perjantai 10. joulukuuta 2010

Espanjassa massiivinen dopingrysa

Espanjan kestokoneita viedaan, mutta jalkikateen tiedetaan, etta ihanko tarpeesta. Operaatio Galgon puitteissa skoudet ratsasivat muun muassa estejuoksun maailmanmestarin (Berliini 2009) Marta Dominquezin himamestan. Samoin mm. Reyes Estevezia ja Alemayehu Bezabehia valmentama Manuel Pascua Piqueras on dopingepailyjen kohteena.

[thereader.es & yle.fi]

1 kommentti:

Z kirjoitti...

Pakko kirjoittaa. Mä oon aina suhtautunut vähän varauksellisesti noihin Espanjan juoksijoihin. Varsinkin sen jälkeen, kun joku espanjalainen 2.11- maratoonari 1990-luvulla (en muista nimeä, muistaako joku?) sanoi, että Espanjassa ei ole mitään mahiksia edustustehtäviin, jos ei sitoudu niiden epo-ohjelmaan. Sitten on tullut vähän väliä tietoja ratsioista espanjalaisten lääkärien tiloihin ja sieltä löydetyistä aineista.Ja kun katsoi 1990-luvulla mm. Martin Fizin, Abel Antonin, Diego Garcian, Alberto Juzdadon, Fabian Ronceron ja 2000-luvulla Alberto Garcian (joka sitten jäikin kiinni) väsymätöntä ravia, niin tuli sellainen olo että ovatpa pojat reenanneet hyvin. Fiz, Anton ja Roncero kaikki lopettivat 2000-luvun alussa uransa ennen kuin luotettava eop-testi oli kehissä (Diego Garciakin lopetti, koska kuoli sydänkohtaukseen kesken lenkin). Juzdado jatkoi vielä muutaman vuoden, muttei tehnyt enää entisenlaisia tuloksia. Tietty Antonilla ja Fizillä alkoi olla jo ikää, että ehkä siinä syy lopettamiseen.

Ajatuksia herättävää on Fabian Ronceron kehityskaari: vuonna 1997, siis 27-vuotiaana Ronceron kympin ennätys oli 28.21.38. Seuraavana keväänä hän juoksi 27.14.44. Samana keväänä kulki myös maraton, sillä Rotterdamissa meni 2.07.26, vaikka Roncero joutui pysähtelemään lopussa useita kertoja kramppien takia. Muuten olisi tullut ME. Voi toki olla, että Roncero oli vain reenannu niin hyvin, että kympin rekordi paranee vuosien tahkoamisen jälkeen 27-vuotiaana yli minuutin ja maratonilla ME-tulos menee niukasti sivu suun.

Tuossa Marta Dominguezissa mua on aina ihmetyttänyt se, että sitä ei näy juuri koskaan GP-kisoissa. Tosin vähän kilpailee muualla kuin pikkukisoissa ja sitten tulee arvokisoihin aina hirveässä lyönnissä.