sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Saara Nikander yhä PM-mestari

Norjan Trondheimissa iskettiin taas PM-maastot, joista iloisin tuliainen on Saara Nikanderin juoksema 19-vuotiaiden naisjunnujen Pohjolan mestaruus. Näin ollen hän uusi viimevuotisen mestaruutensa. Nikander voitti kisan loppukirissä ja jätti Ruotsin Anna Segerssonin ja Ninan Perssonin ratkomaan muut mitalisijat.
Nikanderin juoksu siivitti Meri ja Viivi Rantasen hyviin suorituksiin ja Suomi saavutti kisasta vielä joukkuehopeaa. 19-vuotiaiden miesten kisassa Ossi Kekki oli kisan viides noin 13 sekuntia Norjan Johan Buggea jäljessä.

Miesten kärkitaisto oli tasainen. Lähes samalla sekunnilla maaliin saapuivat Norjan kenialainen Hillary Kipchumba, Norjan Sindre Nordstad Moen ja Norjan etiopialainen Dabaya Badhaso, joista audiovisuaalisen avun auttaman tuomaristo oli lätkäistä PM-kullan Kipchumban käteen, vaan hän oli vailla edustusoikeutta, jolloin mitsku osoitettiinkin S. N. Moenille. Norjan SUL pähkii tapahtunutta seuraavat kaksi vuotta. Suomen Jussi Utriainen oli kisan viides 40 sekuntia kärkikolmikkoa jäljessä. Joukkuekisasta (Utriainen ynnä Matti Räsänen, Mårten Boström ja Tuomas Jokinen) lähti tuliaisiksi kuitenkin PM-pronssi.

Naisten kisassa Suomen Sandra Eriksson juoksi PM-pronssille 27 sekuntia kärkipaikan takana. Tuon kisan voitti Norjan Karoline Bjerkeli Grøvdal ja hopeaa vei Norjan Marathon Melkevik (40v.). Marathon Melkevik on raasto.comin mielestä PM-maastojen kuningatar. Marathon marathon marathon marathon marathon! Erikssonin lisäpalkintoa - PM-joukkuepronssia - avittivat Janica Mäkelä, Laura Markovaara ja Nina Chydenius.
 
[sul.fi]

2 kommenttia:

Z kirjoitti...

Kun ottaa viralliseksi toiseksi nimekseen Marathon, se kuvastaa ihmisestä jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta onko Marathon miehen vai naisen nimi? Ilmeisesti ainakin Norjassa naisen.