sunnuntai 7. marraskuuta 2010

New Yorkin maraton juostiin

Tämän vuoden New Yorkin maratonista ei muodostunut tasoltaan sellainen joukkoravi, jollaista nimekkään osanottajajoukon perusteella odotettiin. Ilmeisesti tuulen puolesta sää ei ollut maratonille suotuisa, muuten lukuisten 2.04-2.07 miesten esityksiä on vaikea selittää. Etiopian maratondebytantin, Etiopian Gebre Gebremariamin 2.08.14 ei tietenkään ole Nykin vuoristoradalla huono, mutta kun muistetaan että esimerkiksi jo vuonna 1983 Rod Dixon juoksi Nykissä 2.08.59 ja vuonna 1988 Steve Jones paukutti 2.08.20, niin voidaan sanoa, että eipä ole Nykin taso vuosikymmenestä toiseen juuri noussut.

Toiseksi tämän vuoden kilvassa sijoittui Kenian Emmanuel Mutai ajalla 2.09.18 ja kolmannen palkinnon kunniaksi maratonverkkareidensa povitaskuun nipun rahaa sai Kenian Moses Kipkosgei, joka päällitti 2.10 (2.10.39). 2.05-mies, Marokon Abderrahhim Goumri oli neljäs (2.10.51) ja 2.04-mies Kenian James Kwambai viides (2.11.31). Kuudes oli kuuden vuoden takainen olympiakakkonen, silloin ainoastaan Stefulle hävinnyt USA:n Meb Keflegzighi (2.11.38). Seitsemäntenä maalisen linjan saavutti Brasilian Marilson dos Santos (2.11.51), tuo vanha Nykin voittaja.

Edes Oregonin ihmetallissa harjoittelu ei siivittänyt USA:n Dathan Ritzenheiniä kovempaan aikaan kuin 2.12.33 ja viime vuotinen maratonin maailmanmestari, Kenian Abel Kirui joutui tyytymään aikaan 2.13.01. Marokon 2.06-veikko ja pitkään kärkikaksikon mukana jyskyttänyt Abderrahime Bouramdane juoksi 2.14.07 täydellä maratonsakkauksella. Etiopian suuri poika Haile Gebrselassien matka päättyi 25 kilometrin paalulle täydessä maratonpettyneisyydessä.

Tämän(kin) vuoden kilvan tuloksia katsottaessa on syytä muistuttaa Jukka Toivolan juoksema 2.11.35 New Yorkissa vuonna 1983, jolloin hänen sijoituksensa oli kymmenes, Tommy Ekblomin 2.12.31 vuonna 1987 (sijoitus viides) ja Risto Ulmalan 2.13.58 vuonna 1995 (13.)

Nykin naisten kilpa oli aika jännittävä otatus, mutta siinäkään taso kärkiaikojen puolesta ei ollut ylenpalttisen rallattelevainen. Voittajaksi laukkasi Kenian Edna Kiplagat ajalla 2.28.20, mikä tarkoitti sitä, että hän veti toisen puoliskon aika lailla reippaampaa raikua kuin ensimmäisen. Toisena maaliin saapui maratonin ensikilvassaan USA:n Shalane Flanagan, tuo Pekingin kympin olympiakolmonen (2.28.40). Kolmas oli Kenian Mary Keitany (2.29.01), neljäs Venäjän Inga Abitova (2.29.17)ja viidea Uuden Seelannin Kim Smith (2.29.28). Hän voitti sekunnilla Ranskan Christelle Daunayn, joka puolestaan hakkasi Venäjän Ludmila Petrovan (2.29.41).

Vaikka naisten voittoaika ei ollut lähelläkään parhaita Nykissä juostuja, oli naisten taso tänä vuonna siinä mielessä laaja, että kymmenen ensimmäistä maratonkonetarta ehtii maaliin ennen kuin kello oli käynyt kaksi tuntia ja siihen vielä 30 minuuttia päälle. 13:nnelta sijalta löydämme Britannian Mara Yamauchin (2.31.38) ja seuraavalta tilalta viime vuoden voittajan, kympin olympiakultaa ensimmäisen kerran jo vuonna 1992 voittaneen Etiopian Derartu Tulun (2.32.46). Kappas vaan, vuoden 1991 kympin maailmanmestari ja 22 vuoden takainen olympiahopeamitalisti Liz McColgankin kiskaisi maran Nykissä, eikä huippu-uransa lopettaneeksi huonosti kiskaissutkaan. Hän näet sijoittui kilvan 22. sijalle ajalla 2.38.54. Jonkin verran Liz on siis edelleen lenkkeillyt. Suomen Laura Markovaara juoksi ajan 2.49.19 ja sillä heltisi naisten kilvan 38. sija.

Niin oli New Yorkin maraton päätöksessään ja maratoonarit suuntasivat kohti maratonkeskittyneisyyden huuruissa olevia hotellihuoneitaan lihaksisto maratonhakkausesta reikaleina, joillain kenties pienoinen maratonpettyneisyyden tunne kurkkuaan kaivertaen.

[ingnycmarathon.org & raasto.com]

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Missä mielessä tuo Euroopan paras titteli on tässä jaettu? Ehkä Abitova on Uralin itäpuolelta?

nim. Otterbuu

Z kirjoitti...

Hyvä huomio! Tuollaisiakin mokia näköjään tulee, kun yrittää hakata tekstiä mahdollisimman nopeasti. Asia korjattu.