erottuani Halmeen seurasta menen hakemaan varustekassini, puen vaivalloisesti varusteet päälleni, koska koko ajan meinaa joku paikka krampata, istuskelen vähän aikaa penkillä auringosta nauttien ja sitten kävelen Hauptbahnhofille ja siitä U-Bahnilla Savignyplatzille ja siitä kävellen hotellille. Ennen hotellihuoneeseen menoa katson aulassa netistä virallisen tulokseni ja hieman myös muiden tuloksia. Omat puoliskoni kisassa olivat 1.26.02 ja 1.27.51, joten juoksu oli tähän kuntoon nähden aika lailla optimaalinen. Tuloksia katsoessani iloisen suunnattomasti Thomas Sandvallin juoksemasta 2.31:sta sekä Jarno ”Mogli” Maimosen 2.36:sta. Thomas ei turhaan sanonut perjantaina lentokoneessa olevansa ennätyskunnossa ja saaneensa 40 kilometrin lenkeistä koneeseensa rutkasti maratonkestoa. Mogulin suorituskaan ei yllättänyt millään lailla. Ehkä suomalaisittain kovin veto oli kuitenkin Timo Toivarin uskomaton 2.38.20, jolla hän voitti M50-sarjan. Muistini mukaan Berliinissä ei kukaan suomalainen 50-sarjalainen ole juossut noin kovaa sitten Risto Laitisen päivien. Kaikkien kovin veto kisassa on kuitenkin Wison Kipsangin ME 2.03.23, jota en olisi uskonut tuulen vuoksi mahdolliseksi.

Juon aulassa vielä maratontuloksia katsellessani kupillisen kahvia ja sitten lähden huoneeseen. Siellä lähettelen ensin maratontekstareita kavereille ja sitten mennen suihkuun. Suihkun jälkeen kuuntelen hieman Dream Theateria ja sitten lähden syömään. Suuntaan Hard Rock Cafee:hen, sillä Berliinissä minulla on perinteenä syödä maratonin jälkeen aika siellä, eikä vähiten siksi, että siellä on seinällä Mick Marsin kitara vuoden 1987 Girls, Girls, Girls -kiertueelta. Ruokailun jälkeen on jo kiire Bernauer strasselle, sillä siellä on Berliinin muurin museo, missä en ole koskaan käynyt, enkä tiedä kuinka pitkään se on auki. Niinpä otan Hard Rock Cafen edestä taksin Bernauer Straselle. Onneksi muurimuseo on vielä auki. Katon siellä pari järkyttävää filmiä Berliinin muurin mielettömyydestä, ostan aiheesta pari kirjaa ja sitten menen ulos katsomaan paikkaa, johon muuria on jätetty vielä jäljelle. Istuskelen myös muurien välisellä kuolemanvyöhykkeellä tunnin ajan ja ihmettelen historian tapahtumia. 

Ilta alkaa jo hämärtyä ja aurinko laskea, kun menen U-Bahnilla Potsdamer Plazille. Istun siellä eräässä kahvilassa jonkin aikaa, kunnes menen Portsdamer Plazin pilvenpiirtäjään, jossa on Euroopan nopein hissi. Siellä näköalatasanteella vietän noin puoli tuntia katsellen alla levittäytyvää kaupunkia. Tuuli ylhäällä on kylmä ja kova, joten en viitsi olla siellä pidempään. Alas päästyäni päätän mennä vielä syömään ja sen jälkeen menen U-Bahnilla Witterbergplazille, josta vaihdan junaa Uhlandstrasselle. Sielä kävelen hotelliin, jonne saavun noin klo 22. Katson vielä äänettömästi televisiota jonkin aikaa. Miksi äänettömästi? Siksi, että silloin voi samalla kuunnella Dream Theateria kun katsoo TV:tä. Menen nukkumaan noin klo 22.30, mutta uni ei kuitenkaan meinaa tulla, koska kone käy maratonin jälkeen kierroksilla. Niinpä päätän kuunnella vähän Dream Theateria. Sen jälkeen ei kulu kauaakaan kun olen jo unessa. 

Maanantai 30.9.

Plim! Kuten aina maratonin jälkeisenä yönä, ylikierroksilla käyvä kone herättää minut klo 4.23. Niinpä alan pakkaamaan tavaroitani ja sen jälkeen kuuntelen hieman Dream Theateria. Herään jonkin ajan päästä kellon soittoon ja siihen, että korvakuulokkeista ei kuulu enää Dream Theateria. Sen jälkeen menen aamupalalle, syön rauhassa kunnon aamupalan, haen tavarat huoneestani, luovutan huoneen, menen bussipysäkille ja ajan bussilla lentokentälle. Ostan kentältä vaimolle tuliaisia, kuuntelen siellä hieman Dream Theateria, luovutan kamat hihnalle, menen turvatarkastuksen läpi nousen koneeseen, joka lähtee Suomeen klo 12. Nukun melkein koko lentomatkan Suomeen. Siellä odotan bussia tunnin, jonka aikana sattumalta näen, kun laulu- ja soitinyhtye HIM:n pojat tulevat kotiin ulkomailta. Klo 15.55. hyppään Poriin menevään bussiin, joka on nykyisessä kotikaupungissani hieman ennen klo 20. Sen jälkeen kävelen linja-autoasemalta rautatieasemalle, otan pyöräni ja poljen kotiin, mikä tarkoittaa sitä, että taas on yksi maratonreissu päätöksessään. Kunpa pystyisin juoksemaan maratoneita vielä pitkään. Nykyisin tosin täytyy olla kiitollinen jokaisesta lenkistä, minkä pystyy juoksemaan.

