Ste tuossa jo raportoikin Rotterdamin ja muiden viikonlopun koitoksien tuloksia. Siispä minun tehtäväkseni jää Pariisin maratonista kirjoittaminen. Semmoinenkin kilpa näet ravattiin jälleen kerran täynnä maratonuhoa. Miesten voiton Pariisissa vei Kenian Benjamin "benkku" Kiptoo. Hän pisteli 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle noin 2.59 / km loikkaa, sillä kahden tunnin, kuuden minuutin ja 31 sekunnin kuluttua lähtölaukauksen ampumisesta hän saavutti maalisen linjan kädet oikoisenaan 100 prosenttisessa maratononnellisuudessa. Kiptoo leipoi myös oman persoonallisen rekodrinsa, sillä aiemmin hän oli vähimmillään saanut kulumaan maratoniin 2.07.17. Toiseksi Pariisissa sijoittui Bernard Kipyego, kotimaa Kenia, joka juosta juoksenteli 2.07.16. Kipyego joutui jättäytymään voittajan völjystä 35 kilometrin jälkeen tuskan kohotessa liian armottomiin sfäätreihin. Entä kuka sijoittui kolmanneksi? No, kukapa muukaan kuin Etiopian passin takataskuun syntymänsä jälkeen saanut Eshetu Wendimu (2.07.33). Wendimu saattoi olla maalissa aavistuksenomaisessa pettyneisyydessä, olihan hän ennen kilpaa juossut maratonin aikaan 2.06.46. Myös Kenian Alfred Kering (2.07.41), Etiopian Assefa Girma (2.07.43), Kenian Stephen Chebogut (2.08.02) ja saman maan Henry Sugut (2.08.22) juoksivat hyvinkin hyvin, joten kyllä kelpasi miesten syödä kilvan jälkeen pullaa jossain Pariisin kahvilassa.
Naisten kilpakin oli Pariisissa varsin laadukas. Tämä voidaan päätellä siitä, että kilvan voittanut Kenian Priscah Jeptoo hipsuili taululle ajan 2.22.55. Jos Jeptoo ei ollut kilvan jälkeen täydessä maratononnellisuudessa, niin on kumma, sillä hän leikkasi pois aiemmasta ennätyksestään yli neljä minuuttia. Se olikin niin kova suoritus, että toiseksi sijoittunella Kenian Agnes Kipropilla (2.24.43) ei ollut jakoa voitosta tapeltaessa. Kolmanneksi nopeiten Pariisin kadut selvitti Etiopiaa edustava Koren Yal (2.26.57), tiukassa mittelessä toisen Etiopian edustajan, Eyerusalem Kuman (2.27.02) ja Venäjän Margarita Plaksinan (2.27.07) kanssa. Jahka loputkin monikymmentuhantisesta juoksijajoukosta oli saapunut maaliin, oli selvää että maratonrentoutuneisuus oli Pariisin kaduilla valloillaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pariisin maraton. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Joltistakin rallatusta Pariisin maratonilla
Kova maratonpäivä alkoi tänään aamutuimaan Pariisista, tuosta Ranskan pääkaupungista. Siellä miesten kilvassa seitsemän maratonsällilä latoi 42 km ja siihen vielä 195m päälle alle 2.09. Kuinka kilpa sitten saavutti tuloksensa? No, lähtölaukauksen pamahdettua lähdettiin laukkamaan aika maltillista vauhtia, sillä 5 km:n saali saavutettiin 15.07 kuluttua lähtölaukauksesta. Tämän jälkeen vauhti hieman nopeutui, mikä voitiin pääellä paitsi miesten yhä tiuhempaan tahtiin nelisttävistä jaloista, myös siitä että 10km:n peitsi koitti ajassa 30.11. Tämän jälkeen vauhti jatkoi edelleen kiihtymistään, sillä 15 km:n kura hyökkäsi vastaan ajassa 45.08. Edellinen vitonen oli siis livahtanut alle 15 minuutissa.
Niin jatkettiin. 20km:n juomapisteen järjestäjät olivat sijoittaneet huonoon kohtaan heti kaarteen jälkeen, jolloin moni ukko painoi siitä ohi huomaamatta kaataa urheilullista juomaa suuhunsa. Nekin, jotka näin ehtivät tehdä, joutuivat pysäyttämään vauhtinsa, eikä kaatumiseltakaan vältytty. Joka tapauksessa puolimatka saavutettiin ajassa 1.03.00.
Äijät senkuin ravasivat ja niinpä 25 km:n keidas sivuutettiin 1.14.58 kuluttua lähtökäskystä. Kärjessä mullisteli suuri joukko tummia Itä-Afrikan poikia rennosti rallatellen. Tämän vuoksi kenellekään ei tullut yllätyksenä 30km:n väliaika 1.29.50. Tänä jälkeen vauhti kuitenkin hiljeni selvästi, sillä viimeinenkin jänis hyppäsi tien varressa olevaan ojaan ja jäljellä olevat veijarit alkoivat kytätä voittoa. Niinpä 35 km:n väliaika oli maratonfaneille kuin märkä rätti naamaan, 1.45.21. Tämän jälkeen Kenian Alfred Kering laittoi maratontallan pohjaan, eikä hänen völjyssään pysynyt enää kukaan muu, kuin Etiopian isänmaakseen tunnustava Tadesse Tola, ikä 23 v. Pian moinen säntäily alkoi tuntua Tolan mielestä tylsältä ja niinpä hän paremman tekemisen puutteessa lähti 39 km:n paalulla omille teilleen. 40km:n piste kertoi, että edellinen vitonen oli "kestänyt" 14.45, joten mikäs oli Tolan rallatellessa voittoon ajalla 2.06.40. Toiseksi sijoittui Kering, jonka maratoniskutus petti lopussa kuitenkin sen verran, että maanmiehensä Wilson Kipsang sai hänet melkein kiinni, mutta ei aivan (2.07.09 - 2.07.10). Sitten miehiä saapui maaliin peräkanaa täydessä maratonväsyneisyydessä järjestyksessä Daniel Kiprugut (KEN) 2:08:01, Muluguta Wami (ETH) 2.08.32, Zambala Yegeze (ETH) 2.08.48, Hailu Mekonnen (ETH) 2.09.01, Francis Kibiwott (KEN) 2.09.26 ja Vincent Kiplagat (KEN) 2.09.38. Niin oli maraton juostu ja illalla poikien kelpasi syödä hotellin ravintolassa hieman jäätelöä.
Naisten kisa ei ollut tason leveydeltään miesten veroinen, mutta kovaa paineltiin silti. Puolimatkaan vedettiin ajassa 1.10.04 kuin muina naisina ja 25 km:n jyystöllä aikaa oli kulunut 1.23.16. Siitäpä kelpasi naaraiden rallatella 30 km:n sienälle ajassa 1.40.19. 2.20-pintaan oleva aika oli tuloillaan, mutta loppujen lopuksi vain Etiopian Atsede Baysa kesti kovanlaisen alkuvauhdin vailla kovin pahaa hyytymistä ja voitti ajalla 2.22.03. Seuraavana maaliin juoksivat Ranskan uuden ennätyksen vetäissyt Christelle Daunay ajalla 2.24.22, perässään Etiopian Tirfe Beyene Tsegaye (2.24.51) ja Azalech Woldeselasse (2.25.35).
[iaaf.org & raasto.com]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)