sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kahdeksan alle 2.10 Amsterdamissa, maantierallatus voimissaan Kankaanpäässä

Hollanin Amsterdamissa ravattiin jokasyksyisyistä perinnettä noudattaen maraton. Kilpa oli siellä vauhdikas, kuten aina. Miesten kilpaa hallitsivat Itä-Afrikasta tulevat maratonkoneet, mutta tällä kertaa Kenian ja Etiopian välinen maratonmaaottelu kääntyi Etiopian voitoksi. Kukaan ei nimittäin voi väittää, etteikö kilvan voittaja olisi ollut Etiopian Getu Feleke ajalla 2.05.44. Tämä rillutus-rallatus oli paitsi Feleken oma persoonallinen rekordi, myös kilvan reittiennätys, vain reittiennätys, eikä mikään muu kuin reittienätys. Aiempi reittirekordi, jota piti hallussaan Kenian Gilbert Yegon parani 34 sekuntia täydessä parantuvuudessa.

Toiseksi tällä kertaa sijoittui maratondebyyttinsä hitsannut Kenian Wilson Chebet, joka sai täyteen maratoniin kulumaan 2.06.10. Kolmanneksi maalissa sijainneisiin tanssiaisiin pääsi osallistumaan Etiopian Chala Dechase 2.07.23 kuluttua lähtöruoskan lävähdyksestä. Kuka sitten oli neljäs? Eipä kukaan muukaan kuin Etiopian Cherkos Feleke tuloksella 2.07.29. Myös hän juosta kipaisi Amsterdamissa ensimmäisen maratoninsa. Viides kilvassa oli muuten Etiopian edustaja Hailu Mekonnen varsin mukiin menevällä ajalla 2.07.37.

Monia varmaan askarruttaa, että kuka oli kuudes. No, hän oli Kenian Shadrack Kiplagat, joka sai marttiin ja siihen vielä päälle juostuun toniin kulumaan 2.07.56. Seitsemäs sälli oli maalissa varmaan maalissa pienessä maratonpettyneisyydessä, koska hän veti maran läpi niinkin hiljaa kuin 3.01 / km. Hänen mutsinsa väittää miehen nimeksi Daniel Kosgei, kotimaa Kenia (2.08.45). Kahdeksanneksi tuli muuten Jackson Kotut -niminen herra. Hänen kotoinen maansa on Kenia. Hän selätti maratonin ajassa 2.08.59. Suomen 800 metrin kova junnumenijä ikävuosien 16-18 välillä vuosina 1991-1993, mutta sitten juoksun lopettanut ja muutama vuosi sitten uudestaan aloittanut Thomas Sandvall juoksi oman rekordinsa 2.37.57.

Naisten kisassa voittaja oli Alice Timbilil Keniasta ajalla 2.25.03. Hän oli kilvassa aika ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Etiopian Eyerusalem Kuma sai ajan 2.27.04. Kolmantena maalilinjan ylle saapui maratonin juosseena nainen, jota nimitetään Robe Gutaksi. Hänen maratonajoituksensa oli tällä kertaa 2.27.44. Guta joutui käymään aika tuiman maratonmittelön maannaisensa Woinshet Girman kanssa, sillä viimeksi mainittu juoksi 2.27.51. Vielä viidenneksi sijoittunut Etiopian Shitaye Bedasokin ehti vetää 42 kilometriä ja siihen vielä 195 metriä päälle ennen kuin kellossa oli käynyt 2 tuntia ja siihen vielä 30 minuuttia päälle (2.29.48).

Suomen kankaanpäässä juostiin myös maratoni, eikä siellä miesten kilvassa tuloksena ollut mikään muu kuin reittiennätys. Tämän tempun teki itäisen naapurimaamme edustaja Mihail Borolin ajalla 2.24.11. On täysin tarpeetonta mainitakaan, että Borolin ei saanut juurikaan apuja muilta juoksijoilta, sillä toiseksi tuli Sjundeå IF:n David Kanyari ajalla 2.35.47. Kolmanneksi juoksi herra reservin alikersantti Jarno "Moguli" Maimonen, joka viimeinkin lopetti maratonin vieroksumisensa 35 vuoden iässä ajalla 2.42.25. Ei muuta kuin uutta maratonia ensi vuonna kehiin.

Miesten puolimaratonilla Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää laukkasi 21097,5 metriä noin 3.15 / km laukka-loikkaa. Tämä on mahdollista päätellä siitä, että hänen aikansa oli 1.08.50. Toiseksi sijoittui Joensuun Katajan Pekka Toivola tuloksella 1.12.00 tiukassa kirimittelössä Tampereen Pyrinnön Pasi Huhtalan (1.12.07) ja Teivo Stayersin pitkän linjan kestokoneen Teppo Syrjälän (sama) kanssa.

Naisten kilvassa kukaan ei voittanut Kälviän Tarmon Johanna Kykyriä (1.18.42). Saapa nähdä mitä parin viikon päästä juostava Frankfurtin maraton tuo hänelle tullessaan. Frankfurtin kilpahan on perinteisesti ollut Kälviän Tarmon kotikisa.

[iaaf.org, evenementen.uitslagen.nl/2010/amsterdammarathon/index-en.html, mogulin.blogspot.com & raasto.com]

Ei kommentteja: