Maratonvuoden ilonaiheet ja waterloot

Kun maratonvuosi 2012 alkaa olla ohi, on raasto.comin yhden hengen juryn aika tehdä yhteenveto kuluneesta vuodesta.Toisin sanoen, raasto.comin jury listaa maratonvuoden topit ja flopit, vaikkakaan se ei käytä kyseisiä peleistä ja leikeistä tuttuja pelletermejä. Ei suinkaan, vaan raasto.comi listaa vuoden maratonilonaiheet ja maratonwaterloot.

Ilonaiheet

1) Stephen Kiproptichin voitto Lontoon olympiamaratonilla. Ugandalaisen Kiprotichin voitto oli aivan oikein omissa olympiavalinnoissaan käsittämättömästi hölmöilleille Etiopian ja Kenian liitoille. Siitäpähän saivat.

2) Tsegaye Kebeden kosto Chicagon maratonilla. Etiopian liitto jätti Kebeden valitsematta olympiamaratonille, vaikka mies on viime vuosina ollut Etiopian ja koko maailman varmin maratoonari (ei yhtään huonoa maratonia, olympiapronssia 2008, MM-pronssia 2009, Pariisin, Fukuokan ja Lontoon maratonin voitot). Sen sijaan Etiopia valuitsi maratonjoukkueeseensa nuoria koltiaisia vailla kummoistakaan maratonkokemusta ja tulos oli täysi waterloo. Chicagossa seurasi Kebeden kosto: voitto ajalla 2.04.38. Repikää siitä, Etiopian valitsijat!

3) Johanna Kykyri 2.38.27 Firenzessä. Uusi suomalaisnainen alle 2.40. Vihdoinkin Kykyri pystyi juoksemaan kykyjensä edellyttämän maratontuloksen.

4) ForrestG:n pronssi SM-maratonilla. Joskus kova työ palkitaan.

5) Kentaro Nakamoton kuudes sija Lontoon olympiamaratonilla. Maailman maratonhulluimmalle kansalle, Japanille, joka on ollut erittäin huolissaan maansa maratoonareiden putoamisesta kansainvälisestä kelkasta, Nakamoton juoksu Lontoossa merkitsi enemmän kuin ihmisjärki voi käsittää.

Waterloot

1) Etiopian miesten olympiavalinnat. Kun valitaan olympiamaratonjoukkueeseen kolme kaveria, joiden kokemus maratonista yhteensä on vähäisempi kuin suurimman osan kenen tahansa muun olympiamaratonin osaanottajan yksinään, tulos on 3 x DNF. Se on tämän kestävyysjuoksun suurvallan historian totaalisin waterloo, jota maan liiton / olympiakomitean on syytä hävetä syvään.

2) Kenian miesten olympiavalinnat. Miksi viime syksynä maratonin ME:n tehnyt Patrick Makau ei mahtunut Kenian olympiajoukkueeseen? Siinä kysymys, joka tiivistyy Kenian sekava ja vailla minkäänlaista logiikkaa olevat maratonvalinnat. Ensin syksyllä ilmoitetaan, että Makau on varmasti joukkueessa, sitten keväällä ilmoitetaankin, että muutamasta miehestä tehdään valinta ja että Lontoon maratonilla on pääkarsinta. Sitten karsinnan perusteella joukkueeseen valitaan surkeasti jossut Emmanuel Mutai. Ainoa, joka näyttöjensä perusteellla olisi kuulunut joukkueeseen oli Wilson Kipsang. Niin kova on maan taso, että liittonsa korruptoituneesta sekoilusta huolimatta sen miesjuoksijat ottivat olympiamaratonilla hopeaa ja pronssia.

3) Geoffrey Mutain ja Dennis Kimetton sopujuoksu Berliinissä. Sopujuoksut kuuluvat urheiluun yhtä paljon kuin humppa rock and roll -konserttiin. Ilmeisesti manageriportaalla alkaa olla jo niin suuri valta maratonmiehiin, että he sanelevat ennen kilpaa sopimustensa mukaisesti maaliintulojärjestyksen.

4) Lilia Shobukhova Lontoon olympiamaratonilla. Moninkertainen Chicagon ja Lontoon maratonien voittaja ja viime vuonna Chicagon helteessä 2.18.20 leiponut venäläinen Shobukhova oli Lontoon naisten olympiamaratonin suurin voittajasuosikki, mutta siellä hän ei maalia nähnyt.

5) USA:n miehet Lontoon olympiamaratonilla. Yksi maaliin, kaksi DNF. Ilman aina varman Meb Keflezighin neljättä sijaa Lontoon olympiamaraton olisi ollut USA:lle totaalinen waterloo, nyt se oli pelkkä waterloo.

[raasto.com]

EM-maastot juostiin Budaisessa pestissä

Yleisen urheilun maastossa tapahtuvan kilvanjuoksun Eurooppain mestaruuskilpa juostiin veljeskansamme Unkarin päisessä kaupungissa Budaisessa pestissä. Kyseinen kaupunki ei ole ensi kertaa kansojen välisen maastokilvan järjestäjänä, juostiinhan siellä MM-maastot vuonna 1994, jolloin miesten kilvan voittaja taisi olla Kenian William Sigei. Olisiko naisten voittaja puolestaan silloin ollut Kenian Hellen Chepngeno? Saattoipa olla hyvinkin, jos oli ollakseen.

Kukapa tällä kertaa siellä vei miesten kilvan voiton? No ei ainakaan Ukrainan maastokone Serhii Lebid, tuo yhdeksänkertainen maastossa tapahtuvan kilvanjuoksun Euroopan mestari, MM-maastoissakin parhaimmillaan mitaleilla ollut, vuoden 2000 olympiakisojen 5000 metrin seitsemänneksi nopein ja vuoden 2002 5000 metrin EM-mitalisti. Ei suinkaan, vaan tällä kertaa Serhii löytyy tuloksisesta luettelosta sijalta 15, mikä sekin toki on hieno saavutus 37-vuotiaalle miehen köriläälle. Serhiin sijaan voiton vei Italian Andrea Lalli juoksemalla kymmenen kilometriä aikaan 30.01. Näin Lalli kukisti hopealle sijoittuneen Ranskan Hassan Chahdin kymmenellä sekunnilla, jota voidaan jo pitää joltisenakin ylivoimana. Italian hyvän maastopäivän täydensi pronssille sijoittunut Daniele Meucci (30.13), tuo tämän vuoden olympiakisojen 10 000 metrin 24. Hän kukisti Ison Britannian Thomas Farrellin, vuoden 1956 olympiakisojen 800 metrin viidenneksi parhaan sukunimikaiman sekunnilla.

Viides oli Espanjan ässä, Carles Castillejo samalla ajalla Farellin kanssa. Castillejo ei ole mikään turha poika kestojuoksun saralla, sillä kesällä hän sijoittui Lontoon olympiamaratonilla 24:nneksi. Kuudenneksi muuten sijoittui Espanjan Ayad Lamdassem samalla ajalla Farrellin ja Castillejon kanssa, jos se ketään kiinnostaa ja sehän kiinnostaa, sillä kestojuoksufaneja se kiinnostaa hyvinkin, mitä ei voi sanoa pelien ja leikkien faneista, puhumattakaan moottorin valituksen faneista, mainitsemattakaan palloa reikään tökkijöiden faneja. Joka tapauksessa kokenut Lamdassem (vyöllään mm. kaksi olympiakisojen 10 000 metrin kilpaa) veti jälleen kelpo juoksun. Suomen Jarkko Järvenpää sijoittui 84 maaliin juosseen joukossa 61:nneksi ajalla 31.52. Lisäksi Järvenpää taakse jättämien listaan voidaan laskea kahdeksan keskeyttänyttä, sillä keskeyttäneet ovat kestävyysjuoksukilvan varsinaisia häviäjiä, huonompia kuin huonoinkaan maaliin juossut.

Joukkuekilvan voitto meni Espanjaan, jonka joukkueessa juoksi lisäksi mm. 16:nneksi sijoittunut vanha kunnon Juan Carlos Higuero, joka oli jo vuonna 2000 olympiakisojen 1500 metrillä kahdeksas. Toki hän on juossut 1500 metriä myös vuosien 2004 ja 2008 olympiakisoissa, joista jälkimmäisissä hän sijoittui peräti neljänneksi, vaikka toisaalta se ei ole mikään ihme mieheltä, jonka 1500 metrin rekordi on 3.31.57.

Naisten kahdeksan kilvan mestaruuden Budapestissä voitti Irlannin Fionnuala Britton. Miten niin voitti? No siten niin voitti, että juoksi maaliin ajassa 27.45, mikä oli kaksi sekuntia aiemmin kuin Portugalin Ana Dulce Felix. Tästä kaksikosta molemmat esiintyivät kesällä Lontoon olympiakisoissa, missä Britton sijoittui 10 000 metrillä 15:nneksi ja putosi 5000 metrin alkuerissäja Felix oli puolestaan maratonilla 21. Toki Felix voitti kultaa 10 000 metrillä Helsingin EM-kisoissa Brittonin ollessa neljäs, joten tällä kertaa Britton maksoi kalavelkansa Felixille. Kolmanneksi Budapestin maastoiloittelussa sijoittui Hollannin Adrienne Herzog ajalla 27.48. Se lienee Herzogin toistaiseksi paras saavutus hänen kestojuoksijan urallaan kansainvälisillä kentillä ulkolaisessa kilpaseurassa.

Neljäs oli Belgian Almensh Belete tuloksella 27.54, joten tuskinpa Beleteä jäi hirveästi korpeamaan mitaleilta putoaminen, siksi monta sekuntia oli eroa kolmanneksi sijoittuneeseen. Belete juoksi kesällä myös Lontoon olympiakilvoitteluissa, mutta siellä hän ei selvinnyt 5000 metrin loppuisaan kilpaan. Viidenneksi sijoittui Ranskan Laurane Picoche sekunnin Beletelle hävinneenä. Tällä raastolla Picoche kuitenkin voitti maannaisensa Sophie Duarten, jolle maalinen kamera sai saman ajan.

Joukkuemittelön voiton vei vihreälle kotisaarelleen Irlannin edustajattaret, joten kylläpä heidän kelpaa mennä kotomaansa avarille nummille ihailemaan maisemia mitalit kauloissaan täydessä mitalionnellisuudessa tuulen itkiessä heidän puolestaan 100 prosenttisessa mitaliliikutuksessa.

Monillekaan kestofaneille ei liene yllätys se, että 22-vuotiaiden aikamiesten mestaruuden voitti Norjan Henrik Ingebrigtsen. Hän käytti kahdeksan kilometrin maastokilvanjuoksuun aikaa 24.30. Ingebrigtsen voitti kesällä 1500 metrin Euroopan mestaruuden Helsingin neliskulmaisella radalla, mutta paljon kovempi saavutus on hänen olympiakisojen viides sijansa ajalla 3.35.43. Olympiakisoissahan mies revitti loppukiriään niin kovaa, että häneltä repesivät kisatrikoot erinäisestä kohdasta. Ingebirigtseni oli Budapestin kilvassa totaalisen ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Belgian Soufiane Bouchikhi jäi hänestä kymmenen sekuntia. Viimeistä vuottaan 22-vuotiaissa aikamiehissä juokseman Bouchikhin 5000 metrin rekordi kirjoitetaan tällä haavaa numeroin 13.33.09, joten Suomen pojista samanikäisenä kovempaa juoksivat aikoinaan esimerkiksi Samuli Vasala (13.28.17) ja Lasse Viren (13.29.8). Pronssiselle mitskulle Budassa lisättynä Pestillä juoksi James Wilkinson Suuresta Britanniasta ajalla 27.43. Mukana kilvassa oli myös Suomi Finlandin Antti-Pekka Niinistö, joka sijoittui 53:nneksi ajalla 26.07. Maaliin nuorten aikamiesten kilpailussa juoksi 94 herraa ja lisäksi viisi aikamiestä nuorta ei maalia nähnyt.

Joukkuekilvassa ei kukaan nitistänyt Gallian kukkoa.

22-vuotiaiden nuorten aikanaisten kuuden kilometrin kilpailussa paras oli Ison Britannian värejä passinsa kannessa tunnustava Jessica Coulson ajalla 20.40. Coulson oli aika ylisen voimainen, sillä hopeaa kisaverkkareidensa taskuun palkintojen jaon jälkeen tunkenut Venäjän Ludmila Lebedeva jäi voittajasta yhdeksän sekuntia. Pronssikahveja maansa yleisurheiluliiton mitalikahveilla kotimaahansa palattua Pariisin pääkadulla sai hörppiä Ranskan Clemence Calvin. Hän juoksi kuusi kilometriä maastossa aikaan 20.52.

Joukkuekisassa Venäjän nelikkotar oli vertaansa vailla, sillä kaikki heistä juoksivat 13 parhaan joukkoon.

Varsinaisten junioreiden eli 19-vuotiaiden sarjassa, sukupuoleltaan poikien, kilvassa kukaan ei voittanut Puolan Szymon Kulkaa. Miten niin ei voittanut? No siten niin ei voittanut, että Kulka oli ensimmäisenä maalissa kuuden kilometrin maastoravaamisen jälkeen 18.43 kuluttua lähtölaukauksesta. Hopeaa sai Bulgarian oma poika, Mitko Rumenov Tsenov ajalla 18.47. Jo on aikakin Bulgarian kestävyysjuoksuun tulla lupaavaa nuorta verta, onhan heillä ollut 1980-luvulla kansainvälisellä huipulla mm. Jevgeni Ignatov, joka pisteli 5000 metriä aikaan 13.13.15 vuonna 1986 ja oli vuoden 1988 olympiakisojen vitosella kahdeksas. Kolmas Budapestin nuorisomaastokekkereissä oli Britannian, Ison sellaisen, Kieran Clements. Hän juoksi 18.57.

Venäjän tasainen joukkue vei joukkuekilvan voiton, vaikka vain yksi heidän nuorisostaan mahtui kymmenen nopeimman maastomenijän joukkoon.

Varsinaisten junioreiden tyttöjen, iältään korkeintaan 19-vuotta, kilvassa voitto meni Serbiaan. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että voittajaksi juoksi Amela Terzic -niminen juoksijatar ajalla 13.29. Ilmeisesti kyseessä oli neljän kilometrin ja siihen vielä 200 metriä päälle pituinen matka. Se, että voiton vei nimeen omaan Terzic, ei ole kummoinenkaan yllätys, sillä hän sijoittui kesällä hopealle junioreiden maailmojen mestaruuskilpailuissa 1500 metrillä ajalla 4.07.59. Toisena maaliin Terzicin jälkeen ryntäsi Britannian Emelia Gorecka tuloksella 13.37. Hänkin oli kesällä junisten jonioreiden MM-kisoissa mitaleilla, mutta matkana hänellä oli siellä 3000 metriä. Hän kipaisi kesällä nopeimmillaan seitsemän ja puoli kierrosta 400 metrin rinkiä aikaan 8.55.11. Se on tietenkin hyvä aika 18-vuotiaalle tytölle, mutta ei mitään verrattuna Suomen Annemari Sandelliin, joka juoksi aikoinaan 15-vuotiaana 3000 metriä aikaan 8.56.02. Kolmantena maalissa juhlivat Saksan värit, sillä Maya Rehbergiä (13.43) ei kukaan muu kilvassa edellä olevaa kaksikkoa lukuun ottamatta kukistanut. Rehberg oli kesällä junioreiden MM-kisoissa 3000 metrin esteissä kuudes.

Mukana kilvassa oli myös Suomi Finlandin Oona Kettunen, eikä miten tahansa ollutkaan, vaan siten, että tuloksista luetteloa selattaessa hän löytyy riviltä 15 ajalla 14.11. Kettusen hyvä suoritus ei ole mikään ihme siihen nähden, että kesällä hän oli ikäluokkansa MM-kisoissa 3000 metrin esteissä seitsemäs heti Rehbergin jälkeen, mutta juoksi kauden parhaallaan esteet saksalaista kilpasisartaan kovempaa. Kaikkiaan varsinaisten junioreiden tyttöjen sarjassa maaliin saapui 93 juoksijatarta ja sen lisäksi yksi keskeytti kilvanjuoksun ennen aikojaan.

Joukkuekilpailun voiton ratkaisi edukseen Iso Britannia, sillä heidän maansa edustajat saivat kolme juoksijatarta kymmenen parhaan joukkoon, eivätkä muutkaan heidän edustajattarensa huonosti juosseet kestävyyspitoista kilvanjuoksua, joka tapahtui maastossa, Budainen pesti -nimisessä paikassa, maapallomme kolkassa, jota Euroopaksi kutsutaan, johon Unkarikin kuuluu.

[raasto.com, european-athletics.org & iaaf.org]

Hui-hai, mitä rillutus-rallatus-rollotus-lallatusta Fukuokan maratonilla

Fukuokassa, tuossa japanilaisen maratonjuoksun hermokeskuksessa järjestettiin 2.12.2012 perinteinen, vain miehille tarkoitettu maraton. Kyseinen kilpahan järjestettiin nyt 66. kertaa, joten esimerkiksi New Yorkin, Chicagon ja Lontoon maratonit ovat täydellisiä juniorikisoja Fukuokaan verrattuna. Toki Bostonin maraton hakkaa Fukuokankin tässä suhteessa selvästi. 

Tämän vuoden Fukuokan kilvassa voiton vei Keniaa edustava, mutta japanilaista ammattilaismaratontallia JFE Steeliä edustava Joseph Gitau ajalla 2.06.58. Firman nimen perusteella sen työntekijöiden keskuudessa ei totta vieköön vieroksuta hevimetallia. Gitau paransi aiempaa maratonrekordiaan selvästi, sillä ennen Fukuokan kilpaa hän oli taivaltanut parhaimmillaan 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle aikaan 2.21.54. Toki on otettava huomioon, että Gitau ei ollut aivan eilisen teeren poika maantiellä laukkaamisessa ennen Fukuokaakaan, sillä hän oli pistellyt puolikkaan maratonin 1.01.19:ään. Gitau ratkaisi maratonpelin edukseen loikkaamalla 30-35 kilometrin välisen vitosen 14.54:ään ja sitten kiihdyttämällä 35-40 kilometrin välisen pätkän 14.41:een. Tietenkään kyseessä ei oikeasti ollut mikään maratonpeli, sillä maratonilla ei ole mitään tekemistä pelien saatikka leikkien kanssa. Joka tapauksessa edellä mainittuun rallatukseen muut kilpaveljet eivät pystyneet alkuunkaan vastaamaan, vaan he tippuivat Gitaun völjystä kuin hyttyset lentokilvoittelussa kotkan kanssa. Niin luikutteli Gitau maaliin ajassa 2.06.58 täydessä maratononnellisuudessa.

Parhaiten Gitaulle pyrki laittammaan maratonkampoihin Puolan Henryk Szost, joka oli sijoittunut muutamaa kuukautta aiemmin Lontoon olympiamaratonilla yhdeksänneksi. Szost laittoi maratonkaasunsa pohjaan 33 kilometrin paikkeilla hyökäten kärkeen 100 prosenttisessa maratonpolteessa, mutta joutui sitten maratonantautumaan Gitaun maratonlaittaessa oman maratontallansa maratonlattiaan. Lopussa hivittävissä maratonkärsimyksissä kärvistellyt Szost joutui vielä päästämään ohitsensa Japanin Hiroyuki Horibatan, tuon Sohin veljesten valmentaman vuoden 2011 MM-maratonin setsemänneksi parhaan, joka vaipui maalisen linjan ylle 2.08.24 kuluttua lähtöisästä laukauksesta. Tällä maratonvedolla Horibata todennäköisesti varmisti paikkansa Japanin joukkueeseen ensi kesän Moskovan MM-maratonille. Niin teki oman maansa joukkueeseen myös kolmantena maaliin hiipparoinut Szost ajalla 2.08.42.

Kukapa kilvassa sijoittui neljänneksi? No kukapa muukaan kuin Japanin Arata Fujiwara tuloksella 2.09.31. Se oli kesän olympiamaratonilla epäonnistuneelta Fujiwaralta kelpo tulos. Se vahvisti  maratonfanien kuvaa siitä, että Fujiwaran kone ei siedä pienintäkään hellettä. "Wara" on juossut kaikki hyvät maratonkilpansa viileissä olosuhteissa, kun taas silloin kun lämpöinen tila on ylittänyt 20 astetta Celciusta, mies on hyytynyt kerta toisensä jälkeen armottoman vääjäämättömättömättömättömättömättömättömättömättömästi. Toki kaikilla maratoonareilla lämpö heikentää tulosta vääjäämöttämän armottomottomottomottomottomottomasti, mutta Fujiwaralla tämä vaihteluväli on tilastollisesti erittäin merkitsevä.

Fujiwaran jälkeen maaliin saapui Japanin Bunta Kuroki omalla peroonallisella rekordillaan 2.10.08. Se oli selvästi parempi maratonrykäisy kuin Kurokin aiemmin raastoittama 2.12.10. Tällä juoksullaan Kuroki löi myös kuudenneksi sijoittuneen kansan suosikkipojan, maailman parhaan maratonamatöörin Yuki "Kawa" Kawauchin, joka tekaisi tuloksen 2.10.29. Se oli jo Kawan niin mones maratoni tämän vuoden aikana, että maratonfanit ovat jo seonneet laskuissaan, mutta luultavasti Kawa on juossut tänä vuonna seitsemän maratonia ja yhden 50 kilometrin kilvan. Voi tosin olla, että Kawa on hilpaissut lisäksi pari maratonia maratonfaneilta piilossa pelkästä maratonjuoksemisen ilosta.

Seuraavana maaliin saapui kaksi Yhdysvaltojen edustajaa. Tämä johtopäätös on mahdollista vetää sen perusteella, että seitsemänneksi sijoittui herra nimeltään Mohamed Trafeh. Millaisen ajan hän sitten juoksi? No millaisenpa muunlaisenkaan kuin 2.11.41. Tällä hän pieksi maanmiehensä Ryan Vailin (2.11.45) kutkuttavan jännittävässä maratonnäytelmässä, jota katsoessaan herrojen valmentajat joutuivat luultavasti nielemään nitron poikineen. Kaksikosta Trafeh oli varmaan maalissa maratonhelpottuneisuudessa, sillä hänen kolmella aiemmalla maratonillaan mies ei ollut maalia nähnyt. Eipä jäänyt paljon USA:n kaksikosta myöskään Tansanian Cuthbert Nyasango. Hän sai näet lopettaa juoksemisen 2.11.48 kuluttua lähtöstä. Kilvan kymmenenneksi sijoittu Japanin Kota Noguchi ajalla 2.12.24.

Suurimpina ennakkosuosikkeina kilpaan lähteneet Etiopian Haile Gebrselassie ja Kenian Martin Mathathi keskeyttivät kilvan täydessä maratonpettyneisyydessä, edellinen 32 kilometrin ja jälkimmäinen 38 kilometrin paalulla. Ex-ME-mies Gebrselassien viime aikaisten maratonesitysten perusteella on syytä kysyä, onko hänen maratonkoneeseensa tulleet jo kilometrit täyteen? Oli miten oli, ensimmäisen ratamatkojen maailmanennätyksensä jo vuonna 1994 juossut Haile on juoksu-urheilun legenda vailla vertaa, eivätkä sitä tosiasiaa poista viimeaikaiset maratonkeskeytykset (ennen tätä New York 2010, Berliini 2011) tai hyytyminen 2.08-tulokseen (Tokio 2012).  Niin oli Fukuokan maraton tältä haavaa juostu ja kohti uutta maratonvuotta vie maratonjuoksijain tie, ellei sitten inkojen ja Nostradamuksen ennustama maailmanloppu tule 21.12.2012.

[raasto.com & iaaf.org] 

Johanna Kykyri piti 2.40-rajaa pilkkanaan Firenzessä

Firenzessä, tuossa italialaisen kulttuurin kehdossa juostiin maraton 25.11. Siellä oli mukana myös Suomi Finlandin edustajia 100 prosenttisessa Suomi Finlandin maratonedustavaisuudessa. Eipä ollut SM-maratonista kulunut kauaakaan, kun tuore Suomen mestari, Kälviän Tarmon kotiseurakseen tunnustava Johanna Kykyri juoksi Firenzessä vielä mahtavamman maratonkilvan kuin SM-kilvassa. Hän nimittäin pisti jalkaa toiseen eteen italiaisella kadulla siihen malliin, että kellossa ei ollut kulunut kuin 2.38.27 kun Kykyri oli maalissa. Tällä tuloksella Kykytär sijoittui peräti kolmanneksi Etiopian Dulume Diriban (2.30.08) ja Marokon Hanane Janatin (2.34.21) jälkeen. Palkintopallisijoitus kansainvälisessä maratonkoitoksessa ei totta vieköön ole jokapäiväistä leipää suomalaiselle maratoonarille.

Kykyrin tulos paitsi alittaa Moskovan MM-kisojen tulosrajan, on myös hänen uransa ensimmäinen 2.40 alitus. Vihdoinkin uransa aikana runsaasti vammoista kärsinyt Kykyri sai kehiin sellaisen maratontuloksen, mikä on linjassa hänen teräksenkovan puolimaratonrekordinsa (1.15.51) kanssa. Hänen aikansa Firenzessä sijoittuu aika korkealle Suomi Finlandin kaikkien aikojen naisten maratontilastossa. Raasto.comin muistin mukaan se näyttää tällä haavaa tältä:

2.28.00 Ritva Lemettinen VaasVa Lontoo 1995
2.28.45 Päivi Tikkannen KeskiUU Berliini 1989
2.28.59 Tuija Toivonen HKV Berliini 1991
2.31.23 Kirsi Rauta KouvPo Berliini 1994
2.33.18 Sinikka Keskitalo TampU Boston 1986
2.35.12 Annemari Sandell TuWe Boston 2000
2.35.24 Sirkku Kumpulainen ViitVi Boston 1988
2.35.37 Maija Oravamäki OulPy Hampuri 2006
2.35.54 Leena Puotiniemi IFLänk Berliini 2011
2.38.27 Johanna Kykyri KälvTa Firenze 2012

Mukana Firenzessä oli myös miesten kilvassa isänmaamme edustajia. Heistä parahaiten juoksi JKU:n Henri Manninen, joka saavutti maalisen linjan 2.20.21 kuluttua lähtölaukauksesta. Se ei ole Mannisen persoonallinen rekordi, mutta erittäin tärkeä juoksu hänen maratonuransa kannalta, koska hänellä oli ennen Firenzen kilpaa takanaan monta peräkkäistä maratonpettyneisyyttä. Nyt juostu ehjä maraton (puolikkaan väliaika 1.09.06) luulisi lisäävän miehen maratonluottoa jatkoa ajatellen. Asian on näet niin, että maraton, vain maraton, eikä mikään muu kuin maraton on Mannisen paras matka. Tuolla tuloksella Manninen sijoittui Firenzessä 21:nneksi Etiopian Shumi Negessen voittamassa kilvassa (2.09.59), jossa Ruotsin Mustafa Mohamed sijoittui neljänneksi (2.12.34).

[raasto.com]

Rallattelevainen SM-maraton Vantaalla

42 kilometrin ja siihen vielä päälle juostavan 195 metrin kilvanjuoksun Suomi Finlandin mestaruuskilpailut järjestettiin Vantaalla 14.10. Kyseessä oli paikalla olijoiden mukaan niin onnistunut tapahtuma, että SUL:n olisi syytä vakavasti pohtia sitä, että SM-maraton järjestettäisiin joka vuosi Vantaalla, vain Vantaalla, eikä missään muualla kuin Vantaalla. Pohtimisen jälkeen tulisi nuijia pöytään päätös, että SM-maraton järjestettäisiin joka vuosi Vantaalla, vain Vantaalla, eikä missään muualla kuin Vantaalla. Ero esimerkiksi viime vuoden Helsinki cityn waterloohon, eikä enempää eikä vähempää kuin täydellisen waterloohon, puhumattakaan täydellisesti watarloosta -jossa juoksijat joutuivat maratonjuoksun lisäksi myös suunnistamaan - on melkoinen. 

Miehet

Kenellekään ei ole maratonyllätys, että miesten kilvan Vantaalla vei omiin sekä seuransa Turun Urheilullisen Liiton nimiin Lewis Korir. Sen sijaan se, että hän leipoi omalla vedolla kehiin niinkin kovan ajan kuin 2.13.36, saattoi olla yllätys tai sitten ei. Joka tapauksessa on päivänselvää, että Korir on aivan liian hyvä juoksija kiertämään kaiket kesät Suomen kyläkisoja parin kisan viikkotahdilla. Panostamalla järkevään kilpailuohjelmaan ja kunnon ulkomaisiin kisoihin, jossa on tarjolla oman tasoista vetoapua, Korir pystyisi hyödyntämään juoksijan kykynsä niiden ansaitsemalla tavalla. Lidingöloppetin ja tämänkertaisen SM-maratonin perusteella hänellä olisi mahdollisuuksia esimerkiksi juosta maraton alle 2.10 kunnon maratonkeskittyneisyydellä kilvassa, jossa hänelle on tarjolla tasoistaan vetoapua.  Samoin 10 000 metrillä tulos saattaisi olla lähempänä 27.30 -aikoja kansainvälisessä kilvassa ja -seurassa. Nyt miehen uran parhaat vuodet juoksijana menevät hukkaan hänen vetäessään Suomen suvessa kisoja hirveällä kilpailutahdilla ilman minkäänlaista vastusta. 

Edes raha ei liene järkevä perustelu moiseen, sillä luultavasti kansainvälisistä mittelöistä kisat oikein valiten Koririn tilille tulisi myös enemmän hilloa kuin Suomesta. Hillojen maksimoiseksi tämä edellyttäisi häneltä tosin Word Marathon majors -kilpailujen välttämistä (liikaa 2.03-2.07-miehiä), mutta osallistumista ns. toisen tai kolmannen kategorian maratonkisoihin, jotka ovat silti hyviä kisoja, järjestetään nopeilla reiteillä ja oikeaan aikaan vuodesta, mutta joissa on mahdollisuus myös kärkisijoille. Tätä taktiikkaa on noudattanut aikoinaan mm. Francis Kirwa. Tämä takttiikka ei estäisi myöskään Suomen kansalaisuuden hakemista, jos Korir todella haluaa päästä arvokisoihin Suomea edustamaan.

Jos ei SM-maratonin voitosta muodostunut tällä kertaa kutkuttavaa jännitysnäytelmää, sellainen saatiin aikaiseksi hopeisesta mitalista. Tähän mittelöön osallistuivat HKV:n maratonensikertailainen, mutta maratonriippuvuudesta jo ennen ensimmäistäkään maratonkisaa kärsivä Aki Nummela ja Joensuun Katajan mies, elämänsä maratonille omistanut Harri ”forrestg” Nissinen. Tämä maratonveijarikaksikko juoksi yhdessä hieman päälle kymmeneen kilometriin asti, minkä jälkeen Nummela lähti paremman tekemisen puutteessa omille teilleen. Puolimatkaan he saapuivat 1.13.07 ja 1.13.24 kuluttua lähtöisästä laukauksesta. Runsaan kymmenen kilometrin päässä maalista Nummela oli maratonkollegaansa Nissistä edellä noin minuutin, mutta sitten jälkimmäinen aloitti suorastaan horrorimaisen maratonsaalituksen, tavoitteenaan edellisen päinen nahka. Maalissa eroa miesten välillä oli kaksi sekuntia (Nummela 2.27.12, Nissinen 2.27.14). Molemmat juoksivat omat persoonalliset rekordinsa. Nummela teki näin siksi, että kyseessä oli ensimmäinen maraton hänen elonsa tiellä ja Nissinen siksi, että hän oli niin kova. 

Myös neljänneksi sijoittunut Sjudeå IF:n Lauri Lipiäinen (2.29.35) juoksi oman ennätyksensä. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hänen aiempi rekordinsa oli 2.29.40. Japanilaisia maratoonareita maratonpiireissä liikkuvan huhun mukaan suunnattomasti ihaileva Lipiäinen paransi ennätystään siis reilusti, sillä jokaisen sekunnin parannus omaan rekordiin vaatii alle 2.30-vauhdeissa 99999999999999999999999999999999 kertaa kovemman työn kuin peleissä ja leikeissä kuuna päivänä.

Viidenneltä maratonsijalta maratontulosluettelossa maratonlöytyy HKV:n Jussi Makkonen. Hän juoksi 2.32.51. Hän ei ennätystään aivan vähän parantanutkaan, sillä ilmeisesti Makkosen edellinen rekordi oli 2.41.24. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseessä oli tämänkertaisen SM-maratonin suurin onnistuja ja se on hieno osoitus siitä, millaisiin suorituksiin maratonilla saattaa olla mahdollisuuksia maratonkeskittyneisyyden osuessa täydellisesti puikkareihin. Puolimatkaan Makkonen oli saapunut ajassa 1.15.53, mikä on aika lailla rohkea aloitus hänen puolikkaan ennätykseensä (1.13.49) ja tänä vuonna Jyväskylässä juoksemaansa 1.14.22:een nähden. Makkonen ei kuitenkaan hyytynyt, sillä kun maratoniskutusneisuus on kunnossa, se on kunnossa. 

Kuudentena maalisen linjan ylle saapui Iisalmen Visan Kimmo Randelin 2.33.06 kuluttua lähtölaukauksesta. Edellä mainittujen juoksijoiden tapaan myös hän juoksi oman rekordinsa, parantaen aiempaa puolisentoista minuuttia täydessä rekordiparantavaisuudessa. Maratonhuhut tosin ennen kilpaa tiesivät kertoa, että Randelin himoaa rekordiparannusta kuin kunnallispoliitikko lautakunnan ulkomaanmatkaa veronmaksajien piikkiin. 

Kukapa kilvassa sijoittui seitsemänneksi? No, kukapa muukaan kuin pitkän kestotien uransa aikana kulkenut Kuortaneen Kunnon Petteri Kuorikoski. Hän sai Martin ja siihen vielä päälle lisätyn Tonin päätökseen ajassa 2.33.28. Koska kaikki ennen Kuorikoskea maaliin tulleet olivat tehneet ennätyksensä, ei hänkään voinut tyytyä vähempään, vaan paransi reilut kolme minuuttia aiempaansa. Se, että kärkimiehistä kaikki leipovat omat ennätyksensä, on lahjomaton fakta Vantaan SM-maratonin onnistuneisuudesta.

Viimeisen pistesijan tämänkertaisessa SM-kilvassa otti Leppävirran Virin Teemu Toivanen. Kuinka niin otti? No, niinpä niin otti, että hän juoksi 42,2 kilometriä aikaan 2.34.42. Tämä aika ei ollut aivan tämän entisen triathlonistin oma ennätys, sillä moinen tulos on Vantaan kilvankin jälkeen 2.33.12. Kenenkään on kuitenkaan turha haukkua Toivasen maratonesitystä millään tavalla huonoksi, sillä jos sitä esimeriksi verrataan peleihin ja leikkeihin, niin niillä on yhtä paljon eroa kuin työntekijän ja poliitikon rehellisyydellä.

Tuloksisessa luettelossa sijalta 12 löytyy maratonikiliikkuja Lauri Friari Mikkelin Kilpa-Veikoista. Tällä kertaa tämä vuosien 1998 ja 1999 Suomen mestari ja parhaimmillaan 2.20-rajaa maratonkutitellut (2.20.13) veijari juoksi 2.36.37. Se ei ole huono tulos 46-vuotiaalle maratonmiehelle.  Se ei olisi huono tulos monelle alle 46-vuotiaallekaan maratonmiehelle. 

Naiset

Jos joku väittää, että Kälviän Tarmon Johanna Kykyrin Suomen mestaruus oli naisten kilvassa yllätys, hän saa mennä väitteineen yksinään nurkkaan häpeämään. Paitsi että Kykyri voitti mestaruuden, hän juoksi myös SM-maratoniksi kovan ajan, 2.43.11. Se ei ole aivan ulkoisilla mailla kansainvälisen vetoavun turvin pari vuotta sitten ennätyksensä sahanneen Kykyrin oma rekordi (2.42.17), mutta kelpo veto kuitenkin. Kykyri oli kilvassa aika lailla ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut KU58:n Sari Juuti juoksi 2.50.03. Se tarkoittaa samalla sitä, että maratononnellisuuden pauloissa maalissa ollut Juuti paransi aiempaa uransa parasta maratontulosta kolme minuuttia. Pronssia kisaverkkareidensa taskuun palkintojen jaon päätteeksi sai tunkea Valkeakosken Hakan Mira Tuominen (2.50.08). Häntä ei todellaan voi sanoa aloittelijaksi, mitä tulee SM-mitalien kisaverkkareiden taskuun tunkemisessa palkintojenjaon päätteeksi. 

Moni maratonfani miettii varmaan kuumeen kaltaisessa miettiväisyydessä, että kuka oli naisten SM-maratonkivan neljäs, vain neljäs, eikä mikään muu kuin neljäs, puhumattakaan siitä, että oli neljäs. No, hän on Viipurin Urheilijain Veera Vainio tuloksella 2.52.34. Vainiolla ei kuitenkaan ole mitalisten sijoitusten ulkopuolelle jäämisestään huolimatta minkäänlaista syytä maratonpettyneisyyteen, sillä hän juoksi tämänkertaisessa maratonkilvassa ensimmäistä kertaa elonsa taipaleella maratonin alle kolmen tunnin, eikä ihan vähän juossutkaan. Tällaiset rekordiparannukset antavat juoksijalle uskoa maratonharjoitteluun enemmän kuin fanien palvonta rokkarille skeban skulaukseen. 

Myös viidenneksi sijoittunut Vaasan Tovereiden Jaana Mäkiranta ennätti maaliin selvästi ennen kolmen tunnin päällitysneisyyttä. Tästä lahjomattomana todisteena on maratonkello, joka kertoi aikaa kuluneeksi 2.56.25 Mäkirannan vaipuessa maalisen linjan ylle. Moni kestofani miettii, että onkohan Jaana Mäkiranta sukua niin ikään Vaasan Tovereiden kasvatille, mutta uransa parhaat vuodet Teuvan Rivakkaa edustaneelle Ari Mäkirannalle, joka vuosituhannen taitteen molemmin puolin tekaisi tulokset 8.24.22 (3000m), 14.41.95 (5000m), 30.55.89 (10 000m) ja 1.09.33 (puolimaraton)?

Kukapa kilvassa sijoittui kuudenneksi? No, ei enempää eikä vähempää, eikä kukaan muu kuin Turun Urheiluliiton Andreina Kero. Hän juoksi ajan 2.56.40. Aviomies Jukka Kero, raasto.comin edesmenneellä keskustelupalstalla nimimerkki ”jääkiekkoilija”, varmaan seurasi kilvan aikana puolisonsa maratonedesottamuksia lakkaamattoman kiinnostuneisuuden vallassa, samoin kuin koko Keron kestojuoksusuku, jonka edustajat ovat tuoneet edustamilleen seuroille (pääosin Turun Urheilluliitto tai Kankaanpään seudun leisku) ainakin XXXXXXX määrän SM-pisteitä. 

Viimeiset pistesijat menivät Rovaniemen Roadrunnersien Elli (2.57.39) ja Anni (2.58.58) Hemmingille. Nyt, saatuaan elämänsä ensimmäisen maratonin vyölleen, Hemmingit voivat oikeasti sanoa olevansa roadrunnerseja. Jotta juoksija voisi nimittäin sanoa puhtaalla omalla tunnolla olevansa Roadrunner, hänen on juostava maraton, vain maraton, eikä vähempää kuin maraton. Puolimaratonit ja tätä lyhyemmät maantiejuoksut ovat nimittäin sen verran pilipalitouhua maratoniin verrattuna, että ne eivät kerro harjoittajalleen mitään maantiejuoksun syvimmistä olemuksista, jossa juoksija joutuu kamppailemaan vääjäämätöntä iskutusneisuuden loppumista vastaan, täydessä maratoniskutusneisuusloppuvaisuudessa.  

[raasto.com] 

Foorumi on suljettu lopullisesti

Kaikenlaisen sätkimisen ja raasto.comin hyvin pienen pihinän edesauttamana joskus silloin paljon iloa tarjonnut ja tunteiden paloa lietsonut raasto.comin keskustelufoorumi on nyt manan mailla.

Ne olivat hyviä aikoja. Kiitos niistä.

SM-maratonin ennakko 2012

Yleisen urheilun vuoden 2012 Suomi Finlandin maratonimestaruuskilpa juostaan Vantaalla 14.10. Se on hyvä valinta maratonmestaruuskilvoittelun pitopaikaksi, sillä Vantaan maratonin reitti on kotimaiseksi reitiksi kaikin puolin hyvä. Sijoitusten tavoittelun lisäksi juoksijoilla on siis hyvät mahdollisuudet myös omiin persoonallisiin rekordeihinsa. Kukaan ei voi siis väittää, etteivätkö SM-maratonille osallistuvat himoaisi maratonia kuin heviskeban skulaaja särkijää. 

Miehet

Miesten maratonin suurin ennakkosuosikki tulee Turun Urheilullisesta liitosta. Hänen nimensä on Lewis Korir, joka on jo tällä kaudella vuollut SM-kultaa  puolimaratonilla, 12 km ja 4 km:n maastojuoksussa + 4 km:n maastojuoksun joukkuekisassa, SM-viestien 4 x 1500 metrillä sekä Kalevan Kisojen 5000 ja 10 000 metrillä. Koririlla ei tosin ole paljon maratonkokemusta, mitä nyt kävi voittamassa muina miehinä SM-maratonin vuonna 2009 Jyväskylässä. Vielä vähemmän maratonkokemusta on Koririn seuratoverilla, niin ikään Turun Urheiluliiton kotiseurakseen tunnustavalla Willy Rotichilla. Tälle entiselle mailerille 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä kovalla asfaltilla on todennäköisesti suurempi haaste kuin Korirille. Joka tapauksessa tämä kaksikko janoaa SM-maratonin kaksoisvoittoa kuin maajussi heinäseivästä.

Mitaleista tulee ehkä maratontappelemaan myös tämän vuoden olympiaedustajamme, Lahden Ahkeran Jussi Utriainen, joka keväällä leipoi Rotterdamissa kehiin 2.16 -alkuiset maratonlukemat. Utriainen on aina himonnut SM-mitaleita kuin keräilijä postimerkkejä, eikä tämäkään kilpa tuo poikkeusta krooniseen mitalinnälkään. SM-maratonilla on yleensä myös onnistunut kahdeksankertainen maratonin SM-mitalisti, Helsingin IFK:n Wille Keihänen. Viime vuoden SM-mara tosin toi poikkeuksen Keihäsen mitalisarjaan (joukossa esimerkiksi kymmenen vuoden takaisella SM-maratonilla juostu 2.22.47), mutta nyt Keihänen on taas valmiina kilpaan kuin hevimies nahkapöksyihin. Erittäin mielenkiintoinen juoksija kilvassa on myös HKV:n Aki Nummela, tuo maratondebytantti, joka tosin on juossut puolimaratonin 1.07:ään. Puolimaraton on kuitenkin täysin eri asia kuin maraton, sen tietävät maratonkoneet paremmin kuin lukutoukka aapisen, mutta onnistuessaan Nummelalla on mahdollisuus seistä maratonkilvan jälkeisessä palkintojen jaossa mitalisella pallilla täydessä maratononnellisuudessa, tai ainakin maratontyytyväisyydessä. 

Erittäin huolellisesti kilpaan on valmistautunut myös Joensuun Katajan Harri Nissinen. Hän on juossut toistaiseksi voimassaolevan rekordinsa 2.28.26 nimenomaan Vantaalla. Vuonna 2009 tämä tapahtui. Jos joku on varmaa, niin se on aivan varmaa, että se on täysin varmaa, että määrään puutteeseen Nissisen maraton ei tule Vantaalla kaatumaan. Omat mahdollisuutensa kilvassa on niin ikään Sjundeå IF:n Lauri Lipiäisellä (rekordi 2.29.40, juostu tänä vuonna Rotterdamissa). Hän näet on keskittynyt SM-maralle täydessä maratonkeskittyneisyydessä, mikäli maratonpiireissä liikkuvia maratonhuhuja on uskominen. Voi myös olla, että hän on keskittynyt SM-maralle täydessä maratonkeskittyneisyydessä, vaikkei maratonpiireissä liikkuvia maratonhuhuja olisikaan uskominen. 

Eräs mielenkiintoinen seurannan aihe maratonfaneilla maratonkilvassa on myös se, miten kokeneen maratonpolven edustajat onnistuvat. Nimittäin Mikkelin Kilpaveikkojen Lauri Friarilla (ennätys 2.20.13, Hampurista 2001, Suomen mestari vuosilta 1998 ja 1999, SM-hopeaa jo vuonna 1995, ensi kertaa mukana SM-maralla vuonna 1991),  Forssan Salaman Marko Vaittisella (2.19.50, Frankfurt 2003, SM-kultaa vuodelta 2007, ensi kertaa mukana SM-maralla jo vuonna 1996) ja Sjundeå IF:n Asmo Aholalla (ennätys 2.24.26 vuodelta 1994, SM-hopeaa vuodelta 1999) on maratonkokemusta enemmän kuin muilla kilpailijoilla yhteensä. Nämä kaverit todella tuntevat maratonin. Kenenkään on turha alkaa jakelemaan tämän kaliiberin maratonkoneille maratonoppejaan täydessä maratonnäsäviisaudessa. He ovat maratoonareita isolla M:llä. Suomen valtion tulisi antaa heille tunnustus elämäntyöstä maratonin parissa. Tällaiset uskomattomat maratonmasiinat ansaitsisivat kutsun linnan juhlien Suomi Finlandin itsenäisyysjuhliin 999999999999999999999 potenssiin 10 kertaa enemmän kuin jotkut turhanpäiväiset poliitikot. 

Mikä ilahduttavinta, tämän vuoden SM-maraton on kerännyt mukaan aika kattavan joukon kotimaisia maratonveljiä. Mukana on esimerkiksi runsas joukko maratonin hieman päälle 2.30 juosseita, joista kuka tahansa voi onnistuessaan tunkea kilvan jälkeen SM-mitalin kisaverkkareidensa taskuun. Heistä mainittakoon esimerkiksi Turun Urheiluliiton Matti ”masai” Rauma, joka on tällä kaudella parannellut rekordejaan vääjäämättömän määräämättömästi. Hieman, eikä ihan hiemankaan, maratonfaneja huolestuttaa se, että missä on Suomen maratonnuoriso? Suuri osa SM-maratonille osallistuvista on nimittäin jo veteraani-ikäistä tai sitä lähestyvää väkeä. Missä ovat 22-27-vuotiaat maratoonarit? Miksi rataa kesällä kiertävä nuorisomme hylkii maratonia kuin A-veriryhmän veri B-veriryhmän verta? Toki mukana on joitain nuoria maratonhurjapäitä, kuten KU58:n Tommi Hytönen, mutta vähissäpä ovat maratonhimoiset nuorison edustajat. 

Naiset

Kuka on naisten SM-maratonin suosikeista suurin? Tähän on vaikea vastata, mutta eräs heistä lienee Kälviän Tarmon Johanna Kykyri, jonka rekordiksi kirjoitettaan tällä haavaa 2.42.17. Sen hän kipaisi vuonna 2010 Frarkkisessa furtissa. Jos hän on nyt edes lähelle samassa kunnossa, ei Kykyrin voittanutta kilvassa löydy. Osanottajista toiseksi parhaimman rekordin (2.46.44) omaa KU 58:n Sanna Kullberg, tuo vuoden 2010 Suomen mestari, mutta onko hän tällä kertaa parhaimmassa iskussaan, on eri asia. Jos Kullberg on keskittynyt ennen kaikkea maratoniskutusneisuuden hiomiseen, on hän maratonilla mitalikunnossa kuin speedmetalkitaristi tilutuskisassa. Se on ainakin varmaa, että Valkeakosken Hakan Mira Tuominen (ennätys 2.49.08) on keskittynyt SM-maratonille 100 prosenttisessa maratonkeskittyneisyydessä. Kenellekään ei olisi maratonyllätys, jos hän tulisi maratonpoistumaan maratonkilvan maratonjälkeen maratonmitalinaaraille maratonojennettava maratonruusukupuska maratonkädessään. 

2000-luvun toisen vuosikymmenen puolella maratonennätyksensä juosseista ainakin KU 58:n Sari Juuti (2.53.02) ja Keski-Uusimaan Yleisurheilun Tiina Puranen (2.54.00) saattavat niin ikään kamppailla maratoonarillisista mitaleista kuin maanpuolustushenkinen nuoriso kuntsareista. Samoin voi tehdä moni muukin, joista mainittakoon mm. maratondebyyttinsä SM-kilvassa tekevät Rovaniemen Roadrunnersien Anni ja Elli Hemminki. On jo tytärten aikakin tehdä tuttavuutta maratonin kanssa, sillä mitä roadrunnerseja ne sellaiset ovat, jotka eivät ole juosseet yhtään maratonia? 

Kilvan yhteydessä ratkeaa myös Suomi Finlandin yleisurheiluseurain Kalevan Maljan kisamittelö, mutta maratonfaneja moinen pistekisa kiinnostaa yhtä paljon kuin tetsaus gonamiestä. 

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 14 – Kuinka maratonpelkääväisyys pidetään loitolla?

Raasto.comin maratonfilosofian aiemmissa kirjoituksissa on sivuttu maratonpelkääväisyyttä. Tässä kirjoituksessa keskitytään maratonpelkääväisyyden syvimpään olemukseen täydessä maratonpelkääväisyysarvoitusselvittäväisyydessä. Kuten kaikki maratoonarit tietävät, eräs maratoonarin pahimmista vihollisista ennen maratonkilpaa on nurkissa lymyävä maratonpelkääväisyys. Yleensä maratonpelkääväisyys johtuu kahdesta pääkokonaisuudesta, ensinnäkin puutteellisesta maratonkeskittyneisyydestä ja toiseksi aiemmista maratonwaterloista. Nämä aiheuttavat epävarmuuden omaan maratonkuntoon liittyen ja maratonepävarmuus puolestaan on kuin bensaa maratonpelkääväisyyden liekkeihin. Toisinpäin käännettynä täysi maratonkeskittyneisyys on puolestaan kuin vaahtosammuttimesta ruiskutettua vaahtoa maratonpelkääväisyyden liekkeihin, koska maratonkeskittyneisyys mahdollistaa optimaalisen valmistautumisen maratonille, kunnossa olevan maratoniskutusneisuuden ja realistisen käsityksen omasta maratonsuorituskyvystä. Eräs keino enneltaehkäistä tulevien sukupolvien maratonpelkääväisyyttä olisi myös määrätä maratonfilosofia pakolliseksi oppiaineeksi Suomen koululaitokseen.

Ihanteellinen tilanne olisi, jos juoksija pystyisi lähtemään maratonille vähintään puolen vuoden täysi maratonkeskittyneisyysjakso takanaan. Valitettavasti tämä ei läheskään aina onnistu. Pääsyitä tähän ovat 1) puutteellinen harjoittelu (alikunto) 2) liian kova harjoittelu (ylikunto) 3) liian kovat maratonpaineet (pakkomielle maratononnistuneisuudesta) 4) kauden muiden kilpailuiden tärkeyden laittaminen maratonin edelle (maratonin erikoisharjoittelun puute). Nämä kaikki nakertavat maratonkeskittyneisyyttä ja ruokkivat maratonpelkääväisyyttä kuin rutto keskiajalla.

Onko maratonpelkääväisyys ylipäätään mahdollista pitää loitolla, jos täysi maratonkeskittyneisyys ei ole mahdollista, vaikka halua ja ymmärrystä maratonkeskittyneisyyteen olisi? Tällainen tilanne juoksijalla on edessä esimerkiksi silloin, jos hän ei vammojen takia pysty kunnolliseen fyysiseen maratonkeskittyneisyyteen, vaikka haluaisi. Tällöin maratonpelkääväisyyden ehkäisyyn on kaksi keinoa, joko 1) maratonluovuttaneisuus, jolloin edessä olevasta maratonista luovutaan (DNS) tai 2) täysi panostus henkiseen maratonkeskittyneisyyteen. Vaihtoehto yksi on edessä silloin, jos vamma on niin paha, että juoksija ei kerta kaikkiaan pysty juoksemaan ja tämän vuoksi keskeytys tulevassa maratonkilvassa on erittäin todennäköinen. Tämä vaihtoehto on järkevä silloin, jos edessä oleva maratoni todennäköisesti vaarantaisi juoksijan terveyden tai koko juoksijan uran. Tässä kohtaa on hyvä pitää mielessä maratonluovuttaneisuuden nyrkkisääntö: päätös maratonluovuttaneisuudesta on tehtävä viimeistään maratonviikon tiistaina jos kisa on sunnuntaina, sillä tätä pidempään tehty maratonarpovaisuus sen suhteen, että juostako vai eikö juosta, tuhoaa loputkin maratonmahdollisuudet.

Vaihtoehto kaksi tulee taas ajankohtaiseksi silloin, jos juoksijan vamma on lievä tai parantunut, jolloin todennäköisyys sille, että se saattaa kestää maratonin on suurempi kuin todennäköisyys keskeyttämiselle. On selvää, että tämän arviointi ei ole helppo tehtävä, eikä kukaan voi vaihtoehto kahden tapauksissa 100 prosenttisella varmuudella tietää, että kestääkö jalka maratonin vai ei.   

Käytännössä vaihtoehto kaksi, täysi panostus henkiseen maratonkeskittyneisyyteen fyysisen keskittyneisyyden käytyä mahdottomaksi tarkoittaa sitä, että vaikka juoksija ei pystykään valmistautumaan täydellä fyysisellä maratonkeskittyneisyydellään maratonille, hän toimii silti aivan kuin hän pystyisi. Pahin mahdollinen virhe fyysisen maratonkeskittyneisyyden mentyä mönkään on luovuttaa myös henkisesti: ”ei tarvitse tankata, kun ei ole pystynyt treenaamaan” tai : ”ei  tarvitse omia juomia, kun kuitenkin tulee keskeytys” tai: ”ei tarvitse välttää ylimääräisiä liikkeitä maratonin aattopäivänä, kun ei kuitenkaan kulje mihinkään, kun ei ole pystynyt vetämään maratonvauhtikestoa”.

Jos juoksija päättää startata maratonille vaikeuksistaan huolimatta, hänen on siis toimittava aivan kuin vaikeuksia ei olisi. Hänen on noudatettava normaaleja maratonrutiinejaan niin tarkkaan kuin mahdollista. Vaikka normaalien harjoitusten tekeminen ei onnistuisi, muut maratonrutiinit on suoritettava. Tietenkin juoksijan on oltava realisti maratontavoitteissaan, jos ei ole pystynyt kunnolla harjoittelemaan (esimerkiksi pistää tulevan maratonin tavoitteet uusiksi), mutta kaikki muut toimet on tehtävä mahdollisimman tarkasti kuten ennenkin. Maratonrutiinit (esimerkiksi tankkauksen suorittaminen kuten ennenkin, maratonmatkustus kuten ennenkin, kisanumeroiden haku kuten ennenkin, pullojen merkkaus kuten ennenkin, ylimääräisen jaloilla olemisen välttäminen aattopäivänä kuten ennenkin, juomien vieminen järjestäjille kuten ennenkin) ehkäisevät tällaisissa tapauksissa maratonpelkääväisyyttä, vaikka ne eivät välttämättä poista pelkääväisyyttä kokonaan. Maratonrutiinien suorittaminen estää juoksijaa jatkuvasti ajattelemasta ei-ihanteellisia maratonlähtökohtiaan. Jos juoksijan jalat epävarmoista lähtökohdista huolimatta kuitenkin kestävät maratonin, juoksija on maratonin maalissa tyytyväinen siitä, että hän ei luopunut näistä maratonrutiineistaan, sillä ne mahdollistivat niin hyvän maratonsuorituksen kuin niistä lähtökohdista oli mahdollista tehdä. 

[Z]