torstai 4. joulukuuta 2008

Fukuokan maraton 7.12.

Jälleen on koittanut se aika vuodesta, jolloin osa maailman maratonvalioista kerääntyy kilvoittelemaan 42 kilometrin ja 195 metrin pituisen matkan herruudesta Fukuokan kaupunkiin, Japaniin. Tuo entinen epävirallinen maratonin MM-kilpailu on tälläkin kertaa kerännyt kovia maantiehyeenoita jolkottamaan kolmen minuutin kilometrivauhtia satojen tuhansien reitin varrella kilpaa seuraavien ja miljoonien televisiokatselijoiden iloksi.

Ehkä suurimpana ennakkosuosikkina taistoon lähtee Kenian Felix Limo, tuo taannoinen Lontoon, Berliinin ja Rotterdamin maratonien voittaja. Ennätyksensä 2.06.14 hän juoksi vuoden 2004 Rotterdamin voittojuoksussaan. Felixhän siirtyi aikanaan marallle, koska hänen mielestään 27 minuutin kympin nopeudella ei ollut mitään asiaa kamppailuun rataherruudesta. Helpolla Felix ei kuitenkaan tule pääsemään, sillä mukana Fukuokassa on myös Pekingin olympiamaratonin pronssipoika, Etiopian Tsegaye Kebede (enkka 2.06.40), jolla ei ole ollut tapana ryhtyä armonantoon kilpakumppaneitaan kohtaan kun kyse on maratonista.

Eurooppalaisia varmaan kiinnostaa, mitä tekee Espanjan härkä, Jose Manuel Martinez (enkka 2.08.09). Pekin olympialaisissahan Martinez pilasi kisansa lähtemällä päättömään maratonsäntäilyyn Wanjirun ja kumppaneiden matkaan, jolloin hänen koneestaan loppui löpö liian kaukana maalista. Kunnossa ollessaan Martinez on ilman muuta vaarallinen keikari.

Mukana on myös Kanadaa nykyisin edustava entinen Britti Jon Brown, joka sijoittui sekä vuonna 2000 että 2004 olympiamaratonilla katkeralle neljännelle sijalle. Näiden suoritusten valossa hänen enarinsa 2.09.31 Lontoosta vuodelta 2005 on melko vaatimaton. Brownilla on kuitenkin ollut tapana olla täydessä maratonpotkussa olympialaisissa, vain olympialaisissa eikä missään muualla kuin olympialaisissa. Saapa nähdä, kuinka hän laittaa jalkaa toisen eteen Fukuokan taivaan alla.

Jos joku on varmaa, niin ainakin se, että Japanin juoksijat saapuvat Fukuokaan täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Kisahan toimii heidän ensimmäisenä karsintajuoksunaan ensi kesän Berliinin MM-kisoihin. Lisäksi kisalla on japanilaisille tarunhohtoinen maine ja Fukuokan maratonin voittaja nauttii loppuikänsä japanilaisessa yhteiskunnassa suurta arvonantoa täydessä arvonantavaisuudessa.

Kovin veikko japanilaisista sunnuntain kisassa saattaa olla kaksinkertainen maratonin MM-viitonen ja yksinkertainen olympiaviitonen, Shigeru Aburaya (enkka 2.07.52). Aina viime vuoden epäonnistumisestaan saakka (2.10.30 Fukuokassa ja ulos olympiajoukkueesta) Aburaya on hautonut kostoa ja juossut tuskansietoisia lenkkejä armottomassa maratonkatkeruudessa. Nyt jos koskaan hänen tullee näyttää että ei ole eilisen teeren poika.

Kovan vastuksen Aburayalle saattaa antaa Arata Fujiwara, joka tänä keväänä Tokion maratonilla tempaisi tauluun ajan 2.08.40. Fukuokaa varten Fujiwara on valmistautunut huolellisesti mm. juoksemassa Japanin kansallisissa kaksi 5000 metrin kisaa samana päivänä peräkkäisissä erissä 5 minuutin palautuksella aikoihin 14.34.73 ja 14.28.75. Myös Yuko Matsumiyalla (enkka 2.09.18) ja ennen kaikkea vuosien 2005 ja 2007 maratonin MM-edustajilla Satoshi Irifunella (enkka 2.09.40) ja Tomoyuki Satolla (enkka 2.09.43) saattaa olla sanansa sanottavana voittokamppailussa täydessä maratonkamppailevuudessa.

Japanilaisten maratonfanien suureksi pettymykseksi viime hetkellä kisasta joutui jalkavamman vuoksi jäämään pois vuoden 2005 maratonin MM-mitalisti Tsuyoshi Ogata (enkka 2.08.37). Pekingin olympiamaratonilla vasta 13:nneksi sijoittunut Ogata on ollut olympialaisista lähtien täydessä maratonpettyneisyydessä ja hän oli ajatellut hyvittää tätä pettymystä juoksemalla Fukuokassa kuin jalopeura. Jalkavammansa takia Ogata joutuu nyt nuolemaan haavansa kuntoon ja keskittymään jollekin tulevista maratoneista, missäpä muussakaan tilassa kuin täydessä maratonkeskittyneisyydessä.

[fukuoka-marathon.com & japanrunningnews.blogspot.com]

Ei kommentteja: