torstai 31. joulukuuta 2009

lauantai 26. joulukuuta 2009

USA:n maratonkovikset Hall ja Keflezighi juoksevat keväällä Bostonin maratonin

USA:n Ryan Hall (mara 2.06.17) ja Meb Keflezighi (maran olympiahopeaa 2004, New Yorkin maran voitto 2009, mara 2.09.15) ovat ilmoittaneet juoksevansa ensi keväänä Bostonin maratonin. On täysin turha mainitakaan, että kummallekaan ei riitä siinä kilvassa mikään muu kuin voitto. Kumpikin miehistä on juossut Bostonissa ennenkin. Vuonna 2009 Hall sijoittui siellä kolmanneksi ajalla 2.09.40 ja vuonna 2006 Keflezighi vaipui maalilinjan ylle niin ikään kolmentena kellojen näyttäessä aikaa kuluneeksi 2.09.56. USA:n juoksija ei ole voittanut Bostonissa sitten vuoden 1983, jolloin Greg Meyer matkusti kilvan jälkeen kotiinsa voittomitsku laukussaan ja hieman tuohta lompakossaan. Ei siis ihme, että Mammoth Laken vuoristossa Kaliforniassa harjoittelevat kaverukset Hall ja Keflezighi himoavat Bostonin voittoa kuin tappajahai triathlonisteja.

[iaaf.org]

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Sandra Eriksson 7. EM-maastoissa

Tänään juostiin EM-maastot Irlannin Dublinissa täydessä juoksevaisuudessa. Nurmiradalla oli jonkin verran mutaa. Parhaasta suomalaissijoituksesta siellä vastasi 22-vuotiaiden naisten sarjassa (6039m) juossut Sandra Eriksson, joka sijoittui seitsemänneksi, 18 sekuntia voittajan, Turkin Sultan Haydarin (21.14) takana. Kenties kovin juttu Sandaralle tuossa kilvassa oli Britannian Stephanie Twellin voittaminen (sijoitus 11.) Twell on näet juniorien maailmanmestari 1500 metrillä 2008, voitti juniorien EM-maastokultaa 2008, juoksi vuonna 2009 1500m 4.03.63 ja 5000m 15.18.48.

Suomalaisilla oli edustaja myös 22-vuotiaiden poikien, no okei, miesten sarjassa, vaikka pojat ovat tunnetusti poikia iästä riippumatta. Tuomas Jokinen oli maalissa 8018 metrin pituisen kilvan 44. ajalla 26.33. Kisan voittajaksi juoksi Gallian kukko rinnassaan Ranskan Noureddine Smail (25.11.) ennen toista Ranskan poikaa, Hassan Chadhia (25.17). Kuudenneksi muuten sijoittui Vuoden 1984 Los Angelesin olympiakisojen 5000 metrin hopeamiehen Markus Ryffelin (5000m 13.07.54) poika Christoph Ryffel (25.38), kotimaa Sveitsi. Pojalla on ainakin lyhyt matka reenaamaan St. Moritziin. Kilvan 13. oli Pekingin olympiakisojen kympilläkin juossut ja tämän vuoden 22-vuotiaiden EM-kympillä muille tartanipölyä näyttänyt Turkin Selim Bayarak (25.47). Bayarakin kympin rekodri on 27.29.33.

Naisten 8018 metrin kilvassa ei Suomella edustusta ollut, mutta kerrotakoon kuitenkin, että voiton sillä vei Britannian Hayley Yelling ajalla 27.49. Kyseistä henkilöä ei pidä sekoittaa Paula Radcliffen häiden kaasoon Liz Yellingiin (mara 2.28, kaksi olympiaedustusta maralla). Muut mitskut vievät Espanjan Rosa-Maria Morato (27.56) ja Hollannin Adrienne Herzog (28.04), jonka pitkiin sukkiin kertyi kilvan aikana varmaan 5 kg mutaa / sukka. Seitsemänneltä sijalta löytyy 2.25-maratoonari, vuoden 2004 olympiamaratonin 6. ja vuoden 2006 EM-maratonin hopeanainen, Serbian Olivera Jevtic (28.21).

No kuinka sitten miesten 9997 metrin kilvassa kävi? No ei ainakaan siten, että Ukrainan Serhii Lebid olisi vienyt yhdeksännen mestaruutensa. Ei suinkaan, vaan ennen häntä maailin laukkasivat Espanjan oma poika, Alemayehu Bezabeh kellon näyttäessä kuluneeksi 30.45. Viimeisellä tonnilla hänelle jäi 17 sekuntia Britannian Mo Farah, joka oli maalissa kantokunnossa, kuten jokaisen kestävyysjuoksijan joskus kuuluu olla, tai muuten on tissiposkiraastaja. 11. sijoittui vanha konna, Ranskan Driss El Himer (mara 2.06.48) ajalla 31.54. Italia juoksutti vielä 22-vuotiaisiin sarjaan pääsevää Andrea Lallia äijissä, eikä junnu huonosti juossutkaan, sillä hän oli kilvan 18. (32.02). Suomalaisten kilpa meni siten, että Matti Räsänen oli hienosti 33. ajalla 32.37, Mårten Boströn 48. (33.18), Juha Puttonen 56. (34.12) ja Joonas Harjamäki 60. (35.38). Miika Takala ei kyennyt starttaamaan sairastuttuaan kisaviikolla. Joukkuekilvan mitalit menivät Espanjalle, Britannialle ja Italialle (eivät juoksuttaneet turhaan junnu-Lallia äijissä). Suomen miehistö oli kymmenes.

Jostiinpa siellä nuorempienkin junnujen kilvat, joissa voitot menivät tytöissä (4039m) Norjan Karoline Bjerkeli Grovdalille ja pojissa (6039m) Belgian Jeroen D'Hoedtille. Aika tulee näyttämään, tuleeko näistä junnuista kiintotähtiä Euroopan ja kenties koko maailmankin kestävyysjuoksutaivaalle, vai vaipuvatko he lukemattomien junnulupausten tavoin unholaan.

[www.european-athletics.org & raasto.com]

tiistai 8. joulukuuta 2009

EM-maastot Dublinissa

Joulukuun 13. päivänä Irlannissa juostaviin EM-maastoihin lähtee seitsenhenkinen joukkue. Miesten kisassa Suomen maajoukkueasua mutaistavat seuraavat tahot:

Miehet, 9228m:
Mårten Boström Sjundeå IF
Joonas Harjamäki Seinäjoen Urheilijat
Juha Puttonen Jyväskylän Kenttäurheilijat
Matti Räsänen Joensuun Kataja
Miika Takala Jyväskylän Kenttäurheilijat

Nuorempien miesten maastokilvajuoksua harjoittaa:

M22, 7249m:
Tuomas Jokinen Turun Weikot

Sekä vastaavien ikäisten naisten kisassa juoksee:
N22, 4270m:
Sandra Eriksson IF Nykarlebynejden

[sul.fi & dublin2009.ie]

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Kebede toisen kerran peräkkäin Fukuokan maratonin voittoon

Viime yönä Suomen aikaa ja aamuna Japanin aikaa juostiin Fukuokassa, Japanissa perinteinen Fukuokan maraton. Tänä vuonna voittoon juoksi - aivan kuten viime vuonnakin - Etiopian Tsegaye Kebede ajalla 2.05.18. Tämä aika on paitsi Kebeden oma rekodri (aiempi oli 2.05.20 tämän vuoden Lontoosta tiukassa kamppailussa Samuel Wanjirun kanssa), myös Fukuokan reittiennätys ja kovin Japanin maaperällä koskaan juostu maratonaika. Kebede on ilman epäilyksen häivääkään eräs aikamme kovimpia maratonkoneita, josta osoituksena esimerkiksi maratonin olympiapronssi Pekingistä 2008 sekä MM-pronssi Berliinistä 2009.

Etiopia otti Fukuokassa kaksoisvoiton, sillä toisena maalilinjan ylle vajosi myös Kebede, etunimeltään Tekeste ajalla 2.07.52. Kolmanneksi sijoittui aina silloin tällöin väläyttelevä, mutta erittäin epävarma Dimitri Baranovski Ukrainasta (2.08.19). Myös neljänneksi ja viidenneksi maaliin ennättäneet Etiopian Dereje Tesfaye (2.08.36) ja Kenian Evans Cheruiyot (2.09.46) ehtivät maaliin ennen kuin kello oli päällittänyt 2.10. Japanilaisille kilpa oli suunnaton pettymys,sillä heidän paras miehensä, Tadashi Shitamori ehti maaliin vasta 2.14.42 kuluttua lähtölaukauksesta.

Kilpa lähti liikkelle niin, että 5 km ja 10 km ohitettiin ajoissa 15.02 ja 29.53 (14.51). 15 km:n väliaika oli 44.42 (14.49) ja 20 km:n 59.44 (15.02). Tästä jatkettiin puolimatkaan (1.03.05). Tämän jälkeen vauhti kuitenkin hidastui ja 25 km:n siilolle saavuttiin ajassa 1.14.57 (15.13). Tämän jälkeen alkoi Kebeden veto. 30 km:n vaihteella (1.29.47) vauhti ei kuitenkaan ollut juuri kiristynyt, mutta sitten kiristyi. Seuraavan vitosen Kebede nelisti 14.37:ään (35 km 1.44.24) ja sitä seuraavan niin ikään 14.37:ään (40km 1.59.01). Sitten hän rallatti viimeiset 2195 metriä 6.16.:een ja saapui maaliin ajassa 2.05.18. Tämä tarkoitti selvää negatiivistä splittiä toisella puoliskolla.

Kilvan jälkeen Kebede sanoi silmät maratononnellisuudesta loistaen: "Olen täydessä onnellisuudessa juostessani kovempaa kuin etukäteen odotin. Petasin voittonin 30 km:n seipäältä alkaneella loppuvedollani, minkä ansiosta erkaannun kilpakumppaneistani. 40 km:n raudalla tiesin, että mulla on mahikset omaan rekodriini, sillä nyt mun väliaka sillä kohtaa oli paljon nopeampi kuin viime vuonna."

Tulokset

1. Tsegaye Kebede (ETH) 2:05:18
2. Tekeste Kebede (ETH) 2:07:52
3. Dimitri Baranovski (UKR) 2:08:19
4. Dereje Tesfaye (ETH) 2:08:36
5. Evans Cheruiyot (KEN) 2:09:46
6. Luis Feiteira (POR) 2:13:07
7. Oleg Kulkov (RUS) 2:13:49
8. Harun Njoroge (KEN) 2:14:17
9. Tadashi Shitamori (JPN) 2:14:42
10. Vitaliy Shafar (UKR) 2:15:07

[iaaf.org & raasto.com]

tiistai 1. joulukuuta 2009

Suomalaiset 2000-luvun 2.20-alittajat maratonilla

Nyt, kun vuosikymmen vetelee viimeisiään, on aika julista kovien miesten lista, toisin sanoen niiden, jotka juoksivat tämän vuosikymmenen aikana maratonin alle 2.20. Yksikään heistä ei juossut vuosikymmenen parasta tulostaan kotimaassa. Heitä on 14 kivikovaa miesta ja he ovat:

Janne Holmén 2.10.46 Rotterdam 2008

Francis Kirwa 2.11.01 Padova 2008

Jussi Utriainen 2.13.10 Sacramento 2002

Tuomo Lehtinen 2.16.45 Rooma 2005

Yrjö Pesosen 2.17.05 Hampuri 2002

Mårten Boström 2.18.51 Ottawa 2008

Vesa Erojärvi 2.18.58 Hampuri 2005

Pasi Mattila 2.18.59 Cleveland 2000

Toni Paunonen 2.19.13 Hampuri 2001

Anssi Raittila 2.19.16 Rotterdam 2009

Jaakko Kero 2.19.27 Frankfurt 2001

Henri Manninen 2.19.28 Firenze 2009

Petri Saavalainen 2.19.31 Berliini 2004

Marko Vaittinen 2.19.50 Frankfurt 2003

[raasto.com]

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Manninen 2.19.28 Firenzessä

Henri "Henaattori" Manninen iski debyyttimaratonillaan alle 2.20 tänään Firenzessä. Kuten arvata saattaa Manninen kellotti 2.19.28. Henan väliajat vielä:  15.28, 31.18, 47.15, 1/2: 66.38, 1.19.13, 1.35.35, 1.52.34 ja 2.11.08. Hän sijoittui kisan 10. sijalle.

Firenzestä saapui muitakin positiivisia uutisia. Naisten kisassa kymmenneltä sijalta löytyy Sanna Kullberg, joka juoksi ei-niin-optimaalisen vuoden lopuksi ennätyksensä 2.48.13. Ennätystehtailijoiden joukkoon pääsi myös SIF:n Jussi Okkonen, joka kellotti 2.37.38.

Se on sitten onnittelujen paikka!

[mogulin.blogspot.com]

lauantai 28. marraskuuta 2009

Chiba Ekiden 2009:n kisaraportti

Kiitos Miika Takalalle Chiba Ekidenin kisaraportista, joka on nyt luettavissa raasto.comin kisaraporteista!

[Miika Takala & raasto.com]

Manninen ja Lampi-Kullberg Firenzen maratonilla

Huomenna Italian lutuisilla seuduilla juostaan Firenzen maraton, jossa on todistettu suomalaisten askellusta ennenkin. Tällä erää Henri Manninen starttaa kisaan täynnä luottoa, sillä lähimenneisyydessä Hena iski tiskiin muun muassa jonkun kisan tai testijuoksun reittiennätyksen (Hakunila 10km: 30.14). Mutta kyseinen kilvanjuoksu on Mannisen maratondebyytti. Samassa kisassa starttaa myös Oulun Pyrinnön Sanna Lampi-Kullberg, jonka kuluvaa vuotta on raastanut viheliäinen vamma. Onneksi nyt siitä ei ole hajuakaan.

[viidakkorumpu, facebook.com & firenzemarathon.it]

maanantai 23. marraskuuta 2009

USA:n yliopistojen mestaruusmaastot

NCAA:n I divarin maastomestaruudet ratkottiin tänään Indianan Terre Hautessa. Miesten kisassa kovinta kyytiä piti ennakkosuosikki Samuel Chelanga, joka väläytteli tuttua kyytiä jo muutama viikko sitten juostuissa esimestaruuskisoissa. Silloin tosin hänet saalisti kiinni Stanfordille juokseva Chris Derrick. Liberty Universityä edustava Chelanga kellotti maastokympin aikaan 28.41, jolle Mårten Boströmin eniten joukkuekamu David McNeill ei voinut mitään. McNeill haali kuitenkin hopeaa ajalla 29.06 onnistuen pitämään Derrickin (29.14) takanaan. Kisan 18 ensimmäistä juoksijaa alitti puoli tuntia, joskaan matka ei ole niin virallinen. Kovaa kyytiä silti.

Joukkuemestaruuden vei kuitenkin ennakkoaavistelujen mukaisesti Oklahoma State University, jonka pistepankista löytyvät muun muassa Ryan Vail, John Kosgei ja German Fernandez. Joukkuehopeaa otti Oregonin yliopisto ja pronssin pokkasi Alabama.

Naisten kisassa ennakkosuosikin paineita kantanut Coloradon Jenny Barringer kanttasi hieman jääden sijalle 134. Voittoon sen sijaan juoksi Illinoisin Angela Bizzari, joka kulutti 6km:n matkaan aikaa 19.46. Washington State Universityn Kendra Schaaf (19.51) nappasi hopeaa Florida Staten Susan Kuijken (19.57) nenän edestä. Superlupaukseksi tituleerattu Oregonilla ekaa kautta juokseva Jordan Hasay oli 18. sijalla ajalla 20.23. Naisten kisan joukkuevoiton otti Villanovan joukkue ennen Florida Statea ja Washingtonia.

[flotrack.org]

Suomi 14. Chiba ekidenissä

Varhain aamulla Suonen aikaa 23.11.2009 juostiin Chibassa, Japanissa kansainvälinen maratonin mittainen Ekiden -viesti. Viestissä oli kuusi osuutta ja joukkueissa oli kolme mies- ja kolme naisjuoksijaa. Joka toisella osuudella oli kehissä mies- ja joka toisella naisjuoksija. Kisan voitti Japani ajalla 2.05.58 ennen Japanin yliopistojoukuetta (2.07.47) ja Keniaa (2.08.34). Suomi oli kisan 14. eli viimeinen ajalla 2.16.48, mutta naapurimaamme Ruotsi joutui keskeyttämään.

Osuusajat:

1. osuus (5 km) 1. Craig Mottram Australia (13.23)...12. Tuomas Jokinen (14.33)

2. osuus (5 km) 1. Yuriko Kobayashi Japani (15.09)...11. Sandra Eriksson (16.46)

3. osuus (10 km)1. Kesuke Takazawa Japani 29.07)...11. Morten Boström (30.29)

4. osuus (5 km) 1. Yukiko Akaba Japani (15.34)...13. Janica Mäkelä (17.24)

5. osuus (10 km)1. Atsushi Sato Japani (28.57), 2. Abel Kirui Kenia (maratonin MM-voittaja 2009 (29.10)...12. Stefano Baldini Italia (30.28)...15. Miika Takala (31.49)

6. Osuus (7 km 195 m) 1. Hikari Yoshimoto Japanin yliopistojoukkue (23.12)...4. Catherine Ndereba Kenia (24.04)...15. Minna-Maria Kangas (25.47).

[www.inter-chibaekiden.jp]

torstai 19. marraskuuta 2009

Suomen joukkue Chiba Ekidenissä

Nyt se on sitten tiedossa. Suomen joukkueessa juoksevat Sjundeå IF:n Mårten Boström, Turun Weikkojen Tuomas Jokinen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Miika Takala sekä IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson, Oulun Pyrinnön Minna-Maria Kangas ja Forssan Salaman Janica Mäkelä.

[sul.fi]

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Dibaballe jälleen ME

Etiopian Tirunesh Dibaba iski tänään kunnon kyytiä Njimegenissä Zevenheuvelenloopissa, 15km:n kisassa. Dibaba kellotti 46.28 - uuden ME:n lähes puolella minuutilla. Entistä ME:tä (46.55) piti nimissään Japanin Kayako Fukushi. Dibaban ME-iloa vahvisti aviomiehensä Sileshi Sihinen voitto miesten kisassa. Sihine voitti ajalla 42.14 kirimällä raivolla Ugandan Nicholas Kipronon (42.14) kanssa.

Tämänpäiväinen kisa rallatettiin myötätuulessa.

[iaaf.org]

Jokohaman naisten maratonin voitto Venäjään

Venäjän Inga Abitova juoksi tänään Jokohamassa, Japanissa kansainvälisen naisten maratonin voittoon liian kuumassa ja tuulisessa kelissä ajalla 2.27.18 ennen Japanin Kiyoko Shimaharaa (2.28.51) ja Kenian Catherine Nderebaa (2.29.13). Kisan taso oli aika lailla pettymys, sillä ainoastaan neljä naarasta alitti 2.30, mutta sellaista on maraton.

Kisa lähti liikkeelle niin, että 5 km:n vaja ohitettiin ajassa 17.12 ja 10 km:n mersu 34.34 kuluttua lähtöruoskan lävähtämisestä. Puolimatkan aika oli 1.14.02, jonka jälkeen hallitseva olympiavoittaja Constantina Dita hyytyi kuin tomistopäällikkö kivenlouhinnassa. Kunnon ratkaisut alkoivat tapahtua 29 km:n kaapilla, jolloin Pekingin olympiakympillä kuudenneksi sijoittunut Abitova laittoi pökköä kunnolla maratonpesään. Nderaba yritti hetken aikaa pyristellä mukana, mutta joutui sitten antautumaan täydessä antautuvaisuudessa. Hänen perässään Japanin Shimahara alkoi puolestaan saalistaa Nderebaa naarashylkeen tavoin. Eipä kulunut aikaakaan, kun Shimahara sivuutti Ndereban ja painoi ohi kuin oikeanpuoleinen pedaali pohjassa moottoritiellä jyräävä warppuri. Niin saavuttiin maaliin ja kilvan jälkeen tulosluettelusta voitiin lukea, että:

1. Inga Abitova Venäjä 2:27:18 (17:13,34:36,52:10,1:10:04,1:28:06,1:45:39,2:02:51,2:19:56)
2. Kiyoko Shimahara 2:28:51
3. Catherine Ndereba Kenia 2:29:13
4. Bruna Genovese Italia 2:29:57
5. Miki Ohira Japani 2:30:22
6. Robe Guta Etiopia 2:31:49
7. Zivile Balciunaite Liettua 2:32:09
8. Hiroko Miyauchi Japani 2:32:30
9. Hiromi Ominami Japani 2:33:16
10. Naoko Tsuchiya japani 2:35:12
11. Constantina Dita Romania 2:36:06

Kisan jälkeen voittaja sanoi: "Ekaks meitsin täytyy kiittää reitin varren kansoittaneita maratonfaneja." Kysyttäessä, miltä tutui jättää taakseen olympiamitalinaisia, Abitova maratonfilosofoi: "Tää skaba oli mun voitto itsestäni."

Vanha maratonhylkiötär, Japanin Masako Chiba (mara 2.21.45)puolestaan kmmentoi kilpaa: "Abitova ei juossut läheskään täpöillä. Hän pystyy juoksemaan koska tahansa kovempaa." Tässä asiassa kotkatarmaisen maratonsilmän omaava Chiba ei taatusti puhunut palturia, sillä oman uransa aikana hän oppi tietämään maratonista kaiken, mitä siitä tiedettävissä oli ja tämän lisäksi myös sen, mitä siitä ei ollut tiedettävissä.

[iaaf.org & raasto.com)

Harjamäki taas hyvässä vauhdissa

Joonas Harjamäki juoksi tärkeitä pisteitä Lamar Cardinalseille NCAA I:n South Central regionalseissa. Harjamäki sijoittui poikain maastokympillä 14. sijalle ajalla 31.27,7 kolmanneksi vauhdikkaampana lamarilaisena. Kisan voitti Arkansasin Dorian Ulrey ajalla 30.24,6 juuri ennen joukkuetoveriaan Solomon Hailea (30.25,9). Tuosta Ulreyn haastattelu ja tästä Mäyrän tarina kisasta

Samoihin aikoihin toisaalla JKU:n Jaakko Nieminen puolusti Kennesaw State Universityn värejä NCAA I:n South Regionalseissa Alabamassa. Nieminen oli KSU Owlsien toiseksi paras ajalla 32.02,3, joka riitti kisassa 45. sijaan. Owlsit sijouttuivat joukkuekisan kahdeksanneksi.


[flotrack.org, ksuowls.com, baylorbears.com]

torstai 12. marraskuuta 2009

Kovia nimiä mukana Jokohaman naisten maratonilla

Japanin toiseksi suurimmassa kaupungissa Jokomahassa, jonka monet tosin laskevat olevan osa suur-Tokiota, juostaan sunnuntaina 15.11. kansainvälinen naisten maraton. Tämä kilpa on tullut perinteisen Tokion naisten maratonin tilalle, joka lopetettiin viime vuonna, koska keväisin Tokiossa juostaan nykyisin sekä miehille että naisille tarkoitettu jättimäinen massamaraton.

Jokohaman naisten kilvassa ovat mukana mm.naisten maratonin hallitseva olympiavoittaja ja vuoden 2005 MM-pronssinainen, Romanian Constantina Dita (enkka 2.21.30), kaksinkertainen maratonin olympiamitalisti ja maailmanmestari sekä yksinkertainen maratonin MM-hopeanainen, Kenian Catherine Ndereba (2.18.47), Japanilaiset Ominamin kaksoset (Hiromi 2.23.26, Takami 2.23.43), Etiopian Robe Guta (2.24.35) sekä viisi muuta naista, joiden rekordit ovat 2.25.-2.26. Kilvasta saattaa siis olla tulossa verraton.

[yokohamawomensmarathon.com & raasto.com]

tiistai 10. marraskuuta 2009

Japanicornerin kuukauden raastaja - Tomoaki Kunichika

Moni raasto.comin lukija on kenties ihmetellyt sitä, miksi Tomoaki Kunichika ei ole saanut esittelyään Japanicornerissa. Enää ei ole syytä ihmetellä moista, sillä tällä haavaa esittelyvuorossa on tämä Toshihiko Sekon kuuluisin oppilas.

[raasto.com]

Japanin joukkue Chiba Ekideniin

Tämän kuun 23. päivä juostaan Cbiban kaupungissa Tokion lähellä, Japanissa maajoukkueiden välinen kuusiosuuksinen, maratonin kittainen Ekiden -maantieviesti. Viestissä miehet ja naiset juoksevat kumpaisetkin kolme osuutta. Myös Suomi on tänä vuonna kutsuttu mukaan. Maamme edustajat ovat olleet mukana myös aikaisemmin, jolloin sekä miehet että naiset juoksivat kokonaan oman viestinsä. Valitettavasti Suomen urheiluliitolla on ollut tapana suhtatua tähän kisaan hieman hälläväliä -meiningillä, joten Suomi ei ole koskaan lähettänyt paikalle kaikkein parhainta miehistöään tai naisistoaan, vaikka taso tässä kisassa on aina todella kova. Tämä ei tietenkään ole juokkueessa juoksevien vika, mutta SUL:n soisi panostavan tähän kisaan enemmän, kun tulee mahdollisuus osallistua kansainväliseen maajoukkueiden väliseen kilpaan. Esimerkiksi Holmén ei juossut koskaan tätä kilpaa Suomen joukkueessa. Sen sijaan Japani panostaa kisaan aina aivan täpöillä. Heidän tämän vuoden joukkueesensa on ilmoitettu seuraava kahdeksikko, josta kaksi putoaa vielä pois:

Miehet

Atsushi Sato (puolimaraton 1.00.25, maraton 2.07.13, MM-maratonin 6. 2009)
Kensuke Takazawa (3000m 7.49.26, 5000m 13.19.00, 10 000, 27.45.59, puolimaraton 1.02.26, 10 00m MM 12. 2007)
Yusei Nakao (10 000m 27.48.71, puolimaraton 1.02.00, puolimaratonin MM 5. 2008)
Yuichiro Ueno (5000m 13.21.49, 10 000m 28.27.39)

Naiset

Yurika Nakamura (10 000m 31.14.39, maraton 2.25.51, 10 000m MM 7. 2009, olympiamaratonin 13. 2008)
Yuriko Kobayashi (3000m 8.51.85, 5000m 15.07.37, 5000m MM 11. 2009)
Yukiko Akaba (5000m 15.11.17, 10 000m 31.15.34, puolimaraton 1.08.11, maraton 2.25.40)
Yuko Shimitzu (5000m 15.30.29, MM-maastojen 18. 2009)

[japanrunningnews.blogspot.com, iaaf.org, raasto.com]

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Nummela ja Järvenpää

Aki Nummela ja Jarkko Järvenpää iskivät eilettäin Teksasissa sellaista kyytiä NCAA II Keski-Etelän aluemestaruusmaastoissa, että koulunsa Missouri Southern voitti liigansa mestaruuden. Matkana oli 10km, johon Nummela käytti 31.53 (11.) ja Järvenpää 32.10 (14.), kun kisan voittaja Amos Sang kellotti 29.53.

[mssu.edu/athletics/menscrosscountry/2009/Results-men.pdf]

Saara Nikanderista PM-mestari

15-vuotias Saara Nikander voitti Pohjoismaiden maastomestaruuden ikäistään vanhempien tyttöjen joukossa. Rovaniemen Johanna Peiponen piti yllä hyvää menestystä sijoittumalla hopealle samassa sarjassa. PM-pronssilla palkittiin Norjan Silje Baera Horte. Suomi voitti n19-sarjan joukkuekultaa kun Kaisa Tyni täydensi Nikanderin ja Peiposen suorituksia kuudennella tilallaan.

Nuorten miesten kisan vei silkasti dominoiden Norjan Sondre Nordstad Moen. Suomalaisista paras oli Oskari Pennanen 12. sijallaan. Miesten kisassa Tanska otti kolmoisvoiton Morten Munkholmin johdolla. Suomen Matti Räsänen oli kuudes 13 sekuntia Munkholmin perässä. Muista suomalaisista Tuomas Jokinen oli 13., Mårten Boström 15. ja Juha Puttonen 16. Tuolla joukkueella he voittivat PM-joukkuepronssia.

Naisten kisassa puolestaan voittoon juoksi Ruotsin Ulrika Johansson ennen Norjan Karoline Bjerkeli Grövdalia. Suomalaista paras oli Minna-Maria Kangas (8.) ja kisan ulkopuolella juossut Mira Tuominen oli yhdeksäs. Naisten joukkueeseen pojoja keräsivät sisarukset Eeva ja Sara Sajanti (10. ja 11.), ja heille helti PM-joukkuepronssi.

[pernionurheilijat.sporttisaitti.com]

tiistai 3. marraskuuta 2009

Pohjoismaiden mestaruusmaastot Perniössä

Niin se aika rullaa. Taas on aika leipoa uudet Pohjoismaiden maastomestarit. Tällä erää kilvataan Suomen Perniössä marraskuun 7. päivä. Suomen maajoukkue on seuraava:

Miehet 9 km:
Mårten Boström SIF
Tuomas Jokinen TuWe
Juha Puttonen JKU
Matti Räsänen JoKa
Miika Takala JKU

Naiset 7,5 km:
Sandra Eriksson IF Nykarlebynejden
Minna-Maria Kangas OP
Sanna Kullberg OP
Eeva Sajanti NU-99

M19 6 km:
Antti-Pekka Niinistö PU
Oskari Pennanen JuJä
Martti Siikaluoma KaKi
Tommi Sundell PoYU

N19 4,5 km:
Anette Haukilahti AlaPi
Saara Nikander LUU
Johanna Peiponen RoLa
Kaisa Tyni HaPo

Maajoukkuejuoksijoiden ohella on suomalaisilla A-luokan juoksijoilla vapaa osallistumisoikeus kilpailuihin. Kuhunkin sarjaan voi osallistua suomalaisia A-luokan juoksijoita virallisen maajoukkueen lisäksi, kuitenkin enintään 10 sarjaa kohden. Kilpailijalla tulee olla A-luokan tulos tältä vuodelta omassa sarjassaan. Lisäksi 22-vuotiaiden A-luokan saavuttaneet saavat osallistua yleiseen sarjaan. Halukkaat voivat ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen: tommy.ekblom@sul.fi

Juoksijat pääsevät mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen sulkeutuu keskiviikkoiltana 4.11. kello 23:59.

[sul.fi]

maanantai 2. marraskuuta 2009

Meb!

USA:n Meb Keflezighi vei tämänvuotisen New Yorkin maratonin voiton. Näin hänestä tuli ensimmäinen yhdysvaltalainen kisan voittaja sitten Alberto Salazarin (v. 1982). Kisa eteni suht normaalisti pidemmän matkaa. Kärkiryhmässä juoksivat Mebin lisäksi muun muassa Abdirahman, Hall, Ramaala, Cheruiyot, Gharib, Bouramdane ja debytantti Torres. Hendrick Ramaala ja Abdi Abdirahman tekivät tutut nykimiset kärkiryhmän saavuttua Manhattanille, mutta ennen pitkää kärkeen jäivät vain Meb ja Cheruiyot. Meb kykeni irtoamaan parin kilsan kiriin ja kellotti voittoajaksi ennätyksensä 2.09.15. Näin ollen hän petrasi ennätystään jo toistamiseen tänä vuonna. Robert K. Cheruiyot piti kakkossijan (2.09.56) ennen Jaouad Gharibia (2.10.04). USA:n mestaruushopealle juoksi Ryan Hall ajalla 2.10.36 ja pronssia voitti matkan ensikertalainen maastokone Jorge Torres ajalla 2.13.00.

Naisten kisa oli vastaavasti neljän kauppa pidemmän päälle. Ensimmäisenä kärkiryhmästä putosi Paula Radcliffe, joka sijoittui lopulta neljänneksi ajalla 2.29.27. Kilvasta teki selvää kauraa Derartu Tulu, joka tiputti Ludmila Petrovan keskuspuiston tuntumassa vaivattomanoloisesti kyydistä. Tulu kellotti 2.28.52 ja Petrovalle merkittiin 2.29.00. Petrovan ja Radcliffen väliin sijoittui Ranskan Christelle Daunay ajalla 2.29.16.

Tuloslistalta löytyy suomalaisiakin, joista nopein oli Veli-Matti Karhulahti ajalla 2.39.17.

Tuosta vielä Flotrackin haastatteluja:
Radcliffe
Hall
Torres
Meb
Naisten kärkikolmikko kisan kulusta


[ingnycmarathon.org & universalsports.com]

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

USA:n maastorymistelyä

Suomalaishavaintoja:
Joonas Harjamäki selvitti 8km:n keikan ajassa 24.20 Southland Conferencen mestaruuskisassa. Tuolla ajalla irtosi kisan viides tila. Kilvan voitti Harjamäen seurakamu Francis Kasaqule uudella reittiennätyksellä 23.54. Lamar Cardinalsit olivat jo näiden suoritusten myötä neljännen kerran putkeen ko. konferenssin mestareita.

Samanlaisia voittoisia uutisia on tarjolla Atlantic Sun Conferencen mestiksistä. Jaakko Nieminen kellotti Floridassa isketyssä kisassa viidennelle sijalle ajalla 25.54 ja muutoinkin aluekonferenssissa hyvin mallanneet Kennesaw State Universityn äijät varmistivat mestaruuden itselleen.

Missouri Southern Universityn keltapaidat Jarkko Järvenpää (9. ajalla 25.26) ja Aki Nummela (11. ajalla 25.40) kisasivat jo mennä viikolla ja varmistivat konferenssin voiton.

[southland.org, atlanticsun.org & emporia.edu]

torstai 29. lokakuuta 2009

Viimeiset 2195 metriä

Jokseenkin mielenkiintoinen lista Chicagon maratonin väliajoista kertoo ennalta-arvaamatonta kieltä. Venäjän Liliya Shobukhova, naisten voittaja, juoksi viimeiset 2195 metriä kovempaa kuin Samuel Wanjiru. Eipä sitä heti arvaisi, mutta toisaalta Wanjiru piti hieman kovempaa kyytiä koko reissulla.

Chicagon maraton 2009, parhaat ajat viimeisellä 2195 metrillä
1. Liliya Shobukhova (RUS) 6:36
2. Adherrahim Goumri (MAR) 6:42
3. Sammy Wanjiru (KEN) 6:45
4. Vicent Kipruto (KEN) 6:52
5. Irina Mikitenko (GER) 7:10
6. Wesley Korir (KEN) 7:18
7. Charles Munyeki (KEN) 7:23
8. Patrick Rizzo (USA) 7.24
9. Lidiya Grigoryeva (RUS) 7:26
10. Richard Limo (KEN) 7:30

Vuoden muilla maratoneilla loput ovat irronneet seuraavasti:
Berliini
Haile Gebrselassie (ETH) 7:34
Francis Kiprop (KEN) 7:12
Negari Terfa (ETH) 6:31

Lontoo
Sammy Wanjiru (KEN) 6:38
Tesgaye Kebede (ETH) 6:47

Boston
Deriba Merga (ETH) 7:18

Rotterdam
Duncan Kibet (KEN) 6:33

Paris (videolta)
Vincent Kipruto (KEN) 6:12

Linkki koko artikkeliin.

[germanroadraces.de]

New York City maraton

Sunnuntaina juostaan tämänvuotinen New Yorkin maraton, joka tarjoaa jännää sekä kansainvälisesti että USA:n mestaruuskisojen muodossa. Kansainvälinen osio on kova. Kenian Robert Cheruiyot, James Kwambai (2.04.27) ja Patrick Makau (2.06.14), Brasilian Marilson Gomes dos Santos, Marokon Jaouad Gharib (2.05.27, tuore puolikkaan ennätys 60.04) ja Abderrahim Bouramdane (2.08.20) sekä USA:n mestaruudestakin taistelevat Ryan Hall (2.06.17) ja Meb Keflezighi (2009 ennätykset 2.09.21 ja 61.00) on kisan kirkkaita tähtiä. On siellä mukana myös lakimies Hendrick Ramaala, mutta lieneekö hänellä enää paukkuja nuorempien kampittamiseen. Usalaisista vielä mainittakoon, että muuan Brian Sell juossee Nykissä näillä näkymin viimeisen suuren maratoninsa. Vasta 31-vuotias Sell ilmaisi, että määrän takominen on vanhentanut kehonsa 60-vuotiaan tasolle. Muita USA:n mestaruudesta juoksivat mielenkiintoisia nimiä ovat matkan debytantti Jorge Torres, Abdi "Black Cactus" Abdirahman, Jason Lehmkuhle ja Dan Browne.

Tuoreehkot uutiset kertovat, että Kenian Martin Lel (2.05.15) jää sunnuntain kisasta. Lel kellotti juuri kelvollisen puolikkaan Isossa-Britanniassa (59.32), mutta nyt nalkuttava jalkavamma on haitannut viimeistelyä siinä määrin, että Lel tsekkaa kisan katsomosta tai televisiosta.

Naisten kisan eräs tähti, Venäjän Tatyana Petrova jää myös kisasta sairastumisen vuoksi. Se on kotvanen isku naisten kisalle, josta ovat jo ennestään jääneet pois Dire Tune, Lornah Kiplagat, Jelena Prokopcuka ja Mara Yamauchi. Nyt jäljellä ovat paluun parissa ahkeroiva Paula Radcliffe, Kenian Salina Kosgei ja Japanin Yuri Kano.

Kilvanjuoksua näytetään livenä ainakin universalsports.comissa ja Eurosportilla.

[usatoday.com, usatf.org, letsrun.com & ingnycmarathon.org]

tiistai 27. lokakuuta 2009

Buster is back!

Jole bongasi ohitsemme hulmuavasta tietovirrasta, että Australian Craig "Buster" Mottram on piipahtanut radalla. Buster kävi iskemässä 5000m:ä Geelongin piirikunnallisissa aikaan 13.50,84. Geelongin pm-hopeaa otti Phillip Shay ajalla 17.49,43. Samassa kisassa juostiin myös naisten pm-mitaleista, joista kultaisemman vei Yolanda Russell ajalla 22.16,68.

Busterilla on ollut vilkku päällä koko matkan?

[jole & www.athsvic.org.au/cache/MeetFile/9650Results.htm]

Julio pakkaa kamppeensa

Espanjan Julio Rey, tuo Hampurin paholainen ja dopingistakin muinoin (vuonna 1999, 2 vuotta) tuomittu maratoonari lopettaa uransa 37-vuotiaana. Viimeisen maratoninsa hän vetäisi mennä viikolla Amsterdamissa, jossa hän taisi keskeyttää samojen selkäkipujen johdosta, jotka edesauttoivat myös lopettamispäätöstä. Rey paineli ennätyksekseen ja maansa ennätykseksi 2.06.52 Hampurin maratonilla vuonna 2006. Lisäksi hän voitti MM-hopeaa Pariisissa vuonna 2003 ja hankki tuplapronssit EM-kisoista.

[letsrun.com]

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Vaitsa jaksaa

Forssan Marko Vaittinen juoksi Frankfurtin maratonilla parhaan suomalaisajan, 2.26.53. Naisten puolella parhainta suomalaisvauhtia piti Turun Urheiluliiton Emila Thomas, 3.10.34. Miesten kisan voiton vei Kenian Gilbert Kirwa reittiennätyksellä 2.06.14. Hän paransi Robert K. Cheruiyotin nimissä ollutta ennätystä minuutin ja rapiat. Cheruiyot "se toinen" oli tänään toinen ajalla 2.06.23, joten ei häntään pahemmin pidätellyt menoaan. William Kiplagat maustoi Kenian kolmoisvoiton ajalla 2.07.05. Itävallan Günther Weidlinger kellotti 2.10.47. Se on äijän ennätys.
Naisten kisan voitti Kenian Agnes Kirwa ajalla 2.26.57, ja maannaisensa Hellen Jemaiyo Kimutai kellotti 2.27.50.

[frankfurt-marathon.com]

lauantai 24. lokakuuta 2009

Keskisalon uusi valmentaja on Ismo Hämäläinen

Hiihtopuolelta tuttu Ismo Hämäläinen on uusi kestävyysjuoksun lajivalmentaja, joka toimii myös Jukka Keskisalon valmentajana. Nyt 44-vuotias Hämäläinen on toiminut aiemmin mm. Suomen ja Saksan hiihtomaajoukkueiden valmentajana ja Suomen Urheiluopiston testauspäällikkönä.

SUL:n Jarmo Mäkelän mukaan Hämäläisen ja Vierumäellä vallitsevan urheilun tukipalveluita tuottavan Lappidoc Finland oy:n kanssa sovittava yhteistyö hyödyttää sekä Jukka Keskisaloa että hänen ympärilleen koottavaa kärkijuoksijoiden ryhmää, jonka mahdollisuudet valmentautua arvokisoihin saavat nyt merkittävää lisäpontta. Ismo Hämäläisen sopimus lajivalmentajana ja Jukka Keskisalon valmentajana ulottuu vuoden 2012 Lontoon olympiakisoihin saakka.

[sul.fi]

torstai 22. lokakuuta 2009

Japanin 800m:n ennätys uusiksi

Japani, tuo maratonin luvattu maa omaa myös kehityskelpoisia puolimailereita. Mennä viikonloppuna Masato Yokota kellotti 800m aikaan 1.46,16 ja pyyhkäisi 15 vuotta vanhan Yusei Onon ennätyksen (1.46,18) tilastokirjojen hämyyn. Yokotalla on ikää 21 vuotta, ja parannettuaan ennätystään lähes sekunnin hän ilmoitti seuraavaksi tavoitteekseen alittaa 1.45.

[japanrunningnews.blogspot.com]

Robert "oikea" Cheruiyot on iskussa New Yorkiin

Kenian Robert K. Cheruiyot oli tässä muutaman vuoden ajan melkoinen ässä suurilla kaupunkimaratoneilla. Plakkarista löytyy muun muassa Bostonin maratonin voitto neljästi. Pekingin olympiamaraton jäi haaveeksi, kun reisivamma haittasi tahtia. Samalla rahtusen koventuneet kilpaveikot suurten kaupunkimaratonien lähtökarsinoissa ovat pitäneet Cheruiyotin pienessä katveessa. MM-Berliinissä hän oli viides.

Cheruiyot kisasi New Yorkin maratonilla raasto.comin syntyaikoina vuonna 2005, jolloin suorituksensa jäi Paul Tergatin ja Hendrick Ramaalan raastokirien varjoon. Tuolloin Cheruiyot oli kisan neljäs ajalla 2.11.01. Tällä erää hän odottaa New Yorkista kunnon tulosta ja voittoa. Ihan vain näyttääkseen kriitikoilleen.

[nation.co.ke/sports/]

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Kim Smith suuntaa maratonille

Uuden-Seelannin Kim Smith siirtyy ratajuoksujen parista maantielle ja oikean matkan, maratonin pariin. Smith tähtää ensi kevään Lontoon maratonille tavoitteenaan rikkoa 2.25. Matkaa Smith on jo kokeillut New Yorkissa viime vuonna, mutta tuolloin reissu jäi 30km:n mittaiseksi pitkälti flunssan vaikutuksesta.

Nyt Smithin maratontavoitteet kirkastuivat MM-puolikkaan jälkeen, kun hän rikkoi ajallaan 69.35 maansa ennätyksen. Rahkeita hänellä pitäisi olla muutoikin, sillä ennätysluvut 5000m (14.39i) ja 10000m:llä (30.35) ovat kelvolliset maantien taputtelua ajatellen.

[stuff.co.nz & iaaf.org]

tiistai 20. lokakuuta 2009

Abu Dhabissa ei taaskaan säästellä

Ensi tammikuun seitsemäntenä varsin yksiuloitteiselle näytösautoilulle rakennettu rata otetaan hyötykäyttöön Abu Dhabissa. Tuolloin juostaan Zayed International puolikas Yas Marina -radalla, ja paikalle saapuvat voittojaan puolustavat Samuel Wanjiru ja Lornah Kiplagat. Ja taas on tarjolla reilusti taaloja, kun voitosta pätkästään 300.000 riihikuivaa kestävimmän raastajan ja raastajattaren kätöseen.

Jos Wanjiru ottaa voiton himamestoille Abu Dhabissa, hän on ansainnut lähes miljoona taalaa parissa kuukaudessa (Chicagon voitto 175.000 + World Marathon Majorsin voitto 500.000). Ihan hyvä, onhan kaveri aika potentiaalinen maratonkone. Eipä siinä, on Abu Dhabissa Wanjirulle vastustakin tarjolla. Muun muassa Patrick Makau voi löytää tammikuuhun mennessä entisen kulkunsa ja kepittää Wanjirun. Eritrean Zersenay Tadesse on kanssa sellainen masiina, että kovempaakin kollia vapisuttaa seurata hänen kulutustaloudellista alkuverryttelyään ennen mitä tahansa kisaa.

Kiplagatille kovinta vastusta tarjoavat muun muassa Kenian Mary Keitany, jolla on plakkarissa tiukka 66.36 tältä vuodelta.

[globerunner.org]

maanantai 19. lokakuuta 2009

Joonas Harjamäen kuulumisia

Seinäjoen Urheilijoiden Joonas Harjamäki on juossut syksyn uuden mantereen maastokautta Lamar Cardinalsien väreissä. Viikonloppuna Joonas mitteli Pre-Nationalseissa Indianan Terre Hautessa. Viime vuonna vastaavassa (sinisessä) kisassa suomalaisia värejä edusti Mårten Boström, joka sijoittui 8km:n kisassa 18. sijalle ajalla 24.02.

Harjamäki sijoittui tänä vuonna 101. sijalle jälleen kovassa kisassa.
- Päivä oli melko kaksijakoinen. Eka kilsan rynnistin 2.51 ja sijoitus oli joku 150. Siitä kuuteen kilsaan asti nostin sijoitusta (parhaimmillaan 85.), mutta nousukiito muuttui vatsaongelmien täyttämäksi selviämistaisteluksi.

Kisan alku oli jälleen vauhdikas. Kärkipaikkaa alussa pitänyt Libertyn Samuel Chelanga luukutti ekan tonnin aikaan 2.40, joka oli lähes samaa vauhtia kuin viime vuonna. Tänä vuonna Chelanga ei kuitenkaan pystynyt petraamaan reittiennätystä (22.51), vaan joutui päästämään viime vuonna 13.30 vitosella kellottaneen Stanfordin lupauksen Chris Derrickin ohikaistalle. Derrick voitti kisan ajalla 23.27. Heikkoja kärkiaikoja selitettiin vaikealla kelillä.

Lamar Cardinalseista kovinta vauhtia piti Francis Kasagule, joka sijoittui 27:nneksi ajalla 24.13. Harjamäki kellotti 25.09 ja mielsi kelin ihan siedettäväksi.
- Suomalaiselle keli oli sopiva. Lämpöä oli 6-8 astetta ja siihen päälle kova tuuli. Reitti tosin oli tänä vuonna sateiden takia varsin märkä ja paikoin riittävän mutainen. Kärjen ajoistakin on helppo päätellä, että viime vuoteen verrattuna reitti oli raastavammassa kunnossa. Kisareitti oli hieman pidempää nurmea, mutta silti mukava. Kelpaahan näitä nurmikkokisoja juosta, koska EM-maastoissa kisataan aina nurmikolla.

Lisäksi Harjamäki kiittelee kisojen kovaa tasoa.
- Onhan täällä raastajaa tarjolla. Kun juoksee mäkisellä ja mutaisella nurmikkoreitillä 3.08/km-vauhtia, voisi kuvitella olevansa ihan hyvällä sijalla, mutta sen sijaan edellä on tasan 100 kaveria ja toisen (sinisen) kisan 97 kaveria.

Tästä näkee Pre-Nationalsien valkoisen kisan.

[raasto.com & flotrack.org]

lauantai 17. lokakuuta 2009

Joonas Harjamäki kiristää tahtia

Teksasissa Lamarin yliopistossa maastokautta kyntävä Joonas Harjamäki vilautti mäyrän kynsiä HBU Invitational maastokisassa mennä viikolla. Harjamäki vei 5km:n kisan voiton ajalla 16.22. Kilva runnottiin mutaisella ja varsin vettyneellä reitillä. Harjamäki sai Lamarin valmentajalta Jake Stewartilta lietsovaa kiitosta, mutta voittonsa ei kuitenkaan nostanut Lamar Cardinalseja kisan voittoon.

[lamarcardinals.com]

perjantai 16. lokakuuta 2009

Lee Bong-Ju hyvästelee maratontantereet

Etelä-Korean raastokone Lee Bong-Ju juoksee lokakuun 21. hienon uransa viimeisen maratonin. Kotikaupunkiinsa sijoittuva kisa tulee olemaan 38-vuotiaalle veijarille uransa 41. maraton.
- Ikä painaa, mutta Lee'ssä on vielä ytyä, myhäilee Samsung Electronicsin juoksutiimin valmentaja Oh In-hwan.

Leen ennätys 2.07.20 on Tokion maratonilta vuodelta 2000.

[koreatimes.co.kr]

USA:n yliopistojen maastokausi jatkuu

USA:n yliopistojen maastokausi alkaa olla herkässä vaiheessa. Oklahoma State Universityn helmien, German Fernandezin ja Ryan Veilin, kauden avausta on tässä jo odoteltukin. Nyt viikonloppuna heidät nähdään Arkansasissa Chile Pepper Festivalilla. OK State on tällä hetkellä ykkösdivarin yliopistojen rankingissa neljäntenä muun muassa Stanfordin ja Northern Arizona Universityn jäljessä.

Mogulin sivuilla on koottuna muutamien suomalaisten edesottamuksia uudella mantereella.

[okstate.com, flotrack.org & mogulin.blogspot.com]

Buba Great South Run

UK:n Mo Farah ja Kenian Catherine Ndereba tähdittävät Buba Great South Runia, tuota 10 mailin maineikasta otatusta puolentoista viikon kuluttua Portsmouthin tuntumassa. Kisassa on muinoin juostu UK:n miesten ennätys kyseisellä matkalla kun hammaslääketieteilijä Richard Nerurkar kellotti 46.02 vuonna 1993. Kisan reittiennätys on Benson Masyan juoksema 45.56 Miesten kisan vahvoja nimiä ovat Kenian Luke Kibet, Irlannin Martin Fagan ja Etelä-Afrikan Stephen Mokoka. Naisten kilvassa Nderebaa kirittävät muun muassa Portugalin Ana Dulce Felix (69.48) ja Ines Monteiro (Berliinissä MM-kympin 10.). Naisten reittiennätystä hallitsee yhä Sonia O'Sullivan tuloksella 51.00.

[letsrun.com]

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Japanicorner

Pitkästä aikaa!!!!

Kuka on raasto.comin seuraava japanilainen? No kukapa muukaan kuin pitkän linjan maratonsahaajatar Hiromi Ominami, jonka ura kansainvälisillä maratonniityillä on verraton. Lue lisää Z:n Japanicornerista.

[raasto.com]

torstai 8. lokakuuta 2009

Muistutus

Viikonloppuna juostaan MM-puolikas ja Chicagon maraton. Chicagon osalta kutka liittyy Sammy Wanjirun ja Mårten Boströmin juoksuihin. Måre on ainakin bloginsa perusteella täynnä luottoa, maratonluottoa. MM-puolikkaalla miehissä ovat vastakkain Kenian "alle tunnin" -armeija, Zersenay Tadesse ja täältä mantereelta katsonnut mielenkiintoinen kortti Dathan Ritzenhein. Naisten osalta Kenian joukkue lienee dominantti.

Molemmat kilvat näytetään universalsports.comissa. Ainakin Chicagon osalta luvataan, että "the race webcast will be available to entire world."

[raasto.com & martenbostrom.com]

tiistai 6. lokakuuta 2009

Silas Sang puolikkaan ennätykseen

Turun Urheiluliittoa silloin tällöin edustanut Kenian Silas Sang otti hyvän voiton Emmanuel Mutaista (MM-maratonin kakkonen Berliinissä) viikonloppuna Portugalissa juostulla puolimaratonilla. Sen lisäksi Sang kellotti uuden ennätyksensä 60.20. Mutaikin juoksi uuden ennätyksensä 60.39. Naisten kisan voitti Kenian Helena Kiprop ajalla 70.26.

[iaaf.org]

Suomalaisia maastorintamalla

HKV:n ja Missouri Southernin Aki Nummela kilvoitteli Oklahoma State Universityn Cowboy Jamboreessä mennä lauantaina. Nummela oli kisassa 69. ajalla 25.36,90. Kyseisen 8km:n kisan voitti Nothern Arizona Universityn (yliopisto, jossa myös Mårten Boström muinoin opiskeli) Jordan Chipangama ajalla 23.44,70.

Toisaalla Wisconsinin Veronassa SU:n Joonas Harjamäki mallaili menemään osana Lamar Universityn punakonetta. Mäyrä sijoittui 8km:n kisassa 43:nneksi ajalla, jota ei nyt löytynyt.

Tuosta vielä videota OSU:n Jamboreestä.

[lamarcardinals.com & grfx.cstv.com/photos/schools/okst/sports/m-xc/auto_pdf/2009CowboyJamboreeResults.pdf]

maanantai 5. lokakuuta 2009

Radcliffe poissa MM-puolikkaalta

Jotenkin tutunoloinen uutinen on, että Paula Radcliffe ei osallistu MM-puolikkaalle. Tällä erää ongelmana on jälleen sairastelu, ja kisaamisen sijaan Radcliffe keskittyy antibiootien popsimiseen. Moinen pännii Radcliffeä viljalti, sillä nyt olisi ollut kisa tarjolla ihan kotoisalla mantereella.

[universalsports.com]

lauantai 3. lokakuuta 2009

Jamboree ja muutama suomalainen

Oklahomassa vilahtaa hampaat. Mitä luultavimmin. Aki Nummela ja Jarkko Järvenpää (tarkistamaton ymmärrys) nimittäin pistävät menemään puolustaessaan yliopistonsa Missouri Southernin lähes australaisia värejä OSU:n Cowboy Jamboreessa lauantaina.

[flotrack.org, okstate.com & raasto.com]

perjantai 2. lokakuuta 2009

Boström - Stadin paras

Parhaillaan Arizonan Flagstaffissa Chicagon maratonille valmistautuva Mårten Boström valittiin Helsingin City-lehdessä kaupungin parhaaksi juoksijaksi. Måren meriittinä tässä kohdin oli Helsingissä juostun City-Cooperin ravaaminen kahdesti tuloksin 3900 ja 3925 metriä. Kumpaakin cooperiin kului 12 minuuttia.

Chicagon maraton juostaan lokakuun 11. ja silloin Boströmillä on tähtäimessä aika, joka riittää ensi suven EM-maratonille Barcelonaan.

[city-lehti.fi & martenbostrom.com]

tiistai 29. syyskuuta 2009

Ritz on pulleana luotosta

USA:n Dathan Ritzenhein on silmät yössä kiiluen valmiina lokakuiselle MM-puolikkaalle. Hän uskoo vankasti laittavansa kampoihin Kenian Sammy Kitwaralle ja Eritrean Zersenday Tadesselle, joista jälkimmäinen tosiaan ilmoitti juuri, että on mukana kilvoittelemassa MM-tittelistä. Niin tai näin on ainakin USA:n puolikkaan ennätys vaarassa, jos tuossa hieman aikaa sitten 12.56 vitosella paukuttanut Ritz on terässä.

Ja terässä Ritzenhein lienee oleva sillä eilen maanantaina hänen raportoitiin juosseen uuden USA:n ennätyksen 10 maililla - harjoituslenkillään. Tuohon pirulliseen matkaan Ritz oli kuluttanut aikaa vain 45.03. Oregonliven mukaan 15km:n väliaika oli 41.45, ja sen matkan ME on Deriba Mergan juoksema 41.29. Mutta Kitwara kepitti juuri alle 59.00 puolikkaalla, että siitä vähän perspektiiviä.

Kitwara kepitti Gebren tuolla ja Tadesse oli MM-lenkillä täällä.

[dathanritzenhein.competitor.com, oregonlive.com ja vähän youtubekin]

Lisää USAlaisia New Yorkin maratonille

New Yorkin maratonille ja siinä samalla juostavalle USA:n mestaruusmaratonille osallistuvat myös Meb Keflezighi, Abdi "Black Cactus" Abdirahman ja debyytille osallistuva Boulderin poika Jorge Torres. Ilmoittautuneiden joukossa heitä jo odottelivatkin muun muassa Ryan Hall ja Brian Sell. Mielenkiintoista sanoisi japanilaiskettu.

[ingnycmarathon.org]

lauantai 26. syyskuuta 2009

Obed Kipkurui Lidingön neljäs, Tuomas Jokinen 22-sarjan ykkönen

Sjundeå IF:n Obed Kipkurui puski itsensä neljänneksi Lidingöloppettin päälähtössä, 30km:n kisassa. Aikaa maaliin saapumiseen kului 1.42.05. Kisan voitti Kenian/Ruotsin Japhet Kipkorir ajalla 1.39.42. Myös Johan Ehrs juoksi hyvin kisan kymmenneksi ajalla 1.48.02. Naisten 30km:n kisan voitti Malin Ewerlöf Krepp (1.57.46), joka muistetaan aktiiviurallaan hieman lyhyemmiltä matkoilta. Paras suomalainen tällä reissulla oli 23:nneksi sijoittunut Marjaana Lahti-Koski (2.23.45).

Tuomas Jokinen puolestaan piti jöötä M22-sarjan 15km:llä ja voitti kisan ajalla 49.52. Hieman nuorempien miesten 10km:n kisassa Victor Lövdal oli neljäs ajalla 33.14. Tuon kilvoittelun voitti Anton Danielsson ajalla 32.54. Nuorimpien miesten kisassa Turun Mikael Hynninen sijoittui myös neljänneksi ajalla 36.02. Nuorien tyttöjen 4km:n kisan voitti Vaasan Sofie Lövdal (14.52) ja toiseksi sijoittui Liedon Parma Johanna Matintalo (15.00).

[lidingoloppet.se]

perjantai 25. syyskuuta 2009

Kenialta kova joukkue MM-puolikkaalle

Sammy Kitwara, tuore 59 minuutin rajan alittaja, johtaa Kenian todennäköistä voittomarssia MM-puolikkaalla. Kenian joukkue on hävyttömän kova: kaksi alle 59 miestä ja loputkin ovat pitäneet tuntia pilkkanaan. Naisten joukkueen kärkinimi on Mary Keitany, jolla on plakkarissa 67.00. Muutkin joukkueen naiset ovat alittaneet 70 minuutin rajan, joten Kenian on tälläkin saralla kova.

Miesten joukkue:
Sammy Kitwara (58.58)
Wilson Kipsang Kiprotich (58.59)
Bernard Kiprop Kipyego (59.34)
Wilson Kwambai Chebet (59.15)
Kiplimo Kimutai (59.44)

Naisten joukkue:
Mary Jepkosgei Keitany (67.00)
Philes Moraa Ongori (67.50)
Filomena Cheyech (68.44)
Peninah Arusei (68.47)
Caroline Cheptanui Kilel (69.03)

[iaaf.org]

Gharib New Yorkin maratonille

Olympiahopeamitalisti Marokon Jaouad Gharib on kova lisä marraskuussa juostavalle New Yorkin maratonille. Gharibin kanssa New Yorkin cityn katuja tarpovat muun muassa Kenian James Kwambai (Rotterdam -09: 2.04.27), Patrick Makau, Paul Tergat ja Martin Lel, Etelä-Afrikan Hendrick Ramaala, Brasilian Marilson Gomes dos Santos, USA:n Ryan Hall, Irlannin Martin Fagan sekä läjä USA:n mestaruudesta juoksevia kolleja.

Naisten kilvan kovia nimiä ovat Venäjän Tatjana Petrova, Ranskan Christelle Daunay ja Japanin Yuri Kano.

[ingnycmarathon.org]

torstai 24. syyskuuta 2009

Ritz MM-puolikkaalle

Tuoreehko 13 minuutin alittaja ja uusi USA:n ennätyksen (12.56,27) haltija Dathan Ritzenhein johtaa USA:n joukkuetta MM-puolikkaalla. Miesten joukkueessa juoksevat Ritzin lisäksi tuore 20km:n USA:n mestari Brett Gotcher, Andrew Carlson, viime keväänä ammattilaistunut Scott Bauhs ja James Carney.

Naisten joukkueen kärkinimi on Amy Yoder Begley, joka voitti viime sunnuntaina USA:n mestaruuden 5km:llä ja oli Berliinissä kympin MM-finaalissa kuudes. Hansoneiden Desiree Davila kellotti hienon ennätyksen Berliinin MM-maratonilla ja juoksee nyt myös MM-puolikkaalla. Heidän lisäkseen joukkueessa juoksee Serena Burla, Amy Hastings ja Elva Dryer.

[letsrun.com]

Seb Coe ja Kelly Holmes saivat nimikkojunansa

Uudet nopeat junat alkavat piakkoin liikennöidä Isossa-Britanniassa ja mikä parasta ne ovat nimetty nimekkäiden brittiurheilijoiden mukaan. Kestojuoksijoista mukana ovat Sebastian Coe ja Kelly Holmes.

Muut junat kantavat seuraavien urheiljoiden nimiä:
Jamie Staff - pyöräilijä
Steve Backley - keihästäjä
Steve Redgrave - soutaja
Rebecca Adlington - uimari
Chris Hoy - pyöräilijä
Ben Ainslie - purjehtija
Daley Thompson - ottelija
Duncan Goodhew - uimari
Katherine Grainger - soutaja
Tanni Grey-Thompson - kelaaja

[news.bcc.co.uk]

maanantai 21. syyskuuta 2009

Viikonlopun saldoa

Haile Gebrselassie ei viilannut maratonin ME:tä uusiksi, vaan kellotti 2.06.08. Hän tosin pisteli ME-vauhtia päälle 30km. Kenian Francis Kiprop (2.07.04) ja Etiopian Negari Terfa (2.07.41) jakoivat loput kärkisijat. Etukäteen kovaksi ennakoitu kilpakumppani Duncan Kibet keskeytti hyvissä ajoin. Jyväskylän suunnalla ennen muinoin majaillut Saksan Erik Hass kellotti 2.21.39, Kälviän Tarmon Juho Pirkolalle merkittiin 2.33.35 ja Maarian Mahdin Ami Laamo oli siinä hollilla ajalla 2.33.55. Ei Saavalaisen Petrikään kaukana ollut (2.35.41). Naisten otatuksen voitti Etiopian Atsede Habtamu Besuye tuloksella 2.24.47.

Philadelphiassa Ryan Hall (61.52) otti loppukirivoiton puolikkaalla Samuel Nderebasta (61.56). Kenian Benjamin Limo oli kolmas ajalla 62.01. Naisten kisan vei Catherine Ndereba ajalla 69.43. Maannaisensa Irene Limika ei jäänyt paljoa (69.46).

USA:n maantievitosen mestaruuden vei odotetusti Matt Tegenkamp ajalla 13.56,1. Hän irtosi kiriin viimeisessä mäessä ja piti Bolota Asemromin (13.57,6), Anthony Famigliettin (13.58,2), Jordan Hornin (13.58,7) ja Andrew Lemoncellon (13.59,4) takanaan. Naisten mestarina palkittiin Amy Yoder-Begley (15.26,7). Rebecca Donaghue (15.29,9) ja Jennifer Rhines (15.30,6) pitivät Yoder-Begleyn kirin kirkkaana.

[coolrunning.com & philadelphia.competitor.com & scc-events.com/events/berlin_marathon]

perjantai 18. syyskuuta 2009

Taas on tarjolla yksi USA:n mestaruus

Tällä erää kamppaillaan maantievitosen USA:n mestaruudesta CSV:n nimeä kantavassa kisassa Indianapoliksessa sunnuntaina. Tänä vuonna titteliä puolustavan Anthony Famigliettin pitää olla hirmuiskussa, jos pyrkii voittoon, sillä vastassa on tuore 13 minuutin puhkoja Matt Tegenkamp. Heidän jäljessään kamppailevat Jonathan Riley ja Bolota Asmerom. Naisten mestaruudesta ottavat mittaa muun muassa Amy Yoder Begley, Molly Huddle, Katie McGregor ja Renee Metivier-Baillie. Mestaruudesta muuten lohkeaa 5.000 taalaa.

[usatf.org]

torstai 17. syyskuuta 2009

Berliinin maraton

Haile "the Great" Gebrselassie on taas valmiina juoksemaan uuden ME:n Berliinin maratontantereella. Nykyinen ME-aika on juuri tuolta samaiselta reitiltä, joka ei kammoksuta kovavauhtisia maratonkoneita. Tällä erää Gebrelle on tarjolla paras mahdollinen vastus, kun Kenian Duncan Kibet (2.04.27) on tähtäämässä vähintään kohti uutta ennätystään, mikä tarkoittaa lähellä ME:tä olevaa tulosta. Kibetin lisäksi Paul Tergatia vuonna 2003 jänistänyt Sammy Korir (2.04.56) on läsnä joskaan hän ei ole enää entisessä vedossa. Kai. Suomalaisista paikalla ovat muun muassa Petri Saavalainen ja Juho Pirkola.

Naisten kisa on ennakkoasetelmaltaan hieman kesympi, suuret tähdet saatika 2.20-alittajat loistavat eivät ole paikalla. Etiopian Askale Tafa Magarsa on ennätyksensä 2.21.31 myötä selvästi muita vahvempi voittajasuosikki. Maannaisensa Atsede Habtamu (2.25.17) ja Genet Getaneh (2.26.37) ovat seuraavaksi kovimmat kilpasiskot.

Berliinin maraton tarjotaan livenä universalsports.comissa.

[letsrun.com & universalsports.com]

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Hall ja Ndereba Philadelphian puolikkaalle

Ensi sunnuntaina Philadelphiassa juostaan tunnettu puolikas, Philadelphia Distance Run. Tällä erää paikallinen mielenkiinto kohdistuu Ryan Halliin, joka testaa Phillyssä kuntoaan USA:n mestaruusmaratonia varten. Miesten muuta kärkikastia ovat muun muassa Josh Rohatinsky, Peter Omae, Samuel Ndereba ja Simon Bairu. Samassa kisassa nähdään jälleen myös Kenian Catherine Ndereba, tuo maratonjuoksun kuninkaallinen, jolla on kisa Romanian Constatina Ditan, Etiopian Derartu Tulun ja Kenian Irene Limikan kanssa.

Kyseisestä kilvanjuoksusta on tarjolla reaaliaikaista videota tapahtuman kotisivuilla.

Tuosta vielä Ryan Hallin viimeistelyä Mammoth Lakella.

[http://philadelphia.competitor.com/]

Mikitenko Chicagon maratonille

Berliinin MM-maratonilta isänsä menehtymisen johdosta poisjäänyt Saksan Irina Mikitenko jalostaa parhaillaan kuntoaan kohti Chicagon maratonia. Mikitenko johtaa parhaillaan naisten WMM-kisaa 25 pisteellä. Chicagossa naisten kilpa on tasokas, sillä Mikitenkon ohella Chicagon lättymäistä reittiä viilettävät muun muassa Deena Kastor, Lidiya Grigoryeva ja Lilya Shobukhova.

[running.competitor.com]

tiistai 15. syyskuuta 2009

Keskisalo & Ulmala is no more

Jaaha. Kertoivat pikkulinnut, että Jukka Keskisalon ja Risto Ulmalan yhteistyö jää yhteen kauteen, mikä harmillinen fakta. Ylen mukaan neuvottelut kariutuivat taloudellisiin erimielisyyksiin, mutta asioilla on monta puolta, ja niistä asianomaiset lienevät parhaiten perillä.

[yle.fi]

Clash of Sammies päätyi Kitwaran voittoon

Kenian Sammy Kitwara piti yllä aika kelpo vauhtia Rotterdamin puolikkaalla mennä sunnuntaina. Voittoaikansa 58.58 on neljänneksi nopein aika puolikkaalla ja samalla Kitwara liittyi kuudenneksi jäseneksi sub 59.00 klubiin. Samalla pyyhkyityi Evans Kipropin reittiennätys 59.12 historian kirjoihin.

Etukäteen odoteltiin, että kisasta syntyy Kitwaran ja Sammy Wanjirun kilvoittelu, mutta tällä kertaa Wanjirulla painoi ja hän oli kisassa vasta 9. ajalla 61.08. Wanjirua kuulemma painaa rankka maratonharjoittelu. Kisan seitsemän ensimmäistä juoksijaa, kukin Keniasta, alitti tunnin haamurajan, ja heistä kuusi juoksi uuden ennätyksensä. Kisan toinen Jonathan Maiyo (59.08) ja kolmas James Kwambai (59.09) olivat myös lähellä alittaa 59 minuuttia. Kwambai on muuten sama kaveri, joka kilvoitteli Rotterdamin maratonilla Duncan Kibetin kanssa kellottaen 2.04.27. Näin ollen Kwambai otti jo toisen kiritappionsa.

Kärkikymmenikkö:
1. Sammy Kitwara KEN 58.58 PB (väliajat 13.37, 27.44, 41.54, 55.59)
2. Jonathan Maiyo KEN 59.08 PB
3. James Kwambai KEN 59.09 PB
4. Bernard Kipyego KEN 59.10 PB
5. Wilson Chebet KEN 59.15 PB
6. John Kiprotich KEN 59.23 PB
7. Robert Kipchumba KEN 59.32
8. Charles Munyeki KEN 1.00.18
9. Samuel Wanjiru KEN 1.01.08
10. Elijah Keitany KEN 1.01.14

[iaaf.org]

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

8.12,04

Jukka Keskisalon hyvä terä/kesä sen kuin jatkuu. IAAF:n World Athletics Finalseissa Kessi iski miesteissä viidelle sijalle tuloksella 8.12,04, joka on uransa toiseksi paras aika. Ei paha tässä vaiheessa kautta. Finaalin voitti Kenian Ezekiel Kemboi, joka kulutti viimeiseen kierrokseen 60.2 sekuntia ja koko matkaan 8.04,38. Ainoa, joka kykeni kamppailemaan hänen kanssaan viimeisellä rundilla oli Paul Kipsiele Koech. Hän kellotti 8.05,47 ja piti Ranskan Bob Tahrin (8.09,14).

[universalsports.com]

lauantai 12. syyskuuta 2009

Korir miesten mestariksi, Takala ennätykseen, Oravamäki naisten mestariksi, Kainlauri ennätykseen

Turun Urheiluliittoa edustava Lewis Korir juoksi tänään debyyttimaratoninsa Jyväskylän SM-maratonilla. Hän karkasi omaan vauhtiinsa jo kisan alkutaipaleilla ja juoksi voittoon ajalla 2.19.19. Häntä seurasivat pienen välimatkan päässä HKV:n Simo Wannas, JKU:n Miika Takala ja VU:n Anssi Raittila. Heistä Wannas ja Takala ripauttivat Raittilan kyydistään kisan loppuvaiheilla. Takala pinnisteli SM-hopealle uudella ennätyksellä 2.21.34, joka on vaikean kauden läpikäyneelle Takalalle erityisen onnittelunarvoinen suoritus. Onnittelut Miika! Kisan kolmas oli Simo Wannas ajalla 2.23.57, joka on myös miehen ennätystä, onnea myös. Anssi Raittila sinnitteli neljänneksi tuloksella 2.25.24.

Naisten kisan voitti seikkailija Maija Oravamäki ajalla 2.46.45. SM-hopeaa nappasi Minna Kainlauri, joka petrasi ennätystään peräsi 4 minuuttia lukemiin 2.47.29.

[http://www.racetimer.eu/welkom/es_result.php?v=%252Fes%252Frace%252Fshow%252F265%253Flayout%253Dracetimer_eu]

SM-maratonin seuranta

Löytyy mogulin sivuilta.

[http://mogulin.blogspot.com/]

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Kestotuloksia suurmaaottelusta

Ranska skabattu USA:n, Venäjän, Saksan, Ranskan, Italian, Espanjan, Kuuban ja Suomen välinen maaottelu tarjosi muutamia kelpo tuloksia. Päällimmäisenä nostettakoon esiin Sandra Erikssonin uusi ennätys 9.45,50 3000m:n esteissä. Häntä ei näytä liiemmin kauden venyminen haittaavan. Kilvanjuoksun tuossa lajissa voitti Ranskan Sophue Duarte ajalla 9.43,51. Hänen ja Erikssonin väliin ehti USA:n Lindsay Andersson tuloksella 9.44,35.

Naisten 800m:llä Karin Storbacka kellotti 2.04,55, jolla helti kisan kolmas kisa. USA:n Maggie Vessey voitti kahden kierroksen otatuksen ajalla 2.02,73. Naisten tonnivitosella Mari Järvenpää nappasi myös kolmannen sijan juostuaan 4.18,53. Tuon kisan voitti USA:n Erin Donohue ajalla 4.10,62. Miesten kasilla Mikko Lahtio pääsi mittaamaan muun muassa Nick Symmondsin kunnon. Kiripainotteisessa kisassa Lahtio selvisi kuudenneksi tuloksella 1.50,27. Juuri tuo herra Symmonds voitti kisan ajalla 1.48,68. Miesten 3000m:n esteissä Suomen Rami Tuokko jäi viimeiseksi ajalla 9.14,35. Juuri mennä perjantaina ennätystään petrannut USA:n Dan Huling voitti kilvan tuloksella 8.47,14.

Illan viimeisen kestovedon, miesten 1500m voitti USA:n Will Leer ajalla 3.48,65, joka kepitti muun muassa Ranskan Bob Tahrin (3.49,00). Suomen Jonas Hamm oli kilvan viides tuloksella 3.50,65.

[http://www.athle.com/asp.net/main.lives/lives.aspx?competition=036337]

Radcliffe MM-puolikkaalle

Kenian Mary Keitany saa kunnon vastuksen MM-puolimaratonille lokakuussa, sillä Iso-Britannian Paula Radcliffe on myös osallistumassa kyseiseen mittelöön. Radcliffellä on alla 16. elokuuta New Yorkissa kuumankosteassa kelissä isketty 69.45, ja MM-titteli vuosilta 2000, 2001 ja 2003.

[iaaf.org]

Japanin matkaraportti

Raasto.comin toimittaja Z kävi heinäkuussa Japanissa, tuossa maratonhullujen emämaassa kesällä 2009. Lue japanimaratonfanin matkapäiväkirja nyt vain raasto.comista Z:n Japanicornerista.

[raasto.com]

tiistai 8. syyskuuta 2009

USA:n 20km:n mestaruudet ratkottu

USA:ssa on tarjolla vino pino mestaruuksia maantiehöylille. Nyt eilen valtaosan uuden mantereen ihmisistä nautti kesän viimeisestä päivästä, mutta samaan aikaan Connecticutin New Havenissa läiskittiin menemään 20km:n kisa, jonka yhteydessä ratkottiin myös matkan USA:n mestaruudet.

Naisten kisan vei 45-vuotias Colleen De Reuck varsin kelvollisella ajalla 67.21, joka on 45-sarjan ME moisella matkalla. Kisassa toiseksi juossut Missourin Serena Burla kellotti 67.38 ja kolmannella sijalla löytyy Californiassa majaileva Magdalena Lewy Boulet (68.11)

Miesten tiukan kisan vei Brett Gotcher ajalla 58.57. Tuolla suorituksella helti McMillan-tallin miehelle lippu MM-puolikkaalle lokakuiseen Birminghamiin. Hän, Mohamed Trafeh (59.01) ja Jason Lehmkuhle (59.04) kykenivät pitämään mielensä kurissa kun James Carney piti kovaa vauhtia yllä (10km: 28.56). Kolmikko jakoi keskenään valtaosan vauhdinpidosta, kunnes 19km:n kohdalla Gotcher otti sen mitä oli tarjolla.

[flotrack.org & letsrun.com]

Mary Keitany puolikkaalla 67.00

Kenian Mary Keitany juoksi oivallisen ajan puolikkaalla Ranskan Lillessä. Vuonna 2007 MM-puolikkaalla hopealle juossut Keitany kellotti Lillessä 67.00, joka on kaikkien aikojen seitsemänneksi kovin naisen juoksema puolimaraton. Mutta eipä ole tuo aika Keitanyn ennätys, sillä juuri tuossa MM-hopeajuoksussaan hän kellotti 66.48. Lillessä toiseksi juossut Etiopian Teyba Erkesso petrasi ennätystään lähes minuutin juostuaan 68.39.

Miesten kisan voitti Kenian Stephen Kibiwott ajalla 59.37. Maanmiehensä Jairus Chcanchima (59.43) ja Evans Kiplagat (59.56) iloittelivat alle tunnin puolikkaan.

[iaaf.org]

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Boström puolikkaalla

Mårten Boström on taas täällä, siis uudella mantereella. Paikallista aikaa huomenaamulla hän starttaa Virginia Beachin Rock 'n' Roll -puolikkaalle. Raasto.comin toimitus kävi tutustamassa maastoihin paikan päällä vuoden 2008 keväällä ja tasaiseksi todettu reitti on omiaan hyville tuloksille - jos keli ei ole kälyinen.

[Edit:] Boström juoksi kisassa 67.43, jolla hän sijoittui 12. sijalle. Kisan voitti Kenian William Chebor ajalla 61.29. Naisten kisassa kovinta vauhtia piti Etiopian Abedu Gelan, 73.43.

[raasto.com, mrvb.com & martenbostrom.com]

perjantai 4. syyskuuta 2009

Kipsiele Koech, Mateelong, Keskisalo

Jukka Keskisalo juoksi hienosti kolmanneksi illan GP-humussa Van Dammen muistokisoissa Belgiassa. Keskisalo kellotti jälleen hyvän ajan, 8.13,34, ja piti ennätystään kolistelleen USA:n Daniel Hulingin (8.14,69) takanaan. Kisan voitti Kenian Paul Kipsiele Koech ajalla 8.04,05 ja toiseksi sinnitteli Richard Mateelong (8.06,92).

Edittiä vielä: Bekele vei oudolla vauhdinjaolla vitosen aikaan 12.55,31. Kärkiseitsikossa viisi kaveria paransi ennätystään. Toiseksi ja kolmanneksi juosseet Imane Merga (12.55,66) ja Vincent Chepkok (12.55,98) yrittivät parhaansa Bekelen voittamiseksi, mutta se päänahka ei helpolla irtoa. USA:n Matt Tegenkamp juoksi hienosti seitsemänneksi ajalla 12.58,56. Dude!

Ai niin ja se 4x1500m. Kenian juoksi uuden ME:n 14.36,23. Sekajoukkue, jonka juoksijoista ei nyt justiinsa ole tietoa oli toinen ajalla 14.44,31. Australia vei kolmannen sijan kellotettuaan 14.46,92. Toinen illan ME-yritys ei ihan onnistunut, mutta Etiopian Gelete Burka kuitenkin onnistui juoksemaan kauden kärkiajan 5.30,19.

[iaaf.org & universalsports.com]

torstai 3. syyskuuta 2009

Van Damme Memorial

Tuossa ehdittiinkin jo uutisoida huomisista ME-yrityksistä, mutta jäipä sitten mainitsematta, että juoksee siellä Suomen Jukka Keskisalo. Niin, että Keskisalo juoksee huomenna esteet Belgian GP-kisassa. Estejuoksun hurmosta kanssaan jakavat muun muassa Ezekiel Kemboi, Richard Mateelong ja Paul Kipsiele Koech.

[sport.be/belgacommemorialvandamme/]

Clash of Sammys

Puolentoista viikon päästä Rotterdamissa päästellään taas käsijarrutonta kyytiä puolikkaalla kun Kenian Samuel Wanjiru pääsee irti. Wanjiru pisteli Rotterdamin puolikkaalla kovaa kyytiä jo vuonna 2005 kun hän iski tiskiin juniorien kovimman ajan 59.16. Vastassaan Wanjirulla on rintama alle tunnin raastaneita veikkoja. Kenian Sammy Kitwaran cv:stä löytyy aika 59.47 ja Gebrselassien voitto viimekeväiseltä Haagin puolikkaalla. Eikä sitten muidenkaan ennätykset aivan kälyisiä ole. Kenian kaarti Bernard Kipyego (59.34), John Kiprotich (59.44) ja Charles Munyeki (59.44) ovat jo hammastelleet alle tunnin. Samaan joukkoon lukeutuu myös Etiopian Tilahun Regassa (59.36).

[iaaf.org]

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Haussa 4x1500m:n ME

Perjantaina Brysselissä Van Dammen muistokisoissa isketään tiskiin 4x1500m:n ennätyskoe. Vuonna 2006 samaisissa kisoissa juostiin 4x800m:n ME 7.02,43 Kenian joukkueen voimin. Tällä kerralla Kenian joukkueessa juoksevat Augustine Choge, Asbel Kiprop, William Biwott ja Gideon Gathimba. Vielä ainakin ME on 14.38,8, jonka juoksi muinainen Saksan Liittotasavallan joukkue (Karl Fleschen, Thomas Wessinghage, Harald Hudak ja Michael Lederer) vuonna 1977. Perjantaina Kenian kanssa viestijuoksun iloja jakavat USA:n, Iso-Britannian, Irlannin ja Australian joukkueet.

Samana iltana Natalia Rodriguezin kanssa Berliinissä kolistellut Gelete Burka hamuaa 2000m:n ME:tä. Nykyinen ME-tulos 5.25,36 on Sonia O'Sullivanin käsialaa vuodelta 1994. Burkan kanssa kisassa juoksevat muun muassa 5000m:n MM-kultamitalisti Vivian Cheruiyot.

[iaaf.org]

perjantai 28. elokuuta 2009

Keskisalolle esteiden SE 8.10,67!!!!

Siinä se nyt seisoo. Uusi SE. Edellisen kerran kestomatkan SE:tä juhlittiin viime vuonna ja nyt taas on mannaa tarjolla. Hienoa Jukka Keskisalo!!!! Kessi sijoittui Zürichin GP-illan estejuoksussa kuudenneksi tuolla uudella SE-ajalla 8.10,67. Kisan voitti Ezekiel Kemboi ajalla 8.04,44 ja toiseksi kiri Ranskan Bob Tahri (8.05,29). Paul Kipsiele Koech kellotti 8.06,10 ja sillä helti kolmas sija.

Miesten vitosella nähtiin myös melkoista vauhtia ja eritysesti USA:n Dathan Ritzenhein oli illan valopilkku uudella USA:n ennätyksellä 12.56,27. Oma ennätyksensä parani 20 sekuntia ja sillä raastolla Ritz oli kisan kolmas! Vitosen voitti odotetusti Kenenisa Bekele ajalla 12.52,32 ja toiseksi sinnitteli Edwin Soi (12.55,03).

Miesten tonnivitosella varmaan melkoista kostoa uhkunut Asbel Kiprop selvisi maaliin ajassa 3.34,09, mutta sillä hänet palkittiin vasta kolmannella sijalla kun Augustine Choge (3.33,38) ja Belal Mansoor Ali (3.33,74) pitelivät kovempaa vauhtia. Naisten vastaavan matkan vei Maryam Jamal ajalla 3.59,15, mutta kisa oli tiukka sillä USA:n Anna Willard (3.59,38) ja UK:n Lisa Dobriskey (3.59,50) kirivät alle neljän ja uusiin ennätyksiinsä.

Miesten kasin vei Kenian David Rudisha ajalla 1.43,52, kun hän piti Alfred Kirwa Yegon (1.43,66) takanaan. Molemmat iskivät taululle ennätyksensä. Kolmas oli Mbulaeni Mulaudzi kauden parhaallaan 1.44,03.

Mutta Keskisalolle uusi Suomen ennätys!!!!

Keskisalon haastattelu.
Ritzheinin haastattelu.

[weltklasse.ch & universalsports.com]

torstai 27. elokuuta 2009

Zürich Weltklasse featuring Jukka Keskisalo

Esteässä Jukka Keskisalo kisaa perjantaina Zürichin GP-kisoissa 3000m esteissä. Seurana kisassa ovat muun muassa tuore maailmanmestari Ezekiel Kemboi, MM-hopeamitalisti Richard Mateelong, MM-pronssimitalisti Bob Tahri, MM-nelonen Paul Kipsiele Koech, Brimin Kipruto ja Mustafa Mohamed sekä tuttu "jänis" Ruben Ramolefi. Heistä Musse ja Kessi sitten kohtaavat uudelleen vielä maaottelussa.

Onpa siellä kestojuoksuissa muitakin tähtiä. Miesten vitosella nähdään taas Kenenisa Bekelen kilvan juoksua. Viivalla ovat myös muun muassa Micah Kogo, Moses Masai, Moses Kipsiro ja Gebre Gebremariam. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä mihin USA Dathan Ritzenhein kykenee 5000m:llä. Miesten tonnivitosella Kenian Asbel Kipropilla on varmasti hampaankolossa kaikenlaista ja siksi hän ottanee kunnolla mittaa Augustine Chogesta, Belal Mansoor Alista, Deresse Mekonnenista, Tarek Boukensasta ja USA:n kaksikosta Lopez Lomong ja Leo Manzano. Miesten kasillakaan ei varmasti nähdä käsijarru päällä eteneviä kolleja, kun Abubaker Kaki, Yuri Borzakovskiy, Amine Laalou ja Nick Symmonds pistävät kisaksi.

Pienoinen epätasapaino on Zürichin illassa, sillä naisilla ei ole muuta kestomatkaa kuin 1500m. Vaan eipä ole muuta kuin vimmainen sekin kilpa. Maryam Jamal on kärkkäänä ja silloin muun muassa Nancy Lagatin, Viola Kibiwotin, Christin Wurth-Thomasin ja Anna Willardin on pistettävä parastaan piikkareillaan.

[weltklassezurich.ch]

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Ruotsin joukkue Suomea vastaan - kestävyysjuoksut

Miehet (+kauden parhaat suoritukset):
800m:
Joni Jaako 1.48,56
Anton Asplund 1.50,32
Johan Walldén 1.50,43
1500m:
Rizak Dirshe 3.40,40
Olle Walleräng 3.40,73
Johan Walldén 3.47,75
5000m:
Olle Walleräng 13.56,08
Fredrik Uhrbom 14.04,85
Johan Wallerstein 14.08,59
10000m:
Oskar Käck 29.06,22
Adil Bouafif 29.47,33
Henrik Skoog 29.48,51
3000m esteet
Mustafa Mohamed 8.18,44
Per Jacobsen 8.31,29
Daniel Lundgren 8.54,40

Naiset:
800m:
Charlotte Schönbeck 2.03,58
Lovisa Lindh 2.06,37
Elin Moraiti (400m 55.36)
1500m:
Charlotte Schönbeck 4.16,24
Ulrika Johansson 4.16,48
Charlotta Fougberg 4.27,10
5000m:
Isabellah Andersson 15.45,08
Ida Nilsson 15.50,62
Lisa Blommé 15.51,68
10000m:
Lena Gavelin (maraton 2.40.52, 10000m: 34.04,34 -03)
Anna von Schenck 35.24,71
Malin Liljestedt
3000m esteet:
Ulrika Johansson 9.40,55
Lena Örn 10.12,38
Klara Bodinson 10.22,21

[friidrott.se]

Suomen maajoukkue Ruotsi-otteluun, kestävyysjuoksut

Jaaha. On näköjään se aika vuodesta kun voidaan (taas) pyyhkiä viimeviikkoinen MM-kisamenestys pimentöön kunnon Ruotsin kaatamisella. Kestävyysjuoksijoista näihin talkoisiin osallistuvat seuraavat tahot.

Miehet:
800 m:
Mikko Lahtio 1.48,19 (1.46,59 -08)
Rami Oravakangas 1.48,97
Robert Rotkirch 1.48,61 (1.48,23 -07)
1500 m:
Mikael Bergdahl 3.43,53
Jonas Hamm 3.42,72 (3.40,12 -06)
Riku Marttinen 3.43,14
5000 m:
Jarkko Hamberg 14.23,52
Matti Räsänen 13.46,59
Jussi Utriainen 14.17,41 (13.42,64 -00)
10000 m:
Tuomas Jokinen 29.11,05
Matti Räsänen 28.52,32
Jussi Utriainen 28,54,66 (28.50,20 -03)
3000 m ej:
Joonas Harjamäki 8.40,74
Jukka Keskisalo 8.12,93
Janne Ukonmaanaho 8.49,58

Naiset:
800 m:
Mari Järvenpää 2.05,68 (2.02,74 -04)
Suvi Selvenius 2.05,07 (2.02,15 -02)
Karin Storbacka 2.02,99
1500 m:
Heidi Eriksson 4.19,30
Mari Järvenpää 4.17,45 (4.10,33 -07)
Annika Rikberg 4.24.98 (4.16,61 -08)
5000 m:
Jaana Honkanen 17.22,01
Elina Lindgren 17.30,09 (16.08,54 -02)
Janica Mäkelä 16.57,08
10000 m:
Anne-Mari Määttänen 35.31,36
Saara Skyttä 37.55r
Mira Tuominen 35.58,89 (34.38,68 -08)
3000 m ej:
Sandra Eriksson 9.46,62
Sara Sajanti 10.32,98 (10.14,80 -08)
Saara Skyttä Liedon Parma 10.21,13

[sul.fi]

tiistai 25. elokuuta 2009

Keskisalo jatkaa kulkuaan!

Suomen Jukka Keskisalo petrasi taas 1500m:n ennätystään Tallinnassa käydyissä kisoissa. Keskisalo voitti kisan ajalla 3.38,90. Etelä-Afrikan Peter van der Westhuizen (3.39,62) tsekkaili Keskisalon kantapäitä yhdessä Latvian Dmitrijs Jurkevicsin (3.39,69) kanssa. Suomen Mikael Bergdahl juoksi kisan yhdeksänneksi ajalla 3.43,81, Matti Räsänen oli 12. ajalla 3.47,64 (PB) ja Henri Manninen 13. ajalla 3.50,14 (PB).

[kuldliiga.ee]

Frankfurtin maratonin eliittiryhmä vahvistui

Lokakuiselle Frankfurtin maratonille jo ilmoittautuneiden Robert K. Cheruiyotin, Wilfred Kigenin ja Günther Weidlingerin lisäksi reitillä nähdään kova kaarti kenialaisia, kun Jason Mbote (2.07.37, -08), William Kiplagat (2.06.50, -99), Stephen Kiogora (2.08.24, -08) ja Gilbert Kirwa (2.08.21, -09) ilmestyivät eliittikaartin listoille. Nyt ehkä Robert K. Cheruiyotin viime vuonna juoksema reittiennätys 2.07.21 on todellisessa vaarassa.

Naisten kisan kovin nimi on edelleen Kenian Rose Cheruiyot (2.25.48).

[frankfurt-marathon.com]

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Armoton taistelu naisten MM-maratonilla päättyi Kiinan juhliin

Sunnuntaina 23.8. oli Berliinin MM-kisoissa vuorossa naisten maraton. Kilpailun alkuvauhti ei ollut yltiöpäistä ja niinpä puolimatkaan (1.13.39) saapui neljän sekunnin sisään 23 naarasta. Tämän jälkeen Venäjän Nailija Julamanova laittoi vauhtia koneeseen ja 30 km:n paalulla (1.44.33) kärkijoukko oli supistunut 12 juoksijattareen. Tämä vauhti syöksi naisia ulos kärkijoukosta siihen tahtiin, että 34 km:n kohdalla jäljellä oli enää neljä sitkutarta ja 35km:n seipäällä (2.01.04) heitä oli enää kolme Julamanovan katkettua omaan vetoonsa. Voitto ratkaistiin 41 km:n viistalla, kun Kiinan vuonna 1988 syntynyt Xue Bai jätti viimeisen uhkaajansa, Japanin Yoshimi Ozakin. Bain voittoaika oli 2.25.15 ja Ozakin hopea-aika 2.25.25. Maratonlapsitähti Bai juoksi jo 15-vuotiaana maratonin aikaan 2.37.07 ja viime vuoden keväällä hän nelisti enkakseen 2.23.27. Sillä ajalla hän ei kuitenkaan mahtunut Kiinan maratonryhmään Pekingin olympiakisoihin. Hopealle sijoittunut Ozaki puolestaan juoksi vuoden 2008 marraskuussa 2.23.30. Hän on edustanut maataan myös puolimaratonin MM-kisoissa vuonna 2007, jolloin 21097,5 metriin kului aikaa 1.09.26 (sijoitus 13.)

Pronssia kilvassa otti sitkeän taston jälkeen Etiopian Aselefech Mergia enkaansa hipovalla ajalla 2.25.32. Hänen jälkeensä maaliin saapui Kiinan Chunxiu Zhou (2.25.39), joka oli viime vuoden olympiakilvassa kolmas ja kaksi vuotta sitten MM-kisoissa toinen. Parhaimmillaan Zhou on kiskaissut maran alle 2.20 (2.19.51) ja voittanut myös Lontoon maratonin vuonna 2007. Zhoulla, kuten myös neljänneksi juoseella, niin ikään Kiinaa edustavalla Xiaolin Zhulla (2.26.08) on japanilainen valmentaja. Zhoun tavoin myös Zhu on ollut arvokisoissa varma maratoonari, sillä hän oli neljäs sekä Osakan MM-kisoissa 2007 että Pekingin olympiakisoissa 2008.

Kisan paras eurooppalainen oli kuudenneksi sijoittunut Portugalin Marisa Barrios, joka ehti maaliin 2.26.50 kuluttua lähtölaukauksesta. Hänen takanaan kymmenen kärkeen vielä pääsivät Japanin Yuri Kano (2.26.57), Venäjän vetojuhta Nailija Julamanova (2.27.08), saman maan Alevtina Biktimirova (2.27.39) ja USA:n Kara Goucher (2.27.48). Goucherin kymmenes sija oli varmaan amerikkalaisille pettymys, sillä he odottivat suosikkityttäreltään vain voittoa.

Kisan yhteydessä käydyn maratonin maailmancupin joukkuekisan kultamitalit matkasivat Kiinaan (1. Bai 2.25.15, 4. Zhou 2.25.39 ja 5. Zhu 2.26.08), hopeamitalit Japaniin (2. Ozaki 2.25.25, 7. Kano 2.26.57 ja 14. Fujinaga 2.29.53) ja pronssit Venäjälle (8. Julamanova 2.27.08, 9. Biktimirova 2.27.39 ja 15. Zakharova 2.29.55). Yllätys oli, että joukkuemitalistien joukossa ei ollut Etiopiaa (neljäs), eikä kaksissa edellisissä MM-kisoissa joukkuekisan voittanutta Keniaa (kuudes).

Tulokset:
http://berlin.iaaf.org/results/racedate=08-23-2009/sex=W/discCode=MAR/combCode=hash/roundCode=f/results.html#detW_MAR_hash_f

[iaaf.org & raasto.com]

lauantai 22. elokuuta 2009

Abel Kirui

Maratonin MM-kultaa juosseen Abel Kiruin haastattelu.

[flotrack.org]

Kenialle kaksoisvoitto miesten MM-maratonilla

Berliinissä juostiin 22.8. vuonna 2009 miesten MM-maraton. Siellä voiton vei Kenian Abel Kirui kisaennätyksellä 2.06.54. Mikään yllätys Kiruin voitto ei ollut, sillä keväällä hän oli pistellyt Rotterdamin maratonilla 42 km ja siihen vielä 195 metriä päälle aikaan 2.05.04. Kaksoisvoiton Kenialle varmisti Emmanuel Mutai 2.07.48 kuluttua lähtölaukauksesta. Myöskään Mutain oma rekordi tuo aika ei ollut, siitä piti huolen Lontoossa vuonna 2008 juostu 2.06.15. Pronssia kisaverkkareidensa taskuun sai Etiopian Tsegay Kebede, joka ehti maaliin kellojen näyttäessä lukemia 2.08.35. Pronssipalli on Kebedelle tuttua ohraa, sillä myös viime vuonna olympiamaralla hän sai katsella maailman menoa kolmoskorokkeelta. Vaikka Kebeden aika oli nyt kovempi kuin hänen viime vuoden pronssiaikansa olympiakisoissa, hänen kevään Lontoon juoksulleen (2.05.20) se ei vetänyt vertoja.

Aika karu kohtalo oli neljänneksi sijoittuneella Etiopian Yemene Tsegaylla, sillä hän jäi pronssista vain seitsemän sekuntia. Toivottavasti hänen mieltään kuitenkin lämmittää maratonin maailmancupin joukkuekisasta saatu hopeinen lätkä. Viides oli Kenian Robert Kipkoech Cheruiyot (2.10.46), joka on tottunut juhlimaan Bostonin ja Chicagon maratoneilla. Nyt hänet saatiin juoksemaan myös arvokisoihin ja hyvin mies työnsä teki. Kuudentena maaliin saapui Japanin Atsushi Sato ajalla 2.12.05. Saton riemun hyvän sijoituksen johdosta maalissa ymmärtää, sillä viime kesänä olympiamaratonilla hän juoksi 2.41 ja oli viimeinen. Sato, jonka maratonenkka on 2.07.13, osoitti kuudennella sijallaan, kuten myös kevään Lontoon juoksullaan(2.09.16), että hänen uransa ei todellakaan päättynyt olympiamaratonin waterloohon.

Paras eurooppalainen oli kahdeksanneksi sijoittunut Espanjan José Manuel Martínez, joka saapui maaliin ajassa 2.14.14. Tällä kertaa vahna kunnon "Chema" ei sortunut yhtä yltiöpäiseen taktiikkaan, kuin viime vuonna olymopiakisoissa, jossa hän lähti mukaan kärjen hirmuiseen alkuvauhtiin. Nyt Martínez oli kisan puolivälissä vasta 33. ja nousi siten toisella puoliskolla aika monen maratonkoneen ohi. Negatiivista splittiä hänkään ei kuitenkaan juossut.

MM-maratonille oli tällä kertaa tunnusomaista se, että kaikki hyytyivät lopussa, myös kärki. Moni poika lähti mukaan itselleen liian kovaan alkuvauhtiin ja sammui aika pahasti lopussa. Näin kävi mm. Brasilian kaksinkertaiselle New Yorkin maratonin voittajalle, Marilson Dos Santosille, Ranskan Driss El Himerille ja Etiopian Deriba Mergalle. Dos Santosin ja El Himerin kunniaksi on kuitenkin sanottava, että he sentään juoksivat kisan loppuun, toisin kuin Merga ja moni muu. Keskeyttäneiden lista muodostui pitkäksi ja siitä löytyy monia kovia maratonnimiä.

MM-kilvan yhteydessä ratkottiin tuttuun tyyliin myös maratonin maailmancupin joukkuekisan mitaleita. Tällä kertaa vähintään kolme miestä sai maaliin 15 eri maata ja mitalistijoukkueita olivat Kenia (Kirui 1. 2.06.54, Mutai 2. 2.07.48 ja Cheruiyot 5. 2.10.46), Etiopia (Kebede 3. 2.08.35, Tsegay 2.08.42 ja Yirdaw 15. 2.15.09) sekä Japani (Sato 6. 2.12.05, Shimizu 11. 2.14.06 ja Irifune 14. 2.14.54).

Kisan tulokset löytyvät osoitteesta
http://berlin.iaaf.org/results/racedate=08-22-2009/sex=M/discCode=MAR/combCode=hash/roundCode=f/results.html#detM_MAR_hash_f
[iaaf.org & raasto.com]

perjantai 21. elokuuta 2009

Myös Shibui ulkona MM-mittelöstä

Myös Japanin Yoko Shibui ilmoitti jäävänsä pois ensi sunnuntaiselta MM-maratonilta. Syynä tähän on oikean jalan vielä nimeämätön vamma. Japanin joukkueessa juokseen tämän perästä vain neljä juoksijatarta, kun joukkueen varajäsen Tomo Morimoto on myös ulkona näistä kemuista.

[japanrunningnew.blogspot.com]

torstai 20. elokuuta 2009

Radcliffe passaa MM-maratonin

Eipä ollut Iso-Britannian Paula Radcliffe 100-prosenttisessa iskussa viime sunnuntaisen testinsä jälkeen. Radcliffe ilmoitti jättävänsä Berliinin MM-maratonin väliin. Radcliffeä vaivasi muutamakin vaiva alkukaudesta ja hän joutui leikkaukseen.
- Leikkaus lopetti vuosia jatkuneen loukkaantumiskierteen, ja nyt kykenen jatkamaan täydessä kunnossa Lontoon olympialaisiin 2012.

[news.bbc.co.uk]

Semenya ja Kamel voitokkaina

Siinä missä miesten 1500m:n finaali oli kuin arvaamaton kuin pyöreä arpakuutio, naisten 800m:n finaali oli aika selvä. Etelä-Afrikan Caster Semenya suoritti radalla melkoista ylivoimaa hänen voittaessaan MM-kultaa ajalla 1.55,45. Sellaista tahtia ei olekaan nähty sitten viime vuoden kun Kenian Pamela Jelimo teki selvää muiden taktiikoista kisassa kuin kisassa. Semenyan fysiikka on herättänyt huomattavaa keskustelua ja mitalinsa lopullinen kohtalo selviää sukupuolitestien tulosten perästä. Semenyan perässä nähtiin kaksi varsin iloista neitoa kun Kenian Janeth Jepkosgei (1.57,90 kauden paras) ja Iso-Britannian Jennifer Meadows (1.57,93 ennätys) ylsivät mitaleille. Kovassa finaalissa 7 juoksijatarta alitti 2.00.

Miesten 1500m:llä nähtii tyypillinen arvokisajuoksu, jossa mies kyttäsi toistaan ja osa (Asbel Kiprop pääasiassa) osoitti skipanneen liian monta taktiikkaluentoa ennen finaalia. Vaikka kyseinen Kiprop irtosi lopussa eloisaan kiriin, ei se ollut lähelläkään auttaa häntä kärkeen tai mitalisijoille. Niin oli kovat kirivaihteet MM-kultaa napanneen Yusuf Saad Kamelilla (3.35,93), hopealle pyristelleellä Etiopian Deresse Mekonnenilla (3.36,01) ja USA:n Bernard Lagatilla (3.36,20).

[iaaf.org & universalsports.com]

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Semenya saa juosta 800m:n finaalissa

Etelä-Afrikan Caster Semenya saa osallistua illan naisten 800m:n finaaliin. Viralliset IAAF:n suorittamat sukupuolitestit eivät ole vielä valmiina, eikä varsinaista näyttöä Semenyan poissulkemiselle siis ole. Semenya siis juoksee tänään ja IAAF julkistaa testiensä tulokset sitten muutaman viikon päästä.

[runnerspace.com]

tiistai 18. elokuuta 2009

Jukka Keskisalo 8. MM-esteissä

Estefinaalia lähti viemään odotetusti Etelä-Afrikan Ruben Ramolefi ja Jukka Keskisalo nappasi oivallisen paikan pääjoukon tuntumasta. Vauhti oli kuitenkin melkoista ja Keskisalo jättäytyi hieman kärjen poukkoillessa Ramofelin perässä. Ensimmäinen tonni juostiin aikaan 2.41, ja pian sen jälkeen kenialaiset ja Bob Tahri ottivat kärjen ja kisan haltuunsa Paul Kipsiele Koech etunenässä. Keskisalolla oli pieniä vaikeuksia pitää kärkeä tähtäimessä, sillä niin oli kiprakkaan vauhdinpito kärjessä. Kärjelle merkittiin 2000m aikaan 5.22. Sama tahti jatkui viimeisen kierroksen alkuun. Tässä vaiheessa Jukan nousu oli kuitenkin jo alkanut.

Ezekiel Kimboi karkasi muilta ja Tahri jäi kiusaamaan Richard Mateelongia ja Paul Kipsiele Koechia. Kimboi rymisteli menemään ja otti MM-kultaa huikealla ajalla 8.00,43, joka on MM-kisaennätys. Hänen perässään maaliin kiri Mateelong ajalla 8.00,89. Ranskan Bob Tahri juoksi MM-pronsille uudella Euroopan ennätyksellä 8.01, vaikka melkein juoksi päin viimeistä estettä. Koech kellotti 8.01,26, joten aivan hirmuinen estefinaali oli selvä asia. Suomen Jukka Keskisalo juoksi uran toiseksi parhaan aikansa 8.14,47, jolla hän sijoittui MM-finaalin kahdeksanneksi. Ja vielä avonaisella piikkarilla. Aika äijä.

[iaaf.org, universalsports.com & raasto.com]

Marokon Chatbi poissa estefinaalista

Klenbuteroli, tuo ketkujen avittaja, heilautti Marokon Jamel Chatbin A-näytteen positiivisella ja niinpä oikeutetusti häneltä evättiin osallistuminen illan estefinaaliin.

Etelä-Afrikan puolimaileri sensaation Caster Semenyan ympärillä kuohuu myös. Hänen sukupuolikategoriaansa pähkitään kuumeisesti. IAAF:n virallinen taho on testannut Semenyaa ja piakkoin selviää saako hän osallistua naisten 800m:n finaaliin huomenna.

[telegraph.co.uk & runnerspace.com]

Tirunesh Dibaba starttaa 5000m:lle

Etiopian Tirunesh Dibaba joutui jättämään naisten 10000m MM-finaalin väliin ennen kisoja uusiutuneen jalkavaivan vuoksi. Nyt Dibaba on kuitenkin uudelleen kuosissa ja on aikeissa startata 5000m:n alkuerissä keskiviikkona.

Samalla ilmoitettiin, että 5000m:n hallitseva maailmanmestari Meseret Defar ei nähtävästi starttaa vitoselle. Hän alkoi vaivata diabolinen jalkavamma lauantain kympin finaalissa.
- En kyennyt nostamaan jalkojani viimeisellä suoralla, Defar tuskaili. Lieneekö Defarille iskenyt ensimmäisen kerran maitohapot?

Varmistus Defarin osallistumisesta selviää myöhemmin.

[ethioberlin2009.com]

maanantai 17. elokuuta 2009

Dominquez... Bekele! MM-Berliini!

Naisten estekisa oli hieman ennakkoasetelmista poikkeava. Venäjän Gulnara Galkina piti kyllä vauhtia, mutta nyt muut eivät pudonneet kyydistä. Niinpä Marta "Pink" Dominquez otti hymyissä suin sen mitä oli tarjolla, esteiden MM-kultaa ennätysajalla 9.07,32. Venäjän Julia Zarudneva (9.08,39) iski toiseksi ja Kenian Milcah Cheywa nousi MM-pronssille ajalla 9.08,57. Galkina oli lopulta neljäs ajalla 9.11,09 juuri ennen USA:n ennätystä kymmenellä sekunnilla petrannutta Jennifer Barringeria (9.12,50).

Naisten kasin välierissä nähtiin kun viime vuoden komeetta Kenian Pamela Jelimolla oli totaalinen kulkemattomuus. Hän ei kestänyt sitä, vaan meni ja keskeytti kisan. Maannaisensa Janeth Jepkosgei pääsi sentään jatkoon. Finaali juostaan ylihuomenna.

Ja sitten illan pääistunto päättyi tutulla tavalla. Ainoa kynnelle kykenevä uurasti 9600m ja ylivoimainen etiopalainen kirii viimeisen pätkän kovaa kyytiä voittoon. Tällä erää Eritrean Zersenay Tadesse päästeli taas sellaista höyryä (62-64/400m) puolen matkan jälkeen, että kaikki muut kuin Kenenisa Bekele putosivat kyydistä. Ja lopputuloksena oli jälleen kovan luokan 10000m aikaan 26.46,31 kevyellä negative splitillä (13.40/13.05). Tadesse palkittiin uurastuksestaan kuitenkin MM-hopealla (26.50,12), eikä hän aivan pettyneeltä näyttänyt maalissa. MM-pronssilla palkitaan Kenian Moses Masai (26.57,39). Etiopian Imane Merga juoksi neljänneksi ennätyksellä 27.15,94 ja Kenian Bernard Kpyego oli viides ajalla 27.18,47. USA:n Dathan Ritzenhein kellotti hienosti ennätyksensä 27.22,28.

[iaaf.org & universialsports.com]

New Yorkin puolikas

Eilettäin juostiin taas New Yorkin puolikas, joka käydään normaalisti suht' lämpimässä ja kosteassa ilmassa (+25, 77%). Tänä vuonna kisan voitti melko ylivoimaisesti Etiopian Tadesse Tola ajalla 61.06. Kisan kakkonen Marokon Ridouane Harroufi kellotti 62.32, joten tällä erää ei ollut vaaraa, että Tola olisi hylätty tönimisen vuoksi. Näin siis kävi muutama viikko takaperin kun Tola suorastaan roikkui kilpaveljensä paidassa kisan loppumetreillä. USA:n Ryan Hall jäi Harroufille loppukirissä hieman ja sai ajakseen 62.35. Abdi Abdirahman oli siinä tuntumassa ajalla 62.51, mutta Hendrick Ramaala jäi sitten jo selvemmin (64.02).

Iso-Britannian Paula Radcliffe kävi testaamassa kuntoaan ensi viikonlopun MM-maratonia varten (!!!) ja voitti kilvan ajalla 69.45. Vastusta tällä ei ollut tarjolla sillä toiseksi juossut Etiopian Mamitu Daska kellotti 71.04 ja kolmanneksi juossut Kenian Catherine Ndereba sai merkinnäksi ajan 71.56. Uudella mantereella kovasti odotettu Deena Kastorin paluu pidemmille maantiematkoille päättyi tulokseen 73.47 ja kisan seitsemänteen sijaan.

[nyrr.org]

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Keskisalo jatkoon, Storbacka petraa

Suomen Jukka Keskisalo selvitti itsensä tiistaiseen MM-estefinaaliin toisen alkuerän viidennellä sijalla ja ajalla 8.22,00. Keskisalon erän voitti Kenian Brimin Kipruto ajalla 8.18,07. Samasta erästä pääsi jatkoon myös Ruotsin Mustafa Mohamed (8.22,92). Kolmannessa alkuerässä pideltiin melko samanlaista tahtia kuin muissakin erissä, eikä sieltä löytynyt kovempaa kirinyttä kaveria. Oudosti Euroopan kärkikastissa juokseva Ranskan Mekhissi-Benabbad keskeytti kierros ennen maalia.

Melkein samaan aikaan toisaalla, Iso-Britannian Cardiffissa Karin Storbacka juoksi hienosti 2.02,99 naisten kasin A-erässä. Kauden kotimainen kärkitulos oikeutti viidenteen sijaan Claire Gibsonin (2.01,34) voittamassa erässä. Suvi Selvenius voitti B-erän ajalla 2.06,42. Miesten vastaavalla matkalla C-erässä nähtiin Tapani Virtasen 1.54,35 kellotus. Miesten 5000m:llä Keskisalon seurakamu Matti Räsänen juoksi A-erän neljänneksi ajalla 13.47,69. Erän voitti UK:n/Somalian Moumin Geele ajalla 13.34,66. Samassa erässä Tuomas Jokinen juoksi 14.22,99 ja Jussi Utriainen 14.23,32. B-erän voitti Jarkko Hamberg ajalla 14.23,52.

[universialsports.com & britishmilersclub.com]

perjantai 14. elokuuta 2009

Maratonin MM-ennakko 2009

Yleisurheilun MM-kisat Berliinissä ovat tuloillaan ja niissä on jälleen luvassa paljon mielenkiintoisia kamppailuja. Maratonfaneja ympäri maailmaa kiinnostaa noissa kisoissa kuitenkin ennen kaikkea se, kuinka käy heidän mielestään ehdottomassa yleisurheilun kuninkuuslajissa, 42195 metrin voimainkoetuksessa. Valitettavasti maratonjuoksun ystävät joutuvat odottelemaan herkkupalojaan aivan kisojen loppupuolelle asti, sillä miesten maraton juostaan kisojen toiseksi viimeisenä päivänä, 22.8 ja naiset päästetään maratonlaitumelle vasta päätöspäivänä. Sitä ennen on siis tyydyttävä jämäpaloihin muiden lajien seuraamisen muodossa (jotka tosin hakkaavat pelit ja leikit selvästi), mutta jääpähän maratonfaneille aikaa arvuutella sitä, kuinka heidän mielilajissaan tulee käymän. MM-maratonin mielenkiintoa lisää se, että eri mailla on mahdollisuus heittää viisi juoksijaa kustakin maasta mukaan kilpaan.

Miehet

Kenties suurin ennakkosuosikki miesten maratonkilvassa on kaksinkertainen maailmanmestari (Pariisi 2003 ja Helsinki 2005) sekä vuoden 2008 Pekingin olympiakisojen hopeapoika, Marokon Jaouad Gharib(enkka 2.05.27). Arvokisoissa Gharib on ollut yleensä vuorenvarma lukuun ottamatta Ateenan olympiakisoja 2004. Kuten viime vuoden Pekingin olympiamaraton sekä tämän vuoden Lontoon maraton osoittivat, Gharib kestää myös äärimmäisen kovaa alkuvauhtia hyytymättä lopussa kovinkaan kummoisesti. Myös loppukiri miehellä on aika kova, sen muistaa Espanjan Julio Rey Pariisin MM-kisoista 2003. Marokon muista miehistä ei ole syytä unohtaa myöskään kaupunkimaratoneilla kovaa kuntoa esittänyttä, mutta arvokisoissa yleensä hyytyväisyyteen taipuvaista Abderrahhim Goumria (enkka 2.05.30) sekä tänä vuonna 2.06.48 painellutta Rashid Kisriä. Kova kolmikko Marokolla on kehissä siis.

Toki Gharibille ja muille Marokon miehille löytyy äärimmäisen kovia haastajia muista maista. Kenia, tuo kestävyysjuoksun suurvalta ei laita kehiin aivan kaikkia ykköstykkejään, mutta silti heidän joukkueensa on hirmuisen kova. Kolme Kenian joukkueen miehistä on juossut maratonin alle 2.07 (Abel Kirui 2.05.04, Emmanuel Muitai 2.06.15 ja Daniel Rono 2.06.58) ja kaksi muutakin veijaria aika kovaa (Robert Cheruiyot 2.07.14, Benjamin Kiptoo 2.07.17). Näin laadukasta joukkuetta ei pysty laittamaan kehiin kukaan muu, kuin…

…Etiopia. Heidän rivistöstään löytyvät mm. Pekingin olympiakisojen pronssipoika Tsegaye Kebede (enkka 2.05.20) ja saman kilvan nelonen Deriba Merga (enkka 2.06.38). Molemmat herroista ovat juosseet hyvin myös tämän vuoden aikana, sillä Kebede piti Lontoon maratonilla itseänsä olympiavoittaja Samuel Wanjirua ahtaalla ja Merga puolestaan voitti keväällä USA:ssa sekä Houstonin että Bostonin maratonit. Kysymys Mergan kohdalla on, onko jo neljäs täysivauhtinen maraton vuoden aikana, jos viime vuoden olympialaisetkin lasketaan mukaan hänelle liikaa. Kebeden ja Mergan lisäksi muutkin Etiopian edustajat ovat aika kovia, kuuluhan heidän tiimiinsä myös Yemane Tsegay (enkka 2.06.30), Deressa Edae (enkka 2.07.54) ja Dejene Yirdawe (enkka 2.08.30).

Millaisen joukkueen saa jalkeille maratonhullujen luvattu maa, Japani? Heidän paras miehensä Berliinin kaduilla saattaa olla viime vuoden olympiakisojen waterloostaan toipunut Atsushi Sato (enkka 2.07.13), joka tämän vuoden Lontoon kisassa kepitti loppukirissä itse Meb Keflegzighin. Onnistuessaan Satolla on mahdollisuuksia vaikka mihin, sillä nopeuttakin hänellä on tunnin puolimaratoonarina. Yllätyskortti Japanin joukkueessa voi olla myös tämän vuoden Tokion maratonilla myrskytuulessa debyyttinsä 2.11.01 juossut Kazuhiro Maeda. Asiantuntijoiden mukaan Tokion surkeat olosuhteet vaikuttivat tuloksiin noin kolme minuuttia ja kuuleman mukaan Maedan harjoittelu on sujunut erittäin hyvin. Erittäin yllätyksellinen kaveri saattaa olla myös Arata Fujiwara (enkka 2.08.40), joka hyvin juostessaan juoksee todella hyvin ja huonosti juostessaan todella huonosti. Suoritusvarmuus ei ole Fujiwaran parhaita puolia, mutta potentiaalia hänessä piisaa. Muut Japanin edustajat Satoshi Irifune (enkka 2.09.23) ja Masaya Shimizu (enkka 2.10.50) voivat yltää pöljänä päivänä ehkä kymmenen parhaan joukkoon.

Sanansa sanottavana mitalisopassa saattaa olla myös Eritrean kaksikolla Yared Asmerom (enkka 2.08.34) ja Yonas Kifle (enkka 2.07.34). Viime kesänä Pekingin olympiakisoissahan kaksikko veti kärjen mukana hullussa vauhdissa kuolemaa uhmaten aina 30 kilometriin saakka, jonka jälkeen Kifle veti loppumatkan 5 min / km -vauhtia, mutta Asmerom jaksoi maaliin kahdeksantena. Eritrean kolmas mies on täysin tuntematon Tesfayohannes Mesfin (enkka 2.12.17), mutta Itä-Afrikan pojat saattavat tunnetusti yhtäkkiä parantaa ennätyksiään minuuttitolkulla.

Yksittäisistä kilpailijoista on vielä syytä mainita Brasilian kaksinkertainen New Yorkin maratonin voittaja Marilson Dos Santos (enkka 2.08.37), Espanjan Jose Manuel Martinez (enkka 2.08.09), Etelä-Korean kovien maratonperinteiden puolustaja Youngjun Ji (enkka 2.08.30) ja Qatarin viime MM-kisojen hopeamies Mubarak Hassan Shami (enkka 2.07.19). Näistä erityisesti Dos Santosilla ja Shamilla on kalavelkoja maksettavana arvokisamaratoneille, sillä viime kesän Pekingin olympiamaratonilla he joutuivat keskeyttämään täydessä maratonpettyneisyydessä.

Naiset

Ehkä suurin kysymys naisten maratonin koittaessa on se, onko maailmanennätysnainen, Ison Britannian Paula Radcliffe (enkka 2.15.25) mukana kilvassa ja jos on, millaisessa kunnossa. Vuoden 2005 maailmanmestari on kunnossa ollessaan erittäin vaikea voitettava maailman naarasmaratonvalioille, mutta tänäkin vuonna jalkavammat ovat riivanneet kovaonnista Radcliffea kuin rokkarit hotelliasiakkaita. Ehkä kovimman vastuksen Radcliffe – mikäli on mukana – tulee saamaan Etiopian tyttäriltä. Heidän juoksijattariensa huonoin ennätys on nimittäin 2.25.02 (Eselefech Mergia). Muut Etiopian juoksijattaret ovat Bezunesh Bekele (enkka 2.23.09), Robe Guta (enkka 2.24.35), Dire Tune (enkka 2.24.40) ja Atsede Baysa (enkka 2.24.42). On selvää, että tällaisella joukkiolla ei voi olla tavoitteenaan kilvassa muuta kuin voitto, vain voitto, eikä mikään muu kuin voitto. Sen sijaan Etiopian naapurimaa Kenia ei saa jalkeille läheskään kovinta mahdollisinta joukkuettaan, puuttuuhan siitä mm. kaksinkertainen maailmanmestari ja olympiamitalisti Catherine Ndereba. Tilanne ei kuitenkaan Kenian leirissä ole missään nimessä toivoton, sillä heillä on sentään heittää mukaan kisaan Helena Kipropin (enkka 2.25.01), Martha Komun (enkka 2.25.33), Julia Murangan (enkka 2.26.00), Irene Limikan (enkka 2.28.31) ja Risper Kimayon (enkka 2.29.16) kaltaisia maantiennielijöitä. Näistä erityisesti Komu on vaarallinen, mitä tulee tuskansietoon ja maratonvauhtikestoon.

Naisten maratonjuoksussa mainiosti aina 1990-luvun alusta asti Pekingin olympiamaratonia lukuun ottamatta menestynyt Japani heittää myös kehiin mitalinnälkäisen viisikon. Sen kovin tykitär ennätykseltään on Yoko Shibui (enkka 2.19.41). Valitettavasti Shibuita ovat kuitenkin tänä vuonna riivanneet jalkavammat tammikuisen Osakan maratonin voittonsa (2.23.42) jälkeen, joten hänen kuntonsa on melkoinen arvoitus. Ehkä Japanin suurin toivo kilvassa tuleekin olemaan Yukiko Akaba (enkka 2.25.40), joka vastikään osoitti oivaa kuntoa juoksemalla puolimaratonin 1.08.50 ja 10 000m alle 32 min. Kunnossa kisoihin ilmeisesti saapuu myös Yuri Kano (enkka 2.24.27), joka ei tavoittele mitään muuta kuin mitalia. Sanansa sanottavana 42 kilometrin ja 195 metrin maantiejyystössä saattaa olla myös Yoshimi Ozakilla (enkka 2.23.30) ja Yoshiko Fujinagalla (enkka 2.28.13). Näistä kuitenkin Ozaki on kärsinyt keväällä loukkaantumisista, eikä ole tämän vuoksin kilpaillut koko kesänä. Hänen vireensä on siis Shibuin tapaan mysteeriäkin suurempi arvoitus.

Arvoitus on myös Kiinan MM-hopea ja olympiapronssinaisen Chunxiu Zhoun (enkka 2.19.51) vire. Keväisellä Lontoon maratonillahan Zhou hyytyi kuin pörssimeklari lapion verrassa, eikä hän itsekään ole ollut sen jälkeen vakuuttunut maratonlyönnistään. Toki Zhou on niin kova maratonketutar, että hieman huonommassakin potkussa ollessaan hän taistelee MM-maratonin kärkisijoista kuin poliitikko vaalirahoista. Kiinan erittäin kovan joukkueen muodostavat lisäksi MM- ja olympianelonen Xiaolin Zhu (enkka 2.23.57), teinimaratontähti Xue Bai (enkka 2.23.27), Weiwei Sun (enkka 2.25.15) ja joko Jiali Wang (enkka 2.26.34) tai Rong Chen (2.27.05).

Miten mahtaa naisten kilvoittelussa pärjätä kisojen isäntämaa Saksa? Jos Irina Mikitenko (enkka 2.19.19) ei starttaa, kotkavaakuinaisen maan toiveet lepäävät lähinnä Sabrina Mockenhauptin (enkka 2.26.22), kokeneen Luminita Zaitucin (enkka 2.26.01) ja Melanie Krausin (enkka 2.27.57) varassa. Sen sijaan vaikea on uskoa vuoden 2006 EM-kisojen yllättäjän, Ulrike Maichin (enkka 2.30.01) yllättävän uudestaan.

Venäjä on perinteisesti suoltanut uunistaan ulos aikamoisia naarasmaratonkonettaria ja tälläkin kertaa heidän joukkueensa on vähintään kohtalainen. Siihen näet kuuluvat jo vuonna 2001 maratonin MM-pronssia ottanut Svetlana Zakharova (enkka 2.21.31), vuonna 2005 Frankfurtin maratonilla väsymättömän koneen lailla takonut Alevtina Biktimirova (enkka 2.25.12), täsmälleen saman enkan kuin Biktimirova omaava Ljubov Morgunova, Nailija ”julma” Julamanova (enkka 2.26.30) sekä tuntemattomimpana porukasta Olga Glok (enkka 2.28.27). Varsinkin joukkuekisassa Venäjän kokeneet maratonnaaraat saattavat olla korkealla. Samat sanat voidaan sanoa Pohjois-Koreasta, joka on perinteisesti tuottanut aika kovia naismaratonhylkiöitä kansainvälisiin arvokisoihin. Tälläkin kertaa heidän nelikkonsa Jong Yong-Ok (enkka 2.26.02), Kim Kum-Ok (enkka 2.26.56), Phyo Un Suk (enkka 2.28.34) ja Kim Chol Sun (enkka 2.29.33) on aika tasainen. Näistä Kum-Ok oli viime kesänä olympiakisoissa 11.

Mielenkiintoista myös on, missä kunnossa Berliinin katuja tulee taittamaan Romanian kovan naarasmaratontallin edustaja Lidia Simon (enkka 2.22.54), joka jo vuonna 2000 otti olympiahopeaa ja voitti vuotta myöhemmin maailmanmestaruuden. Muut Romanian edustajat ovat Nuta Olaru (enkka 2.24.33) ja Luminita Talpos (enkka 2.26.43), joten heikolla kolmikolla ei Romania kisaan lähde, vaikka tuore olympiavoittaja Constantina Dita joukkueesta puutuukin.

Yhdysvaltain toiveet kilvassa lepäävät suurina viime MM-kisojen 10 000 metrin pronssinaisen Kara Goucherin (enkka 2.25.53) harteilla. Goucherin alimatkojen ennätykset ovat niin kovia, että hänen maratontuloksensa eivät vielä toistaiseksi ole olleet missään suhteessa niihin. On ilmeistä, että Goucherilla on vasta pari maratonia juosseena kykyjä tiputtaa maratonenkastaan vielä aika lailla ja mikäli se tapahtuu MM-kisoissa, niin…

torstai 13. elokuuta 2009

Radcliffe ei ota riskejä - juu ei

Eipä kulunut paljoakaan aikaa siitä kun Paula Radcliffe ilmoitti, ettei ota enää riskejä Berliinin suhteen. Ja nyt tuoreehko uutinen kertoo, että Radcliffe starttaa sunnuntaina New Yorkin puolikkaalle vain testaakseen kuntoaan seuraavan viikonlopun MM-maratonia varten.
- Päätän vasta kisan jälkeen, että juoksenko Berliinissä vai en, Radcliffe toteaa. Viime aikoina tossu on ollut ihan kivasti syönnillään, Radcliffe lisää. Iso-Britannian toiseksi kovin maratoonaritar Mara Yamauchi on jo ilmoittanut passaavansa MM-maratonin jalkavamman vuoksi.

New Yorkin puolikkaan naisten kisan tähtikaartia edustavat muun muassa USA:n Deena Kastor, Kenian Catherine Ndereba, Unkarin Anikó Kálovics (68.58) ja Kenian Rose Kosgei (69.03). Miesten kisaa puolestaan tähdittävät Abdi "Black Cactus" Abdirahman, Etiopian Worku Beyi (61.57), USA:n Ryan Hall, kovasti USA:n maantiekisoja höylännyt Marokon Ridouane Harroufi (61.01), Etelä-Afrikan Hendrick Ramaala ja Etiopian Tadesse Tola.

Raasto.comin ulkomaantoimitus oli aikeissa olla paikan päällä, mutta ei sitten olekaan sitä.

[news.bbc.co.uk & nyrr.org]