Tämän vuoden New Yorkin maratonista ei muodostunut tasoltaan sellainen joukkoravi, jollaista nimekkään osanottajajoukon perusteella odotettiin. Ilmeisesti tuulen puolesta sää ei ollut maratonille suotuisa, muuten lukuisten 2.04-2.07 miesten esityksiä on vaikea selittää. Etiopian maratondebytantin, Etiopian Gebre Gebremariamin 2.08.14 ei tietenkään ole Nykin vuoristoradalla huono, mutta kun muistetaan että esimerkiksi jo vuonna 1983 Rod Dixon juoksi Nykissä 2.08.59 ja vuonna 1988 Steve Jones paukutti 2.08.20, niin voidaan sanoa, että eipä ole Nykin taso vuosikymmenestä toiseen juuri noussut.
Toiseksi tämän vuoden kilvassa sijoittui Kenian Emmanuel Mutai ajalla 2.09.18 ja kolmannen palkinnon kunniaksi maratonverkkareidensa povitaskuun nipun rahaa sai Kenian Moses Kipkosgei, joka päällitti 2.10 (2.10.39). 2.05-mies, Marokon Abderrahhim Goumri oli neljäs (2.10.51) ja 2.04-mies Kenian James Kwambai viides (2.11.31). Kuudes oli kuuden vuoden takainen olympiakakkonen, silloin ainoastaan Stefulle hävinnyt USA:n Meb Keflegzighi (2.11.38). Seitsemäntenä maalisen linjan saavutti Brasilian Marilson dos Santos (2.11.51), tuo vanha Nykin voittaja.
Edes Oregonin ihmetallissa harjoittelu ei siivittänyt USA:n Dathan Ritzenheiniä kovempaan aikaan kuin 2.12.33 ja viime vuotinen maratonin maailmanmestari, Kenian Abel Kirui joutui tyytymään aikaan 2.13.01. Marokon 2.06-veikko ja pitkään kärkikaksikon mukana jyskyttänyt Abderrahime Bouramdane juoksi 2.14.07 täydellä maratonsakkauksella. Etiopian suuri poika Haile Gebrselassien matka päättyi 25 kilometrin paalulle täydessä maratonpettyneisyydessä.
Tämän(kin) vuoden kilvan tuloksia katsottaessa on syytä muistuttaa Jukka Toivolan juoksema 2.11.35 New Yorkissa vuonna 1983, jolloin hänen sijoituksensa oli kymmenes, Tommy Ekblomin 2.12.31 vuonna 1987 (sijoitus viides) ja Risto Ulmalan 2.13.58 vuonna 1995 (13.)
Nykin naisten kilpa oli aika jännittävä otatus, mutta siinäkään taso kärkiaikojen puolesta ei ollut ylenpalttisen rallattelevainen. Voittajaksi laukkasi Kenian Edna Kiplagat ajalla 2.28.20, mikä tarkoitti sitä, että hän veti toisen puoliskon aika lailla reippaampaa raikua kuin ensimmäisen. Toisena maaliin saapui maratonin ensikilvassaan USA:n Shalane Flanagan, tuo Pekingin kympin olympiakolmonen (2.28.40). Kolmas oli Kenian Mary Keitany (2.29.01), neljäs Venäjän Inga Abitova (2.29.17)ja viidea Uuden Seelannin Kim Smith (2.29.28). Hän voitti sekunnilla Ranskan Christelle Daunayn, joka puolestaan hakkasi Venäjän Ludmila Petrovan (2.29.41).
Vaikka naisten voittoaika ei ollut lähelläkään parhaita Nykissä juostuja, oli naisten taso tänä vuonna siinä mielessä laaja, että kymmenen ensimmäistä maratonkonetarta ehtii maaliin ennen kuin kello oli käynyt kaksi tuntia ja siihen vielä 30 minuuttia päälle. 13:nnelta sijalta löydämme Britannian Mara Yamauchin (2.31.38) ja seuraavalta tilalta viime vuoden voittajan, kympin olympiakultaa ensimmäisen kerran jo vuonna 1992 voittaneen Etiopian Derartu Tulun (2.32.46). Kappas vaan, vuoden 1991 kympin maailmanmestari ja 22 vuoden takainen olympiahopeamitalisti Liz McColgankin kiskaisi maran Nykissä, eikä huippu-uransa lopettaneeksi huonosti kiskaissutkaan. Hän näet sijoittui kilvan 22. sijalle ajalla 2.38.54. Jonkin verran Liz on siis edelleen lenkkeillyt. Suomen Laura Markovaara juoksi ajan 2.49.19 ja sillä heltisi naisten kilvan 38. sija.
Niin oli New Yorkin maraton päätöksessään ja maratoonarit suuntasivat kohti maratonkeskittyneisyyden huuruissa olevia hotellihuoneitaan lihaksisto maratonhakkausesta reikaleina, joillain kenties pienoinen maratonpettyneisyyden tunne kurkkuaan kaivertaen.
[ingnycmarathon.org & raasto.com]
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laura Markovaara. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. marraskuuta 2010
tiistai 12. lokakuuta 2010
Kotimaisittain hyvää maratonrokkenrollausta Vantaalla
Vantaan maraton on ollut yleensä parhaita kotimaisia kisojamme, eikä tämäkään vuosi tuonut poikkeusta asiaan. Vantaan kilpa on siinäkin mielessä poikkeuksellinen kotimaisten kilpailujen joukossa, että siellä järjestelyjen pomona on mies, joka oikeasti ymmärtää juoksijoiden päälle ja joka itse on juossut kohtalaisen kovaa (maraton 2.20.21). Järjestelyistä ei siis vastaa joku juoksusta ja juoksukisojen järjestelyistä mitään ymmärtämätön bisneskaveri, joka ei ajattele mitään muuta kuin rahaa ja sitä, että kisaan saadan mahdollisimman paljon väkeä, muusta viis. Viimeksi mainittu "rahat pois, mutta muulla ei väliä- asenne" on valitettavan yleinen kotimaisissa kilvoissa.
Miesten maratonin Vantaalla voitti herra nimeltään Matti Teittinen ajalla 2.33.11. Tällä juoksulla Masa paransi aiempaa rekordiaan kolmisen mittuuttia. Muutenkin Masan kehitys on ollut viime vuosina hyvää, sillä hän on neljässä vuodessa parantanut maratonrekordiaan noin 16 minuuttia. Toiseksi sijoittui Helsingin Jyryn maratontallin tämänhetkinen kakkosmies Jamppa Björklund tuloksella 2.38.47 ja kolmas oli sälli, joka sai syntymäkasteessa nimekseen Tesfaye-Aregawi Amare, seura KU-58 (2.39.30). Myös saman seuran Ville Herva (2.39.50) ja Vantaalle veronsa maksava Harri Sippola (2.39.50) ehtivät maranhelpottuneisuutta tihkuvaan maaliin ennen 2.40 täyttymistä.
Naisten puolimaratonilla voiton vei hurjaa kilpailutahtia vetävä IF Länkenin Leena Puotiniemi rekordillaan 1.17.11. Tänä vuonna Puotiniemi on jo juossut kolme maratonia ja yhdeksän puolimaratonia. Vantaan kilvan hän juoksi vain kaksi viikkoa Berliinin maratonin jälkeen. Lisäksi Ruotsi-ottelun kympin hän juoksi kaksi viikkoa Helsinki city marathonin jälkeen. Moinen kilpailutahti ei tunnu Puotiniemeä juuri painavan, mutta ei se tuntunut painavan Kenian Tegla Loroupeakaan 1990-luvun lopulla ennen kuin hän katkesi täysin. Tietty varovaisuus siis saattaa olla maratoneja ja puolimaratoneja jatkuvalla syötöllä vedettäessä paikallaan. Toiseksi Vantalla sijoittui KU 58:n Laura Markovaara ajalla 1.18.27. Tämä Kalevan Kisojen kympin voittaja tähtää New Yorkin maratonille täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Kolmas oli HKV:n Minna Nummela tuloksella 1.20.19. Miesten puolikkaan maratonin nopein oli KU 58:n Tommi Hytönen kellojen kertoessa 21097,5 metrin ravaamisen jälkeen aikaa kuluneeksi 1.12.57.
[vantaanmaraton.net & raasto.com]

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Utriainen ja Markovaara vailla vertaa SM-maantiellä
SM-maantiejuoksut kilpailtiin ensimmäisen kerran sitten vuoden 2006 Haminassa. Aikuisilla matkoina siellä oli 21097,5 metriä ja nuorilla 10 kilometriä. Kun Turun Urheiluliiton Kenian poikia ei kilvassa näkynyt, ei kenellekään tullut ylläyksenä, että voiton vei Lahden Ahkeran puolimaratonkone Jussi Utriainen. Aika tosin oli tällä kertaa Utriaisen uran hitaimpia, 1.07.31, mutta tuulinen sää esti kovemman nelistyksen. Hopeaa kaulaansa sai HKV:n Simo Wannas (1.07.52), jonka keuhkoissa merenpinnan korkeuden happimäärä tutui varmaan aika raikaalta ohuessa ilmassa vietetyn talven jälkeen. Pronssia sai Jyväskylän kenttäurheilijain Prahan maratonille keskittäytyvä Henri Manninen, hieman päälle 1.08 ajalla (1.08.02). Kärkikolmikko oli kilvassa aika ylivoimainen, sillä kilvan seuraavaksi sijoittuneet sällit päällittivät 1.10 Late Lipiäisen (1.10.32), Jaska Keron (1.10.32), Varsinais-Suomen ikuisen raastomestarin (1.10.50), Mika Luodon (1.10.53) ja 20 km joka toinen päivä kovaa -miehen (1.10.54) johdolla. Yhdeksänneksi sijoittunut Marko Tuokko (1.11.12) näyttää päässeen yli kolme vuotta kestäneestä ylirasitustilastaan. Kymmenneltä tilalta löydämme Kälviän maratonkone Pasi Hautamäen uransa toiseksi nopeimmalla puolimaratonajallaan (1.11.20).
Naisten kilva kärsi tällä kertaa melkoista verenvähyyttä parhaiden naaraidemme ollessa poissa joko maraton- tai muista syistä. Se ei tietenkään ole voittajan, KU-58:aa edustavan Laura Markovaaran vika, joka jätti toiseksi sijoittunutta Valkeakosken Hakan Mira Tuomista reiluhkosti (1.18.42 - 1.20.25). Entä kuka sitten sijoittui kolmenneksi? No, kukapa muukaan kuin IF Länkenin kotiseurakseen tunnustava Leena Puotiniemi ajalla 1.21.34. Kaikki kahdeksan pistesijaa menivät onneksi jakoon, kuten SM-kilvassa kai tarkoitus on.
19v pojissa voiton vei Oskari Pennasen poissaolollessa (ja voi olla että olisi vienyt vaikkei Pennanen poissa olisi ollutkaan) herra nimeltään Ville Heikkilä, seura Lammin Säkiä. Kuinka paljon "vilu" sitten aikaa 10 kilometriin käytti? No, kuinkapa paljon muutenkaan kuin 32.51. Tällainen rallatus sai toiseksi sijoittuneen, kotiradallaan juoksevan Haminan Pontevan Markus Hämäläisen sen verran tuskiinsa, että hän joutui antautumaan kymmenellä sekunnilla voittajalle. Hopeaa tuli kuitenkin tuttaville esiteltäväksi. Suomen mestaruuspronssi puolestaan lätkäistiin Arttu Vattulaisen, seura Joensuun Kataja kouraan 33.10 kestäneen ravin päätteeksi. Myös neljänneksi sijoittunut Kangasalan Martti Siikaluoma ennätti maaliin ennen 34 minuutin täyttymistä (33.39).
19v tytöissä 4 minuuttia kilometrillä osoittautui tällä kertaa rajaksi, joka karsi jyvät (kärkikaksikon) akanoista (muut). Täysin ylivoimaisesti voittoon juoksi Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Ilona Välimäki ajalla 39.16. Hänellä on ainakin kotikaupungissaan harjoitusolosuhteet kunnossa juoksuputkineen, joten mikäs on siellä kestojuoksua harjoittaessa talvipakkasten paukkuessa, tuulen tuivertaessa, jään peittäessä maan ja susien ulvoessa. Välimäen ylivoima voidaan päätellä siitä, että toiseksi sijoittunut Porvoon Urheilijain Sara Kuivasto käytti aikaa kilpataipaleeseen 39.54. Kolmanneksi juossut, niin ikään Porvoon Urheilijoiden maileri Aurora Holopainen päällitti sitten 40 minuuttia ajallaan 40.13.
17v sarjat olivat Hamnissa suhteessa kovatasoisempia kuin 19v vastaavat. Nuorimpien poikien, noiden nuoruuden innolla laitumella laukkaavien gasellien ykkönen oli tällä kertaa Saarijärven Pullistuksen, tuon legdendaarisen SAPU:n juoksuperinteiden jatkaja Jaakko Piesanen. Aikakaan ei ollut lainkaan hullumpi, 33.17. Myös toiseksi sijoittunut Padasjoen Yrityksen oma poika, Konsta Vilkman veti 10 km lähes 3.20 / km- laukkaloikkaa (33.36). Eipä jäänyt pronssipoikakaan, Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika Pajukangas ilman 34 minuutin alitusta ajallaan 33.51.
Kuinka sitten kävi 17 vuotiaiden tyttöjen kilvassa? No siinä kävi niin, että Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander tuli, näki ja loikki tauluun peräti 37.51. On sanomatakin selvää, että tällä nelistyksellä hän voitti täysin ylivoimaiseksi myös 19-vuotiaat tyttäret. Kovaa veti myös toiseksi sijoittunut Anne Pentinmäki, Jalasjärven Jalas (38.37). Myös kolmanneksi sijoittunut Pentinmäen seuratoveri Sanni Massinen alitti 40 minuuttia (39.11). Vaan eivätpä olleet 40 minuutin alittajat tässä. Neljäntenä maalisen linjan ylittänyt Orimattilan Jymyn Silja Meronen ennätti myös perille ennen rajan umpeutumista (39.53). On myöskin syytä mainita viidennen juoksijattaren, Nummen Kipinän Meri Rantasen aika, 40.10.
Niin olivat SM-maantiekilvat kilpailtu ja seuraavaksi kotimaisen kestojuoksuväen katseet siirtyvät kohti Lahdessa juostavia SM-maastoja. Kuinka siellä mahtaa käydä? Sen vain tulevaisuus tulee kertomaan kohtalolla höystettynä.
[vehkalahdenveikot.fi & raasto.com]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)