sunnuntai 28. tammikuuta 2007

Yumiko Hara voitti MM-kenraalin

Japanin Osakassa, ensi suven MM-näyttämöllä kilpailtiin naisten maraton. Kisassa oli tavallista kovemmat panokset, sillä jaossa oli tikettejä MM-kisoihin. Radan puolelle.

Yumiko Hara otti sieltä omansa. Voitettuaan kisan ajalla 2.23.48 hän on oikeutettu paikkaan MM-kisajoukkueessa. Ehtona oli voittaa kisa alle 2.26.00 ajalla. Kisan kakkoseksi juoksi Mari Ozaki ajalla 2.24.39 ja kolmanneksi nousi tuleva maratonraastajatar, maratonilla debytoinut Yuri Kano ajalla 2.24.43. Ozaki ja Kano omaavat erinomaiset mahdollisuudet mahtua mukaan viiden hengen MM-kisajoukkueeseen. He voivat huokaista helpotuksesta tai vannoa kostoa tosin vasta maaliskuisen Nagoyan maratonin jälkeen.




Hara matkalla MM-kisojen kuudenneksi. Tämän kuvan jälkeen
vammat astuivat urheilijan arkeen kuin puuro lautaselle. (kuva: Ste)

Kisan voiton ennakoitiin osuvan Yoko Shibuille (ennätys 2.19.41). Shibui olikin vahvasti mukana kisan kulussa aina 29-30 kilometriin asti (16.40, 33.21, 50.04, 1.06.45 ja 1/2: 1.10.24). Shibuin vauhti alkoi hiipua ym. kilometrillä ja 30km:n kohdalla Shubuita janoisen hyeenan lailla vaaninut Hara olikin jo 10 sekuntia häntä edellä. Shibui sai tuta perässään juosseista Ozakista ja Kanosta 34,4 km:n kohdalla. Heistä Ozaki juoksi 30-35 aikaan 16.55. Shibuin selkäranka oli raastettu loppuun. Todennäköisesti syvässä sumussa hän taittoi maaliin painavalla askeleella: 30-35: 18.41, 35-40: 23.17. Shibuin katkeamisen fanien keskuudessa aiheuttamaa järkytystä kompensoi kuitenkin kärkinaisten vahva ja syksyä varten uskoa luonut esitys.

Tulokset:
1) Yumiko Hara 2.23.48
2) Mari Ozaki 2.24.39
3) Yuri Kano 2.24.43
4) Kazue Ogoshi 2.31.04
5) Yuka Ezaki 2.31.35
6) Lidia Simon (ROM) 2.32.09
7) Nuta Olaru (ROM) 2.33.47
8) Yukako Goto 2.33.51
9) Miyuki Ando 2.34.03
10) Yoko Shibui 2.34.15
11) Asami Obi 2.34.50
12) Tomo Morimoto 2.38.24

[iaaf.org]

Ei kommentteja: