Viktor Röthlin, tuo kotimaanosamme maratonässä, tähtää marraskuun 9. päivä juostavalle New Yorkin maratonille pullollaan maratonluottoa. Ylenpalttinen maratonluotto ei ole vailla perusteita, onhan mies jo hankkinut urallaan todennäköisesti ikuisen suojan maratonpettyneisyyttä vastaan olemalla Pekingin olympiamaratonilla kuudes, Osakan MM-maratonilla pronssilla, voittamalla maratonin Euroopan mestaruuden Barcelonassa, sijoittumalla EM-hopealle Göteborgissa ja voittamalla Tokion maratonin vuonna 2008 toistaiseksi voimassa olevalla maratonrekordillaan 2.07.23. Siinäpä saavutuksia kerrakseen yhdelle miehelle. Miksi Röthlin sitten haluaa juosta syysmaratoninsa nimenomaan New Yorkissa? "Meitsi diggaa Nykin maraa, koska se on aivan kuin EM-, MM- tai olympiamara. Siellä ei siis oo jäniksii. Siellä joutuu kamppailemaan muita toonareita eikä niinkään aikaa vastaan. Lisäksi meitsi on ollut aina kova poika höyryämään maran lopussa ", perustelee Röthlin.
Jos joku on selvää, niin se on aivan selvää, että helpolla Röthlin ei tule Nykissä voittamaan, sillä siellä hän joutuu kamppailemaan hevottoman maratontuskan lisäksi mm. Haile Gebrselassieta, Martin Leliä, Marilson Dos Santosia, Abel Kiruita, Meb Keflegzighiä, Dathan Ritzenheinia, Arata Fujiwaraa ja monia muita maratonhimoisia hirmuja vastaan.
[IAAF.org & raasto.com]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti