Naisten olympiamaratonin ennakko

Raasto.comin perinteinen olympiamaratonin ennakko on taas kehissä. Lue raasto.comin Lontoon olympiamaratonin ennakot raasto.comista, vain raasto.comista, eikä mistään muualta kuin raasto.comista. Raasto.comin mielestä on aivan waterloomaista se, että olympiamaraton ei pääty olympiastadionille. Tässä jyllää nykypäivän muoti-ilmiö, jossa maraton juostaan kaukana muusta yleisurheilun kisapaikoista ja maali on jossain kälyisellä kadun pätkällä. Tällainen on ollut pelin henki kolmissa viimeisissä yleisurheilun arvokisoissa. Olympiamaratonin ja arvokisojen muutenkin pitäisi aina päättyä stadionille, koska se kuuluu lajin perinteisiin. Mikään ei näet ole hienompi näky, kuin juoksijoiden raastaminen kohti horisontissa häämöttävää olympiastadionia utuinen maalin kuva silmissään. Järjestäjille on kuitenkin tärkeämpää trendien noudattaminen kuin perinteet. Jos yhden kerran tehdään asia jollain tavalla, muut kisajärjestäjät alkavat heti matkia edeltäjiään kuin määkivät lampaat. Ensin rakennetaan kallis stadion ja sitten maratoni ei edes pääty sinne. Mitä ihmeen järkeä siinä on?

Naisten olympiamaraton juostaan 5.8. Ennen kilpaa kansainvälinen huomio on keskittynyt lähinnä kenialaisiin ja etiopialaisiin juoksijoihin kilvan suurimpina suosikkeina. Tämä ei tietenkään ole täysin aiheetonta. Kenialta kehissä on ensinnäkin kaksinkertainen Lontoon maratonin voittaja Mary Keitany, joka rikkoi keväällä 11 vuotta vanhan maratonlegendatar Catherine Ndereban Kenian ennätyksen tuloksellaan 2.18.37. Häntä säestävät myös alle 2.20-rajan juossut Edna Kiplagat (2.19.50) ja hivenen rajan päällittänyt Priscah Jeptoo (2.20.14). Siinä on aika kova kolmikko, mutta niin on Etiopiallakin. Heillä mukana nimittäin ovat keväällä Rotterdamissa varsinkin viimeiset kilometrin väsymättömän konettaren lailla laukannut Tiki Gelana (2.18.58), Dubaissa hurjasti tykittäneet Aselefech Mergia (2.19.31) ja Mare Dibaba (2.19.52). Kenialaisten valtti on kuitenkin se, että he ovat juoksijoina selvästi kokeneempia kuin etiopialaiset virkasisarensa, varsinkin mitä tulee maratonin laukkaamisen, loikkaamiseen sekä laukkaloikkaamiseen. 

Median huomion kiinnittyessä etukäteen pääasiassa kenialaisiin ja etiopialaisiin unohdetaan helposti eräs todella kova raastotar, joka on keskittynyt olympiamaratonille 100 prosenttisessa maratonkeskittyneisyydessä. Hän on Lontoon ja Chicagon maratonien voittaja, Venäjän Lilia Shobukhova, joka pisteli viime vuonna Chicagon helteessä peräti 2.18.20. Viileämmässä kelissä ajasta olisi taatusti lähtenyt ainakin pari minuuttia. Lisäksi Shobukhova jätti tänä keväänä kokonaan väliin Lontoon maratonin (mikä on ollut hänen ohjelmassaan useana keväänä), pelkästään keskittyäkseen olympiamaratonille. Hän jätti siis ottamatta keväällä tukun rahaa olympiamaratonin tähden. Hänen ei ole tarvinnut myöskään juosta tänä vuonna raatelevia olympiakarsintoja, vaan hän on voinut rakentaa rauhassa kuntonsa huippuunsa. Niinpä hän on maratonkeskittyneisyydessään raasto.comin toimituksen veikkaus voittajaksi. Muut Venäjän edustajattaret ovat Albina Majorova (2.23.52) ja Tatjana Petrova (2.25.01) ovat kyllä kovia, mutteivät luultavasti tarpeeksi kovia voittamaan.

Kuinka kisassa sitten mahtavat pärjätä Japanin naiset, jotka ovat 1990- ja 2000-luvuilla kahmineet olympiamaratonilta kaksi kultaa (Naoko Takahashi 2000, Mizuki Noguchi 2004), yhden hopean (Yuko Arimori 1992) ja pronssin (Arimori 1996)? Ainakin paineet heidän kohdallaan ovat kovat, sillä Japani on maailman maratonhulluin maa ja lisäksi japanilaiset ovat tottuneet menestykseen naisten maratonjuoksussa. Japanin karsinnoissa joukkueeseen valittiin vuoden 2009 MM-hopeamitalisti Yoshimi Ozaki (ennätys 2.23.30, tänä vuonna 2.24.14), Risa Shigetomo (2.23.23) sekä yllätysnimi Ryoko Kizaki (2.26.32). Kysymys kuitenkin kuuluu, riittääkö japanittarien sinänsä kova taso olympiamitaleille hurjien alle 2.20-aikojen yleistyessä maailmalla yleistymisestä päästyään?  

Eurooppalaisittain kahdella Etelä-Euroopan maalla on laittaa kehiin tasaisen kovat kolmikot, jotka himoavat olympiamenestystä kuin narkkarit rojua. Italian edustajia ovat Valeria Straneo, joka pisteli keväällä Rottardamissa ajan 2.23.44, sekä 2.25-2.26 aikoja juosseet Rosaria Console ja Anna Incerti. Italialaiset ovat sen verran kokeneita maratoonarittaria, että he totta vieköön tietävät, kuinka 42 kilometrin ja siihen vielä päälle lisätyn 195 metrin kilvan juoksu hoidetaan. Lisäksi Consolen aviomies on takavuosien 2.08 -maratoonari Daniele Caimmi, joka tuntee maratonin kuin rokkari skeban. Portugalin edustajattaret taas tottelevat nimiä Jessica Augusto (2.24.33) Marisa Barros (2.25.04) ja Ana Felix (2.25.40). On selvää, että he starttaavat olympiamaratonille utuinen Rosa Motan, tuon vuoden 1988 olympiavoittajan kuva silmässään. Toisessa silmässään heillä on Carlos Lopesin, tuon vuoden 1984 olympiavoittajan kuva.

Hyvä on etukäteen ajatellen myös USA:n kolmikko, josta löytyy joltinenkin määrä arvometallia aiemmista kisoista. Heidän edustajansa ovat neljän vuoden takaisten olympialaisten 10 000 metrin pronssimitalisti Shalane Flanagan (2.25.38), viiden vuoden takaisten MM-kisojen 10 000 metrin pronssimitalisti Kara Goucher (ennätys 2.25.53, tänä vuonna 2.26.06) sekä Desiree Davila (2.25.55). Mikäli amerikkalaiset mielivät mitaleille, vaati se kuitenkin heiltä aiemman maratontasonsa nostoa. 

Aiheelinen kysymys kuuluu myös, mitä kilvassa tekevät kiinalaiset? Heillähän on heittää kisaan edellisten olympiakisojen pronssinainen, viiden vuoden takainen Lontoon maratonin voittaja ja urallaan maratonin alle 2.20 juossut Chunxiu Zhou (ennätys 2.19.51, tänä vuonna 2.23.42), viime olympiakisojen nelonen Xiaolin Zhu (ennätys 2.23.47, tänä vuonna 2.24.19) sekä edellistä kaksikkoa huomattavasti kokemattomampi Jiali Wang (2.22.41). Yleensä kiinattaret ovat olleet arvokisoissa kunnossa. 

Muista maratoonarittareista on syytä vielä mainita ensinnäkin Saksan Irina Mikitenko, joka neljä vuotta sitten jätti olympialaiset väliin, mutta juoksi myöhemmin syksyllä Berliinissä 2.19.19. Vielä viime vuonna meni 2.22.18, mutta onko Mikotenkon paras terä jo tylsynyt, miettii moni. Toiseksi Turkin Sultan Haydar (2.25.09) voi löytyä kilvan jälkeen tuloksisesta luettelosta korkealta. Kolmanneksi, Ukrainen Tetjana Gamera-Shmirko (2.24.46) himoaa olympiamenestyksellisyyttä kuin poliitikko valtaa. Neljänneksi, Uuden Seelannin Kimberly Smith (2.25.21) on ollut viime ajat valtaisassa maratontähtääväisyydessä. Viidenneksi, Hollannin kotimaakseen tunnustavat Hilda Kibet (2.24.27) ja Lornah Kiblagat (ennätys 2.22.22, viime syksynä 2.25.52) unelmoivat olympiamitalistosta kyynelverhoiset maratonkuvat silmissään. Kuudenneksi, maailman huono-onnisimman olympiamaratoonarin, maratonin ME-naisen Paula Radcliffen jouduttua vetäytymään maratonkisasta, Ison Britannian olympiatoiveet lepäävät edellisellä olympiamaratonilla kuudenneksi sijoittuneen, hienon etunimen omaavan Mara Yamauchin (ennätys 2.23.12) harteilla. Mahtaako Mara kuitenkaan olla enää muutaman vuoden takaisessa maravireessään, tuumivat britit mietteliäästi leukojaan sivellen.

Pohjoismaalaisittain on tietysti kiinnostavaa katsoa, miten kilvassa pärjää Ruotsin Isabellah Andersson, jonka ennätys on 2.23.41. Tämä vuonna maraton on häneltä kulkenut 2.25.41, mutta kenties tällä kertaa Andersson on täydessä iskussa arvokisoissa, sillä edeltävistä vuosista poiketen hän on antanut järjen voittaa ja jätti nyt kesäisen Tukholman maratonin juoksematta ja on keskittynyt kunnolla olympialaiseen maratonkoitokseen. Suomea puolestaan edustaa IF Länkenin kotiseurakseen tunnustava Leena Puotiniemi, joka on hankkimassa itselleen sellaista maratonelämystä, joka on mahdollista kenties vain kerran elämässä. Toivottavasti Puotiniemen kivulias takareisi sallii hänen juosta maaliin asti ja vieläpä siten, ettei se haittaa juoksua kilvan aikana. 

[raasto.com]