sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kibyego voittamaton Tokion maratonilla

Tokion maraton, vain maraton, eikä mikään muu kuin maraton juostiin Tokiossa, eikä missään muualla kuin Tokiossa. Siellä moni odotti innoissaan maratonin laukkaamista kuin T-Rex lihan haukkaamista. Siellä moni oli maratonintoutuneisuudessa kuin käsikranaatti sinkoutuneisuudessa. Siellä moni oli maratonmotivoituneisuudessa kuin kapiainen sotivoituneisuudessa.

Voittoon kutkuttavan jännittävässä maratonraastossa juoksi Kenian passia verkkareidensa taskussa kanniskeleva Michael Kipyego Kipkorir ajalla 2.07.37. Hän ratkaisi kilvan edukseen viimeisen kuuden kilometrin mäkisemällä osuudella, jolloin muun muassa Etiopian suurjuoksija Haile Gebrselassie putosi kyydistä armottoman vääjäämättömättömättömättömästi. Lisäksi hän putosi kyydistä mättömästi.

Haile putosi jopa kokonaan kilvan mitaliselta pallilta, sillä lopulta kovanlaiseen hammasrivistön esittelyyn intoutui Japanin oma poika, comebackin huipulle parin vaisumman viime vuoden jälkeen tehnyt Arata Fujiwara henkilökohtaisella ennätyksellään 2.07.48. Fujiwara ei lähtenyt kilvan alkuvaiheessa mukaan kärkijoukon maratonluottoa pursuavaan pullistelumullisteluun (puolimatka 1.02.51), vaan alkoi saalistaa kärkeä kiinni vasta 25 kilometrin paalun sivuutettuaan. On täysin tarpeetonta sanoakaan, että lopun Fujiwara juoksi täydessä maratontranssissa kuin ballerina tanssissa. Juoksunsa ansiosta Fujiwara todennäköisesti pukee ensi elokuussa Japanin maajoukkueen kisapaidan päälleen kaupungissa nimeltään Lontoo, jossa mitellään olympialaisesta maratonparemmuudesta.

Vain kaksi sekuntia Fujiwaralle hävisi tiukassa maratonloppukirissä Ugandan Stephen Kiprotich. Hänen on kuitenkin turha olla kilvan jälkeen murheellisin mielin, sillä on hyvinkin ilmeistä, että 2.07.50 riittää Ugandan olympiakomitealle näytöksi Lontoota ajatellen. Lisäksi Kiprotich sai kolmannesta sijastaan sen verran seteleitä reidenlämittäjiksi, että sillä kelpasi kilvan jälkeen ostaa kisahotellin aulabaarista lasin maitoa.

Neljänneksi lopun vaikeuksiensa murtamana sijoittui Haile Gebrselassie ajalla 2.08.17. Kysessä on tietenkin Hailen mittapuulla vaatimaton aika, mutta on muistettava, että nyt Haile sentään pääsi maratonin maaliin parin keskeytyksen jälkeen. Valitettavasti Hailen tulos kylläkin tarkoittaa sitä, että häntä ei nähdä Lontoon olympiamaratonilla, koska Etiopian joukkueeseen päästäkseen on juostava 2.04-pintaan oleva aika. Tosin Hailella on vielä mahdollisuus yrittää uudestaan jollain kevään maratonilla. Kenties Haile siis nähdään vielä olypiapaikan tavoittelevaisuudessa kuin teurastaja paloittelevaisuudessa.

Viides Tokiossa oli oman kotimaanosamme paras maratoonari, Sveitsin Viktor Röthlin, mukavalla ajalla 2.08.32. Se ei ole viime olympiamaratonilla kuudenneksi sijoittuneen Röthlinin oma rekordi, mutta kuitenkin hänen paras tuloksensa neljään vuoteen. Japani tuntuu olevan Röthlinille onnen paikka, sillä vuonna 2007 hän oli Osakan MM-maratonilla pronssilla ja seuraavana vuonna hän pisteli Tokion maratonilla 2.07.23. On ilmeistä, että kisan jälkeen hotellilla Viktor oli täydessä maratoninnoituksessa kuin uljas ritari linnoituksessa.

Kuka oli Tokiossa maratonkamppalussa kuudes? Hän oli Japanin Kazuhiro Maeda omalla persoonallisella rakordillaan 2.08.38. Samalla Kazuhiro puhkaisi ensi kertaa urallaan 2.10 -muurin. Alle 28 minuutin kympin mies Maedalta on odoteltu jo vuosia kunnon maratontulosta ja nyt sellainen tuli tärkeässä paikassa. Kun kaksi kolmesta Japanin olympiakarsintamaratonista on nyt juostu, Maedalla on hyvät mahdollisuudet päästä olympiajoukkueeseen, sillä tulevalla Lake Biwan maratonilla kahden japanilaisen miehen pitäisi juosta hänen aikansa alle, eikä sen tasoisia maratonkoneita ole viime vuosina maasta löytynyt.

Seitsemäntenä maalista löydettiin hervottomana kanveesissa retkottanut Japanin 5000 metrin ennätysmies (13.13.20) Takayuki Matsumiya 2.09.28 kuluttua lähtölaukauksesta. Japanilaiseksi kovia ratatuloksia juossut Matsumiya (vitosen lisäksi mm. kymppi 27.41.45) alitti vasta nyt ensi kertaa urallaan 2.10, vaikka juoksi jo viisi vuotta sitten silloin tappavan helteisellä Rotterdamin maratonilla 2.10.04. Ei ole näköjään helppoa maratoni koville ratamiehillekään.

Kahdeksas ja samalla kilvan viimeinen 2.10-alittaja tuloksellaan 2.09.59 oli Etiopian Hailu Mekonnen. Hän juoksi lopussa aika lailla kivimuuria päin, sillä hän oli kilvan kärjessä yhdessä Gabrselassien kanssa vielä 36 kilometrin kohdalla ja poikain 35 kilometrin väliaika 1.44.41 ennusti 2.06-alkuista tulosta.

Japanin suosikkipoika, Yuki Kawauchi hyytyi armottoman kilpailurallinsa (maratoneja parin-kolmen viikon välein) rasittamana sijalle 14. ajalla 2.12.51. Maratoneja hän kuitenkin haluaa jatkuvalla syötöllä juosta kuin marjastaja kömpiä suosta.

Tokion naisten kilvan voiton vei Etiopian kansalainen Atsede Habtamu ajalla 2.25.28. Se on Tokion maratonin reittirekordi. Luultavasti tästä johtuen Habtamu oli maalissa maratonkiihtyneisyydessä kuin lahjottu poliitikko viihtyneisyydessä. Etiopian keisarikunta otti kilvassa kasoisvoiton, sillä Yeshi Esayias leipoi ikioman rekordinsa 2.26.00. Pronssia kovan loppukirimittelön jälkeen sai Kenian Helena Loshanyang Kirop 2.26.02 kuluttua lähtöisästä laukauksesta. Mahtoiko Kiropille kolmas sija ei-omalla rekordillaan olla pettymys, sillä hän tavoitteli maratonvoittoa kuin vampyyrien ahdistama aamunkoittoa?

Neljänneksi sijoittui parhaana japanilaisena Eri Okubo omalla ennätyksellään 2.26.08. Kyseessä ei kuitenkaan ollut Japanin naisten olympiakarsintamaratoni, joten Okubon verraton vetäisy ei kelpaa olympianäytöksi, tosin Japanissa 2.26-tuloksella ei muutenkaan olisi mitään asiaa olympiajoukkueeseen. Joka tapauksessa Okubo halusi juosta erittäin kovaa kuin varusmies turpeesta ottaa lomaa.

Kilvan viides ja samalla viimeinen 2.27-alittaja oli Venäjän Tatjana Arkhipova. Hän pisteli 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle aikaan 2.26.46. Se ei varmaankaan tule riittämään Venäjän naarasmaratonjoukkueeseen Lontoon olympialaisiin. Se on kuitenkin selvää, että Arkhipova himoaisi olympialaisissa maratonin kipittämistä kuin kännikala viinan lipittämistä.

Niin oli Tokion tämän vuotinen maratoni juostu ja kohti seuraavia maratoneja vie maratonkoneiden ja -konettarien tie täydessä maratonkeskittyneisyydessä kuin rokkari seksittyneisyydessä.

[japanrunningnews.blogspot.com, iaaf.org & raasto.com]

Ei kommentteja: