Miesten olympiamaratonin ennakko

Raasto.comin olympiamaratonennakon toisessa osassa ovat vuorossa miehet. He lähtevät olympiamaratonilleen tuttuun tyyliin kisojen viimeisenä päivänä, joka näissä kisoissa on 12.8. Tämä ei ole ihme, onhan kyseessä olympiahistorian ja koko urheiluhistorian perinteikkäin laji. Kyseisenä päivänä ei ole enää ohjelmassa mitään muuta yleisurheilulajia, eikä kuulukaan olla, sillä maraton ylivoimainen yleisurheilun kuninkuuslaji, joka ansaitsee kokonaan oman kisapäivänsä. Maratonin asemasta urheilulajien keskuudessa kertoo myös se, että olympiakisojen päättäjäisissä on yleensä jaettu vain yhden lajin palkinnot kaikista olympialajeista. Tämä laji on miesten maraton, vain maraton, eikä mikään muu kuin maraton. 

Kuten tiedetään, maailman maratontaso on erittäin kova. Kaikkein kovimman kolmikon heittää tällä kertaa kehiin Etiopia. Heidän trionsa muodostuu herroista, joille on syntyessään annettu nimet Ayele Abshero (tänä vuonna 2.04.23), Dino Sefir (2.04.50) ja Getu Feleke (2.04.50). Tästä kolmikosta Abshero ja Sefir pistelivät aikansa tammikuussa Dubaissa, kun taas Feleke juoksi kauden tilastoaikansa Rotterdamissa. Juoksuillaan he pudottivat Etiopian joukkueesta pois mm. viime olympiakisojen pronssipojan, Tsegaye Kebeden, jonka Lontoossa juostu 2.06.52 riittää Etiopian tämän kauden tilastossa vasta 14. sijaan! Eräs heikkous Etiopian joukkueessa kuitenkin on. Kaikki heistä ovat maratoonareina erittäin kokemattomia. Esimerkiksi maailmantilaston ykkösmies Abshero ei ole juossut elämässään kuin yhden maratonin, eikä niitä vyöllään kovin montaa ole myöskään Sefirillä tai Felekellä. Toisaalta se merkitsee sitä, että miehet eivät ole tylsyttäneet maratonteräänsä lukuisilla kantokuntoon vedetyillä maratoneilla. 

Voi hyvinkin olla, että kovimman vastuksen etiopialaisille tarjoavat Kenian edustajat. Heidän joukostaan löytyy mies, jonka maratonennätys on vielä kovempi kuin tämän kauden kärkimiehen Absheron. Hän on nimeltään Wilson Kipsang, joka latoi viime syksynä Frankfurtissa peräti 2.03.42. Se uupuu vain neljä sekuntia maanmiehensä Patrick Makaun viime syksynä Berliinissä tekemästä ME:stä 2.03.38. Jostain käsittämättömästä syystä Makauta ei kuitenkaan valittu Kenian joukkueeseen viime syksyisestä ajastaan huolimatta, vaan mies laitettiin vaivaisena karsimaan paikastaan vielä kevään Lontoon maratonilla sen sijaan, että hän olisi saanut hoitaa vaivansa kuntoon ja keskittyä olympiamaratonille täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Makau olisi hyvinkin saattanut olla olympiakilvassa kovempi kuin joukkueeseen valittu Abel Kirui (ennätys 2.05.04, mutta tänä vuonna ”vain” 2.07.56. Toki Kirui on kaksinkertainen maratonin maailmanmestari ja siten erittäin kova kaveri, mutta luultavasti ei kuuluisi kolmen kovimman kenialaisen joukkoon. Kenian kolmas edustaja on viime vuoden Lontoon maratonin voittaja Emmanuel Mutai (ennätys 2.04.40), mutta tänä keväänä hän oli Lontoossa vasta seitsemäs ajalla 2.08.01. Kenian joukkueen yllä leijuu siis erinäisiä kysymysmerkkejä ja mikäli he eivät ole kilvassa parhaassa terässään, etiopialaiset saattavat hyvinkin pyyhkiä heillä lattiaa (tai maantietä). 

Perinteikäs maratonmaa Japani heittää kehiin tasaisen kolmikon, johon kuuluvat Arata Fujiwara (2.07.48), Ryo Yamamoto (2.08.44) ja Kentaro Nakamoto (2.08.53). Tästä kolmikosta selvästi kokenein maratonkettu on Fujiwara, jolla on tosin taipumus ailahdella aika lailla. Silloin kun kulkee, aika on 2.07-2.09, mutta silloin kun ei kulje, saattaa mennä päälle 2.20. Aina kun lämpötila on ollut yli 20 asetetta, Fujiwaran suoritustaso on suorastaan romahtanut, joten hän ainakin toivoo maratonpäiväksi viileää keliä. Sen sijaan Nakamoto on osoittautunut kestävänsä hellettä selvästi paremmin, sillä viime vuonna Deagun kostean pätsisellä MM-maratonilla hän oli kymmenes. 

USA:n olympiakarsintamaratonilta tiensä maansa joukkueeseen raivasi ensimmäisenä vuoden 2004 Ateenan olympiamaratonin hopeapoika Meb Keflezighi, jonka ennätys on tosin miehen saavutuksiin nähden (olympiahopean lisäksi mm. New Yorkin maratonin voitto) kohtalaisen vaatimaton, 2.09.08. Meb on kuitenkin yleensä kunnossa silloin kun tarvitaan, joten hän voi olla kilpailussa hyvinkin korkealla. Toiseksi USA:n karsinnoissa sijoittui viime olympiamaratonin kymmenenneksi paras, Ryan Hall, jonka ennätys on kova, 2.06.17. Lisäksi hän on pistellyt alamäkireitillä myötätuuleen niinkin mukavasti kuin 2.04.58. Parhaimmassa kunnossaan Hall taistelee siis jopa mitaleista. Hallin valmistautumista olympiamaratonille on kuitenkin häirinnyt pirullinen, monille kestävyysjuoksijoille tuttu vamma nimeltään plantaarifaskiitti sekä kenties tästä johtunut kulkemattomuus. Niinpä voi olla, että Hall joutuu katsomaan olympiamaratonilla paitsi Keflegzighin, myös toisen joukkuetoverinsa, Abdi Abdirahmanin (ennätys 2.08.56, tänä vuonna 2.09.47) kantapäitä. Abdirahman on edustanut kotimaataan jo kolmissa edeltävissä olympiakisoissa 10 000 metrin juoksijana, joten kyseessä on todella pitkän linjan tossunsyöttäjä. 

Maratonfanit varmaan pohtivat ennakkospekulaatioissaan myös sitä, kuinka kilvassa pärjäävät Eritrean miehet. Heidän juoksijansa eivät nimittäin ole mitään eilisen teeren poikia, mitä tulee maratonjuoksuun. Tästä on osoituksena mm. se, että heidän joukkueensa ässä, Yared Asmerom (2.07.27) oli neljä vuotta sitten Pekingin olympiamaratonilla kahdeksas. Myös Yonas Kifle (ennätys 2.07.34, tänä vuonna 2.08.51) on kokenut maratonsahaaja. Sen sijaan heidän trionsa kolmas mies, Samuel Tsegay (ennätys 2.07.28, tänä vuonna 2.08.06) ei ole vielä urallaan ehtinyt montaa maratonia juosta. Joka tapauksessa Tsegay saapui keväällä Lontoon maratonilla maaliin aivan Kenian olympiajoukkuetta edustavan Emmanuel Mutain kannassa, joten kova poika on kyseessä. 

Afrikkalaisista maratonjoukkueista on mainittava vielä Marokon tiimi, josta tosin valitettavasti puuttuu jalkavammojen takia viime olympiakisojen hopeapoika Jaouad Gharib. Niinpä heidän ykkösaseensa taistelussa olympialaisesta maratonherruudesta lienee Abderrahime Bouramdane, joka on leiponut ennätyksekseen ajan 2.07.33. Tänä vuonna ei tosin ole kulkenut kuin 2.10.13, mutta on otettava huomioon, että mies oli viime kesänä MM-maratonilla neljäs. Kova on myös vuoden 2009 MM-maratonin seitsemänneksi paras ja tänä keväänä Lontoossa tuloksen 2.07.43 (sijoitus neljäs) vatkannut Adil Annani. Marokon kolmas mies on Rachid Kisri, jolla on kova ennätys (2.06.48), mutta parin viime vuoden aikana 2.10 -raja on tehnyt hänelle tiukkaa. 

Eurooppalaisista täysistä kolmen maratonmiehen joukkueista on syytä mainita Ranskan edustajat, sillä heidän miehistään Patrick Tambwe kipaisi alkuvuodesta 2.07.30, eikä Abraham Kiprotichin (2.08.35) tai Abdellatif  Meftahinkaan (2.09.46) tarvitse hävetä persoonallisia rekordejaan. Myös Venäjällä on laittaa kilpaan tasainen kolmikko (Grigori Andrejev, Aleksei Reynkov, Dimitri Safronov), mutta riittääkö heidän noin 2.10 -tasonsa korkeallekaan, on hyvä maratonkysymys. 

Mukana on myös joukko erittäin kovia yksittäisiä maratoonareita, joiden joukkuetoverit eivät ole läheskään yhtä kovia tai joiden edustamista maista ei ole mukana täyttä kolmen maratonkoneen miehistöä. Kostoa hautoo kaksinkertainen New Yorkin maratonin voittaja, Brasilian Marilson Dos Santos (ennätys viime vuodelta 2.06.34, tänä vuonna 2.08.03). Hän näet joutui neljä vuotta sitten keskeyttämään olympiamaratonilla armottomassa maratonkatkeruudessa. Kovia maratontavoitteita on varmaan myös Puolan Henryk Szostilla. Nämä tavoitteet hän perustaa tänä vuonna juoksemaansa 2.07.39:ään. Niin ikään näytön paikka on Sveitsin Viktor Röthlinillä (ennätys 2.07.23, tänä vuonna 2.08.32), tosin vuoden 2007 MM-pronssimiehen, vuoden 2008 olympiakuutosen ja vuoden 2010 Euroopan mestarin ei tarvitse enää todistella kenellekään muulle kuin itselleen yhtään mitään. Edelleen, Ugandan Stephen Kiprotich (ennätys 2.07.20, tänä vuonna 2.07.50) himoaa maalleen ja itselleen olympiamitalia armottomassa mitalinälässä, puhumattakaan mitalijanosta. Kiprotich oli viime vuonna Daegun MM-maratonilla yhdeksäs. Lopuksi, jos joku juoksee kilvassa tasaisella vauhdinjaolla välittämättä muiden kilpailijoiden tekemisistä, hän on Italian ainoa edustaja, Ruggero Pertile (ennätys 2.09.53, tänä vuonna 2.10.09). Niinpä, mikäli suurin osa kilpailijoista sortuu maratonin alkupuoliskolla omaan suorituskykyynsä nähden liian kovaan maratonsäntäilyyn, Pertile tulee nousemaan tulosluettelossa yllättävän korkealle. Pekingin olympiamaratonilla neljä vuotta sitten Pertile oli koko juoksijajoukon ainoa, joka juoksi negatiivisen splitin, eli toisen puoliskon ensimmäistä nopeammin, koska kaikki muut lähtivät matkaan hirveää vauhtia kenialaisten raa’an taktiikan pakottamina. Se nosti Pertilen tuloksisessa luettelossa aina 15. tilalle. 

Edellä mainittujen lisäksi mukana on melkoinen joukko ennätyksiltään alle 2.10-miehiä, joista kaikilla on onnistuessaan mahdollisuudet aina kymmenen parhaan joukkoon. Meikäläisten maratoonareiden kannalta on innoittavaa, että mukana on myös Jussi Utriainen. Näin hänellä on mahdollisuus ottaa hyvitys vuoden 2004 jalkavamman takia tapahtuneelle Ateenan olympiamaratonin keskeytykselleen. Mikäli Jussi saa aikaiseksi ehjän juoksun, tulee se olemaan hieno kruunu hänen kotimaisittain komealle juoksu-uralleen.

Vain lähitulevaisuus tulee näyttämään, kuinka miesten olympiamaratonilla tulee käymän. Kävi siinä miten kävi, maratonfanit saavat jälleen kerran makeaa mahan täydeltä ja he varmasti virtsaavat hunajaa vielä pitkään olympiamaratonin jälkeen katsoessaan kuvanauhureiltaan olympiamaratonia yhä uudestaan ja uudestaan, ylenpalttisen maratonkiinnostuneisuuden vallassa. 

[raasto.com]

Naisten olympiamaratonin ennakko

Raasto.comin perinteinen olympiamaratonin ennakko on taas kehissä. Lue raasto.comin Lontoon olympiamaratonin ennakot raasto.comista, vain raasto.comista, eikä mistään muualta kuin raasto.comista. Raasto.comin mielestä on aivan waterloomaista se, että olympiamaraton ei pääty olympiastadionille. Tässä jyllää nykypäivän muoti-ilmiö, jossa maraton juostaan kaukana muusta yleisurheilun kisapaikoista ja maali on jossain kälyisellä kadun pätkällä. Tällainen on ollut pelin henki kolmissa viimeisissä yleisurheilun arvokisoissa. Olympiamaratonin ja arvokisojen muutenkin pitäisi aina päättyä stadionille, koska se kuuluu lajin perinteisiin. Mikään ei näet ole hienompi näky, kuin juoksijoiden raastaminen kohti horisontissa häämöttävää olympiastadionia utuinen maalin kuva silmissään. Järjestäjille on kuitenkin tärkeämpää trendien noudattaminen kuin perinteet. Jos yhden kerran tehdään asia jollain tavalla, muut kisajärjestäjät alkavat heti matkia edeltäjiään kuin määkivät lampaat. Ensin rakennetaan kallis stadion ja sitten maratoni ei edes pääty sinne. Mitä ihmeen järkeä siinä on?

Naisten olympiamaraton juostaan 5.8. Ennen kilpaa kansainvälinen huomio on keskittynyt lähinnä kenialaisiin ja etiopialaisiin juoksijoihin kilvan suurimpina suosikkeina. Tämä ei tietenkään ole täysin aiheetonta. Kenialta kehissä on ensinnäkin kaksinkertainen Lontoon maratonin voittaja Mary Keitany, joka rikkoi keväällä 11 vuotta vanhan maratonlegendatar Catherine Ndereban Kenian ennätyksen tuloksellaan 2.18.37. Häntä säestävät myös alle 2.20-rajan juossut Edna Kiplagat (2.19.50) ja hivenen rajan päällittänyt Priscah Jeptoo (2.20.14). Siinä on aika kova kolmikko, mutta niin on Etiopiallakin. Heillä mukana nimittäin ovat keväällä Rotterdamissa varsinkin viimeiset kilometrin väsymättömän konettaren lailla laukannut Tiki Gelana (2.18.58), Dubaissa hurjasti tykittäneet Aselefech Mergia (2.19.31) ja Mare Dibaba (2.19.52). Kenialaisten valtti on kuitenkin se, että he ovat juoksijoina selvästi kokeneempia kuin etiopialaiset virkasisarensa, varsinkin mitä tulee maratonin laukkaamisen, loikkaamiseen sekä laukkaloikkaamiseen. 

Median huomion kiinnittyessä etukäteen pääasiassa kenialaisiin ja etiopialaisiin unohdetaan helposti eräs todella kova raastotar, joka on keskittynyt olympiamaratonille 100 prosenttisessa maratonkeskittyneisyydessä. Hän on Lontoon ja Chicagon maratonien voittaja, Venäjän Lilia Shobukhova, joka pisteli viime vuonna Chicagon helteessä peräti 2.18.20. Viileämmässä kelissä ajasta olisi taatusti lähtenyt ainakin pari minuuttia. Lisäksi Shobukhova jätti tänä keväänä kokonaan väliin Lontoon maratonin (mikä on ollut hänen ohjelmassaan useana keväänä), pelkästään keskittyäkseen olympiamaratonille. Hän jätti siis ottamatta keväällä tukun rahaa olympiamaratonin tähden. Hänen ei ole tarvinnut myöskään juosta tänä vuonna raatelevia olympiakarsintoja, vaan hän on voinut rakentaa rauhassa kuntonsa huippuunsa. Niinpä hän on maratonkeskittyneisyydessään raasto.comin toimituksen veikkaus voittajaksi. Muut Venäjän edustajattaret ovat Albina Majorova (2.23.52) ja Tatjana Petrova (2.25.01) ovat kyllä kovia, mutteivät luultavasti tarpeeksi kovia voittamaan.

Kuinka kisassa sitten mahtavat pärjätä Japanin naiset, jotka ovat 1990- ja 2000-luvuilla kahmineet olympiamaratonilta kaksi kultaa (Naoko Takahashi 2000, Mizuki Noguchi 2004), yhden hopean (Yuko Arimori 1992) ja pronssin (Arimori 1996)? Ainakin paineet heidän kohdallaan ovat kovat, sillä Japani on maailman maratonhulluin maa ja lisäksi japanilaiset ovat tottuneet menestykseen naisten maratonjuoksussa. Japanin karsinnoissa joukkueeseen valittiin vuoden 2009 MM-hopeamitalisti Yoshimi Ozaki (ennätys 2.23.30, tänä vuonna 2.24.14), Risa Shigetomo (2.23.23) sekä yllätysnimi Ryoko Kizaki (2.26.32). Kysymys kuitenkin kuuluu, riittääkö japanittarien sinänsä kova taso olympiamitaleille hurjien alle 2.20-aikojen yleistyessä maailmalla yleistymisestä päästyään?  

Eurooppalaisittain kahdella Etelä-Euroopan maalla on laittaa kehiin tasaisen kovat kolmikot, jotka himoavat olympiamenestystä kuin narkkarit rojua. Italian edustajia ovat Valeria Straneo, joka pisteli keväällä Rottardamissa ajan 2.23.44, sekä 2.25-2.26 aikoja juosseet Rosaria Console ja Anna Incerti. Italialaiset ovat sen verran kokeneita maratoonarittaria, että he totta vieköön tietävät, kuinka 42 kilometrin ja siihen vielä päälle lisätyn 195 metrin kilvan juoksu hoidetaan. Lisäksi Consolen aviomies on takavuosien 2.08 -maratoonari Daniele Caimmi, joka tuntee maratonin kuin rokkari skeban. Portugalin edustajattaret taas tottelevat nimiä Jessica Augusto (2.24.33) Marisa Barros (2.25.04) ja Ana Felix (2.25.40). On selvää, että he starttaavat olympiamaratonille utuinen Rosa Motan, tuon vuoden 1988 olympiavoittajan kuva silmässään. Toisessa silmässään heillä on Carlos Lopesin, tuon vuoden 1984 olympiavoittajan kuva.

Hyvä on etukäteen ajatellen myös USA:n kolmikko, josta löytyy joltinenkin määrä arvometallia aiemmista kisoista. Heidän edustajansa ovat neljän vuoden takaisten olympialaisten 10 000 metrin pronssimitalisti Shalane Flanagan (2.25.38), viiden vuoden takaisten MM-kisojen 10 000 metrin pronssimitalisti Kara Goucher (ennätys 2.25.53, tänä vuonna 2.26.06) sekä Desiree Davila (2.25.55). Mikäli amerikkalaiset mielivät mitaleille, vaati se kuitenkin heiltä aiemman maratontasonsa nostoa. 

Aiheelinen kysymys kuuluu myös, mitä kilvassa tekevät kiinalaiset? Heillähän on heittää kisaan edellisten olympiakisojen pronssinainen, viiden vuoden takainen Lontoon maratonin voittaja ja urallaan maratonin alle 2.20 juossut Chunxiu Zhou (ennätys 2.19.51, tänä vuonna 2.23.42), viime olympiakisojen nelonen Xiaolin Zhu (ennätys 2.23.47, tänä vuonna 2.24.19) sekä edellistä kaksikkoa huomattavasti kokemattomampi Jiali Wang (2.22.41). Yleensä kiinattaret ovat olleet arvokisoissa kunnossa. 

Muista maratoonarittareista on syytä vielä mainita ensinnäkin Saksan Irina Mikitenko, joka neljä vuotta sitten jätti olympialaiset väliin, mutta juoksi myöhemmin syksyllä Berliinissä 2.19.19. Vielä viime vuonna meni 2.22.18, mutta onko Mikotenkon paras terä jo tylsynyt, miettii moni. Toiseksi Turkin Sultan Haydar (2.25.09) voi löytyä kilvan jälkeen tuloksisesta luettelosta korkealta. Kolmanneksi, Ukrainen Tetjana Gamera-Shmirko (2.24.46) himoaa olympiamenestyksellisyyttä kuin poliitikko valtaa. Neljänneksi, Uuden Seelannin Kimberly Smith (2.25.21) on ollut viime ajat valtaisassa maratontähtääväisyydessä. Viidenneksi, Hollannin kotimaakseen tunnustavat Hilda Kibet (2.24.27) ja Lornah Kiblagat (ennätys 2.22.22, viime syksynä 2.25.52) unelmoivat olympiamitalistosta kyynelverhoiset maratonkuvat silmissään. Kuudenneksi, maailman huono-onnisimman olympiamaratoonarin, maratonin ME-naisen Paula Radcliffen jouduttua vetäytymään maratonkisasta, Ison Britannian olympiatoiveet lepäävät edellisellä olympiamaratonilla kuudenneksi sijoittuneen, hienon etunimen omaavan Mara Yamauchin (ennätys 2.23.12) harteilla. Mahtaako Mara kuitenkaan olla enää muutaman vuoden takaisessa maravireessään, tuumivat britit mietteliäästi leukojaan sivellen.

Pohjoismaalaisittain on tietysti kiinnostavaa katsoa, miten kilvassa pärjää Ruotsin Isabellah Andersson, jonka ennätys on 2.23.41. Tämä vuonna maraton on häneltä kulkenut 2.25.41, mutta kenties tällä kertaa Andersson on täydessä iskussa arvokisoissa, sillä edeltävistä vuosista poiketen hän on antanut järjen voittaa ja jätti nyt kesäisen Tukholman maratonin juoksematta ja on keskittynyt kunnolla olympialaiseen maratonkoitokseen. Suomea puolestaan edustaa IF Länkenin kotiseurakseen tunnustava Leena Puotiniemi, joka on hankkimassa itselleen sellaista maratonelämystä, joka on mahdollista kenties vain kerran elämässä. Toivottavasti Puotiniemen kivulias takareisi sallii hänen juosta maaliin asti ja vieläpä siten, ettei se haittaa juoksua kilvan aikana. 

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 13 – Mikä on puolimaratonin ja maratonin suhde?

Kuten tiedetään, maraton on kilpailumatkoista kovin, koska siinä juostaan niin pitkään niin kovaa. Mutta eikö puolimaraton ole kovempi, koska siinäkin juostaan aika pitkään ja vielä kovempaa? Kun huippu-urheilijat pystyvät juoksemaan maratonin lähellä anaerobista kynnysvauhtiaan, puolimaratonin he saattavat niitata läpi jopa kokonaan anaerobisella kynnyksellään. Tästä huolimatta puolimaraton on itse asiassa helpoin kestävyysjuoksun kilpailumatkoista. Tämä siksi, että siinä ei ole samanlaista sairaanloista hapotusta kuin 800 ja 1500 metrillä, eikä siinä raaston osuus kilpailun kokonaismatkasta ole yhtä suuri kuin 5000 ja 10 000 metrillä. Tietenkään mikään kestävyysjuoksukilpa ei ole helppo, mutta maratoniin verrattuna puolimaraton on monin verroin kevyempi. Tähän on olemassa useita syitä.

Ensinnäkin, puolimaraton ei vaadi läheskään samanlaista keskittyneisyyttä kuin maraton. Puolimaratoneja voi vetää täysin rataharjoittelupohjalta, ilman mitään varsinaisia erikoisharjoittelujaksoja. Puolimaraton myöskään ei vaadi yhtä tarkkaa kilpailuohjelman suunnittelua kuin maraton. Toiseksi, puolimaratonilla ei tarvita armotonta iskutusneisuutta eli jalkojen ja elimistön totuttamista pitkäaikaiseen hakkaukseen, koska iskutusneisuus korostuu vasta maratonin toisella puoliskolla. Kolmanneksi, puolimaratonille ei tarvita tankkausta, koska suorituksena se on niin lyhyt, että lihaksiston energiavarastot eivät tyhjenny totaalisesti, kuten maratonilla, jossa lopussa juostaan tankkauksesta huolimattakin aina rasvojen avulla.

Neljänneksi, puolimaratonilla - jos se kulkee - suurin osa matkasta on rentoa rallatusta, eikä valtavaa tuskaa ole kuin muutama viimeinen kilometri, kun taas maratonilla - vaikka se kulkisi - vähintään kilvan viimeiset puoli tuntia ovat taistelua tuskaa, energioiden ja iskutusneisuuden loppumista vastaan. Yleensä jopa viimeinen tunti - 40 minuuttia maratonista on silkkaa tuskansietokyvyn venyttämistä ja vanuttamista, minkä ansiosta myös helpottuneisuus maratonin maalissa on kokonaan toista luokkaa kuin puolimaratonin maalissa. Maratonhelpottuneisuus saa ihmiset usein maratontunteen valtaan, jolloin he saattavat maratonin maalissa purskahtaa itkuun silkasta helpottuneisuudesta, mutta harvoin sellaista on puolimaratonin maalissa. Toisin sanoen, ei ole olemassa maratontunteeseen verrattavaa puolimaratontunnetta, maratonhelpottuneisuuteen verrattavaa puolimaratonhelpottuneisuutta, koska puolimaraton ei vaadi ihmiseltä sellaista äärimmäistä fyysisen ja henkisen kestokyvyn koettelemista kuin maraton. Viidenneksi, koska puolimaratonille valmistautuminen ei ole yhtä pitkä projekti kuin maratonille valmistautuminen maratonkeskittyneisyyksineen, eikä se tyhjennä samalla tavalla ihmispolon voimavaroja, puolimaratonin jälkeen ihmiselle ei myöskään tule elämän tyhjäksi kokemisen tunnetta, eikä ole vaikeuksia sopeutua arkeen, kuten on yleensä asian laita maratonin jälkeen.

Puolimaratonin hyöty on parhaimmillaan silloin, kun sitä käytetään maratonille valmistautumiseen.  Puolimaratoneja ei saa kuitenkaan olla ohjelmassa liikaa, sillä näennäisestä helppoudestaan huolimatta puolimaraton on kuitenkin sen verran pitkä matka, että liian tiheästi vedetyt puolimaratonin kilpailut saattavat tylsyttää maratonterää salakavalan kamalasti. Lisäksi puolimaratonin ja maratonin välillä pitäisi olla vähintään kolme viikkoa. Ihanteellinen on noin kuukautta ennen maratonia juostu puolimaraton. Tällaista rytmiä monet maailman huippumaratoonarit käyttävät mm. keväisin juoksemalla kuukautta ennen Lontoon maratonia Lissabonin puolimaratonin. Harvassa, suorastaan olemattomissa ovat ne maailman huippumaratoonarit, jotka juoksevat puolimaratonin kilvan vain 1-2 viikkoa ennen maratonia.

Jotkut käyttävät puolimaratonin tuloksia myös maratontuloksen ennustamiseen. On olemassa erilaisia laskukaavoja siitä, mitä puolimaratonin tulos ennustaa maratontulokseksi. Eräs käytetyimmistä on 2 x puolimaratonin aika + 5-8 minuuttia. Tämän opin mukaan esimerkiksi puolimaratonin aikaan 1.10 juosseen henkilön tulisi pystyä maratonilla tulokseen 2.25-2.28. Tällaisiin ennusteisiin on kuitenkin syytä suhtautua varauksella, sillä kuten edellä on käynyt ilmi, puolimaraton ja maraton ovat kokonaan toisesta maailmasta, kysykää vaikka moninkertaiselta puolimaratonin maailmanmestarilta, Eritrean Zersenay Tadeselta (puolimaraton 58.23 ME, maraton 2.10.41) tai Etiopian Sileshi Sihineltä (moninkertainen arvokisamitalisti 10 000 metrillä, puolimaraton 1.01.14, maraton DNF). Puolimaratonin aika saattaa kyllä ennustaa tulevan maratonajan, mutta se edellyttää monen asian, kuten maratonkeskittyneisyyden onnistumista. Ilman maratonkeskittyneisyyttä maratonilla ei ole mitään mahdollisuutta onnistua, vaikka olisi miten kova puolimaratoonari. 

[Z]

Sandells lähelle SE:tä ja Bergdahl alle 3.40 1500 metrillä - myös Eriksson vireessä

IK Falkenin kaksikko Niclas Sandells - Mikael Bergdahl laittoi Lapinlahdella piikaria toisen eteen tuskaa pelkäämättä. Tuloksena tästä oli se, että Sandells alitti ajallaan 3.36.88 Lontoon olympiarajan ja juoksi samalla Suomen kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi legendaarisen kaksikon, olympiavoittaja Pekka Vasalan ja EM-viitosen, halli-Euroopan mestarin ja kolminkertaisen olympiaedustajan Antti Loikkasen jälkeen. Taakse kaikkien aikojen tilastossa jäi sadasosan erolla 800 metrin SE-mies (1.44.10) Ari Suhonen, monista muista takavuosien mailerikovanaamoista puhumattakaan. Juuri Suhonen edusti edellisen kerran maatamme 1500 metrillä olympian kentillä. Tämä tapahtui vuonna 1988 Soulissa, jossa Suhonen juoksi tonnivitosen lisäksi myös päämatkansa 800 metriä. Vuoden 2009 jälkeen jo neljä suomalaista on kyennyt alittamaan 1500 metrillä 3.40-muurin, kun sitä ennen siihen pystyttiin edellisen kerran vuonna 1992.

Suomalaiset 3.40 alittajat 1500 metrillä (tilanne heinäkuu 2012)

3.36.33 Pekka Vasala MäntsU 72
3.36.3 Antti Loikkanen VuoksVe 80
3.36.88 Niclas Sandells IKFalk 12
3.36.89 Ari Suhonen PorvU 87
3.37.2 Pekka Päivärinta TuUl 73
3.38.03 Jari Venäläinen PieksVe 89
3.38.07 Ari Paunonen SulkU 77
3.38.18 Vesa Siivonen EspTa 89
3.38.20 Markku Laine LiedLu 79
3.38.39 Samuli Vasala TuUl 01
3.38.50 Mika Maaskola TuTo 88
3.38.90 Jukka Keskisalo JoKa 09
3.38.92 Timo Lehto OrvIF 84
3.39.14 Matti Valkonen SavolTu 83
3.39.2 Kauko Lumiaho RaahVe 72
3.39.70 Jukka Savonheimo TuWe 92
3.39.74 Mikael Bergdahl IKFalk 12
3.39.93 Jonas Hamm LahdA 10

Lapinlahdella nähtiin myös toinen olympiarajan alitus kestävyysjuoksijan toimesta, kun IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson juoksi 3000 metrin esteet aikaan 9.43.38. Se on maamme kaikkien aikojen tilastossa toiseksi paras tulos heti Johanna Lehtisen SE-tuloksen 9.40.28 jälkeen. Hurraa, suomalaiset kestävyysjuoksijat!

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 12: Miksi rallattelevaisuus on tärkeää maratonilla?

Jokainen maratoonari maratonkeräilijöitä lukuun ottamatta tavoittelee maratonilla mahdollisimman hyvää tulosta. Hyvä maratontulos vaatii riittäviä toimenpiteitä ennen maratonkilpaa maratonkeskittyneisyyden muodossa, mutta myös tiettyjä edellytyksiä maratonkilvan aikana. Eräs tärkeimmistä asioista maratonkilvan aikana on maratonrallattelevaisuus. Ilman maratonrallattelevaisuutta maratonkilpa ei suju hyvin.

Maratonraasto ei onnistu ilman maratonrallattelevaisuutta. Maratonrallattelevaisuus ei puolestaan onnistu ilman maratonkulkevaisuutta. Maratonkulkevaisuus taas vaatii esiintyäkseen maratonkeskittyneisyyden. Maratonkeskittyneisyys, maratonkulkevaisuus, maratonrallattelevaisuus ja maratonraasto ovat siis sidoksissa toisiinsa.

Maratonrallattelevaisuus tarkoittaa maratonin kilpailuvauhdin juoksemista mahdollisimman rennosti ja vähällä energiankulutuksella. Koska kukaan ei pysty raastamaan maratonia alusta loppuun ja parhaimmillaankin raaston osuus maratonista on alle puolet, suurin osa onnistuneesta maratonkilvasta on maratonrallattelevaisuutta. Tarkemmin sanoen, onnistuneesta maratonkilvasta noin 60-80 prosenttia on rallattelevaisuutta ja loput raastoa. Jos maratonrallattevaisuutta on tätä pienempi osuus, juoksija ei pystuy juoksemaan maratonia läpi ilman maratonhyytyneisyyttä. Jos taas maratonrallattelevaisuutta on tätä suurempi osuus (mikä on harvinaista), juoksija ei ole käyttänyt kaikkia voimiaan maratonilla. Voidaan sanoa, että jos juoksija ei pääse maratonkilvan alussa rallattelevaisuuden tilaan, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia raastaa kilvan loppupuolella, koska energiavarastot ovat täysin lopussa silloin, kun kilvan ratkaisuhetket alkavat. Yleensä on jopa niin, että maratonrallattelevaisuuden puutteesta kärsivän juoksijan vauhti romahtaa maratonin jälkimmäisellä puoliskolla.

Maratonrallattelevaisuuden merkitys on siis suuri varsinkin maratonkilvan ensimmäisellä puoliskolla. Tällöin suunniteltua maratonvauhtia tulisi juosta niin pienellä energiankulutuksella, että juoksija tuntee ikään kuin valuvansa juoksijajoukossa ilman minkäänlaista puristusta. Jos juoksija joutuu maratonkilvan alusta lähtien panostamaan siihen, että pysyy mukana haluamassaan vauhdissa, tuloksena on armottoman vääjäämättömästi maratonepäonnistuminen tai jopa maratonwaterloo. Niinpä kärsiessään maratonrallattelevaisuuden puuttesta kilvan alussa, maratoonarin on tehtävä asiasta nopeat johtopäätökset hiljentämällä vauhtia niin, että hän pääsee maratonrallattevaisuuden tilaan. Jos rallattelevaisuuden tilaan pääsy ei tästäkään huolimatta onnistu, maratonkilvasta tulee enemmän tai vähemmän waterloo. 

Maratonrallattelevaisuutta ei pidä sekoittaa maratonrilluttelevaisuuteen. Varsinkin kokemattomilla maratoonareilla ja vahvan ratajuoksutaustan omaavilla on suuri vaara sortua maratonrilluttelevaisuuteen. Tällöin maratonkilvassa lähdetään liikkeelle omaan suorituskykyyn liian kovaa, koska "alkuvauhti ei tunnu missään", vaikka oikeasti hakataan koko ajan anaerobisen kynnyksen partaalla tai sen yläpuolella. Vauhti ei tunnu tuntuvan missään, koska ratajuoksuun verrattuna maratonrytmi tuntuu hitaalta, kilpailun tunnelma tempaa mukaansa, kokemusta maratonin toisesta puoliskosta ei ole jne. Maratonrilluttelevaisuuteen sortuvilla on yleensä lisäksi maratonpäivänä päällänsä hyvä kulkevaisuus, joten senkään vuoksi alkuvauhti ei tunnu kovalta.

Maraton eroaa kuitenkin kaikista muista kilpajuoksumatkoista siinä, että sillä ei voi aloittaa liian kovaa ja sitten sinnitellä loppua väkisin vauhdin kovinkaan paljon romahtamatta, kuten parhaimmillaan esimerkiksi 5000-10 00 metrillä tai jopa puolimaratonilla on mahdollista. Toisin sanoen, jos on hyvä kulkevaisuus, hieman liian kova alkuvauhti ei ole vielä välttämättä katastrofi vitosellla, kympillä ja puolimaratonilla, mutta maratonilla se johtaa vääjäämättä vauhdin romahtamiseen toisella puoliskolla. Maraton ei anna pienintäkään armoa liian kovaa aloittaneille ja sillä oikean vauhdinjaon merkitys on tärkemäpi kuin maratonia lyhyemmillä matkoilla.

Yhteenvetona siis todettakoon, että parhaan mahdollisen maratontuloksen aikaansaamiseksi juoksijan on juostava maratonilla mahdollisimman pitkään, reilusti yli puolet matkasta maratonrallattelevaisuuden tilassa. Rallattelevaisuuden merkitys on maratonilla suurempi kuin millään muulla kilpailumatkalla. Tämä tarkoittaa omaan senhetkiseen suorituskykyyn nähden mahdollisimman oikeaa vauhtia, ei liian kovaa, ei liian hiljaa, mahdollisimman rennosti, mahdollisimman pienellä energiankulutuksella. Jos juoksija pääsee maratonkilvassa tähän tilaan, hänestä tuntuu siltä, että hän voi mielessään ikään kuin lauleskella ja vihellellä siitä huolimatta, että hän leipoo maratonin kilpailuvauhtiaan. Tällöin hänellä on hyvät mahdollisuudet maratononnistuneisuuteen ja sitä myötä maratontyytyväisyyteen tai jopa maratononnellisuuteen.

[Z]