tiistai 7. toukokuuta 2013

SM-maastojen ennakko 2013


Raasto.comin perinteisiin kuuluu kirjoittaa ennakko Suomi Finlandin maastojuoksun SM-kisoista, eikä tämäkään vuosi tuo poikkeusta asiaan. Tänä vuonna nämä kilpailut järjestetään Vantaalla. Raasto.comin muistin mukaan SM-maastot olivat Vantaalla viimeksi vuonna 1995, jolloin 17-vuotiaiden poikien sarjan kärkinelikko taisi olla Jussi Utriainen, Jari Matinlauri, Mikael Talasjoki ja Tuomo Lehtinen. Kaikki kestävyysjuoksun ystävät tietävät nelikon saavutukset myöhemmältä uralta. 19-vuotiaissa pojissa taas nähtiin samoissa kisoissa armoton kaksinkamppailu Samuli Vasalan ja Jussi Virtasen kesken. Vasala juoksi myöhemmin aika kovaa, mutta eipä Virtasenkaan tuloksissa (5000m 13.56.31 ja 10 000m 29.31.36, puolimara 1.05.01) ole häpeämistä. Niin ikään 22-vuotiaissa pojissa nähtiin myöhemmin kestofaneille tuttuja raastajia, kuten Mikko ”raastomestari Virta (esteet 8.47.54), Timo Kero (1500m 3.43.28), Antti Vainikka (esteet 8.52.84) ja Marko Kotila (5000m 13.40.98). Voiton kuitenkin silloin vei Juha Palonen, joka samana kesänä leipoi vitosen 14.15.16 ja kympin 29.55.88. Naispuolisissa sarjoissa taas viilettivät esimerkiksi sellaiset myöhemmältä uralta tutut raastajattaret kuin Maija Kukkohovi (Oravamäki), Tytti Reho, Minna Haronoja (Haka-Risku), Johanna Risku (Lehtinen), puhumattakaan Annameri Sandellista (Sandell-Hyvärinen). Viimeksi mainittu oli juuri sinä keväänä voittanut nuorten sarjassa maastojuoksun MM-kultaa ja oli tuleva sijoittumaan yleisessä sarjassa MM-maastoissa pronssille pari vuotta myöhemmin. Niinpä hän voitti Vantaalla naisten sarjan ylivoimaisesti, vaikka naisten kilvan osanottajien joukossa oli armottomia maratonkonettaria.  

Se muisteloista ja takaisin tähän päivään. On ihme, jos miesten 4 kilometrin kilpaa ei voita Turun Urheiluliiton kotiseurakseen tunnustava Lewis Korir, sen verran ylivoimainen hän on kotimaisten kilpakumppaneidensa joukossa. Niin paljoa aiemmin päivällä voitettu 12 kilometriä ei Lewisiä paina, etteikö hän voittaisi myös neljän kilometrin mittelöä täydessä voitokkuudessa. Sen sijaan hopeasta saattaa tulla aikamoinen tappelu. Sitä nimittäin jahtaavat ainakin Koririn seuratoveri, Willy Rotich, joka sijoittui viime vuonna hopealle, viime vuoden pronssipoika, Viipurin Urheilijoihin täksi vuodeksi vaihtanut Joonas Harjamäki, Tampereen Pyrinnön raastokone Jarkko Järvenpää ja HKV:n puolimaratonkone Aki Nummela, unohtamatta SM-hallien 3000 metrillä leikitellen voiton vienyttä Karhulan Katajaisten Ilari Piipposta. Ovatpa mukana myös arvoituksellisuudessaan arvoitukselliset Janne Ukonmaanaho Ylikiimingin Nuijamiehistä sekä Miro Laurila Karhulan Urheilijoista. Joidenkin mielestä myös Turun Urheiluliiton Joonas Lehtisellä tai Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistöllä, puhumattakaan Lahden Ahkeran Jussi Utriaisesta saattaa olla kisassa sanansa sanottavana, eikä raasto.com tätä kiistä. 

Joukkuekisassa erittäin vahvoilla on Turun Urheiluliiton trio.

Keitäpä ennakkosuosikkeja on miesten 12 kilometrin koetuksessa, jos oletetaan, että Lewis Korir 27.40 kympin miehenä vie voiton? No, viime vuoden kärkikymmeniköstä mukana ovat olympialaisissakin esiintynyt Lahden Ahkeran Jussi ”maastokone” Utriainen, Jyväskylän Kenttäurheilijain kolmikko Henri Manninen, Miika Takala ja Jaakko Nieminen, Joensuun Katajan Jere Pajunen sekä tietenkin Turun Urheiluliiton raaston veljekset Jaakko ja Jukka Kero. Onpa mukana myös Sjundeå IF:n Mårten Boström, saman seuran Obed Kipkurui sekä Lahden Ahkeran mies, vuoden 2008 olympiamaratonilla huimasti juossut Francis Kirwa. Jos Turun Weikkojen A-P Niinistö juoksee tämän matkan, saattaa hän on tuloksisessa luettelossa aika korkealla. Osan edellä mainituista kunto on tosin arvoitus, mutta kenellepä se ei olisi arvoitus ennen kuin maalinen linja on ylitetty, sillä kestävyysjuoksu on arvoituksellisessa arvotuksellisuudessaan arvoituksellista vailla vertaa. 

Joukkuekilpailun voitto saattaapi olla Jyväskylän Kenttäurheilijoiden ja Turun Urheiluliiton välinen armoton taisto, jossa voitto on jommankumman tai jonkun muun ”heiniä”. 

Naisten 6 kilometrin voiton vie Tukholman etelän leiriltään kotiutunut IF Nykarlebynejdenin oma tytär Sandra Eriksson tai Turun Urheiluliiton Suvi Miettinen tai kotikatsomon pauhatessa KU58:n Laura Markovaara tai vuonna 2000 Kemissä 17-vuotiaiden tyttöjen sarjassa hopealle sijoittunut ja nuoren EM-kisojen vitosella vuonna 2001 hopealle sijoittunut ja vuoden 2002 nuorten EM-maastoissa mitalin napannut ja vuoden 2011 Kalevan kisojen kympillä viimeisen tonnin 3.09:ään vetänyt Oulun Pyrinnön Elina Lindgren tai IF Länkenin Katarina Skräddar tai Haminan Pontevan Kaisa Tyni tai Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen tai vuonna 2001 Kalevan Kisojen 1500 metrin ajalla 4.14.63 voittanut HKV:n Minna Nummela tai KU-58 -seuraa edustava uimaripyöräilijäjuoksija Kaisa Lehtonen. Voi olla, että kärkikahinoissa nähdään myös vuosien ajan Valkeakosken Hakalle uskollisena pysynyt Mira Tuominen sekä Viipurin Urheilijoiden Nina Chydenius.

Joukkuekilpailussa vahvimmilla lienevät KU58:n tai Oulun Pyrinnön naisistot. 

Nuorten aikamiespoikien eli 22-vuotiaiden 6 kilometriä on aina aika kiintoisa kilpa. Siinä suurin ennakkosuosikki on Kangasalan Kisan Martti Siikaluoma, tuo viime vuoden hopeapoika, jolle kaikki muu kuin voitto on tämänkertaisessa kilvassa maastopettyneisyyttä. Mitalia himoaa myös Lapin Lukon Kalle Keskipoikela, joka on raasto.comin saamien tietojen mukaan rääkännyt kevään aikana kehoaan Dullstroomin vuoristohornankattilassa ihmiskyvyn rajamaille. Kovasti mitalia kisaverkkareidensa taskuun himoaisi myös Joensuun Katajan Oskari Pennanen, joka on seurannut Jouni Kortelaisen jalanjälkiä Juuan Jänteen ja Joensuun Katajan edustajana. Saapa nähdä, seuraako Pennanen Kortelaisen jalanjälkiä myös siinä, että leipoo tulevaisuudessa maratonin 2.12.09, kuten Kortelainen teki vuonna 1980. Se on Joensuun Katajan seuraennätys, mutta Juuan Jänteessä ollessaan Kortelainen pisteli maran ”vain” 2.12.15 vuonna 1982 Tokiossa japanilaiset maratonkoneet seuralaisenaan. IK Falkenin kaksikko Ville Bogmästars (joka veti hallissa 3000m alle 8.30) ja Jimmy Finnholm janoavat niin ikään mitalia kuin jääkiekkoilija hiivaa. Niin tekee myös Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen, joka tosin himoaa mitalia kuin Lance verta.   

IK Falken on kova tämän vuoden joukkuekilvassa, miettii moni leukojansa miettiväisesti sivellen.

Nuorten naistytärten eli 22-vuotiaiden 4 kilometriä tulee olemaan joltinenkin kilpailu. Siinä suosikki voittajaksi on Lahden Ahkeran Kristiina Mäki, joka jo hallikaudella osoitti hyvää kuntoa, mitä tulee kestävyyspitoiseen kilvanjuoksuun. Samoin Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto tavoittelee mitalia 100 prosenttisessa mitalinnälässä. Hänkään ei vieroksunut hallikaudella nopeaa juoksua vertaansa vailla olevan vauhtikeston kera. Voi olla, että myös Vasa IS:n Sofie Lövdahl ja Camilla Richardsson sekä Nummen Kipinän Meri ja Viivi Rantanen ovat kovia, kuten on myös Savonlinnan Riennon Pihla Hokkanen ja moni muu. 

Joukkuekilvassa voiton vie joku niistä seuroista, jotka saavat kolme juoksijatarta kehiin. 

19-vuotiaiden poikien 6 kilometrin sarjassa Turun Urheiluliiton kestoa pursuava triathlonkone Henrik Goech lienee voittajana maalissa kilvan tauottua. SM-maantiellä hän voitti ennen Viipurin Urheilijoiden Samuel Rautiaista ja Espoon Tapioiden Aleksi Uusipereä. Kova tulee olemaan myös Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne, joka on pullollaan raakaa nopeutta. Riittääkö hänen kestonsa kestoa vaativaa maastojuoksua on kysymys, joka saa ratkaisunsa sunnuntaina. Yllättäjä voi olla myös SM-maastojen taatusti paras hevikitaristi, Lempäälän Kisan Markus Kyrölä, joka on kesyttänyt kuusikielisen täydellisesti hallitsemaan sormiensa juoksutusta tiluttavaisissa sooloissa.  Tämän vuoden SM-maantien kuudenneksi parhaasta, Lammin Säkiän Anssi Huostilasta on syytä mainita, että hänelle ilmeisesti jotain sukua oleva Markku Huostila, seura niin ikään Lammin säkiä, kipaisi aikoinaan esteet aikaan 8.59.43. Jostain syystä raasto.comin silmiin ei osunut osanottajaluetteloa selatessa Lapin Lukon Juho Jumiskon nimeä. Tämä poika olisi mukana ollessaan ollut suosikki suosikkien joukossa.

Joukkuekilvasta on mahdotonta sanoa sitä taikka tätä, mutta kenties Turun Urheiluliitto saa jalkeille vahvimman pojiston. 

Lewis Koririn ohella SM-maastojen kenties suurin suosikki omassa sarjassaan, matkana 4 kilometriä, on 19-vuotiaiden tyttöjen sarjassa juokseva Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. Hänen näyttönsä parin viime vuoden ajalta ovat ikäisissään siksi kovia (mm. nuorten MM-kisojen esteiden seitsemäs sija), että muilla tyttärillä ei liene mahdollisuuksia kilpailla Kettusen kanssa tasapäisesti maaliviivoitukselle asti. Valitettavasti Kettusen takana 19-vuotiaiden tyttöjen sarja on ollut talven SM-hallien ja kevään SM-maanteiden aikana vähäverisyydessään melko veretön. Osanottajamäärät ovat loistaneet poissaolollaan, joten ikäluokan SM-halleissa ei ole tarvittu B-eriä, eikä SM-maantiellä monikaistaista moottoritietä juoksijamassojen sujuvuuden takaamiseksi. Muista mitaleista Kettusen takana tappelevat ehkä hänen seuratoverinsa Minttu Hukka, SM-maantiellä voiton vienyt Lapin Lukon Ida Haataja, Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander sekä Lahden Ahkeran Emma Hyyppä.
 
Karhulan Katajaiset on joukkuekilvassa voittaja, jos heidän edustajansa laittavat jalkaa toisen eteen nopeammin kuin muut joukkueet. 

Nuoret pojat, jotka saavat olla iältään korkeintaan 17 vuotta, kilpailevat tuttuun tapaan myös tämän vuoden SM-maastoissa, matkanaan 4 kilometriä. Nuorten sarjajako 17-, 19- ja 22-vuotiaat on näet ollut voimassa vuodesta 1995 saakka, jolloin SM-maastot miteltiin viimeksi Vantaalla. Kuopion Reipas pystyy asettamaan tämänvuotiseen kilpaan todella kovan kolmikon. SM-maantiellä heidän pojistaan Samu Mikkonen sijoittui kolmanneksi ja Vili Holopainen neljänneksi. SM-halleissa taas Mikkonen oli 800 metrillä toinen ja voitti 1500 metriä, Holopainen oli sekä 800 metrillä että 1500 metrillä kolmas ja Sami Hänninen oli 800 metrillä neljäs. Kuopion Reippaan joukkoravia yrittävät harventaa ainakin Joensuun Katajan Jiri Karjalainen, joka siinä SM-hallien 1500 metrillä onnistuikin sijoittumalla hopealle sekä Alajärven Ankkureiden Antti Ihamäki, joka siinä SM-maantiellä onnistuikin, voittaen koko kilvan. Myös SM-maantien hopeamitalisti Keski-Uusimaan Yleisurheilun Robin Ryynänen unelmoi voitosta kuin rokkari aamun koitosta. 

Joukkuekilvan vie nimiinsä Kuopion Reipas. 

17-vuotiaiden tyttöjen 4 kilometrin kilvan voittajan ennustaminen ei ole helppoa. Selvää suosikkia sarjassa ei ole, paitsi Turun Urheiluliiton Johanna Matintalo, tuo viime vuoden mestari ja parin edellisvuoden Kalevan Kisojen 800 metrin mitalisti. SM-hallien 1500 metrillä voittaja oli Turun Urheiluliiton Laura Nakolinna (jonka joku sukulainen kuulemma pisteli 400m aikaan 46.87 vuonna 1988) ennen Espoon Tapioiden Essi Kivelää ja Nokian Urheilijoiden Ellinoora Myötyriä. Kaikki heistä vieroksuivat kilpailua SM-maantiellä, jossa voittaja oli Lempäälän Kisan Klaara Leponiemi. Seuraavina hänen jälkeensä maaliin SM-tiellä saapuivat Orimattilan Jymyn Silja Meronen ja Siilinjärven Ponnistuksen Satu Kähkönen. Toki muillakin on mahdollisuus voittoon, sillä kilvan alkaessa kaikki lähtevät matkaan samalta viivalta.

Joukkuekilvassa voittaja on joku tarjolla olevista joukkueista, ehkä Turun Urheiluliitto. 

Niin on SM-maastojen ennakko ennakoitu ja sunnuntaina maamme kestävyysurheileva nuoriso saa näyttää kykynsä ennustusten sijaan raa’assa todellisuudessa, isiemme lippujen liehuessa tangoissaan äitienpäivänä, tuulen humistessa ikihonkien rungoissa, kotkien lentäessä ylväänä kilpailureitin ylläSuomi Finlandin itsenäisyydessä koivun lehtien lepatuksen säestämänä.  

[raasto.com]

Ei kommentteja: