Talven aikana kovavauhtisia kilometrejä kuin puimuri horsmaa niittäneet Suomen ja Jyväskylän Kenttäurheilijain pojat Henri Manninen ja Miika Takala olivat puolimaratonkeskittyneisyydessä kuin velallinen veksittyneisyydessä. He eivät uponneet kuin kapiainen suohon. He juoksivat Haagin puolimaratonin Hollannissa. He eivät katkenneet kuin Mosse moottoritiellä. He olivat täynnä puolimaratonuhoa kuin röökaaja itsetuhoa. He eivät poikkinaistuneet kuin heinänkorsi tornadossa. He himosivat puolimaratonin ahmimista kuin Wall streetin pankkiirit omaisuuden kahmimista. He eivät särkyneet kuin pilvenpiirtäjätä pudotettu lasi. He olivat kovempia kuin kattilaan jämähtänyt puuro.
Täten ei ollut yllätys, että Mannisella ja Takalalla oli kilvassa päällänsä kulkevaisuus kuin työpaikkakiusaajalla ulossulkevaisuus. He sivuuttivat viiden kilometrin paalun ajoissa 15.05 ja 15.24. He eivät hyytyneet kuin blizkrieg Ukrainan aroille. He ohittivat 10 kilometrin paalun 30.24 ja 31.27 kuluttua lähtölaukauksesta. He eivät katkenneet kuin jenkit namissa. Heidät nähtiin 15 kilometrin laatan yllä ajoissa 45.53 ja 47.28. He eivät sakanneet kuin puna-armeija Raatteen tiellä. He olivat maalissa kellojen näyttässä 1.04.13 (Manninen, oma ennätys) ja 1.06.34 (Takala, oma kaikkien aikojen toiseksi paras). Heidän juoksunsa ei tökännyt kuin moottorikelkka hiekkaan. He olivat kilvassa ydinpommista selviävää torakkaakin sitkeämpiä. He eivät hämärtyneet kuin yritysjohtajan oikeustaju. Kunhan ilta sitä vastoin hämärsi, he olivat puolimaratononnellisuudessa kuin ay-aktiivi ponnellisuudessa.
[Z]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti