sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Norjalaiset voittoisia 10 000 metrin Pohjoismaiden mestaruuskisoissa

Keravalla juostiin 10 000 metrin Pohjolan mestaruudesta, jos oltiin juostakseen. Juoksijoiden onneksi sää kilpailupäivänä ei ollut tappavan kuuma. Miesten kilvassa puolen tunnin raja osoittautui tällä kertaa perin kovaksi muuriksi, sillä vain kilvan kaksi nopeinta ehtivät maalisen linjan ylle ennen sen täyttymistä. Voittajaksi pinkaisi Norjan Sindere Buraas täysin ylivoimaiseksi ajalla 29.36.63. Myös Tanskan Jesper Faurschou piti puolta tuntia pilkkanaan (29.55.72). Sen sijaan kolmanneksi sijoittunutta läntisen naapurimaamme edustajaa Peter Grossia saattoi maalissa hieman korpea aikansa 30.00.47, sen verran lähellä oli puolen tunnin alitus. Samoin saattoi olla viidenneksi sijoittunut Henry Grossin (30.06.68) osalta asian laita, jäihän hän vain aavistuksen yhdeksänkertaisen olympiavoittajan Paavo Nurmen rekordista (30.06.1). Meikäläisistä pojista paras oli viidenneksi sijoittunut Jarkko Hamberg omalla rekordillaan 30.15.49. Hänen jälkeensä maalin saavutti Joseph Tanui (30.19.00). Juho Pirkola sijoittui 10:nneksi ajalla 30.56.61 ja Miika Takala 12:nneksi tuloksella 31.28.28. Simo Wannas ei maalia nähnyt.

Naisten kilvassa kolme naarasta laukkasi 10 x 1000m ilman palautusta alle 3.30. He olivat Norjan Christina Bus Holth (34.51.03) sekä Ruotsin kaksikko Malin Liljestedt (34.54.19) ja Susanne Grimfors (34.55.63). Neljänneksi sijoittunut Suomen Hanna Jantunen paransi rekordiaan aika lailla lukemiin 35.09.77. Janica Mäkelä oli viides (36.05.86)ja Mira Tuominen seitsemäs (36.48.42).

Niin oli Pohjoismaiden kymppi juostu ja yhtä kokemusta rikkaampana lähtivät kilpailijat ja -jattaret kotimatkalleen valmistautumaan uusiin raastaviin koitoksiin. Voi olla, että radalla juostun täysivauhtisen kympin takia monen pohkeet nykivät itsekseen vielä monta tuntia kilvan jälkeen 100 % nykiväisyydessä.

[Mogulin.blogspot.com & raasto.com]

Ei kommentteja: