Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 12: Miksi rallattelevaisuus on tärkeää maratonilla?

Jokainen maratoonari maratonkeräilijöitä lukuun ottamatta tavoittelee maratonilla mahdollisimman hyvää tulosta. Hyvä maratontulos vaatii riittäviä toimenpiteitä ennen maratonkilpaa maratonkeskittyneisyyden muodossa, mutta myös tiettyjä edellytyksiä maratonkilvan aikana. Eräs tärkeimmistä asioista maratonkilvan aikana on maratonrallattelevaisuus. Ilman maratonrallattelevaisuutta maratonkilpa ei suju hyvin.

Maratonraasto ei onnistu ilman maratonrallattelevaisuutta. Maratonrallattelevaisuus ei puolestaan onnistu ilman maratonkulkevaisuutta. Maratonkulkevaisuus taas vaatii esiintyäkseen maratonkeskittyneisyyden. Maratonkeskittyneisyys, maratonkulkevaisuus, maratonrallattelevaisuus ja maratonraasto ovat siis sidoksissa toisiinsa.

Maratonrallattelevaisuus tarkoittaa maratonin kilpailuvauhdin juoksemista mahdollisimman rennosti ja vähällä energiankulutuksella. Koska kukaan ei pysty raastamaan maratonia alusta loppuun ja parhaimmillaankin raaston osuus maratonista on alle puolet, suurin osa onnistuneesta maratonkilvasta on maratonrallattelevaisuutta. Tarkemmin sanoen, onnistuneesta maratonkilvasta noin 60-80 prosenttia on rallattelevaisuutta ja loput raastoa. Jos maratonrallattevaisuutta on tätä pienempi osuus, juoksija ei pystuy juoksemaan maratonia läpi ilman maratonhyytyneisyyttä. Jos taas maratonrallattelevaisuutta on tätä suurempi osuus (mikä on harvinaista), juoksija ei ole käyttänyt kaikkia voimiaan maratonilla. Voidaan sanoa, että jos juoksija ei pääse maratonkilvan alussa rallattelevaisuuden tilaan, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia raastaa kilvan loppupuolella, koska energiavarastot ovat täysin lopussa silloin, kun kilvan ratkaisuhetket alkavat. Yleensä on jopa niin, että maratonrallattelevaisuuden puutteesta kärsivän juoksijan vauhti romahtaa maratonin jälkimmäisellä puoliskolla.

Maratonrallattelevaisuuden merkitys on siis suuri varsinkin maratonkilvan ensimmäisellä puoliskolla. Tällöin suunniteltua maratonvauhtia tulisi juosta niin pienellä energiankulutuksella, että juoksija tuntee ikään kuin valuvansa juoksijajoukossa ilman minkäänlaista puristusta. Jos juoksija joutuu maratonkilvan alusta lähtien panostamaan siihen, että pysyy mukana haluamassaan vauhdissa, tuloksena on armottoman vääjäämättömästi maratonepäonnistuminen tai jopa maratonwaterloo. Niinpä kärsiessään maratonrallattelevaisuuden puuttesta kilvan alussa, maratoonarin on tehtävä asiasta nopeat johtopäätökset hiljentämällä vauhtia niin, että hän pääsee maratonrallattevaisuuden tilaan. Jos rallattelevaisuuden tilaan pääsy ei tästäkään huolimatta onnistu, maratonkilvasta tulee enemmän tai vähemmän waterloo. 

Maratonrallattelevaisuutta ei pidä sekoittaa maratonrilluttelevaisuuteen. Varsinkin kokemattomilla maratoonareilla ja vahvan ratajuoksutaustan omaavilla on suuri vaara sortua maratonrilluttelevaisuuteen. Tällöin maratonkilvassa lähdetään liikkeelle omaan suorituskykyyn liian kovaa, koska "alkuvauhti ei tunnu missään", vaikka oikeasti hakataan koko ajan anaerobisen kynnyksen partaalla tai sen yläpuolella. Vauhti ei tunnu tuntuvan missään, koska ratajuoksuun verrattuna maratonrytmi tuntuu hitaalta, kilpailun tunnelma tempaa mukaansa, kokemusta maratonin toisesta puoliskosta ei ole jne. Maratonrilluttelevaisuuteen sortuvilla on yleensä lisäksi maratonpäivänä päällänsä hyvä kulkevaisuus, joten senkään vuoksi alkuvauhti ei tunnu kovalta.

Maraton eroaa kuitenkin kaikista muista kilpajuoksumatkoista siinä, että sillä ei voi aloittaa liian kovaa ja sitten sinnitellä loppua väkisin vauhdin kovinkaan paljon romahtamatta, kuten parhaimmillaan esimerkiksi 5000-10 00 metrillä tai jopa puolimaratonilla on mahdollista. Toisin sanoen, jos on hyvä kulkevaisuus, hieman liian kova alkuvauhti ei ole vielä välttämättä katastrofi vitosellla, kympillä ja puolimaratonilla, mutta maratonilla se johtaa vääjäämättä vauhdin romahtamiseen toisella puoliskolla. Maraton ei anna pienintäkään armoa liian kovaa aloittaneille ja sillä oikean vauhdinjaon merkitys on tärkemäpi kuin maratonia lyhyemmillä matkoilla.

Yhteenvetona siis todettakoon, että parhaan mahdollisen maratontuloksen aikaansaamiseksi juoksijan on juostava maratonilla mahdollisimman pitkään, reilusti yli puolet matkasta maratonrallattelevaisuuden tilassa. Rallattelevaisuuden merkitys on maratonilla suurempi kuin millään muulla kilpailumatkalla. Tämä tarkoittaa omaan senhetkiseen suorituskykyyn nähden mahdollisimman oikeaa vauhtia, ei liian kovaa, ei liian hiljaa, mahdollisimman rennosti, mahdollisimman pienellä energiankulutuksella. Jos juoksija pääsee maratonkilvassa tähän tilaan, hänestä tuntuu siltä, että hän voi mielessään ikään kuin lauleskella ja vihellellä siitä huolimatta, että hän leipoo maratonin kilpailuvauhtiaan. Tällöin hänellä on hyvät mahdollisuudet maratononnistuneisuuteen ja sitä myötä maratontyytyväisyyteen tai jopa maratononnellisuuteen.

[Z]