Joka vuosi, kun Lontoon maraton julkaisee eiittiryhmänsä osanottajalistan, maratonfanit odottavat vesi kielellä maailman ennätystä juostavaksi, mutta joka vuosi he joutuvat näissä ylenpalttisissa maratonodotuksissaan pettymään. Viimeksi Lontoossa on juostu maailmojen ennätys vuonna 2003, kun Paula Radcliffe teki naisten voimassa olevan ME:n 2.15.25. Miesten ME puolestaan on juostu Lontoossa viimeksi vuonna 2002, jolloin asialla oli USA:n Khalid Khannouchi. Hän leipoi silloin 2.05.38. Vain kaksi maailmojen ennätystä 2000-luvun aikana on kiistatta pettymys siihen nähden, kuinka paljon Lontoo on panostanut eliittiryhmiensä määrään ja laatuun. Kenties juuri tässä piilee syy siihen, miksi ME tulokset ovat kiertäneet Lontoota kuin korppikotkat saalista. Liian suuri eliittiryhmän koko näet aiheuttaa väistämättä sen, että ryhmä alkaa jänisten hypättyä syrjään kytätä toisiaan voittorahojen toivossa, jolloin vauhti väistämättä hidastuu. Näin on käynyt useana vuonna.
Tänä vuonna maratonfanit olivat jälleen tännä maratontoivoa sen suhteen, että he saisivat todistaa maailmojen ennätystä tapahtuvaksi. Ensimmäisen vitosen jälkeen näyttikin miesten kilvassa hyvältä, sillä kärkiryhmä ravasi sen 14.36:een, mikä on sekunnin kovampaa kuin Kenian Patrick Makaun viime syksyn Berliinin ME-juoksussa. Valittavasti tämän jälkeen maratonilla äärimmäisen tärkeälle tasaiselle vauhdinjaolle heitettiin hyvästit. Kympin väliaika nimittäin oli 29.36, eli toinen vitonen vei 15 minuuttia, kun Makaun juoksussa väliaika oli 29.17 (14.40). Eipä Lontoossa vauhti kiristynyt tämän jälkeenkään, sillä 15 kilometrin väliaika oli 44.30, kolmas vitonen siis 14.54 (Makau 43.52, vitonen 14.35). Tässä vaiheessa maratonfanit alkoivat olla jo aika epäileväisiä ME:n suhteen.
Tämän jälkeen vauhti kuitenkin kiristyi, sillä 20 kilometrin paalulle saavuttiin ajassa 59.13 (vitonen 14.43, Makaun ME-juoksussa 58.30, vitonen 14.38). Tämä ei poistanut armotonta totuutta siitä, että Lontoossa kärjen vauhti oli ollut aivan liian poukkoilevaa, jos verrataan Makaun ME-juoksun äärimmäisen tasaiseen alkumatkaan. Puolimatka koitti ajassa 1.02.12 (Makau Berliinissä 1.01.44).
Heti puolimatkan jälkeen, eräs suurimmista voittajasuosikeista, viime vuonna Frankfurtissa ME:n pintaan juossut Kenian Wilson Kipsang sai jänisten laadusta tarpeekseen ja lähti omille teilleen. Tuota pikaa hän sai seuraa maanmiehestään, kaksinkertaisesta maratonin maailmojen mestarista Abel Kiruista sekä Etiopian Feyisa Lilesasta. Yhdessä he raapaisivat hetkessä suuren eron maailman tähtia vilisevään takaa-ajoryhmään (josta ME mies Makau oli hypännyt tien sivuun) ja saapuivat 25 kilometrin viistalle 1.13.22 kuluttua lähtölaukauksesta (Makau Berliinissä 1.13.18). Tämä sai maratonfanit innostumaan alun epäileväisyyden jälkeen, josko ME olisi sittenkin mahdollinen. Tämä into eli vielä 30 kilometrin laatoituksella (1.28.05, edellinen vitonen 14.43, Makau Berliinissä 1.27.38, 14.20).
Toivo alkoi kuitenkin hiipua 35 kilometrin polkimella (1.42.47, vitonen 14.42), sillä Makaun väliaika Berliinissä oli ollut 1.42.16 (vitonen 14.38). Maratonfanit tiesivät, että puolen minuutin kiinni kurominen viimeisellä 7,2 kilometrillä olisi äärimmäisen vaikeaa, sillä Makau ei ennätysjuoksussaan lopussa juuri hidastunut, mitä nyt käytti 35-40 kilometrin väliseen pätkään aikaa 14.59. Nyt kuitenkin kävi niin, että Kiruin ja Lilesan kelkastaan pudottanut Kipsang käytti samaiseen vitoseen 15.11, joten 40 kilometrin kohdalla (1.57.58, Makau Berliinissä 1.57.15) oli ilmeistä, että maailman ennätystä ei nähtäisi. Niin juoksi Kipsang voittajana maaliin ajassa 2.04.44. Se jäi neljä sekuntia Emmanuel Mutain vuosi aiemmin juoksemasta Lontoon reittirekordista. Kipsangin kannalta tärkeintä kuitenkin lienee se, että Lontoon voittonsa ansiosta häntä ei voi syrjäyttää enää mikään Kenian Lontoon olympiakoneesta, onhan miehellä pohjalla viime syksynä Frankfurtissa juostu 2.03.42.
Muut sijoitukset vauhtuivat Lontoossa perinpohjin lopun kilometreillä. Syystä tai toisesta moni suosikki hyytyi perusteellisesti. Vielä 40 kilometrin paalulla sijoilla kaksi ja kolme taitavaltaneet Kirui ja Lilesa sakkasivat kuin paksuuntunut jogurtti. Niinpä Lilesa juoksi lopusta maaliin 3.50 / km-vauhtia ja Kiruin vauhti viimeisellä 2,2 kilometrillä oli 3.54 / km. Näin totaalinen hyytyminen maailman huippujuoksijoilla on harvinaista, mikä on jälleen kerran eräs osoitus maratonin uskomattomasta raakuudesta. Täten ei ole ihme, että tasaisemmin kilvassa vauhtinsa jakaneet vanhat kunnon maratonkoneet, Kenian Martin Lel ja Etiopian Tsegaye Kebede jyräsivät lopussa sijoille kaksi ja kolme ajoin 2.06.51 ja 2.06.52. Nämä juoksut eivät kuitenkaan liene riittäviä miesten kotimaiden olympiajoukkueeseen kiilaamiseksi. Samoin Marokon kaksikko Adil Annani (2.07.43) ja Jaouad Gharib (2.07.44) sivuuttivat katkeneen Kiruin (2.07.56). Lilesan (2.08.20) ohi puolestaan nelistivät edellisten lisäksi vielä reittiennätyksen haltija Kenian Emmanuel Mutai (2.08.01), Brasilian Marilson Dos Santos (2.08.03) ja Eritrean Samuel Tsegay (2.08.02). On kuitenkin sanottava, että kukaan Lilesan viimeisellä 2,2 kilometrilla ohittaneista ei tykittänyt loppua heidän tasoisilleen miehille erityisen kovaa, vaan esimerkiksi lopussa voimakkaasti nouseet marokkolaisetkin vetivät lopun 3.07-3.08 / km eli suunnilleen samaa vauhtia kuin Mary Keitany naisissa.
Joka tapauksessa maratonfanit eivät voi olla nostamatta hattua tänä vuonna 40 vuotta täyttävällä Gharibille, jonka M 40 sarjan maailman ennätyksen (Meksikon Adres Espinosa 2.08.46, Berliini 2003) murskaamisen esti ainoastaan se, että Gharib täyttää 40 vasta 22.5 (veteraanisääntöjen mukaan saman kalenterivuoden aikana täytetty ikä ei riitä). Nyt 40-vuotiaiden ennätysmurskajaiset jäävät siis Gharibin osalta joko Lontoon olympialaisiin (jonne hänet tämän juoksun perusteella Marokon joukkueeseen valittaneen) tai sitten syksyyn. Gharibin, tuon vuoden 2008 olympiahopeamiehen ja kaksinkertaisen maailmanmestarin (2003 & 2005) kunniaksi on vielä sanottava, että vuodesta 2003 alkaen, jolloin hän juoksi ensimmäisen maratoninsa, miehelle on osunut ainostaan yksi huono maraton, Ateenan olympiakisoissa 2004. Mies on uskomaraton maraton k.o.n.e.!
Sijalta 14 Lontoon tulosluettelosta löytyy puolimaratonin ME-mies ja vuoden 2004 kympin olympiapronssipoika sekä vuoden 2009 MM-hopeapoika Eritrean Zersenay Tadese ajalla 2.10.41. Tadeselta ei vaan ota maraton kulkeakseen. Miehen saldo kolmella yrityksellään on keskeytys, 2.12.03 ja tämän kertainen 2.10-päällitys. Kun mies on vetänyt 10 000 metriä 26.37.25 ja puolimaratonin 58.23, on ilmeistä, että hänen täytyy harjoitella täysin väärin maratonia ajatellen, millään muulla asialla alimatkojen ja maratontulosten täydellistä epäsuhtaa on vaikea selittää.
Jos oli miesten Lontoon kilpa vauhdiltaan turhan pukkoilevaa, oli naisten vauhdinjako tasaisempaa. Valitettavasti vain vauhti oli alussa tasaisen hiljaista maratonnaaraiden ja järjestäjien suunnitelmia ajatellen. Kävi näet niin, että neljä ensimmäistä vitosta kestivät 16.51, 16.45, 16.51 ja 16.47. Sen jälkeen saavuttiin puolimatkaan 1.10.53 kuluttua lähtölaukauksesta. Tämä oli ainakin minuutin liian hiljaista rallatusta monien himoamia 2.19-alkuisia tuloksia ajatellen. Toisaalta parempi oli minuutin liian hiljainen kuin minuutin liian kova vauhti. Tämän tiedostaen kärkiryhmä, johon kuuluivat Kenian Mary Keitany, Edna Kiplagat, Lucy Kabuu, Priscah Jeptoo ja Florence Kiplagat sekä Etiopian Aberu Kebede ja Atsede Baysa, heittivät lisää löylyä maratonkiukaalle, joten vauhti alkoi kiihtyä salakavalan kamalasti. Kun ensimmäisellä puoliskolla oli käytetty aikaa keskimäärin 3.22-3.23 kilometriä kohden, nyt kilometrien ohi juostiin 3.16-vauhtia.
Vauhti alkoikin tehdä tuhoaan. 30 kilometrin seipäällä (1.39.53) mukana olivat enää Keitany, Kiplagat x 2, Kabuu ja Jeptoo. Monen maratonfanin sympatiat olivat tässä kohtaa Kabuun puolella, jota Kenian liitto ei täysin käsittämättömästä syystä ollut kelpuuttanut olympiaehdokkaiden joukkoon tammikuussa Dubaissa juoksemastaan 2.19.34:stä huolimatta. Valittettavasti Kabuuta saattoi tammikuinen Dubain koitos vielä painaa, sillä 35 kilometrin vitjalla hän oli pudonnut edellä mainittujen maannaistensa vauhdista. Ratkaisut odottivat tuloaan kuin juonenkäänteet jännittäväisessä filmissä.
Tämän jälkeen Keitany ja Kiplagat huomasivat olevansa keskenään kärjessä ja eipä tästä kulunut kauaakaan, kun Keitany oli siellä täydessä maratonyksinäisyydessä. Hän kiihdytti 35-40 kilometrin välisen, yleensä maratonin raskaimman vitosen peräti 15.45 (3.09 / km) ja sen päälle viimeiset 2,2 kilometriä 3.08 / km, joten hän saapui maaliin Afrikan ja Kenian ennätysajassa 2.18.37. Se rikkoi Catherine Ndereban vuonna 2001 Chicagossa juokseman rekordin kymmenellä sekunnilla. Myös toiseksi sijoittunut Edna Kiplagat alitti 2.20, sillä hän hän löytyi maalista 2.19.50 kuluttua lähdöstä. Sen sijaan kolmanneksi sijoittunut Priscah Jeptoo päällitti haamurajan niukasti juoksemalla 2.20.14. Loistava oli myös neljänneksi sijoittuneen Florence Kiplagatin 2.20.57. Sen sijaan viidenneksi tullut Lucu Kabuu saattoi olla aavistuksen pettyneisyydessä aikansa 2.23.12 ja sijoituksena johdosta, sillä Kenian liiton toimesta sorsittu Kabuu halusi varmasti näyttää isänmaalleen olevansa kovempi kuin kukaan muu kenialainen, jolloin hänet olisi ollut suorastaan pakko valita olympiajoukkueeseen.
Kuudentena maalista tavoitettu Etiopian Aberu Kebede (2.24.04) hyytyi hieman lopussa, sillä viimeiset 2,2 kilometriä hän juoksi 3.43 kilometriä kohden ja 35-40 kilometrin pätkälläkin hänen vauhtinsa oli pudonnut 3.37-vauhtiin. Hänen yrityksensä tunkeutua Etiopian olympiajoukkueeseen oli kuitenkin osoitus maratonrohkeudesta, sillä päästäkseen tavoitteeseensa hänen olisi tullut juosta alle 2.20. Hän laittoi siis kaikki yhden maratonkortin varaan, josta ei tällä kertaa ässää löytynyt. Samat sanat pätevät Kebeden maannaiseen Atsede Baysaan, joka hiipparoi maaliin joltisessakin pettyneisyydessä kilvan yhdeksäntenä, mutta kuitenkin kansainvälisen mittapuun mukaan kelpo ajalla 2.25.59.
Viimeksi mainitun edeltä, sijoilta seitsemän ja kahdesan löytyi eurooppalaista väriä, sillä ne menivät Saksan Irina Mikitenkolle (2.24.53) Portugalin Jessica Augustolle (2.24.59). Näillä juoksuillaan he varmistivat maittensa olympiakomiteoille jo ennestään varmat olympiapaikkansa. Niin ikään olympiapaikkansa taisi varmistaa pari edellisvuotta hiljaiseloa viettänyt kaksinkertainen New Yorkin maratonin voittaja, Latvian Jelena Prokopcuka, sillä hän sijoittui kilvan kymmenenneksi ajalla 2.27.04. Se ei hätyyttele Prokopcukan ennätystä, mutta on kuitenkin hieno osoitus siitä, että hän on palannut maratonkehiin olympiakisat mielessään. Prokopcukalla ei selvästikään ollut kilvassa muuta tavoitetta kuin tehdä ehjä olympiapaikan varmistava juoksu, siksi riskitön hänen tämänkertainen maratonveronsa oli (puoliskot 1.13.31 ja 1.13.33).
Vielä neljä muutakin maratonkissaa ehti maaliin ennen kuin kello oli käynyt kaksi tuntia ja siihen vielä puoli tuntia päälle. Heistä viimeisenä maalin saapui Ruotsin Isabellah Andersson, joka juoksi 2.29.57. Jo viime vuoden puolella olympiapaikkansa Ruotsin joukkueessa varmistaneen Anderssonin kilpailutahti täydellä maratonilla on ihmeen kova, sillä tammikuussa hän oli kipaissut Dubain maratonin. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, Andersson juoksee vielä Tukholman maratonin ennen elokuun olympiamaratonia.
Niin oli Lontoon maratoni juostu ja kärjen osalta naisten kilpa oli suhteessa tällä kertaa kovempi kuin miesten, vaikka uroiden kilpaan oli haalittu jälleen kerran sellainen maratonjoukkio, että sille vetää vertoja vain aiempien vuosien Lontooseen haalitut maratonjoukkiot.
[virginlondonmarathon.com & raasto.com]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti