tiistai 3. huhtikuuta 2012

Hah-haa, mitä rallatusta Berliinin puolimartylla

Hui-hai, kun taas rallateltiin kestävyyspitoisessa kilvanjuoksussa viime viikkoisena loppuna. Tällä kertaa paikkana oli Berliini ja matkana puolikas marty. Voittoon siellä vilisti Kenian Denis Koech. Hän ohitti kilvassa kymmenen kilometrin viistan ajassa 28.26, mutta moinen loikkiminen alkoi tuntua hänestä tuota pikaa tylsältä ja paremman tekemisen puutteessa hän päätti lähteä hetkeä myöhemmin omille teilleen. Viimeiset 11,1 kilometriä hän oli liekeissä kuin tulitikulla sytytetty pieru, joten ei ollut ihme, että hän saavutti maalin ajassa 59.14. Koechin voitto oli kohtuullisen selvä, sillä toiseksi sijoittunut Kenian Wilson Kiprop hävisi hänelle sekunnin. Kipropin jääminen silveriselle metallille saattoi yllättää jotkut, onhan Kiprop maailman mestari, vain mestari, eikä mikään muu kuin mestari, puhumattakaan siitä, että hän on mestari, olematta muu kuin mestari. Entä kuka sai päättää kilpansa maalisen lijan ylitettyään seuraavaksi? No, eipä kukaan muukaan kuin kukapa muukaan kuin muukaan kukapa kuin Kenian Ezekiel Chebii. Hän juoksi 59.22.

Jos joku luuli, että mitalisen kolmikon lisäksi kukaan muu ei alittaisi tuntia, hän erehtyi kuin puoskari lääketieteessä, sillä neljänneksi sijoittunut Kenian Pius Kirop jaloiteli reitin läpi 2.48 min kilometriä kohden. Se tarkoitti sitä, että hänen loppuaikansa oli 59.25. Moisessa rallatuksessa oli se hyvä puoli, että se ei kerännyt Kiropin koneeseen turhia karstoja. Eikä siinä kaikki, vielä viidenneksi sijoittunut Kenian Paul Kipchumbakin ennätti maaliin ennen kuin kloku oli nakuttanut tunnin ajan. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hänen loppuaikansa oli 59.53. Hän oli siis kova kuin Sörkan kundi San Quentinissa. Myös neljä seuraavaa miestä, kaikki Kenian kansantasavallasta alittivat yhden tunnin ja yhden minuutin. Kansainväliset managerit varmaan himoavat jatkossa heidän juoksemaansa tuohta taskuihinsa kuin alkoholistit keittoa.

Myös Berliinin naisten kilvassa oli tasoltaan tasokkaan tasokas taso. Voittaja, Kenian Philes Ongori veteli puolimaratonin läpi muina naisina 3.15 / km, eli hänen ajoituksena maalissa oli 1.08.25. Hän huitoi loppusuoralla kuin täynnä pervitiiniä oleva kaukopartionaaras, joten ei ihme, että toiseksi sijoittunut Helah Kiprop, kotimaa Kenia joutui antautumaan aikaan 1.08.26. Toki hän oli kova kuin nilkkihallintoa vastustava rebel, mutta ei voinut mitään voittajalleen. Kolmanneksi sijoittui Kenian kansallisuuden omaava Caroline Chepkwony (1.08.36). Hän taipui kärkiselle kaksikolle lopussa tapahtuvassa kirissä kuin naula timpurittarelle. Muut puolimaratonnaaraat eivät alittaneet tunnin ja siihen vielä päälle lisäyn kymmen minuutin rajaa, mutta mainittakoon vielä Puolan Karolina Jarzynskan armoton luukutus aikaan 1.10.56. On täysin tarpeetonta mainitakaan, että hän himosi kovaa puolimaratonitulosta kuin terveydenhoitaja verenpainemittaria.

[berliner-halbmarathon.de, raasto.com]

Ei kommentteja: