Rallattelevainen SM-maraton Vantaalla

42 kilometrin ja siihen vielä päälle juostavan 195 metrin kilvanjuoksun Suomi Finlandin mestaruuskilpailut järjestettiin Vantaalla 14.10. Kyseessä oli paikalla olijoiden mukaan niin onnistunut tapahtuma, että SUL:n olisi syytä vakavasti pohtia sitä, että SM-maraton järjestettäisiin joka vuosi Vantaalla, vain Vantaalla, eikä missään muualla kuin Vantaalla. Pohtimisen jälkeen tulisi nuijia pöytään päätös, että SM-maraton järjestettäisiin joka vuosi Vantaalla, vain Vantaalla, eikä missään muualla kuin Vantaalla. Ero esimerkiksi viime vuoden Helsinki cityn waterloohon, eikä enempää eikä vähempää kuin täydellisen waterloohon, puhumattakaan täydellisesti watarloosta -jossa juoksijat joutuivat maratonjuoksun lisäksi myös suunnistamaan - on melkoinen. 

Miehet

Kenellekään ei ole maratonyllätys, että miesten kilvan Vantaalla vei omiin sekä seuransa Turun Urheilullisen Liiton nimiin Lewis Korir. Sen sijaan se, että hän leipoi omalla vedolla kehiin niinkin kovan ajan kuin 2.13.36, saattoi olla yllätys tai sitten ei. Joka tapauksessa on päivänselvää, että Korir on aivan liian hyvä juoksija kiertämään kaiket kesät Suomen kyläkisoja parin kisan viikkotahdilla. Panostamalla järkevään kilpailuohjelmaan ja kunnon ulkomaisiin kisoihin, jossa on tarjolla oman tasoista vetoapua, Korir pystyisi hyödyntämään juoksijan kykynsä niiden ansaitsemalla tavalla. Lidingöloppetin ja tämänkertaisen SM-maratonin perusteella hänellä olisi mahdollisuuksia esimerkiksi juosta maraton alle 2.10 kunnon maratonkeskittyneisyydellä kilvassa, jossa hänelle on tarjolla tasoistaan vetoapua.  Samoin 10 000 metrillä tulos saattaisi olla lähempänä 27.30 -aikoja kansainvälisessä kilvassa ja -seurassa. Nyt miehen uran parhaat vuodet juoksijana menevät hukkaan hänen vetäessään Suomen suvessa kisoja hirveällä kilpailutahdilla ilman minkäänlaista vastusta. 

Edes raha ei liene järkevä perustelu moiseen, sillä luultavasti kansainvälisistä mittelöistä kisat oikein valiten Koririn tilille tulisi myös enemmän hilloa kuin Suomesta. Hillojen maksimoiseksi tämä edellyttäisi häneltä tosin Word Marathon majors -kilpailujen välttämistä (liikaa 2.03-2.07-miehiä), mutta osallistumista ns. toisen tai kolmannen kategorian maratonkisoihin, jotka ovat silti hyviä kisoja, järjestetään nopeilla reiteillä ja oikeaan aikaan vuodesta, mutta joissa on mahdollisuus myös kärkisijoille. Tätä taktiikkaa on noudattanut aikoinaan mm. Francis Kirwa. Tämä takttiikka ei estäisi myöskään Suomen kansalaisuuden hakemista, jos Korir todella haluaa päästä arvokisoihin Suomea edustamaan.

Jos ei SM-maratonin voitosta muodostunut tällä kertaa kutkuttavaa jännitysnäytelmää, sellainen saatiin aikaiseksi hopeisesta mitalista. Tähän mittelöön osallistuivat HKV:n maratonensikertailainen, mutta maratonriippuvuudesta jo ennen ensimmäistäkään maratonkisaa kärsivä Aki Nummela ja Joensuun Katajan mies, elämänsä maratonille omistanut Harri ”forrestg” Nissinen. Tämä maratonveijarikaksikko juoksi yhdessä hieman päälle kymmeneen kilometriin asti, minkä jälkeen Nummela lähti paremman tekemisen puutteessa omille teilleen. Puolimatkaan he saapuivat 1.13.07 ja 1.13.24 kuluttua lähtöisästä laukauksesta. Runsaan kymmenen kilometrin päässä maalista Nummela oli maratonkollegaansa Nissistä edellä noin minuutin, mutta sitten jälkimmäinen aloitti suorastaan horrorimaisen maratonsaalituksen, tavoitteenaan edellisen päinen nahka. Maalissa eroa miesten välillä oli kaksi sekuntia (Nummela 2.27.12, Nissinen 2.27.14). Molemmat juoksivat omat persoonalliset rekordinsa. Nummela teki näin siksi, että kyseessä oli ensimmäinen maraton hänen elonsa tiellä ja Nissinen siksi, että hän oli niin kova. 

Myös neljänneksi sijoittunut Sjudeå IF:n Lauri Lipiäinen (2.29.35) juoksi oman ennätyksensä. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hänen aiempi rekordinsa oli 2.29.40. Japanilaisia maratoonareita maratonpiireissä liikkuvan huhun mukaan suunnattomasti ihaileva Lipiäinen paransi ennätystään siis reilusti, sillä jokaisen sekunnin parannus omaan rekordiin vaatii alle 2.30-vauhdeissa 99999999999999999999999999999999 kertaa kovemman työn kuin peleissä ja leikeissä kuuna päivänä.

Viidenneltä maratonsijalta maratontulosluettelossa maratonlöytyy HKV:n Jussi Makkonen. Hän juoksi 2.32.51. Hän ei ennätystään aivan vähän parantanutkaan, sillä ilmeisesti Makkosen edellinen rekordi oli 2.41.24. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseessä oli tämänkertaisen SM-maratonin suurin onnistuja ja se on hieno osoitus siitä, millaisiin suorituksiin maratonilla saattaa olla mahdollisuuksia maratonkeskittyneisyyden osuessa täydellisesti puikkareihin. Puolimatkaan Makkonen oli saapunut ajassa 1.15.53, mikä on aika lailla rohkea aloitus hänen puolikkaan ennätykseensä (1.13.49) ja tänä vuonna Jyväskylässä juoksemaansa 1.14.22:een nähden. Makkonen ei kuitenkaan hyytynyt, sillä kun maratoniskutusneisuus on kunnossa, se on kunnossa. 

Kuudentena maalisen linjan ylle saapui Iisalmen Visan Kimmo Randelin 2.33.06 kuluttua lähtölaukauksesta. Edellä mainittujen juoksijoiden tapaan myös hän juoksi oman rekordinsa, parantaen aiempaa puolisentoista minuuttia täydessä rekordiparantavaisuudessa. Maratonhuhut tosin ennen kilpaa tiesivät kertoa, että Randelin himoaa rekordiparannusta kuin kunnallispoliitikko lautakunnan ulkomaanmatkaa veronmaksajien piikkiin. 

Kukapa kilvassa sijoittui seitsemänneksi? No, kukapa muukaan kuin pitkän kestotien uransa aikana kulkenut Kuortaneen Kunnon Petteri Kuorikoski. Hän sai Martin ja siihen vielä päälle lisätyn Tonin päätökseen ajassa 2.33.28. Koska kaikki ennen Kuorikoskea maaliin tulleet olivat tehneet ennätyksensä, ei hänkään voinut tyytyä vähempään, vaan paransi reilut kolme minuuttia aiempaansa. Se, että kärkimiehistä kaikki leipovat omat ennätyksensä, on lahjomaton fakta Vantaan SM-maratonin onnistuneisuudesta.

Viimeisen pistesijan tämänkertaisessa SM-kilvassa otti Leppävirran Virin Teemu Toivanen. Kuinka niin otti? No, niinpä niin otti, että hän juoksi 42,2 kilometriä aikaan 2.34.42. Tämä aika ei ollut aivan tämän entisen triathlonistin oma ennätys, sillä moinen tulos on Vantaan kilvankin jälkeen 2.33.12. Kenenkään on kuitenkaan turha haukkua Toivasen maratonesitystä millään tavalla huonoksi, sillä jos sitä esimeriksi verrataan peleihin ja leikkeihin, niin niillä on yhtä paljon eroa kuin työntekijän ja poliitikon rehellisyydellä.

Tuloksisessa luettelossa sijalta 12 löytyy maratonikiliikkuja Lauri Friari Mikkelin Kilpa-Veikoista. Tällä kertaa tämä vuosien 1998 ja 1999 Suomen mestari ja parhaimmillaan 2.20-rajaa maratonkutitellut (2.20.13) veijari juoksi 2.36.37. Se ei ole huono tulos 46-vuotiaalle maratonmiehelle.  Se ei olisi huono tulos monelle alle 46-vuotiaallekaan maratonmiehelle. 

Naiset

Jos joku väittää, että Kälviän Tarmon Johanna Kykyrin Suomen mestaruus oli naisten kilvassa yllätys, hän saa mennä väitteineen yksinään nurkkaan häpeämään. Paitsi että Kykyri voitti mestaruuden, hän juoksi myös SM-maratoniksi kovan ajan, 2.43.11. Se ei ole aivan ulkoisilla mailla kansainvälisen vetoavun turvin pari vuotta sitten ennätyksensä sahanneen Kykyrin oma rekordi (2.42.17), mutta kelpo veto kuitenkin. Kykyri oli kilvassa aika lailla ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut KU58:n Sari Juuti juoksi 2.50.03. Se tarkoittaa samalla sitä, että maratononnellisuuden pauloissa maalissa ollut Juuti paransi aiempaa uransa parasta maratontulosta kolme minuuttia. Pronssia kisaverkkareidensa taskuun palkintojen jaon päätteeksi sai tunkea Valkeakosken Hakan Mira Tuominen (2.50.08). Häntä ei todellaan voi sanoa aloittelijaksi, mitä tulee SM-mitalien kisaverkkareiden taskuun tunkemisessa palkintojenjaon päätteeksi. 

Moni maratonfani miettii varmaan kuumeen kaltaisessa miettiväisyydessä, että kuka oli naisten SM-maratonkivan neljäs, vain neljäs, eikä mikään muu kuin neljäs, puhumattakaan siitä, että oli neljäs. No, hän on Viipurin Urheilijain Veera Vainio tuloksella 2.52.34. Vainiolla ei kuitenkaan ole mitalisten sijoitusten ulkopuolelle jäämisestään huolimatta minkäänlaista syytä maratonpettyneisyyteen, sillä hän juoksi tämänkertaisessa maratonkilvassa ensimmäistä kertaa elonsa taipaleella maratonin alle kolmen tunnin, eikä ihan vähän juossutkaan. Tällaiset rekordiparannukset antavat juoksijalle uskoa maratonharjoitteluun enemmän kuin fanien palvonta rokkarille skeban skulaukseen. 

Myös viidenneksi sijoittunut Vaasan Tovereiden Jaana Mäkiranta ennätti maaliin selvästi ennen kolmen tunnin päällitysneisyyttä. Tästä lahjomattomana todisteena on maratonkello, joka kertoi aikaa kuluneeksi 2.56.25 Mäkirannan vaipuessa maalisen linjan ylle. Moni kestofani miettii, että onkohan Jaana Mäkiranta sukua niin ikään Vaasan Tovereiden kasvatille, mutta uransa parhaat vuodet Teuvan Rivakkaa edustaneelle Ari Mäkirannalle, joka vuosituhannen taitteen molemmin puolin tekaisi tulokset 8.24.22 (3000m), 14.41.95 (5000m), 30.55.89 (10 000m) ja 1.09.33 (puolimaraton)?

Kukapa kilvassa sijoittui kuudenneksi? No, ei enempää eikä vähempää, eikä kukaan muu kuin Turun Urheiluliiton Andreina Kero. Hän juoksi ajan 2.56.40. Aviomies Jukka Kero, raasto.comin edesmenneellä keskustelupalstalla nimimerkki ”jääkiekkoilija”, varmaan seurasi kilvan aikana puolisonsa maratonedesottamuksia lakkaamattoman kiinnostuneisuuden vallassa, samoin kuin koko Keron kestojuoksusuku, jonka edustajat ovat tuoneet edustamilleen seuroille (pääosin Turun Urheilluliitto tai Kankaanpään seudun leisku) ainakin XXXXXXX määrän SM-pisteitä. 

Viimeiset pistesijat menivät Rovaniemen Roadrunnersien Elli (2.57.39) ja Anni (2.58.58) Hemmingille. Nyt, saatuaan elämänsä ensimmäisen maratonin vyölleen, Hemmingit voivat oikeasti sanoa olevansa roadrunnerseja. Jotta juoksija voisi nimittäin sanoa puhtaalla omalla tunnolla olevansa Roadrunner, hänen on juostava maraton, vain maraton, eikä vähempää kuin maraton. Puolimaratonit ja tätä lyhyemmät maantiejuoksut ovat nimittäin sen verran pilipalitouhua maratoniin verrattuna, että ne eivät kerro harjoittajalleen mitään maantiejuoksun syvimmistä olemuksista, jossa juoksija joutuu kamppailemaan vääjäämätöntä iskutusneisuuden loppumista vastaan, täydessä maratoniskutusneisuusloppuvaisuudessa.  

[raasto.com]