Tämä on surullinen uutinen, sillä yhtä fanaattisia ja asialleen omistautuneita urheilutoimittajia ei enää ole (Matti Hannusta lukuun ottamatta, joka on viimeinen mohikaani). Pekola ei koskaan nöyristellyt mitään eikä ketään. Hän oli täydellinen joo-joo-miehen ja hymistelijän vastakohta. Kun esimerkiksi kestävyysjuoksun olympiavalinnoissa oltiin tehty vääryyttä (ja sitähän tehtiin), niin vääryyden tekijät saivat Pekolan kirjoituksissa kuulla armotta kunniansa. Mies polkaisi tyhjästä pystyyn Juoksija-lehden jätettyään varman työpaikan SUL:issa, koska ei suostunut liiton johdon nöyristelijäksi. 70-80-luvut olivat Juoksija-lehden kulta-aikaa. Silloin kirjoituksissa oli sellaista kestävyysjuoksufanaattisuutta ja paatosta, että niitä lukiessa on vieläkin pakko lähteä heti lenkille.
Sain kuulla Tapsan maaliin pääsystä vasta viime viikolla. Uutinen pysähdytti ja nostatti mieleen lukuisat lämpimät muistot Vantaalta. Sain olla hänen kanssaan tiivissä yhteistyössä 1970-luvulla. Rohkenin haastaa hänet jopa 25 kilometrin juoksuun (Nylkyn piikki), ja ihme kyllä päihitin hänet! Pidan sitä parhaana urheilusaavutuksenani. Upea ystävä, jota jään kaipaamaan.
2 kommenttia:
Tämä on surullinen uutinen, sillä yhtä fanaattisia ja asialleen omistautuneita urheilutoimittajia ei enää ole (Matti Hannusta lukuun ottamatta, joka on viimeinen mohikaani). Pekola ei koskaan nöyristellyt mitään eikä ketään. Hän oli täydellinen joo-joo-miehen ja hymistelijän vastakohta. Kun esimerkiksi kestävyysjuoksun olympiavalinnoissa oltiin tehty vääryyttä (ja sitähän tehtiin), niin vääryyden tekijät saivat Pekolan kirjoituksissa kuulla armotta kunniansa. Mies polkaisi tyhjästä pystyyn Juoksija-lehden jätettyään varman työpaikan SUL:issa, koska ei suostunut liiton johdon nöyristelijäksi. 70-80-luvut olivat Juoksija-lehden kulta-aikaa. Silloin kirjoituksissa oli sellaista kestävyysjuoksufanaattisuutta ja paatosta, että niitä lukiessa on vieläkin pakko lähteä heti lenkille.
Sain kuulla Tapsan maaliin pääsystä vasta viime viikolla. Uutinen pysähdytti ja nostatti mieleen lukuisat lämpimät muistot Vantaalta. Sain olla hänen kanssaan tiivissä yhteistyössä 1970-luvulla. Rohkenin haastaa hänet jopa 25 kilometrin juoksuun (Nylkyn piikki), ja ihme kyllä päihitin hänet! Pidan sitä parhaana urheilusaavutuksenani. Upea ystävä, jota jään kaipaamaan.
Lähetä kommentti