Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yuki Kawauchi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yuki Kawauchi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. helmikuuta 2013

Kawa kukisti olympiamaratonin kuudenneksi parhaan Bebbu-Oitassa

Japanin Bebbu-Oitan maratonilla on perinteitä. Kisan 62-vuotisen historian aikana siellä ovat juosseet mm. Hwang Young-Cho (olympiakultaa 1992), Koichi Morishita (olympiahopeaa 1992), Takeyuki Nakayama (olympianelonen 1988 & 1992), Dionicio Ceron (moninkertainen Lontoon maratonin voittaja) ja tietenkin pitkään maratonin reittiennätystä hallussaan pitänyt Gert Thys. Viime vuosina Bebbu-Oitan maratoni on kuitenkin jäänyt muiden maratonien varjoon, eikä siellä ole tehty nykypäivän mittapuulla kummoisiakaan maratontuloksia. Tämän vuoden kilvassa voitosta kuitenkin nähtiin maratonfanien iloksi jälleen uljas kaksinkamppailu, vetäen vertoja jopa legendaariselle Morishitan ja Nakayaman mittelölle vuodelta 1991.

Voittokamppailun osapuolina olivat tällä kertaa Japanin kansan suosikkipoika, pitkää työpäivää maratonharjoittelun ohessa painava Yuki "Kawa" Kawauchi sekä viime kesänä Lontoon olympiamaratonilla kuudenneksi sijoittunut, niin ikään Japania edustava Kentaro Nakamoto. Viimeksi mainittu oli ennen kilpaa kertonut tavoitteekseen voiton ja oman ennätyksensä (2.08.53) rikkomisen, kuten olympiamaratonin kärkipään miehen kuuluukin. Voiton suhteen Nakamoto joutui kuitenkin pettymään, sillä kun viime kaudella seitsemän maratonia ja yhden 50km:n ultran juossut ihmepalautuja Kawauchi painoi maratonhanan pohjaan 28 kilometrista eteenpäin, Nakamoto pystyi häntä ainoana seuraamaan, tosin äärimmäisissä maratontuskissa, tosin itsekin välillä kärjessä käväisten, kunnes 1,6 kilometrin päässä maalista hänen oli antauduttava kuoleman edessä. Niin juoksi Kawauchi voittajana maaliin ajalla 2.08.15, mikä on paitsi hänen henkilökohtainen rekordinsa (aiempi 2.08.37), myös kilvan reittiennätys (aiempi Gert Thysin 2.08.30). Kyseessä oli jo Kawan toinen maraton tänä vuonna, joten ilmeisesti hän aikoo jatkaa samanlaista maratonrallia kuin viime vuonna, tosin mahdollinen MM-kisaedustus voi tuoda siihen hieman muutoksia. MM-edustukseen hänellä onkin hyvät mahdollisuudet, sillä ennen tätä paras suoritus Japanin MM-karsintamaratoneilla oli Hiroyuki Horibatan Fukuokassa juoksema 2.08.24. Seuraavaa maratoniaan Kawa ei ole vielä päättänyt, mutta ilmeisesti hän ei aio juosta Lake Biwan maratonia ensi kuussa, vaan hyökätä 2.07:n kimppuun Soulin maratonilla.

Myös toiseksi sijoittunut Nakamoto juoksi oman ennätyksensä, mikä Bebbu-Oitan jälkeen kirjoitetaan numeroin 2.08.35. Tästä huolimatta hän oli maalissa pettynyt hävittyään Kawalle. Kun Kawa tykitti 40 kilometrista maaliin ajassa 6.32, käytti täysin katkinainen Nakamoto samaan taipaleeseen 6.52. "Koska tavoiteenani oli voitto, olen pettynyt toiseen sijaan", sanoi Nakamoto maalissa, sen jälkeen kun oli keräillyt itseään hetken aikaa kanveesissa. Hänen ei kuitenkaan ole syytä ylenpalttiseen maratonpettyneisyyteen, sillä 1) omaan ennätykseen on syytä olla aina tyytyväinen, 2) kun otetaan huomioon Nakamoton suoritukset sekä Lontoon olympiamaratonilla, että tämänkertaisella Bebbu-Oitan maratonilla, on ihme, jos häet syrjäytetään Japanin MM-maratonjoukkueesta. Moskovan MM-maratonilla varma arvokisajuoksija Nakamoto (olympiamaratonin kuudennen sijan lisäksi myös MM-maratonin 10. sija vuonna 2011) voi olla tulosluettelossa hyvinkin korkealla.

Kärkikaksikon uljaan kamppailun takana ei jäänyt jälkimaratonpolville juurikaan maratonkerrottavaa. Kolmanneksi sijoittunut Japanin Kenji Higashino näet kulutti 42195 metriin aikaa 2.12.13. Toki se on äärimmäisen kova maratontulos ja 99999999999999999999999999999999999999999999 x kovempi suoritus kuin esimerkiksi myrkkynurmella pallon hakkaaminen reikään kastelulaitteiden ruskuttaessa vettä väylille tuhansia kuutiometrejä samaan aikaan kun kuivuudesta ja janosta kärsivä tavallinen kansa katsoo monissa maissa sitä touhua kieli pitkänä verkkoaitojen takaa, aseistettujen vartijoiden kohdistaessa heihin mulkoilevaisen katseen.

[raasto.com, japanrunningnews.blogspot.com & iaaf.org]







maanantai 19. joulukuuta 2011

Kawa täydessä maratonkeskittymättömyydessä

Japanin Yuki Kawauchilta on riistäytynyt maratonriippuvuus pahemman kerran valloilleen. Vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän juoksi Fukuokassa ajan 2.09.57, Kawa oli jälleen maratonia hitsaamassa. Tällä kertaa paikkana oli Hofun maraton, jossa Kawa juoksi 2.12.33. Tuolla ajalla hän sijoittu toiseksi Mongolian parhaan maratonpojan, Serod Bat-Ochirin jälkeen (2.11.56). Seuraavaksi Kawan suunnitelmissa on juosta maratonin helmikuussa Tokiossa, jossa hän tavoittelee olympialippua kuin nörtti energiajuomaa.

Moni miettii Kawan touhujen järkevyyttä, onhan mies vetänyt jo kuluneen vuoden aikana ennen Hofun ja Fukuokan maratoneja mm. Tokion maratonin helmikuussa (sijoitus kolmas, aika 2.08.37), Daegun MM-maratonin elokuussa (sijoitus 16, aika 2.16.11) ja Osakan maratonin lokakuussa (sijoitus neljäs, aika 2.14.31). Lisäksi Kawa vietiin sairaalaan kesäkuisessa Okinoshiman 50 km:n ultrakisassa, jossa hän vajosi tajuttomana kanveesiin vain 600 metrin päässä maalista. Voiko kenenkään kone ja jalat kestää tuollaista rallatusta kovin pitkään? Raasto.comi toivoo, että Kawa ei pilaa maratonriippuvuudellaan ja maratonkeskittymättömyydellään maratonolympiamahdollisuuksiaan kuin maratonhullu maratonterveyttään.

[raasto.com & japanrunningnews.bogspot.com]

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Ndambiri voittoon Fukuokan maratonilla - Kawa paras japanilainen

Fukuokan maraton juostiin Fukuokassa, vain Fukuoakassa, eikä missään muualla kuin Fukuokassa, puhumattakaan Fukuokasta.Siellä voittoon viiletti Kenian kotimaakseen tunnustava, mutta Japanissa asuva ja Komori -firman palkkalistoilla juokseva Josphat Ndambiri ajalla 2.07.36. Kyseessä oli Ndambirin ensimmäinen maratonkilpa, mutta hän ei totta vieköön ole aloittelija, mitä tulee kestävyyspitoiseen juoksuun. Mies on nimittäin ehtinyt jo urallaan juosta 10 000 metriä alle 27 minuutin ja edustaa maataan MM-kisoissa. Aikamoinen veijari on siis kyseessä. Ndambiri ratkaisi Fukuokan kilvan voiton juoksemalla 25-30 kilometrin välisen vitosen niinkin mukiin menevään aikaan kuin 14.32. Tällaisessa rillutuksessa ei ymmärrettävästi kukaan muu pysynyt mukana, joten Ndambiri sai lasketella loppumatkan maaliin rattoisasti rallatellen (esim. 35-40 kilometrin väli 15.45). "Meitsin plääni on juosta mara keväällä Lontoossa, Rotterdamissa, Pariisissa tai Bostonissa", sanoi Kenian olympiajoukkueeseen hinkuava voittaja kilvan jälkeen. Mikäli hän todellakin meinaa tunkea itsensä Kenian joukkueeseen, siihen ei keväällä riitä mikään kuin maailmojen ennätys. Sen lisäksi siihen tarvitaan maailmojen ennätys. Maailmojen ennätys siihen tarvitaan lisäksi. Siihen maailmojen ennätys lisäksi tarvitaan.

Myös Fukuokassa toiseksi sijoittunut mies oli Kenialainen, joka tienaa leipänsä juoksemalla japanilaisen firman nimeen. Hänen nimnesä on James Mwangi ja hän kulutti martyyn ja tonyyn aikaa 2.08.38. Se on aika mukavan puoleista noin 3.02/km-luikua, mietti moni maratonfäni päätään miettiväisesti haroen.

Kilvan kolmanneksi paras oli puolestaan Japanin suosikkipoika, täyttä työpäivää painava maailman paras maratonamatööri Yuki Kawauchi tulosella 2.09.57. Olemalla kilvan paras japanilainen hän tarrasi jollain lailla kiinni olympialippuun Lontoota ajatellen, mutta tuskinpa vain Kawan niukka 2.10 alitus tulee siihen riittämään, kunhan kaikki jäljellä olevat Japanin olympiakarsintamaratonit on saatu päätökseen. Tämän Kawa tiedostaa itsekin ja niinpä hän sanoi kilvan jälkeen Fukuokan olleen hänelle vain verryttelyjuoksu alkukevään Tokion maratonia ajatellen. Sinne hän tähtää täydessä maratonkeskittyneisyydessä. Myöskään Japanin olympiavalitsijat eivät olleet tyytyväisiä japanilaismiesten esityksiin Fukuokassa, sillä kukaan heistä ei pystynyt maratonin aikana kiihdyttämään yhtään vitosta alle 15 minuutin.

Kärkikolmikon lisäksi kukaan ei Fukuokassa alittanut 2 tuntia ja kymmentä minuuttia, joten kilpa oli niin juoksijoille kuin maratonfaneillekin raaka pettymys. Neljäntenä maalin saavutti Japanin Masato Imai 2.10.32 kuluttua lähtölaukausta. Paras eurooppalainen oli Venäjän passia verkkareidensa taskussa kantava Dimitri Safronov. Hän juoksi 2.11.29 ja sijoittui viidenneksi. Entä kuka oli kilvan kuudes? No, hänen sai syntymätoditukseensa nimekseen Kazuhiro Maeda. Tuskinpa silloin monikaan vielä aavisti, että vielä joskus tuo kapaloissa rääkyvä ihmispolo tulisi juoksemaan Fukuokassa 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle aikaan 2.11.46. Seitsemänneksi sijoittui jokunen vuosi sitten Fukuokassa 2.07-ajan leiponut Dimitri Baranovski Ukrainasta ajalla 2.12.08. Tämä viiden minuutin päähän jääminen omasta rekordista olympianäyttöjuoksussa sai tuskin Dimitriä kilvan jälkeen kovinkaan hilpeälle mielelle hänen istuskellessaan kisahotellin saunaun lauteilla 100 prosenttisessa maratonmiettiväisyydessä.

Kunhan muutkin maratonkoneet olivat saaneet kilpansa päätökseen, oli tämän vuoden Fukuokan kilpailu kilvoiteltu, ja Japanin samenttiseen pehmeään iltaan vei monen maratonpettyneisyydessä kärvisteleväisen kärvistelijän kärveistelyn kärvistelemä tie.

[iaaf.org & raasto.com]

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kawa kanveesiin MM-maratonvalmistautumisessaan

Japanin Yuki Kawauchi, joka valittiin Japanin joukkueesseen Daegun MM-maratonille keväisen Tokion maratonin suorituksensa (2.08.37) perusteella, päätti liittää MM-valmistautumiseensa 50 kilometrin ultrakisan, jotta maraton tuntuisi sen jälkeen lyhemmältä. Tämä ultrakisa juostiin 19.6., mutta siitä tuli Kawalle waterloo. Kawauchin ei ollut tietenkään tarkoitus juosta kisaa täpöillä, vaan vedellä tuollaisia 37 minuutin kymppejä muina miehinä. Kävi kuitenkin niin, että viimeisellä kilometrillä Kawa alkoi kaatuilla kanveesiin vähä välilä, kunnes lopulta jäi tien pintaan retkottamaan oikoisenaan 600 metriä ennen maalia. Tämän jälkeen Kawa kiidätettiin sairaalaan, missä hänen todettiin kärsivän lämpöhalvauksesta ja nestevajauksesta. Kisan aikana sää oli lämpötilan puolesta melko kuuma (25 astetta) ja kosteus oli suorastaan hirveä (86 %). On selvää, että moinen ei voi tehdä MM-valmistaumiselle hyvää. Täyttä työpäivää tekevälle amatöörijuoksija Kawauchille moni toivoisi menestystä MM-maralla. Toivottavasti Kawa toipuu nopeasti ultraseikkailustaan täyteen maratonterään, sillä Kawa on Kawa.

[japanrunningnews.blogspot.com & raasto.com]