Samaan aikaan Jussi Utriaisen Hollanissa juostun SE-puolikkaan kanssa ravattiin puolimaratoni myös Italiassa. Vuorossa oli nimittäin jo 40. kerta kun perinteinen kestävyysjuoksun riemujuhla Stramilano sai lähtökäskyn. Siellä voiton vei viime viikon MM-maastojen nelonen, Kenian Matthew Kisorio, niukin naukin tunnin päällä olevalla ajalla (1.00.03). Tämä 5000 metriäkin alle 13 minuutin pistellyt mies voitti suhteellisen selvästi maanmiehensä Eric Ndieman, joka päästeli 1.00.20. Hän puolestaan voitti kolmanneksi sijoittuneen Etiopian Dereje Hailegiorgisin viidellä sekunnilla. Myös eräät muut itäisen Afrikan kasvatit juoksivat alle 1.01. Paras Euroopan edustaja oli seitsemänneksi sijoittunut Italian Andrea Lalli tuloksella 1.02.32. Sveitsin ässä Viktor Röthlin haki hieman maratonvauhtikestoa Lontoon maratonia varten, missä kärkiryhmän puolikkaan väliaka tulee taatusti olemaan kovempi kuin nyt Röthlinin juoksema 1.02.45 (sijoitus 11.).
Stramilanon kilvassa olivat mukana myös Kirkkonummen raaston veljekset Magnus Hellström ja Thomas Sandvall. Hellströn ennätti maalisen linjan ylle 45. parhaana ajalla 1.11.43 ja valmennettavansa Sandvall sijoittui 60:nneksi tuloksella 1.13.45.
Naisten kilvassa ainoastaan voittaja, Etiopian Brihane Ababel ennätti juoksunsa loppuun ennen kuin kello oli käynyt tunnin ja kymmenen minuuttia (1.09.54). Italian Anna Incerti oli toinen (1.10.41) ja Unkarin Krisztina Papp kolmas (1.11.47).
On täysin tarpeetonta sanoakaan, että kilvan jälkeen osanottajat kärsivät 100 prosentin teholla juostun puolimaratonin aiheuttamaa tuskaa kehoissaan ylenpalttisen horkan muodossa.
[www.tds-live.com & iaaf.org]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti