Huh-huh, millä kamppailulla maratonfaneja hemmoteltiin tämän vuoden Chicagon maratonilla! ME-tuloksen kannalta liian lämpimässä (lähdössä + 26) kelissä kärki laukkasi silti uskomatonta luikkua. Kahdeksan miehen kärkiryhmä nelisti puolimatkaan ajassa 1.02.37. Tähän joukkoon kuuluivat mm. olympiavoittaja Kenian Sammy Wanjiru, olympiapronssipoika ja tänä vuonna Lontoossa keskeyttämään joutunutta Sammya nöyryyttänyt Etiopian Tsegaye Kebede, Bostonissa keväällä alle 2.06 rallattanut Kenian Robert Kiprono Cheruiyot, olympianelonen ja viime vuoden Bostonin voittaja Etiopian Deriba Merga, tänä vuonna Rotterdamissa 2.05 rallattanut Etiopian Feyisa Lilesa. Kehissä oli siis kunnon Kenia-Etiopia maratonmaaottelu. Pian puolimatkan jälkeen ryhmästä erkaantuivat Kebede, Wanjiru ja Lilesa. Sen sijaan Merga hyytyi hänelle liiankin tyypilliseen tapaan aivan täysin (vrt. olympiamara, viime vuoden MM-mara).
Toisella puoliskolla vetotöistä huolehti lähinnä Kebede, joka sai aina välillä nyppäistyä muutaman metrin eron Wanjiruun ja Lilesaan. Noin viisi kilometriä ennen maalia Lilesa joutui antautumaan, mutta Wanjiru roikkui edelleen kovaa maratonvirettä uhkuvan Kebeden völjyssä. Wanjiru näytti olevan aika ajoin vaikeuksissa, mutta aina tämä uskomaton raastokone nousi takaisin Kebeden kantaan. Ratkaisu tapahtui noin kilometri ennen maalia, jolloin Wanjiru alkoi äkkiä latomaan aivan hirveää laukka-loikkaa sekä rillutus-rallatusta. Kebeden selkäranka katkesi täysin noin 500m ennen maalia ja loppumatkan aikana Wanjiru jätti häntä 19 sekuntia! Wanjiru voitti kilvan silkalla RAASTOLLA. Hän oli yksinkertaisesti lopussa kovempi raastaja kuin Kebede, ei välttämättä yhtään parempivoimainen. Tällainen uskomaton voittamisen nälkä erottaa suuret mestarit muista. Maalissa kanveesiin vaipuneen Wanjirun voittoaika oli 2.06.24, Kebeden hopeatulos 2.06.43 ja kolmantena maaliin tulleen Lilesan 2.08.10. Neljäs oli Kenian Wesley Korir (2.08.44), viides Kenian Vincent Kipruto (2.09.08) ja kuudes Kenian Robert Kiprono Cheruiyot (2.09.28). Nämä alittivat 2.10. Sen sijaan Deriba Merga ei maalia nähnyt.
Naisten kilvassa Venäjä Lidia Shobukhova antoi etiopialaisten vedättää itsestään mehut pihalle ekalla puoliskolla (etiopialaiset 1.09.45, Shobukhova 1.10.00). Sitten hän jyräsi toisen puoliskon perille lähes samaa kyytiä ja saapui maaliin Venäjän ennätysajassa 2.20.25. On täysin tarpeetonta manitakaan, että viileämmässä kelissä 2.20 ei olisi päällittynyt. Etiopian alun hurjastelijoista Astede Baysa ennätti maaliin toisena ajalla 2.23.40, kun taas Mamitu Daska juoksi hyvinkin positiivisen splitin toisella puoliskolla, saapuen maalisen linjan ylle ajassa 2.28.29 (sijoitus kuudes). Ennen viimeksi mainittua perille saapuivat kolmantena Venäjän Maria Konovalova (2.23.50), neljäntenä USA:n jo viime vuonna MM-maratonilla hyvin juossut Desiree Davila (2.26.20) ja viidentenä Saksan Irina Mikotenko (2.26.40). Myös kilvan seitsemäs (USA:n Magdalena Lewy-Boulet, 2.28.44) ja kahdeksas (Japanin Kaori Yoshida, 2.29.45)kokivat maratonhelpottuneisuuden alittamalla 2.30.
Eteläisessä Koreassa tänään juostulla Pyeongtaekin maratonilla Pauliina Utiainen juoksi tuloksen 2.55.45. Matkanjohtaja Juha Hellstenin (2.41) mukaan keli ei ollut viileimmästä päästä, joten raasto.com päättelee Utriaisen suorituksen (minuutin päähän rekordistaan) olleen oivan.
[chicagomarathon.com]
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tsegaye Kebede. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. lokakuuta 2010
torstai 26. elokuuta 2010
Wanjiru ja Kebede suuntaavat Chicagoon
Maratonfanien toiveet siitä, että maratonin olympiavoittaja, Kenian Samuel Wanjiru juoksisi maratonin tänä vuonna Berliinissä, kun Haile Gebrselassie ei juokse siellä, murskaantuivat sen uutisen myötä, että Wanjiru suuntaa viime vuoden tapaan Chicagon maratonille. Eikä siinä kaikki, Chicagossa juoksee myös tämän vuoden Lontoon maratonin voittaja Tsegay Kebede Etiopiasta, joka Britannian pääkaupungissa kipitti 2.05.19 ja viime vuonna Fukuokassa 2.05.18 ja viime vuonna Lontoossa 2.05.20 ja vuonna 2008 olympiakisoissa kolmanneksi nopeiten ja.... Eikä siinä kaikki, Chicagon järjestäjien tarjomaan rahatukuun on tarttunut kiinni myös Robert Kiprono Cheruiyot tai oikeammin hänen managerinsa eli manatserinsa. Cheruiyot on se hemmo, joka tykitti tämän vuoden Bostonin maratonilla tauluun ajan 2.05.52 ja esitteli sen jälkeen tanssijan taitojaan kisojen banketissa 100 % tanssihurmiossa yhdessä parin muun veijarimaisen maratonveljen kanssa Kenian ja Etiopian väliset kansallisuusrajat ylittäen.Maraton yhdistää maratonkoneet ympäri planeettamme, mistä tahansa he tulevatkin, mihin he ikinä menevätkin.
[iaaf.org]
[iaaf.org]
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Kebede ja Shobukhova maratonvoittoon Lontoossa
Tänään juostiin kovasti odotettu Lontoon maraton, jota etukäteen pidettiin jopa kaikkien aikojen kovimpana maratonina. Tällä(kään) kertaa kilpa ei kuitenkaan osoittautunut niin huimaksi joukkoraviksi, kuin osanottajaluettelo antoi odottaa. Perinteiseen tyyliin naisten elittiryhmä lähti Lontoossa maratontaipaleelleen hyvissä ajoin ennen muita. Meno oli alusta asti hieman päälle 2.20-loikkaa, joten mikäpä oli kovakuntoisilla naarailla rallatellessa mukana joukon jatkona. 5 km ohitettiin ajassa 16.33, 10 km saavutettiin 33.17 kuluttua lähtölaukauksesta ja 15 km:n kulmaus hyökkäsi vastaan silloin, kun kello näytti lukemia 50.11. Meno oli siis aika lailla 3.20 kilometriä kohden, joten naaraiden koneet varmaan hyrisivät siinä vaiheessa tyytyväisinä siitä, että liian hidas meno ei karstoittanut putkia. 20 km ja puolimatka viuhuivat ohi ajoissa 1.07.17 ja 1.10.55.
Kärkijoukko harveni koko ajan matkan ja vauhdin tehdessä niittotyötään (25 km 1.24.04), kunnes 30 km:n muurilla (1.41.10) kärjessä rymistelivät enää Venäjän Lilia Shobukhova ja Inga Abitova, Etiopian Aselefesh Mergia, Bezunesh Bekele ja Askale Tafa sekä Japanin Yukiko Akaba ja Mari Ozaki. Tämän jälkeen venäläiset ja etiopialaiset erkaantuivat omaan maratonvälienselvittelyynsä, jossa armolla ei luonnollisestikaan ollut tuntoa. 35 km:n pultilla (1.58.25) oli jo selvää, että tulossa oli kova maratonaika, mutta 2.20-alitus oli valumassa tavoittavattomiin utuisen toiveajattelun tavoin. 40 km:n oksalla (2.15.07) voitosta tappelivat enää Shobukhova, Abitova ja Mergia. Tämän jälkeen ensiksi mainittu erkaantui muista konemaisesti maratonhakaten.
Niin juostiin maaliin jäjestyksessä Shobukhova (2.22.00), Abitova (2.22.19), Mergia (2.22.38), Bekele (2.23.17) ja Tafa (2.24.39). Paras ei venäläis-etiopialainen oli kuudenneksi sijoittunut Japanin Yukiko Akaba (2.24.55), tuo Pekingin olympiakisojen 5000 metrin 12., joka sai koneeseensa jälleen maratononnistumisen Berliinin MM-maratonin (31.) pettymyksen jälkeen. Akaba paransi aiempaa maratonenkkaansa vajaan minuutin. Hänen jälkeensä maaliin rynnistivät hallitseva maratonin maailmanmestari, Kiinan Xue Bai (2.25.18), Uuden Seelannin Kim Smith (2.25.21), Japanin kokenut Mari Ozaki (2.25.43) sekä kenties omaksi ja faniensa pettymykseksi Britannian Mara Yamauchi (2.26.16). Monille muillekin ennakkosuosikeille kilpa oli raaka pettymys. Heihin kuuluivat mm. 13:nneksi sijoittunut viime kesän maratonin MM-hopeamitalisti, Japanin Yoshimi Ozaki (2.32.26) ja USA:n Deena Kastor (sijoitus 18. aika 2.36.20).
Lontoon miesten kilvassa odotettiin vain ja ainoastaan maratonin maailmanennätystä tapahtuvaksi, mutta jälleen kerran kävi ilmi, että Haile Gebrselassien ME 2.03.59 on niin kova tulos, että senpä rikkominen ei käykään tuosta vain, vaikka kilpa olisi täynnä toinen toistaan kovempia maratonkoneita. Kilvan alku näytti ennätystä ajatellen hyvältä, sillä 5 km:n kanki saavutettiin ajassa 14.39. Tämän jälkeen vauhti kuitenkin hiljeni 3 min / km-vauhtiin, eikä sellainen "hidastelu" tietenkään riitä Hailen aikaan. Niinpä 10 km:n - puolimatkan väliajat (29.42, 44.51, 59.54 ja 1.03.07) olivat maratonfaneille pettymyksiä. Jo tässä vaiheessa oli jokseenkin selvää, että Hailen Rekordi tulisi olemaan voimassa myös tämän kilvan jälkeen, sillä tuskimpa kovinkaan moni uskoi kärjen vetävät toista puoliskoa alle 1.01 varsinkaan, kun suurimpien ennakkosuosikkien Kenian olympiavoittaja Samuel Wanjirun ja Eritrean puolimaratonin ME-miehen Zersenay Tadesan meno ei näyttänyt lainkaan kulkevaiselta. Poissa oli Wanjirun normaali rullaus, jossa kantapäät hipovat pakaroita (ks. Pekingin olympiamaraton).
Sen sijaan Etiopian olympia ja MM-kolmosella Tsegaye Kebedellä oli kulku päällänsä. Niinpä hän sai laittoi tuota pikaa maratonkaasun pohjaan ja alkoi vetää toista puoliskoa negatiivisena splittinä yhdessä Kenian viime vuoden MM-mitalistien Emmanuel Mutain ja Abel Kiruin kanssa. 25 km:n taululla (1.14.19) vauhti oli jo selvästi kohentunut, mikä aiheutti Wanirun, Tadesen ja monen muun kovan maratonsällin putoamisen. Kilvan loppu (30 km 1.28.46, 35 km 1.43.30, 40 km 1.58.41) oli silkkaa Kebeden sooloa. Kirui tosin roikkui lähituntumassa aina 37 km:n asti, kunnes hyytyi kuin veteraani junnukisoissa ja miehiä alkoi nelistää hänen ohitsensa lakkaamattomana virtana.
Niin kävi, että Kebede otti uransa tähän asti suuriman maratonvoiton ajalla 2.05.19. Sitten tulikin suuri ero seuraaviin, sillä toiseksi sijoittui Mutai 2.06.23 kuluttua lähtölaukauksesta. Pronssia kaulaansa sai aina varma maratonkone, Marokon olympiahopeamies Jaouad Gharib ajalla 2.06.55. Sitten maaliin saapui yllätysmies, Marokon Abderrahime Bouramdane (2.07.33). Hänen aiempi enkkansa oli tosin 2.08.20 ja viime vuonna Bostonissa kehiin oli tullut toinen sija, mutta etukäteen tuskin kukaan uskoi Pekingin olympiamaralla maaliin 26:nnetena tullutta Bouramdanea sijoittuvaksi näin korkealle tämän vuoden Lontoon tähtisikermässä. Viides oli lopen uupunut Abel Kirui (2.08.04, 40 km:sta maaliin yli 8 min)ja kuudes taannoinen New Yorkin sankari, Brasilian Marilson Gomes Dos Santos (2.08.46). Dos Santos otti muuten kärkiryhmän kiinni vasta hieman ennen 10 km:n pistettä, sillä hän aloitti kilpansa ekan vitosen osalta huomattavasti hiljempaa (15.09). Yllätysten yllätykseksi kukaan muu ei sitten alittanutkaan 2.10-rajaa, vaan seuraavana maaliin tuli katkinaisen puhkinainen Tadese (2.12.03), joka ei viime vuodesta poiketen halunnut tällä kertaa keskeyttää kisaa. Kärkiryhmän mukaan alussa kamikazemaisesti lähteneistä Eritrean Yonas Kifle (2.14.39) sekä Japanin pojat Satoshi Irifune (2.19.25) ja Takayuki Matsumiya (2.21.34) juoksivat myös maaliin kaikkea muuta kuin negatiivisen splitin tehneinä.
[virginlondonmarathon.com, iaaf.org & raasto.com]

sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Kebede toisen kerran peräkkäin Fukuokan maratonin voittoon
Viime yönä Suomen aikaa ja aamuna Japanin aikaa juostiin Fukuokassa, Japanissa perinteinen Fukuokan maraton. Tänä vuonna voittoon juoksi - aivan kuten viime vuonnakin - Etiopian Tsegaye Kebede ajalla 2.05.18. Tämä aika on paitsi Kebeden oma rekodri (aiempi oli 2.05.20 tämän vuoden Lontoosta tiukassa kamppailussa Samuel Wanjirun kanssa), myös Fukuokan reittiennätys ja kovin Japanin maaperällä koskaan juostu maratonaika. Kebede on ilman epäilyksen häivääkään eräs aikamme kovimpia maratonkoneita, josta osoituksena esimerkiksi maratonin olympiapronssi Pekingistä 2008 sekä MM-pronssi Berliinistä 2009.
Etiopia otti Fukuokassa kaksoisvoiton, sillä toisena maalilinjan ylle vajosi myös Kebede, etunimeltään Tekeste ajalla 2.07.52. Kolmanneksi sijoittui aina silloin tällöin väläyttelevä, mutta erittäin epävarma Dimitri Baranovski Ukrainasta (2.08.19). Myös neljänneksi ja viidenneksi maaliin ennättäneet Etiopian Dereje Tesfaye (2.08.36) ja Kenian Evans Cheruiyot (2.09.46) ehtivät maaliin ennen kuin kello oli päällittänyt 2.10. Japanilaisille kilpa oli suunnaton pettymys,sillä heidän paras miehensä, Tadashi Shitamori ehti maaliin vasta 2.14.42 kuluttua lähtölaukauksesta.
Kilpa lähti liikkelle niin, että 5 km ja 10 km ohitettiin ajoissa 15.02 ja 29.53 (14.51). 15 km:n väliaika oli 44.42 (14.49) ja 20 km:n 59.44 (15.02). Tästä jatkettiin puolimatkaan (1.03.05). Tämän jälkeen vauhti kuitenkin hidastui ja 25 km:n siilolle saavuttiin ajassa 1.14.57 (15.13). Tämän jälkeen alkoi Kebeden veto. 30 km:n vaihteella (1.29.47) vauhti ei kuitenkaan ollut juuri kiristynyt, mutta sitten kiristyi. Seuraavan vitosen Kebede nelisti 14.37:ään (35 km 1.44.24) ja sitä seuraavan niin ikään 14.37:ään (40km 1.59.01). Sitten hän rallatti viimeiset 2195 metriä 6.16.:een ja saapui maaliin ajassa 2.05.18. Tämä tarkoitti selvää negatiivistä splittiä toisella puoliskolla.
Kilvan jälkeen Kebede sanoi silmät maratononnellisuudesta loistaen: "Olen täydessä onnellisuudessa juostessani kovempaa kuin etukäteen odotin. Petasin voittonin 30 km:n seipäältä alkaneella loppuvedollani, minkä ansiosta erkaannun kilpakumppaneistani. 40 km:n raudalla tiesin, että mulla on mahikset omaan rekodriini, sillä nyt mun väliaka sillä kohtaa oli paljon nopeampi kuin viime vuonna."
Tulokset
1. Tsegaye Kebede (ETH) 2:05:18
2. Tekeste Kebede (ETH) 2:07:52
3. Dimitri Baranovski (UKR) 2:08:19
4. Dereje Tesfaye (ETH) 2:08:36
5. Evans Cheruiyot (KEN) 2:09:46
6. Luis Feiteira (POR) 2:13:07
7. Oleg Kulkov (RUS) 2:13:49
8. Harun Njoroge (KEN) 2:14:17
9. Tadashi Shitamori (JPN) 2:14:42
10. Vitaliy Shafar (UKR) 2:15:07
[iaaf.org & raasto.com]

maanantai 27. huhtikuuta 2009
Wanjiru ja Mikitenko Lontoon maratonin ykköset
Lontoossa juostiin sunnuntaina maraton ihanteellisessa kelissä: ei juuri tuulta, kuiva tie ja lämpöä iltapäivällä + 15. Niinpä odotukset maailmanennätyksen syntymisestä miesten kilvassa olivat kovat. Ensimmäinen takaisku tuli kisan aattopäivänä, jolloin kävi ilmeiseksi, että jalkavaivaisesta Martin Lelistä ei ole maratonille starttaajaksi. Toinen takaisku ME-haaveille tuli sitten aika pian lähtölaukauksen pauhun jälkeen, sillä eka maili nelistettiin 4.35, eka vitonen 14.06 ja kympin väliaika oli 28.30. On selvää, että näin kovan alun on pakko tuntua kisan lopussa, jolloin tappiosekunteja tulisi enemmän kuin mitä alun säntäilyllä voitetaan. Näin kävikin. Kun vitosen kohdalla oltiin 29 sekuntia Haile Gebrselassien ME-vauhtia edellä, 10 km:n kohdalla 43 sekuntia, 15 kilometrin kohdalla 51 sekuntia, puolimatkassa eroa oli Hailen haamuun enää 30 sekuntia.
Tämän jälkeen oli ilmeistä kuinka tulee tapahtumaan. Niinpä 25 km:n seipäällä eroa Hailen aikaan oli enää kuusi sekuntia ja sitten Hailen haamu painoi vääjäämättä ohi. 30 km:n kivetyksellä kuvitteellinen Haile johti siinä vaiheessa kärjessä sahaavia Kenian Samuel Wanjirua, Etiopian Tsegaye Kebedeä ja Marokon Jaouad Gharibia kahdeksalla sekunnilla, 35 kilometrin viistalla eroa oli Hailen hyväksi 13 sekuntia ja sitten ero repesi niin, että 40 km:n vitjalla Hailen varjo juosta jolkotti jo 58 sekuntia edellä. 35-40 kilometrin välisen vitosen Wanjiru ja Kebede juoksivat siis 45 sekuntia Hailea hitaammin.
Niin miehet juoksivat maaliin Wanjirun (2.05.10) johdolla. Toiseksi sijoittunut Kebede juoksi 2.05.20 ja kolmantena maalilinjan ylittänyt Jaouad Gharib 2.05.27. Näin hän rikkoi kolmella sekunnilla Abderrahhim Goumrin Marokon ennätyksen. Viime kesän olympiamaratonin kärkikolmikko oli siis kärjessä myös Lontossa, tosin Gharib ja Kebede paikkaa vaihtaen. Vaikka miehet latoivat kehiin äärimmäisen kovat tuloket, niin odotuksiin nähden pientä pettymyksen tunnetta ei voinut maratonfanien keskuudessa välttää. Neljänneksi sijoittunut Kenian Emmanuel Mutai (2.06.53) ei yllättänyt ketään, mutta viidentenä perille tullut Etelä-Afrikan Hendrick Ramaala (2.07.44) taikoi ihmeen hyvän juoksun siihen nähden, ettei äijällä ole viime aikoina oikein irronnut. Myös Pekingin olympiamaratonilla viimeiset 7 km 5 min / km hölkötellyt Eritrean Yonas Kifle veti oivasti (2.08.28). Samoin olympiamaratonilla viimeiseksi sijoittunut Japanin Atsushi Sato (2.09.16) veti kelpo juoksun siihen nähden, että olympiamaratonin waterloosta ei ole kulunut vielä kuin kahdeksan kuukautta. Sen sijaan USA:n Meb Keflegzighiltä (2.09.21) ja Dathan Ritzenheinilta (2.10.00) moni (ja varmasti myös he itse) odotti enemmän. Kisan pahin pettymys oli kuitenkin kolminkertainen maantiejuoksun maailmanmestari Eritrean Zersenay Tadese, joka keskeytti täydessä poikkinaisuudessa 35 km:n paalulla. Äijä ei ole juossut varmaan koskaan puolimaratonia päälle tunnin, mutta nyt täysi maraton paljasti hänelle armottoman luonteensa mitä ilkeimmällä tavalla.
Mogulin sivuilla hyvät kuvat Lontoosta.
Tulokset:
1 WANJIRU, SAMUEL (KEN) 2:05:10
2 KEBEDE, TSEGAY (ETH) 2:05:20
3 GHARIB, JAOUAD (MAR) 2:05:27
4 MUTAI, EMMANUEL (KEN) 2:06:53
5 RAMAALA, HENDRICK (RSA) 2:07:44
6 GOUMRI, ABDERRAHIM (MAR) 2:08:25
7 KIFLE, YONAS (ERI) 2:08:28
8 SATO, ATSUSHI (JPN) 2:09:16
9 KEFLEGZIGHI, MEB (USA) 2:09:21
10 LIMO, FELIX (KEN) 2:09:47
Naisen kisasta ei ME:tä etukäteen odoteltu, sillä sen jälkeen kun Paula Radcliffe juoksi vuonna 2003 2.15., ei kukaan ole päässyt sitä tulosta kovin lähelle. Naisten kärkiryhmästä porukkaa tippui kisan edetessä koko ajan kuin kännikaloja yögrillin jonosta, kunnes kärjessä oli enää yksin Saksan Irina Mikitenko. Hän juoksikin voittoon ajalla 2.22.11. Negatiivisesta slitistä ei voinut kuitenkaan puhua, sillä puolimatkan väliajaksi merkkautui 1.10.53. Pisimpään Mikitenkon völjyssä kesti Ison-Britannian viime kesän olympiamaran 6. Mara Yamauchi, joka veti oman enkkansa 2.23.12. Kolmanneksi jyskytti Venäjän Lilia Shobulova ajalla 2.24.24. Vanha kunnon (39v) Svetlana Zakharova jaksoi veivata edelleen 2.25.06. Ehkä hienoisia pettymyksiä olivat kovaa maratonkisatahtia viime vuosina suoltaneet Kenian Catherine Ndereba (2.26.22) ja Etiopian Gete Wami (2.26.54).
