Miesten olympiamaraton Ugandan juhlaa

Lontoon miesten olympiamaraton oli mielenkiintoisuudessaan kiintoisa kilpa. Voiton siinä vei Ugandan edustaja, Stephen Kiprotich ajalla 2.08.01. Se yllätti monet, mukaan lukien raasto.comin, olihan mukana aika nippu Kiprotichia kansainvälisesti tunnetumpia maratonkovanaamoja. Täysin tuntematon maratonmarkkinoilla Kiprotich ei toki ennen kilpaa ollut, sillä viime vuonna hän kiskaisi keväällä maratonin Hollannin Enschedessä 2.07.20:een ja oli loppukesästä Daegun MM-maratonilla 11. Olympiavuoden helmikuussa hän puolestaan juoksi Tokion maratonin kolmanneksi ajalla 2.07.50, häviten mm. Japanin Arata Fujiwaralle, mutta voittaen Haile Gebrselassien. 

Kiprotich osoitti jälleen kerran kuinka hieno urheilulaji maraton on. Vaikka jollain olisi kuinka kova tilastoaika, maratonilla tilastoajoilla ei ole mitään merkitystä, vaan päivän kunto, oman suorituskyvyn mahdollisimman tarkka tunteminen, taktiikka ja oikea vauhdinjako näyttelevät suurta roolia. Maraton tarjoaa kerta toisensa jälkeen unohtumatonta draamaa yllättävine nousuineen ja täydellisine hyytymisineen, joissa eroja suuntaan tai toiseen saattaa tulla muuttaman kilometrin aikana minuuttitolkulla. Tällaista edes maailman parhaat elokuvakäsikirjoittajat eivät pysty tarjoamaan ja kaiken lisäksi maraton on oikeaa draamaa, vailla valheellista keinotekoisuutta, sillä maraton on oikeaa elämää. 

Kiprotichin juostessa vastustamattomasti voittoon viimeisen viiden kilometrin irtiotollaan, jäi kaksi Kenian edustajaa tappelemaan muista mitaleista. Paras heistä oli kivenkova arvokisajuoksija, vuosien 2009 ja 2011 maratonin maailmanmestari Abel Kirui ajalla 2.08.27. Se oli hitain Kiruin kolmesta arvokisajuoksusta (Berliinin MM-maraton 2009, 2.06.54, Deagun MM-maraton 2011, 2.07.38), mutta osoitti sen, että Kirui oli sittenkin kovasta valintaporusta huolimatta mies paikallaan Kenian joukkueessa. Hän kukisti kolmanneksi sijoittuneen ja viime syksynä Frankfurtissa kaikkien aikojen toiseksi nopeimman maratonajan (2.03.42) juosseen joukkuetoverinsa Wilson Kipsang Kiprotichin selvästi. Kipsang nimittäin hiipparoi täysin katkinaisena maaliin 2.09.37 kuluttua lähtölaukauksesta, mikä on ylivoimaisesti hänen uransa hitain maratonaika. Sillä ei tietenkään ole siinä mielessä merkitystä, että olympiamitali on aina olympiamitali, mutta melkoista riskipeliä mies kilvassa pelasi hyökätessään keulaan vain 10 kilometrin juoksun jälkeen ja vetämällä kuumassa kelissä seuraavan vitosen 14.11. Tällaisella vauhdinlisäyksellä noin aikaisessa vaiheessa maratonkilpaa hän poltti hiilihydraattivarastojaan kuin ylenpalttinen tuhlari, mikä kostautui kilvan loppupuolella armottoman vääjäämättömästi. 

Vain äärettömän kovan suorituskykynsä ansiosta Kipsang pystyi tyhjillä energiavarastoillaan välttämään kanveesin kilvan viimeisillä kilometreillä ja hankkimansa etumatkan turvin saamaan itselleen pronssin, mutta maalissa mies on täysin kantokunnossa. Häneltä kului 40 kilometristä maaliin aikaa 7.34, mikä on yli puoli minuuttia hiljaisempaa kuin Etiopian Tiki Gelanalla naisten kilvassa. Normaalisti maailman huippumiehet juoksevat 40 kilometristä maaliin alle 6.30, huippuna tietysti Italian Stefano Baldinin 6.05 Ateenan olympiamaratonilla 2004, joten on ilmeistä että Kipsang taisteli maaliin veitsen terällä, jossa vaihtoehtoina olivat mitali tai kanveesi. Se, olisiko hän pienemmällä maratonsäntäilyllä kilvan alkuvaiheessa ollut kykenevä voittamaan olympiakultaa, jää maratonfanien ikuiseksi spekulaatioiden kohteeksi. Se on ainakin varmaa, että juoksemalla ensimmäisen puoliskon koko ajan samassa porukassa voittaja Kiprotichin ja toiseksi sijoittuneen Kiruin kanssa hän olisi ollut tuorevoimaisempi 37 kilometrin paalulla, jolloin voitosta kilvoittelu täydellä maratonkaasullaan toden teolla alkoi.  

Kilpailun neljännestä sijasta syntyi aikamoinen maratontappelu, jonka väänsi edukseen aina varma USA:n maratonkone Meb Keflezighi ajalla 2.11.06. Tuon vuoden 2004 olympiamaratonin hopeamiehen uralle on mahtunut oikeastaan vain kaksi epäonnistunutta maratonia: vuoden 2007 Lontoon maraton (DNF) ja saman vuoden USA:n olympiakarsintamaraton, mutta nuo molemmat selittyvät Mebin silloisilla terveydellisillä ongelmilla. Muuten mies on aina maratonille startatessaan ollut itse varmuus. Hän siis totta vieköön hallitsee maratonkeskittyneisyyden. 

Meb kukisti viimeisen puolen kilometrin voimakkaalla maratonrynnistyksellään koko kilvan ajan lähellä kärkijoukkoa juosseen Brasilian Marilson Dos Santosin (2.11.10) ja Japanin Kentaro Nakamoton (2.11.16). Viimeksi mainittua saattoi hieman korpea maalissa se, että Meb käytännössä koko ajan peesasi häntä maratonin toisen puoliskon, osallistumatta lainkaan vetotöihin. Joka tapauksessa Nakamoto osoitti olevansa hyvä arvokisajuoksija, sillä viime kesän MM-kisojen kymmenennen sijan jatkoksi hänen maraton CV:nsä komistui olympiamaratonin kuudennella sijalla. Dos Santos puolestaan sai viidennen sijansa johdosta hyvityksen neljän vuoden takaiselle Pekingin olympiamaratonin keskeytykselleen ja kyseessä oli muutenkin tämän kaksinkertaisen NewYorkin maratonin voittaneen brasilialaisen ylivoimaisesti paras arvokisamaraton (aikaisemmin 10. Helsingin MM-maratonilla 2005 ja 16. Berliinin MM-maratonilla 2009). 

Kilvan seitsemäntenä maaliin saapui yllättäjä, Zimbabwen maratontallia edustava Cuthbert Nyasango. Hän teki oman ennätyksensä, joka olympiamaratonin jälkeen kirjoitetaan numeroin 2.12.08. Se, että Nyasango ei ole juossut maratonia toistaiseksi tuon kovempaa saattaa johtua siitä, että mies on keskittynyt lähinnä arvokisamaratoneille tähänastisella maratonurallaan 100 prosenttisessa maratonkeskittyneisyydessä. Todisteeksi tästä käy mm. Daegun MM-maratonin 16. tila. Miehen maratonpotentiaalista jotain kertoo se, että hän on vetäissyt puolimaratonin tuntiin. Esikuvana Nyasangolla lienee 1990-luvun kova zimbabwelaismaratoonari Tendai Chimusasa, joka sijoittui vuoden 1996 Atlantan olympiamaratonilla 13:nneksi ja oli neljä vuotta myöhemmin Sydneyssä yhdeksäs. 

Tuntematon maratonsälli on myös kahdeksanneksi tullut Brasilian Paulo Roberto Paula (2.12.17), sillä hän ei ole vielä toistaiseksi kyennyt maratonurallaan 2.10 -alitukseen. Voimassa olevan ennätyksensä, 2.10.23 hän juoksi keväällä Padovassa. Paulo Roberto Paulan juoksu osoittaa sen, että olympiamaratonilla jopa päälle 2.10-miehilläkin on mahdollisuuksia korkealle tulosluettelossa, mikäli he juoksevat oman juoksunsa, piittaamatta siitä, kuinka kilpakumppanit kilvan aikana säntäilevät. 

