sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

2.08-maratonpoljentoa Wienissä, 2.10-laukkaa Naganossa

Tänään vedettiin parikin kohtalaista maratonia eri puolilla planeettaamme. Itävallan Wienissä poljettiin nykyisellä maratonmittapuulla jo aika arkipäiväinen 2.08-tulos tauluun, kun Kenian Henry Sugut vetäisi 2.08.40 ja vieläpä negatiivisena splittinä (1.04.30 ja 1.04.10). Vielä 90-luvulla 2.08 oli ehdoton maratonin huipputulos, mutta nykyään sellaisena voidaan pitää 2.06-alkuista aikaa. Niin on maratontaso koventunut...Toiseksi Wienin maratonkoitoksessa sijoittui Kenian Joseph Lomala-Kimopso ajalla 2.09.32. Voittajasta poiketen hänellä toinen puolisko vei ensimmäistä kauemmin (1.04.30 ja 1.05.02). Myös kolmantena maalin jälkeisen maanpäällisen paratiisin saavuttanut Etiopian Mesfin Ademasu ehti perille ennen kuin kellot päällittivät 2.10 (2.09.41, puoliskot 1.04.30 ja 1.05.11). Puolan maratonkoneet Henryk Szost ja Adam Draczynski tekivät oivan invaasion Wieniin, sillä kunhan maraton oli taivallettu, kellot kertoivat poikien vetäneen 42195 m aikoihin 2.10.27 ja 2.10.49. "Veljekset" eivät olleet lähteneet mukaan kärjen rynnistykseen, vaan olivat vetäneet ekan puoliskon päälle 1.05 ja toisen perään aika lailla samaa loikkaa. Nämä veijarit tulevat varmasti olemaan kovia poikia höyryämään kesän EM-maratonilla, samoin kuin kahdeksanneksi sijoittunut Venäjän Oleg Kulkovkin (2.11.51). Sen sijaan Itävallan suurelle pojalle Günther Weidlingerille maraton oli tällä kertaa tuskainen päätellen siitä, että aikaa ehti kulua 2.14.05 ennen kuin mies oli maalissa. Toinen puolisko kesti kaikilla matkoilla 1500 metristä maratoniin Itävallan ennätyksen omistavalta Weidlingeriltä peräti 1.09.00 ja niinpä hän oli vasta kilvan 12. kovin.

Naisten kilvan taso oli tällä kertaa Wienissä aika vaatimaton, sillä yhtään naarasta ei ehtinyt maaliviivan ylle ennen 2.30 täyttymistä. Voittajaksi juoksi Kenian Hellen Kimutai ajalla 2.31.08 ennen maannaistaan Irene-Kemunto Mogakaa (2.31.28) ja Ukrainan Olha (vai Olga?) Kelenarova-Ochalia (2.33.05). Kunhan loputkin juoksijoista olivat saavuttaneet maalisen linjan, täyttyivät Wienin ravintolat viiniä ruoan kanssa kittaavista maratonkoneista ja konettarista.

Maratonia vedettiin koneeseen myös Japanissa, tarkemmin sanoen Naganossa. Siellä Kenian miehet veivät kolmoisvoiton. Ensimmäisenä 42 km ja siihen vielä 195 metriä päälle taittoi mies nimeltään Nicholas Chelimo ajalla 2.10.24 ennen Peter Kariukia (2.11.30) ja Shadrack Kiplagatia (2.12.49). Voittoon viilettänyt Chelimo ei ole mikään turha sälli, jos puhutaan marasta ja tonista, sillä hän on parhaimmillaan taittanut matkan aikaan 2.07.46.

Naisten kilvassa voittajaksi rillutteli Australian kovien maratonperinteiden uusi puolustajatar, syntymäkasteessaan nimekseen Lisa Weightman saanut veijaritar. Hän alitti ensimmäistä kertaa eläissään 2.30-rajan vetäessään täydessä maratonhurmiossa 2.28.48. On sanomattakin selvää, että moisen uroteon jälkeen Weightman oli maalissa täydessä maratononnellisuudessa, eikä onnellisuus ollut todennäköisesti laantunut siloinkaan, kun päivän valonsäteet häipyivät illan hämyyn Naganon vuorten taa. Toiseksi kilvassa sijoittui Ukrainasta pitkälle kisamatkalle lähtenyt Olena Burkovska ajalla 2.31.53. Kolamantena maaliviivan jälkeiseen kanveesiin vaipui täydessä maratonhervottomuudessa Japanin Eri Hayakawa (2.33.05). Hänelle ja varsinkin neljänneksi sijoittunelle maannaiselleen Kiyoko Shimaharalle (2.34.46) kisa oli varmaan valtava pettymys. Hayakawa on nimittäin niikin kamalassa pätsissä kuin Honolulussa juossut 2.28 ja Shimahara veti viime vuonna maran 2.25.10. Naganon maraton osoittikin jälleen kerran sen, että maratonilta on kenenkään turha odottaa saavansa minkäänlaista armoa.

[vienna-marathon.com, iaaf.org & raasto.com]

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Huh-Huh, mitä rillutus-rallatus-rallatus-rillutus-rillutus-rallatus-rallatus-rillutus-rallatusta. Huh-uh-huhhuh-uh!