Tulokset:
1 MIKITENKO, IRINA (GER) 2:22:11
2 YAMAUCHI, MARA (GBR) 2:23:12
3 SHOBUKOVA, LILIA (RUS) 2:24:24
4 ZAKHAROVA, SVETLANA (RUS) 2:25:06
5 ADERE, BERHANE (ETH) 2:25:30
6 ABITOVA, INGA (RUS) 2:25:55
7 NDEREBA, CATHERINE (KEN) 2:26:22
8 MORIMOTO, TOMO (JPN) 2:26:29
9 WAMI, GETE (ETH) 2:26:54
10 PETROVA, LUDMILA (RUS) 2:27:42
[www.london-marathon.co.uk/site/, www.real-berlin-marathon.com, iaaf.org & raasto.com]

sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Kovaa peliä Fukuokassa
Fukuokan maraton on juostu. Kuka siellä vei voiton? No kukapa muukaan kuin tuore olympiapronssipoika, Etiopian Tsegaye Kebede reittiennätysajalla 2.06.10. Entistä reittiennätystä (2.06.39) piti muuten hallussaan olympiavoittaja Samuel Wanjiru. Kebede juoksi Fukuokassa aikamoisen negatiivisen splitin, sillä puolimatkan väliaika oli 1.04.02. 30 kilometristä 35 kilometriin hän nelisti 14.15, joka on jälleen yksi osoitus siitä, että maraton ei ole enää huipputasolla maratonjuoksua perinteisessä mielessä, vaan pikemminkin pidennetyä 10 000 metrin ravia.
Muut kilpailijat jäivät Kebedestä hirvittävän kauas, sillä toisena maaliviivan ylle vaipui Japanin Satoshi Irifune omalla enarillaan 2.09.23. "Olen tyytyväinen siitä, että olin paras japanilainen, mutta aikani ei ole maailmanluokan aika", totesi Irifune maalissa realistiseen tyyliinsä maailman nykytason tietäen. Oli miten oli, Irifune valittiin juoksunsa perusteella Japanin joukkueeseen ensi vuoden MM-maratonille Berliiniin. Berliinihän on Euroopan maratonjuoksun hermokeskus, joten reissusta sinne tulee varmasti Irifunelle ikimuistoinen.
Kolmanneksi sijoittui Japanin Arata Fujiwara ylitettyään maaliviivan 2.09.47 kuluttua lähtölaukauksesta. Tämä katkaisi lopullisesti siivet niiltä ilkeämielisiltä kommenteilta, että hänen keväinen 2.08.40 -laukkansa oli sattumaa. Jos ei joku sitä vielä tiedä, niin maratonilla MIKÄÄN ei ole sattumaa, toisin kuin vaikkapa peleissä ja leikeissä. Myös neljänneksi sijoittunut Tomoyuki Sato ehti maaliin juuri ennen 2.10 täyttymistä (2.09.59). "Onneksi ei tullut päällitystä", ajatteli Sato varmaan maalissa.
Kenian Felix Limolla (2.10.59) ei kulkenut, kuten ei kulkenut keväällä Lontoossakaan. Espanjan Jose Manuel Martinezkin (2.11.11) saattoi olla pettynyt aikaansa, vaikka missään nimessä se ei ollut täydellinen waterloo. Kanadan Jon Brownille 9. sija ja aika 2.12.27 saattoi olla aikamoinen pettymys. Sitä oli ilman muuta Japanin Shigeru Aburayan 2.13.48. Aburayan viimeisestä onnistuneesta maratonista (olympiamaraton 2004) on jo aika lailla aikaa. Onko hänen koneensa ajettu jo loppuun, miettii ehkä moni. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole, vaan vielä Aburaya näyttää olevansa oivassa maratonterässä.
Tulokset:
1. Tsegaye Kebede (ETH) 2:06:10
2. Satoshi Irifune (JPN) 2:09:23
3. Arata Fujiwara (JPN) 2:09:47
4. Tomoyuki Sato (JPN) 2:09:59
5. Felix Limo (KEN) 2:10:59
6. Jose Manuel Martinez (ESP) 2:11:11
7. David Makori (KEN) 2:11:54
8. Yuko Matsumiya (JPN) 2:12:18
9. Jon Brown (CAN) 2:12:27
10. Shigeru Aburaya (JPN) 2:13:48

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)