Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 8 – Voiko juoksija olla täysin piittaamaton maratontuskasta?

Maraton on kestävyysurheilun kuninkuuslaji. Eriävän mielipiteen tästä saattavat esittää esimerkiksi pyöräilijät, triathlonistit, ultrajuoksijat tai maratonia lyhyempien kestävyysmatkojen juoksijat. Maratonin raakuus piilee kuitenkin siinä, että siinä yhdistyvät pitkäkestoinen suoritus ja kova teho (mikäli se vedetään juoksijan kunnon äärirajoilla). Jokainen mahdollisimman hyvään maratontulokseen pyrkivä vetää tietenkin jokaisen maratoninsa niin kovaa kuin senhetkisessä kunnossaan pystyy. Maailman huippumiehet pystyvät juoksemaan maratonin läpi hyvin lähellä omaa anaerobista kynnystään ja kansallisen tason menijätkin aerobisen ja anaerobisen kynnyksensä välimaastossa, mikä kuvastaa lajin äärettömän kovaa pituuden ja tehon yhdistelmää.

Pitkää kovalla teholla juokseminen aiheuttaa maratoonarille kuin maratoonarille vääjäämättä tuskia maratonin loppukilometreillä, vaikka sitä ei maailman huippujuoksijoista aina huomaakaan. Tältä tuskalta eli maratontuskalta ei säästy kokonaan yksikään täpöillä maratoniansa vetävä maratonkuolevainen, mutta miksi sitten joillain juoksijoilla maratontuskaa ei juuri huomaa päällepäin? Toisin sanoen, onko maratoonarin mahdollista olla maratonkilvassa piittaamaton, jopa täysin piittaamaton maratontuskasta?    

Tähän kysymykseen vastaamisessa emme tukeudu niinkään ihmisen fysiologiaan, koska raasto.comin maratonfilosofian yhden hengen toimituksella ei ole riittävää asiantuntemusta eikä alan koulutusta urheilufysiologian kysymyksiin. Todettakoon kuitenkin, että juoksun taloudellisuudella eli kyvyllä juosta mahdollisimman vähäisellä energiankulutuksella mahdollisimman kovaa mahdollisimman pitkään on tärkeä osuus siihen, kuinka suuren osan maratonkilvasta juoksija voi viettää vapaana maratontuskasta. Olla vapaa maratontuskasta on kuitenkin eri asia kuin olla piittaamaton maratontuskasta, sillä piittaamattomuus maratontuskasta tarkoittaa sitä, että juoksija tuntee maratontuskaa, mutta ei piittaa siitä. Niinpä meidän on etsittävä vastausta maratontuskasta piittaamattomuuden arvoitukseen ensisijaisesti maratonfilosofiasta, vaikka asiaan vaikuttaa myös raaka maratonfysiologia.

Maratonkilvan aikana juoksija tuntee maratonkehossaan monenlaisia tuntemuksia. Tämä maratonkilvan kulkevaisuusasteikko voidaan esittää seuraavassa muodossa:

Täydellinen maratonkulkemattomuus (ainoaksi tavoitteeksi muodostuu kilvan aikana maaliin pääsy, joka sekin tuntuu epätoivoiselta)

Maratonkulkemattomuus (aikatavoitteille joudutaan jättämään kilvan aikana hyvästit, mutta maaliin pääsy tuntuu mahdolliselle)

Maratonkulkevaisuus (aikatavoitteissa tai lähellä niitä pysytään koko kilvan ajan)

Täydellinen maratonkulkevaisuus (reilu ennätysparannus tai juokseminen kovempaa kuin uskoi pystyvänsä)

Maratonkulkevaisuuteen vaikuttavat monet asiat, joista tärkein on maratonkeskittyneisyyden onnistuminen. Maratonkulkevaisuuteen vaikuttaa myös juoksijan henkinen tila kilvan aikana. Mitä lähempänä juoksija tietää olevansa negatiivista splittiä tai tasaista vauhdinjakoa maratonkilvassa 35 kilometrin jälkeen, sitä piittaamattomampi hän on maratontuskasta, koska maratonhyytymättömyyden mahdollisuus antaa hänelle uusia voimia. Juoksija voi tällöin päästä eräänlaiseen maratonhurmioon. Hän voi päästä ikään kuin ulkopuoliseksi maratontuskasta. Asia voidaan ilmaista myös niin päin, että mitä pahemmin juoksijan vauhti romahtaa maratonin toisella puoliskolla, sitä enemmän hän huomaa maratontuskan olemassaolon. Tähän tuskan tunteeseen vaikuttaa fyysisen romahduksen lisäksi myös henkinen tietoisuus siitä, että maraton on jyrännyt ihmispolon.

Voidaankin esittää seuraava maratonfilosofian maratonkulkevaisuutta kuvaava yleislauseke: mitä lähempänä juoksija on täydellistä maratonkulkevaisuutta, sitä vähemmän hän piittaa maratontuskasta. Niinpä, vaikka juoksija vääjäämättä tuntee jonkinlaista tuskaa maratonin loppukilometreillä pyrkiessään juoksemaan maratonin niin kovaa kuin pystyy, hänen on tästä huolimatta mahdollista olla jopa täysin piittaamaton maratontuskasta. Se edellyttää tosin täydellistä maratonkulkevaisuutta, joka maratoonarille tulee korkeintaan 1-2 kertaa maratonelämässä, suurimmalle osalle ei koskaan. Pääsy täydelliseen maratontuskapiittaamattomuuden tilaan on siis mahdollista, mutta erittäin harvinaista.

[Z]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 7 – Voiko maratoniskutusneisuuden tavoittelu murskata maratonluoton?

Parhaan mahdollisen maratontuloksen saavuttamiseksi juoksijan on oltava täydessä maratonkeskittyneisyydessä vähintään puolen vuoden ajan ennen maratonia. Tänä aikana maratonvauhtivauhtikestoa pidetään kuosissa jatkuvasti. Varsinainen maratonkeskittyneisyyden huipentuma koittaa kuitenkin viimeisen kahden kuukauden aikana ennen maratonia. Tällöin on vuorossa maratonin erikoisharjoittelujakso, jossa korostuvat maratonilla vaadittavat ominaisuudet. Tällöin on vuorossa maratonkestävyyden hiominen tappiinsa. Tämä tarkoittaa paitsi maratonvauhtikestoa eli kykyä ylläpitää maratonin kilpailuvauhtia mahdollisimman pitkään, myös maratoniskutusta, eli lihaksiston kykyä kestää juoksun hakkaavuutta mahdollisimman pitkään. Nämä ominaisuudet tulevat maratonilla oikeuksiinsa 30 kilometrin jälkeen. Raasto.comin maratonfilosofiassa sekä maratonvauhtikesto että maratoniskutus on yhdistetty saman termin alle ja tällöin kyseessä on maratoniskutusneisuus. Tällaista sanaa ei ole suomen kielessä, mutta maratonfilosofiakielessä on.

Juoksijoilla on vaihtelevia hakea 1) maratonvauhtikestoa ja 2) maratoniskutusta maratonin erikoisharjoittelujaksolla. Jotkut suosivat pitkiä vauhtikestävyysharjoituksia, jotkut taas kiihdyttävät esimerkiksi 35 kilometrin pitkillä lenkeillä viimeiset 10-15 kilometriä asteittain lähelle maratonvauhtia ja jotkut puolestaan vannovat pitkien toistojen nimeen juoksemalla esimerkiksi 4 x 5 km maratonvauhdilla. Oli tapa mikä tahansa, tavoitteena kaikilla on elimistön totuttaminen maratoniskutusneisuuteen, jotta keho kestäisi mahdollisimman hyvin maratonin armottoman säälimättömät rasitukset. Pelkillä kevyillä pitkillä lenkeillä maratoniskutusneisuutta ei saa viritettyä huippuunsa, sillä maratonin kilpailuvauhti on lihaksiston hakkaavuudeltaan ja energiavarastojen tyhjentävyydeltään kokonaan toinen asia kuin kevyt lenkki.

Raasto.comin yhden hengen maratonjury vannoo maratoniskutusneisuuden haussa 20 kilometrin reippaiden lenkkien nimeen, jotka se on oppinut kahdelta maratonoppi-isältään, jotka juoksivat maratonin 1990-luvulla aikoihin 2.16 ja 2.22. Näiden maratonoppi-isien oppien mukaan viimeisen kahden kuukauden aikana juostaan 3-5 kappaletta 20 kilometrin reipasvauhtisia harjoitteita, joissa vauhti on viimeisellä vitosella lähellä maratonin kilpailuvauhtia. Esimerkiksi maratonilla aikaan 2.30 tähtäävällä juoksijalla vauhti tällaisissa 20 kilometrin harjoituksissa on ensimmäisellä vitosella noin 4 min / km, mistä sitä asteittain kiihdytetään niin, että viimeinen vitonen juostaan 3.30 / km eli maratonin kilpailuvauhtia. On tärkeää, että nämä harjoitukset ovat vauhdiltaan kiihtyviä, jolloin ne sisältävät maratonvauhtista rallatusta, mutta että niitä ei juosta liian kovaa (esim. alusta lähtien maratonvauhtia takoen), koska muuten niillä on maratonkestoa heikentävä vaikutus sen vahvistamisen sijaan. Jos iskutusneisuusjakso menee 100 % puikkareihin, juoksijan jalat eivät maratonilla mene lopussakaan totaaliseen jumiin, riippuen tietysti monista muistakin asioista, kuten vauhdinjaosta.

Se, kuinka monta maratoniskutusneisuuden erikoisharjoitetta viimeisen kahden kuukauden aikana juostaan, riippuu siitä, onko ohjelmassa vielä esimerkiksi puolimaratonin kilpailu. Selvää kuitenkin on, että kovin tiheästi maratoniskutusneisuuden hakukaudella ei kannata kilpailla, koska alimatkojen vauhtia on jo haettu ennen erikoisharjoittelujaksoa. Tarkempia juoksijoiden maratonohjelmia elävästä maratonelämästä tullaan muuten aikanaan julkaisemaan raasto.comin maratonkeskittyneisyyden oppikirjassa, mikäli sellainen tulevaisuudessa julkaistaan.

Maratoniskutusneisuuden luulisi vahvistavan maratonluottoa. Yleensä maratoniskutusneisuuden harjoitteiden läpiviemisellä onkin maratonluottoa vahvistava vaikutus. Se saattaa juoksijan maratonaivoituksista riippuen vahvistaa maratonluottoa jopa silloin, jos juoksija ei pysty iskutusharjoituksissa tavoittelemaansa maratonvauhtiin. Tämä tosin edellyttää sitä, että tavoitevauhteihin ei pyritä väkisin, vaan juostaan iskutusneisuusharjoitukset läpi hiljempaa. Joskus maratoniskutusneisuuden tavoittelu saattaa kuitenkin heikentää maratonluottoa. Tällainen tilanne saattaa tulla eteen ensinnäkin silloin, kun juoksijalla on epärealistinen käsitys omasta maratonsuorityskyvystään, jolloin hän yrittää maratoniskutusneisuusharjoituksissa juosta omaan suorituskykyynsä nähden liian kovaa vauhtia, jolloin maratoniskutusneisuus vain heikentyy, mikä nakertaa maratonluottoa. Toiseksi, koska maratoniskutusneisuuden hakeminen on jaloille kovaa – juostaanhan iskutusneisuusharjoitteet samalla alustalla kuin maraton – se saattaa aiheuttaa myös vammoja, jotka tietenkin murskaavat maratonluoton. Yhteenvetona siis todettakoon, että maratoniskutusneisuudesta on parhaimmillaan selvää hyötyä maratonilla ja viimeisen kahden kuukauden aikana maratonsuorituskykyä on mahdollista parhaimmillaan selvästi nostaa, mutta pahimmillaan iskutusneisuuden tavoittelu saattaa viedä juoksijalta maratonluoton ja aiheuttaa suoranaista maratonpelkääväisyyttä.   [Z]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 6 – Voiko maratonammattimaisuutta olla liikaa?

Sitä ei käy kiistäminen, etteikö maratonkeskittyneisyys olisi tärkein asia maratonille valmistautuessa. Kun maratonkeskittyneisyys on kunnossa, juoksijan mahdollisuudet oman maratontuloksensa maksimointiin paranevat huomattavasti, kuten jo aiemmin on tullut ilmi. Edes täysi maratonkeskittyneisyys ei kuitenkaan välttämättä takaa maratononnistuneisuutta, sillä maratonilla voi mennä niin moni asia pieleen maratonkeskittyneisyydestä riippumatta. On asioita, joihin juoksija ei voi vaikuttaa, olipa hän kuinka täydessä maratonkeskittyneisyydessä tahansa. Näitä ovat esimerkiksi kilpailusää, luonnonmullistukset, terrori-iskut, katsojien käyttäytyminen tai flunssaisen kanssaihmisen aivastus päin naamaa ruuhkabussissa kotimaassa ennen maratonreissulle lähtöä. Jos maratoonarista itsestään riippumattomat asiat menevät pieleen aiheuttaen maratonwaterloon, voidaan puhua huonosta maratontuurista. Suurimpaan osaan asioista maratoonari voi kuitenkin vaikuttaa maratonammattimaisuuden avulla.

Maratonammattimaisuus on maratonkeskittyneisyyden alalaji. Maratonkeskittyneisyys on maratonammattimaisuutta, maratonammattimaisuus on maratonkeskittyneisyyttä. Kun maratonkeskittyneisyys keskittyy suuriin kokonaisuuksiin, eräänlaisiin maratonvalmistautumisen peruspilareihin (riittävän pitkä valmistautuminen, maratonille tähtäävä harjoitus- ja kilpailuohjelma, oikea asennoituminen maratonille), maratonammattimaisuus tarkoittaa lukuisia pieniä asioita, joilla maratononnistuneisuus pyritään varmistamaan. Maratonammattimaisuus ei välttämättä ole maratonammattilaisuutta, sillä vain harvalla juoksijalla on taloudellisesti mahdollista olla maratonammattilainen. Usein maratoonarin on siis käytävä töissä rahoittaakseen maratonriippuvaisuutensa. Töissä käyvän maratoonarin kohdalla maratonammattimaisuus tarkoittaa asioiden tekemistä aivan kuten juoksija olisi maratonammattilainen. Väärinkäsitysten välttämiseksi tässä kohtaa on syytä huomauttaa, että maratonammattimaisuus ei tarkoita töissä löysäilyä heti kun pomon silmä välttää. Ei suinkaan, vaan se tarkoittaa maratonilla olevien muuttujien huomioimista mahdollisimman tarkasti jokapäiväisessä elämässä ja maratonvalmistautumisessa.

On olemassa pitkän ja lyhyen aikavälin maratonammattimaisuutta. Pitkän aikavälin maratonammattimaisuus tarkoittaa maratonasioiden ennakoimista jo useita kuukausia tai viikkoja ennen maratonia. Esimerkkinä tästä on elimistön totuttaminen maratonjuomiin ja -geeleihin harjoituksissa jo kauan ennen maratonia. Jos juoksijan maha kestää huonosti urheilujuomia ja geelejä, hänen on etsittävä harjoituksissa mahalleen parhaiten sopiva juoma ja geeli ja totutettava elimistönsä siihen sen sijaan, että nostaa jo valmiiksi kädet pystyyn sanoen: ”minun mahani ei kestä urheilujuomia eikä geelejä”. Jos juoksija on harjoituksissa kokeillut kaikkia mahdollisia sallittuja urheilujuomia ja geelejä sekä yrittänyt totuttaa mahansa niihin usean kuukauden ajan lukemattomissa harjoituksissa, mutta siltikään maha ei niihin totu, vasta silloin juoksija voi sanoa: ”minun mahani ei kestä urheilujuomia ja geelejä”.

Pitkän aikavälin maratonammattimaisuutta on myös maratonreitin- ja -ajankohdan valinta niin, että reitti on mahdollisimman nopea, omantasoista vetoapua on todennäköisimmin saatavilla ja että riski helteelle on mahdollisimman pieni. Käytännössä tämä tarkoittaa maratonin juoksemista keväisin ja / tai syksyihin, ei koskaan kesäisin (paitsi jos juoksija tähtää arvokisoihin, jotka juostaan kesällä). Täydessä maratonammattimaisuudessa oleva juoksija ei myöskään koskaan osallistu sellaisiin maratonkilpailuihin, joiden lähtö on iltapäivällä, päivän kuumimpaan aikaan, eikä todellakaan sellaisiin, jossa järjestelyistä ei ole huolehdittu asianmukaisella tavalla. Niinpä maratonammattimaisuutta noudattava juoksija vieroksuu esimerkiksi sellaisia maratonkilpailuita, missä juoksijoiden opastus on puutteellista ja joissa autoja päästetään samalle tielle juoksijoiden kanssa.

Lyhyen aikavälin maratonammattimaisuutta puolestaan ovat asiat, jotka juoksija tekee maratontuloksensa maksimoisiseksi viimeisen viikon aikana ennen maratonia. Tämä tarkoittaa muun muassa oikeaoppista tankkausta yli- ja alilyöntejä välttäen, matkustamista kisapaikalle viimeistään 2 vrk ennen kisaa (päivää ennen kisaa tehty matkustus rasittaa aina), rauhallista majoitusta (vaikka olisi hieman kalliimpi kuin rauhaton majoitus), omien juomien ja geelien käyttöä (täydessä maratonammattimaisuudessa oleva juoksija käyttää aina omia juomia) ja pullojen merkkausta niin, että juoksijan ei koskaan, yhdelläkään juoma-asemalla tarvitse etsiä pulloaan sekä kaikkein tärkeimpänä kaikkien ylimääräisten liikkeiden välttämistä maratonin aattopäivänä. Maratonammattimaisuuteen ei siis kuulu nähtävyyksien katselu tai kisaexpossa vaeltelu ennen kisaa tai yleensäkään turha kävely.

Lyhyen aikavälin maratonammattimaisuutta ovat myös ratkaisut, jotka juoksija tekee kilvan aikana. Maratonammattimaisuuteen kuuluu etukäteen laaditun taktiikan noudattaminen maratonkilvassa riippumatta muiden kilpailijoiden tekemisistä, koska tämä etukäteen laadittu taktiikka perustuu harjoituksiin ja alimatkan kilpailuihin perustuvaan faktaan. Jos taktiikka syystä tai toisesta osoittautuukin liian varovaiseksi, viimeisen kympin aikana ehtii vielä tykittää. Maratonammattimaisuuteen ei siis kuulu oman suorituskykyyn nähden päämäärätön säntäily kilvan aikana. Maratonammattimaisuuden vastakohta on luonnollisesti maratonamatööriys, maratonfilosofiakielellä maratonammattimattomuus, mikä tarkoittaa asioiden tekemistä päinvastoin kuin edellä on kuvattu. Mikäli raasto.comin maratonkeskittyneisyyden oppikirja joskus julkaistaan, siinä tulee olemaan enemmän esimerkkejä maratonammattimaisuudesta ja maratonammattimattomuudesta.

Niin tärkeä asia kuin maratonammattimaisuus onkin, siinä piilee myös omat vaaransa. Maratonammattimaisuus voi nimittäin mennä liiallisuuksiin. Jos maratonammattimaisuus menee liiallisuuksiin, tässä tapauksessa voidaan puhua maratonammattimaisuusövereistä, tuloksena on yleensä maratonwaterloo. Maratonammattimaisuus on ihannetapauksessa tapissaan, mutta ei mene yli. Esimerkiksi, jos juoksija tunnustelee liiallisesti koko ajan omaa elimistöään maratonin aattopäivänä jokaisen maratonsängyssä tehdyn kyljenkäännön muodossa, eikä liiku päivän aikana mihinkään muualle kuin vessaan turhien liikkeiden välttämiseksi, maratonpaineet kasvavat liian suuriksi. Tällainen liiallinen maratonammattimaisuuden huomioon ottaminen saattaa myös vetää elimistön tukkoon. Elävästä maratonelämästä on myös tiedossa tapaus, jolloin maratonammattimaisuusövereissään oleva juoksija kittasi maratonin aattopäivänä seitsemän litraa vettä, ”koska maratonin aattopäivänä kuuluu juoda normaalia enemmän”. Tuloksena oli veren laimeneminen liikaa ja täydellinen energiahukka maratonilla. Maratonammattimaisuudessa on siis pysyttävä kohtuudessa. Ylettömien maratonpaineiden välttämiseksi maratonin aattopäivänä olisi syytä puhua mahdollisimman vähän maratonista, vaikka juoksija silloin välttämättömiä maratonaskareita tekeekin. 

[Z]

SM-maastojen kisaraportti 2012

Yleisen urheilun maastossa tapahtuvan juoksun Suomen mestaruuskilpailut pidettiin Pudaksisella järvellä. Kuka siellä oli kova? No kukapa muukaan kuin kaikki maaliin juosseet sarjasta riippumatta. Miten niin? No siten niin, että jokainen heistä on enemmän urheilija kuin yksikään pelien ja leikkien harrastaja, koska pelien ja leikkien harrastajat eivät ole urheilijoita, eivätkä varsinkaan kovia, vaikka luulevat olevansa. Sen sijaan kestävyysjuoksun harrastajat ovat kovista kovimpia. Pelien ja leikkien harrastajat eivät kestäisi hetkeäkään sitä tuskaa, minkä kanssa kestävyysjuoksun harrastajat ovat lajissaan tekemisissä. Sen sijaan pelien ja leikkien harrastajat luulevat tuskan olevan sitä, kun pelataan jäällä 30 sekunnin pyrähdyksiä ennen kuin taas istuskellaan, jonka jälkeen mennään kenties hakkaamaan vastustaja mailalla tohjoksi. 

M 4 km

Miesten nelosella mentiin aika raikulointia. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että monen kestokoneen naama vääntyi kilvan aikana tuskaiseen irvistykseen. Maalissa puolestaan moni putosi polvilleen ja oli kantokunnossa. Niin kuuluukin. Kilvan voittajaksi ja kaikkien aikojen toiseksi tuplamestariksi juoksi Turun Urheiluliiton Lewis Korir. Se yllätti vain harvat, sillä viime vuosina maassamme kilpaillessaan Korir on osoittautunut olevansa verraton muihin maamme ravureihin verrattuna. Turun Urheilullinen liitto otti kaksoisvoiton, sillä toiseksi sijoittui Willy Rotich, tosin jo 14 sekunnin päässä Korirista. Rotich hieman sakkasi lopussa ja niinpä Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäki lähestyi häntä voimallisesti viimeisellä kilometrillä. 

Neljäs oli Tampereen Pyrinnön oma poika, Jarkko Järvenpää, joka saattoi kilvassa sortua kenties ylikovaan alkuvauhtiin, sen verran hurjan näköistä miehen pidättelemätön tykitys oli ensimmäisillä sadoilla metreillä. Viides oli jo vuonna 2003 Liedon liejuisissa SM-maastoissa ensimmäisen tuplauksensa (molempien matkojen juokseminen) tehnyt Utriainen. Kovin usein mies ei ole pudonnut lyhyelläkään matkalla mitalisten sijojen ulkoiselle puolelle. Kuudentena maaliin saapui IF Länkenin Anders Lindahl. Hänelle ei mahtanut kirissä mitään Sjundeå IF:n Jarkko Hamberg, joka sijoittui seitsemänneksi. Kahdeksannelta sijalta löytyy paikallista tai ainakin lähes paikallista väriä, sillä Ylikiimingin Nuijamiesten Jaakko Leinonen sijoittui tälle riville tuloksisessa luettelossa. Kunniamaininnan Koririn ja Utriaisen lisäksi matkatuplauksessa saa Turun Urheiluliiton Jukka Kero (pitkän kahdeksas, lyhyen 12.)

Joukkuekilpailun vei nimiinsä Turun Urheiluliitto Koririn, Rotichin ja Rami Tuokon voimin. Lahden Ahkera oli toinen joukkueella Utriainen, Hannu Granberg, Joseph Tanui ja pronssia sai ilahduttavasti Seinäjoen Seudun urheilijat joukkueella Harjamäki sekä Matti ja Antti Taini. Ilahduttavaa tämä on siksi, että saatiin hieman uutta väriä aikuisten miesten mitalitilastoon. Turun Urheiluliitolle on syytä antaa tunnustusta siitä, että seura lähetti kehiin peräti neljä joukkuetta. Siinä on yritystä. Hurraahuutoja kestofanien keskuudessa aiheutti myös se, että mukana oli 13 joukkuetta. 

M 12 km

Turun Urheilullisen Liiton Lewis Korir juoksi hetken aikaa suomalaisten kilpakumppaneidensa mukana, mutta eipä siitä kulunut kauaakaan, kun hän jo päätti lähetä paremman tekemisen puutteessa omille teilleen. Viimeiset kierrokset olivatkin Koririn tiluttelevaista sooloa kohti kultaista metallia. Samalla mies taisi hieman säästellä konettaan myöhemmin päivällä odottavaa neljän kilometrin koitosta ajatellen. Korir jätti toiseksi tullutta Lahden Ahkeran Jussi Utriaista minuutin. Hänen juoksustaan monelle tulivat mieleen Risto Ulmalan kolme legendaarista maastosooloa 1990-luvun taitteesta. Lapinlahdella vuonna 1989 Saarijärven Pullistusta edustanut Ulmala jätti pitkän matkan kilvassa seuraavaksi sijoittunutta VU:n Juha Korhosta minuutin, vuonna 1990 Kalajoella jälleen toiseksi sijoittunutta Korhosta 1.11 ja vuonna 1991 Nurmeksessa Tampereen Yrityksen Kari Kanasta peräti 1.33. Noina kertoina matka oli tosin 15 km, mutta niiden perusteella ei ollut minkäänlainen ihme, että Ulmala juoksi vuonna 1991 3000m 7.44, 5000m 13.21 ja 10 000m 27.53 ja oli MM-kisoissa vitosella seitsemäs. 

Toiseksi sijoittunut Utriainen saavutti jo aika monennen SM-maastomitalinsa. Hän voitti 17-vuotiaiden poikien kultaa jo Vantaalla 1995 (muut mitalistit Jari Matinlauri ja Tuomo Lehtinen, jotka myöhemmin myös jotain juoksivat) ja ensimmäinen aikamiesten mestaruus tuli vuonna 2000 Kemissä. Nämä uroteot tapahtuivat vielä Seinäjoen Urheilijoiden väreissä. Sen jälkeen seurana on ollut Lahden Ahkera. On selvää, että Utriainen on suomalaisen maastojuoksun legenda, jonka saavutuksia ei kenenkään ole syytä kiistää. Pronssia kotiinsa sai vietäväksi keväällä puolimaratonin 1.04:ään kipaissut JKU:n Henri Manninen. Hän kukisti Turun Weikkojen Tuomas Jokisen kolmella sekunnilla. Viides oli kilvan paras kartanlukija, Joensuun Katajan Jere Pajunen. Kuudentena maalisen linjan kanssa tuttavuutta teki JKU:n Miika Takala.

Joukkuekilvassa voiton vei JKU, sillä Mannisen ja Takalan lisäksi myös Jaakko Nieminen mahtui kymmenen parhaan joukkoon tuloksista luetteloa selatessa ja vaikka ei tuloksista luetteloa selaisikaan. On sanottaa, että vain kolme joukkuetta miesten sarjassa on kansallinen häpeä. Tämä ei tietenkään ole paikalla olijoiden vika. 

N 6 km

Kun Joensuun Katajan Johanna Lehtinen jättäytyi kilvasta pois, oli ilmeistä, että suurin suosikki voittajaksi on IF Nykarlebynejdenin Sadnra Eriksson. Hän kilvan voittikin, mutta tosi hyvin juoksivat myös muut mitalistit, Oulun Pyrinnön kaksikko Minna-Maria Kangas ja Elina Lindgren. Eroa Erikssoniin ei heillä tullut kuin 15 ja 21 sekuntia. Toisaalta se ei ole mikään ihme, sillä Kangas on jo keväällä vetäissyt Yhdyksisissä Valloissa esteet kymmeneen minuuttiin.  Sen sijaan neljänneksi sijoittunut IF Länkenin Katarina Skräddar jäi enemmän, 38 sekuntia. Viides oli Forssan Salaman Janica Mäkelä ja kuudes Valkeakosken Hakan Mira Tuominen, joka on vuosien saatossa kerännyt seuralleen niin hirveän määrän SM-pisteitä, että niiden laskemiseen tarvitaan täynnä öljyä oleva laskukone. Tuominen oli viimeinen, joka selvisi maaliin alle minuutin päässä voittajasta. 

Kenellekään ei ollut yllätys, että voiton joukkuekilvassa vei Oulun Pyrintö. Heidän joukkueessaan juoksi Kankaan ja Lindgrenin lisäksi 13:nneksi sijoittunut Pauliina Kanervo. Forssan Salama oli toinen ja IF Länken kolmas. Muut seurat eivät sitten kolmea juoksijaa kilpaan mukaan saaneetkaan. Se on kyllä ihan kälyistä. 

M 22 6 km

Yhden mestaruudettoman vuoden jälkeen mestariksi tässä ikäsarjassa palasi Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö. Hän ratkaisi kilvan edukseen hyvinkin hyvissä ajoin. Monet luulivat ennen kilpaa kovimman olevan Kangasalan Kisan Martti Siikaluoman ja kova hän olikin. Hän nimittäin saavutti hopeaa mitaliseen kaappiinsa. Hän jäi Niinistölle 16 sekuntia. Pronssia muistoihinsa tallennettavaksi sai Kenttäurheilijat 58:n Tommi Hytönen, joka on jo tänä vuonna pitänyt yhtä tuntia ja siihen vielä kymmentä minuuttia päälle puolimaratonilla täysin pilkkanaan. Neljäs oli Lapin Lukon maileri Kalle Keskipoikela ja viides IK Falkenin Jimmy Finnholm. Jotkut väittävät Porin Yleisurheilun Juuso Hakalan olleen kuudes. He ovat oikeassa.

Kolmen seuran joukkuekilvassa Lapin Lukon trio Keskipoikela, Jani Ylisaukko-oja ja Oscar Härkönen oli verrattomin.

N 22 4 km

Minkähän takia nuorilla aikamiesnaisilla on ohjelmassa maastoissa vain neljän kilometrin kilpa, kun vastaavan ikäiset aikamiesmiehet juoksevat kuuden kilometrin kilpaa ja niin tekevät myös 19-vuotiaat pojat? Tätä ei ihmisjärki käsitä, mutta väliäkö tuolla, kunhan mitalit menevät jakoon ja nehän menevät. Lahden Ahkeran Kristiina Mäki ja Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen pitivät kilvan aikana kärjessä niin kovaa vauhtia, että saivat tiputettua völjystään kaikki muut, paitsi Haminan Pontevan Kaisa Tynin. Loppusuoralla Tynin mailerikyvyt pääsivät sen verran oikeuksiinsa, että hän nyppäisi kolmen sekunnin eron Mäkeen ja Peiposeen eroa tuli puolestaan kuusi sekuntia. Se ei ole paljon se, että mutta sepä onkin riittävästi se. Neljänneksi sijoittunut Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto jäikin sitten lähes puoli minuuttia. Vielä enemmän, 36 sekuntia jäi viime vuoden mestari VU:n Nina Chydenius. Forssan Salaman Sanni Klemelä oli maalissa kuudentena. 

Kaksi joukkuetta sai kasaan joukkueen, joista parempi oli Lahden Ahkera. Ihmetellä täytyy, että edes Kalevan Maljan pisteitä aina ahkerasti metsästäneet suurseurat Turun Urheiluliitto ja HKV eivät laittaneet joukkueita kehiin väkisin. HKV oli muuten näissä kisoissa aika lailla näkymättömissä ja kaukainen, vaan ei niin kaukainen muisto on se, kun joukkue matkusti SM-maastoihin vielä täydellä linja-autolla.

M 19 6 km

Kylläpä Lahden Ahkeran Ossi Kekki on kunnossa. Kuinka niin? No siten niin, että hän voitti kilvassa toiseksi sijoittunutta, Turun Urheiluliiton Henrik Goechia perätin 43 sekuntia ja pronssipoika, Janakkalan Janan Janne Niemi jäi 50 sekuntia. Se on ylivoimaltaan lähes yhtä raju soolo kuin Samuli Vasalalla 18-vuotiaiden poikien sarjassa samassa paikassa 18 vuotta aiemmin. Silloin tosin Vasalalla oli vastassaan parikin alle 15 minuutin vitosen poikaa, mutta oliko Kekillä? Se jää nähtäväksi kesällä. Goech tosin varmaankin keskittyy pääasiassa leipälajiinsa triathloniin, mutta toivottavasti muilla kärkipojilla kulkee radalla ja muillakin kuin kärkipojilla ja muillakin kuin pojilla. Neljäntenä maaliin rientänyt Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika Pajukangas jäi voittajalle jo yli minuutin, mutta hyvin poika jalkaa toiseen eteen pisteli, kuten teki myös JKU:n Tuukka Jurvakainen sekä seuratoverinsa Jussi-Pekka Lemettinen, kilvan viides ja kuudes. 

Turun Urheiluliiton vitja Goech – Miika Kirmula - Olli Huhtinen oli joukkueiden kamppailussa vertansa vailla. JKU joutui taipumaan hopealle, vaikka he saivat kaksi poikaa kymmenen parhaan joukkoon. Heidän kolmas lenkkinsä oli Aleksi Niemelä. Pronssiset lätkät tarttuivat IF Raseborgin mukaan. Heidän miehis…pojistonsa oli Kristian Kannus, Luukas Valtonen ja Andreas Selenius. 

N 19 4 km

Kun Nummen Kipinän Rantasen siskokset olivat pois, pöytä oli katettuna Karhulan Katajaisten Oona Kettuselle. Voi tosin olla, että se olisi ollut katettuna, vaikkeivät Rantaset olisi pois olleetkaan. Kisasta kehkeytyikin Kettusen ilmiömäinen soolo, tosin hänen voittoaikansa oli hitaampi kuin Tynin, Mäen ja Peiposen tulokset ylemmässä sarjassa. Kettusen voitto oli kuitenkin sen verran selvä, että hän jätti toiseksi tullutta, Turun Urheilullisen liiton Vilma Laitista 22 sekuntia, joten luultavasti hänen ei tarvinnut voittaakseen vetää itseään kantokuntoon. Pronssia kisaverkkareidensa taskuun sai tunkea mitaliseremonian jälkeen Vasa IS:n Sofie Lövdahl. Kuka oli sitten neljäs? No, kukapa muukaan kuin Jalasjärven Jalaksen Sanni Massinen, joka voitti viidenneksi sijoittuneen seuratoverittarensa, Laura Hongiston selvästi. Viimeisen pistesijan vei haltuunsa ja seuransa historiankirjoihin muistoksi Kuivasjärven Auran Silja Kauppinen. Seitsemäs oli muuten 1.47 ja 3.38 miehen tytär, Emilia Maaskola, seura Turun Toverit.

Joukkuekilvassa kaksi seuraa sai muodostettua joukkueen, joista Jalasjärven Jalas oli täysin ylivoimainen. Voi olla, että JalJa olisi ollut täysin ylivoimainen, vaikka enemmänkin kuin kaksi seuraa olisi saanut muodostettua joukkueen.  

M 17 v 4 km

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne ratkaisi kilvan voitokseen pitkällä loppuvedolla. Niinpä hän voitti toiseksi sijoittuneen Samu Mikkosen (Kuopion Reipas) neljän sekunnin erolla. Pronssia kisahousuihinsa tunki Lempäälän Kisan Markus Kyrölä. Hän on paitsi kova juoksija, myös kova poika soittamaan hevikitaraa. Voisi jopa sanoa, että hän on suorastaan ilmiömäinen soittamaan hevikitaraa. Voi olla, että hän on aika hyvä myös soittamaan hevitöntä kitaraa. Itse asiassa hän on varmaan hyvä soittamaan mitä kitaraa tahansa, mutta hevikitaran murina on hänen mieleensä. Kuka sarjassa sijoittui sitten neljänneksi? No, eipä kukaan mukaan kuin Sjundeå IF:n Topi Raitanen. Viidenneksi kovin oli nuori herra nimeltään Aleksi Niemi. Hänen seuransa on Tampereen Pyrintö, tuo itse Ville Ritolan olympiavuonna 1924 edustama seura. Kestoperinteitä seurassa siis riittää, tosin sitä riittää myös kuudenneksi sijoittuneen JKU:n Miika Kiminkisen seurassa. Ovathan sitä seuraa edustaneet joskus legendaariset Nergin veljekset, jotka eivät totta vieköön vieroksuneet määrää. 

Sjundeå IF oli joukkuekilvassa täysin ylivoimainen, sillä Raitasen lisäksi he saivat suhteellisen lähelle kärkeä ujutettua myös Eero Salevan ja Max Nybergin. Hopeaa saivat JKU:n pojat (Kiminkinen, Toni Kilpinen, Orash Scmid), joten kyllä varmaan JKU:n bussissa paluumatkalla laulu raikaa. Pronssia sai Kuopion Reippaan kolmikko Mikkonen, Lauri Mielonen ja Mikko Hirvonen. 

N 17 4 km

Nuorimpien tyttöjen kilpa ratkesi lopussa tapahtuvassa kirissä. Siinä paras oli viime kesänä 800 metriä 2.05:een juossut Liedon Parman Johanna Matintalo. Hän joutui kuitenkin tosi tiukoille, sillä Karhulan Katajaisten Minttu Hukka ei antanut Matintalolle minkäänlaista armoa. Hän ei antanut Matintalon kovan kirikyvyn lannistaa itseään, vaan tappeli voitosta luovuttamatta piiruakaan ennen kuin maalilinja oli ylitetty. Tämä pakotti Matintalon kanveesiin maalissa. Eroa kärkikaksikon välillä oli vain kaksi sekuntia. Sen sijaan pronssia saanut Espoon Tapioiden Sofia Muinonen jäi jo yli puoli minuuttia, puhumattakaan neljänneksi sijoittuneesta Suolahden Urhon Saija Seppä. Hyvin he kuitenkin juoksivat, kuten tekivät myös viidentenä ja kuudentena maalissa mehua hörppimään päässeet Orimattilan Jymyn eli legendaarisen OrJy:n Silja Meronen ja Siilinjärven Ponnistuksen Satu Kähkönen.  

Joukkuekilvan voitti, vain voitti, eikä mitään muuta kuin voitti, puhumattakaan että voitti Karhulan Katajaiset. Heidän tyttäristään näet Hukan lisäksi kärkikahinoihin ja joidenkin mielestä nahinoihin osallistuivat Nelli (7.) ja Roosa Rantanen (12.). Myös hopeaa saanut Espoon Tapiot sai kärkikymmenikköön kaksi edustajatartaan, sillä Muinosen lisäksi siihen pystyi kahdeksanneksi sijoittunut Taika Nummi. 22:nneksi tullut Lotta Penttinen oli heidän joukkueensa kolmas lenkki. Pronssia joukkuemittelössä sai Lahden Ahkera. Heidän seuransa järjestämässä mitalikahvitilaisuudessa kakkua tulevat leikkaamaan Lotta Kirvesmies, Emma Hyyppä ja Janna Hautala.

Niin oli yleisen urheilun maastossa tapahtuvan juoksun Suomi Finlandin mestaruuskilpailut Pudaksisella järvellä kilpailtu ja urheilijat suuntasivat kohti kotejaan kestävyysjuoksun palo syömeissään sammumattomasti roihuten, joka tulee seuraamaan heitä minne he ikinä menevätkään, mistä he ikinä tulevatkaan.  

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 5 – Onko maratonriippuvaisuuteen olemassa parannuskeinoa?

Maratonilla on taipumus aiheuttaa joissain ihmisissä, tosin ei kaikissa, maratonriippuvuutta tai maratonfilosofiakielellä maratonriippuvaisuutta. Kun esimerkiksi anoreksia nervosa ilmenee pakonomaisena tarpeena pudottaa painoaan keinoilla millä hyvänsä ja bigoreksia nervosa pakonomaisen tarpeena kasvattaa lihaksia keinoilla millä hyvänsä, maratonriippuvaisuus ilmenee pakonomaisena tarpeena juosta maratoneja keinoilla millä hyvänsä. Nämä keinot mitkä hyvänsä eivät välttämättä tarkoita maratonriippuvaisilla dopingaineiden käyttöä, ainakaan 2.10 + maratoonareilla, mutta kylläkin joskus esimerkiksi leikkauksia, särkylääkkeiden avulla juoksemista, flunssaisena juoksemista ja muita toimia, jotka saattavat terveyden vaaraan maratonin tähden. Toki maratonriippuvaisuudella on myös huomattavia kansanterveydellisesti edullisia vaikutuksia, joilla on sen sairaalloisia piirteitä suurempi merkitys. Näiden vertailu tai asiasta tehtävät tutkimukset tilastollisesti edustavian aineistojen avulla esimeriksi maratonriippuvaisten ja maratonriippumattomien terveydentilasta eivät kuulu maratonfilosofian alaan. Sen sijaan kiintoisampaa on pohtia, mikä tekee ihmisestä maratonriippuvaisen? Siihen on kaksi pääsyytä.

Ensinnäkin, oman maratontuloksen maksimointiin pyrkivä maratonkeskittyneisyys täyttää ihmisen arjen niin perusteellisesti, että maratonkeskittyneisyyteen voi jäädä koukkuun. Voidaankin puhua maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudesta, joka on maratonriippuvaisuuden alalaji. Maratonkeskittyneisyysriippuvaisuus johtuu siitä, että maratonkeskittyneisyys vaatii maratonin huomioimista ihmisen jokapäiväisissä toimissa paitsi fyysisesti (maratonille, vain maratonille, eikä millekään muulle kuin maratonille tähtäävä harjoittelu), myös henkisesti (maratonille, vain maratonille, eikä millekään muulle kilpailumatkalle kuin maratonille tähtäävät ajatukset). Niinpä, ollessaan tarpeeksi monta vuotta maratonkeskittyneisyydessä voi käydä niin, että ihminen ei enää osaa sen jälkeen elää elämäänsä ilman maratonkeskittyneisyyttä. Elämä ei toisin sanoen tunnu enää elämältä ilman maratonkeskittyneisyyttä. Asia voidaan ilmaista myös siten, että ilman maratonkeskittyneisyyttä elämästä tuntuu puuttuvan jokin. Tätä maratonkeskittyneisyyden jättämää tyhjiötä ei maratonriippuvaisuutta sairastavalla ihmisellä voi korvata muut asiat elämässä, esimerkiksi panostaminen maratonkeskittyneisyyden sijaan työuraan. Maratonriippuvaisuutta sairastava ihminen ei voi koskaan panostaa niin paljon uraan (vaikka oli 24 tuntia vuorokaudessa töissä), että saisi siitä samanlaisia kiksejä kuin maratonkeskittyneisyydestä.

Toinen syy maratonriippuvaisuuteen on itse maratonkilvassa. Se olotilan välinen ero, mikä maratoonarilla on maalissa verrattuna siihen olotilaan, mikä hänellä on 35 kilometrin paalulla, on niin suuri, että siihen jää helposti koukkuun. Maratonin maalissa odottava valtaisa helpotuksen tunne (maratonhelpottuneisuus) siitä kun ei enää tarvitse juosta aiheuttaa maratonriippuvaisuutta. Tämä tunne saa maratoonarin yleensä hyvinkin liikuttuneeseen tilaan, eikä harvinaista maratonin maalissa ole nähdä toisilleen täysin tuntemattomien ihmisten halailevan toisiaan ja raavaiden maratonkovisten itkevän täydessä maratontunteessa. Tämä tunne on niin voimakas, että mitään vastaavaa ei koe koskaan lyhyempien matkojen maalissa eikä juuri missään muussakaan asiassa elämässä. Jotkut tulevat tästä tunteesta riippuvaisiksi ja haluavat kokea sen yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä niin sanottu maratonhelpottuneisuusriippuvaisuus on toinen maratonriippuvaisuuden alalaji.

On tärkeää huomata, että saavuttaakseen maalissa maratonhelpottuneisuuden, juoksijan ei tarvitse suinkaan olla maratononnellisuudessa, vaan maratontyytyväisyys tai jopa lievä maratonpettyneisyys (oikeampi termi muuten olisi maratontyytymättömyys, tämä filosofian osaan kolme on syytä korjata) aiheuttaa maalissa maratonhelpottuneisuuden. Itse asiassa maratontyytymättömyys voi hetkellisesti maalissa aiheuttaa jopa suuremman maratonhelpottuneisuuden kuin maratontyytyväisyys, koska silloin maaliin pääsy on yleensä suuremman tuskan takana. Maratonillan kuluessa asia kääntyy kuitenkin yleensä toisin päin.

Ainoastaan silloin juoksija ei koe maaliin saapuessaan maratonhelpottuneisuutta, kun hän on maratonpettyneisyydessä. On siis mahdollista, että kun juoksija kokee monta maratonpettyneisyyttä peräkkäin, hän pääsee eroon maratonhelpottuneisuusriippuvaisuudesta, koska hän ei enää koskaan koe maratonhelpottuneisuutta. Maratonpettyneisyys on niin voimakas tunne, että monta sellaista peräkkäin kumoaa kenties joskus koetun maratonhelpottuneisuuden. Koska maratonpettyneisyydet johtuvat aika usein - tosin eivät aina - maratonkeskittymättömyydestä, juoksijan on mahdollista päästä maratonpettyneisyyksien avulla myös maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudesta, koska hänen siteensä maratonkeskittyneisyyteen on ollut alun alkaenkin heikonlaista, eikä hän välttämättä ole koskaan edes ollut maratonkeskittyneisyysriippuvaisuudessa.

Lisäksi maratonpettyneisyys aiheuttaa maratonpelkääväisyyttä, joka puolestaan nakertaa maratonkeskittyneisyyttä, joten teoriassa tarpeeksi monta maratonpettyneisyyttä kumoaa maratonriippuvaisuuden ja saattaa aiheuttaa jopa inhoa maratonia kohtaan, eli maratoninhoavaisuutta. Käytännössä on kuitenkin niin, että kun juoksija on kerran ollut maratonriippuvaisuudessa, lukuisten maratonpettyneisyyksien jälkeenkin hän yrittää uudelleen ja uudelleen juosta maratonia, koska maratonriippuvaisuus on niin vahva. Lisäksi, vaikka esimerkiksi jokin vamma katkaisisi juoksijan uran, eikä hän enää pysty koskaan juoksemaan maratonia, hän voi silti olla silti maratonriippuvaisuudessa, mikä ilmenee jatkuvana kaipuuna maratonia kohtaan. Yhteenvetona voidaan siis todeta, että maratonriippuvaisuuteen on vain yksi mahdollinen parannuskeino: tarpeeksi monta maratonpettyneisyyttä peräkkäin. Näin inhottavaa maratonriippuvaisuuden parannuskeinoa kukaan maratoonari ei luonnollisestikaan toivo toiselle maratoonarille. 

[Z]

SM-maastojen ennakko 2012

Maastossa tapahtuvan juoksun maamme mestaruuskilpailut järjestetään Pudasjärvellä 13.5. Viimeksi siellä järjestettiin vastaavat kilvoittelut vuonna 1994. Molempia tapahtumia yhdistää se, että kumpaisenakin vuonna järjestettiin yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut Helsingissä. Siihen yhtäläisyydet EM-kisojen osalta sitten loppuvatkin, sillä vuonna 1994 EM-kisat olivat vielä oikeat EM-kisat, jolloin Euroopan yleisurheiluliitto ei ollut vielä tyhmyysahneudessaan muuttanut kisoja järjestettäväksi joka toinen vuosi, mikä on riistänyt kisoilta niiden arvon täysin. Kukapa maanosamme huipuista tulisi tänä vuonna Helsinkiin kilvoittelemaan olympialaisten alla? Kyseessä ovat täydelliset B-mestaruuskisat, toisin kuin vuonna 1994. Jämä-EM-kisoissa ei ole nykyään ohjelmassa edes maratonia, joten maratonfanien on turha lähteä Helsinkiin. Toisin oli vuonna 1994, kun Martin Fiz ja kumppanit pistivät pystyyn kunnon maratonshow’n, eikä oma poikamme Harri Hänninenkään silloin huonosti juossut. Ne olivat aikoja ne, mutta palatkaamme tähän päivään. Seuraava ennakko on tehty ennen lopullisia ilmoittautumislistoja, joten ne perustuvat arveluihin siitä, ketkä juoksevat. Nämä arvelut saattavat eksyä kuin stadin kundi metsään. 

M 4 km

Miesten pikamatkan suurin voittajasuosikki lienee Turun Urheiluliiton kotiseurakseen tunnustava Lewis Korir. Hän on neloselle startattaessa todennäköisesti vienyt aiemmin päivällä nimiinsä jo 12 kilometrin koitoksen, joten miksipä mies ei ottaisi ylimääräisiä mitskuja pois kuleksimasta? Mikäli Korir tuplakultaan pystyy, hän on maamme historiassa vasta toinen molemmat matkat SM-maastoissa voittanut veijari. Ensimmäisenä siihen pystyi Lahden Ahkeran Jussi Utriainen vuonna 2004. Utraiainen himoaa tälläkin kertaa molempien matkojen mitaleita kuin T-Rex lihatukkua. On toki sanottava, että aika kova suoritus oli myös Seppo Tuomisen pitkän voitto ja lyhyen hopeasija vuonna 1971 ensinnäkin siksi, että maamme kestojuoksun taso oli silloin hyvinkin kova ja toiseksi matkoina siihen aikaan olivat 5 km ja 15 km. Ei ole liioiteltua sanoa, että Tuominen oli silloin räjähtäväinen kuin tulen kanssa tekemisiin joutunut bensa.

Ensimmäistä henkilökohtaista maastomitaliaan himoaa kuin pyromaani nitroa myös viime kesän Kalevan Kisojen kympin pronssipoika, Sjundeå IF:n Jarkko Hamberg. Toki vielä tätäkin enemmän, kuin terroristi lentokonetta, hän himoaa 14 minuutin alitusta 5000 metrillä. Kärkikaavailuissa on otettava huomioon myös uuden vaihteen juoksuunsa löytänyt Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää, joka taannoin veti Germaaniassa ratakympin 29.08, eikä hänen Karhu-Viestin ankkuriosuudella Seppo Liutun (kymppi 28.06) osuusennätyksen pintaan juostu vetonsakaan huono ollut. Voisi jopa sanoa, että se ei ollut ensikään huono. Kenenkään ei siis ole syytä sanoa sitä huonoksi, varsinkaan pelien ja leikkien edustajien. 

Joidenkin mielestä myös Turun Urheiluliiton kaksikko Willy Rorich ja Rami Tuokko, Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joonas Harjamäki sekä HKV:n Aki Nummela voivat mitellä mitaleista. Nummelan kirin 19-vuotiaiden poikien maastokilvassa vuonna 2004 Porvoossa muistaa moni, tai ainakin sen muistavat jotkut, tai ainakin sen muistaa Harjamäki. Valitettavasti viime vuoden mestari Ylikiimingin Nuijamiesten Janne Ukonmaanaho ei ole tällä kertaa puolustamassa voittoaan lähes kotikentällään, sillä jalkavammat riistivät häneltä tämän ainutkertaisen mahdollisuuden. Ai niin, mikäli Joensuun Katajan Jukka Keskisalo juoksee, hän saattaa hyvinkin laittaa Korirille hyvinkin kampoihin. Sen hän hyvinkin saattaapi tehdä. 

Jos joku muu, kuin Turun Urheilullinen Liitto vie joukkuekullan seuransa toimiston kaappiin, niin kyseessä on yllätysten yllätys. Voisi jopa sanoa, että kyseessä on yllätys. Tähän joku kenties lisää kyseessä olevan yllätyksen. Yllätyksen sen jotkut sanovat olevan.

M 12 km

Turun Urheilullisen Liiton Lewis Korir vie luultavasti nimiinsä 12 kilometrin mittelön, sillä 27.40:n kympin miehenä hänen on turha odottaa hyytyvän kuin liikaa siemeniä saaneen taikinan. Ei suinkaan, vaan kyse lienee lähinnä siitä, kuinka suuren eron Lewis tekee todennäköisesti toiseksi sijoittuvaan, moninkertaiseen mestariin, Lahden Ahkeran Jussi Utriaiseen. Tietenkään mikään ei ole kestojuoksussa varmaan ennen maalilinjan ylittämistä, joten tuskinpa Utriainen lähtee taistoon millään muulla mielellä kuin voittamaan, vain voittamaan, eikä millään muulla mielellä kuin voittamaan, puhumattakaan voittamisesta. Hän on näet voittanut aika monta kerta ja on osoittanut olevansa tänäkin keväänä voittamiseen kykenevä.

Kovassa iskussa Amerikan mantereella (kymppi 29.19) on ollut myös Turun Weikkojen Tuomas Jokinen, joka inhoaa kulkemattomuutta kuin palomies molotovin coctailia. Hän siis himoaa maastotulosta kuin metsuri puunrunkoa. Monet ovat kenties unohtaneet Jokisen olleen Kalevan Kisojen vitosen mitaleilla jo vuonna 2006 Jyväskylän kekkereissä. Sinä vuonna, 19-vuotiaana hän veti myös ensi kertaa kympin alle puolen tunnin. Voi myös olla, että Joensuun Katajan Matti Räsänen on suhteellisen kova pitkässä maastomittelössä, riippuen siitä kuinka hyvin hän on keskeytyneen USA:n leirin jälkeen pystynyt harjoittamaan kestävyyspitoista juoksua ja tietenkin siitä, onko mies yleensä mukana kilvassa. Parhaimmillaan hän kyllä hinkkaa maastoa kuin rautasaha täynnä kenkävahaa olevaa lukkoa.

Myös Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Miika Takala on otettava huomioon mitalitaistelussa kuin rokkari naistelussa. Vastikään ulkoisilla mailla uransa toiseksi nopeimman puolimaratonin leiponut Takala himoaa mitalia kuin Guantanamon vangit ihmisoikeuksia. Myöhemmin tänä vuonna Takala puolestaan himoaa puolen tunnin alitusta kympillä kuin rääväsuuluokan opettaja kesälomaa. Jos Sjundeå IF:n Mårten Boström on palautunut kunnolla Rotterdamin maratonilta, hän on sitkeä kuin raaka pihvi. Mielenkiintoista on katsoa myös mitä tekee nuori voima, Joensuun Katajan Pekka Toivola, mikäli hän juoksee tämän matkan. Monet ovat nähneet hänen juoksevan vuoden vaihteen jälkeen Porin seudulla lenkillä, pääsääntöisesti kovaa.  

Joukkuekilvan vienee nimiinsä Koririn ja kenties Keron veljesten voimin Turun Urheiluliitto. Voi tosin olla, että ainakin Lahden Ahkeran ja Sjundeå IF:n kolmikko esittää kilvassa asiasta eriävän mielipiteen, joka tulosluetteloon aikanaan kirjattakoon virallisena pöytäkirjana.

N 6 km

Jos ei ihmeitä tapahdu ja vaikka ihmeitä tapahtuisikin, naisten kilvasta tulee todennäköisesti ja myös epätodennäköisesti Joensuun Katajan Johanna Lehtisen ja IF Nykarlebynejdenin Sadra Erikssonin kaksinkilvoittelu. Heidän kamppailunsa siitä tulee. Tulee siitä kamppailunsa heidän. Kamppailunsa tulee heidän siitä. Jäljellä olevasta mitalista kammoittelee monikin naaras, kuten Oulun Pyrinnön Elina Lindgren ja Minna-Maria Kangas, Valkeakosken Hakan Mira Tuominen sekä mahdollisesti myös Forssan Salaman Janica Mäkelä. Sajannin sisaruksillakin lienee kilvassa sanansa sanottavana. Mikä se sana on, selviää kilpailun tuloksista luetteloa aikanaan selatessa. Sen sijaan olympiakisoihin jo valittu maratoonari Leena Puotiniemi (IF Länken) ei ole yleensä tavannut maastoissa juosta. Hän näet himoaa maantietä kuin tikka puunrunkoa ja vastaavasti inhoaa maastoa kuin metalli sulatusuunia.

Joukkuekisassa Oulun Pyrinnön ja Forssan Salaman kolmikot lienevät aika vahvoilla.

M 22 6km

Nuorten aikamiesten kisa on aina mielenkiintoista seurattavaa, eikä tämäkään vuosi tuo poikkeusta siihen. Miten niin ei tuo? No, siten niin ei tuo, että mukana on niin monta mitalisuosikkia, että siitä ei lyhyen matematiikan avulla selviä. Miten niin ei selviä? No, siten niin ei selviä, että mitalisuosikkeja ovat muun muassa Kangasalan Kisan Martti Siikaluoma, Lapin Lukon Kalle Keskipoikela, Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö, Lammin Säkiän Ville Heikkilä, Juuan Jänteen Oskari Pennanen, IK Falkenin Jimmy Finnholm ja Ville Bogmästars, IF Femmanin Victor Lövdahl, KU-58:n Tommi Hytönen ja Porin Yleisurheilun Tommi Sundell vain muutamia mainitaksemme. Kaikki heistä ovat osoittaneet kovaa kuntoa viime kauden tai tämän kevään tai molempien aikana. Kesällä joku 15 minuuttia vitosella on tälle porukalle halpaa kuin Nokian osakkeet nykypäivänä. Suurimalle osalle se oli sitä jo viime kaudella. Osalle sitä on myös 3.50 1500 metrillä. Jotkut juoksevat varmaan aika lujaa myös esteitä. Kymppikin saattaa joiltain sujua. Puolimaraton on jo joiltain kulkenut. Huh-huh, mikä kilpa tästä sarjasta onkaan tulossa! 

Joukkuekilvasta on mahdotonta sanoa sitä taikka tätä. Aika mahdotonta siitä on sanoa myöskään tota. 

N 22 4 km

Nuorten aikanaisten sarjassa suosikkeja ovat muun muassa Viipurin Urheilijoiden Nina Chydenius, Haminan Pontevan Kaisa Tyni, Heinolan Iskun Heidi Marttinen ja Forssan Salaman Sanni Klemelä. Toki joku muukin saattaa olla suosikki, kuten Rovaniemen Maantiejuoksijain Anni ja Elli Hemminki. Jos Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen on mukana, hän suosikki eräs on. Oli suosikki kuka tahansa, niin selvää on, että isänmaamme mestaruuden voittaakseen on oltava kunnossa kuin huollettu Mosse tai tässä tapauksessa kunnossa kuin huollettu Mossetar. 

Mikäli seurat saavat kasaan joukkueita, voitosta saattavat kamppailla Lahden Ahkera, sen naapuriseura Heinolan Isku tai Helsingfors IFK. Luultavasti mitaleista saattavat kamppailla jotkut muutkin. Kenties mitaleista eivät kamppaile mitkään muutkaan. Toivottavasti mitaleista kamppailevat jotkut. Jos seurat halajavat Kalevan Maljan pisteitä, jotka joillekin seuroille tuntuvat olevan elämää tärkeämpiä, niin tässä niitä olisi ollut jaossa.

M 19 6 km

SM-maantiellä aiemmin keväällä tämän sarjan mitalistit olivat Lahden Ahkeran Ossi Kekki, Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen ja Turun Urheiluliiton Henrik Goech. He ovat ennakkosuosikkeja tälläkin kertaa, mutta Lapin Lukon Juho Jumisko, Padasjoen Yrituksen Konsta Vilkman, Viipurin Urheilijoiden Samuel Rautiainen ja Kaustisen Pohjan-Veikkojen Miika Pajukangas janoavat mitaleita kuin luoti maalia. Samat sanat pätee Noormarkun Nopsan Vesa Linnamaahan, paitsi että hän on mitalinnälässä kuin poro jäkälässä. Samat sanat pätee Espoon Tapioiden Aleksi Uusipereen, paitsi että hän kaipaa mitalia kuin mansikkamaan pitäjä variksenpelättiä. Samat sanat pätee Vehkalahden Veikkojen Melese Lankiin, paitsi että hän hamuaa mitalia kuin sirkkeli pattinkia. 

Joukkuekilvassa on montakin suosikkia ja monta suosikkitonta. Kohtalo tulee kertomaan, keiden seurojen edustajat nousevat mitalipallille, seurojensa kansallishymnejä kuunnellen, kutiseva pala kurkussaan ja roska silmässään.

N 19 4 km

Tässä sarjassa on odotettavissa juniorityttöjen sarjoista kovinta vauhtia. Armoa ei nimittäin tunneta. Siitä pitävät huolen Nummen Kipinän Meri Rantanen ja Karhulan Katajaisten Oona Kettunen. SM-maantiellä he kävivät vastikään melkoisen taiston, mikä päättyi Rantasen eduksi. Kettunen oli SM-halleissa mitaleilla yleisessä sarjassa. Rantanen oli mitalin tuntumassa viime kesänä nuorten EM-kisoissa ja Kalevan Kisoissa. Niinpä, jos joku Pudasjärvellä kykenee voittamaan tämän kaksikon, hänen on tikattava kuin nitrolla tankattu zingeri. Lisäksi hänen on oltava kova kuin muuli. Lisäksi hänen on täristävä kuin piikkauskone. Lisäksi hänen on jauhettava kuin punakone. Lisäksi hänen on kärsittävä kuin kärsimätön.

Tähän tosin saattavat pystyä muun muassa Vasa IS:n Camilla Richarssonja Sofie Lövdahl, Lapin Lukon Anette Haukilahti ja Savonlinnan Riennon Pihla Hokkanen. Jotkut arvelevat myös Nummen Kipinän Viivi Rantasen sekä Jalasjärven Jalaksen Sanni Massisen pystyvän siihen.

Joukkuekilvassa Vasa IS, Nummen Kipinä ja Jalasjärven Jalas ovat aika kovia, jos saavat joukkueet kasaan. Monella joukkueella on heittää kehiin kaksi erittäin kovaa juoksijatarta, mutta kolmannen saamisessa kehiin on vaikeuksia. Onneksi kuitenkin SM-maastoissa on edelleen joukkuekilvat ohjelmistossa ja nimenomaan kolmihenkisin joukkuein. SM-viesteissähän suuntaus on ollut sellainen, että 17- ja 19-vuotiaiden sarjassa osuuksien määrää on vähennetty siten, että kun taannoin vielä juostiin 4 x 800 metriä (kuten viestijuoksussa kuuluu), sitten pudotettiin 3 x 800 metriin ja tulevaisuudessa todennäköisesti 2 x 800 metriin. Siitä ei kulu kauaakaan, kun SM-viesteissä juostaan 1 x 800 metriä ja tämän jälkeen liittovaltuusto tekee päätöksen siitä, että juostava matka on 0 x 800 metriä.

M 17 4 km

Nuorten poikien sarja on aina yllätyksellisyydessään yllätyksellinen. Kunnia kaikille SM-maastoissa juokseville kestonuorille, jotka ovat tässä pelien ja leikkien sekä moottorin ulvonnan hallitsemassa yhteiskunnassa valinneet lajikseen kestävyysjuoksun. Kestoinnostus on heissä syvässä kuin herraviha kansassa. He arvostavat pelejä ja leikkejä kuin rehellinen työmies poliitikkoja. Kun etsitään suosikkeja tämän sarjan voittajaksi, niin eräs heistä on Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne, joka viime kesänä rikkoi 16-vuotiaiden poikien 800 metrin SE:n ajallaan 1.52.34. 3000 metriä meni siinä sivussa muina poikina lähelle yhdeksää minuuttia. Hänen isänsä, Jouni Rinne juoksi aikoinaan 1500 metriä 3.47.1, 3000 metriä 8.05.46 ja 5000 metriä 14.01.22. Äitimuori, Minna Rinne puolestaan pisteli 800 metriä aikaan 2.07.93. Kuin palan painikkeeksi hän veti vielä 1500 metriä 4.22.29. Varmuuden vuoksi hän kiskoi vielä 3000 metriä 9.38.59. 

On selvää, että suosikkeja tässä sarjoituksessa ovat myös SM-maantiellä kärkikahinoissa nahinoineet Alajärven Ankkurien Antti Ihamäki, Kuopion Reippaan Samu Mikkonen, Lempäälän Kisan Markus Kyrölä, Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Joona Kitinoja, unohtamatta Joensuun Katajan Jiri Karjalaista. Heidän lisäkseen ei saa unohtaa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Miika Kiminkistä. Monet heistä olivat lähellä tulosluettelon kärkeä SM-maantiejuoksun lisäksi myös ikäluokkansa SM-halleissa. Monet heistä himoavat kulkua kuin hiihtäjä voiteita. Monet heistä ovat lisäksi kovia kuin moottorinyrkki, eli mötör fist. Lisäksi monet heistä ovat uhossa kuin lassosta riistäytynyt mulli. Monet heistä rakastavat tuskaa kuin hevifani kitaran murinaa, lisäksi.  

Joukkuekilvan ennustaminen tässä ikäluokassa on yhtä helppoa kuin Fermin paradoksin ratkaisu. 

N 17 4 km

SM-maantiellä ei tässä sarjassa juuri juoksijattaria ollut, mutta paikalla olijoista Satu Kähkönen, Siilinjärven Ponnistus, Taika Nummi, Espoon Tapiot, Minttu Hukka, Karhulan Katajaiset, Silja Meronen, Orimattilan Jymy, Sofia Muinonen, Espoon Tapiot juoksivat siksi hyvin ikäisekseen, että ovat suosikkeja myös maastossa tapahtuvassa kestävyyspitoisen juoksun kilpailussa. He himoavat maastomenestystä kuin uhkapelurit ässiä. Ehkä suurin suosikki kuitenkin on viime vuonna Kalevan Kisoissa 800 metrin hopeaa juossut Liedon Parman juoksija-hiihtäjä Johanna Matintalo. Hän näet vihaa kulkemattomuutta kuin työnainen yritysjohtoa. Lisäksi hän on nopea kuin hiihtäjä alamäessä. Hallikisojen 1500 metrillä pronssia juossut Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Noora Wallenius on puolestaan kova kuin virkavaltaa vastaan tappeleva lähiöjengi, joten yllätys ei olisi, jos mitaleille kiipeäisi hän. Someron Esan Linnea Harala kuuluu hänkin eräisiin suosikeista. Heihin kuuluu myös ikäluokan SM-halleissa 800 metriä voittanut Pääkaupungin Kisa-Veikkojen Nea Pronin. Aina on otettava huomioon myös se mahdollisuus, että edellä lueteltujen lisäksi myös joku muu voi voittaa, kunhan kisapäivä koittaa, sillä kaikki lähtevät kilpaan samalta viivalta, yhdenvertaisessa asemassa.

Joukkuekilvassa ennakkoon ajatellen kovimpia ovat Espoon Tapiot, Karhulan Katajaiset ja aika moni muu.

Viimeiset tiedot Pudasjärveltä kertovat todennäköisyyden sille olevan aika suuren, että tulossa ovat eräät historian lumisimmista SM-maastoista. Ainakin Rovaniemellä oli lunta viime viikonloppuna aika reilunlaisesti, eikä Pudasjärvi sijaitse rovaisesta niemestä ylenpalttisen hirveästi etelään.  

[raasto.com]

Raasto.comin maratonfilosofiaa osa 4 – Ruokkiiko maratonpettyneisyys maratonpelkääväisyyttä?

Kun maratononnellisuus on tila, johon jokainen maratonaari pyrkii, maratonpettyneisyys on puolestaan tunne, jota kukaan maratoonari ei koskaan haluaisi kokea. Maratonpettyneisyys on musertavuudeltaan aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi 800 metrin pettyneisyys, 5000 metrin pettyneisyys tai 3000 metrin esteiden pettyneisyys. Tämä johtuu siitä, että maratonia ei voi uusia joka viikko, kuten 800 metriä, 5000 metriä tai 3000 metrin esteitä (tosin ehkä olympiakisoissa esiin tullutta lyhempien matkojen pettyneisyyttä voi verrata maratonpettyneisyyteen). Maraton on ainutkertaisuudeltaan täysin eri asia kuin sitä lyhyemmät matkat, sillä täydessä maratonkeskittyneisyydessä juostuja maratoneja voi juosta vain maksimissaan kaksi vuodessa. Jos juoksija juoksee enemmän kuin kaksi maratonia vuodessa, hän ei ole voinut valmistautua niihin täydessä maratonkeskittyneisyydessä.  Esimerkiksi kolme maratonia vuodessa tarkoittaa vain 75 prosentin maratonkeskittyneisyyttä. Tätä useammin juostut maratonit pudottavat maratonkeskittyneisyyden astetta niin nopeasti, että viisi maratonia tai sitä enemmän maratoneja vuodessa juoksevat ovat täydessä maratonkeskittymättömyydessä. Maratonkeräilyllä ja maratonkeskittyneisyydellä ei olekaan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Maratonpettyneisyyden musertava vaikutus ihmiseen perustuu siihen, että maraton vaatii usean kuukauden valmistutumisen, jolloin jokainen maraton on ainutkertaisuudessaan vertaansa vailla oleva juoksukilpa. Jos maraton sitten meneekin pieleen, maratonpettyneisyys vyöryy päälle lumivyöryn tavoin. Maratonilla ja siihen valmistuessa on niin monta muuttujaa, että täysi maratonkeskittyneisyyskään ei välttämättä takaa suojaa maratonpettyneisyydeltä. Toki täysi maratonkeskittyneisyys pienentää maratonpettyneisyyden todennäköisyyttä edessä olevassa maratonkilvassa selvästi.

Maratonpettyneisyys on niin voimakas tunne, että se imee ihmisestä hetkellisesti elämänhalun ja saattaa aiheuttaa itsetuhoisuuteen viittaavaa käytöstä. Tavatonta tällöin ei ole houkutus maratonkaupungin metron raiteille hyppäämisestä tai mielihalusta vetää ranteet auki. Yleensä tällaiset pahimmat maratonpettyneisyyden aiheuttamat ajatukset menevät muutamassa tunnissa tai päivässä ohi, mutta maratonpettyneisyys jää usein kytemään taustalle lievempänä, aiheuttaen myöhemmin muun muassa vaikeuksia sopeutua arkeen ja yleistä elämän tyhjäksi kokemisen tunnetta. Ehkä paras lääke maratonpettyneisyyteen on aloittaa mahdollisimman pian uusi maratonkeskittyneisyys - varsinkinkin henkinen maratonkeskittyneisyys - seuraavaa maratonia varten.

Maratonpettyneisyydellä on myös siitä ikävä vaikutus, että se ruokkii maratonpelkääväisyyttä. Mitä useammin juoksija on joutunut kokemaan maratonpettyneisyyden, sen suuremmaksi maratonpelkääväisyys kertaantuu. Pahimmillaan se saattaa aiheuttaa sen, että juoksijalle on tullut perättäisten maratonpettyneisyyksien johdosta niin hirveä maratonpelkääväisyys, että hän ei enää uskalla juosta maratonia. Maratonpettyneisyyden tunne tulee näet niin voimakkaaksi, että ihmisen maratonitsesuojeluvaisto estää juoksijaa oman turvallisuutensa vuoksi juoksemasta enää maratonia. Onkin niin, että henkisesti vahvimmatkaan ihmiset eivät kestä montaa maratonpettyneisyyttä peräkkäin, joskin maratonpettyneisyyksien kestokyky on yksilöllinen, eikä siihen voi antaa mitään yleispätevää peräkkäisten maratonpettyneisyyksien raja-arvoa.

Onneksi kuitenkin maratononnistuneisuus, aiheuttaen esimerkiksi maratontyytyväisyyden, neutraloi edellisen maratonpettyneisyyden vaikutuksen siinä mielessä, että se poistaa maratonpelkääväisyyttä. Jos juoksijalla on esimerkiksi takana kaksi maratonpettyneisyyttä peräkkäin, mutta sitten hän onnistuukin seuraavalla maratonilla saavuttamaan maratontyytyväisyyden, hänen maratonpelkääväisyyden asteensa on sitä seuraavalla maratonilla huomattavasti pienempi. Niinpä, jos juoksijalla on takana monta maratonpettyneisyyttä, suositeltavaa on seuraavalla maratonilla lähteä liikkeelle varman päälle, mieluummin liian hiljaa kuin liian kovaa, että maratonpettyneisyyksien väliin saisi yhden ehjän maratonin ja täten maratontyytyväisyyden. Sen jälkeisellä maratonilla voi taas halutessaan luukuttaa maratonriskillä, sillä edellisellä maratonilla saavutettu maratontyytyväisyys on vähentänyt maratonpelkääväisyyttä. Ja kuten edellisessä raasto.comin maratonfilosofian osassa kävi ilmi, maratononnellisuus puolestaan aiheuttaa ikuisen suojan maratonpettyneisyyttä vastaan, poistaen täten myös maratonpelkääväisyyden ikuisiksi ajoiksi. Sen jälkeen voi vedellä vaikka joka maratonin hirveällä maratonriskillä vailla pienintäkkän pelkoa maratonpettyneisyydestä.  

[Z]