Osakassa, joka sijaitsee Japanissa, juostiin 27.1.2012 perinteinen naisille, vain naisille, eikä kenellekään muille kuin naisille tarkoitettu maraton. Siellä japanilaiset maratonfanit odottivat omien naaraidensa voittoa maratonvesi kielellä. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan voittoon nelisti viime kesän olympiamaratonin viidenneksi nopein, Ukrainan Tetjana Gamera-Shmirko. Niin hän teki ajalla 2.23.58. Se oli samalla Gamera-Shmirkon persoonallinen rekordi, sillä Lontoon olympiamaratonilla hän oli juossut 2.24.32. "Meikäläinen meinasi heittää jo pyyhkeen kehään. Yleensä meitsi pystyy kiristämään 30 km:n paalun jälkeen, mutta nyt ei tuntunut hyvältä. Jotenkin mä kuitenkin löysin lisää spiidii viimeisellä parilla kilsalla", kertoi voittaja maalissa, täydessä maratononnellisuudessa.
Erityisen kalvavaksi Ukrainan tyttären voiton japanilaisille teki se, että hän ohitti Japanin Kayoko Fukushin vasta aivan kilvan lopussa, sillä 40 kilometrin paalulla Fukushi oli vielä 19 sekuntia Gamera-Shmirkoa edellä. Sen jälkeen Fukushi kuitenkin sakkasi kuin liian vähän maitoa saanut puuro, kun taas Gamera-Shmirko lisäsi bensaa jo ennestään valtoimenaan roihuavaan maratonnuotioon. Niin hän höyrysi viimeiset 2195 metriä aikaan 7.14 ja painoi heittämällä Fukushin ohi voittajana maaliin. Täysin lyöty Fukushi hiipparoi maalilinjan ylle ajassa 2.24.21, mikä on niukin naukin hänen rekordinsa. Ennen Osakaa hän oli nimittäin juossut parhaimmilaan 42 kilometriä ynnättynä 195 metrillä aikaan 2.24.38 Chicagossa vuonna 2011. "Meitsi kertoi Gamera-Shmirkolle olevani pettyneisyydessä", sanoi Fukushi maalissa. "Mun tarvii vielä oppia rytminvaihdoskykyä maran lopussa", jatkoi Fukushi maratontuumimistaan.
Fukushin pettyneisyyden maratonin lopussa ohitetuksi tulemisen johdosta toki ymmärtää, onhan hän sentään pitkän linjan sahaajatar, kolmissa olympiakisoissa ja neljissä MM-kisoissa ratamatkoilla maataan edustanut raastotar, jonka alimatkojen ennätykset ovat kovia (3000m 8.44.40, 5000m 14.53.22, 10 000m 30.51.81 ja puolimaraton 1.07.26). Jälleen kerran tuli kuitenkin todistetuksi sellainen asia, että vaikka olisi miten kova ratatykki, alimatkojen tuloksilla ei ole maratonin viimeisillä kilometreillä mitään virkaa. Silloin ratkaisee ainoastaan raaka kesto, eikä mikään muu. Joka tapauksessa Fukushilla on Osakan juoksunsa myötä hyvät mahdollisuudet päästä Japanin maratonjoukkueeseen Moskovan MM-maratonille, joten hänen ei kannata toisesta sijastaan huolimatta olla ylenpalttisen kammottavan ranteetaukisessa maratonpettyneisyydessä.
Kukapa Osakassa tuli kolmanneksi? No, eipä kukaan muukaan kuin Japanin Yuko Watanabe 2.25.56 kuluttua lähtölaukauksesta. Watanabe oli varmaan maalissa aikamoisessa maratontyytyväisyydessä, sillä hän paransi aiempaa maratonrekordiaan reilusti. Ennen Osakaa hän oli näet parhaimmillaan juossut tämän kestävyysurheilun täydellisen kuningatarmatkan aikaan 2.29.20. Neljäs oli hienon comebackin mutsiusloman jälkeen tehnyt 37-vuotias Mari Ozaki ajalla 2.26.41. Maratonrekordinsa (2.23.30) Ozaki juoksi Osakassa kymmenen vuotta sitten ja 10 000 metriä ensimmäinen kerran alle 32 minuutin jo vuonna 1999 sekä edusti ensi kertaa arvokisoissa kotimaataan 10 000 metrillä Edmontonin MM-kisoissa vuonna 2001. Hän on siis todella pitkän tien läpikäynyt kestotar.
Viides ja valitettavasti viimeinen 2.30-alittaja Osakassa oli Australian Lisa Weightman, joka sai maratoninsa päätökseen, kun lähettäjän pistoolin pamahduksesta oli kulunut 2.29.09. Se ei ole Weightmanin ennätys, sillä viime kesänä hän leipoi Lontoon olympiamaratonilla tuloksen 2.27.32 (sijoitus 17.) Olympiamaratonilla hän esiintyi myös vuonna 2008 Pekingissä (2.34.16, sijoitus 33.) Onpa hänet nähty maratonia hitsaamassa myös MM-kisoissa. Aikamoinen pettymys Osakan kilpa oli kahdeksanneksi sijoittuneelle Japanin Yoko Shibuille, joka aika oli 2.32.41. Se ei Japanin kaikkien aikojen toiseksi nopeinta naismaratoonaria (2.19.41, Berliini 2004) paljon lämmitä, vaikka hän menisi 100 asteiseen saunaan ja heittäisi saavin löylyä kiukaalle.
Se oli sen pituinen se. Maratonkun maratonosakan maratonnaisten maraton maratonoli maratonpäätöksessään, maratonse maratonoli maratonpäätöksessään, maratonollakseen maratonpäätöksessään, maratonolematta maratonpäätöksettömyydessään, maratonvain maratonolematta maratontäydessä martonpäätöksettömyydessään, maratoneikä maratonollakseen maratonmissään maratonmuussa martonkuin maratontäydessä maratonpäätöksettömyydessään.
[raasto.com, iaaf.org & japanrunningnews.blogspot.com]
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Osakan naisten maraton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Osakan naisten maraton. Näytä kaikki tekstit
maanantai 28. tammikuuta 2013
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Risa Shigetomo ylitsekäymätön Osakan naisten maratonilla
Japanin Risa Shigetomo juoksi voittoon Osakan naisten maratonilla. Hänen aikansa 2.23.23 merkitsi aikamoista parannusta naisen aiempaan persoonalliseen rekordiin, viime keväänä Lontoossa juostuun 2.31.28:aan. Nyt näyttää siltä, että myös tänä vuonna Shigetomo tulee juoksemaan Lontoossa, tällä kertaa maataan olympialaisissa edustaen. Vaikka vielä yksi Japanin naisten olympiakarsintamaratoneista Lontooseen on jäljellä (Nagoya), on vaikea uskoa siellä kolmen japanittaren juoksevan Shigetomon Osakan aikaa vikkelämmin. Omat persoonalliset rekordinsa Osakassa juoksivat myös toiseksi sijoittunut Ukrainan Tetiana Gamera-Shmirko (2.24.46) ja kolmantena maaliin rientänyt Japanin Azusa Nojiri (2.24.57). Entinen maastohiihtäjä Nojiri joutuu vielä jännittämään olympialippunsa puolesta kuin tappajan armoilla oleva uhri kauhufilmissä.
Kärkikolmikon takana Osakan kilvan taso oli valitettavan vaatimaton, eikä enempää kuin viisi maratonkonetarta ennättänyt maalisen linjan ylle nopeammassa ajassa kuin kaksi tuntia ja siihen vielä 30 minuuttia päälle. Japanin kaksikko Chika Horie (2.28.35) ja Kiyoko Shimahara (2.29.51) olivat kärkikolmikon lisäksi muut 2.30 alittajat. Kilvan suurin pettymys oli 2.24 -toonarin ja 1.07 -puolitoonarin Kayoko Fukushin katkeaminen aikaan 2.37.35. Fukushi oli tähdännyt Lontoon olympiakisoihin 100 prosenttisessa maratonkeskittyneisyydessä. Kovin suuressa maratononnellisuudessa maalissa ei ollut myöskään vanha 2.21 -42195m juoksija Naoko Sakamoto, sillä tällä kertaa hänellä kesti 2.39.27 maaliin pääsyyn. Hallitseva olympiavoittaja Constantina Dita Romaniasta päällitti 2.40 ajallaan 2.40.08.
[japanrunningnews.blogspot.com]

tiistai 24. tammikuuta 2012
Osakan naisten maraton 29.1.
Osakassa juostaan toinen kolmesta Japanin naisten olympiakarsintamaratonista. Siellä moni on täynnä maratonluottavaisuutta kuin rokkari kossujuottavaisuutta. Siellä on monella kovat maratonpiipussa, sillä olympialaiset himottavat raastottaria kuin hiilarittomuus paastottaria. Kilvan suurin mielenkiinto kohdistuu siihen, miten vuoden 2004 olympiavoittajan, vuoden 2003 MM-hopeamitalistin ja puolimaratonin MM-kisoissakin aikoinaan mitskuille sijoittuneen Mizuki Noguchin (mararekordi 2.19.12) comebäkki onnistuu. Noguchihan on viime vuosien aikana kärsinyt vammoista kuin hyeena kasviksista. Mikäli Noguchi on kunnossa häntä ei voita kukaan... paitsi ehkä hänet kerran puolimaratonilla kukistanut Japanin puolimaratonin ennätysnainen Kayoko Fukushi. Onpa Fukushin ratakympinkin rekordi alle 31 minuutin. Fukushi on aika kova naaras myös siinä, mitä tulee 42km ja 195m kestävään kilvanjuoksuun, sillä viime lokakuussa hän juoksi Chicagossa ajan 2.24.38.
Mitä kilvassa mahtaa tehdä Azusa Nojiri, miettii varmasti moni. Nojiri näet miekkaili viime vuoden Lontoon maratonilla ajan 2.25.11. Entinen maastohiihtäjä Nojiri on Japanin nousevia maratontähtösiä, kun taas vuoden 2003 MM-maratonin nelosella ja vuoden 2004 olympiamaratonilla seitsemänneksi nopeimmalla Naoko Sakamotolla (mararekordi 2.21.51) tuloskehitys on ollut viime vuosina taantumaan päin. Mikäli Sakamoto onnistuu kuitenkin hiomaan itsensä takaisin vuosien 2003-2004 maratonvireeseensä, on hän kovempi kuin betoni, kun kyse on 42195 metrin mittaisesta kestokilvoittelusta. Sanansa sanottavana kilvassa on varmasti myös maratonkonetar Kiyoko Shimaharalla (mararekordi 2.25.10), onhan hänellä aika kova maratonnäyttö arvokisoista vuoden 2007 MM-maratonilta. Tuossa 99999 kertaa pelejä ja leikkejä raaemmassa mittelössä hän riensi maaliin maailmojen mestaruusmaratonin kuudenneksi parhaimpana. Japanittarista on lopuksi syytä mainita myös 2.26 -toonarit Chika Horie ja Madoka Ogi, joiden unelmissa siintää kotimaansa edustaminen olympian kentillä utuisen haaveen tavoin.
Onpa Osakan maratonilla mukana myös jokunen ulkovaltojenkin edustaja. Yksi heistä on vieläpä hallitseva olympiavoittaja, maratonriippuvuutta sairastava Constantina Dita Romaniasta (mararekordi 2.21.30). Olympiavoittonsa jälkeen Dita ei ole kuitenkaan ollut enää vireessä, mutta sitkeästi hän edelleen veivaa maratoneja maratoneista toiseen. Ditan viime vuosien kulkemattomuuden johdosta Romanian kansan toiveet lepääväät vahvimpana Mihaela Botezanin harteilla (mararekordi 2.25.32) Voi vain kuvitella sitä maratonjännityksen määrää, missä Romanian kansa kärvistelee Osakan maratonin startatessa ja koko kansakunnan seuratessa suoraa tv-lähetystä hypnoottisen transsin vallassa. Ehkäpä kilvan paras ei-japanilainen tulee kuitenkin olemaan Venäjän Lidia Grigorieva. Hänen maratonrekordikseen kirjoitetaan tällä haavaa 2.25.10. Osakassa ei ole tänä vuonna paljoakaan mukana Kenian edustajattaria, sillä moni heistä tähtää Lontoon maratonille täydessä maratonkeskittyneisyydessä, sillä heidän olympialippunsa ratkeavat siellä, jos ovat ratketakseen. Ainakin yksi kenialainen on kuitenkin Osakaanin saapunut. Hän on nimeltään Irene Kemunto, joka tulee taatusti juoksemaan maratonin paljon nopeammin kuin kaksi tuntia ja siihen vielä puoli tuntia päälle.
[japanrunningnews.blogspot.com & Raasto.com]

maanantai 31. tammikuuta 2011
Kukaan ei päihittänyt Yukiko Akabaa Osakan naisten maratonilla
Osakassa juostiin vasikään (30.1.) vuoden 2011 ensimmäinen vain naisille pyhitetty maratoni.Tällaisia naisten maratoneja ei ole enää tätä nykyä paljon kotiplaneetallamme. Toki esimerkiksi New Yorkissa ja Lontoossa naaraat päästetään hyvissä ajoin matkaan ennen uroksia, jotta viimeksi mainitut eivät antaisi ensiksi mainituille vetoisaa apua. Juuri Lontoossa viime keväänä ennätyksensä 2.24.55 juossut Japanin Yukiko Akaba oli aika hyvässä maratonpotkussa myös tämän vuoden Osakan naisten maratonilla. Kävi nimittäin niin, että hän ylitti maalisen linjan ensimmäisenä 42195 metrin ravaamisen jälkeen ajalla 2.26.29.
Akaban 2.26 syntyi tosi kälyisessä maratonsäässä, missä tuuli tuiversi maratoonareiden kiusaksi pitkin Osakan katuja lakkaamattoman harpaantumattomasti. Tuuli oli niin kova, että Japanin maratonguru, Naoko Takahashinkin olympiavoittajaksi ja ihmiskunnan historian ensimmäiseksi 2.20 alittaneeksi naiseksi aikoinaan valmentanut Yoshio Koide tuumi kesken kilvan: "2.24 juoksu tässä säässä tarkoittaa, että juoksijan pitää olla 2.21-kunnossa". Tällaisessa potkussa kukaan kilpailijattarista ei ollut, mutta juoksipa sentään viisi maratonkonetarta martin ja siihen vielä tonin päälle nopeammin kuin kaksi tuntia ja siihen vielä 30 minuuttia päälle.
Voittoisan Akaban jälkeen toiseksi sijoittui omalla persoonallisella rekordillaan Japanin Mai Ito (2.26.55). Toista maratoniaan nelistänyt Ito paransi rekordiaan yli kaksi minuuttia. Kukapa kilvassa sijoittui pronssiselle pallille? No, kukapa muukaan kuin Japanin Chika Horie ajalla 2.27.26. Erittäin viisaasti juossut ja lopussa kilvoittelijattaren toisensa jälkeen ohittanut Italian Anna Incerti juoksi oman rekordinsa 2.27.33 ja sijoittui neljänneksi. Tällä juoksulla Incerti luultavasti raivasi tiensä Italian joukkueeseen kesän maailmojen mestaruusmaratonille. Viimeisenä alle 2.30 veti viidenneksi sijoittunut Japanin Ryoko Kizaki (2.29.35). Eipä muuten kulkenut tällä kertaa Venäjän 2.21-naisella Svetlana Zakharovalla, sillä aikaa ehti kulua 2.36.56, ennen kuin Zakharova vaipui maalilinjan ylle. On kuitenkin syytä muistaa, että nelikymppinen Zakharova on jauhanut maratoneja jo niin kauan kuin ihmisjärki pystyy muistamaan.
Niin oli Osakan naisten maraton päätöksessään ja juoksijattaret sunnistivat kisahotellille puhkomaan jaloistaan verisiä rakkoja. Mikäli desinfiointiainetta ei ollut mukana omasta takaa, he kaatoivat minibaarista viinaa suoraan rakkoihin, eikä tämä kirvellyt tuskansietoisia maratonkonettaria yhtään.
[iaaf.org & raasto.com]

sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Etiopian Gobena voitti Osakan naisten maratonin
Etiopian maratonkonetar Amane Gobena voitti viime yönä Suomen aikaa kilvoitellun Osakan naisten maratonin ajalla 2.25.14. Tuo aika on hänen uusi rekordinsa. Gobena ratkaisi voittonsa rajulla 38 km:n jälkeen tapahtuneella nelistyksellä, jolloin vielä siihen asti häntä varjostanut Portugalin Marisa Barros joutui antautumaan kuoleman edessä. Barros kuitenkin ehätti toisena maalilinjan ylle, myös omassa rekordiajassaan 2.25.44. Kolmannneksi sijoittui kokenut maratonhinkkaajatar, jo veteraani-ikäinen, mutta maratonilla ikinuori Japanin Mari Ozaki (2.26.25). Neljäntenäkään maaliin ei saapunut ihan junnu, koska tuon sijoituksen nappasi ansioluetteloonsa Romanian Lidia Simon, jälleen yhdellä uransa lukemattomista 2.30-alituksista (2.27.11). "Meitsi on faneuksissani voittaessani kilvan", tuumi voittaja maalissa ja mikäs oli tuumiessa, kun voiton, mitskun ja rekodrin lisäksi taskuun tuli hieman tuohta.
[business.maktoob.com & raasto.com]
[business.maktoob.com & raasto.com]
perjantai 29. tammikuuta 2010
Osakan naisten maraton juostaan sunnuntaina
Maratonkausi on jo täydessä höyryssä, vaikka vuoden vaihtumisesta ei ole kulunut aikaa kummoisestikaan. Ensi sunnuntaina juostaan Japanissa yksi kovimmista pelkästään naisille tarkoitetuista maratonkilvoitteluista, nimittäin Osakan naisten maraton. Välillä on ollut niin, että tässä kisassa ei edes 2.21-alkuinen aika ole riittänyt voittoon. Kuinka mahtaa käydä tänä vuonna?
Kilpaan on tälläkin kertaa ilmoittautunut lukuisa joukko alle 2.30 maratonin taittaneita naarasmaratonkonetarhylkiöitä, mutta aivan tämän hetken terävimpiä maratonterittäriä ei tällä kertaa kehissä ole. Ok, on mukana sentään vuoden 2000 olympiahopeamitalisti ja vuoden 2001 maailmanmestari ja Pekingissäkin vuonna 2008 olympiamaralla kymmenen parhaan joukkoon juossut Romanian Lidia Simon (enkka 2.22.54), vuoden 2004 olympiakutonen ja vuoden 2006 EM-hopeanaaras, Serbian Olivera Jevtic (enkka 2.25.23), Etiopian kovasta maratontallista ponnistava Amane Gobena, joka veti Los Angelesin saastesumussa viime vuonna 2.26.53, kenties yskien sen jälkeen pari päivää mustaa karstaa keuhkoistaan ja niistäessään tervan väristä räkää sieraimistaan. Onpa mukana myös Portugalin oma maratonsyöjätär Marisa Barrios (enkka 2.26.03).
Millaisia juoksijoita kisaan heittää Japani? Heidän joukkossaan ovat mm. pitkän ratauran tehnyt ja sen jälkeen pitkän maratonuran tehnyt Mari Ozaki (enkka 2.23.30), aina konemaisesti sahaava Kayoko Obata (enkka 2.25.15) ja 2.26-aikoja työkseen hinkkaava Chika Horie (enkka 2.26.11) sekä joukko muita 2.30 rajaa pilkkanaan pitäneitä. Varmaa on, että kaikki heistä raastavat niin kovaa, että maalilinjan ylitettyään vajoavat hervottomina kanveesiin ja sylkevät irronneita hampaita suustaan hirveän irvistämisen seurauksena.
[japanrunningnews.blogspot.com & raasto.com]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)