tiistai 31. heinäkuuta 2007

Maratonin Euroopan mestari Maisch jää pois Osakasta

Saksan Ulrike Maisch jää pois Osakan MM-maratonilta. Syyksi kerrotaan, että Maischin lukuisat vammat ovat haitanneet harjoittelua, eikä kun ole nyt lähelläkään toivottua. Maischia vaivasivat lukuisat vammat myös vuotta ennen EM-Göteborgin voittoaan.

Ulrike Maisch matkalla EM-kultaan (kuva: Ste)


[france24.com]

sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

Anssi Raittila taas kärjessä Sveitsissä

Suomen Anssi Raittila mallaili jälleen kerran Davosissa juostussa Swiss Alpine Marathonissa kärkisijoille. Tänä vuonna hän oli toinen ajalla 3.29.09. Voittaja Belgian Koen Van Rie kellotti 3.25.48. Kisassa juoksi myös Pekka Rantakari, joka oli kaatunut jossain reitin alamäistä. Hän kuitenkin selvisi maaliin ajassa 4.05.21 ja sijoituksella 21.

[alpine-davos.ch]

Bekele palautuu MM-maastoista

Kenenisa Bekele kellotti vitosella kauden kärjen, 12.49,53, eilen Espanjassa. Hän jätti kakkoseksi juossutta Kenian Edwin Koriria reilusti, 13.27,63.

[rfea.es]

Belgian pyräys

Melkoista vilsketta nähtiin lauantaina Uudenkaupungin ohella myös Belgiassa, jossa kilpailtiin kovat kisat. Miesten esteissä Mustafa Mohammed paransi ennätystään tajuttomat 9 sekuntia kellotettuaan voittoajaksi 8.05,75. Aika siis uusi Ruotsin ja Pohjoismaiden ennätys. Mohammedin perässä maaliin saapui Brahim Taleb (8.07,02) ja Taher Mubarak Tareq (8.07,12), molemmat omilla ennätyksillään. Muutoinkin pitivät herrat tällä matkalla kovaa vauhtia. Muun muassa Norjan Björnar Ustad Kristensen juoksi yhdeksänneksi ajalla 8.16,75.
Ennätyksiä pirstottiin myös naisten esteissä, kun Marokon Hanane Ouhaddou paransi parastaan lähes puolella minuutilla kellotettuaan voittoajaksi 9.25,51. Kisan neljä seuraavaa alittivat 9.30, heistä parhaana Espanjan Rosa Morato, 9.26,23.

Ja mitä tapahtuikaan miesten kasilla? Alan Webb kiri hirmuisen kahden sekunnin parannuksen ennätyksensään, kun hän rynni maaliviivan yli ajassa 1.43,84. Kanadan Gary Reed kellotti 1.44,03 ja Algerian Nabil Madi sai ajakseen 1.44,54. Miesten vitosen voitti Marokon Ahmed Baday ajalla 13.11,09 perässään Etiopian kaksikko Sahle Betona Warga (13.11,40) ja Markos Geneti (13.11,80). Huomionarvoista on, että Takayuki Matsumiya rullasi viidenneksi ajassa 13.13,20, joka on uusi Japanin ennätys.

[sport.be]

Kloppen kierros

Lauantaina Uudessakaupungissa juostulla Kloppen kierroksella nähtiin melkoisia suorituksia. Naisten kisan voitti keväällä perheenlisäystä saanut Annemari Sandell-Hyvärinen. Hän käytti aikaa 5,2km:n matkaan 18.11. Sandell-Hyvärisen perässä maaliin saapui pikku hiljaa vuoden takaisesta urheiluonnettomuudesta palautuva Johanna Lehtinen ajassa 18.25. Naisten kolmannen sijan vei Kenian Pauline ShemtaiBoor ajalla 22.50.

Miesten kisan (9,4km) voitti raasto.comistakin tuttu Juha Hellsten ajalla 31.00. Kakkossijan vei Ilkka Junnilla ajalla 32.15. Raasto.comin Tuomas Zacheus oli kolmas ajalla 32.44.

[raasto.com]

lauantai 28. heinäkuuta 2007

Francis Kirwa voitti Etape Bornholmin

Francis Kirwan hyvä kulku Bornholmin etappijuoksussa jatkui viimeisille metreille asti. Kirwa sinnitteli viimeisen etapin voittoon samalla ajalla kokonaiskisan kakkoseksi juosseen Josphat Mutain kanssa. Aikaa he kuluttivat kympin matkaan aikaa 29.57. Voitollaan Kirwa nappasi 12.500+12.500 DKr:n voittopotin.

Raastaa, ei raasta. Francis Kirwa varmistaa Etape Bornholmin
voiton vuonna 2007 (kuva: Jesper Kraul Jensen)

[etape-bornholm.dk]

Peiponen vauhdissa nuorten Olympiafestivaaleilla

Rovaniemen Lukon Johanna Peiponen petrasi hyvänä hetkenä ennätystään 3000m:llä. Peiponen sijoittui kisassa neljänneksi ajalla 9.46,88. Kisan voitti Latvian Daniela Fetcere ajalla 9.30,65.

[sul.fi]

torstai 26. heinäkuuta 2007

Monacossa pidettiin kiirettä

Mbulaeni Mulaudzi kiri 800m:n kauden kärkiajan, 1.43,74, eilen Monacossa. Mulaudzin perässä Youssef Saad Kamel (1.43,87) ja Amine Laalou (1.43,94) pistivät myös kauden parasta vauhtiaan. Miesten 3000m voitti Kenenisa Bekele ajalla 7.29,32. Ugandan Moses Kipsiro oli toinen ennätyksellään 7.32,03. Kolmanneksi juoksi Alistair Cragg samoin ennätyksellään 7.32,49.

Naisten 3000m:llä Marokon Mariem Alaoui Selsouli veti taas kovaa vauhtia ja tuloksena kauden kärkiaika 8.29,52. USA:n Jen Rhines oli toinen ennätyksellään 8.35,03 ja kolmanneksi kiri Uuden-Seelannin Kim Smith ennätyksellään 8.35,31. Hän piti USA:n Shalane Flanaganin takanaan kolmella sadasosalla. Naisten tonnivitosen voitti Maryam Jamal ajalla 4.00,43.

[herculis.com]

Francis Kirwa taas kärkisijoilla Bornholmissa

Francis Kirwan hyvä meno Bornholmin etappijuoksussa jatkuu. Tänään hän oli 8,5km:n osuudella toinen ajalla 27.18. Etapin voitti John Wamai Kamindo ajalla 27.06. Kirwa johtaa kokonaiskisaa viidellä sekunnilla ennen Kenian Josphat Mutaita, joka oli tämän päivän etapilla kolmas.

[etape-bornholm.dk]

Jolanda Ceplak kärysi

Slovenian Jolanda Ceplak kärähti kiinni dopingista. IAAF lätkäsi Ceplakille kilpailukiellon, kuinkas muuten. Ceplak hallitsee edelleen sisäratojen ME:tä 800m:llä: 1.55,82. Tuosta juoksusta hänet palkittiin myös EM-kullalla. Ateenan olympialaisista hän nappasi pronssia.

[yle.fi & mtv3.fi]

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Etape Bornholm, III päivä

Etape Bornholmin kolmantena päivänä Suomen Francis Kirwa oli etapin toinen. Matkana tänään oli 7,8km, johon Kirwa käytti aikaa 24.02. Etapin voitti Kenian Josphat Mutai ajalla 24.01. Simo Wannas puolestaan joutui jättämään kisan kesken kuumeen vuoksi hyvästä kokonaissijoituksesta huolimatta.

[raasto.com & etape-bornholm.dk]

Kauden kotimaista kärkeä

Jussi Utriainen petrasi kolmosen ennätystään tänään Lahden eliittikisoissa. Aiempi ennätys parani neljällä sekunnilla, kun Utriainen kellotti ajan 8.04,08. Tulos oli samalla kauden kotimainen kärkiaika. Kisan voitti Kenian Lewis Korir ajalla 7.57,54. Seuraavaksi kovimmasta suomalaisajasta vastasi Henri Manninen, 8.24,32. Hänen perässään maaliin saapui pitkästä aikaa radalle taas palannut Turo Inkiläinen ajassa 8.25,29.

Utriainen myhäilee uutta ennätystään (kuva: Ste)
Miesten kasilla saatiin taas uusi 1.50:n alitus, kun Niclas Sandells kiri kisan neljänneksi ajalla 1.49,47. Radalla nähtiin pitkästä aikaa myös Jonas Hamm, joka kiri ajan 1.50,37. Naisten kasilla Mari Järvenpää oli varma ja voitti kisan ajalla 2.05,33.

Samassa yhteydessä lienee paikallaan muistaa Robert Rotkirchin (1.48,23) ja Tommy Granlundin (1.49,01) äärees hyvät esitykset Lapinlahden eliittikisoista, jotka ovat jääneet kokonaan raportoimatta raastossa.

[yle.fi]

tiistai 24. heinäkuuta 2007

Etape Bornholm, II päivä

Suomen Francis Kirwa voitti Etapen toisen päivän kisan, 5,8km:n rykäisyn, ajalla 19.40. Hän piti takanaan Kenian John Wamai Kamindon sekunnilla ja Josphat Mutain kahdella. Simo Wannas oli päivän etapilla kuudes ajalla 20.20. Raasto.comin foorumilla esitettyistä arvailuista poiketen Wannas ei voittanut osuudella ollut kiripalkintoa, vaan tämän voiton otti joku kokonaiskilpailun ulkopuolinen juoksija.
- Kirin kohdalla olin kärjestä jäljessä sikana, mutta metsäosuudella nousin taas kärjen tuntumaan. Rannalla tuli kuitenkin takkiin reilusti, Wannas tilitti kisan kulkua. Wannasta vaivaa orastava flunssa.

[raasto.com & etape-bornholm.dk]

Keskisalon kausi pulkassa

Kesän harmaaseen - joskin valonpilkahduksia sisältävään - kestävyysjuoksun arkeen tuli paha naula. Jukka Keskisalon takareisivamma ei ole parantunut ja tätä on sivussa kilpakentillä aina syyskuun puoleen väliin asti. Näin ollen Osakassa Keskisaloa ei nähdä. Jos vaiva on läsnä vielä tuolloinkin, on edessä veitsen alla piipahdus.

Raasto.com toivottaa Keskisalolle ja muille valitettavan monelle vammakerhon jäsenelle jaksamista kuntoutukseen ja paluuseen.

[yle.fi]

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Kloppen kierros

Lauantaina 28.7 juostaan jo kymmenettä kertaa Uudessakaupungissa Kloppen kierros. Lämminhenkinen juoksun juhla on jokaisena vuotena kerännyt lähtöviivalle kovia nimiä. Tämänvuotiseen juhlajuoksuun osallistuu mm. Suomen kaikkien aikojen paras maastojuoksija Annemari Sandell-Hyvärinen. Paluuta kilpailuihin tekevän Sandell-Hyvärisen lisäksi naisten sarjassa mukana on joukko kovia kansainvälisiäkin menijöitä, mm. kenialainen Pauline ShemtaiBoor. Miesten puolella reittiennätystä hallussaan pitävä Juha Hellsten on tälläkin kertaa mukana. Kilpailun järjestäjänä toimivan Markku Varjon mukaan kilpailu tullaan järjestämään myös jatkossa, vaikka mies ensin hiukan uhkailikin lopettavansa järjestelyt. Raasto.comin toimitus oli kuitenkin sitä mieltä, että Markku ei kilpailua tule lopettamaan tai mr. Varjolle tullaan asettamaan panna raasto.comin sivuille.

Matkoina ovat 5,2 km ja 9,4 km, sekä kilpa-, että hölkkäsarjoina. 5,2 kilometrin matkalla on 3,5 km hiekkatietä, 1,5 km asfalttia ja 0,2 km metsäpolkua. Pidemmällä matkalla suhdeluvut ovat samat. Startti tapahtuu Lassilan rannasta klo 14. Kaikille osallistujille jaetaan t-paidat. Kaikki Ugiin raastamaan!

[raasto.com]

Etape Bornholm

Eilen käynnistyi Tanskassa Bornholmin upeissa maisemissa Etape Bornholm. Kilpailu juostaan viidessä päivässä ja yhteismatkaksi kertyy maraton. Kilpailu tarjoaa juoksijoille monenlaista alustaa, joista ehkä mielenkiintoisin osuus juostaan tänään, kun kilpailijat pääsevät juoksemaan hiekkarantaa pitkin dyynejä ylitellen 5,8km. Jatkossakaan kilpailu ei päästä uurastajiaan helpolla, sillä torstaina on vuorossa Hammerenin ”vuoristo-osuus”, jossa kilpailijoista puristetaan ulos viimeisetkin mehut ennen perjantain kympin sileää maantiepätkää.

Tänä vuonna kilpailussa on mukana kaksi Suomen ehdottomaan eliittin kuuluvaa juoksijaa, Francis Kirwa ja Simo Wannas. Eilisellä kympin avauspätkällä Kirwa juoksi hienosti toiseksi vain kaksi sekuntia Kenian Joseph Mutaille hävinneenä. Simo Wannas puolestaan oli maalissa kuudes ja ainakin omien sanojen mukaan poika vielä säästeli tulevia päiviä varten.

Naisten kilpailua johtaa norjalainen, Kirsten Otterbu (37 v), joka kunnostautui viime vuonna juoksemalla maratonin aikaan 2.31,20. Kolmantena naisten sarjassa juoksee Bornholmissa asuva, Anna Holm Jørgensen. Hänen isänsä Henrik Jørgensen on juossut maratonin niinkin kovaa kuin 2.09,43.

Miesten 1.osuus
Naisten 1.osuus
Kuvia kisan ensimmäiseltä päivältä
Videokuvaa ensimmäiseltä päivältä. Sisältää myös Franciksen haastattelun
matkat ja rataprofiilit

[raasto.com & etape-bornholm.dk]

Webb kovassa vedossa

USA:n Alan Webb on taas kovassa vedossa. Hän uusi Belgiassa mailin USA:n ennätystä aikaan 3.46,91. Kisan kakkonen Uuden-Seelannin Max Smith juoksi 3.56,46.

Miesten vitosella juostiin myös kelpo vauhtia. Etiopian Bekana Daba voitti kisan ennätyksellään 13.06,52. Alistair Cragg juoksi toiseksi ennätyksellään 13.07,10.

[tilastopaja.fi]

perjantai 20. heinäkuuta 2007

Wanjirun toinen ME ratifioitiin

Samuel Wanjiru on nyt virallisesti puolimaratonin ME:n haltija. Hänen Hollannissa 17. maaliskuuta juoksema 58.33 on nyt ME-tulos. Toista USA:ssa helmikuussa juoksemaansa maailmanennätystulosta (58.53) ei ratifioitu, sillä kisassa ei suoritettu EPO-testiä.

[iaaf.org]

tiistai 17. heinäkuuta 2007

Wanjiru maratonille joulukuussa

Puolimaratonilla tuplasti ME:tä (vielä tosin ratifioimattomasti) rökittänyt Samuel Wanjiru on ilmaissut halukkuutensa juosta maantiejuoksun MM-kisoissa lokakuussa. Samalla hän kertoi suunnittelevansa maratondebyytinsä Fukuokaan Japaniin, jossa hän tavoittelee heti 2.06:n alitusta.

[iaaf.org]

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

Mari Järvenpää parantaa

Mari Järvenpää paransi eilen ennätystään 1500m:llä juostuaan Hollannissa 4.13,01. Hän sijoittui kisassa kuudenneksi. Aika on ymmärrettävästi myös kauden kotimainen kärki. Kisan voitti Ukrainan Tatjana Holovchenko ajalla 4.08,30.

Samoissa kisoissa muuten muun muassa kympin Euroopan mestari Jan Fitschen juoksi 1500m aikaan 3.53,46, jolla hän sijoittui 15:nneksi Paul Koririn (3.37,29) voittamassa kisassa.

[ewe-athletics.de]

Bekeleltä kova Imperiumin vastaisku

Niin se vain on, että kuittaillaan mitä vaan, niin juoksemalla kovaa voi hiljentää ainakin osan louskuvista leuoista. Kenenisa Bekele iski Sheffieldissä sen verran kovan esityksen tiskiin kolmen tonnin negative splitteineen, että Mottram ja kumppanit jäivät rannalle kuin kalat. Bekele kellotti 7.26,69, jossa viimeinen tonni 2.24. Mottram jäi toiseksi ajalla 7.35,00 ja veti perässään jenkit Chris Solinskyn (7.36,90) ja Dathan Ritzenheinin (7.39,03) koviin aikoihin. Tonnivitosella nähtiin jonkinasteinen yllätys kun britti Andrew Baddeley (3.34,74) otti pikku hiljaa kuntoutuvan Rui Silvan (3.35,92) ja Bernard Lagatin (3.36,24) päänahat. Ja vielä loppukirissä.

Naisten 3000m voitti Kenian Vivian Cheruiyot ajalla 8.43,85. Jo Pavey sinnitteli hyvin kauden parhaimpaansa 8.47,39 Irlannin Mary Teresa Cullen peesissään (8.48,17). Naisten esteissä Jamaikan Korene Hinds otti voiton ajalla 9.34,83. Kolmanneksi juossut Hattie Dean teki Brittien rekan ajalla 9.38,56. Kasin voitti USA:n Alice Schmidt ajalla 1.59,99.

[iaaf.org]

Golden Rome

Keihäskisasta ei sen enempää. Naisten vitosella kevyesti askeltanut Marokon Mariem Alaoui Selsouli juoksi voiton ennätyksellään 14.36,52. Uuden-Seelannin Kimberly Smith otti maansa ennätyksen haltuunsa toisella sijalla ja ajalla 14.49,41. Portugalin Jessica Augusto oli kolmas ajalla 14.56,39, joka oli samalla Euroopan kauden kärkiaika. USA:n Jennifer Rhines teki ennätyksensä 14.58,51, joka oikeutti kisan neljänneksi. Naisten 800m:n voiton vei Jamaikan Kenia Sinclair ajalla 1.59,45. Myös kolme seuraavaa juoksijatarta alitti 2.00 etunenässä Espanjan Mayte Martinez (1.59,74).

Miesten vitosella pisteltiin kauden parasta vauhtia. Etiopian Sileshi Sihine piti Eliud Kipchogen (13.02,10) ja Musir Salem Jawherin (13.02,89) takanaan loppusuoralla ja otti nimiinsä kauden kärjen, 13.01,46. Hirmuinen maantiekone Samuel Wanjiru juoksi kisan toiseksi viimeiseksi ajalla 13.36,60. Miesten tonnivitosella oli vuorossa ennätysmurskajaiset. Kilvan voitti Marokon Adil Kaouch ennätyksellään 3.30,77 perässään Algerian Tarek Boukensa myös ennätyksellään 3.30,92. Kolmanneksi juossut Kenian Shadrack Korir teki myös - kuinkas muuten - ennätyksensä 3.31,18. Espanjan Juan Carlos Hirguero oli kuudes ajalla 3.32,18. Kasin A-erän voitti Saudi-Arabian Mohammed Al-Salhi ajalla 1.46,18. B-erässä tosin pisteltiin kovempaa tahtia, kun Epanjan Manuel Olmedo kellotti 1.46,00.

[goldengala.it]

torstai 12. heinäkuuta 2007

Saif Saaed Shaheen jää pois Osakasta

Shaheen vahvisti edellispäivänä huhut siitä, että polvivamma pitää hänet poissa kisoista muutaman seuraavan kuukauden. Tähän ajanjaksoon mahtuu myös Osakan MM-kisat.
- Pettynyt olen, kun en pääse puolustamaan MM-kultaa, mutta polvi pitää saada kuntoon olympialaisia ajatellen, Shaheen toteaa.

[pacesportsmanagement.com]

Gebrselassie Nykin puolikkaalle

Edelleen piskuinen Haile Gebrselassie osallistuu New Yorkin puolikkaalle ensi kuun viidentenä päivänä. New York Road Runnersit ovat siitä innoissaan, ja syystä, sillä onhan tämä Gebrselassien maantiekisadebyytti Isossa Omenassa.

[africa.reuters.com]

Bekele vs Mottram - again

Kenenisa "Elbow" Bekele ja Craig "Mullet" Mottram kohtaavat Sheffieldissä 3000m:n kisassa sunnuntaina. On paikalla myös muun muassa Mo Farah, Abraham Chebii, Dathan Ritzenhein ja Alistair Cragg.

[ukathletics.net]

maanantai 9. heinäkuuta 2007

Keskisalon loppukausi vaarassa

Hirmuinen viesti kertoo, että Jukka Keskisalon reisivamma onkin ennakoitua vakavampi. Keskisalon takareisi vaivaa edelleen tulehduksena, mutta tiukkana sellaisena. Vastaava vamma vaivasi Keskisalon syksyä vuonna 2005, jolloin vamman kuntouttamiseen kului 3 kuukautta. Seuraavasta kisasta ei nyt puhuta, sillä tällä hetkellä Keskisalon mukaan jalka hoidetaan kuntoon ensin.

[iltalehti.fi]

sunnuntai 8. heinäkuuta 2007

SM-viestit II

Helsingin Kisa-Veikot hallitsi SM-viestin toisenkin päivän pitkää reissua. Lähihistoriaakin tarkastelemalla voittoaika 15.59,99 ei päätä huimaa, mutta samapa tuo kun SM-kulta sillä kuitenkin ratkottiin. Ainoa vain, että tällä kertaa jäi viestiä ankkuroineen Simo Wannaksen aina niin odotettu loppukiri näkemättä, kun hän käveli maaliin (4.01,7). Hänen kanssa SM-kullassa iloittelivat Tapani Virtanen (4.02,8), Mikael Talasjoki (3.57,6) ja Aki Nummela (3.58,0).

Numero on enne. Wannas tuulettaa, loppukvartetti odottaa (kuva: Ste)

Miesten pitkä viesti ratkeaa? Nummela kopeloi ohi Utriaisen. (kuva: Frau Ste)

Tuoretta riemua - HKV:n kvartetille SM-kultaa (kuva: Ste)

Hopealle ajassa 16.02,86 sinnitteli Lahden Ahkera joukkueella Wilson Kirwa (4.04,9), Juha Kukkamo (3.59,4), Jussi Utriainen (3.55,3) ja Francis Kirwa (4.03,1). SM-pronssilla palkittiin Jyväskylän Kenttäurheilijat (16.06,17), jonka viestiä kuljettivat Jaakko Nieminen (4.04,1), Miika Takala (4.03,2), Juha Puttonen (4.01,3) ja Henri Manninen (3.57,4).

Nuorimpien poikien sarjassa nähtiin tiivishenkinen kisailu, jossa jännitykseltä ei säästytty. Kierros ennen maaliintuloa, voitosta oli kamppailemassa neljä joukkuetta. Turun Urheiluliiton Mikael Hynninen kykeni kuitenkin pitämään kärkipaikkansa ja vielä kasvattamaan eroa muihin loppusuoran vahvalla otteellaan. Voitto Turkuun ajalla 8.40,67. Hynnisen (2.03,8) ohella viestikapulaan kuljettivat Tuomas Ranta (2.16,3), Mikael Nakolinna (2.14,1) ja Joakim Nordström (2.06,4). SM-hopeaa otti Liedon Parma ajalla 8.41,91 ja pronssia Jyväskylän Kenttäurheilijat ajalla 8.42,06.

Ryhmittäytymistä vajaa 400m ennen TuUl:n kultajuhlaa (kuva: Frau Ste)

Nuorimpien tyttöjen pitkän viestin voitti HKV ajalla 9.54,89. Tätä viestiä Tiina Säily (2.29,7), Jenny Elo, Iiris Kuivanen ja Julia Krootila (2.24,1). Hopeaa nappasi Gamlakarleby IF ajalla 9.59,57. SM-pronssia vei Tampereen Pyrintö 10.03,32.

[raasto.com & tilastopaja.fi]

SM-viestit I

Kokkolan Veikot puristi uuden SE:n, 8.38,52, naisten 4x800m:llä. Joukkueessa juoksivat Saara Haanpää (2.14,7), Jenni Nikula (2.12,4), Minna Järvenpää (2.07,5) ja Mari Järvenpää (2.03,6). Hopealle juosseeseen Nurmon Urheilijat -99:iin tuli eroa lähes puoli minuuttia (9.06,12). SM-pronssia otti Lahden Ahkera ajalla 9.07,15.


Mari Järvenpää tuo Kokkolan Veikot SE:hen (kuva: Ste)´

Miesten vastaavalla matkalla HKV (7.38,34) kykeni uusimaan Lahden Ahkeran (7.39,44) rökityksen, kun Aki Nummela irtosi loppukirissään ohi Juha Kukkamon. HKV:n mestarijoukkueessa juoksivat Mikael Talasjoki (1.57,7), Tapani Virtanen (1.53,0), Simo Wannas (1.54,5) ja Aki Nummela (1.52,9). Gamlakarleby IF sinnitteli SM-pronssille ajalla 7.49,86.

Taktisesti väärin sijoittunut kuvaaja ei näe kuin tällaista.
Aki Nummelan ohitus on jo alkanut (kuva: Ste)

M 19-sarjan trioviestin voiton nappasi Turun Urheiluliitto ajalla 6.00,28 ja joukkueella Joonas Lehtinen (1.57,8), Johannes Brunila (2.00,4) ja Tuomo Kuustie (2.01,8).



Tuoretta riemua - Turun Urheiluliiton M19:lle SM-kultaa (kuva: Ste)

Erittäin tiukalle kisan vetivät hurjilla ankkureillaan Imatran Urheilijat (6.01,03) ja Espoon Tapiot (6.01,6). Imartan Panu Jantunen kiri 1.54,5 ja Espoolla Tuomo Salonen 1.54,1. Hurjaa raastoa oli tuo. Samanikäisten tyttöjen kisan voitti selvällä erolla Forssan Salama (6.59,42) joukkueella Terhi Numminen (2.27,9), Sanni Klemelä (2.17,7) ja Janni Syrjälä (2.13,6). Hopeaa HKV:lle (7.14,50) ja pronssia Lappeenranna Urheilu-Miehille (7.19,68).



Janni Syrjälä tyylittelee kultaa Forssan Salamalle (kuva: Ste)

Nuorempien tyttöjen pitkän viestin voitti Liedon Parma (7.00,69), jonka ankkuri Maria Valtanen kiri kelpo vauhtia (2.14,0). Muut joukkueessa juosseet olivat Kaisa Mattila (2.24,2) ja Roosa-Maria Mattila (2.22,3). Hopeaa nappasi Kouvolan Urheilijat (7.04,81) ja pronssi jäi Turkuun Urheiluliitolle (7.09,30). Vastaavanikäisten poikien SM-kultaa voitti Lahden Ahkera ajalla 6.07,70, ja hopealle sinnitteli HKV (6.08,31). SM-pronssia vei Kurikan Ryhti ajalla 6.14,61.

[raasto.com & tilastopaja.fi]

lauantai 7. heinäkuuta 2007

Kenian lopullinen maratonjoukkue Osakaan

Kenian yleisurheiluliitto on tehnyt viimeisen valintansa miesten ja naisten maratonjoukkueiden osalta. Naisten MM-maratonille osallistuvat Catherine Ndereba (2.18.47, -01), Edith Masai (2.27.06?, -05), Rita Sitienei (2.23.38, -06, seiväs 205), Rose Cheruiyot (2.27.09, -06) ja Helen Kimutai (2.25.53, -03). Miesten porukan koostavat Daniel Njenga (2.06.16, -02), James Macharia (puolikas 60.42, -05), Luke Kibet (2.08.52, -05), Laban Kipkemboi (2.08.39, -02) ja William Kiplagat (2.06.50, -99).

[kbc.co.ke]

Kultainen liiga Pariisissa

Kisoissa esitettiin ainakin yksi surkeimmin hanskattu estekisa aikoihin. Kipsiele Koechille kilkuteltiin kelloa liian aikaisin ja lisäksi esteitä siirrettiin liian aikaisin pois radalta. Oudon ja ehkä epävirallisen kisan voitti Bob Tahri ajalla 8.08,47. Sileän ja tasaisen kolmosen voitti Moses Kipsiro ajalla 7.39,02. Kisassa hyvin juossut Irlannin Alistair Cragg oli viides ajalla 7.40,31. Miesten tonnivitosella Alan Webb kiisi ennätykseensä 3.30,54, joka on samalla kauden kärki. Mehdi Baala jäi hänelle rahtusen ajallaan 3.31,01.

Naisten tonnivitosella kovaa tahtia kisannut Jelena Soboleva vei taas voiton kovalla ajalla 3.59,91.

[iaaf.org]

Inzikuru poissa radalta ja Osakasta

Aiemminkin oudoista pyörtymiskohtauksista kärsinyt estejuoksija Dorcus Inzikuru joutuu seuraamaan kisoja seuraavat puoli vuotta katsomon puolelta vakavan sairauden johdosta.

[uk.eurosport.yahoo.com]

torstai 5. heinäkuuta 2007

Gebrselassie nähdään Dubaissa 2008

Haile Gebrselassie starttaa tänä syksynä Berliinin maratonille, mutta jo nyt on tiedossa hänen seuraava starttinsa ennen Pekingin olympialaisia. Gebrselassie on kiinnitetty tammikuiselle Dubain maratonille. Täällä(kin) hänen tähtäimessään on maratonin ME-aika, mikä on sinällään ymmärrettävää, sillä Dubaissa miesten tai naisten ME-tuloksen romuttamisesta maksetaan miljoona taalaa. Voitosta kuittaa 250.000 taalaa.

[gulfnews.com]

tiistai 3. heinäkuuta 2007

Ateenassa muutamia välähdyksiä

Naisten esteissä Gulnara Samitova-Galkina laukkasi kauden kärjen 9.11,86. Hiljaa ei häntä seurannut Kenian Eunice Jepkorir, joka juoksi maansa ennätyksen 9.14,52. Naisten tonnivitosella jouduttiin tyytymään käsiaikoihin, kun sähköaikaa eivät päälle saaneet. Eihän sitä gp-kisoissa moista aina ole tapahtunut. Siitä huolimatta kisan voitti Yelena Soboleva ajalla 3.58,3. Myös Maryam Yusuf Jamal kykeni tiukkaan loppukiriin ja kiiti alle neljän juostuaan 3.59,0. Naisten kasilla sitten saatiin sähköinen aika, ja sielläkin voitto kulkeutui Venäjälle Svetlana Cherkasovan nimiin ajalla 1.59,03.

Myös miesten kasilla voitto lähti Venäjälle, kun Juri Borzakovskiy esitti taas tuttua loppukiriään. Tuloksena kauden parhaansa 1.44,38. Mohammad-Khalaf Al Azemi (1.44,55) ja Gary Reed (1.44,66) seurasivat Borzan kantapäillä, molemmilla ajat kauden parasta vauhtia. Miesten tonnivitosella juostiin myös kovaa, kun Mansour Ali Bilal petrasi omaa ennätystään aikaan 3.31,49. Daniel Kipchirchir Komen oli toinen ajalla 3.32,44.

Miesten esteet voitti Ezekiel Kemboi ajalla 8.05,50, ja Richard Matelong kiri kakkoseksi ajassa 8.06,66. Brimin Kipruton oli vuoro olla kolmas ajalla 8.06,98. Eivät olleet paperia he eilen.

[tsiklitiria.org]

maanantai 2. heinäkuuta 2007

Keskisalon reisi ei ole revähtänyt

Keskisalon juoksut jäähylle pannut vamma on rasitusperäinen kipu, ei revähdys. Jalan tila tarkistettiin tänään magneettikuvauksissa. Seurauksena kivusta on, että perjantainen Pariisin Kultaisen liigan estekisa jää Keskisalolta väliin.

[helsinginsanomat.fi]

sunnuntai 1. heinäkuuta 2007

Paavo Nurmen kisat

Kisojen valitettava uutispaukku oli se, että Jukka Keskisalo ei kyennyt starttaamaan tuoreen jalkavaivan vuoksi lainkaan 1500m:lle. Siltikin viivalle saatiin kaksi erää tonnivitosen juoksijoita, niin mikä siinä. Ensimmäisessä erässä eilen esteiden kauden kotimaisen kärjen takonut Joonas Harjamäki sai kovaa aloittaneen Miro Laurilan kiinni ja vei erävoiton ajalla 3.55,36.

The hunt is on... Joonas Harjamäki vaanii Miro Laurilaa tonnivitosella (kuva: Hell)
Kovemman erän voitto kulkeutui Keniaan, kun Samson Surum voitti kisan ajalla 3.41,16. Simo Wannas oli tässä kovin suomalainen uudella ennätyksellään 3.47,73. Tämä oli myös Wannaksen toinen startti tämänpäiväisellä tonnivitosella, sillä hän kaatui ensimmäisessä erässä ja pääsi sitten mukaan toiseen. Hyvällä tuloksella.
Miesten tonnivitosen ykköserässä nähtiin kisan ja ehkä kaikkien kisojen tyylikkäin
jänö, kun Juha Kukkamo suoritti 800m:n pätkää puvussa (kuva: Hell)

Miesten tonnivitosen ykköserän tuoksintaa. Simo Wannas on
vielä kaukana viidennestä sijastaan. (kuva: Hell)
Naisten vitosella Elina Lindgren piti taas yllä varmaa vauhtia. Hän hallitsi kisaa ja voitti sen kauden parhaallaan, 16.46,36. Hänen onnistui pitää Jaana Niemelä (16.51,38) takanaan. Maria Söderström kiri kolmanneksi aikaan 17.01,66.

Lindgren menee (kuva: Hell)

Naisten kasillakin juoksutettiin kahta erää. Hyvä-hyvä. Ensimmäisessä erässä vauhtia lähti pitämään Lahden Päivi Varis, mutta voiton vei lopulta Sara Sajanti ajalla 2.12,29. Jenni Nikula oli toinen ajalla 2.13,25 ja töitä tehnyt Päivi Varis kolmas (2.15,29). Toisessa ja kovemmassa erässä vauhtia ylläpiti jänönen, ja voittoa ratkottiin kalkkiviivoille asti. Mari Järvenpää oli kuin olikin kovempi ja voitti kisan ajalla 2.04,95 ennen Venäjän Polina Nikonorovaa (2.05,00). Suvi Myllymäki oli kolmas ajalla 2.05,93.

Lopun alkua (kuva: Hell)

Miesten vitosella startattiin illan viimeisimpänä kestomatkana. Kisan voitti Kenian Lewis Korir ajalla 13.39,59. Kakkoseksi sinnitteli Jussi Utriainen kauden kotimaisella kärkituloksella 14.13,08. Kisan kolmas oli loppukiritaistelussa Utriaiselle vain pikkaisen hävinnyt Joseph Tanui, 14.13,26. Seuraavassa kiriotatuksessa Joensuun Matti Räsänen (14.23,78) kykeni pitämään Henri Mannisen (14.26,99) takanaan. Molemmat olivat vielä omia ennätyksiä...

Jussi Utriainen taltuttaa kelloa. Kisan voittaja Lewis Korir lähtee kohta (kuva: Hell)

Räsänen ei paljon raastoa pidätellyt, Manninen vielä edellä (kuva: Hell)

[raasto.com]

Shinji Kawashima

Jälleen on aika tutustua lisää Japanin maratonjuoksijoiden massaan. Nyt vuorossa on Shinji Kawashima, periksiantamattomuuden perikuva. Z'n Japanicornerissa.

[raasto.com]