[Z]







11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen tarina, kiitos! Näitä on odotettu. Mukava nähdä onnistumisia suomalaisilta. Itse uskoin olevani ennätyskunnossa, mutta sairastuin flunssaan viime hetkellä. Olin kuitenkin kisapaikalla täydessä maratonkaipuussa katselemassa sivusta, kun muut pitivät ennätyksiä pilkkanaan. Oma 2.50 alitus tapahtuu toivon mukaan sitten keväällä.

Maratoonari kirjoitti...

Olipas kattava raportti ja hienoa nähdä miten raasto.comin toimittaja valmistautuu maratonille täydessä maratonkeskittyneisyydessä vaikkei enää ennätysaikoja tavoittelekaan. Maratontilastosi on kyllä kunnioitusta herättävä.

Hieman ihmettelenkin kun raasto.comin toimittaja näkyi veryttelemässä A-lähtöryhmän karsinassa, mutta löytyihän sillekin selitys. Sait muuten juuri oikeaan aikaan jubileeklubin jäsenyyden kun kisaan pääsy hankaloitui huomattavasti.

KV kirjoitti...

Kiitos tästä koskettelevasta tarinasta!

Tuhlasin siihen juuri 15min kansallisen yliopistolaitoksemme työaikaa. En ole suuri ulkomaalaismaratoonien ystävä, mutta tämä maalaileva tarina sai minut hetkeksi harkitsemaan maratondebyyttini siirtoa ulkomaille (siis Saksaan, muut ulkomaat kun on viel enempi persiistä!).

Taidan kuitenkin debytoida jollain kotoisan Suomemme koruttomista kylämaratoneista, joissa tuuli vinkuu bajamajan (sen ainoan) kyljessä ja M50-sarjan osallistujat (ne molemmat) ovat maalissa ennen yleisen sarjan kilpailijoita.

Toivottavasti Z iskee vielä ainakin 10 kertaa Berliinissä!

nancy gamal kirjoitti...

شركة رش مبيد بالرياض

شركة رش مبيدات

رش مبيدات بالرياض

شركات رش مبيدات بالرياض

شركة رش مبيدات حشرية بالرياض

شركات رش مبيدات حشرية بالرياض

رش مبيدات

افضل شركة رش مبيدات بالرياض

شركات رش الحشرات بالرياض

شركة مكافحة حشرات بالرياض

nancy gamal kirjoitti...

مكافحة حشرات بالرياض

شركة مكافحة حشرات

شركة مكافحة الحشرات بالرياض

شركات مكافحة الحشرات بالرياض

مكافحة الحشرات

مكافحة حشرات

افضل شركة مكافحة حشرات بالرياض

شركات مكافحة القوارض

شركة ابادة الحشرات

مكافحة البق

nancy gamal kirjoitti...

مكافحة حشرات الفراش

شركات مكافحة النمل الابيض بالرياض

مكافحة النمل

شركة نظافة فلل بالرياض

تنظيف فلل بالرياض

شركة تنظيف فلل

شركة تنظيف فلل بالرياض

تنظيف فلل

شركة نظافة

شركة نظافة بالرياض

شركات تنظيف بالرياض

مؤسسة نظافة بالرياض

شركة تنظيف

افضل شركة تنظيف بالرياض

شركة تنظيف بالرياض

شركة تنظيف شقق بالرياض

nancy gamal kirjoitti...

شركة تنظيف شقق

شركة نظافة شقق بالرياض

شركة تنظيف منازل بالرياض

شركة نظافة منازل بالرياض

شركة تنظيف منازل

شركة تنظيف بيوت بالرياض

شركة تنظيف مسابح بالرياض

شركة تنظيف مجالس بالرياض

شركة تنظيف كنب بالرياض

شركة تنظيف كنب بالرياض

جلي بلاط في الرياض

شركة تنظيف موكيت بالرياض

nancy gamal kirjoitti...

شركة تنظيف سجاد بالرياض

شركة عزل اسطح بالرياض

شركات عزل مائي

شركة عزل خزانات بالرياض

شركات نقل العفش بالرياض

شركة تنظيف منازل بالرياض

شركة تخزين اثاث بالرياض

افضل شركة تنظيف خزانات



شركة رش مبيد بالرياض


شركة مكافحة الحشرات بالرياض

افضل شركة مكافحة حشرات بالرياض

شركات مكافحة الحشرات فى الرياض


شركة مكافحة الحشرات بالرياض

soma taha kirjoitti...

I love it when folks get together and share opinions. Great site, stick with it
http://www.prokr.net/2016/09/insulating-companies-3.html
http://www.prokr.net/2016/09/insulating-companies-2.html
http://www.prokr.net/2016/09/insulating-companies.html

roba. gad2 kirjoitti...


http://www.prokr.net/2016/09/house-cleaning-companies-18.html
http://www.prokr.net/2016/09/house-cleaning-companies-17.html
http://www.prokr.net/2016/09/house-cleaning-companies-16.html
http://www.prokr.net/2016/09/house-cleaning-companies-15.html
http://www.prokr.net/2016/09/house-cleaning-companies-14.html

rehabgad1 kirjoitti...

Good write-up. I definitely love this site. Keep it up

https://www.tumblr.com/blog/rehabgad
https://robagad2.wixsite.com/website/blog
http://publish.lycos.com/rehabgad
http://andemh.com/