torstai 3. kesäkuuta 2010

10 000 metrin Euroopan cup juostaan lauantaina

Tänä vuonna 10 000 metrin Euroopan cup kilpaillaan Ranskan Marseillessa. Sinne matkaavat maamme edustjista Jussi Utriainen ja Tuomas Jokinen. Kummallakaan ei luonnollisesti ole mikään muu mielessä kuin EM-kisarajan (29 min) alitus. Toinen vaihtoehto on olla kisan kolmen parhaan joukossa, jolloin lippu EM-kisoihin on selvä, oli aika mikä tahansa. Todennäköisesti kuitenkin kilvasta tulee sen verran raisuvauhtinen - siis Eruooppalaiseksi kisaksi - että aika moni poika pistelee 25 ratakierrosta alle 29 minuutin. Tämä olettamus perustuu ensinnäkin siihen, että kilpa käydään illalla. Miesten B-erä starttaa matkaan klo 19.30 (joka on tosin liian aikaisin ihanteellisen kelin kannalta) ja A-erä klo 21.00. Parempia nämä lähtöajat kuitenkin ovat kuin keskipäivän juoksut Suomessa. Toiseksi kilvassa on mukana sen verran kovia sällejä, että on kumma jos ei vauhtia piisaa. Näistä sälleistä mainittakoon vuoden 2002 kympin Euroopan mestari, vuoden 2006 EM-hopeamitalisti ja kympin ja maratonin aikoihin 27.30.56 ja 2.08.09 pistellyt Espanjan Jose Manuel Martinez, Ranskan entinen muukalaislegioonan sotilas Driss El Himer (mara 2.06.48, tämän kevään MM-maastoissa 27.), Britannian Mo Farah (5000m 13.07.00, 10 000m 27.44.54), vuoden 2006 Eurooan mestari, Saksan Jan Fitschen ja joku Bekele -niminen belgialainen, jonka on nimen perusteella pakko olla kova. Voi olla että Portugalin Rui Pedro Silvakin himoaa kovaa aikaa kympillä kuin poliitikko vaalirahoja.Tietty moni muukin voi voittaa, kuten urheilussa joskus käy.

Naisten kilvassa ei ole mukana Suomen edustajia. Kenties suurin ennakkosuosikki on Britannian paluun kilparadoille mutsiusloman jälkeen tekevä Jo Pavey. Kovan vastuksen hänelle saattaa tarjota Saksan kokenut kaksikko Irina Mikitenko - Sabrina Mockenhaupt. Molemmat heistä ovat harrastaneet kestojuoksua jo pitkään ja edustaneet maataan 10 000 metrillä aina olympiakisoja myöten. Nykyisin he ovat aika kovia naaraita juoksemaan myös 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle. Muista kilpailijattarista on vaikea sanoa muuta kuin että joku turkkilaisista tai espanjalaisista tai portugalilaisista saattaa olla kova, tuskin kuitenkaan enää 14 vuoden takainen olympiavoittaja Fernanda Ribeiro, joka on edelleen kehissä. Hänen uraansa voi sanoa pitkäksi, sillä hän oli maansa parhaita juoksijattaria jo ikäkausisarjosssa kauan sitten.Merkillistä, että Venäjä ei ole asettamut mukaan yhtään naarasta. Heidän kympin sahaajattarensa ovat tunnetusti olleet maanosamme ässättäriä jo vuosikaudet. Sen sijaan miesten joukkue tuolla itäisellä naapurimaallamme on mukana.

[european-athletics.org & raasto.com]

Ei kommentteja: