Kevään viimeinen Aktia-cup kipaisiin tuttuun tyyliin Vantaalla. Siellä oli tarjolla 10 kilometrin koetus sulalla tiellä. Voittajaksi juoksi Sjundeå IF:n vauhtikone Jarkko Hamberg ajalla 31.05. Hän oli vireessä kuin banjo. Tiukan vastuksen Hambergille antoi järjestävän seuran KU-58:n Tommi Hytönen tuloksella 31.14. Hän oli iskussa kuin rantagigolo turistirysässä. Pronssia tuulihousujensa taskuun sai HKV:n mies Aki Nummela. Mikä hänen aikansa sitten oli? No, mikäpä muukaan kuin 31.31. Hän oli kova kuin viikon seissyt puuro.
Myös mitalikolmikon takana juostiin aikamoisella harpalla. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että neljänneksi sijoittui legendaarisen SaPu:n Julius Kiptoo ajalla 32.09. Hän oli lyönnissä kuin toimintasankari tappelufilmissä. Viidentenä maalisen linjan ylle 32.16 kuluttua lähtölaukauksesta vajosi henkilö, jolle vanhempansa antoivat nimeksi Martti Siikaluoma. Hän taitaa edustaa Kangasalan Kisaa. Hän oli kovempi kuin nahkakapinallinen kapakkatappelussa. Siitä ei kulunt kauaakaan, kun jo kuudentana maaliin saapunut Jaakko Leinonen, seura Ylikiimingin Nuijamiehet, vajosi kanveesiin. 32.20 häneltä siihen kesti. On päivänselvää, että Leinonen oli täynnä kestoa kuin bodaaja testoa.
Sjundeå IF:n toiseksi paras vallinneessa kilvassa oli itse Lipiäisen Late. Hän käytti aikaa 10 000 metriin 32.46. Se on osoitus siitä, että Lipiäinen on maantiellä kotonaan kuin metsuri korvessa. Kahdeksanneksi sijoittui VU:n oma poika Samuel Rautiainen. Hän takoi kuin sihteeri kirjoituskisassa, joten ei ole ihme, että hän piti 33 minuuttia pilkkanaan ajalla 32.54. Sitä piti pilkkanaan myös KU 58:n Jukka Salo tuoksellaan 32.56. Hänellä kulki kuin moottorisahalla risukossa. Kun Juha Järvelä sijoittui kymmenenneksi ajalla 33.10, se tarkoitti samalla sitä, että Sjundeå sai kolme miestä kymmenen parhaan joukkoon. Yhtä lailla se tarkoitti sitä, että Järvelä oli kovempi kuin metallia syövä rälläkkä. Myös seitsemän seuraavaa miestä alitti 34 minuuttia. Täten juoksu kulki heiltä kuin verenotto sairaanhoitajalta.
Kuinka sitten kävi naisten kilvassa? No, siellä KU 58:n maantiekonettaret Sari Juuti ja Sanna Kullberg ottivat kaksoisvoiton. 37.18 ja 37.38 heiltä siihen kului, joten he olivat kovempia kuin pakkasesta otetut marjat. Kolmannen sijan kesto CV:hensä sai ansioksi kirjoittaa KUU:n Tiina Puranen. Hän juoksi 38.07, eli hän oli kisassa kotonaan kuin tappajahai triathlonistiparvessa. Neljäs ja samalla viimeinen 39 minuutin alittaja oli JKU:n Katja Järvelä ajalla 38.41. Hän hakkasi maantietä kuin opettaja karttakeppiä. Seuraavat neljä naarasta alittivat kaikki 40 minuutin haamuisan rajan eli he vihasivat 40 minuutin päällitystä kuin rakennusmestari tasakattoa.
Niin oli Aktia-kappi juostu ja kohti kesää kulkevat elomme päivät. Päiväin pidentyessä juoksijat himoavat hyviä tuloksia kuin pyöräilijät satulaa, triathlonistit märkäpukua, sunnistajat suota tai palloilijat piirileikkejä.
[raasto.com]
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aktia-Cup. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aktia-Cup. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
maanantai 21. marraskuuta 2011
Aikamoista maantierockäänrollia Aktia cupissa
Vantaalla juostiin 20.11. kauden ensimmäinen Aktia cupin osakilpailu. Siellä moni laittoi jalalla koreasti. Siellä moni oli täynnä maantieluottoa kuin rokkari viinajuottoa. Siellä moni oli vauhtihullulla päällä kuin pikaluistelija jäällä. Niinpä 14 sälliä ravasi kympin alle 34 minuutin. Heistä yhdeksän laukkasi alle 33 minuutin. Heistä viisi loikkasi alle 32 minuutin. Heistä ei kukaan viuhtonut alle 31 minuutin, vaikka läheltä piti. Viime kesän Kalevan Kisojen kympin pronssipoika, Sjundeå IF:n raikulipoika Jarkko Hamberg heittäytytyi maaliin ajassa 31.02. Hänen jälkeensä maaliviitoituksella hampaitaan esitti viime kesän Kalevan Kisojen esteiden pronssipoika, Naantalin Löylyn Rami Tuokko (31.30). Sen jälkeen maalilinjan valtasi viime kesän Kalevan Kisojen 1500 metrin pronssipoika, Heinolan Iskun Riku Marttinen (31.37). Paljoa ei hänelle jäänyt Sjundeå IF:n maratonässä Lauri Lipiäinen. Hän käytti 10 000 raastoisaan metriin aikaan 31.42. Hänen jälkeensä maalin jälkeisessä kanveesissa kiviä sylkivät mailerit Panu Jantunen Parikkalan Urheilijoista ja Joonas Lehtinen Turun Urheiluliitosta. Heidän tuskansa loppui ajoissa 31.50 ja 32.10. Tämän jälkeen maalisen linjan yllä nähtiin kansainvälinen vieras. Sälli, jonka mutsinsa risti David Brickhill-Jonesiksi juoksi nimittäin 32.26. Siitä ei puolestaan kulunut kauaakaan, kun jo Porin Yleisurheilun kotiseurakseen tunnustava Tommi Sundell oli maalissa (32.34). Hänen jälkeensä samassa tilanteessa nähtiin hetkeä myöhemmin kilvan kolmanneksi paras Sjundeålainen, kevään SM-maastojen mitalipoika Petteri Muukkonen (32.36). Sitten miehiä lappoikin maaliin kuin poliitikkoja vankilaan. Toivoa sopii, että miesten kunto kehittyy kauden 2011-2012 aikana sillä tavoin, että he eivät olleet marraskuussa parhaassa kunnossaan.
Naisten kilpa Vantaalla ei yltänyt suhteessa vastaaviin sfääreihin kuin miesten. Toki seitsemän naista sai kymppinsä päätökseen ennen kuin kello oli päällittänyt 40 minuuttia. Voittajaksi sahasi Oulun Pyrinnön Minna-Maria Kangas ajalla 35.47. Hänen jälkeensä olikin aika lailla välissä tyhjää ilmaa ennen kuin seuraava, Nummen Kipinän esteässätär Viivi Rantanen saavutti maaliin. 37.49 häneltä siihen kului. Kilvan kolmas raastotar oli KU 58:n kivenkovan maantietallin Sari Juuti (38.06). Hän puolestaan kukisti muutama vuosi sitten Hampurin maratonilla 2.50-tuntumaan leiponeen HKV:n Matleena Livsonin jonkinlaisella erolla. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että Livsoni nähtiin maalilinjan yllä tarkalleen 38.27 kuluttua lähtölaukauksen armottomasta pauhusta. Siiten maalissa nähtiin Keski-Uusimaan Urheilijain värit, sillä Tiina Puranen juoksi niinkin mukavan tuloksen kuin 38.43. Hänen perässään maaliin raikuloi Lahden Ahkeran logoa 100 prosenttisessä ylpeydessä kantava Pauliina Utriainen. Hänelta kului tasan kymmeneen kilometriin, vain kymmeneen kilometriin, eikä enempää eikä vähempää kuin kymmeneen kilometriin 38.56.
Kun kilpa oli kaikkien osalta saatu päätökseen, on täysin tarpeetonta mainitakaan, että kotimatkalla juoksijain autoissa ei soinut mikään muu bändi kuin Iron Steel.

lauantai 14. maaliskuuta 2009
Raittila esitti mainiota kuntoa Aktia-Cupissa
KU-58:n mainiosti järjestämät osakilpailut saivat taas tänään jatkoa, kun kauden viimeinen sellainen juostiin tutuissa maisemissa Vantaalla.
Järjestävän seuran Harri Mannermaa kertoi, että pikkuhiljaa sitä ollaan vuosien saatossa osallistujamäärää saatu nostettua niin, että tämän talven keskiarvo on yli 250 osallistujaa/tapahtuma. Kisareittinä toimii erittäin nopea asfalttipohjainen kymppi, jonka voittajaksi tällä kertaa kirmasi oivaan kevätvauhtiin päässyt, maratonin hallitseva Suomen mestari Anssi Raittila. Voittoajaksi hän juoksi niinkin kovan kuin 30.22, jolla Henri Mannisen nykyisellä reitillä juostu reittiennätys suorastaan mureni.
Raittila sanelikin juoksulle tahdit aivan ensimetreistä asti eikä Rotterdamin maratonille tähyävällä miehellä ollut muista nimeksikään vastusta. Alkumatkan aivan Raittilan tuntumassa pysytteli Tapani Virtanen, joka kovasta alkuvauhdista huolimatta pystyi pitämään helposti toisen sijansa. Mies näyttää löytäneen jälleen kestokuntonsa ja maalissa kello näytti hänelle aikaa 31.14. Kolmannen sijan vei kokenut Forssan Marko Vaittinen (31.52), joka saneli tahdit veteraaniletkassa. Letkan turkulaisjäsenet (Hellstén, Luoto) konttasivat lopussa ajat päälle 32 minuutin.
Kuten miehissä niin myös naisissakin rikottiin reittiennätys, kun järjestävän seuran Kaisa Lehtonen juoksi ajan 35.06. Lehtosen aiempi ennätys (36.17) vastaavalta matkalta on kahden vuoden takaa. Toiseksi juoksi Anna-Mari Määttänen ja kolmanneksi Janica Mäkelä. Molempien seura on Forssan Salamat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)