tiistai 7. huhtikuuta 2009

Brian "Parta" Sell valmiina Bostoniin

Parin viikon päästä Bostonin legendaarinen maraton on jo takana. Silloin on myös jo tiedossa, miten kovan työn vääntäjä Brian Sell on suoriutunut keväisestä työnäytteestään. Sellillä on alla Houstonissa tammikuussa juostu puolikas 62.36, ja siviilityörintamallakin on tapahtunut muutoksia, kun Home Depot lemppasi olympiaurheilijaohjelmansa taloudellisten pyöreiden keskellä. Sell onkin palannut tutumpaan työympäristöön sponsorinsa Hansonin veljesten urheilukauppaan, jossa työstää 25-tuntisia työviikkoja. Tänä vuonna Sell tavoittelee Bostonissa 2.09-2.10:n aikaa eli hieman kovempaa, mitä hän juoksi vuonna 2006 Bostonin debyytissään (2.10.56).
- Vähän tässä tuntuu väsyneeltä. Kuluvan harjoituskauden alku oli vaikein koskaan. Olen juossut viimeiset 6-7 vuotta 140 mailia viikossa, Sell pohtii. Tosin eipä tässä nyt mitään henkisiä ongelmia ole, kun kolme viimeistä viikkoa ovat olleet 150-155 mailia. Haastattelun aikaiseen viikkoon tuli 160, joten tossu on ollut syönnillään.

Ja jos kaikki menee hyvin, niin Bostonissa juostu kova aika voi tuoda matkalipun Berliinin MM-maratonille. Seuraa sille matkalle piisaa, sillä Bostonin maratonille osallistuvat usalaisista myös Ryan Hall, Alan Culpepper ja Meb Keflezighi. Ulkomaisista menijöistä paikalla ovat muun muassa Etiopian Deriba Merga ja Kenian Robert ja Evans Cheruiyot. Naisten kisassa odotetaan mielenkiinnolla kovassa iskussa rientävän Kara Goucherin edesottamuksia Bostonin legendassa ja Etiopian Dire Tunen seurassa.

[bostonmarathon.runnersworld.com]

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sell vetää kuulemma maratonilla Red Bullia ja urheilujuomaa sekaisin. Äijän maha on terästä!

Z

Ste kirjoitti...

Silmät tapillaan. Mitä jos Red Bullia ja urheilujuomaa juoneella onkin kuuluisa e-tuijotus???