Lontoossa juostiin sunnuntaina maraton ihanteellisessa kelissä: ei juuri tuulta, kuiva tie ja lämpöä iltapäivällä + 15. Niinpä odotukset maailmanennätyksen syntymisestä miesten kilvassa olivat kovat. Ensimmäinen takaisku tuli kisan aattopäivänä, jolloin kävi ilmeiseksi, että jalkavaivaisesta Martin Lelistä ei ole maratonille starttaajaksi. Toinen takaisku ME-haaveille tuli sitten aika pian lähtölaukauksen pauhun jälkeen, sillä eka maili nelistettiin 4.35, eka vitonen 14.06 ja kympin väliaika oli 28.30. On selvää, että näin kovan alun on pakko tuntua kisan lopussa, jolloin tappiosekunteja tulisi enemmän kuin mitä alun säntäilyllä voitetaan. Näin kävikin. Kun vitosen kohdalla oltiin 29 sekuntia Haile Gebrselassien ME-vauhtia edellä, 10 km:n kohdalla 43 sekuntia, 15 kilometrin kohdalla 51 sekuntia, puolimatkassa eroa oli Hailen haamuun enää 30 sekuntia.
Tämän jälkeen oli ilmeistä kuinka tulee tapahtumaan. Niinpä 25 km:n seipäällä eroa Hailen aikaan oli enää kuusi sekuntia ja sitten Hailen haamu painoi vääjäämättä ohi. 30 km:n kivetyksellä kuvitteellinen Haile johti siinä vaiheessa kärjessä sahaavia Kenian Samuel Wanjirua, Etiopian Tsegaye Kebedeä ja Marokon Jaouad Gharibia kahdeksalla sekunnilla, 35 kilometrin viistalla eroa oli Hailen hyväksi 13 sekuntia ja sitten ero repesi niin, että 40 km:n vitjalla Hailen varjo juosta jolkotti jo 58 sekuntia edellä. 35-40 kilometrin välisen vitosen Wanjiru ja Kebede juoksivat siis 45 sekuntia Hailea hitaammin.
Niin miehet juoksivat maaliin Wanjirun (2.05.10) johdolla. Toiseksi sijoittunut Kebede juoksi 2.05.20 ja kolmantena maalilinjan ylittänyt Jaouad Gharib 2.05.27. Näin hän rikkoi kolmella sekunnilla Abderrahhim Goumrin Marokon ennätyksen. Viime kesän olympiamaratonin kärkikolmikko oli siis kärjessä myös Lontossa, tosin Gharib ja Kebede paikkaa vaihtaen. Vaikka miehet latoivat kehiin äärimmäisen kovat tuloket, niin odotuksiin nähden pientä pettymyksen tunnetta ei voinut maratonfanien keskuudessa välttää. Neljänneksi sijoittunut Kenian Emmanuel Mutai (2.06.53) ei yllättänyt ketään, mutta viidentenä perille tullut Etelä-Afrikan Hendrick Ramaala (2.07.44) taikoi ihmeen hyvän juoksun siihen nähden, ettei äijällä ole viime aikoina oikein irronnut. Myös Pekingin olympiamaratonilla viimeiset 7 km 5 min / km hölkötellyt Eritrean Yonas Kifle veti oivasti (2.08.28). Samoin olympiamaratonilla viimeiseksi sijoittunut Japanin Atsushi Sato (2.09.16) veti kelpo juoksun siihen nähden, että olympiamaratonin waterloosta ei ole kulunut vielä kuin kahdeksan kuukautta. Sen sijaan USA:n Meb Keflegzighiltä (2.09.21) ja Dathan Ritzenheinilta (2.10.00) moni (ja varmasti myös he itse) odotti enemmän. Kisan pahin pettymys oli kuitenkin kolminkertainen maantiejuoksun maailmanmestari Eritrean Zersenay Tadese, joka keskeytti täydessä poikkinaisuudessa 35 km:n paalulla. Äijä ei ole juossut varmaan koskaan puolimaratonia päälle tunnin, mutta nyt täysi maraton paljasti hänelle armottoman luonteensa mitä ilkeimmällä tavalla.
Mogulin sivuilla hyvät kuvat Lontoosta.
Tulokset:
1 WANJIRU, SAMUEL (KEN) 2:05:10
2 KEBEDE, TSEGAY (ETH) 2:05:20
3 GHARIB, JAOUAD (MAR) 2:05:27
4 MUTAI, EMMANUEL (KEN) 2:06:53
5 RAMAALA, HENDRICK (RSA) 2:07:44
6 GOUMRI, ABDERRAHIM (MAR) 2:08:25
7 KIFLE, YONAS (ERI) 2:08:28
8 SATO, ATSUSHI (JPN) 2:09:16
9 KEFLEGZIGHI, MEB (USA) 2:09:21
10 LIMO, FELIX (KEN) 2:09:47
Naisen kisasta ei ME:tä etukäteen odoteltu, sillä sen jälkeen kun Paula Radcliffe juoksi vuonna 2003 2.15., ei kukaan ole päässyt sitä tulosta kovin lähelle. Naisten kärkiryhmästä porukkaa tippui kisan edetessä koko ajan kuin kännikaloja yögrillin jonosta, kunnes kärjessä oli enää yksin Saksan Irina Mikitenko. Hän juoksikin voittoon ajalla 2.22.11. Negatiivisesta slitistä ei voinut kuitenkaan puhua, sillä puolimatkan väliajaksi merkkautui 1.10.53. Pisimpään Mikitenkon völjyssä kesti Ison-Britannian viime kesän olympiamaran 6. Mara Yamauchi, joka veti oman enkkansa 2.23.12. Kolmanneksi jyskytti Venäjän Lilia Shobulova ajalla 2.24.24. Vanha kunnon (39v) Svetlana Zakharova jaksoi veivata edelleen 2.25.06. Ehkä hienoisia pettymyksiä olivat kovaa maratonkisatahtia viime vuosina suoltaneet Kenian Catherine Ndereba (2.26.22) ja Etiopian Gete Wami (2.26.54).
Tulokset:
1 MIKITENKO, IRINA (GER) 2:22:11
2 YAMAUCHI, MARA (GBR) 2:23:12
3 SHOBUKOVA, LILIA (RUS) 2:24:24
4 ZAKHAROVA, SVETLANA (RUS) 2:25:06
5 ADERE, BERHANE (ETH) 2:25:30
6 ABITOVA, INGA (RUS) 2:25:55
7 NDEREBA, CATHERINE (KEN) 2:26:22
8 MORIMOTO, TOMO (JPN) 2:26:29
9 WAMI, GETE (ETH) 2:26:54
10 PETROVA, LUDMILA (RUS) 2:27:42
[www.london-marathon.co.uk/site/, www.real-berlin-marathon.com, iaaf.org & raasto.com]
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gharib. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gharib. Näytä kaikki tekstit
maanantai 27. huhtikuuta 2009
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Lel, Gharib ja Tuominen vireessa Lissabonissa, Wanjiru ei vielä huippukunnossa
Lontoon maratonille valmistautuvat Kenian Martin Lel ja Marokon Jaouad Gharib vetelivät puolimaratonin alle tunnin viime sunnuntaina Lissabonissa. Voiton vei Lel (59.56) ennen Gharibia (59.59). Sen sijaan viime kesän maratonin olympiavoittajalla sekä puolimaratonin ME-miehellä Samuel Wanjirulla ei kulkenut yhtä hyvin, vaan hän saapui maaliin vasta kilvan seitsemäntenä ajassa 1.01.25. On kuitenkin syytä olettaa Wanjirun ilmestyvän huhtikuiselle Lontoon maratonille vireessä, muistettakoon vain parin vuoden takainen syksy, jolloin hän juoksi MM-puolimaratonilla päälle 1.03, mutta muutamaa viikkoa myöhemmin veti Fukuokassa maratonin 2.06.39.
- "Tää kisa oli hyvä testi mun nopeudelle", kisan voittanut Lel sanoi maalissa ja jatkoi: "voitto ei irronnut helpolla, koska mukana oli suuria mestareita, mutta se oli hyvä testi ensi kuun Lontoon maraa ajatellen." Lienee turha sanoakaan, että siellä Lelin tavoitteena on voitto, vain voitto, eikä mikään muu kuin voitto.
Lissabonin kilpa eteni niin, että kympin paalun ohi painettiin ajassa 28.19 ja neljän miehen porukka irtaantui muista. Näin jatkettiin, kunnes vielä yksi äijä lensi uunista ulos. Sitten juosta jolkotettiin, kunnes 500m maalista Gharib hyökkäsi kärkeen, eikä tätä viime kesän olympiamaratonin hopeamiestä kyennyt enää seuraamaan kukaan muu kuin Lel, joka puolestaan laittoi loppukirissa jalkansa vilistämään sellaista vauhtia, ettei Gharib pysynyt enää völjyssä. Kolmantena maaliin säntäsi Bostonin ja Chicagon maratonien valtias, Kenian Robert K. Cheruyiot, valitettavasti kuitenkin tunnin päällittäen (1.00.05), mikä toki sekin on hirmuisen kova tulos jas vastaan ainakin 9999999999999999 jääkiekon olympiamitalia.
Tulokset:
1. Martin Lel, KEN 59.56
2. Jaouad Gharib, MAR 59.59
3. Robert K. Cheruyiot, KEN 1.00.05
4. Gideon Ngatunyi, KEN 1.00.06
5. Samwel Shauri, TAN 1.00.33
6. Emmanuel Mutai, KEN 1.00.45
7. Samuel Wanjiru, KEN 1.01.25
8. David Kemboi, KEN 1.02.53
Naisten kilvassa voittoon juoksi USA:n vuoden 2007 kympin MM-pronssimitalisti Kara Goucher, joka laputti puolimaran 3.15/km -loikkaa (1.08.30). Goucher oli kisassa täysin ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Kenian Alice Timbilili saapui maaliin ajassa 1.09.00. Kolmanneksi sijoittui saman maan Jane Kiptoo (1.09.07) ja vielä New Yorkin maratonin parin vuoden takainen valtiatar, Latvian Jelena Prokopcukakin ehti maaliin ennen 1.10 täyttymistä (1.09.58).
- "Onneksi ei tullut päällitystä", ajatteli hän varmaan maalissa.
Suomen Mira Tuominen ehti maaliin 1.19.06 kuluttua lähtölaukauksesta, mikä on kauden kotimainen kärkitulos. Kisan voitanut Goucher totesi:
- "Tämä on hieno kilpa. Mua himottaa tulla tänne tulevaisuudessa uudestaan ja juosta kovenpaa kuin mitä juoksin tänään. Valmistaudun kevätmaraa varten, joten en pystynyt juoksemaan tänään kovempaa. Meitsi diggaa juosta sellaisia kisoja, missä miehet ja naiset juoksevat yhdessä."
Tulokset:
1. Kara Goucher, USA 1.08.30
2. Alice Timbilili, KEN 1.09.00
3. Jane Kiptoo, KEN 1.09.07
4. Jelena Prokopcuka, LAT 1.09.58
5. Leah Malot, KEN 1.11.37
6. Mónica Rosa, POR 1.14.14
7. Ayanu Workitu, ETH 1.15.03
8. Filomena Costa, POR 1.15.33
...14. Mira Tuominen FIN 1.19.06
[iaaf.org, mogulin.blogspot.com & raasto.com]

tiistai 25. marraskuuta 2008
Pekingin miesten olympiamaratonin kuudesta parhaasta viisi + Tadese juoksevat Lontoon maratonin
Kevään 2009 Lontoon maratonista on tulossa verraton spektaakkeli. Siellä ovat ilmoittaneet juoksevansa koko Pekingin olympiamaran mitalikolmikko Kenian Samuel Wanjiru (enkka 2.05.24), Marokon Jaouad Gharib (enkka 2.07.02) ja Etiopian Tsegaye Kebede (enkka 2.06.40). Jos wanjiru ja Gharib ovat keväällä Pekingin veroisessa kunnossaan, jolloin he jättivät muita minuuttitolkulla, niin ME natisee liitoksistaan.
Mutta ei siinä kaikki. Mukaan ovat tulossa myös Pekingin vitonen ja kolminkertainen Lontoon voittaja, Kenian Martin Lel (enkka 2.05.15), Pekingin kutonen, Euroopan toivo, Sveitsin Viktor Röthlin (enkka 2.07.23) ja Pekingin ysi, USA:n Dathan Ritzenhein, jonka enarissa 2.11.06 on vielä runsaasti löysää. Pekingissä he kaikki jäivät Wanjirun ja Gahribin kyydistä hirveän kauas, mutta ehkä he juuri tämän vuoksi vannovat Lontoossa kostoa ja himoisevat puntia taskuunsa, vaikka sisimmässään tietävätkin että raha ei korvaa olympiamitskua.
Mutta ei siinä kaikki. Debyyttimaratoninsa Lontoossa suorittaa Eritrean Zersenay Tadese, jonka mielestä puolimaratonien juokseminen päälle tunnin on tylsää, joten hän juoksee ne aina alle, vaikka lämpötila olisi lähellä + 30 astetta, kuten viimeksi Rio de Janeirossa hänen voittaessaan puolimaran MM-kultaa. Koska maailman taloudellisin juoksija Tadese ei tarvitse reilusti alle 3 minuutin kilometrivauhdissa juurikaan happea, on maraton mitä ilmeisemmin hänelle paras laji. Siinä hän pääsee jumputtamaan 2.55 tonneja alussa ja 2.45 tonneja lopussa rattoisasti rallatellen ilman, että se kummemmin miestä rassaa.
Mutta ei siinä kaikki. Myös entinen ME-mies, USA:n Khalid Khannouchi (enkka 2.05.36) uhoaa olevansa Lontoon maratonin aikaan kaupungin kaduilla maratonia veivaamassa ja vieläpä kova aika mielessään. Samat suunnitelmat ovat myös Kenian Emanuel Mutailla (enkka 2.06.15) ja Lontoon maratonin jo kerran aiemmin voittaneella Felix Limolla (enkka 2.06.14). Tämän lisäksi mukana on joitain 2.07-2.08 -miehiä, jotka tulevat tappelemaan ehkä 10. sijasta. Tai sitten he tulevat tappelemaan voitosta, sillä maraton on arvaamaton. Maraton armoa anna ei, päästänsä se järjen vei.
Ennakkoon ensi kevään kovimman maratonin eliittiryhmää:
Martin Lel (Ken) 2.05.15
Sammy Wanjiru (Ken) 2.05.24
Abderrahim Goumri (Mar) 2.05.30
Khalid Khannouchi (Usa) 2.05.38
Felix Limo (Ken) 2.06.14
Emmanuel Mutai (Ken) 2.06.15
Tsegaye Kebede (Eth) 2.06.40
Hendrick Ramaala (Rsa) 2.06.55
Jaouad Gharib (Mar) 2.07.02
Viktor Röthlin (Sui) 2.07.23
Yonas Kifle (Eri) 2.07.34
Tessema Abshiro (Eth) 2.08.26
Dathan Ritzenhein (Usa) 2.11.06
Zersenay Tadese (Eri) debyytti
Hicham Bellani (Mar) debyytti
[iaaf.org & raasto.com]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)