Kilvan paras eurooppalainen oli yhdeksänneksi sijoittunut Puolan Henryk Szost 2.12.28 kuluttua lähtölaukauksesta. Hän juoksi hyvinkin odotusten mukaan, sillä keväällä Lake Biwassa tuloksen 2.07.39 juosseelta mieheltä voitiin odottaa hyvänä päivänä kymmenen parhaan joukkoon sijoittumista. Szost taisteli hienosti kilvan loppupuoliskon, sillä jo viimeisen kympin alkaessa mies irvisti maratontuskaansa sen näköisenä, että katkeaa minä hetkenä hyvänsä kuin maratonkorsi. Eipä kuitenkaan katkennut, vaan juoksullaan mies pyyhki muistojensa joukosta neljän vuoden takaisen Pekingin olympiamaratonin pettymyksen (sijoitus silloin 34.) Nyt Pekingin olympiamaraton ei enää kalva Szostia ja hän lienee saanut Lontoon olympiajuoksullaan sielulleen maratonrauhan. 

Kukapa muukaan sijoittui tämänkertaisella olympiamaratonilla kymmenenneksi kuin vanha kunnon Italian maratonmasiina, 38-vuotias Ruggero Pertile. Maratonfanit eivät voi olla kunnioittamatta Pertileä, joka tuntee maratonkoneensa tarkemmin kuin kenties kukaan nykymaratoonareista. Hän ei koskaan välitä mitä muut maratonkilvassa tekevät, vaan noudattaa täysin omaa taktiikkaansa. Neljä vuotta sitten Pekingin olympiamaratonilla Pertile oli 15. ja nyt tämä parhaimmillaan maratonin 2.09.53:een juossut maratoonari isolla M:llä pisti vieläkin paremmaksi. Jos joku nostaa sijoitustaan maratonin toisella puoliskolla, se on Pertile. Niin kävi tälläkin kertaa. Viimeisen 7,2 kilometrin aikana 35 kilometristä maaliin Pertile kohensi sijoitustaan kymmenen pykälää, tosin nyt edes tämä tasaisen maratonvauhdin ruumiillistuma ei kyennyt negatiiviseen splittiin.  

Maratonkoneista puheen olleen, sellainen on ilman muuta 11:nneksi tullut Sveitsin ylpeys, Pertilen ikätoveri Viktor Röthlin (2.12.48). Nuorempana maratonsäntäilyyn taipuvaisesta (esim. Pariisin MM-maraton 2003) Röthlinistä on vuosien myötä kehittynyt varma arvokisamaratonkone. Tästä ovat osoituksena tämänkertaisen olympiajuoksun lisäksi vuoden 2006 EM-maratonin hopea, vuoden 2007 MM-maratonin pronssi, vuoden 2008 olympiamaratonin kuudes sija sekä vuoden 2010 Euroopan mestaruus. Toki myös Röthlinin ennätys, Tokiossa vuonna 2008 juostu 2.07.23 on eurooppalaiseksi erittäin kova. 

Eurooppalaisen suoran olympiamaratonin tulosluettelossa täydentää 12. sijalla maalisen linjan ylittänyt Ukrainan Oleksandr Sitkovski. Hän on vedellyt 2.09-2.10 –aikoja viimeiset neljä vuotta, mutta nyt mies näytti, että pikkumaratoneilla juostuilla ajoilla on katetta myös maratoneista tärkeimmällä, olympiamaratonilla. Tämän vuoksi Sitkovski oli luultavasti maratonin maalissa maratononnellisuudessa tai ainakin maratontyytyväisyydessä. 

Brasilia onnistui tämänkertaisella olympiamaratonilla loistavasti. He olivat ensimmäinen maa, joka sai maaliin kolme miestä. Tästä piti huolen heidän kolmikkonsa huonoin, Franck de Almeida. Hän harppoi 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle aikaan 2.13.35 ja oli kilvan 13. paras. De Almeida on ollut vuosien ajan tasainen 2.12-2.14-mies, mutta nyt mies sai aikaiseksi lähes täydellisen maratononnistumisen. Toki eurosportia seuraavat maratonfanit muistavat hänen olleen jo olympiavuoden keväällä kunnossa, siitä osoituksena Milanon kaatosateessa, erittäin liukkaalla tiellä juoksemansa 2.12.03. Olympiasuoritustaan kelpasi hänen juhlistaa muutaman tunnin kuluttua maratonin päättymisestä olympiakisojen päättäjäisten humussa, keho maratontyytyväisyyttä kehräten. 

Sijalta 14. olympiamaratonin maalista löytyi Venäjän paras mies, Aleksei Reynkov (2.13.49). Se sai ennätykseltään 2.09 -miehen tuulettamaan vapautunutta tuuletusta maratontuskan helpotettua. Kenellekään ei siis jäänyt epäselväksi, etteikö Reynkov ollut tyytyväinen tämänkertaiseen maratonsuoritukseensa. Näin hän jäi vain yhden sijan 2000-luvun venäläisten miesmaratoonareiden parhaimmasta olympiamaratonsuorituksesta, johon pystyi Leonid Svetshov vuonna 2004 Ateenassa.

Kuka sitten sijoittui kilvan 15. sijalle? No eipä enempää eikä vähempää kuin Zimbabwen toiseksi paras mies, Wirimai Juwawo. Hänen aikansa oli 2.14.09. Sille on nostettava hattua, sillä Juwawo ei ole toistaiseksi maratonurallaan kyennyt juoksemaan kestävyysurheilun kuninkuusmatkaa nopeammin kuin 2.12.38. On toki selvää, että nykyisessä kunnossaan hänelle olisi 2.10-raja ollut viileissä olosuhteissa ja nopealla reitillä silkkaa paperia. Zimbabwelaiset voivat onnitella itseään ja toisiaan erittäin hyvin onnistuneesta maratonkeskittyneisyydestä tämänkertaiseen maratonkilpaan. 

Hyvin juoksi myös 16:nneksi tullut Australian Michael Shelley. Hänenkään aikansa, 2.14.10, ei ole kovin kaukana miehen persoonallisesta rekordista, 2.11.23. Jos Shelleyn idoli ei ole aikoinaan kolme kertaa olympiamaratonilla kymmenen parhaan joukkoon sijoittunut Steve Moneghetti, tai samaan saavutukseen kyennyt Rob De Castella, niin jo on kumma. Samalla Shelley kukisti erittäin kovan kolmikon, 17:nneksi tulleen Kenian Emmanuel Mutain (2.14.49), 18:nneksi parhaana kanveesiin vajonneen Marokon Rashid Kisrin (kilpailun paras marokkolainen muuten, 2.15.09) ja 19:nneksi sakanneen Eritrean Yared Asmeromin (2.15.24). Varsinkin Mutain juoksu oli aikamoinen waterloo, jota ainakin ME-mies Patrick Makau, New Yorkissa viime syksynä sillä reitillä käsittämättömän 2.05.06 latonut Geoffrey Mutai ja keväällä Lontoon maratonilla Emmanuelin kauas taakseen jättänyt vanha kunnon Martin Lel katsoivat luultavasti hampaitaan kiristellen ja Kenian korruptoituneita olympiavalitsijoita kiroten.   

Kahdenkymmenen parhaan joukkoon mahtui vielä Kanadan Dylan Wykes, joka keväällä oli juossut Rotterdamissa 2.10.47. Nyt maratoniin kului 2.15.26, mutta tuskinpa Wykes oli maalissa kovinkaan suuressa maratonpettyneisyydessä, siksi kova saavutus on sijoittua olympiamaratonilla top 20:een.

  

Suomen Jussi Utriainen sijoittui olympialaisessa maratonmittelökoettelemuksessa sijalle 69. ajalla 2.26.25. Hän jätti taakseen 16 miestä + suuren joukon keskeyttäneitä. Utriainen sakkasi kilvassa sen verran, että kilvan toiseen puoliskoon kului aikaa noin 1.17. Tätä ei luonnollisestikaan voi sanoa hyväksi maratonsuoritukseksi Jussin tasoiselle kestävyysjuoksijalle, mutta maratonfanit nostavat hänelle hattua siitä, että hän juoksi kilvan sitkeästi maaliin. Näin Ateenan vuoden 2004 olympiamaratonilla tapahtunut keskeytys ei jäänyt miehen ainoaksi suoritukseksi olympian kentillä. On täysin eri asia juosta maaliin kuin keskeyttää. Omaan tasoon nähden hidas maratonaikakaan ei näet korpea maratonmiestä samalla tavalla kuin keskeytys. Itsesyytökset ja itsetuhoiset ajatukset maaliin juostun maratonin jälkeen eivät ole läheskään samanlaisia kuin keskeytyksen jälkeen. Tällä kertaa Jussin keväällä juoksemalla 2.16-ajalla olisi sijoittunut jopa 30 parhaan joukkoon ja olosuhteisiin nähden realistisella 2.17-ajalla olisi taisteltu pääsystä top 35:een. 

Jos joillekin Lontoon olympiamaraton oli täydellinen waterloo, niin sitä se oli Etiopian miehille. Koko heidän kolmikkonsa oli paahtanut alkuvuodesta maratonin alle 2.05, Ayele Abshero jopa 2.04.23, mutta niin vain kaikki heidän edustajansa keskeyttivät kilvan. Etiopia otti riskin valitsemalla koko kolmikkonsa miehistä, joilla ei ole juuri lainkaan maratonkokemusta ja nyt tämä valintalinja kostautui pahimmalla mahdollisella tavalla. Mitä mahtoi esimerkiksi vuorenvarma Tsegay Kedebe, tuo vuoden 2008 olympiapronssimies, vuoden 2009 MM-pronssimies, kahdeksan kertaa alle 2.07 juossut (ennätys 2.05.18) ja hitaimmillaankin 2.10.00 takonut mies miettiä katsellessaan maanmiestensä edesottamuksia? Todennäköisesti etiopialaisten valmistautumisessa joku on mennyt täysin pieleen, sillä Dino Shefir oli maratonvaikeuksissa jo kymmenen kilometrin jälkeen ja muut miehet hyytyivät toisella puoliskolla täydellisesti. Muutenkin etiopialaisten miesjuoksijoiden edesottamukset Lontoon kisoissa olivat kautta linjan selvästi odotettuja vaisumpia.

Yhtään enempää juhlaan ei ole Ranskan kolmikolla, ennätyksiltään 2.07-2.09 –miehiä, joista etiopialaisten tapaan jokainen keskeytti olympiakilvan. USA:n miehillekin kilpa olisi ollut ilman vanhaa kunnon Mebiä aikamoinen waterloo, sillä niin Ryan Hall kuin Abdi Abdirahmankin poistuivat maratonkilvasta ennen maaliviivan ylitystä. Plantaarifaskiitista aiemmin tänä vuonna kärsineen Hallin takareisi hirtti kiinni jo kilvan alkupuoliskolla, kun taas Abdirahmanilla polvi sanoi yhteistyösopimuksen irti.Valitettavasti keskeyttäneiden joukosta löytyy myös Itävallan Günther Weidlinger, tuo 12 vuoden takaisten olympiakisojen esteiden kahdeksas, jolle maratonfanit olisivat toivoneet hyvää olympiamaratonjuoksua pitkän juoksu-uran kruunuksi.

Niin oli olympiamaraton päätöksessään ja maratonfanit itkivät maratonhaikeudessaan verta katsellessaan olympiakisojen päättäjäisiä, joissa jaettiin vain yhden lajin palkinnot. Tuo laji oli miesten maraton. Nyt maratonfanien ei auta muu kuin alkaa odottaa seuraavien olympiakisojen maratonkilvoitteluja ja maratonodotustuskaa helpottaakseen katsoa tämänkertaiset Lontoon olympiamaratonit uudestaan nauhoiltaan 999999 kertaa. 

[raasto.com, iaaf.org & letsrun.com]

Naisten olympiamaratonin voitto Etiopiaan

Lontoon naisten olympiamaraton oli totta vieköön komea maratonkilvoittelu. Kuinka niin oli? No niinpä niin oli, että kuusi naista juoksi alle 2.25, kymmenen naarasta alle 2.26, peräti 29 maratonkissaa alle 2.30 ja 54 kilpailijatarta alle 2.35! Naisten maratontaso on siis maailmassa hurjasti laventunut, leventynyt ja levistynyt. Tällaista tason laajuutta ei ole nähty milloinkaan yhdelläkään naisten maratonilla. 1990-luvulla kovana kansainvälisenä rajapyykkinä pidetty 2.30 ei siis ole nykyisin enää naisille kummoinenkaan tulos, siis ehdottomasta kansainvälisestä huipputasosta puhuttaessa. Kilvoittelu naisten maratonjuoksussa on siis erittäin kovaa ja laajaa, eikä sitä voi edes verrata peleihin ja leikkeihin, eikä ole koskaan voinutkaan. 

Tällä kertaa naisten maratonkultamitali meni Etiopiaan, sillä voittajaksi juoksi Tiki Gelana ajalla 2.23.07. Näin hän rikkoi Japanin Naoko Takahashin nimissä olleen olympiaennätyksen 2.23.14 vuodelta 2000 Sydneyn olympiamaratonilta. Gelana ratkaisi kultamitalin voimakkaalla viimeisen 2,2 kilometrin rynnistyksellä, jonka hän tykitti peräti 6.58:aan. Harvoin maratonfanit ovat nähneet naisten juoksevan 40 kilometristä maaliin alle seitsemän minuutin, mutta nytpä näkivät. Kukaan ei kuitenkaan voi sanoa Gelanan voittoa yllätykseksi hänen kevään Rotterdamin juoksunsa (2.18.58) jälkeen. Voitollaan hän piti mainiosti yllä Etiopian naismaratonperinteitä, sillä Fatuma Roban voittaessa Etiopian ensimmäisen naisten maratonin olympiakullan vuonna 1996 Atlantassa, Gelana oli iältään vajaat yhdeksän vuotta. Siitä asti etiopialaiset ovat odottaneet naaraidensa voittavan olympiakultaa kuumeen kaltaisen horkan kourissa, mutta kerta toisensa jälkeen he ovat joutuneet poistumaan maratonkisakatsomosta maratonpenkkiurheilupettyneisyydessä. Nyt etiopialaiset maratonfanit sen sijaan saavat olla maratonpenkkiurheiluonnellisuudessa.

Hopeaa kilvan jälkeisessä palkintojoenjaossa kaulaansa sai Kenian Priscah Jeptoo ajalla 2.23.12. Hän on Kenian kisakolmikosta ainoa, joka ei ole alittanut maratonilla 2.20-rajaa, mutta niinpä vain etukäteen keniattarista huonoimman tuloksen juossut raastotar oli joukkueensa paras. Tämä kuvaa oivalla tavalla sitä, että tilastoajoilla ei ole välttämättä maratonilla ylenpalttisen suurta merkitystä moniin muihin yleisurheilulajeihin verrattuna. On täysin selvää, että Jeptoo oli kilvan jälkeen aikamoisessa maratontunteellisuudessa.

Pronssia ei ottanut Etopian eikä Kenian edustaja, vaan Venäjän kotimaakseen tunnustava Tatjana Petrova Arkhipova (2.23.29). Hän juoksi kilvassa oman persoonallisen rekordinsa. Jos oli pieni yllätys, että Jeptoo oli kenialaisista paras, paljon suurempi yllätys oli se, että venäläisten ykkönen oli Arkhipova, jonka rekordi ennen kilpaa oli Berliinissä viime syksynä juostu 2.25.01. Maratonkansa odotti venäläisistä kovimman olevan ilman muuta 2.18-naisen Lilia Shobukhovan, joka joutui kuitenkin keskeyttämään kilvan takareisivamman takia 100 prosenttisessa maratonpettyneisyydessä. Valtavassa maratonpettyneisyydessä kilvan jälkeen oli luultavasti myös neljänneksi sijoittunut Kenian Mary Keitany, joka keväällä latoi uudeksi Kenian ennätykseksi 2.18.37. Tällä kertaa Keitany hyytyi kuitenkin 40 kilometrin jälkeen kuin pohjaan palanut puuro, sillä hän hävisi viimeisellä 2,2 kilometrillä voittajalle 49 sekuntia ja pronssinaisellekin lähes puoli minuuttia!  

Kukapa sijoittui kilvan viidenneksi? No, kukapa muukaan kuin Ukrainan Tetjana Gamera-Shmirko. Hän juoksi ajan 2.24.32, joka on paitsi naisen oma ennätys, myös uusi Ukrainan ennätys. Omaa rekordiaan Gamera-Shmirko parasi aika lailla, sillä ennen Lontoon olympiakoitosta hän oli juossut maratonin parhaimmillaan aikaan 2.28.14. Lisäksi hän sijoittui viime kesänä Daegun MM-maratonilla 15:nneksi. Gamera-Shmirkon juoksu on jälleen eräs osoitus maraton viehättävyydestä, sillä maratonilla ja vain maratonilla sekä ainoastaan maratonilla hänen tekemänsä juoksu on mahdollinen, jossa 30 kilometrin 18:nnelta sijalta noustaan maaliin tultaessa viidennelle sijalle. 

Kuudentena maaliin saapui viime vuosien tasaisin arvokisajyrä, Kiinan Xiaolin Zhu. Hän pisti tällä kertaa martyn ja tonyn kumoon ajassa 2.24.48. Tälle Osakan MM-kisojen ja Pekingin olympiakisojen neloselle, Berliinin MM-kisojen viitoselle sekä Deagun MM-kisojen kuutoselle soisi vielä joskus arvokisamitalin, niin varma maratonkonetar hän on. Onnekseen hän on sentään päässyt aiemmin maistamaan mitalin makoisaa makua. MM-kisojen yhteydessä juostussa maratonin maailmancupin joukkuekisassa 

Jos joku väittää, että Portugalin Jessica Augusto juoksi Lontoon olympiamaratonilla huonosti, hän puhuu kyllä 100 prosenttista palturia. Seitsemäntenä maalin jälkeiseen maratonkanveesiin vajonnut Augusto juoksi nimittäin erittäin hyvin. Moni tyttö ja aika moni poikakin sekoaisi maratononnesta, jos pystyisi juoksemaan maratonin yhtä kovaa kuin Augosto. Tällä kertaa 2.25.11 hänellä siihen kului. Se ei ole aivan 2.24.33 parhaimmillaan juosseen maratonladyn rekordi, mutta sairaalloisen kova maratontulos kylläkin.  

  

Myös kahdeksannelta tilalta löydämme eurooppalaisen naaman, sillä Italian Valeria Straneo riensi iloksemme maaliin varsin mukiin menevällä ajalla, 2.25.27. Itse asiassa Straneon aika on 999999999999 x kovempi kuin pelit ja leikit, puhumattakaan moottorin ulvottajista. Samat sanat voimme sanoa yhdeksänneksi sijoittuneen Venäjän Albina Majorovan maratonvedosta (2.25.38), eikä kymmenenneksi sijoittuneen USA:n Shalane Flanaganinkaan (2.25.51) tarvitse olla kilvan jälkeen pettynyt maratonsuoritukseensa. Toki viime olympialaisten 10 000 metrin pronssijuoksija Flanagan olisi saattanut sijoittua muutaman sijan korkeammallekin, ellei hän olisi pyrkinyt kilvan kuluessa väkisin mukaan kenialais-etiopialaiseen nykäykseen. 

11:nneksi sijoittui vuoden 2007 10 000 metrin MM-pronssinaisen, USA:n Kara Koucher (2.26.07), 12:nneksi komean Namibian ennätyksen juossut Helalia Johannes (2.26.09, ilmeisesti ensimmäistä kertaa alle 2.30), 13:nneksi Portugalin Marisa Barros (2.26.13), 14:nneksi Saksan takavuosien World marathon Majors –hirmu Irina Mikotenko (2.26.44) ja 15:nneksi Uuden Seelannin raastotar Kimberly Smith (2.26.59). Japanilaisten maratonfanien pettymykseksi vasta sijalta 16 löytyy heidän parhaansa, Ryoko Kizaki tuloksella 2.27.16. Etukäteen ajatellen Kizakin (ennätys 2.26.32) piti olla heidän juoksijoista huonoin, mutta hänpä olikin paras. 

Moni varmaan miettii, kuka sijoittui olympiamaratonkoetuksen 17:nneksi. No, ei tarvitse miettiä enää, sillä hän on Australian passia kisakylän hotellihuoneessaan säilyttävä Lisa Jane Weightman. Hän juoksi kilvassa oman ennätyksensä 2.27.32, mitä enempää keneltäkään ei ole syytä maratonilla vaatia. ”Oma ennätys on aina oma ennätys, vaikka voissa paistaisi”, kuulivat kenties jotkut Weightmanin kilvan jälkeen lauleskelevan. Sijalta 18 löydämme Pohjoismaista edustusta, siitä pitää huolen Ruotsin Isabellah Andersson, joka saavutti maaliin 2.27.36 kuluttua lähtölaukauksesta. 19. nopein oli puolestaan Japanin Yoshimi Ozaki ajalla 2.27.43. Tämä saattoi olla 2.23-juoksijalle ja vuoden 2009 MM-hopeanaiselle pieni pettymys, mutta täydellinen maratonwaterloo se ei missään nimessä ole. Sijalla 20 maaliin saapui lopussa tosi pahasti katkennut Kenian Edna Kiplagat (2.27.52), joka oli aivan kärjen tuntumassa vielä 35 kilometrin viistalla. Sitä seuraava vitonen kuitenkin vei häneltä lähes 19 minuuttia ja viimeiset 2,2 kilometriä 40 kilometristä maaliin peräti 9.32. Sitkeästi keniatar kuitenkin taivalsi maaliin, kuten olympiamaratonin henkeen kuuluu. 

Mainittakoon vielä, että alle 2.20 juossut Etiopian Mare Dibaba oli armottoman kilvan 23. ajalla 2.28.48) ja kovat italialaiset Anna Incerti sekä Rosaria Console löytyvät sijoilta 29 ja 30 (2.29.38 ja 2.30.09). Tanskan Jessica Draskau-Petterson oli puolestaan 40. omalla ennätyksellään 2.31.43.  Etiopian alle 2.20-juoksija Aselefech Mergia taas oli 42. ajalla 2.32.03, joten ilman Gelanan voittoa kilpa olisi ollut etiopialaisille täydellinen waterloo kovista tilastoajoista huolimatta. Vuoden 2000 olympiahopeamitalisti, Romanian Lidia Simon oli 45. 2.32.46 kuluttua lähtölaukauksesta ja 79. Japanin 2.23-juoksija Risa Shigetomo (2.40.06). 86:nneksi sijoittui Romanian Constantina Dita (2.41.34), joka puolusti kilvassa olympiavoittoa ja joka on leiponut maratonin parhaimmillaan 2.21:een.

Suomen edustaja Leena Puotiniemi saavutti maalisen linjan heti Ditan jälkeen ajalla 2.42.01. Luultavasti takareisivaivat ovat sen verran syöneet Leenan harjoittelua ja saattoivat vaikuttaa myös kilvanjuoksuun, että tällä kertaa hänen ei ollut mahdollista juosta omaa persoonallista rekordiaan. Hänen ei kannata kuitenkaan olla suoritukseensa pettynyt, sillä paitsi että Puotiniemi juoksi sitkeästi maaliin, hän jätti olympialaisessa kilvassa taakseen 20 juoksijaa (heidän joukossaan vuoden 2004 maastojuoksun maailmanmestari, Australian Benita Willis, ennätys 2.22.36, nyt sijoitus sadas, aika 2.49.38)  + keskeyttäneet (heidän joukossaan Venäjän Shobukhovan lisäksi mm. Britannian Mara Yamauchi, edellisten olympiakisojen kuudes). Puotiniemen ennätyksellä 2.35.54 olisi sijoittunut tällä kertaa olympiamaratonilla sijalle 60. kun vuonna 1984, naisten ensimmäisellä olympiamaratonilla sillä ajalla olisi ollut 16. Sellaiseksi on noussut naisten maratontaso. 

[raasto.com]

Miesten olympiamaratonin ennakko

Raasto.comin olympiamaratonennakon toisessa osassa ovat vuorossa miehet. He lähtevät olympiamaratonilleen tuttuun tyyliin kisojen viimeisenä päivänä, joka näissä kisoissa on 12.8. Tämä ei ole ihme, onhan kyseessä olympiahistorian ja koko urheiluhistorian perinteikkäin laji. Kyseisenä päivänä ei ole enää ohjelmassa mitään muuta yleisurheilulajia, eikä kuulukaan olla, sillä maraton ylivoimainen yleisurheilun kuninkuuslaji, joka ansaitsee kokonaan oman kisapäivänsä. Maratonin asemasta urheilulajien keskuudessa kertoo myös se, että olympiakisojen päättäjäisissä on yleensä jaettu vain yhden lajin palkinnot kaikista olympialajeista. Tämä laji on miesten maraton, vain maraton, eikä mikään muu kuin maraton. 

Kuten tiedetään, maailman maratontaso on erittäin kova. Kaikkein kovimman kolmikon heittää tällä kertaa kehiin Etiopia. Heidän trionsa muodostuu herroista, joille on syntyessään annettu nimet Ayele Abshero (tänä vuonna 2.04.23), Dino Sefir (2.04.50) ja Getu Feleke (2.04.50). Tästä kolmikosta Abshero ja Sefir pistelivät aikansa tammikuussa Dubaissa, kun taas Feleke juoksi kauden tilastoaikansa Rotterdamissa. Juoksuillaan he pudottivat Etiopian joukkueesta pois mm. viime olympiakisojen pronssipojan, Tsegaye Kebeden, jonka Lontoossa juostu 2.06.52 riittää Etiopian tämän kauden tilastossa vasta 14. sijaan! Eräs heikkous Etiopian joukkueessa kuitenkin on. Kaikki heistä ovat maratoonareina erittäin kokemattomia. Esimerkiksi maailmantilaston ykkösmies Abshero ei ole juossut elämässään kuin yhden maratonin, eikä niitä vyöllään kovin montaa ole myöskään Sefirillä tai Felekellä. Toisaalta se merkitsee sitä, että miehet eivät ole tylsyttäneet maratonteräänsä lukuisilla kantokuntoon vedetyillä maratoneilla. 

Voi hyvinkin olla, että kovimman vastuksen etiopialaisille tarjoavat Kenian edustajat. Heidän joukostaan löytyy mies, jonka maratonennätys on vielä kovempi kuin tämän kauden kärkimiehen Absheron. Hän on nimeltään Wilson Kipsang, joka latoi viime syksynä Frankfurtissa peräti 2.03.42. Se uupuu vain neljä sekuntia maanmiehensä Patrick Makaun viime syksynä Berliinissä tekemästä ME:stä 2.03.38. Jostain käsittämättömästä syystä Makauta ei kuitenkaan valittu Kenian joukkueeseen viime syksyisestä ajastaan huolimatta, vaan mies laitettiin vaivaisena karsimaan paikastaan vielä kevään Lontoon maratonilla sen sijaan, että hän olisi saanut hoitaa vaivansa kuntoon ja keskittyä olympiamaratonille täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Makau olisi hyvinkin saattanut olla olympiakilvassa kovempi kuin joukkueeseen valittu Abel Kirui (ennätys 2.05.04, mutta tänä vuonna ”vain” 2.07.56. Toki Kirui on kaksinkertainen maratonin maailmanmestari ja siten erittäin kova kaveri, mutta luultavasti ei kuuluisi kolmen kovimman kenialaisen joukkoon. Kenian kolmas edustaja on viime vuoden Lontoon maratonin voittaja Emmanuel Mutai (ennätys 2.04.40), mutta tänä keväänä hän oli Lontoossa vasta seitsemäs ajalla 2.08.01. Kenian joukkueen yllä leijuu siis erinäisiä kysymysmerkkejä ja mikäli he eivät ole kilvassa parhaassa terässään, etiopialaiset saattavat hyvinkin pyyhkiä heillä lattiaa (tai maantietä). 

Perinteikäs maratonmaa Japani heittää kehiin tasaisen kolmikon, johon kuuluvat Arata Fujiwara (2.07.48), Ryo Yamamoto (2.08.44) ja Kentaro Nakamoto (2.08.53). Tästä kolmikosta selvästi kokenein maratonkettu on Fujiwara, jolla on tosin taipumus ailahdella aika lailla. Silloin kun kulkee, aika on 2.07-2.09, mutta silloin kun ei kulje, saattaa mennä päälle 2.20. Aina kun lämpötila on ollut yli 20 asetetta, Fujiwaran suoritustaso on suorastaan romahtanut, joten hän ainakin toivoo maratonpäiväksi viileää keliä. Sen sijaan Nakamoto on osoittautunut kestävänsä hellettä selvästi paremmin, sillä viime vuonna Deagun kostean pätsisellä MM-maratonilla hän oli kymmenes. 

USA:n olympiakarsintamaratonilta tiensä maansa joukkueeseen raivasi ensimmäisenä vuoden 2004 Ateenan olympiamaratonin hopeapoika Meb Keflezighi, jonka ennätys on tosin miehen saavutuksiin nähden (olympiahopean lisäksi mm. New Yorkin maratonin voitto) kohtalaisen vaatimaton, 2.09.08. Meb on kuitenkin yleensä kunnossa silloin kun tarvitaan, joten hän voi olla kilpailussa hyvinkin korkealla. Toiseksi USA:n karsinnoissa sijoittui viime olympiamaratonin kymmenenneksi paras, Ryan Hall, jonka ennätys on kova, 2.06.17. Lisäksi hän on pistellyt alamäkireitillä myötätuuleen niinkin mukavasti kuin 2.04.58. Parhaimmassa kunnossaan Hall taistelee siis jopa mitaleista. Hallin valmistautumista olympiamaratonille on kuitenkin häirinnyt pirullinen, monille kestävyysjuoksijoille tuttu vamma nimeltään plantaarifaskiitti sekä kenties tästä johtunut kulkemattomuus. Niinpä voi olla, että Hall joutuu katsomaan olympiamaratonilla paitsi Keflegzighin, myös toisen joukkuetoverinsa, Abdi Abdirahmanin (ennätys 2.08.56, tänä vuonna 2.09.47) kantapäitä. Abdirahman on edustanut kotimaataan jo kolmissa edeltävissä olympiakisoissa 10 000 metrin juoksijana, joten kyseessä on todella pitkän linjan tossunsyöttäjä. 

Maratonfanit varmaan pohtivat ennakkospekulaatioissaan myös sitä, kuinka kilvassa pärjäävät Eritrean miehet. Heidän juoksijansa eivät nimittäin ole mitään eilisen teeren poikia, mitä tulee maratonjuoksuun. Tästä on osoituksena mm. se, että heidän joukkueensa ässä, Yared Asmerom (2.07.27) oli neljä vuotta sitten Pekingin olympiamaratonilla kahdeksas. Myös Yonas Kifle (ennätys 2.07.34, tänä vuonna 2.08.51) on kokenut maratonsahaaja. Sen sijaan heidän trionsa kolmas mies, Samuel Tsegay (ennätys 2.07.28, tänä vuonna 2.08.06) ei ole vielä urallaan ehtinyt montaa maratonia juosta. Joka tapauksessa Tsegay saapui keväällä Lontoon maratonilla maaliin aivan Kenian olympiajoukkuetta edustavan Emmanuel Mutain kannassa, joten kova poika on kyseessä. 

Afrikkalaisista maratonjoukkueista on mainittava vielä Marokon tiimi, josta tosin valitettavasti puuttuu jalkavammojen takia viime olympiakisojen hopeapoika Jaouad Gharib. Niinpä heidän ykkösaseensa taistelussa olympialaisesta maratonherruudesta lienee Abderrahime Bouramdane, joka on leiponut ennätyksekseen ajan 2.07.33. Tänä vuonna ei tosin ole kulkenut kuin 2.10.13, mutta on otettava huomioon, että mies oli viime kesänä MM-maratonilla neljäs. Kova on myös vuoden 2009 MM-maratonin seitsemänneksi paras ja tänä keväänä Lontoossa tuloksen 2.07.43 (sijoitus neljäs) vatkannut Adil Annani. Marokon kolmas mies on Rachid Kisri, jolla on kova ennätys (2.06.48), mutta parin viime vuoden aikana 2.10 -raja on tehnyt hänelle tiukkaa. 

Eurooppalaisista täysistä kolmen maratonmiehen joukkueista on syytä mainita Ranskan edustajat, sillä heidän miehistään Patrick Tambwe kipaisi alkuvuodesta 2.07.30, eikä Abraham Kiprotichin (2.08.35) tai Abdellatif  Meftahinkaan (2.09.46) tarvitse hävetä persoonallisia rekordejaan. Myös Venäjällä on laittaa kilpaan tasainen kolmikko (Grigori Andrejev, Aleksei Reynkov, Dimitri Safronov), mutta riittääkö heidän noin 2.10 -tasonsa korkeallekaan, on hyvä maratonkysymys. 

Mukana on myös joukko erittäin kovia yksittäisiä maratoonareita, joiden joukkuetoverit eivät ole läheskään yhtä kovia tai joiden edustamista maista ei ole mukana täyttä kolmen maratonkoneen miehistöä. Kostoa hautoo kaksinkertainen New Yorkin maratonin voittaja, Brasilian Marilson Dos Santos (ennätys viime vuodelta 2.06.34, tänä vuonna 2.08.03). Hän näet joutui neljä vuotta sitten keskeyttämään olympiamaratonilla armottomassa maratonkatkeruudessa. Kovia maratontavoitteita on varmaan myös Puolan Henryk Szostilla. Nämä tavoitteet hän perustaa tänä vuonna juoksemaansa 2.07.39:ään. Niin ikään näytön paikka on Sveitsin Viktor Röthlinillä (ennätys 2.07.23, tänä vuonna 2.08.32), tosin vuoden 2007 MM-pronssimiehen, vuoden 2008 olympiakuutosen ja vuoden 2010 Euroopan mestarin ei tarvitse enää todistella kenellekään muulle kuin itselleen yhtään mitään. Edelleen, Ugandan Stephen Kiprotich (ennätys 2.07.20, tänä vuonna 2.07.50) himoaa maalleen ja itselleen olympiamitalia armottomassa mitalinälässä, puhumattakaan mitalijanosta. Kiprotich oli viime vuonna Daegun MM-maratonilla yhdeksäs. Lopuksi, jos joku juoksee kilvassa tasaisella vauhdinjaolla välittämättä muiden kilpailijoiden tekemisistä, hän on Italian ainoa edustaja, Ruggero Pertile (ennätys 2.09.53, tänä vuonna 2.10.09). Niinpä, mikäli suurin osa kilpailijoista sortuu maratonin alkupuoliskolla omaan suorituskykyynsä nähden liian kovaan maratonsäntäilyyn, Pertile tulee nousemaan tulosluettelossa yllättävän korkealle. Pekingin olympiamaratonilla neljä vuotta sitten Pertile oli koko juoksijajoukon ainoa, joka juoksi negatiivisen splitin, eli toisen puoliskon ensimmäistä nopeammin, koska kaikki muut lähtivät matkaan hirveää vauhtia kenialaisten raa’an taktiikan pakottamina. Se nosti Pertilen tuloksisessa luettelossa aina 15. tilalle. 

Edellä mainittujen lisäksi mukana on melkoinen joukko ennätyksiltään alle 2.10-miehiä, joista kaikilla on onnistuessaan mahdollisuudet aina kymmenen parhaan joukkoon. Meikäläisten maratoonareiden kannalta on innoittavaa, että mukana on myös Jussi Utriainen. Näin hänellä on mahdollisuus ottaa hyvitys vuoden 2004 jalkavamman takia tapahtuneelle Ateenan olympiamaratonin keskeytykselleen. Mikäli Jussi saa aikaiseksi ehjän juoksun, tulee se olemaan hieno kruunu hänen kotimaisittain komealle juoksu-uralleen.

Vain lähitulevaisuus tulee näyttämään, kuinka miesten olympiamaratonilla tulee käymän. Kävi siinä miten kävi, maratonfanit saavat jälleen kerran makeaa mahan täydeltä ja he varmasti virtsaavat hunajaa vielä pitkään olympiamaratonin jälkeen katsoessaan kuvanauhureiltaan olympiamaratonia yhä uudestaan ja uudestaan, ylenpalttisen maratonkiinnostuneisuuden vallassa. 

[raasto.com]

Naisten olympiamaratonin ennakko

Raasto.comin perinteinen olympiamaratonin ennakko on taas kehissä. Lue raasto.comin Lontoon olympiamaratonin ennakot raasto.comista, vain raasto.comista, eikä mistään muualta kuin raasto.comista. Raasto.comin mielestä on aivan waterloomaista se, että olympiamaraton ei pääty olympiastadionille. Tässä jyllää nykypäivän muoti-ilmiö, jossa maraton juostaan kaukana muusta yleisurheilun kisapaikoista ja maali on jossain kälyisellä kadun pätkällä. Tällainen on ollut pelin henki kolmissa viimeisissä yleisurheilun arvokisoissa. Olympiamaratonin ja arvokisojen muutenkin pitäisi aina päättyä stadionille, koska se kuuluu lajin perinteisiin. Mikään ei näet ole hienompi näky, kuin juoksijoiden raastaminen kohti horisontissa häämöttävää olympiastadionia utuinen maalin kuva silmissään. Järjestäjille on kuitenkin tärkeämpää trendien noudattaminen kuin perinteet. Jos yhden kerran tehdään asia jollain tavalla, muut kisajärjestäjät alkavat heti matkia edeltäjiään kuin määkivät lampaat. Ensin rakennetaan kallis stadion ja sitten maratoni ei edes pääty sinne. Mitä ihmeen järkeä siinä on?

Naisten olympiamaraton juostaan 5.8. Ennen kilpaa kansainvälinen huomio on keskittynyt lähinnä kenialaisiin ja etiopialaisiin juoksijoihin kilvan suurimpina suosikkeina. Tämä ei tietenkään ole täysin aiheetonta. Kenialta kehissä on ensinnäkin kaksinkertainen Lontoon maratonin voittaja Mary Keitany, joka rikkoi keväällä 11 vuotta vanhan maratonlegendatar Catherine Ndereban Kenian ennätyksen tuloksellaan 2.18.37. Häntä säestävät myös alle 2.20-rajan juossut Edna Kiplagat (2.19.50) ja hivenen rajan päällittänyt Priscah Jeptoo (2.20.14). Siinä on aika kova kolmikko, mutta niin on Etiopiallakin. Heillä mukana nimittäin ovat keväällä Rotterdamissa varsinkin viimeiset kilometrin väsymättömän konettaren lailla laukannut Tiki Gelana (2.18.58), Dubaissa hurjasti tykittäneet Aselefech Mergia (2.19.31) ja Mare Dibaba (2.19.52). Kenialaisten valtti on kuitenkin se, että he ovat juoksijoina selvästi kokeneempia kuin etiopialaiset virkasisarensa, varsinkin mitä tulee maratonin laukkaamisen, loikkaamiseen sekä laukkaloikkaamiseen. 

Median huomion kiinnittyessä etukäteen pääasiassa kenialaisiin ja etiopialaisiin unohdetaan helposti eräs todella kova raastotar, joka on keskittynyt olympiamaratonille 100 prosenttisessa maratonkeskittyneisyydessä. Hän on Lontoon ja Chicagon maratonien voittaja, Venäjän Lilia Shobukhova, joka pisteli viime vuonna Chicagon helteessä peräti 2.18.20. Viileämmässä kelissä ajasta olisi taatusti lähtenyt ainakin pari minuuttia. Lisäksi Shobukhova jätti tänä keväänä kokonaan väliin Lontoon maratonin (mikä on ollut hänen ohjelmassaan useana keväänä), pelkästään keskittyäkseen olympiamaratonille. Hän jätti siis ottamatta keväällä tukun rahaa olympiamaratonin tähden. Hänen ei ole tarvinnut myöskään juosta tänä vuonna raatelevia olympiakarsintoja, vaan hän on voinut rakentaa rauhassa kuntonsa huippuunsa. Niinpä hän on maratonkeskittyneisyydessään raasto.comin toimituksen veikkaus voittajaksi. Muut Venäjän edustajattaret ovat Albina Majorova (2.23.52) ja Tatjana Petrova (2.25.01) ovat kyllä kovia, mutteivät luultavasti tarpeeksi kovia voittamaan.

Kuinka kisassa sitten mahtavat pärjätä Japanin naiset, jotka ovat 1990- ja 2000-luvuilla kahmineet olympiamaratonilta kaksi kultaa (Naoko Takahashi 2000, Mizuki Noguchi 2004), yhden hopean (Yuko Arimori 1992) ja pronssin (Arimori 1996)? Ainakin paineet heidän kohdallaan ovat kovat, sillä Japani on maailman maratonhulluin maa ja lisäksi japanilaiset ovat tottuneet menestykseen naisten maratonjuoksussa. Japanin karsinnoissa joukkueeseen valittiin vuoden 2009 MM-hopeamitalisti Yoshimi Ozaki (ennätys 2.23.30, tänä vuonna 2.24.14), Risa Shigetomo (2.23.23) sekä yllätysnimi Ryoko Kizaki (2.26.32). Kysymys kuitenkin kuuluu, riittääkö japanittarien sinänsä kova taso olympiamitaleille hurjien alle 2.20-aikojen yleistyessä maailmalla yleistymisestä päästyään?  

Eurooppalaisittain kahdella Etelä-Euroopan maalla on laittaa kehiin tasaisen kovat kolmikot, jotka himoavat olympiamenestystä kuin narkkarit rojua. Italian edustajia ovat Valeria Straneo, joka pisteli keväällä Rottardamissa ajan 2.23.44, sekä 2.25-2.26 aikoja juosseet Rosaria Console ja Anna Incerti. Italialaiset ovat sen verran kokeneita maratoonarittaria, että he totta vieköön tietävät, kuinka 42 kilometrin ja siihen vielä päälle lisätyn 195 metrin kilvan juoksu hoidetaan. Lisäksi Consolen aviomies on takavuosien 2.08 -maratoonari Daniele Caimmi, joka tuntee maratonin kuin rokkari skeban. Portugalin edustajattaret taas tottelevat nimiä Jessica Augusto (2.24.33) Marisa Barros (2.25.04) ja Ana Felix (2.25.40). On selvää, että he starttaavat olympiamaratonille utuinen Rosa Motan, tuon vuoden 1988 olympiavoittajan kuva silmässään. Toisessa silmässään heillä on Carlos Lopesin, tuon vuoden 1984 olympiavoittajan kuva.

Hyvä on etukäteen ajatellen myös USA:n kolmikko, josta löytyy joltinenkin määrä arvometallia aiemmista kisoista. Heidän edustajansa ovat neljän vuoden takaisten olympialaisten 10 000 metrin pronssimitalisti Shalane Flanagan (2.25.38), viiden vuoden takaisten MM-kisojen 10 000 metrin pronssimitalisti Kara Goucher (ennätys 2.25.53, tänä vuonna 2.26.06) sekä Desiree Davila (2.25.55). Mikäli amerikkalaiset mielivät mitaleille, vaati se kuitenkin heiltä aiemman maratontasonsa nostoa. 

Aiheelinen kysymys kuuluu myös, mitä kilvassa tekevät kiinalaiset? Heillähän on heittää kisaan edellisten olympiakisojen pronssinainen, viiden vuoden takainen Lontoon maratonin voittaja ja urallaan maratonin alle 2.20 juossut Chunxiu Zhou (ennätys 2.19.51, tänä vuonna 2.23.42), viime olympiakisojen nelonen Xiaolin Zhu (ennätys 2.23.47, tänä vuonna 2.24.19) sekä edellistä kaksikkoa huomattavasti kokemattomampi Jiali Wang (2.22.41). Yleensä kiinattaret ovat olleet arvokisoissa kunnossa. 

Muista maratoonarittareista on syytä vielä mainita ensinnäkin Saksan Irina Mikitenko, joka neljä vuotta sitten jätti olympialaiset väliin, mutta juoksi myöhemmin syksyllä Berliinissä 2.19.19. Vielä viime vuonna meni 2.22.18, mutta onko Mikotenkon paras terä jo tylsynyt, miettii moni. Toiseksi Turkin Sultan Haydar (2.25.09) voi löytyä kilvan jälkeen tuloksisesta luettelosta korkealta. Kolmanneksi, Ukrainen Tetjana Gamera-Shmirko (2.24.46) himoaa olympiamenestyksellisyyttä kuin poliitikko valtaa. Neljänneksi, Uuden Seelannin Kimberly Smith (2.25.21) on ollut viime ajat valtaisassa maratontähtääväisyydessä. Viidenneksi, Hollannin kotimaakseen tunnustavat Hilda Kibet (2.24.27) ja Lornah Kiblagat (ennätys 2.22.22, viime syksynä 2.25.52) unelmoivat olympiamitalistosta kyynelverhoiset maratonkuvat silmissään. Kuudenneksi, maailman huono-onnisimman olympiamaratoonarin, maratonin ME-naisen Paula Radcliffen jouduttua vetäytymään maratonkisasta, Ison Britannian olympiatoiveet lepäävät edellisellä olympiamaratonilla kuudenneksi sijoittuneen, hienon etunimen omaavan Mara Yamauchin (ennätys 2.23.12) harteilla. Mahtaako Mara kuitenkaan olla enää muutaman vuoden takaisessa maravireessään, tuumivat britit mietteliäästi leukojaan sivellen.

Pohjoismaalaisittain on tietysti kiinnostavaa katsoa, miten kilvassa pärjää Ruotsin Isabellah Andersson, jonka ennätys on 2.23.41. Tämä vuonna maraton on häneltä kulkenut 2.25.41, mutta kenties tällä kertaa Andersson on täydessä iskussa arvokisoissa, sillä edeltävistä vuosista poiketen hän on antanut järjen voittaa ja jätti nyt kesäisen Tukholman maratonin juoksematta ja on keskittynyt kunnolla olympialaiseen maratonkoitokseen. Suomea puolestaan edustaa IF Länkenin kotiseurakseen tunnustava Leena Puotiniemi, joka on hankkimassa itselleen sellaista maratonelämystä, joka on mahdollista kenties vain kerran elämässä. Toivottavasti Puotiniemen kivulias takareisi sallii hänen juosta maaliin asti ja vieläpä siten, ettei se haittaa juoksua kilvan aikana. 

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 13 – Mikä on puolimaratonin ja maratonin suhde?

Kuten tiedetään, maraton on kilpailumatkoista kovin, koska siinä juostaan niin pitkään niin kovaa. Mutta eikö puolimaraton ole kovempi, koska siinäkin juostaan aika pitkään ja vielä kovempaa? Kun huippu-urheilijat pystyvät juoksemaan maratonin lähellä anaerobista kynnysvauhtiaan, puolimaratonin he saattavat niitata läpi jopa kokonaan anaerobisella kynnyksellään. Tästä huolimatta puolimaraton on itse asiassa helpoin kestävyysjuoksun kilpailumatkoista. Tämä siksi, että siinä ei ole samanlaista sairaanloista hapotusta kuin 800 ja 1500 metrillä, eikä siinä raaston osuus kilpailun kokonaismatkasta ole yhtä suuri kuin 5000 ja 10 000 metrillä. Tietenkään mikään kestävyysjuoksukilpa ei ole helppo, mutta maratoniin verrattuna puolimaraton on monin verroin kevyempi. Tähän on olemassa useita syitä.

Ensinnäkin, puolimaraton ei vaadi läheskään samanlaista keskittyneisyyttä kuin maraton. Puolimaratoneja voi vetää täysin rataharjoittelupohjalta, ilman mitään varsinaisia erikoisharjoittelujaksoja. Puolimaraton myöskään ei vaadi yhtä tarkkaa kilpailuohjelman suunnittelua kuin maraton. Toiseksi, puolimaratonilla ei tarvita armotonta iskutusneisuutta eli jalkojen ja elimistön totuttamista pitkäaikaiseen hakkaukseen, koska iskutusneisuus korostuu vasta maratonin toisella puoliskolla. Kolmanneksi, puolimaratonille ei tarvita tankkausta, koska suorituksena se on niin lyhyt, että lihaksiston energiavarastot eivät tyhjenny totaalisesti, kuten maratonilla, jossa lopussa juostaan tankkauksesta huolimattakin aina rasvojen avulla.

Neljänneksi, puolimaratonilla - jos se kulkee - suurin osa matkasta on rentoa rallatusta, eikä valtavaa tuskaa ole kuin muutama viimeinen kilometri, kun taas maratonilla - vaikka se kulkisi - vähintään kilvan viimeiset puoli tuntia ovat taistelua tuskaa, energioiden ja iskutusneisuuden loppumista vastaan. Yleensä jopa viimeinen tunti - 40 minuuttia maratonista on silkkaa tuskansietokyvyn venyttämistä ja vanuttamista, minkä ansiosta myös helpottuneisuus maratonin maalissa on kokonaan toista luokkaa kuin puolimaratonin maalissa. Maratonhelpottuneisuus saa ihmiset usein maratontunteen valtaan, jolloin he saattavat maratonin maalissa purskahtaa itkuun silkasta helpottuneisuudesta, mutta harvoin sellaista on puolimaratonin maalissa. Toisin sanoen, ei ole olemassa maratontunteeseen verrattavaa puolimaratontunnetta, maratonhelpottuneisuuteen verrattavaa puolimaratonhelpottuneisuutta, koska puolimaraton ei vaadi ihmiseltä sellaista äärimmäistä fyysisen ja henkisen kestokyvyn koettelemista kuin maraton. Viidenneksi, koska puolimaratonille valmistautuminen ei ole yhtä pitkä projekti kuin maratonille valmistautuminen maratonkeskittyneisyyksineen, eikä se tyhjennä samalla tavalla ihmispolon voimavaroja, puolimaratonin jälkeen ihmiselle ei myöskään tule elämän tyhjäksi kokemisen tunnetta, eikä ole vaikeuksia sopeutua arkeen, kuten on yleensä asian laita maratonin jälkeen.

Puolimaratonin hyöty on parhaimmillaan silloin, kun sitä käytetään maratonille valmistautumiseen.  Puolimaratoneja ei saa kuitenkaan olla ohjelmassa liikaa, sillä näennäisestä helppoudestaan huolimatta puolimaraton on kuitenkin sen verran pitkä matka, että liian tiheästi vedetyt puolimaratonin kilpailut saattavat tylsyttää maratonterää salakavalan kamalasti. Lisäksi puolimaratonin ja maratonin välillä pitäisi olla vähintään kolme viikkoa. Ihanteellinen on noin kuukautta ennen maratonia juostu puolimaraton. Tällaista rytmiä monet maailman huippumaratoonarit käyttävät mm. keväisin juoksemalla kuukautta ennen Lontoon maratonia Lissabonin puolimaratonin. Harvassa, suorastaan olemattomissa ovat ne maailman huippumaratoonarit, jotka juoksevat puolimaratonin kilvan vain 1-2 viikkoa ennen maratonia.

Jotkut käyttävät puolimaratonin tuloksia myös maratontuloksen ennustamiseen. On olemassa erilaisia laskukaavoja siitä, mitä puolimaratonin tulos ennustaa maratontulokseksi. Eräs käytetyimmistä on 2 x puolimaratonin aika + 5-8 minuuttia. Tämän opin mukaan esimerkiksi puolimaratonin aikaan 1.10 juosseen henkilön tulisi pystyä maratonilla tulokseen 2.25-2.28. Tällaisiin ennusteisiin on kuitenkin syytä suhtautua varauksella, sillä kuten edellä on käynyt ilmi, puolimaraton ja maraton ovat kokonaan toisesta maailmasta, kysykää vaikka moninkertaiselta puolimaratonin maailmanmestarilta, Eritrean Zersenay Tadeselta (puolimaraton 58.23 ME, maraton 2.10.41) tai Etiopian Sileshi Sihineltä (moninkertainen arvokisamitalisti 10 000 metrillä, puolimaraton 1.01.14, maraton DNF). Puolimaratonin aika saattaa kyllä ennustaa tulevan maratonajan, mutta se edellyttää monen asian, kuten maratonkeskittyneisyyden onnistumista. Ilman maratonkeskittyneisyyttä maratonilla ei ole mitään mahdollisuutta onnistua, vaikka olisi miten kova puolimaratoonari. 

[Z]

Sandells lähelle SE:tä ja Bergdahl alle 3.40 1500 metrillä - myös Eriksson vireessä

IK Falkenin kaksikko Niclas Sandells - Mikael Bergdahl laittoi Lapinlahdella piikaria toisen eteen tuskaa pelkäämättä. Tuloksena tästä oli se, että Sandells alitti ajallaan 3.36.88 Lontoon olympiarajan ja juoksi samalla Suomen kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi legendaarisen kaksikon, olympiavoittaja Pekka Vasalan ja EM-viitosen, halli-Euroopan mestarin ja kolminkertaisen olympiaedustajan Antti Loikkasen jälkeen. Taakse kaikkien aikojen tilastossa jäi sadasosan erolla 800 metrin SE-mies (1.44.10) Ari Suhonen, monista muista takavuosien mailerikovanaamoista puhumattakaan. Juuri Suhonen edusti edellisen kerran maatamme 1500 metrillä olympian kentillä. Tämä tapahtui vuonna 1988 Soulissa, jossa Suhonen juoksi tonnivitosen lisäksi myös päämatkansa 800 metriä. Vuoden 2009 jälkeen jo neljä suomalaista on kyennyt alittamaan 1500 metrillä 3.40-muurin, kun sitä ennen siihen pystyttiin edellisen kerran vuonna 1992.

Suomalaiset 3.40 alittajat 1500 metrillä (tilanne heinäkuu 2012)

3.36.33 Pekka Vasala MäntsU 72
3.36.3 Antti Loikkanen VuoksVe 80
3.36.88 Niclas Sandells IKFalk 12
3.36.89 Ari Suhonen PorvU 87
3.37.2 Pekka Päivärinta TuUl 73
3.38.03 Jari Venäläinen PieksVe 89
3.38.07 Ari Paunonen SulkU 77
3.38.18 Vesa Siivonen EspTa 89
3.38.20 Markku Laine LiedLu 79
3.38.39 Samuli Vasala TuUl 01
3.38.50 Mika Maaskola TuTo 88
3.38.90 Jukka Keskisalo JoKa 09
3.38.92 Timo Lehto OrvIF 84
3.39.14 Matti Valkonen SavolTu 83
3.39.2 Kauko Lumiaho RaahVe 72
3.39.70 Jukka Savonheimo TuWe 92
3.39.74 Mikael Bergdahl IKFalk 12
3.39.93 Jonas Hamm LahdA 10

Lapinlahdella nähtiin myös toinen olympiarajan alitus kestävyysjuoksijan toimesta, kun IF Nykarlebynejdenin Sandra Eriksson juoksi 3000 metrin esteet aikaan 9.43.38. Se on maamme kaikkien aikojen tilastossa toiseksi paras tulos heti Johanna Lehtisen SE-tuloksen 9.40.28 jälkeen. Hurraa, suomalaiset kestävyysjuoksijat!

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 12: Miksi rallattelevaisuus on tärkeää maratonilla?

Jokainen maratoonari maratonkeräilijöitä lukuun ottamatta tavoittelee maratonilla mahdollisimman hyvää tulosta. Hyvä maratontulos vaatii riittäviä toimenpiteitä ennen maratonkilpaa maratonkeskittyneisyyden muodossa, mutta myös tiettyjä edellytyksiä maratonkilvan aikana. Eräs tärkeimmistä asioista maratonkilvan aikana on maratonrallattelevaisuus. Ilman maratonrallattelevaisuutta maratonkilpa ei suju hyvin.

Maratonraasto ei onnistu ilman maratonrallattelevaisuutta. Maratonrallattelevaisuus ei puolestaan onnistu ilman maratonkulkevaisuutta. Maratonkulkevaisuus taas vaatii esiintyäkseen maratonkeskittyneisyyden. Maratonkeskittyneisyys, maratonkulkevaisuus, maratonrallattelevaisuus ja maratonraasto ovat siis sidoksissa toisiinsa.

Maratonrallattelevaisuus tarkoittaa maratonin kilpailuvauhdin juoksemista mahdollisimman rennosti ja vähällä energiankulutuksella. Koska kukaan ei pysty raastamaan maratonia alusta loppuun ja parhaimmillaankin raaston osuus maratonista on alle puolet, suurin osa onnistuneesta maratonkilvasta on maratonrallattelevaisuutta. Tarkemmin sanoen, onnistuneesta maratonkilvasta noin 60-80 prosenttia on rallattelevaisuutta ja loput raastoa. Jos maratonrallattevaisuutta on tätä pienempi osuus, juoksija ei pystuy juoksemaan maratonia läpi ilman maratonhyytyneisyyttä. Jos taas maratonrallattelevaisuutta on tätä suurempi osuus (mikä on harvinaista), juoksija ei ole käyttänyt kaikkia voimiaan maratonilla. Voidaan sanoa, että jos juoksija ei pääse maratonkilvan alussa rallattelevaisuuden tilaan, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia raastaa kilvan loppupuolella, koska energiavarastot ovat täysin lopussa silloin, kun kilvan ratkaisuhetket alkavat. Yleensä on jopa niin, että maratonrallattelevaisuuden puutteesta kärsivän juoksijan vauhti romahtaa maratonin jälkimmäisellä puoliskolla.

Maratonrallattelevaisuuden merkitys on siis suuri varsinkin maratonkilvan ensimmäisellä puoliskolla. Tällöin suunniteltua maratonvauhtia tulisi juosta niin pienellä energiankulutuksella, että juoksija tuntee ikään kuin valuvansa juoksijajoukossa ilman minkäänlaista puristusta. Jos juoksija joutuu maratonkilvan alusta lähtien panostamaan siihen, että pysyy mukana haluamassaan vauhdissa, tuloksena on armottoman vääjäämättömästi maratonepäonnistuminen tai jopa maratonwaterloo. Niinpä kärsiessään maratonrallattelevaisuuden puuttesta kilvan alussa, maratoonarin on tehtävä asiasta nopeat johtopäätökset hiljentämällä vauhtia niin, että hän pääsee maratonrallattevaisuuden tilaan. Jos rallattelevaisuuden tilaan pääsy ei tästäkään huolimatta onnistu, maratonkilvasta tulee enemmän tai vähemmän waterloo. 

Maratonrallattelevaisuutta ei pidä sekoittaa maratonrilluttelevaisuuteen. Varsinkin kokemattomilla maratoonareilla ja vahvan ratajuoksutaustan omaavilla on suuri vaara sortua maratonrilluttelevaisuuteen. Tällöin maratonkilvassa lähdetään liikkeelle omaan suorituskykyyn liian kovaa, koska "alkuvauhti ei tunnu missään", vaikka oikeasti hakataan koko ajan anaerobisen kynnyksen partaalla tai sen yläpuolella. Vauhti ei tunnu tuntuvan missään, koska ratajuoksuun verrattuna maratonrytmi tuntuu hitaalta, kilpailun tunnelma tempaa mukaansa, kokemusta maratonin toisesta puoliskosta ei ole jne. Maratonrilluttelevaisuuteen sortuvilla on yleensä lisäksi maratonpäivänä päällänsä hyvä kulkevaisuus, joten senkään vuoksi alkuvauhti ei tunnu kovalta.

Maraton eroaa kuitenkin kaikista muista kilpajuoksumatkoista siinä, että sillä ei voi aloittaa liian kovaa ja sitten sinnitellä loppua väkisin vauhdin kovinkaan paljon romahtamatta, kuten parhaimmillaan esimerkiksi 5000-10 00 metrillä tai jopa puolimaratonilla on mahdollista. Toisin sanoen, jos on hyvä kulkevaisuus, hieman liian kova alkuvauhti ei ole vielä välttämättä katastrofi vitosellla, kympillä ja puolimaratonilla, mutta maratonilla se johtaa vääjäämättä vauhdin romahtamiseen toisella puoliskolla. Maraton ei anna pienintäkään armoa liian kovaa aloittaneille ja sillä oikean vauhdinjaon merkitys on tärkemäpi kuin maratonia lyhyemmillä matkoilla.

Yhteenvetona siis todettakoon, että parhaan mahdollisen maratontuloksen aikaansaamiseksi juoksijan on juostava maratonilla mahdollisimman pitkään, reilusti yli puolet matkasta maratonrallattelevaisuuden tilassa. Rallattelevaisuuden merkitys on maratonilla suurempi kuin millään muulla kilpailumatkalla. Tämä tarkoittaa omaan senhetkiseen suorituskykyyn nähden mahdollisimman oikeaa vauhtia, ei liian kovaa, ei liian hiljaa, mahdollisimman rennosti, mahdollisimman pienellä energiankulutuksella. Jos juoksija pääsee maratonkilvassa tähän tilaan, hänestä tuntuu siltä, että hän voi mielessään ikään kuin lauleskella ja vihellellä siitä huolimatta, että hän leipoo maratonin kilpailuvauhtiaan. Tällöin hänellä on hyvät mahdollisuudet maratononnistuneisuuteen ja sitä myötä maratontyytyväisyyteen tai jopa maratononnellisuuteen.

[Z]