torstai 16. joulukuuta 2010

Günther Weidlinger täydessä maratonkeskittyneisyydessä

Itävallan Günther Weidlinger, eräs Euroopan kestävyysjuoksun lipunkantajista, ilmoitti jo nyt tähtäävänsä ensi vuoden Frankfurtin maratonille täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Tällä Weidlinger osoitti sisäistäneensä sen maratonammattimaisuuteen kuuluvan pirteen, että maraton on tiedettävä hyvissä ajoin, jotta voidaan rakentaa kilpailu- ja harjoitusohjelma pelkästään sitä silmällä pitäen. Wiedlingerin tyyliin ei siis kuulu sellainen toiminta, että juostaan vähän kisoja siellä ja täällä, jonka jälkeen valitaan joku maratoni muutamaa viikkoa ennen kisaa.

Weidlinger ei ole mikään eilisen teeren poika kestävyysjuoksusta puhuttaessa, sillä jo 14 vuotta sitten hän oli junioreiden MM-kisojen esteissä neljäs ja kymmenen vuotta sitten Sydneyn olympiakisojen esteissä kahdeksas. Onpa mies nähty pari kertaa myös MM-kisojen estefinaalissa ja EM-esteiden loppukilvassa, mutta arvokisamitalit ovat kiertäneet häntä kuin kauha puuroa. Eräänä syynä tähän ovat olleet pahat kolarit estepukkien kanssa, jolloin mies on hajoittanut sisäelimiään juostessaan täydessä vauhdissa pahki estettä. Näistä takaiskuista huolimatta Weidlingerin ennätyssarja eri matkoilla on kova. Hän on nimittäin uransa aikana juossut 1500m 3.34.69, 3000m 7.48.46, 5000m 13.13.44, 10 000m 27.36.46, esteet 8.10.83, puolimaratonin 1.01.42 ja maratonin 2.10.47.

On selvää, että Weidlingerin seuraavana tavoiteena ei voi olla mikään muu kuin juosta maratoni alle 2.10. "Frankfurtin mara on LP:mäinen kisa, sillä siellä on aika soundaava yleisö ja eliittiryhmässä riittää totta vieköön laatua. Meitsi voi myös olla varma, että siellä on meikäläisen vauhtiin sopivia jäniksiä tarjolla, joten se kilpa kyllä sopii mulle tosi hyvin", tuumaa Weidlinger. Vuonna 2011 hän tavoittee myös paikkaa Itävallan joukkueeseen Lontoon olympiamaratonille ja niinpä miehen ohjelmaan kuuluu myös keväinen Düsseldordin maraton. "Jos en pysty rikkomaan 2.10-rajaa keväällä Düsselissä, sitten se on mun tavoite syksyllä Frankkessa. Tiedän, että Frankkessa mulla on mahikset paljon parempaan kuin 2.10:een, minkä juoksin siellä vuonna 2009. Jos taas 2.10 alittuu keväällä Düsselissä, niin sitten voin lähteä riskillä Frankkessa liikkeelle hullun kovaa vauhtia", tuumii Weidlinger pitkän tähtäyksen maratonsuunnitelmakeskittyneisyydessään.

Toivokkaamme Weidlingerille onnea hänen tavoitteissaan kestävyysjuoksun kovalla, mutta antoisalla polulla. Euroopassa ei nykyisin ole kovia kestävyysjuoksijioita liikaa.

[iaaf.org & raasto.com]

1 kommentti:

Jaska Brown kirjoitti...

Günther on oikeasti kova jätkä - tietääkseni ainoa, joka on juossut sekä 1500, esteet että maratonin kovempaa kuin Lätsä-Pekka Päivärinta!