Näytetään tekstit, joissa on tunniste SM-maantie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SM-maantie. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. huhtikuuta 2013

SM-maantiejuoksun mitalit ratkottiin raaston ja waterloomaisten järjestelyiden kera

Tämänvuotiset SM-maantiejuoksut annettiin järjestettäväksi Tuusulaan, mikä saattoi olla virhe, sillä järjestelyt olivat urheilijain kertoman mukaan waterloomaiset. Raasto.comi kuuli myös, että reitin mittauskin oli suoritettu hieman siten ja täten, mutta parhaat maantiemenijät saatiin joka tapauksessa selville.

Kenellekään ei ollut yllätys, että miesten maantiekilvan voiton vei pitkältä Kenian leiriltään palannut Turun Urheilullisen Liiton poika, Lewis Korir. Niin hän teki ajalla 1.05.03, jättäen muut nielemään maantien pölyä. Toiseksi sijoittui Tampereen Pyrinnön kotiseurakseen tunnustava ja jokin aikaa sitten etelän maasta Suomi Finlandiin palannut Jarkko Järvenpää. Hän jätti maantietä taakseen 1.07.48 verran. Se uupuu tietysti aika paljon hänen keväällä ulkoisilla mailla leipomastaan 1.04:stä, mutta kenelläpä "puolimamaraton" täynnä mäkiä olevalla reitillä ennätykseen kulkisi? Järvenpää ratkaisi hopean itselleen riuhtaisemalla viimeisen kolmen kilometrin aikana eroon kilpakumppaneistaan. Heihin kuuluivat JKU:n miehet Henri Manninen ja Miika Takala. Näistä Takala oli Mannisen, kuten myös Järvenpään edellä suuriman osan kilvasta, mutta viimeisillä kilometreillä Manninen raastoi armottomasti Takalan ohi jäljellä olevalle mitskulle. Kukaan ei kuitenkaan voi esittää vastaväitettä sen suhteen, etteikö Takalan yritys karata muilta kuin Lewis Koririlta heti kilvan alusta alkaen olisi ollut rohkeudessaan kunnioitusta herättävä.

Viidenneksi Tuusulan maantiemittelössä sijoittui Lahden Ahkeran Jussi Utriainen ajalla 1.08.37. Se on kunnioitettava aika jo täyden harjoittelun hellittäneelle juoksukoneelle. Kuudes oli pitkältä Kenian leiriltään palannut Turun Urheilullisen Liiton Willy Rotich. Niin hän oli tuloksella 1.09.00. Seitsemännen sijan HKV:n kisaverkkareiden taskuun sai tunkea Aki Nummela -niminen veijari. Se heltisi 1.09.17 kuluttua lähtölaukauksesta. Kyseessä oli jo Nummelan kolmas noin puolimaratonin mittainen kilpailu tämän vuoden aikana. Kaksi ensimmäistä varmasti olivat tarkasti mitattuja puolimaratoneja, mutta tämä kolmas oli sinne päin.Tämänkertaisella raastaisullaan Nummela teki selvähkön eron Joensuun Katajan poikaan Oskari Pennaseen, joka sai lopettaa juoksemisen ajassa 1.09.26. Se oli Pennaselta kelpo juoksu, jos oli ollakseen. Yhdeksäs oli iloisen komebäkin juoksuradoille tehnyt Naantalin Löylyn Marko Tuokko ajalla 1.09.34. Jos Tuokko välttää tällä toisella juoksu-urallaan vetämästä itsensä totaaliseen overconditioniin, hän tulee juoksemaan lähivuosien kilpailuissa kovaa, vain kovaa, eikä mitään muuta vauhtia kuin kovaa. Kymmenes Tuusulan maantiejuoksussa oli Iisalmen Visan Kimmo "raasto" Randelin. Hän veti reitin läpi ajassa 1.09.46. Kunhan loputkin äijät olivat saavuttaneet maalisen linjan, siinä oli maantieloikkaa kerrakseen, sanoi kenguru maratonreitillä.

Kuinka sitten kävi naisten maantiekilvassa? No siinäpä kävi siten, että komebäkin vähintään vuoden 2007 kuntoonsa tehnyt Turun Urheiluliiton Suvi Miettinen voitti ajalla 1.15.13. Tulosta voidaan pitää mäkinen ja tuulinen reitti huomioon ottaen erittäin kovana. Hopeaa sai KU-58 -seuraa edustava Laura Markovaara. Hän juoksi 1.16.18. Markovaaralla on ollut viime vuosien aikana tapana ottaa SM-mitaleita kisasta jos toisestakin, eikä tämänvuotinen SM-maantie tuonut siihen muutosta. Pronssia sai saman seuran Kaisa Lehtonen tuloksella 1.16.30. Lehtonen on kuulemma joskus jonkun triathlonkilvan käynyt. Neljäs oli jo yli vuosikymmenen ajan kansallisella kärkitasollamme kilpaillut Oulun Pyrinnön Elina Lindgren. Hän teki kisareitistä selvää ajassa 1.17.09. Kuudes ja samalla kilvan viimeinen 1.20-alittaja oli HKV:n ikijuoksija Minna Nummela, joka Lindgrenin tavoin kiertää sitkeästi kilpailuja vuodesta toiseen. Nummelan ajaksi kirjautui 1.17.27. Miettisen, Lehtosen, Lindgrenin ja Nummelan olisi syytä tehdä tämän vuoden aikana tuttavuutta kestävyysurheilun täydellinen kuningasmatkan - tai kun naisten sarjasta puhutaan - kuningatarmatkan, maratonin kanssa. Markovaara ei toki tätä maailman parasta urheilumuotoa vieroksu.

Juostiin Tuusulassa myös juniorien kilpailuja. Siellä 19-vuotiaiden pojannatiaisten noin 10 kilometrin kilvan paras oli Turun Urheiluliiton Henrik Goech ajalla 33.01. Goech himoaa menestystä päälajissaan triathlonissa kuin alkoholisti vappusimaa. Kymmenen sekuntia hänelle jäi tällä kertaa Viipurin Urheilijoiden Samuel Rautiainen, joka idoleita lienevät edustamansa seuran legendaariset menijät Tapio Kantanen (esteet 8.12.60), Risto Ala-Korpi (5000 m 13.29,8), Matti Valkonen (5000m 13.34.23) ja Heikki Vakkuri (1500m 3.40.05). Pronssia kotiinsa sai raahata Espoon Tapioiden Aleksi Uusipere. Hän juoksi 33.57. Hän saattaa olla jotain sukua samaa seuraa aikoinaan edustaneelle Timo Uusiperelle, joka kiskoi 80-luvulla esteet aikaan 9.04.57.

Kuinka sitten kävi 19-vuotiaiden nuorten naisten maantiemittelössä. No kuinkapa muutenkaan kuin siten, että voiton vei Lapin Lukon Iida Haataja. Niin siinä kävi ajalla 37.59. "Huh-huh, onneksi ei tullut 38 minuutin päällitysttä", saattoi joku kenties kuulla Haatajan maalissa ehkä puhisevan. Hopea meni Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikanderille, joka juoksi ajan 38.00. Pronssista mitalia sai kotimatkan aikana ihastella Turun Tovereiden Hanna Paasio. Hänen aikansa oli 39.38.

Pojat, ikä korkeintaan 17 vuotta juoksivat myös Tuusulassa. Voittaja Antti Ihamäki Alajärven Ankkureista oli niin nopea, että järjestäjät eivät osanneet opastaa häntä oikealle reitille, joten hänelle ei saatu aikaa. Voi olla, että reitin merkkaamisessakin oli erinäisiä puutteita. Hopealle sijoittunut Keski-Uusimaan Yleisurheilun Robin Ryynänen juoksi reitin läpi sen verran hitaammin kuin voittaja, että alati valppaana olleet Tuusulan toimitsijatkin onnistuivat saamaan hänelle ajan. Se oli 33.42. Pronssisen mitalin Kuopioon vei paikallista Reipasta edustava Samu Mikkonen ajalla 33.50. Talven ja kevään kisojen perusteella vaikuttaa siltä, että Kuopiossa tehdään tällä hetkellä oivaa työtä kestävyysjuoksun hyväksi. Sieltä on nähtävissä selvää nousua, sillä 1990-luvulla kaupunki ei tuottanut juniorisarjoihin kovinkaan monia kestävyysjuoksijoita, mitä nyt Haataisen Jone kiskoi 19-vuotiaana 800m 1.50.44.

17-vuotiaiden tyttöjen sarjassa voittajalle saatiin aika. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että Lempäälän Kisan Klaara Leponiemi, tuli, juoksi ja voitti ajalla 39.22. Hän kukisti aika selvästi hopealle sijoittuneen Silja Merosen Orimattilan Jymystä, sillä Merosen aika oli 39.36. Pronssia sai Siilinjärven Ponnistuksen Satu Kähkönen. Hän juoksi 40.32 ennen kuin maalilinja vapautti hänet juoksemisesta. Saapa nähdä, pysyykö jo vuodesta 1907 toiminut Siilinjärven Ponnistus itsenäisenä seurana, jos Siilinjärvi tulevaisuudessa liitetään naapurikunta Kuopioon.

Niin olivat SM-maantien kilpailut kilpailtu, vain kilpailtu, eikä mitään muuta kuin kilpailtu, puhumattakaan siitä, että ne olivat kilpailtu. Jos joku on selvää, niin se on aivan selvää, että paluumatkalla kotipaikkakunnilleen eräidenkin autojen vehkeissä pauhasi ulvova hevimetalli.

[raasto.com]

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Juoksijat jyräsivät SM-maantiellä kuin kaulin

Maalla olevalla tiellä tapahtuvan juoksun Suomen mestaruuskilpailut kilpailtiin Kuopiossa 21.4.2012. Siellä miehet ja naiset kirmasivat puolikkaan maratonin ja juniorit kymmenen kilometrin mittaisen taipaleen täydessä juoksevaisuudessa. Kuka oli siellä puolimaratonin kovin? No, kukapa muukaan kuin Turun Urheiluliiton kotiseurakseen tunnustavan Lewis Korir. Hän tempaisi ajan 1.05.22, mikä ei Lewisin tasoisen juoksijan kyseessä ollessa ole ylenpalttisen ilmiömäinen tulos, mutta kuitenkin Suomen mestaruuden arvoinen. Luultavasti Korir ei joutunut voittonsa eteen juoksemaan läheskään täpöillä. Hän on niin kova, että SM-maastoissa voimme odottaa hänen voittavan 4 km ja 12 km, Kalevan kisoissa 5000m ja 10 000m sekä syksyllä SM-maratonin. Tällaiseen sarjaan yhden vuoden aikana ei ole pystynyt kukaan maamme yleisen urheilun historiassa.

Hopeaa Kuopiossa juoksi Jyväskyläin Kenttäurheilijain Miika Takala ajalla 1.07.06. Kesällä Takala tavoittelee puolen tunnin alitusta ratakympiltä kuin yritysjohtaja henkilöstövähennyksiä. Pronssisen lätkän HKV:n logolla koristettujen tuulihousujensa taskuun sai tunkea Aki Nummela. Hän latoi 21,1 km noin 3.15 kilometriä kohden. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että puolimaratonfanit näkivät hänet maalisen linjan yllä 1.08.23 kuluttua lähtölaukauksesta. Olisiko asian laita niin, että Nummela himoaa kesällä tulosta 3000 metrin esteissä kuin poliisi nahkasaappaita? Valitettavasti kilvan viimeinen yhden tunnin ja kymmenen minuutin alittaja oli KU 58:n Tommi Hytönen. Hän käytti puolikkaaseen martyyn aikaa 1.09.23. Hänen tuloksensa on kuitenkin kelpoinen kuin laki pykälässä.

Puolimaratonfanit raapivat päätään mietteliäästi pohtien päissänsä kysymystä siitä, ketkä olivat kilvassa viides ja kuudes. No, he olivat Turun Urheilullisen liiton edustajat, mutta Liedon Parman kasvatit, nitrolla tankatun juoksumaton kaltaisesti jauhaneet Jukka (1.10.17) ja Jaakko (1.10.22) Kero. Veljekset olivat tälläkin kertaa vahvoja kuin porot. On muistettava miesten esiintyneen SM-maantiellä jo 1990-luvun alkupuoleleta lähtien. Radoilla he ovat esiintyneet vieläkin kauemmin kuin SM-maantiellä. Älköön kukaan unohtako esimerkiksi Jaakon Suomen mestaruutta 16-vuotiaiden poikien 4 x 800 metrillä vuodelta 1988 Kokkolan SM-viesteissä tai Jukan 16-vuotiaiden poikien SM-maastojen kahdeksatta sijaa vuodelta 1989 Lapinlahden SM-maastoissa. Uransa kuluessa pojat ovat juoseet seuralleen niin paljon SM-mitaleita ja -pisteitä, että sitä on ihmisjärjen vaikea käsittää. Näitä kavereita on seuransa syytä totta vieköön arvostaa.

Kestävyysjuoksumme kannalta olisi ollut verratonta, jos 1.10-alittaja olisi ollut Kuopion kilvassa suurempi lukumäärä kuin oli, mutta toki on otettava huomioon, että kaikki Kopiossa maaliin juosseet ovat 9999999999 x kovempia urheilijoita kuin yksikään pelien ja leikkien harrastaja tai moottorin ulvottaja, puhumattakaan viheriöllä palloa reikään tökkijöistä. Jos joku väittää, että näin ei ole, hän on väärässä kuin rahoja kymmeniä tuhansia euroja roistomaisilta liikemiehiltä vastaan ottanut poliitikko, joka väittää että ei ole tehnyt mitään väärää. Eräs Kuopion kisan kovista on esimerkiksi Sjundeå IF:n Thomas Sadvall, joka sijoittui 14:nneksi ajalla 1.12.15. Tämä Kyrsklätt IF:n kasvatti juoksi 21 vuotta sitten, vuonna 1991, silloin 16-vuotiaana 800 metriä aikaan 1.58.11. Silloin sillä heltisi 16-vuotiaiden SM-kisoissa viides tila. Vuotta myöhemmin vuonna 1992, 17 vuoden ikään varttuneena, hän tekaisi silloisella mielimatkallaan, kahden ratakierroksen kierrossa aika mukavan oloisen tuloksen, 1.55.30. Nykyään mies on täydessä maratonkeskittyneisyydessä.  

Naisten kilvan Kuopiossa vei nimiinsä Oulun Pyrinnön Elina Lindgren ajalla 1.18.53. Se ei ole lähellekään Lindgrenin rekordi, mutta mestaruus on aina mestaruus, vain mestaruus, eikä mikään muu kuin mestaruus, puhumattakaan mestaruudesta, vain mestaruudesta, eikä mistään muusta kuin mestaruudesta. Lindgren voitti aika selvästi mestaruuden, vain mestaruuden, eikä minkään muun kuin mestaruuden, puhumattakaan mestaruudesta, vain mestaruudesta, eikä mistään muusta kuin mestaruudesta. Tästä kertoo se, että hopealle sijoittuneen IF Ålandin Johanna Kahlrothin aika oli 1.20.02. Mahtoiko Kahlrothia korpea niukka päällitys? Tuskinpa vain, sillä aika harva maamme väestöstä on niin kova, että sijoittuu lajien kuninkaassa, kestävyysjuoksussa, Suomen mestaruusmitaleille. Pronssisen mitskun kotiinsa kuljetettavaksi sai Viipurin Urheilijain Nina Chydenius 1.21.38 kuluttua laukauksisesta lähdöstä. Neljäs oli jo monennenkin kilpansa kestävyyspitoisessa juoksussa kilvoitellut KU 58:n Sanna Kullberg ajalla 1.21.57. Tällä juoksulla hän kukisti Rovaniemen Roadrunnersin Anni (1.22.09) ja Elli Hemmingin (1.22.18) niukasti, mutta kuintenkin selvästi. Kaikki heistä, samoin kuin muista maaliin juosseista olivat kovia kuin kenguru kolmiloikassa.

Mitenkä sitten kävi Kuopiossa junioristen orien 10 kilometrillä? Kävipä siinä siten, että voiton vei Lahden Ahkeran Ossi Kekki ajalla 31.54. Hän himoaa kesällä kovaa tulosta 1500 metrillä kuin asianajaja lakikirjaa. Toiseksi ajalla 32.01 tulleesta Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesasesta voidaa sanoa, että hän inhosi kulkemattomuutta kuin sheriffi muukalaista, minkä vuoksi hän ei kärsinyt kulkemattomuudesta. Pronssia sai Turun Urheiluliittoa edustava Henrik Goesch 32.30 kuluttua juoksijain liikkeelle laittamisesta. Hän himoaa menestystä triathlonissa kuin palomies vesiletkua.  

Junioristen naisten 10 kilometrillä kävi niin, että voiton vei Nummen Kipinän Meri Rantanen tuloksella 36.14. Viime kaudella maamme juniorisarjaa hallinnut ja Euroopan tasollakin maanosan kärkeä ahdistellut Rantanen ei kuitenkaan saanut voittoa helpolla, sillä kestävyysjuoksussa mikään ei tule koskaan helpolla, toisin kuin peleissä ja leikeissä sekä moottoteiden kamppailussa toisia moottoreita vastaan. Lisäksi Rantasta ahdisti lähes maaliselle linjalle saakka Karhulan katajaisten Oona Kettunen. Hän näet käytti kilpaan aikaa 36.18. Sen sijaan kolmanneksi sijoittunut Jalasjärven Jalaksen Sanni Massinen joutui antautumaan enemmän kärkiselle kaksikolle, sillä hän juoksi maaliin ajassa 37.27. Joka tapauksessa hän on SM-mitalisti, eikä kukaan voi muuta väittää.  

17-vuotiain nuorison saadessa elämänsä keväässä suoritetun SM-maantiekilvan päätökseen, tulostaululta voitiin lukea, että poikien mittelön oli ratkaissut voitokseen Alajärven Ankkurien Antti Ihamäki 34.26 kuluttua pyssyn puhumisesta. Hän himoaa tuloksia kuin timpuri pattinkia. Hopeaa itsensä ja kotikenttänsä iloksi sai Kuopion Reippaan Samu Mikkonen ajalla 34.37. Hän on aika reipas sälli. Pronssia kotoonsa kantoi Lempäälän Kisan Markus Kyrölä. Hän laukkasiloikkasi reitin päätökseensä ajassa 35.01.

Tyttöjen kammoittelussa parhaaksi osoitteutui käytännössä kotikentällään juossut Siilinjärven Ponnistuksen Satu Kähkönen. Hän piti 40 minuutia totaalisen pilkkanaan juostessaan 38.49. Sen sijaan hopeaa saanut Espoon Tapioiden Taika Nummi ei aivan ennättänyt maalisen linjan ylle ennen kuin kello päällitti 40 minuuttia, mutta väliäkö tuolla kun kouraan lyötiin silveristä metallia kilvan päätteeksi. Pronssille sijoittui Karhulan Katajaisten Minttu Hukka, käyttäen kymmeneen kilometriin 40 minuuttia ja siihen vielä 22 sekuntia päälle.

Niin oli SM-maantiejuoksut juostu. Seuraavaksi SM-karavaani suuntaa kohti Pudasjärveä, jossa kilpaillaan maastossa tapahtuvan juoksun Suomen mestaruuksista 13.5. Toki siellä mitellään myös muista sijoituksista kuin mestaruuksista, sillä yksi vain voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa. No, toki kolmekin voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa, sillä joukkuekilpailuissa kammoiltellaan mestaruuksista niin ikään, joten siinä kultaista metallia lätkitään aina kolmen kestävyysjuoksulle sydämensä menettäneen raaston tai raastottaren kouraan kerrallaan. [raasto.com]

lauantai 16. huhtikuuta 2011

SM-maantie

Miesten puolikas

Päivän päälähtö oli ennakoitu olevan kovaa kuntoa uhkuvan Lahden Ahkeran Jussi Utriaisen. Jotkut jopa uumoilivat totaalista dominointia, mutta kisan kulku osoittikin pelin olevan tänään eri. Jo varhaisessa vaiheessa kisaa viiden miehen joukko irtaantui muista. Sjundeå IF:n ohuen ohut Petteri Muukkonen veti joukkoa samassa rintamassa Mårten Boströmin kanssa ja piti seuraa Obed Kipkuruille, JKU:n Henri Manniselle ja Utriaiselle.

Boströmin vuoro (kuva: Ste)

Tämä asetelma piti pitkän matkaa, joskin 6-7 km ennen maalia Muukkonen ja Boström kävivät ottamassa vauhtia kärjen takaa. Pääjoukon takana TuUl:n Jaakko Kero saalisti viisikon kyydistä pudonneita HKV:n Simo Wannasta, HIFK:n Wille Keihästä ja Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistöä.

Varsinainen pelinavaus tapahtui vasta kello soittaessa juoksijoita viimeiselle 3 km:n kierrokselle kun Utriainen aikansa vaanittuaan iski matkakaasun pohjaan ja irtaantui nopeasti muista. Kipkurui ja Manninen vastasivat tähän kärkkäimmin ja viimeinen kierros juostiin toisista erillään, mutta jonkinlaisessa tuntumassa. Utriaisen rallatusta ei edes Obed pystynyt uhkamaan kovasta yrityksestä huolimatta ja Utriainen kiidätti itsensä 75 SM-mitalinsa ja kahdeksannen puolimaratonin mestaruuden äärelle. Aikaa hän käytti matkan taittamiseen 1.06.14.

Onhan tuo 3.10/km-vauhti sellaista suht’ reipasta vauhtia, mutta mestaruus on joka tapauksessa kova juttu”, Utriainen kuittasi voittoajastaan. ”Seuraava koetus on Stanfordissa parin viikon päästä, jossa yritän 10000m EM-kisarajaa Matti Räsäsen kanssa”, hän jatkaa. ”Nyt kun ensimmäinen tavoitteistani (puolimaratonin SE) on jo tehtynä, on aika panostaa kahteen seuraavaan tavoitteeseen: EM-kisarajaan ja Lontoon olympialaisten maratonin rajan puhkomiseen”, Utriainen päätti.

Tämäpä on Utriaiselle tuttua puuhaa (kuva: Ste)

Kipkurui pokkasi myöhemmin iltapäivällä SM-hopeaa, jonka oli ansainnut ajalla 1.06.22. Manninen piti sijoituksensa loppuun asti ja voitti jälleen SM-pronssia, nyt ajalla 1.06.36. Muukkonen (1.06.41) ja Boström (1.07.00) jakoivat seuraavat sijoitukset.

Naisten puolikas

Naisten kisa oli määrälliseltä jännitysasteeltaan miesten vastaavaa hieman rauhallisempi. IF Länkenin Leena Puotiniemi lähti oitis niin armottomaan laukkaan, että kilpasiskonsa koneet paahtoivat punaiselle. Oulun Pyrinnön Elina Lindgrenillä oli kuitenkin plan valmiina. Ja tuo plan oli pitkä väijytys. Kierros kierrokselta hän kuroi Puotiniemen karkumatkaa kiinni ja kotvasen kuluttua hän saattoi itsensä tasa-asemille Puotiniemen kanssa. Hallitun matkaan ennen maalia Lindgren nostatti loikkaansa ja nelisti karkuun ja voittoon ennätysajassa 1.17.33.

Kyllä mitali oli mielessä ennen lähtöä, ja kultaa tuli. Tämä olikin kolmas SM-puolikas ja kolmas SM-kulta, joten ihan kivalta tuntuu”, Lindgren muikisteli maalissa.


Elina Lindgren palasi voittokantaan (kuva: Ste)

Puotiniemi ei kuitenkaan jälkimatkalaisille armoa jaellut ja hän otti toistaiseksi uran parhaan SM-sijoituksensa hienolla hopealla ajassa 1.18.13. Valkeakosken Hakan koko matkan yksin taivaltanut Mira Tuominen palkittiin uurastuksestaan SM-pronssille. Hän käytti aikaa puolimaratonin taittamiseen tänään 1.20.07.

19-sarjojen 10 km

Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesasella oli metka energialataus lähtöpamauksen kajahdettua ja hän vetikin sarjan kärkeä raisua kyytiä. Piesasen kyydissä viihtyivät Lahden Ahkeran Ossi Kekki, Padasjoen Yrityksen Konsta Vikman ja Haminan Pontevan Markus Hämäläinen. Piesanen kantoi yllänsä viimevuotista nuoremman sarjan mestaruutta ja hän totta vieköön tiesi millä pelillä mestaruutta haetaan.


Piesanen latoo menemään (kuva: Ste)

Jännitysnäytelmä tiivistyi samalla kun maitohappo kaiversi tietään lihassolujen ytimiin. Kisan ratkaisu jäi viimeisen kilometrin hujakoille kun Kekki ja Piesanen luukuttivat rinta rinnan kohti maalia. Kekki oli kuitenkin veljeksistä voimallisin ja ylitti maaliviivan helpolla laukalla ajassa 33.01. Piesanen sinnitteli SM-hopealle ajalla 33.08 ja Hämäläinen säesti kaksikkoa ajalla 33.13.


Kekki viimeistelee SM-voittonsa (kuva: Ste)

Naisten puolella Nummen Kipinän Meri Rantanen oli ylivoimaisessa johdossa heti ensimmäisellä kierroksella. Kaksoissisarensa Viivi ja Vasa IS:n Camilla Richardsson taittoivat matkaa tasapäin, mutta vasta matkan päässä sarjansa kärkeä. Kilvanjuoksu jatkui samoissa merkeissä maaliin asti. Meri Rantanen palkittiin SM-kullalla hän juostuaan 10km aikaan 36.48. Richardsson osoitti olevansa loppua kohden kaksikosta vahvempi ja otti hopea ajalla 38.10. Viivi Rantanen oli kolmas ajalla 38.29.

17-sarjojen 10 km

Nuorimpien sarjassa Viipurin Urheilijoiden Samuel Rautiainen veti itsensä jonkinmoiselle karkumatkalle. Lapin Lukon Juho Jumiskolla oli kuitenkin saalistuspäivä ja hän saavutti saavuttamistaan kärjessä painaneen Rautiaista. Heidän jäljessään Noormarkun Nopsan Vesa Linnanmaa ja Turun urheiluliitossa triathlonin parissa viihtyvä Henrik Goesch asettelivat punnuksia pronssitaistoon. Maalissa Jumisko oli ensimmäinen ajassa 33.57, Rautiainen sinnitteli hopealle ajassa 34.06 ja Linnamaa ratkoi pronssin itselleen ajalla 34.37.
Ikäistensä naisten kisassa vastaa rapiat vuoden päivät lajin parissa viihtynyt Porvoon Urheilijoiden Ester Schulman väläytti kuntoaan jo Karhu-viestin ankkuriosuudella, ja nyt oli aika noukkia työn hedelmiä. Hän juoksi voittoon ajassa 38.57 selvästi ennen Karhulan Katajaisten Oona Kettusta (39.24) ja Espoon Tapioiden Taika Nummea (39.42).

Porvoon Ester Schulmanin ensimmäinen SM-mitali on makea (kuva: Ste)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Ihan kreisii

Onpas ensi viikonloppu tiukka. Perjantaina (tai Suomen aikaa lauantaiyönä) juostaan Mt. Sac Relays, jossa kisaavat muun muassa Matti Räsänen (5000m) ja Joonas Harjamäki (5000m). Kisa näkyy netissä (ehkä) täällä: http://www.mtsacrelays.com/webcast.html ja ihan vissiin täältä: http://www.runnerspace.com/MtSacRelays

Sunnuntaina juostaan aina kovia raastajia ja raastajittaria tulvillaan oleva Lontoon maraton. Miesten eliittikatraassa ovat mukana viime vuoden voittaja Tsegaye Kebede (2:05:18) ja seuraavia kolleja:
James Kwambai KEN 2:04:27
Patrick Makau KEN 2:04:48
Abel Kirui KEN 2:05:04
Bazu Worku ETH 2:05:25
Jaouad Gharib MAR 2:05:27
Emmanuel Mutai KEN 2:06:15
Viktor Röthlin SUI 2:07:23
Abderrahim Bouramdane MAR 2:07:33 jne.

Debytantteina lähtöviivalle saapuvat mm. Collis Birmingham (AUS), katukone Mohamed Trafeh (USA), vuonna 2007 USA:n olympiakarsinnoissa kuolleen Ryan Shay broidi Stephan Shay ja Patrick Smyth (USA).

Naisten kisakaan ei ole just niin kesy. Paikalla on viime vuoden voittaja Liliya Shobukhova (RUS 2:20:25) ja edellisten vuosien voittaja Irina Mikitenko (GER 2:19:19). Heidän seurassaan tossujaan kuluttavat mm.
Zhou Chunxiu CHN 2:19:51
Constantina Dita ROU 2:21:30
Askale Tafa ETH 2:21:31
Atsede Baysa ETH 2:22:04
Inga Abitova RUS 2:22:19
Lornah Kiplagat NED 2:22:22
Aselefech Mergia ETH 2:22:38
Bezunesh Bekele ETH 2:23:09
Mariya Konovalova RUS 2:23:50
Zhu Xiaolin CHN 2:23:57
Aberu Kebede ETH 2:23:58
Yukiko Akaba JPN 2:24:55
Edna Kiplagat KEN 2:25:38
Magdalena Lewy-Boulet USA 2:26:22
Debyyttimaratoniaan lähtevät juoksemaan mm. Jo Pavey (GBR), Jessica Augusto (POR), Hayley Yelling (GBR).

Maanantaina puolestaan uudella mantereella juostaan taas Bostonin maraton. Miesten eliittiä ovat mm.
Robert Kiprono Cheruiyot, Kenya,2:05:52 (Boston, 2010)
Geoffrey Mutai, Kenya, 2:04:55 (Rotterdam, 2010)
Ryan Hall, USA, 2:06:17 (London, 2008)
Gilbert Yegon, Kenya, 2:06:18 (Amsterdam, 2009)
Evans Cheruiyot, Kenya, 2:06:25 (Chicago, 2008)
Tadese Tola, Ethiopia, 2:06:31 (Frankfurt, 2010)
Sylvester Teimet, Kenya, 2:06:49 (Seoul, 2010)
Bekana Daba, Ethiopia, 2:07:04 (Houston, 2011)
Philip Kimutai Sanga, Kenya, 2:07:11 (Frankfurt, 2010)
Shadrack Kiplagat, Kenya, 2:07:53 (Amsterdam, 2007)
Tekeste Kebede, Ethiopia, 2:07:23 (Boston, 2010)

Maratondebyyttinsä Bostonissa juoksevat mm. Alistair Cragg ja Moses Mosop.

Naisten kisassa Bostonin startin vahvimmat ovat seuraavat nimet:
Teyba Erkesso, Ethiopia, 2:23:53 (Houston, 2010)
Galina Bogomolova, Russia, 2:20:47 (Chicago, 2006)
Sharon Cherop, Kenya, 2:22:43 (Toronto, 2010)
Tirfi Tsegaye Beyene, Ethiopia, 2:22:44 (Toronto, 2010)
Merima Mohammed, Ethiopia, 2:23:06 (Toronto, 2010)
Salina Kosgei, Kenya, 2:23:22 (Berlin, 2006)
Caroline Kilel, Kenya, 2:23:25 (Frankfurt, 2010)
Dire Tune, Ethiopia, 2:23:44 (Frankfurt, 2010)
Alice Timbilili, Kenya, 2:25:03 (Amsterdam, 2010)
Kim Smith, New Zealand, 2:25:21 (London, 2010)
Kara Goucher, USA, 2:25:52 (New York, 2008)
Desiree Davila, USA, 2:26:20 (Chicago, 2010)

Sokerina pohjalla lauantaina juostaan Siuntiolla maantiejuoksun SM-titteleistä. Miesten puolikkaalle annetaan täkyksi yksi nimi: Jussi Utriainen. Naisten puolella kärkitaistoon ovat tarjolla mm. Leena Puotiniemi, Sanna Kullberg, Mira Tuominen ja Anette Byskata.


[london-marathon.com, mtsacrelays.com, bostonmarathon.org]

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Utriainen ja Markovaara vailla vertaa SM-maantiellä

SM-maantiejuoksut kilpailtiin ensimmäisen kerran sitten vuoden 2006 Haminassa. Aikuisilla matkoina siellä oli 21097,5 metriä ja nuorilla 10 kilometriä. Kun Turun Urheiluliiton Kenian poikia ei kilvassa näkynyt, ei kenellekään tullut ylläyksenä, että voiton vei Lahden Ahkeran puolimaratonkone Jussi Utriainen. Aika tosin oli tällä kertaa Utriaisen uran hitaimpia, 1.07.31, mutta tuulinen sää esti kovemman nelistyksen. Hopeaa kaulaansa sai HKV:n Simo Wannas (1.07.52), jonka keuhkoissa merenpinnan korkeuden happimäärä tutui varmaan aika raikaalta ohuessa ilmassa vietetyn talven jälkeen. Pronssia sai Jyväskylän kenttäurheilijain Prahan maratonille keskittäytyvä Henri Manninen, hieman päälle 1.08 ajalla (1.08.02). Kärkikolmikko oli kilvassa aika ylivoimainen, sillä kilvan seuraavaksi sijoittuneet sällit päällittivät 1.10 Late Lipiäisen (1.10.32), Jaska Keron (1.10.32), Varsinais-Suomen ikuisen raastomestarin (1.10.50), Mika Luodon (1.10.53) ja 20 km joka toinen päivä kovaa -miehen (1.10.54) johdolla. Yhdeksänneksi sijoittunut Marko Tuokko (1.11.12) näyttää päässeen yli kolme vuotta kestäneestä ylirasitustilastaan. Kymmenneltä tilalta löydämme Kälviän maratonkone Pasi Hautamäen uransa toiseksi nopeimmalla puolimaratonajallaan (1.11.20).

Naisten kilva kärsi tällä kertaa melkoista verenvähyyttä parhaiden naaraidemme ollessa poissa joko maraton- tai muista syistä. Se ei tietenkään ole voittajan, KU-58:aa edustavan Laura Markovaaran vika, joka jätti toiseksi sijoittunutta Valkeakosken Hakan Mira Tuomista reiluhkosti (1.18.42 - 1.20.25). Entä kuka sitten sijoittui kolmenneksi? No, kukapa muukaan kuin IF Länkenin kotiseurakseen tunnustava Leena Puotiniemi ajalla 1.21.34. Kaikki kahdeksan pistesijaa menivät onneksi jakoon, kuten SM-kilvassa kai tarkoitus on.

19v pojissa voiton vei Oskari Pennasen poissaolollessa (ja voi olla että olisi vienyt vaikkei Pennanen poissa olisi ollutkaan) herra nimeltään Ville Heikkilä, seura Lammin Säkiä. Kuinka paljon "vilu" sitten aikaa 10 kilometriin käytti? No, kuinkapa paljon muutenkaan kuin 32.51. Tällainen rallatus sai toiseksi sijoittuneen, kotiradallaan juoksevan Haminan Pontevan Markus Hämäläisen sen verran tuskiinsa, että hän joutui antautumaan kymmenellä sekunnilla voittajalle. Hopeaa tuli kuitenkin tuttaville esiteltäväksi. Suomen mestaruuspronssi puolestaan lätkäistiin Arttu Vattulaisen, seura Joensuun Kataja kouraan 33.10 kestäneen ravin päätteeksi. Myös neljänneksi sijoittunut Kangasalan Martti Siikaluoma ennätti maaliin ennen 34 minuutin täyttymistä (33.39).

19v tytöissä 4 minuuttia kilometrillä osoittautui tällä kertaa rajaksi, joka karsi jyvät (kärkikaksikon) akanoista (muut). Täysin ylivoimaisesti voittoon juoksi Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Ilona Välimäki ajalla 39.16. Hänellä on ainakin kotikaupungissaan harjoitusolosuhteet kunnossa juoksuputkineen, joten mikäs on siellä kestojuoksua harjoittaessa talvipakkasten paukkuessa, tuulen tuivertaessa, jään peittäessä maan ja susien ulvoessa. Välimäen ylivoima voidaan päätellä siitä, että toiseksi sijoittunut Porvoon Urheilijain Sara Kuivasto käytti aikaa kilpataipaleeseen 39.54. Kolmanneksi juossut, niin ikään Porvoon Urheilijoiden maileri Aurora Holopainen päällitti sitten 40 minuuttia ajallaan 40.13.

17v sarjat olivat Hamnissa suhteessa kovatasoisempia kuin 19v vastaavat. Nuorimpien poikien, noiden nuoruuden innolla laitumella laukkaavien gasellien ykkönen oli tällä kertaa Saarijärven Pullistuksen, tuon legdendaarisen SAPU:n juoksuperinteiden jatkaja Jaakko Piesanen. Aikakaan ei ollut lainkaan hullumpi, 33.17. Myös toiseksi sijoittunut Padasjoen Yrityksen oma poika, Konsta Vilkman veti 10 km lähes 3.20 / km- laukkaloikkaa (33.36). Eipä jäänyt pronssipoikakaan, Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika Pajukangas ilman 34 minuutin alitusta ajallaan 33.51.

Kuinka sitten kävi 17 vuotiaiden tyttöjen kilvassa? No siinä kävi niin, että Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander tuli, näki ja loikki tauluun peräti 37.51. On sanomatakin selvää, että tällä nelistyksellä hän voitti täysin ylivoimaiseksi myös 19-vuotiaat tyttäret. Kovaa veti myös toiseksi sijoittunut Anne Pentinmäki, Jalasjärven Jalas (38.37). Myös kolmanneksi sijoittunut Pentinmäen seuratoveri Sanni Massinen alitti 40 minuuttia (39.11). Vaan eivätpä olleet 40 minuutin alittajat tässä. Neljäntenä maalisen linjan ylittänyt Orimattilan Jymyn Silja Meronen ennätti myös perille ennen rajan umpeutumista (39.53). On myöskin syytä mainita viidennen juoksijattaren, Nummen Kipinän Meri Rantasen aika, 40.10.

Niin olivat SM-maantiekilvat kilpailtu ja seuraavaksi kotimaisen kestojuoksuväen katseet siirtyvät kohti Lahdessa juostavia SM-maastoja. Kuinka siellä mahtaa käydä? Sen vain tulevaisuus tulee kertomaan kohtalolla höystettynä.

[vehkalahdenveikot.fi & raasto.com]