Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dubai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dubai. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. tammikuuta 2013

Hirveää maratonrallatusta Dubaissa

Dubaissa, joka sijaitsee Dubaissa, vain Dubaissa, eikä missään muualla kuin Dubaissa, sijaitsematta muualla kuin Dubaissa, juostiin maraton varhain aamulla perjantaina 25.1.2013. Sielläpä rillutusrallateltiin oikein joukolla aikamoista maratonlaukkaloikkaa. Kävi nimittäin niin, että 42 kilometrin ja siihen vielä päälle juostun 195 metrin ravaamisen päätteeksi miesten kilvan voittajaksi tuli Etiopian kansalainen, Lelisa Desisa ajalla 2.04.45. Desisa ei ole täysin tuntematon veikko kestävyysjuoksun saralla, koska hän on juossut 10 000m aikaan 27.11.98 ja puolimaratonin 59.30. Nyt ensimaratoninsa juossut Desisa ohitti puolimatkan ajassa 1.02.41 ja laittoi toisella puoliskolla jalkaa toiseen eteen sen verran kovempaa, että se kulki aikaan 1.02.04. Se oli muille kilpakumppaneille liikaa, tosin Berhanu Shiferaw -niminen vaijari, kotimaa Etiopia, ahdisti Desisaa lähes maaliviivoitukselle saakka, sillä hänen aikansa oli 2.04.48. Shiferawin aiemmista tuloksista kestävyysjuoksun saralla ei ole paljoakaan tietoa, mitä nyt äijä oli leiponut maran aiemmin 2.08.51. Hänestä ei puolestaan jäänyt kuin sekunnin vähän tunnetumpi maratonherra, Tadesse Tola, joka omistaa Etiopian passin. Tola on aiemmin juosssut esimerkiksi 10 000 metriä aikaan 27.04.89 ja maratonin 2.05.10.

Ensimmäisenä mitalisen pallin ulkopuolelle jäi Etiopian värejä tunnustava Endeshaw Shumi ajalla 2.04.52. Hän on ainakin 99999999999 kertaa kovempi urheilija kuin eräs moottorin ulvottaja Shumi. Moottorin ulvottaja Shumia ei itse asiassa voi edes kutsua urheilijaksi, eikä ole koskaan voinutkaan. Sen sijaan maratonari Shumi on toista maata, sillä 2.05-alitus on debyyttimaratoniksi oiva. Eipä ole valittamista myöskään Shumin puolimaratonin rekordissa 1.00.03, tosin tunnin päällitys saattoi siinä kilvassa vähän kalvaa tätä Etiopian poikaa, mutta toisaalta 2.05-alitus maratonilla korvaa sen moninkertaisesti. 

Vielä viidenneksi sijoittunut Kenian Bernard Koechkin riensi maaliin ennen kuin kello oli päällittänyt 2.05. Hän näet juoksi 2.04.53. Tuon tyyppistä tulosta tosin osattiin Koechilta odottaa sen perusteella, että viime syyskuussa hän pisteli puolikkaan maratonin aikaan 59.10. Kyse oli siis siitä, että olisiko puolikashirmu Koechin maratoniskutusneisuuskestäväisyys tarpeeksi hyvässä kuosissa maratonia ajatellen ja sehän oli.

Dubain kilvassa kuudenneksi sijoittunut Kenian Nicholas Kipkemboi saapui maaliin ajassa 2.06.33. Se tarkoitti sitä, että Kipkemboi oli tämänkertaisen maratonin ensimmäinen, jonka keskivauhti ei ollut alle 3 min / km. Ei suinkaan, vaan Kipkemboi juoksi 42195 metriä 3.00/km eli 4000 metrin cooperintestivauhtia. Mahtaako Kipkemboi saada sillä hyvän kunnon luokituksen?

Seitsemänneksi ajalla 2.07.55 sijoittunut Etiopian Dadi Yami saattoi olla maalissa pienoisessa maratonpettyneisyydessä. Ei sillä, että hänen ajassaan olisi mitään häpeämistä, mutta viime vuonna maratonin aikaan 2.05.41 juossut Yami varmaan himosi omaa maratonrekordiaan kuin hammaslääkäri purukalustoa. Lisäksi Yamia saattoi hieman kalvaa se, että hänen vauhdinjakonsa Dubain mittelössä oli splitiltään positiivinen (1.02.40 ja 1.05.15). Kovin suureen pettyneisyyteen Yamilla ei kuitenkaan ole syytä, vaan miehen kannattaa nauttia maratonin jälkeen hyvällä maratonomallatunnolla hotellin aulabaarissa hieman jäätelöä.

Kukapa Dubain maratonilla maratonsijoittui kahdeksanneksi? No, kukapa muukaan kuin Kenian Mike Kipruto Kigen. Hän sai maratoninsa maratonpäätökseen maratonajalla 2.08.24. Kigenillä luulisi olevan välityksiä kovempaankin maratonmenoon, onhan hän pistellyt 5000 metriä alle 13 minuutin (12.58.58) ja 10 000 metriä lähelle 27 minuuttia (27.03.49). Joka tapauksessa maratonfanit voivat onnitella Kigeniä siitä, että hän on tehnyt miehen teon ja siirtynyt radan kierämisen sijaan kestävyysurheilun kuninkuusmatkalle. Eiköhän siitä Kigenin maratonrekordi petraannu hänen saadessaan lisää maratonkestoa.

Yhdeksänneksi Dubaissa juoksi Etiopian poika, jolle syntyessään annettiin nimi Habtamu Assefa. Hän tekaisi niinkin mukiin menevän maratonajan kuin 2.08.28. Assefa paransi kilvassa maratonrekordiaan, joka ennen sitä oli viime syksynä Firenzessä juostu 2.10.55. Hän oli viime vuonna myös puolimaratonin MM-kilvassa 16. Kyllä siis kelpasi Assefan mennä kilvan jälkeen polskimaan kisahotellin uima-altaaseen.

Kymmenenneksi Dubaissa muuten sijoittui Gemechu Worku Etiopian maratonkeisarikunnasta. Hänen ajakseen paljastui 2.08.53. Kilvan loppupuolisko lienee ollut Workulle aikamoista maratonkärsimysnäytelmää, jolla ei oikeasti ole mitään tekemistä näytelmän kanssa. Ei suinkaan, vaan Worku on riutunut kilvan lopussa totisen totisissa maratontuskissa, sillä kun hän pisteli maratonin ensimmäinen puoliskon 2.59 / km, toisella puoliskolla miehen vauhti hiipui siitä 10 sek / km.

Kaiken kaikkiaan Dubain maratonilla 14 miestä juoksi alle 2.10. Heihin eivät kuuluneet esimerkiksi Etiopian Dereja Tesfaye (2.10.50, puoliskot 1.04.41 ja 1.08.09), Kenian Moses Masai (2.11.00, puoliskot 1.02.42 ja 1.08.18) tai Etiopian Hailu Mekonnen (2.15.22, puoliskot 1.02.42 ja 1.12.40). Tämä vain osoitaa, kuinka armottoman raaka kilpailumuoto maraton on, eikä sillä luonnollisestikaan ole mitään tekemistä pelien kanssa, puhumattakaan leikeistä.

Dubain naisten maratonkilpa ei ollut tasoltaan aivan miesten veroinen, mutta silti kenenkään on turha sanoa Etiopian Tirfi Tsegayen voittoaikaa 2.23.23 huonoksi. Tsegaye ei tosin tehnyt kilvassa omaa persoonallista rekordiaan, sillä viime syksynä hän juoksi Berliinissä 2.21.19, mutta hyvin hän silti juoksi. Niin juoksi myös toiseksi tullut Ehritu Kiros, kotimaa Etiopia. Hän näet käytti marttiin ja toniin aikaa 2.23.39. Itse asiassa Kiros veti tosi hyvän maratonin, sillä hän paransi aiempaa rekordiaan lähes kymmenen minuuttia. Jos siis joku oli kilvan jälkeen maratononnellisuudessa, niin se oli Kiros. Pronssia kilvan jälkeen maratonverkkareidensa taskuun sai laittaa Etiopian Amane Gobena. Hän juoksi 2.23.50. Se on aiemmin 2.24.13 juosseen Gobenan ennätys, joten hänen kelpasi kilvan jälkeen iloisin mielin loikoilla kisahotellin huoneessaan katselemassa maratondiplomiaan.

Neljänneksi Dubain maratonilotulituksessa sijoittui Etiopian tyttö, Aheza Kiros nimeltään. Mahtaako hän olla sukua toisena maaliin ennättäneelle Kirosille? Joka tapauksessa hän sai maratoninsa päätökseen 2.24.30 kuluttua lähtölaukauksesta. Hän paransikin rekordiaan aika lailla, sillä ennen kilpaa se kirjoitettiin numeroin 2.33.21. Ei kirjoiteta enää. Nyt Kirosin maratontulos alkaa olla linjassa hänen puolimaratonin rekordinsa (1.09.10) kanssa. Viides Dubaissa muuten oli Belaynesh Oljira, mistäpä muustakaan maasta kuin Etiopiasta. Kyseessä oli viime vuoden olympiakympin viidenneksi parhaan uran ensimaraton.

Kuudes Dubaissa oli Shitaye Bedasa Etiopiasta. 2.25.47 häneltä maratoniin kesti. Seisemäs maalissa puolestaan oli paras ei-etiopialainen, Ruotsin Isabellah Andersson 2.26.05 kuluttua lähtölaukauksesta. Kyseessä on Anderssonille, jonka rekordi on 2.23.41, rutiinitulos, ei maratononnistuminen, mutta ei myöskään epäonnistuminen. Luultavasti hän oli siis maalissa ainakin maratonhelpottuneisuudessa, jos maratononnellisuus ei tullut täälä kertaa kyseeseen.

Kahdeksanneksi sijoittuneella oli passinsa kannessa Etiopian värit, sillä tuolla sijalla maalisen linjan ylle vaipui Abebech Afework. Hänen tuloksensa oli 2.27.08. Se on ensimaratoniksi aivan hyvä maratonveto, vaikka tasaisesta vauhdinjaosta ei hänen osaltaan voi puhua (1.11.32 ja 1.15.36). Yhdeksäntenä maratonmaalissa maratonurheilujuomaa pääsi puolestaan maratonhörppäämään Namibian edustaja, Beata Naigambo. Hänen tuloksekseen kirjattiin 2.27.55. Tämä uransa aikana jo kahdella olympiamaratonilla esiintynyt Namibian maratonsuurlähettilästär paransi jonkin verran omaa ennätystään, sillä ennen tämänvuotista Dubain mittelöä se oli 2.29.20. Kymmenens oli Japanin Misaki Katsumata, valitettavasti 2.30-päällityksellä (2.30.42). Kilvan loppu on ollut Katsumatalle aikamoista selviytymistaistelua sillä puolimatkaan hän nelisti ajassa 1.12.06. Toiseen puoliskoon kului siis 1.18.36. No, onneksi Katsumata on aiemmin maratonurallaan pystynyt 2.30-rajan alittamaan (ennätys 2.28.01), tosin aiemmat maratontulokset eivät maratotavoitteiden täyttymättömyyden tunteen ollessa maratonmaalissa päällänsä juuri lohduta. Eiköhän Katsumata kuitenkin vielä reilusti alle 30-vuotiaana juoksijana pysty pienentämään tulevaisuudessa maratonrekordiaan kuin höylääjä juustoa.

Suomen, Helsingin Jyryn ja Dubai Creek Stridersin Anne-Mari Hyryläinen juoksi nykyisessä kotikaupungissaan mainiosti, sillä hänen aikansa oli 2.44.13. Se syntyi aika tasaisella vauhdinjaolla (1.20.49 ja 1.23.25). Hyryläinen paransi reilusti aiempaa maratonrekordiaan (2.52.39), joten jos hän ei ollut maalissa täydessä maratononnellisuudessa, niin jo on kumma. Kunhan loputkin maratonkilvoittelijat saapuivat maaliin, niin Dubain maraton oli maratoonailtu ja ulkomaalaisilla maratoonareilla oli aika maratonturismin.

[raasto.com, dubai.mikatiming.de & iaaf.org]




perjantai 27. tammikuuta 2012

Etiopialaisten kosto Dubain maratonilla

Alkoipa maratonvuosi rallattelevaisissa merkeissä! Dubaissa nimittäin neljä miestä jauhoi maratonin alle 2.05, kahdeksan miestä alle 2.06 ja kymmenen miestä alle 2.07. Naisissa puolestaan kolme maratonjauhajatarta ennätti maaliin ennen kuin kloku oli nykinyt 2.20, viisi ennen 2.21 täyttymistä ja yhdeksän alitti 2.25. Jos tuo ei ole maratonrillutusta, niin mikä sitten?

Kun viime vuonna kenialaiset jyräsivät etiopialaiset maanrakoon maratonilla, alkoi olympiavuosi etiopialaisten valtaisalla maratonryntäyksellä. Dubain miesten kilvan voittoon juoksi maratonveijari nimeltään Ayele Abshero Etiopiasta ajalla 2.04.23. Tämä tarkoittaa sitä, että hän viuhtoi maratonin läpi 2.57 / km. Viimeinen kilometri vei aikaa niinkin kauan kuin 2.52. Absheron aika on debyyttimaratoniksi kelpo. Taitaapa tulos olla ensimaratonien maailmojen rekordi. Näin hän teki kertaheitolla itsestään yhden Lontoon olympiamaratonin voittajasuosikeista. Puolimaratonilla Abshero veteli viime vuonna ajan 59.42.

Kuka kilvassa tuli toiseksi? No, hänen nimensä on Dino Kemal Etiopiasta ja hänen aikansa oli 2.04.50. Pronssisen mitskun verkkareidensa taskuun sai Etiopian kansalainen Markos Geneti. Hän veivasi 2.04.54. 13 minuutin vitosen miehenä Genetillä ei ilmeisesti ollut tarpeeksi välityksiä vastata loppukilometreillä maanmiestensä loikkaan. Poikien ravi 2.05 tuolle puolen laittaa muuten Etiopian olympiavalinnat mielenkiintoiseen valoon, sillä nyt heidän viime vuosien ykkösässänsä ja viime olympialaisten pronssipojan Tsegaye Kebeden olympiapaikka on vaarassa. Useasti urallaan 2.05 -alkuisen ajan hakannut Kebede ei ole vielä koskaan juossut niin kovaa kuin tämänvuotinen Dubain kärkikolmikko. Siinäpä vähän Kebedelle harjoitusmotivaatiota kevään Lontoon maratonille. Samoin, mikäli Haile Gebrselassie meinaa mahtua Etiopian Lontoon tiimiin, on hänen vedeltävä aivan oman ja Etiopian ennätyksensä tuntumaan helmikuisella Tokion maratonilla

Neljänneksi Dubain maratoniloittelussa sijoittui Kenian mies, nimeltään Jonathan Maiyo. Hänen ei ole kuitenkaan syytä olla pettynyt palkintokorokkeen ulkopuolelle jäämiseensä, sillä 2.05 päällityksen aiheuttamasta henkisestä itseruoskinnasta ei hänenkään tarvinnut kärsiä. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hän juoksi 2.04.56. Sen sijaan viidenneksi sijoittunutta Etiopian Tadese Tolaa saattaa hieman korpea aikansa 2.05.10, koska sillä ei ole todennäköisesti pääsyä Etiopian olympiajoukkueeseen. Samat sanat voidaan lausua kuudenneksi sijoittuneesta Etiopian Dadi Yamista, jonka aika 2.05.41 ei riitä alkuunkaan maansa valitsijoille. Siinä mielesttä Yami tuskin kulkee kilvan jälkeen kuitenkaan pää painuksissa ja murheisin mielin, että hänen aiempi maratonrekordinsa oli 2.11.04.

Seitsemänneksi nopein Dubaissa oli herra, joka tottelee nimeä Abdullah Dawit. Hänen kotomaansa on Etiopia. Hän juoksi tuloksen 2.05.42. Hän paransi aiempaa maratonrekordiaan neljä minuuttia. Kahdeksas oli Etiopian passin hotellihuoneensa kassakaappiin lukinnut Deressa Chimsa niin ikään ajalla 2.05.42. Joku varmaan miettii, että kuka oli kilvan yhdeksäs. No, hänen mutsinsa keksi hänelle aikoinaan nimen Seboka Tola. Etiopiassa tämä muuten tapahtui. Mahtoiko Tolan mutsi silloin uskoa, että vielä joku päivä hänen poikansa tulee leipomaan Dubaissa maratonin aikaan 2.06.17? Dubain kisa oli siitä raaka, että kymmenen parhaan joukkoon juostakseen piti miekkailla aika 2.06.29. Sen teki Etiopian Yemane Tsegay, jonka piti ennen kisaa olla ehkä etiopialaisista kovin, olihan hänellä aiemmin maratonvyöllään aika 2.06.30 Pariisin maratonilta. Sekunnin parannus omaan ennätykseen ei riittänyt tuon korkeammalle tuloksisessa luettelossa, koska muut etiopialaiset paransivat rekordejaan useita minuutteja. Tsegayn jälkeen muuten seuraavat seitsemän miestä huitoivat alle 2.10. Eräänä ennakkosuosikeista kisaan lähtenyt Kenian Martin Lel sakkasi puolimatkan (1.02.22) jälkeen sen verran, että toiseen puoliskoon kului aikaa 1.32.36, joten Lel saapui maaliin ajassa 2.34.57.

Myös naisten kilvan jälkeen Dubaissa liehuivat Etiopian liput, sillä voittajaksi nelisti Asefelech Mergia ajalla 2.19.31. Se on Etiopian rekordi. Erittäin tiukille Mergian pisti Kenian Lucy Wangui Kabuu, sillä hänen aikansa oli 2.19.34. Kyseessä oli hänen ensimmäinen maratoninsa, mutta aivan tuntematon kv. kestomarkkinoilla tämä Pekingin olympialaisten 10 000 metrin 7. ja vitosellakin ajan 14.33 juossut raastotar ei ole. Myöskään kolmanneksi sijoittunutta Etiopian Mare Dibabaa ei voi syyttää maratonhidastelusta, sillä hänkin ennätti maalilinjan ylle ennen 2.20 täyttymistä ajallaan 2.19.52. "Huh-huh, onneksi ei tulut päällitystä", saattoi aiemmin maratonin 2.23:een juossut Dibaba ajatella syödessään maalissa jäätelöä.

Pari seuraavaa naista, Etiopian Bezunesh Bekele (2.20.30) ja saman maan Aberu Kebede (2.20.33) päällittivät 2.20, mutta alittivat 2.21, joten kenenkään on turha väittää heidän maratoniaan waterlooksi. Bekele sijoittui viime kesänä Daegun MM-maratonilla neljänneksi ja on naulannut 2.23 -aikoja jo monena vuonna, kun taas Kebeden aiemmin rekordi oli vuoden 2010 Berliinin sadekisassa juostu 2.23.58. Kuudenneksi puolestaan Dubain maratonvoimainkoetuksessa sijoittui pitkän linjan kestonaaras, Lidia Cheromei Keniasta, loistoajalla hänkin (2.21.30).

Kilvan seitsemänneksi nopein oli muuten Kenian Sharon Cherop ajalla 2.22.39. Näin ollen hän paransi aiempaa henkilökohtaista rekordiaan neljällä sekunnilla. Kahdeksas oli vaihtelun vuoksi Etiopian edustaja. Hänen nimensä on Atsede Baysa. Hän juoksi ajan 2.23.13, mikä tarkoitaa sitä, että hän ei tehnyt omaa persoonallista rekordiaan, mikä on vuonna 2010 Pariisissa juostu 2.22.04. Rekordistaan jäi myös yhdeksäntenä maaliin rientänyt Etiopian Mamitu Daska ajallaan 2.24.24, juoksihan hän viime syksynä Frankfurtissa 2.21.51. Kymmenenneksi paras maratonnaaras Dubaissa oli Ruotsin kotimaakseen tunnustava Isabellah Andersson tuoksella 2.25.41. Se ei ole Isabellahille waterloo, mutta silti hän jäi pari minuuttia viime vuonna Dubaissa juoksemastaan omasta ja läntisen naapurimaamme rekordista. Suomen Anne-Mari Hyryläinen oli mittelön 17. paras ajalla 2.55.47.

Dubain maratonin tultua päätökseensä on päivänselvää, että kyllä kelpasi monen maratonkoneen ja -konettaren mennä hotellihuoneeseensa päiväunille varhaisaamun maratonhuhkimisen jälkeen.

[dubai.mikatiming.de, iaaf.org & raasto.com]

torstai 21. tammikuuta 2010

Haile on valmis

Taas on Dubain maratonin aika. Perjantaina Haile Gebrselassie on taas maantiellä addut kireällä ja nälkäisenä ME-ajan perään. Jo 1.5 vuotta täyttänyt Berliinissä juoksemansa 2.03.59 on Hailen omien sanojen mukaan vaarassa. Tai ainakin, että on mahdollista, että on vaarassa päivittyä.
- Itse olen ainakin kunnossa, nyt on enää kiinni säästä ja jäniksistä, Haile hymyilee. Jos kaikki on mallillaan, loppuaika on siinä 2.03.30 hujakoilla, hän lisää.

Vauhdinpitäjinä huomisessa koitoksessa ovat Tansanian Fabiano Joseph sekä Kenian John Kales ja Sammy Kosgei. Kisassa on muutoin mukana mm. Kenian Sammy Korir.

[iaaf.org]